Showing posts with label dugin. Show all posts
Showing posts with label dugin. Show all posts

Wednesday, April 12, 2017

Elämää ääriliberaalin totalitarismin varjossa. Alexander Dugin Helsingissä, johtopäätöksiä

Maailmankuulun poliittisen ajattelijan Alexander Duginin esiintyminen Helsingissä 11.4.2017 Hybridiosaamiskeskuksen avajaistilaisuudessa täydelle salille oli menestys. Paikalla oli suuri joukko diplomaatteja, tutkijoita, toimittajia ja muuta yleisöä. Kaikki eivät mahtuneet sisään. Dugin puhui yli kaksi tuntia ihmiskunnan poliittisen elämän ajankohtaisista virtauksista. Keskeisenä teemana oli Venäjän rooli maailmassa sekä liberalismin muuttuminen totalitaariseksi järjestelmäksi, joka perustuu vähemmistön eikä enemmistön diktatuuriin ja totalitaariseen terroriin. Dugin oli myös kiinnostunut hybridivaikuttamisen keinoista ja hyväksyi ajatuksen siitä, että EU:n ja NATO:n hankkeet rajoittaa sananvapautta ja vainota toisinajattelijoita vastaavat liberaalin totalitarismin vaatimuksia. EU:n ja NATO:n harjoittama hybridisota on kohdistunut lähinnä yksittäisiin henkilöihin. EU:n ja NATO:n tavoitteista keskeinen on internetin militarisointi sekä armeijan ja poliisin valmentaminen rajoittamaan sananvapautta ja vainoamaan toisinajattelijoita internetissä. Tällä hetkellä Dugin kirjoittaa ihmiskunnan sivilisaatioiden lähes 20-osaista historiaa. Siihen kuuluu myös tutkimus suomalais-ugrilaisten kansojen muinaisista vaiheista. Duginin mukaan suomalais-ugrilaiset kansat ovat muodostaneet oman ainutlaatuisen sivilisaationsa, jota hän suuresti arvostaa. Duginin laaja tutkimus suomalais-ugrilaisista kansoista sisältyy hänen lähiaikoina suomeksi julkaistavaan kirjaansa "Suomen idea". Dugin osoitti olevansa merkittävä filosofinen, poliittinen, antropologinen ja sosiologinen ajattelija ja tutkija. Hän puhuu lukuisia kieliä ja esitelmöi englannin kielen lisäksi sujuvasti esimerkiksi italiaksi, ranskaksi ja portugaliksi. Duginin käsitys Trumpin roolista maailmanpolitiikassa on mielenkiintoinen, koska Trumpin taustajoukot olivat hyödyntäneet Duginin "Neljäs poliittinen teoria"-teosta Trumpin valtaannostamisessa. Euroopan tulevaisuudesta Dugin sanoi, että Sveitsi, Suomi ja Ruotsi muodostavat tässä parhaimman mallin sekä nosti esille lempikäsitteensä "suomettuminen".  Yleisesti ottaen Dugin pitää Suomen ja Venäjän rauhanomaista rinnakkaiseloa hyvänä esimerkkinä koko muulle maailmalle. Vierailuun kohdistunut monenlainen häirintä ja provokaatiot todistivat osuvasti Duginin teesit oikeiksi. Timo Soini, Markku Mantila ja Sauli Niinistö ovat tukemassa hankkeita, joiden tarkoituksena on poliittisen vainon ja sananvapauden rajoittamisen avulla hallita ja valvoa suomalaisten ajatuksia ja tehdä Suomesta mahdollisimman nopeasti NATO:n hyökkäystukikohta Venäjälle. Merkillepantavaa on sekin, että Soinin, Mantilan ja Niinistön toiminta on myös tieteenvastaista. Dugin ja hänen monitieteinen lähestymistapansa selvästi uhkaavat EU:n ja NATO:n liberalistista totalitarismia, joka ei salli mitään toisinajattelua eikä yleensäkään vapaata tieteellistä tai poliittista teorian- eikä tahdonmuodostusta eikä keskustelua. Suomessa hallitus tukee lähinnä epätieteellistä ja tieteenvastaista "sotatiedettä" ja siihen liittyviä pseudokäsitteitä, kuten "informaatiovaikuttaminen", joita media aktiivisesti levittää. Hybridiosaamiskeskus jatkaa menestyksekästä toimintaansa ensi kuussa, jolloin vuorossa on seuraava ajankohtainen ja kiinnostava vieras. Lähiaikoina Hybridiosaamiskeskus myös laajentaa julkaisutoimintaansa sekä lisää jakeluun diplomaattiedustustoja Suomessa ja Suomen ulkopuolella. Duginin esitelmän voi kuunnella kokonaisuudessaan oheisesta linkistä. Alla myös muutama kiinnostava video Duginin vierailusta sekä valokuvia.





 









Monday, April 10, 2017

Alexander Duginin essee "Suomen idea - Mietteitä suomalaisesta identiteetistä ja rajaseudun geopolitiikasta"

Maailmankuulu venäläinen geopoliittinen ajattelija, professori Alexander Dugin on kirjoittanut suomalaiselle yleisölle Suomen geopoliittista asemaa käsittelevän esseen, joka julkaistaan ohessa ensi kertaa. Esseen on suomentanut Armas Mashin. 





Alexander Dugin 

Suomen idea -- Mietteitä suomalaisesta identiteetistä ja rajaseudun geopolitiikasta


Suomi on etnokulttuurinen ja sivilisaatiollinen vyöhyke, joka kuuluu samanaikaisesti Skandinavian ja Baltian alueeseen. Tästä juontaa juurensa Suomen alueen geopoliittinen kaksijakoisuus. Suomi on rajaseutu kahden geopoliittisen tilan välissä: normannilaisen Skandinavian ja erityisen Baltian kulttuuritilan, jonka rakenteeseen historian eri aikoina vaikuttivat balttiheimot, saksalaiset ja myöhemmin euraasialainen Venäjä. Etnisestä näkökulmasta Suomi on osa valtavaa suomalais-ugrilaista maailmaa, joka ulottuu Virosta ja Unkarista syvälle Euraasian mantereen sisämaille: suomalais-ugrilaisten enemmistö asuu Venäjän alueella ja integroitui vuosisatoja sitten juuri venäläiseen kulttuuripiiriin, muodostuen isovenäläisen etnogeneesin tärkeimmäksi komponentiksi.
Suomalaiset, samoin kuin heidän heimolaisensa eestit ja karjalaiset, elivät verrattain sopuisasti germaanien ja venäläisten kanssa, säilyttäen kiinteänä oman erityisen suomalaisen identiteettinsä, joka kytkeytyy vahvasti henkisen perinnön ainutlaatuisuuteen, kulttuurimaiseman erityislaatuun ja käytännön elinkeinoon. Suomalaiset kuuluvat Euroopan erityisalueeseen, jossa kulkee Euroopan ja Euraasian raja. Mutta kulttuuriraja eroaa valtionrajasta laadullisesti: se ei ole tarkka linja, vaan vyöhyke, jossa identiteetti ei vaihdu jyrkästi, vaan vähitellen, liukenevasti, jopa huomaamatta. Juuri tämä onkin rajaseudun ominaispiirre: raja ei ole tarkka linja vaan vyöhyke. Kun bulgaarit ja romanialaiset ovat tällaisen rajavyöhykkeen ydin etelässä. niin unkarilaiset, puolalaiset ja baltit ovat sitä keskustassa, ja pohjoisessa – suomalaiset. Vaikka nämä kansat ja kulttuurit ovat täysin erilaisia, ne kaikki ovat silti rajaseutulaisia. Niissä on jotakin Euraasiasta (kuten bulgaarien ja puolalaisten slaavilaisuus, romanialaisten ortodoksisuus, unkarilaisilla ja suomalaisilla – euraasialaiset alkujuuret ja heimolaisuus Venäjän suomalais-ugrilaisiin kansoihin). Mutta on myös jotakin Euroopasta – intensiiviset yhteydet länsieurooppalaisiin kansoihin, pitkät ajanjaksot länsieurooppalaisten valtioiden yhteydessä, unkarilaisten, slovakkien ja puolalaisten katolilaisuus – suomalaisten ja tsekkien protestanttisuus. Tämä kaikki määrittelee eurooppalais-euraasialaisen rajavyöykkeen kansojen kaikkea historiaa, myös suomalaisten historiaa.

Suomalaisen kansan syvälle juurtunut muinainen henkinen perinne polveutuu Euraasian vanhimmilta ajoilta. Suomalaiseen kansanperinteeseen kuuluu arkaaisia motiiveja, jotka ovat yhteisiä paitsi muinaisten slaavien, myös Euraasian sitäkin vanhempien etnosten –  turkkilaisten, mongolien ja iranilaisten vaeltajaheimojen (skyytit, sarmaatit yms.) kanssa. Suomalainen, turkkilainen, iranilainen, mongolilainen ja slaavilainen kulttuuri muodostavat yhdessä euraasialais-turaanilaisen henkisen avaruuden paradigman, joka vaikuttaa kaikkien näiden kansojen identiteetin laatuun, ja on osittain säilyttänyt vaikutuksensa nykyäänkin.

Kaikki nämä kulttuurit ovat turaanilaista laatua monista etnisitä, kielellisistä ja kastillisista eroista huolimatta. Suomalais-ugrilaiset olivat yleensä metsästäjiä ja keräilijöitä, slaavilaiset maanviljelijöitä, turkkilaiset, mongolit ja iranilaiset vaeltajat karjanhoitajia ja sotilaita. Näiden kerrosten vastakkainolo muovasi turaanilaisyhteisöjen moninaisuutta: eliitti oli sotilaallista (turkkilais-mongolialaista ja skyyttiläis-sarmaattilaista idässä ja germaanista lännessä), keskikerroksena olivat maanviljelijät, ja syrjäseuduilla – soilla, metsissä ja tunturissa – asui metsästäjiä ja keräilijöitä. Nykyisen Suomen alue on ollut osa muinaisajan suomalais-ugrilaisten metsästäjien, kalastajien ja keräilijöiden järvi-, erämaa- ja metsästysmaailmaa.

Useimmilla suomalais-ugrilaisilla kansoilla, samoin kuin maanviljelijäkansoilla (myös venäläisillä) ei ollut omia valtioitaan, koska valtion luomisessa keskeinen sotilaseliitti useimmiten koostui muista etnisistä ryhmistä. Ainoana poikkeuksena olivat Attilan suomalaisugrilaiset soturit, joiden jälkeläisiä nykyiset unkarilaiset ovat: tämä on esimerkki sotaakäyvien turaanilaisten karjanhoitajavaeltajien suomalaisugrilaistumisesta (ehkä ei vain kielellisesti). Suomalaisethan taasen ovat tyypillisiä suomalaisugrilaisen väestön edustajia – metsästykseen ja keräilyyn keskittyvää rauhantahtoista kansaa.       

Suomalaiset joutuivat germaanisen Ruotsin vaikutuspiiriin 1100-luvulla, mutta säilyttivät laajan autonomian. Ruotsalaiset omaksuivat uskonpuhdistuksessa protestantismin ja levittivät sitä suomalaisille. Tämä merkitsi suomalaisten integroitumista länsieurooppalaiseen kulttuuripiiriin, ja ilmeni myös jonkin verran suomalaisten skandinaavistumisena ja saksalaistumisena. Suomalaisista tuli 1500-luvun lopulla herttuakunta Ruotsin yhteydessä ja pysyi sellaisina aina 1800-luvun alkuun. Tässä on tärkeätä tehdä ero Unkarin ja Suomen välille: näillä kahdella etnisesti läheisillä suomalais-ugrilaisen ryhmän kansoilla oli periaatteellisesti erilainen etnososiologinen status – unkarilaiset olivat alun perin poliittiseen järjestykseen (valtio) pyrkivä sotilasyhteisö, suomalaiset taas metsästäjiä ja keräilijöitä, jotka olivat taipuvaisia rauhantahtoiseen työntekoon ja sopeutumiseen niihin poliittisiin muotteihin, jotka aktiivisemmat ja sotaisammat naapurit, etenkin ruotsalaiset, heille asettivat. Silti suomalaiset säilyttivät sisukkaasti omalaatuisuutensa – kielen, kulttuurin, elinkeinonsa, myyttinsä, ja puolustivat kaikessa identiteettiään.           

1800-luvulla venäläis-ruotsalaisten sotien kuluessa Suomen alue siirtyi Venäjän keisarikunnan yhteyteen. Suomalaiset pääsivät toisenlaiseen kulttuuripiiriin – ortodoksiseen, euraasialaiseen, turaanilaiseen. Venäjän keisarikunta ei venäläistänyt suomalaisia 1800-luvun aikana, vaan tarjosi heille mahdollisuuden elää omien tapojensa mukaisesti. Suomalainen älymystö sai tutustua senaikaisiin virtauksiin avoimessa ja Suomelle alueellisesti läheisessä Pietarissa. Suomen kieli kehittyi 1900-luvulla Venäjän tuella, samalla suomalaista mytologiaa ja kansanperinnettä alettiin kerätä ja tutkia määrätietoisesti. Venäjä valmensi suomalaiset oman valtiollisuutensa luomiseen, mikä tapahtui vuonna 1917 bolshevikkien aikana, kun Venäjän keisarikunta hajosi.

Itsenäisyyden hankkimisen jälkeen Suomessa pääsi valloilleen valkosuomalaisista lähtenyt saksalaismielinen suuntaus. Saksa näki Suomessa Venäjä-vastaisen sillanpääaseman. Mutta merkittävä osa suomalaisista tuki myös punasuomalaisia, jotka kannattivat liittoa bolshevistisen Venäjän kanssa. Tässä onkin kiinnostava detalji: valkosuomalaiset tulkitsivat suomalaista identiteettiä länsieurooppalaisittain, suuntautuen Skandinaviaan ja Saksaan. Punasuomalaiset olivat lähempänä euraasialaisuutta, joka oli tosin saanut erityisen ideologisen muodon. Raja ei kulkenut yksistään ihmisten mielissä ja ideologisissa mieltymyksissä, vaan myös maastossa: nykyisen Suomen alueella vallitsi mieltymys eurooppalaisuuteen, Karjalassa taas euraasialainen suuntaus, vaikka kansa oli käytännössä samaa etnosta. 

Suomi hyökkäsi Hitlerin puolella Suuren Isänmaallisen sodan aikana, mutta valitsi merkillisen aseman sodan jälkeen. Suomi ei ottanut ratkaisevaa askelta Neuvostoliittoa kohtaan, mutta vältti samalla pikaista liittymistä euroatlantistiseen blokkiin. Tämä synnytti uuden poliittisen termin – ”suomettuminen”. Geopoliittisessa mielessä se tarkoitti seuraavaa: ei hyväksytä kapitalistista, atlantistista länttä, eikä hyväksytä bolshevistista, sosialistista itää. Tasapaino, balanssi, rauhallisuus ja pehmeä luopuminen suurista poliittista ambitioista ovat olleet muinaisen erämies- ja keräilijäkansan viisas valinta. Suomalaiset osasivat syvän hienolla tavalla piirtyä luontevasti pohjolan kylmään ja kiehtovaan maisemaan. Eurooppalais-euraasialaisen tasapainon suomalainen kokemus on ollut paitsi esimerkki rajaseudun sopusuhtaisesta maltillisesta järjestämisestä myös mahdollinen mallikuva koko mannerpuoleiselle Euroopalle, joka oli ollut ristiinnaulittu kahden supervallan, USA:n ja Neuvostoliiton väliin.

Itse Euroopassa mietittiin oman ”suomettumispolitiikkansa” mahdollisuutta 1960-luvulla, mietittiin sitä miten suomalaista mallia ”ei itä eikä länsi” voitaisiin soveltaa Vanhaan maailman mitassa. Monet eurooppalaiset uskoivat että ydinaseellinen kaksintaistelu anglosaksisen amerikkakeskeisen ultrakapitalismin ja neuvostokommunismin välillä ei juuri ole heidän oma pelinsä. Rauhanomaisen ja sopusuhtaisesti kehittyvän Urho Kekkosen aikaisen Suomen menestykset antoivat esikuvaa siitä, mitä viisas, rauhanomainen, tasapainoinen suomettumispolitiikka voi tuoda mukanaan. Itse Eurooppa olisi voinut tulla laajaksi rajaseuduksi. Mutta… tapahtui toisin. Neuvostoliitto alkoi hajota nopeasti 1980-luvun lopussa ja romahti 1991.

Itäisen vastapainonsa menettänyt Suomi kallistui pakosta länteen, siis valkosuomalaiseen identiteettiin. Näin alkoi Suomen eurooppalaistamisen ja atlantistiseksi muuttamisen uusi aalto, ja Suomi liittyi Euroopan Unionin jäseneksi 1995. Suhteessa Natoon maa aiempaan tapaan säilytti liittoutumattomuuden pysyen entisellään rauhantahtoisena Suomena, suomalaisena Suomena.

Mitä näemme Suomessa nykyään? Maa on tullut länttä lähemmälle. Tämä merkitsee sitä, että Helsingin poliittinen eliitti pitää kotimaataan euroatlantistisen tilan koillisena  jatkeena, jolloin euraasialaista Venäjää pidetään ”vastustajana” ja jopa ”vihollisena”. Siten venäläisvastaiset myytit, keinotekoisesti lietsottu kostonhimo ”venäläisen  imperiumiherruuden” ajasta, pyrkimys liittää Karjala Suomen yhteyteen ja suomalais-ugrilaisen nationalismin aktiivinen kannustaminen Venäjän sisällä ovat jo kuluneita lauseita rajavyöhykkeen amerikkalaismielisissä maissa. Näin rajaseutua yritetään muuttaa puskurialueeksi, joka ei liitä Euraasia-Venäjää ja mannerpuoleista Eurooppaa yhteen, vaan on kiistakapulana itä- ja länsinaapureiden välillä. Juuri tällaista politiikkaa on harjoitettu muissa rajaseutumaissa, joiden valtaeliitti ottaa suuntaa Washingtonista, kuten Puolassa, nykyisessä Romaniassa ja Janukovitshin jälkeisessä Ukrainassa. Suomea on yhä useammin kehotettu liittymään Natoon Venäjän aiheuttamaan vaaraan vedoten. Suomalaisen identiteetin läntinen tekijä tahtoo olla yksinoikeutettu.

Suomi on kuitenkin paljon monisärmäisempi maa. Tämän maan kansaa ei voida laskea yksiselitteisesti eurooppalaiseen länteen (olipa se skandinavialainen tai germaaninen) eikä venäläiseen itään kuuluvaksi. Suomalainen viisaus ilmenee tasapainossa. Se on avain suomalaiseen identiteettiin, jota on ylistetty moneen tapaan Kalevala-eepoksen runoissa: kun jokin vedättää oikealle, pitää ottaa askel vasempaan. Tämä on ekologista viisautta kansalta, joka on elänyt kauan maan päällä ja joka tahtoo elää ainakin yhtä kauan vastedes. Se mikä roihuaa hehkuvasti, palaa pian tuhkaksi. Se joka innostuu turhaan jostakin asiasta tai voimasta, taittuu helposti toisesta voimasta. Tahto korostaa suomalaisen identiteetin yhtä ainutta puolta, olipa se läntinen (valkosuomalainen) tai itäinen (euraasialainen, punasuomalainen) puoli on vastoin Suomen perusolemusta. Suomi on juuri erityinen etnokulttuurinen ja sosiaalipoliittinen järjestelmä. Aito Suomi loitsii Väinämöisen tavoin vaikkapa liejun aseeksi ja aseen liejuksi. Kuuma jäähtyy ja kylmä kiehahtaa suomalaisessa taikaluonnossa. Itä muuttuu länneksi, ja länsi muuttuu idäksi täällä. Tämä on kaikista mahdollisista taianomaisimman rajaseudun – suomalaisen rajaseudun – salaisuus.

Tähän paradigmaan kuuluu kysymys tämän päivän suomalaisten identiteetistä: liian suuri määrä länttä vääristää hienovaraisen suomalaisen tasapainon. Aivan kuten myös liian suuri määrä itää. Mutta juuri itää Suomesta nykyisin uupuu, samoin kuin Venäjä-mielisyyttä, joka kuitenkin on täysin syntyperäistä ja rakenteellista suomalaisessa olemassaolon kokonaisuudessa.

Lopuksi on aika sanoa, mitä venäläiset oikein ajattelevat Suomesta. Atlantistinen maailma ja sitä seuraavat eurooppalaiset amerikkalaismieliset eliitit ovat jatkuvasti kuvanneet venäläisiä, varsinkin venäläisiä patriootteja, ja sitäkin enemmän venäläisiä Euraasian aatteenajajia, joita olen minä itsekin, imperialisteiksi, sovinisteiksi, pienten kulttuurien vihollisiksi ja kovan venäläistämisen ajajiksi. Vaikken itse sanoisi sanakaan suomalaisista tai liettualaisista – hyvää tai pahaa sanaa – rajaseutumaiden poliittiset eliitit, jotka kulkevat globalismin, liberalismin ja USA:n politiikan uomassa, leimaavat minut kuitenkin ”suomalaisten, liettualaisten, romanialaisten yms. sortajaksi ja pahimmaksi viholliseksi”. Tämä tarra liimataan niidenkin kansojen kohdalla, joita minä itse olen ihastellut vilpittömästi ja avoimesti. Ihastelen esimerkiksi romanialaisten henkistä, filosofista ja esteettistä perinnettä.

Epäilen että tämä sanomani pääsee kuulevaan korvaan, mutta sanon kuitenkin: Venäjä suhtautuu suomalaisiin varsin rauhallisesti, jopa jokseenkin suomalaisittain. Me emme tahdo ottaa mitään pois Suomelta, joka päinvastoin miellyttää suuresti meitä. Ja Suomi on pärjännyt erittäin hyvin Venäjän valtion ulkopuolella, joten ei ole mitään syytä ”vallata”, ”miehittää” tai ”alistaa” Suomea. Näin ollen Suomi voi periaatteessa suhtautua Venäjään kuten haluaa. Jos Suomi tahtoo suhtautua Venäjään valkosuomalaisittain, suhtautukoon se sitten valkosuomalaisittain: emme ole itsekään enää kommunisteja eikä oma historiamme ole loppuun selvitetty kysymys.

Mutta mikäli suomalaiset päättävät palata harmoniseen liittoutumattomuuteen, mikäli he ottavat kriittisesti etäisyyttä ultra-atlantistisista, venäläisvastaisista länsivoimista ja pitävät huolta yksistään omista eduistaan, omasta kansastaan ja omasta kulttuuristaan, omasta luonnonympäristöstään ja omasta taloudestaan, tulee Venäjä silloin Suomen vahvaksi, vilpittömäksi ja luotettavaksi tosiystäväksi.

Venäjä on palaamassa omalle tielleen. Meidän ei ole helppoa nykyään. Ja tätä arvokkaampi on jokainen meille osoitettu ystävällinen ele. On vaikea edes kuvitella, kuinka suuresti on parantunut venäläisten suhtautuminen unkarilaisiin siitä lähtien, kun Orbán ja Jobbik-puolue olivat tulleet valtaan Unkarissa. Jää suli pois Venäjän poliitikkojen sydämestä heidän tajuttuaan, että Budapestissa suhtaudutaan ystävällisesti meihin. Tällainen suhtautuminen on ollut tosi arvokasta.

Mutta jos suomalaiset tahtovat palauttaa ajat, jolloin olimme yhdessä ja ymmärsimme toisiamme yleensä erittäin hyvin, ja jos suomalaiset kiinnostuvat tosissaan omista euraasialaisista juuristaan, omasta heimolaisuudestaan Venäjän suomalais-ugrilaisiin kansoihin Karjalasta Mordvaan ja Udmurtiaan saakka, silloin löydämme me itsessämme niin paljon yhteistä – henkisesti, sosiaalisesti ja historiallisesti yhteistä ja läheistä – että meidän ystävyytemme tuottaa suurenmoista tulosta niin suomalaisille kuin meille itsellemme.

Moskova ei pelkää kummemmin Suomen länsimielistä, atlantistista suuntautumista – se olisi epämiellyttävä asia, joka kumminkin kestetään. Puolueeton Suomi olisi kerrassaan menestys ja erittäin hyvä kumppani meille. Euraasialainen, syvällisen viisas, ystävällinen Suomi olisi tosi upea avaus uudelle, lujalle, aidolle ystävyydelle, ja tämä ystävyys voi muuttaa asiat parempaan päin. Tämä on tärkeää Moskovalle juuri nykyään.

Meidän on vaikea vastustaa USA:n raivokkaita hyökkäyksiä. USA ei tahdo luopua tuhoutuvasta hegemoniastaan. Kuolintuskissaan se yrittää syyttä meitä kaikesta siitä, mitä tapahtuu nykyään. Juuri nyt on paras hetki Helsingin euraasialaiselle eleelle. Tyydymme myös suomalaiseen puolueettomuuteen. Emmekä tykkää kummemmin pahaa edes kylmyydestä ja vieraantumisesta, koska maittemme väliset suhteet olivat hyviä 1800-luvulla ja 1900-luvun jälkipuolella, ja ne ovat hyviä nykyäänkin.

Suomi on suvereeninen täysiarvoinen valtio, ja ulkopolitiikka on suomalaisten oma oikeus, johon emme missään määrin aio puuttua.

Sunday, April 9, 2017

Alexander Dugin lectures in Helsinki 11th April

One of the world's most influential geopolitical thinkers, Professor Alexander DUGIN (Russia), lectures in Helsinki on April11th from 12:00-14:00 at National Hall (Kansallissali), address: Aleksanterinkatu 44, 2nd floor. Entrance is free of charge for all.

We are proud to invite You to our expert conference titled 

RUSSIA-WEST RELATIONS IN MULTIPOLAR WORLD

Lecturers: 

Dr. Alexander DUGIN
Professor, political thinker (Russia)
Topic: Russia-West Relations in Multipolar World

Dr. Johan BÄCKMAN
Political analyst (Finland)
Topic: EU's and NATO's information war against Russia: New Methods and Trends 

Presentation of the publication:
EU's Infowar on Russia - Putting in Place A Totalitarian Media Regime and Speech Control (European Center of Excellence for Counteracting Hybrid Threats, Publication Series No. 1, ISBN 978-952-5412-23-9)

Questions from the audience and discussion. 

Place and time: 
Kansallissali (Finnish National Hall)
Street address: Aleksanterinkatu 44, Helsinki, 2nd floor, sign "RUSSIA-WEST"
Time: Tuesday, April 11th, 12:00-14:00

The event is open for all and entrance is free of charge. 

Please register your participation at: johanbek@inbox.ru or at Facebook event:
https://www.facebook.com/events/217274698754558/

Inquiries: johanbek@inbox.ru

For the press: reservations for individual interview with Mr. Dugin: 
johanbek@inbox.ru 

Alexander Dugin esitelmöi Helsingissä 11.4.

Maailman merkittävimpiin geopoliittisiin ajattelijoihin lukeutuva venäläinen poliittinen filosofi Alexander Dugin esitelmöi tiistaina 11.4. Helsingissä. Tapahtumaan on kutsuttu merkittävä joukko toimittajia, diplomaatteja ja asiantuntijoita. Dugin puhuu moninapaisesta maailmasta ja Venäjän ja lännen suhteiden kehityssuunnista. Tilaisuuden järjestää dosentti Johan Bäckman, joka luennoi EU:n ja NATO:n informaatiovaikuttamisesta. Tilaisuus on kaikille avoin ja se järjestetään Kansallissalissa (osoite Aleksanterinkatu 44, 2. krs). Tilaisuus on englanninkielinen ja sen otsikkona on Russia-West Relations in Multipolar World. Lisätietoa, haastatteluvaraukset ja ilmoittautumiset: johanbek(at)inbox.ru


Lisätietoa Facebookissa:  https://www.facebook.com/events/217274698754558/

Tuesday, December 2, 2014

Johan Bäckmanin sensuroimattomat vastaukset liittyen Helsingin kirjamessujen Venäjä-teemavuoteen

Ohessa vastaukseni Taika Dahlbomin Kirjasfääri-blogin kysymyksiin liittyen Helsingin kirjamessujen Venäjä-teemavuoteen. Taika joutui blogiaan varten hieman lyhentämään vastauksiani, joten ohessa vastaukseni kokonaisuudessaan. 

Taika Dahlbom: Mitä mieltä olette tästä, että Venäjä on valittu Helsingin kirjamessujen vuoden 2015 teemamaaksi?

Johan Bäckman: Se varmasti parantaa Suomen heikkoa sananvapaustilannetta. Meillähän ei juurikaan ole avointa keskustelua missään, ei myöskään kirjallisuudessa. Venäjällä on paljon enemmän sananvapautta kuin Suomessa. Venäjällä on valtava määrä erilaista kirjallisuutta, erilaisia lahjakkaita kirjailijoita, siellä julkaistaan paljon eri tyyppistä ja tyylistä laadukasta kirjallisuutta erilaisista näkökulmista. Tällainen moninaisuus ja sananvapaus on tietysti suomalaisille melko tuntematonta, mutta se on suuri rikkaus ja voisi rikastuttaa suomalaistakin kulttuuria. Venäjällä on myös paljon erilaisia kirjailijajärjestöjä. Tämä on erinomainen tilaisuus tuoda esiin venäläisen yhteiskunnan avoimuutta ja antaa suomalaisillekin kirjailijoille tilaisuus kehittyä.

Venäjä kirjamessujen teemamaana kertoo varmasti Suomen ja Venäjän suhteiden lähentymisestä, onhan järjestelyissä mukana myös Venäjän suurlähetystö. Muutoinkin Ukrainan kriisi tuntuu lähentäneen Suomea Venäjään, koska meillä on aina ollut hyvät suhteet itänaapuriin sotien jälkeen. Olemme edelleen Paasikivi-Kekkosen hyväksi koetulla luottamuksen ja hyvän naapuruuden linjalla. Tällainen Venäjän nostaminen Suomen suurimman kirjallisuustapahtuman teemamaaksi kertoo juuri tästä. Se ei olisi mahdollista esimerkiksi entisessä Ukrainassa, Latviassa tai Virossa, joiden politiikka hallitustasolla on venäläisvastaista. Virossa ja Latviassa on myös käytössä venäläisiä sortava apartheid-politiikka, Ukrainassa on meneillään kansanmurha, kun Ukrainan armeija joukkomurhaa Donbassin venäläisiä siviilejä raskailla aseilla. Sen sijaan Suomen ja Venäjän välinen rauhantila on vahvistunut.

Suomi on pystynyt säilyttämään hyvät suhteet Venäjään. Kiitos kuuluu tietysti ulkopolitiikkamme johtajille, Tarja Haloselle ja Sauli Niinistölle. Viimeksi eilen Niinistö radiossa piti hyviä suhteita Venäjään tärkeänä turvallisuutemme peruspilarina, ja heti sen jälkeen tuli tämä uutinen.

Taika Dahlbom: Miten kirjallisuus voi nyky-Venäjällä?

Johan Bäckman: Venäjä on henkisesti ihmiskunnan omatunto, joten venäläisellä kirjallisuudella ja venäläisiä kirjailijoilla on suuri, globaali merkitys. Tänä vuonna Venäjällä on kovasti nostettu esiin Solzhenitsyniä, jota on esitelty paljon televisiossakin. Pietarin Dostojevski-museossa on meneillään näyttely Dostojevskin ja Solzhenitsynin tuotannon yhtäläisyyksistä. Nyt Venäjällä hyvin suosittuja ovat myös patrioottiset mielipidekirjailijat, kuten Aleksandr Dugin ja Aleksandr Prohanov, jotka rakentavat teksteillään Venäjän ja vapaustaisteluaan käyvän Novorossijan paikkaa historiassa. Solzhenitsyn on suosittu myös siksi, että hän katsoo ns. Ukrainan kuuluvan Venäjään.

Koko Ukrainahan on puolalaisten kehittämä russofobinen pseudokäsite, sen nimistä kansakuntaa ei oikeastaan ole, on vähä-Venäjä ja sen rinnalla suur-Venäjä ja valko-Venäjä, lisäksi tietysti edellä mainittu Novorossija eli uus-Venäjä, joka käy nyt itsenäisyystaisteluaan.

On hauskaa, että myös Suomessa on nyt korostettu Solzhenitsyniä, Sofi Oksanenhan kustansi "Vankileirien saariston" uudelleen, ikävä kyllä se laitos pilattiin Martti Anhavan itserakkaalla ja mitättömällä johdannolla. Mutta samaan aikaan Venäjällä "Vankileirien saaristoa" siteerataan nyt todisteena siitä, että Ukraina on osa Venäjää. Venäjällä muuten Putinin aloitteesta julkaistiin hiljattain uusi oppikirjakäyttöön lyhennetty laitos "Vankileirien saaristosta", Solzhenitsynin lesken hyväksymänä. 

Anhava on muuten perustanut Suomeen Venäläisen kirjallisuuden seuran, jonka yhtenä tarkoituksena on levittää Putin-vastaista propagandaa. Se on eräänlainen äärijärjestö, joka on viime aikoina ollut onneksi aika hiljaa, mutta on valmis koviinkin provokaatioihin.

Länsimaissa esitellään usein venäläisinä sellaisia kirjailijoita, jotka eivät ole venäläisiä, esimerkiksi meillä melko tunnettu Ljudmila Ulitskaja, joka taisi julkaista jonkinlaisen Putin-vastaisen manifestin, ei ainakaan minun käsittääkseni ole venäläinen. Venäjälläkin suosittu historiallisten romaanien tekijä Boris Akunin ei hänkään ole venäläinen vaan georgialainen. Suomessa hyvin tunnettu amerikkalainen journalisti Anna Politkovskaja esitellään meillä jostakin syystä venäläisenä, vaikka hän Aamutelevisiossa itsekin kiisti olevansa venäläinen. Näitä ei-venäläisiä ja Putin-vastaisia propagandisteja länsimaiden media käyttää omassa Venäjän-vastaisessa agitaatiossaan esittelemällä heidät oikeastaan täysin valheellisesti venäläisinä.

Mielenkiintoista, että kirjamessujen Venäjä-teeman yhtenä järjestäjänä on Venäjän kirjailijaliitto -- mikä se niistä mahtaa olla, sitä on vaikea sanoa. Venäjällä on useita kirjailijajärjestöjä ja kirjailijaliittoja. Itse olen ollut paljon tekemisissä sen virallisen Venäjän kirjailijaliiton kanssa, joka on ortodoksis-patrioottinen, siis venäläinen järjestö.

Taika Dahlbom: Miten vertaisitte suomalaisten ja venäläisten suhdetta kirjallisuuteen?

Johan Bäckman: Suomessa kirjallisuus on tietysti poliittisempaa. Poliittinen romaani "Tuntematon sotilas", jonka eräs tarkoitus on vääristellä ja peitellä Suomen osallistuminen natsi-Saksan rikolliseen hyökkäys- ja tuhoamissotaan, on tästä hyvä esimerkki. Tuntemattoman sotilaan suosio on valtavaa. Toinen hyvä esimerkki on Sofi Oksanen, jolla ei ole mitään tekemistä kirjallisuuden kanssa eikä hän edes tiedä mitä on olla kirjailija. Sofi Oksasen ainoa missio on lietsoa koko ihmiskuntaan russofobiaa ja levittää maailmaan naiiveja tarinoita siitä, miten milloin mikäkin taho raiskasi virolaisia. Myös Virossa on kyllästytty siihen, että virolaiset alkavat maailmankirjallisuudessakin olla vain raiskauksen uhreja.

Oma lukunsa on suomalaisten suhde venäläiseen kirjallisuuteen. Suomessa on ensinnäkin luettu ja luetaan poikkeuksellisen paljon venäläistä kirjallisuutta, esimerkiksi vaikkapa Dostojevskin Rikos ja Rangaistus on suomennettu monta kertaa. Suomessa on myös käytetty ja käytetään hyvin taitavasti venäläistä kirjallisuutta russofobisen ja Putin-vastaisen propagandan levittämiseen. Tästä esimerkiksi Venäjän kirjallisuuden onneksi jo entinen professori Pekka Pesonen on tehnyt itselleen ammatin käsittelemällä venäläistä kirjallisuutta hyvin yksipuolisesti. Tässä russofobisessa propagandassa tärkeätä on myös ikään kuin kiistää neuvostokirjallisuuden olemassaolo.

Täytyy muistaa, että Dostojevskiähän käytettiin Suomessa syksyllä 1941 oikeutuksena Leningradin ja sen väestön hävittämiselle, kun Suomi ja Saksan piirittivät Leningradia tarkoituksena sen tuhoaminen. Esimerkiksi Paasikiven onneksi pitämättömässä radiopuheessa Leningradin kukistumisen kunniaksi viitattiin juuri Dostojevskiin. Sen takia Dostojevskin suosio voi olla ongelmallista, koska häntä voi valikoivasti käyttää russofobiseen propagandaan. Esimerkiksi russofobi Pekka Pesonen on liikaa keskittynyt juuri esim. Gogolin ja Dostojevksin avulla levitettävään propagandaan ja panetteluun.

Nykyisin Suomessa, kun puhutaan muka venäläisestä kirjallisuudesta, nostetaan esiin sellaisia kirjoittajia ja sitaatteja, joiden avulla voidaan lietsoa Venäjä- ja Putin-vihaa ja sen kautta edistää omaa uraa. Tomi Huttunen on jatkanut tätä perinnettä, ja hänestähän on nyt tehty Venäjän kirjallisuuden professori. Hänen ammattinaan on vihata ja panetella Venäjää.

Tietysti Venäjällä ihmisten tietous kirjallisuudesta on laajempaa ja Venäjällä myös julkaistaan enemmän kirjallisuutta ja sen kirjo on monipuolisempi. Venäjällä on myös hyvin erilaisia kirjailijoita, Suomessa kirjailijat ovat kaikki samanlaisia. Luulen että Suomessa käytetään kirjallisuutta, etenkin venäläistä kirjallisuutta herkemmin poliittisen propagandan välineenä. Venäjällä sananvapaus on hyvin laajaa, venäläisessä kirjakaupassa kävijä voi huomata hyllymetreittän erilaista kirjallisuutta mistä tahansa aiheesta. Esimerkiksi Stalinille on venäläisissä kirjakaupoissa nykyisin oma massiivinen hyllynsä, jossa on informaatiota laidasta laitaan.

Ikävä kyllä Suomen sananvapaustilanne on paljon heikompi ja kapeampi kuin Venäjällä. Odottaisinkin, että kirjamessut ja Venäjä-teema ehkä jotenkin parantaisivat Suomen sananvapaustilannetta.

Taika Dahlbom: Mitä venäläisiä kaunokirjallisia teoksia suosittelisitte suomalaisille lukijoille?

Johan Bäckman: No ainakin suosittelisin katsomaan, ovatko ne todella venäläisiä. Suurin osa siitä, mikä meillä esitetään venäläisenä kirjallisuutena tai runoutena, on erityisten russofobisten asiamiesten väärentämää. Esimerkiksi tämä Ulitskaja, joka käsittääkseni ei ole venäläinen. Ja amerikkalainen toimittaja Politkovskaja, jota jostakin syystä kutsutaan venäläiseksi, vaikka hänessä ei kyllä ollut mitään venäläistä. Politkovskaja syntyi Yhdysvalloissa ja oli Yhdysvaltain kansalainen.

Monet venäläisen kirjallisuuden suomennokset ovat usein huonoja tai kummallisia, kömpelöitä tai epämiellyttäviä. Siksi niitä on ikävä suositella. Esimerkiksi Martti Anhavan suomennokset ovat tällaisia. Niistä lukiessa ymmärtää, että suomentaja vihaa Venäjää ja venäläisiä. Eihän sellaista normaali ihminen voi lukea.

Suomessa on myös kääntäjä ja asiantuntija Jukka Mallinen, joka viime aikoina on alkanut kääntyä putinistiksi. Luulen että kun päästään noihin tuleviin kirjamessuihin, on Helsingin Sanomat jo lakannut paperiversiona ilmestymästä talousogelmien vuoksi ja Mallinenkin on aika lailla putinisti. Mutta täytyy elää siihen saakka.

En haluaisi suositella ihmisille luettavaksi mitään kirjoja. Sanoisin, että etsivä löytää. Kyllä ihmiset aina osaavat käyttää omia aivojaan ja etenkin nettiä. Mutta voisin mainita, että yksi omista lempikirjailijostani on neuvostolainen sotakirjailija Emanuel Kazakevich, jonka teoksia on suomennettukin paljon.


Johan Bäckman, dosentti, Venäjän strategisten tutkimusten instituutin (RISI) Pohjois-Euroopan edustaja. Bäckmanille on myönnetty Venäjän kirjailijaliiton Pohjantähti-kirjallisuuspalkinto ja Pietarin kaupungin Marsalkka Govorovin kirjallisuuspalkinto. 

Thursday, September 4, 2014

Voittamaton Novorossija. Kirjoittanut A. Dugin.

Novorossijan vapautusarmeijan taistelija natsi-amerikkalaismiehityksestä vapautetulla alueella. 

"Missä ovat Novorossijan liittotasavaltamme rajat? Siinäpä mielenkiintoinen kysymys. Kiova ei tunnusta meitä, mutta emme mekään tunnusta Kiovaa. Mistäs olette saaneet päähänne, että me pystähtyisimme paikoillemme kaiken sen jälkeen mitä olemme kokeneet? Sen jälkeen kun Oikean sektorin natsipataljoonat murhasivat, kiduttivat ja tappoivat meitä, kun te pommititte meidän pyhiä venäläisiä kaupunkejamme, kun typerys Ljashko hakkasi ja kidutti, kun poltitte meitä elävältä Odessan liittotaloon? Novorossija on voittamaton. Vapaustaistelijamme ovat nousseet 30 miljoonan ihmisen valtion vakinaista armeijaa vastaan. Meitä ei pysäytä kukaan. Kunhan tokenemme hyökkäyksestänne, meidän vastahyökkäyksemme on lopullinen ja tuhoisa. Me emme ole uhohtaneet mitään, emmekä anna mitään anteeksi. Meidän valtiomme rajat asettuvat itsestään. Me olemme aina jalomielisiä, mutta vain voitetuille. Vai olettekos jo unohtaneet, mitä tarkoittaa venäläinen tahto ja voima? Siitä saatte ihan kohta pikku muistutuksen."



Wednesday, May 28, 2014

Me olemme Donbassin vapauttajat! Alas Kiovan fasistijuntta!

 
Hyvä ystäväni Aleksandr Dugin kirjoittaa:

Venäjän on vapautettava Donbass, se on välttämättömyys Venäjän olemassaololle. Putin synnytti Suur-Venäjän pysäyttämällä hajoamisen 2000, vapauttamalla Ossetian, Abhasian ja Krimin. Putin nosti Suur-Venäjän lentoon. Krim oli lentoonlähtö, nyt on nostettava korkeutta, on vapautettava Novorossija. Historia ei ole tasapainoilua, historia on prosessi. Venäjän saapuminen Donetskin ja Luganskin Tasavaltoihin ei ole ihmelääke, se on vain seuraava vaihe, välttämätön juuri tänään. Siinä nostetaan korkeutta, lento jatkuu. Lähetämme joukot Novorossijaan ja vapautamme sen Poroshenkon natsimurhaajilta. Itse ongelmaan on monta näkökulmaa, mutta vain yksi ratkaisu. Venäjän saapuminen on uusi askel dramaattisessa taistelussa yksinapaista maailmaa ja amerikkalaisen hegemonian kuolinkouristuksia vastaan. Nyt on korkea aika nostaa korkeutta. Jos joku vastustaa lentoonlähtöä, paniikinlietsojat on parempi heittää yli laidan. Mitä nopeammin rotat juoksevat laivasta, sitä suurempi mahdollisuus laivalla on pelastua. Jokainen sekunti, minuutti odotusta maksaa ihmishenkiä. Me voimme pelastaa lapsia, vanhuksia, naisia. Yksi sana: Putin, lähetä joukot!

Alas Kiova fasistijuntta!
Alas Erkko!



 

Euraasian Liitto (EL) perustetaan tänä kesänä

Euraasian liittosopimus allekirjoitetaan Moskovassa vajaan kuukauden kuluttua, 24.6.2014. Euraasian Liitto (EL) aloittaa toimintansa tammikuun ensimmäisenä päivänä 2015 Venäjän, Valko-Venäjän ja Kazahstanin talousliittona, jonka perustana on nyt olemassaoleva Tulliliitto. EL on globaali toimija, se solmii vapaakauppasopimuksen Vietnamin kanssa, vapaakauppasopimusneuvotteluja käydään myös Israelin ja Uuden Seelannin kanssa. Jo ennen presidentinvaaleja Putin määritteli EL:n perustamisen tiekartan suuressa ohjelma-artikkelissaan Izvestija-lehdessä. Varsinainen EL:n idena isä on Kazahstanin presidentti Nazarbajev, joka esitti ajatuksen Moskovan valtionyliopiston luennollaan jo 20 vuotta sitten 1994. EL:n komission puheenjohtaja Viktor Borisovich Hristenko on esittänyt EL:n perustamisen suuntalinjoja laajassa Rossija24-kanavan haastattelussa. EL ei perustu mihinkään ideologiaan vaan vapauteen. EL ei perusta yhteistä kansalaisuutta, valuuttaa eikä alistu ylikansallisten elinten määräysvaltaan. EL on vapaiden taloudellisten mahdollisuuksien liitto.

Tuesday, May 13, 2014

"WE SHALL BUILD THE GREAT RUSSIA". "МЫ ПОСТРОИМ БОЛЬШУЮ РОССИЮ". "RAKENNAMME SUUR-VENÄJÄN".

"WE SHALL BUILD THE GREAT RUSSIA". International conference with leading Russian political thinkers Dugin, Prokhanov, Starikov, Volynez etc.

Place: Helsinki, 18 May 2014, at 12:00, Lönnrotinkatu 29, free entrance, simultaneous interpretation Russian-English-Finnish

The historical Crimean referendum and situation in South-East Ukraine will be the central topics at the conference "WE SHALL BUILD THE GREAT RUSSIA" with the leading Russian contemporary political thinkers, such as the father of Russian Eurasian politics, Professor Alexander DUGIN, the leading patriotic ideologist and author Alexander PROKHANOV, the prominent geopolitical thinker and historian Nikolay STARIKOV, and principal ideologist of the traditional family values, mother of four children Irina VOLYNEZ.

The conference will be held in Helsinki (Finland), on Sunday, 18 May 2014, at 12.00 local time, at the Jugend-hall of the Hotel GLO, address Lönnrotinkatu 29 (Helsinki). The entrance is free.
Questions can be sent beforehand to duginhelsinki@gmail.com

After the conference, the guests continue their visit with a holiday at a Finnish lake the next day, fishing with their Finnish friends and considering the future of Russia. Journalists may also book a time for an interview at the lake on 19.5.

Inquiries and interview reservations: duginhelsinki@gmail.com, +358 40 503 5474
Organised by Finnish Anti-Fascist Committee and Eurasian National Front
Facebook: https://www.facebook.com/events/267098763475865/



"МЫ ПОСТРОИМ БОЛЬШУЮ РОССИЮ". Круглый стол с Дугиным, Прохановым, Стариковым, Волынец в Хельсинки 18 мая.

Впервые за пределами России у широкого круга западных журналистов, политических деятелей, экспертов, а также у российских соотечественников и дипломатов разных стран, появилась уникальная возможность познакомиться с идеями ведущих мыслителей современной России и пообщаться с ними формате круглого стола. 

Ведущие русские мыслители Александр ДУГИН, Александр ПРОХАНОВ, Николай СТАРИКОВ и Ирина ВОЛЫНЕЦ выступят 18 мая в Хельсинки и расскажут о том, как они оценивают будущее России. Вход свободный.

Место проведения мероприятия: город Хельсинки, улица Ленротинкату 29 (Lönnrotinkatu 29, Helsinki), гостиница "Hotel GLO". Дата проведения: воскресенье 18 мая 2014 г., мероприятие начинается в 12:00. Вход свободный. Синхронный перевод с русского на англиский и финский.

Журналисты могут встретиться с героями также в следующи день, в 19.5. возле финское озеро. Аккредитация журналистов для индивидуалнйих интервью: duginhelsinki@gmail.com
Вопросы выступающим можно отправить заранее в адрес: duginhelsinki@gmail.com

Все вопросы: duginhelsinki@gmail.com, +358 40 503 5474
Организаторы: Антифашисткий комитет Финляндии, Евразиский народный фронт.
Facebook: https://www.facebook.com/events/267098763475865/



"RAKENNAMME SUUR-VENÄJÄN". Venäjän johtavat poliittiset ajattelijat Dugin, Prohanov, Starikov ja Volynez esiintyvät Helsingissä 18.5. klo 12.

Paikka: Helsinki, 18. toukokuuta klo 12:00, Hotel GLO Jugendsali, os. Lönnrotinkatu 29. Vapaa pääsy. Simultaanitulkkaus venäjä-suomi-englanti.

Krimin historiallinen kansanäänestys ja itäisen Ukrainan tilanne ovat keskeisiä aiheita "RAKENNAMME SUUR-VENÄJÄN"-konferenssissa, kun Venäjän johtavat poliittiset ajattelijat kertovat näkemyksiään. Mukana euraasialaisen aatteen isä, Kremlin pääideologiksikin kutsuttu Moskovan valtionyliopiston professori Aleksander DUGIN, johtava patrioottinen ajattelija ja Zavtra-lehden päätoimittaja Aleksander PROHANOV, kuuluisa geopoliitikko ja historioitsija Nikolai STARIKOV ja perinteisten perhearvojen puolestapuhuja, neljän lapsen äiti Irina VOLYNEZ.
Konferenssin jälkeen vieraat jatkavat pohdiskelujaan Nuuksion suomalaisissa järvimaisemissa kalastellen suomalaisten ystäviensä kanssa. Toimittajilla on mahdollisuus varata haastatteluaika järvimaisemiin myös seuraavalle päivälle 19.5. 

Puhujille voi esittää yleisökysymyksiä ennakkoon osoitteeseen duginhelsinki@gmail.com .

Tiedustelut ja haastatteluvaraukset: duginhelsinki@gmail.com, +358 40 503 5474
Järjestää Suomen antifasistinen komitea (SAFKA) ja Euraasian kansanrintama
Facebook: https://www.facebook.com/events/267098763475865/