Sunday, March 29, 2015

Pitäisikö Venäjän palauttaa kuolemanrangaistus?

Minulla oli jälleen kunnia osallistua Moskovan Ostankinossa valtakunnallisen OTR-televisiokanavan keskusteluohjelmaan, aiheena tällä kertaa kuolemanrangaistus Venäjällä. Kriminologian ja oikeussosiologian dosenttina aihe on minulle tärkeä. Keskustelukumppanina oli LDPR-puolueen tunnettu transnistrialainen kansanedustaja Roman Hudjakov (ks. yllä olevassa kuvassa vierelläni), jonka aloitetta kuolemanrangaistuksen palauttamisesta käsitellään parhaillaan duumassa. Studiossa oli myös nuori kuolemanrangaistuksen kannattaja ja sitä vastustava asianajaja. Keskustelu oli mielenkiintoinen. Kuten tiedetään, Venäjä luopui kuolemanrangaistuksesta 1996 maan liityttyä Euroopan neuvostoon. Studiossa käytiin laaja kiistely asian juridisesta puolesta. Huomautin keskustelijoille, ettei Venäjälle voi "palauttaa" kuolemanrangaistusta, koska sitä ei ole koskaan edes peruutettu. On olemassa ainoastaan väliaikainen ns. moratorio eli tuomiot ja täytäntöönpanot on keskeytetty. Viimeinen kuolemaantuomio pantiin Venäjällä täytäntöön 1996. Studiossa käytiin mielenkiintoinen debatti siitä, mihin kuolemanrangaituksen moratorio perustuu. Paikalla olleen asianajajan mukaan mitään moratoriota ei edes ole, ainoastaan perustuslakituomioistuimen päätös, eikä Euroopan neuvoston jäsenyys velvoita Venäjää tässä asiassa. Kuolemanrangaistuksen palauttamiseksi ei siis tarvita uutta lakia vaan ehkä vain perustuslakituomioistuimen päätös. Itse en ottanut selvää kantaa puolesta enkä vastaan, koska pidän sitä Venäjän sisäisenä asiana. Huomautin kuitenkin Hudjakoville, että Venäjän näkemys kuolemanrangaistuksesta on sangen epätasa-arvoinen, koska kuolemaan voidaan tuomita vain 18-65-vuotiaita miehiä. Miten siis naisterroristit esimerkiksi? Hudjakov kannattaa myös naisten tuomitsemista ja omaisuustakavarikkoa tuomituilta. Keskustelu jatkuu duumassa. Olen muuten useammassakin yhteydessä todennut, että kun Kiovan rikollinen natsijuntta aikanaa tuomitaan sotarikosoikeudessa (Nürnberg-II), heitä ei tule hirttää vaan tuomiota elinkautiseen Siperiaan. Alakuvassa "maskirovka".


Suomen DNR:n edustuston ensimmäinen puolivuotiskausi

Moskovan yössä raportoin DNR:n (Donetskin kansantasavallan) päämiehelle Denis Pushilinille Suomen DNR:n edustuston ensimmäisestä puolivuotiskaudesta (ks. kuva yllä). Paikalla oli myös herttainen Jelena DNR:n Moskovan edustustosta. DNR:n Suomen edustusto on toiminut Helsingissä tehokkaasti eritoten Petri Krohnin ja Evgenia Hilden-Järvenperän korvaamattoman asiantuntemuksen ja tietotaidon ansiosta. Myös monet muut henkilöt ovat tukeneet ja kannustaneet edustuston toimintaa.

DNR:n Suomen edustusto perustettiin Helsinkiin viime kesänä ja sillä on valtakirjan nojalla oikeus edustaa DNR:ää sekä solmia DNR:n nimissä sopimuksia. DNR on entisen itäisen Ukrainan alueella 7.4.2014 perustettu kansantasavalta, joka sai kansan tuen itsenäistymiselle kansanäänestyksessä 11.5.2014. DNR kontrolloi tällä hetkellä noin kahden miljoonan asukkaan aluetta. DNR ja sen sisartasavalta LNR (Luganskin kansantasavalta) ovat liittoutuneet Novorossijan federatiiviseksi liittotasavallaksi, jonka kontrolloi tällä hetkellä noin 3,5 miljoonan asukkaan aluetta. Se on tällä hetkellä ainoa alue Euroopassa, joka on täysin vapaa amerikkalaismiehityksestä.

Yhdysvaltain ja EU:n johtama liittouma on toteuttanut DNR:n alueella laajamittaisen kansanmurhan pommittamalla raskailla aseilla DNR:n siviiliväestöä. EU:n pyrkimyksenä on siviilien joukkomurhaamisella kostaa kansantasavalloille annettu poliittinen tuki. Meneillään olevan tulitauon aikana tilanne on rauhoittunut, vaikka Ukraina ei miltään osin noudata Minskin sopimuksia ja valmistautuu lännen tuella laajamittaiseen tuhoamissotaan. Suomen hallitus on antanut varauksettoman tukensa siviilien joukkotuhonnalle Donbassissa.

DNR:n Suomen edustuston toiminta on ollut monipuolista ja onnistunutta:

1) Ensinnäkin olemme olleet yhteydessä poliittisiin päättäjiin, viranomaisiin ja toimittajiin tavoitteenamme välittää oikeaa tietoa DNR:stä. Tärkeintä on valistaa suomalaisia DNR:n olemassaolosta. Joissakin tilanteissa olemme pyytäneet poliitikkoja käyttämään DNR:stä kunnioittavampaa kieltä. Toimintamme on ollut onnistunutta, mikä näkyy jo siinä, että monet ellei useimmat suomalaiset tietävät DNR:n olemassaolosta. Suomen media käsittelee DNR:ää päivittäin monipuolisesti ja valtaosin neutraaliin tai jopa positiiviseen sävyyn.

2) Edustusto on toimittanut humanitaarista apua Donbassiin sekä univormuja ja muita tarvikkeita DNR:n kansanarmeijalle.

3) Edustusto on valmistellut suomalaisten vapaaehtoisten lähettämistä taistelemaan DNR:n kansanarmeijan riveihin. Ensimmäiset vapaaehtoiset lähtevät huhtikuussa. Suomen laki ei kiellä vapaaehtoisten värväämistä ja lähettämistä.

4) Edustusto on tukenut Donbassiin lähteneiden suomalaisten kulttuurityöntekijöiden, kuten toimittajien, kirjailijoiden ja elokuvantekijöiden toimintamahdollisuuksia DNR:n alueella.

5) Edustusto on saanut DNR:lle Suomessa virallisen tunnustuksen ensimmäisenä EU-maana, kun Suomen sosialidemokraattinen puolue SDP on sallinut jäsentensä työskentelyn DNR:n edustustossa.

6) Suomen ulkoministeriön johdossa työskentelevien NATO:n ja USA:n vakoojien ja agenttien parjauskampanja DNR:ää vastaan on epäonnistunut, koska suomalaiset ovat enemmän kiinnostuneita totuudesta ja DNR:n kansan tahdosta.

7) Edustusto ja sen työntekijät ovat harjoittaneet merkittävää, laajamittaista ja laadukasta tiedotustoimintaa sosiaalisessa mediassa. Edustustolla on myös oma nettisivusto osoitteessa www.novorossiyaembassy.com .

8) Edustusto on järjestänyt suomalaisten asiantuntijoiden paneelikeskusteluita, jotka ovat herättäneet merkittävää huomioita Suomen lehdistössä ja lisänneet merkittävästi DNR:n tunnettuutta ja siihen kohdistuvaa hyväksyntää.

9) Edustusto on nostanut esiin Suomen ja Venäjän medioissa sekä pyrkinyt kaikin laillisin keinoin estämään suomalaisen Noptel-yrityksen kaavaileman kahden miljoonan euron arvoisen lasermittareiden kansainvälisen oikeuden vastaisen vientikaupan Kiovan laittomalle vallankumousjuntalle. DNR:n käsityksen mukaan tuhannen suomalaisen lasermittarin tarjoaminen kiovalaisille natsiarmeijoille merkitsee laajamittaisen kansanmurhan ja tuhoamissodan valmistelun hyväksyntää.

Jatkossa DNR:n edustusto tehostaa vapaaehtoisten värväämistä ja lähettämistä Donbassiin sekä osallistuu DNR:n perustamisen ja kansanäänestyksen 1-vuotispäiviin sekä tiedottaa asioista entistä aktiivisemmin.

Tilaisuudessa Jelenalle luovutettiin Krimin vapauttajan kunniamitali.

Alas Kiovan natsi-amerikkalainen fasistijuntta!

Saturday, March 28, 2015

Krimin kevät ja Suomi

Krimin vierailuni alkoi reippaasti tapaamisella Krimin sisä-, liikenne- ja tiedotusministeri Dmitri Polonskin kanssa. Keskustelimme pitkään Suomen ja Krimin suhteiden tilanteesta ja niiden kehittämisestä. Virallinen Suomihan ei tunnusta Krimin olemassaoloa tai sen kansalaisten oikeuksia, mutta mikään ei estä suomalaisia yrityksiä, järjestöjä ja kansalaisia rakentamasta yhteyksiä Krimille. Informaatiorintamalla kehitimme Polonskin kanssa muutaman Suomi-Krim-hankkeen, joiden totutettaminen aloitetaan pian. Niistä lisää myöhemmin. Bisnesrintamalla on elvytettävä suomalaisten turismi Krimille ja kannustettava suomalaisia investointeja. Krimille pääsee näppärästi mm. Pietarista ja lentoliput ovat edullisia, tosin Krimin uusi oma lentoyhtiö voisi lentää myös suoraan Helsingistä. Koulutusrintamalla suomalaiset ovat erittäin tervetulleita Krimin korkeatasoisiin yliopistoihin, erityisesti lääketieteen koulutus on alansa huippua. Yleisesti ottaen kaikkiin suomalaisten toiveisiin halutaan nyt Krimillä vastata parhaalla mahdollisella tavalla. Suomalaisiin suhtaudutaan Venäjällä edelleen erittäin myönteisesti, Paasikivi ja Kekkonen ovat vielä hyvässä muistissa (stubbilainen ulkopolitiikkaa lapsivainoineen on vain tilapäinen mielenhäiriö).
Hallitustalolta kiirehdimme Polonskin kyydillä Krimin valtiontelevision studioille, missä meitä odotti Pietarin television pääjohtaja Sergei Bojarski. Polonski, Bojarski, minä ja muut studiovieraat, yleisö ja katsojat sekä nettikirjoittelijat osallistuivat yli kaksi tuntia kestäneeseen suoraan lähetykseen, jonka aiheena oli Krimin tilanne kaikilta kanteilta. Ohjelmaa veti herttainen Maria Volkonskaja. Siinä ajassa ehti käsitellä koko joukon asioita Krimin tilanteesta maailmanpolitiikkaan. Tutustu kuviin studiolta ja katso koko lähetys:
Seuraavana päivänä venäläiset tutkijat kokoontuivat uuteen Krimin federatiiviseen yliopistoon (joka yhdistää Krimin yli 20 yliopistoa, instituuttia ja erillislaitosta) keskustelemaan Jaltan 1945 konferenssin merkityksestä. Omassa puheenvuorossani ehdin käsitellä Krimin sodan muistoa ja merkitystä Suomessa, Ahvenanmaan asemaa, meneillään olevaa Venäjän vastaista informaatiosotaa ym. teemoja. Totesin myös, että "kylmä sota" on amerikkalainen CIA-propagandatermi, jonka tarkoitus on peitellä ja häivyttää Yhdysvaltain rikoksia maailman kansoja vastaan. Siksi sellaista termiä ei voi käyttää rehellisissä tieteellisissä yhteyksissä. Ehdin antaa haastattelun Krimin yliopiston omalle tv-kanavalle, ks. kuva alla ja pitkän haastattelun myös Rossija Segodnja -tietotoimistolle. Sain myös Krimin päämiehen Sergei Aksjonovin julkaiseman kirjan "Krim ja Suur-Venäjän tulevaisuudennäkymät" (termi "Russki Mir" suomentuu mielestäni parhaiten "Suur-Venäjäksi", koska se tarkoittaa venäläistä Venäjää nykyisen Venäjän ulkopuolella).
Seuraavana aamuna minut kutsuttiin Krimin Rossija Segodnja -mediakonsernin radioasemalle tunnin mittaiseen radiohaastatteluun, joka lähetetään käsittääkseni joka paikkaan. Aiheena oli Krimin tilanne, jota ehdimme käsitellä monipuolisesti. Rossija Segodnjan uusi toimitus on Krimin korkeimmalla paikalla, jossa on radiostudio ja lähetysasema. Katso ohesta kuvat haastattelutilanteesta ja radioaseman katolta Simferopoliin ja kuuntele lähetys.
Radiostudiosta kiirehdin rantateitä pitkin Jaltalle tutkimaan Livadian palatsia, jonka keisari Nikolai II rakennutti perheelleen huvilaksi 1911. Siellä pidettiin keväällä 1945 kuuluisa Jaltan konferenssi, johon osallistuivat Stalin, Roosevelt ja Churchill. He määrittelivät sodanjälkeistä aikaa ja nykyisyyttäkin. Livadian palatsi on satumaisen kaunis italialaisen renessanssityylin hurmaava rakennus, jossa henkii sanoin kuvaamaton rauha. Ei ihme, että suurmiehet asuivat täällä silloin peräti yli viikon.
 
Elämä Krimillä on muuttunut rauhallisemmaksi ja turvallisemmaksi, kaikki sanoivat. Krimiläiset tietysti kummeksuvat EU:n heille määräämää viisumikieltoa, meneillään olevaa saartoa ja yleensäkin länsimaiden käsitystä siitä, että krimiläisillä ei olisi mitään oikeuksia. On selvää, että Krimin palauttaminen Venäjän yhteyteen oli kansainvälisen oikeuden mukainen kansan tahto ja uroteko, joka pelasti yli kaksi miljoonaa ihmistä Kiovan natsi-amerikkalaisen fasistijuntan kansanmurhalta. Krimin ongelmat tänään ovat mitättömiä verrattuna siihen mitä ne voisivat olla, jos Krim olisi jäänyt Kiovan rikollisen vallankaapausjuntan ja natsiarmeijoiden terrorin armoille.

Suomen ja Krimin yhteyksiä on nyt hyvä rakentaa. Pyydän kaikkia asiasta kiinnostuneita ottamaan yhteyttä minuun. Krimin johdossa on nyt vahvaa tahtoa kehittää suhteita Suomeen.

Wednesday, March 25, 2015

Informaatiosodassa Venäjä on ylivoimainen ja voittamaton -- "Länsimedian valheiden vuori romahtaa pienestäkin venäläisen totuuden murusesta"

Tänään osallistuin Moskovan tv-keskuksessa Ostankinossa valtakunnallisen OTR-televisiokanavan keskusteluohjelmaan, jonka aiheena oli Venäjän valtiollinen tiedotustoiminta ulkomailla eli siis paljon puhuttu "venäläinen propaganda". Keskustelijoina oli lisäkseni Yhtenäinen Venäjä -puolueen kansanedustaja ja eräs nyky-Venäjän ulko- ja sisäpolitiikan keskeinen ideologi, Kansallisen puolustusliikkeen (NOD) puheenjohtaja Jevgeni Fjodorov, arvostetun Kansallinen Puolustus -lehden päätoimittaja, sotilasasiantuntija Igor Korochenko ja Venäjän duuman tiedonvälityskomitean puheenjohtaja, kansanedustaja Roman Chichenko. Kävimme vilkasta keskustelua siitä, minkälaista Venäjän valtion tiedotus ulkomailla on ja minkälaista sen pitäisi olla. Katso kuva studiolta tänään, kuvassa vasemmalta Jevgeni Fjodorov, minä, Igor Korochenko ja Roman Chichenko.

Kansanedustaja Jevgeni Fjodorov huomautti kaiken läntisen tiedottamisen perustuvan valheeseen. Venäläisen totuuden murusetkin ovat länsimaille vaarallisia, koska ne romahduttavat länsimedian valheiden vuoren. Fjodorov sanoi, että venäläinen tiedonvälityksen voittamattomuus perustuu venäläisen kulttuurin vahvuuteen. Siksi Venäjä ei voi koskaan hävitä tiedotussotaa. Duuman kansallinen tiedotusvastaava Chichenko totesi, että länsimedian valheet toistelevat tiettyjä meemejä.

Omissa puheenvuoroissani toin esiin mm. seuraavat teemat:

Venäjän joukkotiedotus on erittäin laadukasta, nopeaa ja monipuolista, eikä länsimedia pysty kilpailemaan sen kanssa. Pienelläkin määrällä venäläistä totuutta on lamauttava vaikutus länsimaiden tiedonvälitykseen ja poliittiseen järjestelmään, joka perustuu Yhdysvaltain aggressiiviselle ylivallalle. Länsimaat käyvät nyt Yhdsyvaltain ja NATOn johtamaa sotaa venäläistä informaatiota ja sen lamauttavaa vaikutusta vastaan yrittämällä eristää länsimaiden kansalaiset venäläisestä informaatiotilasta. Venäjän televisio on erittäin laadukas ja monipuolinen eikä se voi kilpailla tylsän länsimaisen television kanssa. Russia Today ja SputnikNews ovat laadukkaita uutiskanavia, jotka herättävät länsimaissa valtavaa mielenkiintoa. Yhden kanavan tai uutistoimiston perusteella ei kuitenkaan voida vielä sanoa, että Venäjällä olisi varsinaista tiedotustoimintaa ulkomailla; tarvitaan sata kanavaa ja toimistoa. Erityisen tarpeellisia olisivat nyt ruotsalainen tv-kanava ja suomalainen radioasema. Venäjällä on enemmän sananvapautta kuin lännessä, missä ei varsinaisesti edes ole sananvapautta eikä mediaa. Länsimedia toistaa samoja valheita Washingtonista Helsinkiin joka aamu. Venäjällä sen sijaan on media ja oikea joukkotiedotus. Länsimaissa media on jo siirtynyt sotilaiden käsiin, he rakentavat tiedotusjärjestelmiä yhteistyössä erikoispalveluiden ja kyberkeskusten kanssa. Kaiken ytimessä on hysteerinen Venäjä- ja Putin-vastainen sotakiihotus kaikilla kanavilla. 

Ohessa Jevgeni Fjodorov ja minä Ostanikon studioilla tänään:

Tuesday, March 24, 2015

Saavuimme palavaan Berliiniin

Tänään kävelin Berliinin keskustan puhkiammutuissa asunnoissa ja vierailin Reichstagin hiiltyneissä raunioissa. Kaikki tämä on mahdollista Pietarin Lenexpon hätkähdyttävässä "Berliinin valtaus1945"-näyttelyssä. Lenexpon halleihin on rakennettu osa Reichstagia alkuperäisen kokoisena valtavine pylväineen sekä hajalle pommitetun kaupungin katuja ja asuntoja. Kokemus on hätkähdyttävä: katsoja todellakin siirtyy keskelle Punaisen Armeijan vapauttamaa Berliiniä keväällä 1945. Arkipäivänäkin paikalle oli jonoa, sisälle pääsee 25 hengen ryhmissä. Viikonloppuna voi kuulemma joutua jonottamaan jopa 40 minuuttia. Mutta kokemus kannattaa. Olen nähnyt palavan Berliinin.

Sunday, March 22, 2015

Totuus Pietarin konservatiivifoorumista -- "keskustalaista rauhanturvaamista" venäläisittäin. Kuuntele Bäckmanin puhe!

Pietarissa pidettiin tänään äärimmäisen mielenkiintoinen konferenssi, jonka aiheena oli konservatiivinen poliittinen ajattelu Venäjällä ja länsimaissa. Pietarin konservatiivifoorumiin osallistui 400 ihmistä 15 maasta. Katso oheiset kuvat konferenssin virallisesta materiaalista, jossa on mm. sitaatti Putinin Valdain puheesta, ja kuuntele tilaisuudessa pitämäni esitelmä:

Tilaisuus oli ensimmäinen ja suurin tähän asti järjestetty Venäjän ja länsimaiden konservatiivisten ajattelijoiden yhteisfoorumi. Tilaisuuden virallinen otsikko oli "Tieteellinen kongressitapahtuma -- Kansainvälinen Venäjän konservatiivifoorumi". Konferenssin virallinen sivusto löytyy osoitteesta http://realpatriot.ru/. Vaikka tapahtuma ei varsinainen tieteellinen konferenssi ollutkaan, enemmänkin poliittisten analyytikkojen ja toimijoiden yhteinen think tank, kaikissa puheenvuoroissa näkyi ajatus analysoida konservatiivisen ajattelun uutta ja tulevaa merkitystä Venäjän ja lännen suhteissa. Virallisessa materiaalissa oli Putinin kuva ja hänen sitaattinsa konservatiivisten arvojen merkityksestä. Yleisesti on tiedossa, että perinteiset perharvot ovat tänään keskeisiä Venäjän politiikassa. Seurasin konferenssia melkein eturivistä, katso Delovoi Peterburgin kuva:
Yhdysvaltain ja Naton kannalta tilaisuus oli vaarallinen, koska korkean profiilin tapahtuma -- johon osallistui tärkeitä amerikkalaisia ja saksalaisia poliitikkoja ja vaikuttajia -- voi olla merkittävä alku Venäjän ja lännen patrioottisten voimien liittoutumiselle Yhdysvaltain ja NATO:n aggressiota vastaan. Siksi määrätyt Yhdysvaltain etuja ajavat "värivallankumoukselliset" kirjoittajat hyökkäsivät konferenssia vastaan syyttäen sitä "uusnatsistiseksi" tai "äärioikeistolaiseksi" esim. parissa suomalaisessa mediassa sekä Venäjän länsirahoitteisessa tai ääriliberaalissa marginaalimediassa. Mitään uusnatsista tai äärioikeistolaista -- esimerkiksi Jussi Halla-ahon tyyppistä avoimen fasistista vihapuhetta -- ei tilaisuuden sisällöstä tietenkään löytynyt. Joka muuta väittää, esittäköön todisteet (tosin Suomessahan valtamedia voi väittää mitä tahansa ilman mitään todisteita -- "Punaisella Torilla vaadittiin Puolaa ja Suomea" jne.) Seurattuani konferenssia tarkasti, en havainnut mitään fasismiin tai uusnatsismiin viittaavaa -- ei vihapuhetta, ei jyrkkiä lausuntoja, ei ulkomaalaisvastaisuutta tai minkäänlaista rasismia, antisemitismistä puhumattakaan. Lähinnä kyse oli arvokeskustelusta ja amerikkalais- sekä NATO-vastaisuudesta. Paikalla oli myös aika runsaslukuinen suomalainen delegaatio, jonka kokoonpanosta minulla ei ole tarkempaa tietoa. Ohjelmaan puhujaksi oli merkitty IPU:n eduskuntavaaliehdokas, ekonomisti Jukka Davidsson, jonka on Suomessa ajanut erityisesti pankkikriisin uhrien ihmisoikeuksia.

Salissa kuultiin useita kiinnostavia puheenvuoroja. Tilaisuuden vetäjä, Pietarin valtionyliopiston professori ja RISI:n tutkija sekä diplomaatti Aleksandr Sotnichenko (joka kutsui minut paikalle esiinnyttyämme yhdessä 5-kanavan valtakunnallisessa keskusteluohjelmassa toissapäivänä) naurattikin yleisöä sanomalla, että täällä kuulemma vietetään "natsiorgioita". Tilaisuus oli vetänyt suuren salin tupaten täyteen -- sekä salissa että koko hotellikerroksessa oli vaikea ellei mahdoton liikkua. Ottamani Sotnichekon kuva ohessa:

Tilaisuuden alussa vauhdikkaasti puhunut Venäjän kansallisen strategian instituutin johtaja Mihail Remizov määritteli tilaisuuden "keskustalaiseksi rauhanturvaamiseksi", jonka tavoitteena on "uusi vapaa maailmanjärjestys". Tietyssä mielessä Suomenkin keskusta olisi sopinut tänne ainakin kuunteluoppilaaksi. Remizovin mukaan "Washington käy sotaa jokaista Euroopan maata vastaan". Remizov viittasi myös "Ukrainan-Donbassin konfliktiin" (hyvä termi muuten) ja luonnehti tilaisuutta "anti-neokolonialistiseksi" ja "internationalistiseksi". Hän viittasi myös "Euroopan niemimaahan" huomauttaen sen kuuluvan Euraasiaan vähän kuten Krimin niemimaa kuuluu Venäjään, ja vetosi uuden poliittisen entiteetin "EuroVenäjän" luomiseksi. YK:ta ja ETYJ:iä Remizov luonnehti "uusfasistisiksi" järjestöiksi ja vaati korvaamaan ne uusilla järjestöillä. Italialainen Roberto Fiore sanoi, että amerikkalaiset neokonservatiivit halusivat hinnalla millä hyvänsä sodan Syyriaan ja haluavat sitä nyt Ukrainaan. "Olen syntynyt Roomassa ja jo lapsesta asti olen tiennyt että on olemassa kolme Roomaa: minun Roomani, Konstantinopoli ja Moskova", Fiore aloitti puheensa hienosti. Venäjä on tärkeä taistelussa liberalismia ja islamistista fundamentalismia vastaan. Venäjä auttaa lyömään perheet tuhoavan liberalismin ja synnyttämään kristinuskoisen Euroopan uudelleen, Fiore sanoi. "Nationalismin kysymyksiä"-lehden päätoimittaja Konstantin Krylov sanoi, että vähemmistön oikeudet ovat saaneet meidät unohtamaan enemmistön oikeudet. Saksalainen meppi Udo Voigt sanoi, että Venäjä-vastaiset sanktiot uhkaavat maailmanrauhaa ja Putin haluaa estää aseellisen yhteenoton. "EU ei ole Eurooppa", Voigt sanoi ja ehdotti, että Eurooppa perustaa Venäjän kanssa puolustusliiton ja Saksa eroaa NATO:sta.

Pidin tilaisuuden alkupuolella esitelmän, jonka voit kuunnella tästä:


Ohessa tilaisuudessa pitämäni esitelmän tiivistelmä: Arvoista yleensä ja perhearvoista erityisesti on tullut tärkeä osa kansainvälistä politiikkaa. Kyse on myös arvojen välisestä taistelusta ja taistelusta arvoja vastaan. Venäjän arvovalta maailmassa on kasvanut hyvin voimakkaasti viime vuosien aikana. Venäjä on tällä hetkellä ainoa paikka maailmassa, missä voi keskustella ja väitellä avoimesti ihmisoikeuksista ja käydä arvokeskustelua. Länsimaissa varsinaista sananvapautta ei ole. Yhdysvalloille ja NATOlle "ihmisoikeuksien" käsite on vain instrumentti pommitusten ja kansanmurhan oikeuttamiseksi. Länsimedia on täynnä valheita ja vihaa Putinia ja Venäjää vastaan. Se johtuu myös siitä, että Venäjä puolustaa perinteisiä perhearvoja. Krimin demokraattinen prosessi yli kahden miljoonan ihmisen pelastamiseksi liittämällä niemimaa Venäjään on saanut länsimaat raivoihinsa, koska USA, NATO ja länsi vihaavat ihmisarvoa ja demokratiaa ja haluavat riistää venäläisiltä oikeuden äänestää. Mitään muuta Venäjä-vihamielinen länsi ja länsilehdistö ei inhoa niin paljon kuin Venäjän vaaleja. USAn ainoa tavoite Ukrainassa on murhata mahdollisimman paljon Donbassin siviilejä Ukrainan ns. armeijan avulla ja tehdä Ukrainasta uusi Vietnam tai Irak Venäjää vastaan. Venäläisten murhaaminen on länsimaisten russofobien ja USan tärkein tavoite, onhan eräs amerikkalainen kenraalikin äsken kehottanut täysin avoimesti televisiossa murhaamaan mahdollisimman paljon venäläisiä. On meneillään monen rintaman totaalinen sota Venäjää vastaan. Meidän on pysäytettävä tämä prosessi. Perhearvoista on nyt tullut tärkein yhdistävä tekijä venäläisten ja länsimaisten konservatiivisten liikkeiden välillä. Venäjä on saanut itselleen paljon liittolaisia kaikkialta maailmasta ei puolueista, järjestöistä ja ihmisistä juuri perinteisten perhearvojen puolustamisella. Edistyksellinen laki homopropagandan kieltämisestä on maailmalla skandaali, vaikka vastaavantyyppinen laki oli esimerkiksi Suomessa voimassa melkein 30 vuotta. Se vähensi homopropagandan vaaraa tuntuvasti ja laki voitiin meillä poistaa. On erittäin hyvä, että liberaali media on hyökännyt tämän konferenssin kimppuun. Se todistaa, että olemme oikeassa. 

Esitelmät jatkuivat myöhään iltaan. Ulkopuolella nähtiin myös hullunkurinen mielenosoitus, kun nuoriso löi rumpuja ja eräs Jabloko-puolueen kannattaja kantoi uusnatsikylttiä. Ääriliberaaleissa marginaalilehdissä oli juttuja "uusnatseista" ja "fasisteista", mutta sellaisia en havainnut ainakaan puheiden perusteella. Mikäli vihapuhetta esiintyi, Venäjän syyttäjän on nostettava asiasta syyte. Mitään näyttöä ei ole tähän saakka esitetty missään. Esitelmiä juuri kuunnelleena oli vaikea ymmärtää, mistä muusta voisi näissä natsisyytöksissä olla kysymys kuin uudesta masinoidusta hyökkäyksestä Putinin konservatiivista politiikkaa vastaan. Asialla olivat samat tahot, venäläinen länsirahoitteinen marginaalimedia ja länsimainen russofobinen valtamedia.

Viime aikoina Suomen lehdistössä on esitetty täysin päättömiä väitteitä. Ensin puhuttiin siitä, miten "Punaisella Torilla vaadittiin Puolaa ja Suomea", ja nyt puhutaan "äärioikeistolaisesta" tapahtumasta. Kummastakaan asiasta ei ole olemassa mitään näyttöä. Ainoa mihin väitteet perustuvat, ovat jonkin epämääräisen nettisivun väitteet ilman selviä todisteita. Odotan edelleen, että joku esittäisi näistä jotakin näyttöä. Mutta Punaisella Torilla huutelusta tai Pietarin foorumin "äärioikeistolaisuudesta" ei tähän hetkeen saakka ole saatu todisteeksi mitään.








Johan Bäckmanin ja Vitali Milonovin lehdistötilaisuus TASS:ssa 20.3.2015

Friday, March 20, 2015

Mediasotaa Pietarissa

Tänään pidin TASS:n tiloissa Pietarissa lehdistötilaisuuden yhdessä hyvän ystäväni Vitali "Ville" Milonovin kanssa. Hän on Yhtenäisen Venäjän edustaja Pietarin kaupunginvaltuustossa ja kuuluisan homopropagandan vastaisen lain "isä". Minua ja Vitalia kuulemaan saapui runsaasti venäläisiä toimittajia ja tv-kanavia. Tilaisuuden teemana oli venäläisten suojelu ulkomailla erityisesti perhearvojen näkökulmasta. Katso lehdistötilaisuus kokonaisuudessaan:
Käsittelimme tunnin mittaisessa tilaisuudessa useita aiheita. Keskeisenä oli edelleen huostaanottojen uhreiksi joutuneiden venäläisten perheiden vaikea tilanne sekä perhevastaisen propagandan uudet haasteet, esimerkiksi homopropaganda suomalaisissa kouluissa ja tiedotusvälineissä. Venäjän lainsäädännön mukaan homopropaganda vahingoittaa lasten kehitystä. Suomalaisissa kouluissa tai tiedotusvälineissä ilmenevää homopropagandaa onkin pidettävä lapsiin kohdistuvana väkivaltana, johon venäläiset vanhemmat ovat jo alkaneet reagoida. Kysymys on siitä, miten lasten vahingoittaminen suomalaisissa kouluissa voitaisiin estää. Nostin esiin Päivi Räsäsen toiminnan ja kannan siihen, että sukupuoluneutraali avioliittolaki ei välttämättä mene seuraavan eduskunnan aikana läpi. Räsänenkin on vedonnut YK:n ihmisoikeusjulistukseen, jonka mukaan avioliitto on miehen ja naisen välinen, sekä YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen, joka takaa lapsen oikeuden vanhempiinsa. Sukupuolineutraali avioliittolaki rikkoo näitä perustavia ihmisoikeuksia, eikä sitä voi hyväksyä. Pietarin ja koko Venäjän homopropagandalain isä Vitali Milonov kertoi ottaneensa yhteyttä kaikkiin Suomen kansanedustajiin ja ehdottaneensa kansanäänestystä sukupuolineutraalista avioliittolaista. Vasta se olisi oikeaa demokratiaa. Vitali eli Ville haulaisi myös osoittaa Suomessa mieltä iskulauseella "Eläköön homofobia". Minä puolestani nostin esiin ajatuksen Suomen, Venäjän ja Norjan välisestä lapsioikeuskomissiosta. Se olisi tutkijoiden, virkamiesten, kansalaisaktivistien ja poliitikkojen yhteistyöelin, joka pohtisi ajankohtaisia perheoikeudellisia ja lastensuojeluun liittyviä kysymyksiä. Venäjä on ajanut komissiota jo vuosia, ja vaikka sellainen on jo Ranskan ja Venäjän välillä, Suomi on kieltäytynyt kaikesta yhteistyöstä lapsien kärsimyksen kustannuksella. Selitin myös suomaalisen lainsäädännön erikoisuuksia. Suomessa sosiaaliviranomaisilla on oikeus ottaa lapsi pois vanhemmilta pelkän "huolen" perusteella ilman oikeuden päätöstä. Selostin suomalaisen lastensuojelun taloudellisia, oikeudellisia, ideologisia ja historiallisia taustetekijöitä, esimerkiksi huostaanottobisnestä ja suomalaisen lastensuojelun rumaa historiaa mm. punaorpojen kohtelussa. Tilaisuus kesti tunnin ja keskustelu oli vilkasta. Lopuksi kysyttiin, mikä on kaiken tämän globaali merkitys. Se onkin hyvä kysymys. Kun Venäjällä ollaan, on ajateltava globaalisti koko ihnmiskunnan kannalta. Sanoin että ääriliberaali liikehdintä on koko ihmiskunnan historian kannalta marginaalinen ilmiö. Venäjän rooli globaalina tiennäyttäjänä on merkittävä, koska Venäjä saa nyt paljon liittolaisia ympäri maailma konservatiivisten ja perinteisten perhearvojen etujoukkona. Huomautin että kukaan ei ole kiistämässä YK:n ihmisoikeuksien julistuksen kantaa siitä, että avioliitto on miehen ja naisen välinen. Luonnehdin ääriliberaaleja perhearvojen hävittäjiä koko ihmiskunnan mittakaavassa mitättömäksi marginaalijoukoksi, joka ei edusta ihmiskunnan enemmistön kantaa. Katso kuvia TASS:in tiedotustilaisuudesta:
Tiedotustilaisuuden jälkeen annoin pitkän haastatteln NTV-televisiokanavalle historian väärentämisen ongelmasta. Sanoin, että toisen maailmansodan historian väärentäjien perusviesti on Hitlerin ja natsien rikosten oikeuttaminen ja Venäjän uhkaaminen niiden toistamisella. Kysymyksessä on Venäjä-vastainen hyökkäysvalmistelu. Ukrainan ja Baltian maissa natsismin palvonta on hallitustasolla, koska kyseiset maat eivät allekirjoittaneet Pariisin rauhansopimusta, toisin kuin esimerkiksi Suomi. Toimittaja kysyi myös suomalaisesta revansismista liittyen Patrushevin äskeiseen lausuntoon. Totesin, että kysymys on nyt uudentyyppisestä revansista, Ukrainan kriisin myötä nousseesta Suomen puolustusvoimien sisäisestä kapinaliikkeestä. jota johtaa strategian laitoksen ent. johtaja everstiluutnantti Torsti Sirén. Hän on esimerkiksi vaatinut Karjalaa palautettavaksi ja Venäjää hävitettäväksi. Sirén on luonut ympärilleen suomalaisista upseereista koostuvan kannattajajoukon. Suomen puolustusvoimat ei ole kuitenkaan tehnyt mitään tämän koplan likvidoimiseksi, joten sillä on virallinen hyväksyntä. Katso kuva NTV:n haasttattelutilanteesta:
Mediasota alkoi täydellä teholla jo eilen, kun vierailin Venäjän valtakunnallisen 5-kanavan keskusteluohjelmassa. Se lähetetään Pietarista, mutta näkyy kaikkialla Venäjällä. Olen aikaisemminkin vieraillut useampaan kertaan samassa ohjelmassa. Aiheena oli "Kansa vai kansakunta?" (Narod ili natsija). Studiossa keskusteltiin lähinnä venäläisen nationalismin tilasta. Keskustelimme tutkijoiden, yleisön ja soittajien kanssa kansallismielisyydestä, kansan käsitteestä ja venäläisestä patriotismista ja vertailimme sitä länsimaiden kansallismielisyyteen. Totesin että natsismin ja fasismin raskasta taustaa vasten länsimaiset kansat etsivät itseään ja monet länsimaiset uudet nationalistiset puolueet tuntevat läheisyyttä terveeseen venäläiseen patriotismiin. Totesin, että kansakunta ja kansallismielisyys (natsija, natsionalizm) ovat länsimaisia käsitteitä kuten kommunismikin. Ne on tuotu Venäjälle ulkoa. En sanoisi että Venäjällä juurikaan on varsinaista nationalismia, sen sijaan on uudenlaista venäläistä patriotismia. Kaiken kaikkiaan keskustelu oli erittäin tärkeä ja mielenkiintoinen ja aika loppui ikävästi kesken. Ohjelma oli vauhdikas ja monipuolinen: studioon otettiin puhelimitse yleisökysymyksiä, erillinen nettistudio tarkkaili tilannetta ja studiodebatti oli jännittävää. Venäläisetkin asiantuntijat väittelivät natinalismin länsimaisesta alkuperästä ja siitä, voiko se olla venäläistä. Kommentoin myös EU-maissa päätään nostaneita kansallismielisiä puolueita, jotka ovat kiinnostuneita Venäjän konservatiivisesta nationalismista. Lopuksi studioyleisön tyttöset pyysivät yhteiskuvaan ja ottivat selfieitä. Katso kuvia 5-kanavan studiolta:
5-kanavan studiokeskustelun jälkeen kiiruhdin Pietarin keskustaan Nevskille Norodnyi Soborin järjestämään konferenssiin, jonka aiheena oli länsimaistyyppisen lastensuojelun ja homopropagandan vastustaminen. Tilaisuudessa pantiin tyytyväisinä merkille perhevastaista propagandaa levittäneen pohjoismaisen ministerineuvoston häipyminen Pietarista. Toimiston julistaminen Venäjälle vahingolliseksi "ulkomaiseksi asiamieheksi" eli ulkomaan rahoittamaksi agentiksi oli nimenomaan Narodnyi Soborin aloite. Pidin esitelmän tuoreimmista tapahtumista sekä Suomen ja Venäjän lainsäädännön eroista. Kuuntelin myös joukon kiinnostavia alustuksia. Hyvä ystäväni Anatoli Artjuh, Vitali Milonovin pitkäaikainen avustaja ja Pietarin ja Venäjän homopropagandalain tärkeä taustavaikuttaja, kertoi säveltämästään lastensuojelun ja homopropagandan vastaisesta oopperasta, jota kuuntelimme hänen autossaan Nevskillä ajellessamme. Anatoli on nimittäin varsinaiselta ammatiltaan muusikko ja säveltäjä. Anatoli lahjoitti myös tuoreen kirjansa "Heidän Taistelunsa" (Ih Kampf), joka kertoo pietarilaisten homopropagandan vastustajien voittokulusta. Aluksi kirjan nimeksi olis tarkoitus tulla "Milonovin avustajan muistelmat". Vitali Milonovhan on kuuluisan homopropagandalain isä. Ohessa kuva tilaisuudesta ja muutamista kirjan sivuista:











Wednesday, March 18, 2015

Dos. Johan Bäckman ja Vitali Milonov pitävät yhteisen lehdistötilaisuuden Pietarissa perjantaina!

Dos. Johan Bäckmanin ja Vitali Milonovin yhteinen lehdistötilaisuus TASS:n tiloissa Pietarissa perjantaina klo 16 os. Shpalernaja 37A, aiheina mm. venäläisten ja perinteisten perhearvojen suojaaminen, venäläisten perheiden tilanne EU:ssa, venäläislasten mielivaltaiset huostaanotot Suomessa, suomalais-venäläisen lapsioikeuskomission perustaminen, ym. Akkreditointiohjeet oheisessa ilmoituksessa. Tervetuloa!

Информация о пресс-конференции Й. Бекмана и В. Милонова "Защита прав соотечественников за рубежом"

20 марта (пятница) в 16:00

В ТАСС (г. Санкт-Петербург) состоится пресс-конференция, посвященная актуальным вопросам защиты российских граждан за рубежом.

О защите традиционных семейных ценностей; положению русских семей в странах Евросоюза; а также об инициативе создания российской-финско-норвежский комиссии по правам ребенка расскажут финский правозащитник Йохан Бекман, депутат Законодательного собрания Санкт-Петербурга Виталий Милонов.

Вход на мероприятие представителей СМИ осуществляется по предварительной аккредитации при наличии паспорта и/или редакционного удостоверения.

Справки и аккредитация:
+7 (812) 643-60-63
itartass_spb@itar-tass.com

Адрес:
Санкт-Петербург, Шпалерная, 37А

Monday, March 16, 2015

Siitä on jo vuosi, kun Krim jäi sydämeeni ikuisesti

Tasan vuosi sitten matkustin Krimille kansainvälisen vaalitarkkailijan ominaisuudessa yleisen riemun vallitessa. Krimin paluu Venäjän yhteyteen merkitsi paitsi historiallisen oikeudenmukaisuuden täyttymistä, myös kahden miljoonan venäläisen pelastamista natsijuntan rikolliselta väkivallalta ja ennen kaikkea kovaa iskua lännen russofobeille. Näin miten EU, USA ja NATO halusivat estää krimiläisiä käyttämästä YK:n peruskirjan mukaista itsemääräämisoikeuttaan. Vaalipäivän iltana kuvailin kansanäänestyksen tunnelmia Venäjän 1-kanavan suorassa lähetyksessä (ks. oheiset kuvat). Studiossa istui Venäjän politiikan ja kulttuurin kärki. Hieno, unohtumaton päivä.

Mutta riemu vaihtui pian kauhuksi, kun venäläisen ihmisen demokraattisia oikeuksia alati vihaavat EU, USA ja NATO aloittivat kostoksi Donbassin siviiliväestön joukkomurhaamisen ja terroripommitukset. Myös Suomen hallitus kastoi kätensä venäläiseen vereen. Tavalliset suomalaiset eivät katsoneet tätä hyvällä ja käänsivät selkänsä Stubbin NATO-juntalle. Taistelu ei ole vielä ohitse. Vielä on vapautettava loppu Ukrainaa natsisaastasta. Vielä on saatava Torsti Sirénin kaltaiset fasistisiat oikeuden eteen. Nyt itäisessä Ukrainassa on tulitauko, mutta on silti varauduttava pahimpaan. Olen saanut paljon kyselyitä suomalaisilta, jotka haluavat liittyä Donetskin kansantasavallan (DNR) ja Novorossijan vapautusarmeijaan. Muistakaa, miten 1945 suomalaiset Punaisen Armeijan liittolaisina siivosivat Suomen natseista. Sama tehdään nyt Ukrainassa. DNR:n kansanarmeija tarvitsee apuasi. Erityisesti kaivataan kaikkien aselajien kouluttajia sekä lääkintähenkilökuntaa.






Sunday, March 15, 2015

Putin tarkkailee meitä

Meneillään oleva Venäjä-vastainen informaatiosota Putinia koskevien huhujen muodossa antaa Kremlille erinomaisen tilaisuuden tehdä hyvin syvälle meneviä arvioita kotimaan ja ulkomaiden tilanteesta. Tilanne on ilmeisesti syntynyt sattumalta. Hyvä ystäväni Sergei Markov kirjoittaa, että taustalla voi olla arkinen vilustuminen, joka yllättäen laukaisi länsimaista johdetun informaatio-operaation, hysteerisen ja aggressiivisen globaalin huhukampanjan. "Putin päätti katsoa, miten eri toimijat reagoivat huhuihin, ja pysyy tarkoituksella poissa julkisuudesta", Markov kirjoittaa. Asetelma voi olla Venäjän kannalta todella hyödyllinen. Se paljastaa monenlaisia Venäjän ympärille muodostuneita uusia poliittisia tavoitteita, jotka ehkä ovat olleet aiemmin piilossa. Kaikki russofobiset elementit nousevat selvästi näkyviin Venäjällä ja ulkomailla. Yhdysvaltain ja amerikkalaismedian laukaisema aggressiivinen huhukampanja on siis tuomittu epäonnistumaan, koska Venäjä kääntää sen hyödykseen. Tämä todistaa, miten epäonnistunut lännen Venäjää vastaan käymä totaalinen informaatiosota on. Vuosi sitten Yhdysvaltain ja EU:n masinoima Kiovan vallankaappaus johtikin Krimin palauttamiseen Venäjälle, Ukrainan hajoamiseen ja itäisen Ukrainan sisällissotaan, eli täysin päinvastaiseen tulokseen mitä länsi halusi. Yhdysvaltain ja EU:n ajamat Venäjän-vastaiset pakotteet ovat vain vahvistaneet Putinin asemaa ja suosiota, eli siis johtaneet Venäjän kannalta edulliseen, täysin päinvastaiseen tulokseen kuin mitä länsi halusi. Länsivaltojen etuja palvelemaan tarkoitettu Nemtsovin murha ei saanutkaan oppositiota liikkeelle. Venäjä on edelleen samassa tilanteessa kuin vuosi sitten: Venäjä hallitsee tilannetta täysin suvereenisti, Venäjä on säilyttänyt itsellään suvereenin aloitteentekijän aseman ja pitänyt itsellään myös ehdottoman yllätysedun. Venäjä pitää halutessaan koko muuta maailmaa varpaillaan. Sergei Markov kirjoittaa: "Länsimielinen oppositio kiljui aluksi, että Putinille on tapahtunut jotakin, mutta nyt se sanoo, että näköjään Putin on kunnossa, mutta joka tapauksessa syyllinen, koska ei vastannut huhuihin. Puuttuu vain Yhdysvaltain ulkoministeriön tiedonanto siitä, että Venäjä rikkoo kaikkia sivistyneen maailman normeja, kun Putin ei vastaa heidän kehittämäänsä huhukampanjaan eikä näyttäyty televisiossa Yhdysvaltain mielestä tarpeeksi vakuuttavasti."

Saturday, March 14, 2015

Novorossijan sankaritar -- Krimin kevään symboli Natalia


Venäjällä sai tänään ensi-iltansa dokumenttielokuva "Tie Synnyinmaahan", jonka aiheena on Krimin pääsyyttäjä Natalia Poklonskaja. Hän kertoo toimittajille elämästään nyt ensi kertaa. Krimin vapautus on hänelle erityisen läheinen ja arvokas, koska Krimin Venäjään liittämisen päivä -- 18. maaliskuuta -- on myös Natalian syntymäpäivä. Viime vuonna hän juhli sitä onnellisena Krimin uutena pääsyyttäjänä -- tänä vuonna sitä juhlii koko Venäjä. Työhuoneessaan Simferopolissa Natalialla on seinällä suuri Marttyyritsaari Nikolai II:n kuva ja pöydällä saman keisarin pienempi potretti. "Ukrainaa ei enää ole", hän sanoo.

Natalia työskenteli syyttäjänä Kiovassa ja osallistui Antimaidan-liikkeeseen. Hän uhmasi Kiovan uusnatseja kulkemalla rohkeasti töihin Pyhän Georgios voittajan nauha takissaan. Laittoman vallankaappauksen jälkeen Natalia pakeni Krimille. Hän meni Krimin päämiehen Sergei Aksjonovin puheille ja tarjoutui auttamaan kansanäänestyksen järjestämisessä. Nataliasta tehtiin Krimin uusi päässyyttäjä, joka vannoi virkavalansa ja piti uusille alaisilleen päättäväisen puheen. "Krimille ei tule kaaosta", Natalia lupasi.

Kiovassa häntä vastaan nostettiin rikosjuttu maanpetoksesta. Natalia ei voi enää palata entisen Ukrainan alueelle ja yhteydet vahoihin ystäviin ja kollegoihin ovat katkenneet. Natalia on saanut myös uhkauksia ja kahdesti hänet on yritetty murhata pommilla. USA, EU ja Japani ovat rankaisseet Nataliaa sanktioilla. Ne eivät kuitenkaan merkitse hänelle mitään, koska tarvetta ulkomailla matkustamiseen ei ole. Natalia kertoo olevansa vain onnellinen siitä, että hänen työnsä on huomioitu ja palkittu länsivaltojen sanktioilla. Nuorempana Natalia haaveili pianistin urasta. Edelleen hän nauttii Chopinin tai Beethovenin soittamisesta. Natalian sedän jouduttua selvittämättömän henkirikoksen uhriksi hän kuitenkin päätti hylätä muusikon uransa ja ryhtyä juristiksi.

Natalia seuraa kauhuissaan Ukrainan armeijan ja länsivaltojen Donbassissa toimeenpanemaa siviilien kansanmurhaa. Hän ei voi ymmärtää, miten lännen tukemat viranomaiset ja upseerit voivat murhata pikkulapsia ja vanhuksia terroripommituksissa. Uudessa työssään Natalia asui viime vuoden maalis-huhtikuun työhuoneensa yhteydessä olevassa pienessä lepohuoneessa, joka on oikeastaan komero. Natalia kertoo myös yksityiselämästään: hän on nyt toista kertaa naimisissa. Ensimmäinen aviomies oli häntä 19 vuotta vanhempi ja he ovat jo eronneet kauan sitten. Yhteyttä ei enää pidetä. Uusi aviomies ei halua esiintyä julkisuudessa. Uudessa avioliitossaan Natalialla on pieni tytär. Kotona hän juo teetä ja antaa miehen määrätä. Epäonnistunut ensimmäinen avioliitto oli hänelle hyvä oppitunti.

Novorossijan vapautus on vielä kesken. Mutta Nataliaa katsellessa ja kuunnellessa tulee mieleen suomalainen runo, jonka aiheena oli suomalaisten fasistien vangitsema ukrainalainen partisaani Natalia.

Vaan silmäis sinen viha tummentaa
Natalia, kun muistat taas
On vieras hävittänyt armaan maas
Vain koirat raunioita samoaa, oi Ukraina!

Niin vitkaan siirtyy varjo ristikon
Natalia, oi kuuletko?
Soi yössä rakentajain laulut jo
He palaavat ja silloin vapaa on taas Ukraina! 

Vielä entinen Ukraina vapautetaan natsi-amerikkalaisesta fasistijuntasta ja kansanmurhaan syylliset rikolliset viedään tuomiolle. Se päivä tulee pian. 

Kuvat: NTV
Runot: Elvi Sinervo