Yllä näkyvä Venäjän valtion rahoittama dokumenttielokuva "Unohdettu sota", joka kertoo Suomen ja Neuvostoliiton välisestä talvisodasta ja sen taustasta, on herättänyt Suomen Venäjä-vastaisissa medioissa keskustelua. Dokumenttielokuvaa herjataan hysteerisesti "valedokumentiksi" ja jonkinlaiseksi "hybridioperaatioksi". Siksi päätin itse katsoa filmin ja esittää siitä joitakin huomioita. Onko dokumenttielokuvassa virheellisiä väitteitä? Miten dokumenttielokuva asemoituu muiden venäläisten Suomea, erityisesti talvisotaa tai sota-aikaa käsittelevien dokumenttifilmien joukkoon? Mistä tässä dokumenttielokuvassa on loppujen lopuksi kysymys?
Filmin kesto on runsas 26 minuuttia, joten kovin mittavasta dokumenttielokuvasta ei ole kysymys. Se on katseltavissa ineternetissä ja on esitetty ainakin Pietarin televisiossa hiljattain. Ensiesitys oli jo kesällä. Elokuvan on tuottanut valtiollinen yhteiskunnallinen televisio OTR, joka tuottaa laadukkaita sisältöjä lähinnä internettiin. OTR on erilaisia riippumattomia, myös liberaalimpeja sisältöjä tuottava "kansalaiskanava". Tässä mielessä on hyvä ottaa huomioon, että kansalaismielipide Venäjällä ei kaikissa tapauksissa ole Suomen suhteen yhtä myönteinen kuin Venäjän hallituksen mielipide. Siksi filmi on myös mielenkiintoinen.
Elokuvan varsinaisena teemana on "Unohdettu sota", mutta sisällön perusteella sillä ei viitata vain talvisotaan 1939-1940, sillä elokuvassa käsitellään myös Suomen sisällissotaa 1918 ja Suomen natsi-Saksan liittolaisena käytyä sotaa 1941-1944. Elokuvassa siis esitetään eräänlainen yleiskuva ja yksi tulkinta, ehkä ajankohtaisin, Suomen ja Venäjän välisistä sodista. Tietysti jokainen sotahistoriaa käsittelevä dokumenttielokuva on tekijöidensä yksi tulkinta asiasta.
Positiivista tässä on se, että elokuvassa halutaan esittää tiiviissä muodossa yksi kiinteä tulkinta Suomen ja Neuvostoliiton sotaan johtaneiden suhteiden kehityksestä. Tietysti tällainen näkökulma on tärkeä. Toisaalta voidaan sanoa, että aina voidaan esittää myös vaihtoehtoisia tulkintoja. Dokumenttielokuvat, kirjat ja esitelmät tai artikkelit ovat aina tekijöidensä tulkintoja asioista. Jokaiseen ei pitäisi suhtautua kuolemanvakavasti, etenkin kun asiasta on olemassa niin Suomessa kuin Venäjälläkin paljon erilaista materiaalia ja keskustelua.
Venäjällä on parin viime vuosikymmenen aikana kinnitetty Suomen kanssa käytyihin sotiin jonkin verran huomiota. Dokumenttielokuvia on tehty useita. Niissä yleensä esitetään tapahtumat laajemmasta, koko vuosisadan perspektiivistä. Sotien taustat ja synty selitetään kansainvälisten poliittisten prosessien tuloksina. Tästä on kysymys tässäkin dokumenttielokuvassa.
Dokumentissa haastatellut asiantuntijat ovat Kansallisen turvallisuuden tieteellisen tutkimusinstituutin johtaja Aleksei Diashev, kirjailija Vadim Burlak ja kirjailija Andrei Sinelnikov. Heidän kommenttinsa vuorottelevat ohjelmassa. Dokumentissa siis ei ole haastateltu laajaa kirjoa suomalaisia ja venäläisiä eri instituutioiden historioitsijoita, mutta sen sijaan puheenvuoro on annettu vähän harvinaisemmille asiantuntijoille, joilla toki on mielenkiintoista sanottavaa. Dokumentissa kuuluu ikään kuin "kansan ääni".
Elokuvassa esitetään, että konflikti Suomen kanssa käynnistyi heti joulukuussa 1917, kun Suomi itsenäistyi. Tähän sisältyi filmin mukaan monta ongelmaa. Tässä kohdassa dokumentissa on eniten "kohua" herättänyt väite, kun juontaja sanoo Suomen itsenäistymiseen liittyen: "Läheskään kaikki suomalaiset eivät ilahtuneet tästä tapahtumien käänteestä [so. Suomen itsenäistyminen 1917], ylivoimainen enemmistö suomalaisista halusi olla Venäjän kanssa yhdessä myös jatkossa." Tämä suomennos on tosin omani, joku virallinen kääntäjä voisi tehdä tarkemman suomennoksen.
Sitaatissa ei siis sanota, että suomalaiset halusivat elää Venäjän osana. Sen sijaan todetaan, että haluttiin olla Venäjän kanssa yhdessä - siis rauhanomaisesti. Tämä tarkoittaa, että enemmistö suomalaisista olisi kannattanut rauhanomaista rinnakkaineloa, eivätkä läheskään kaikki kannattaneet itsenäistymishanketta, joka oli (dokumentin mukaan) ylhäältä saneltu. Suomen itsenäistymisen suurimmaksi ongelmaksi filmissä nähdään moneen kertaan todettu yhteisen uuden valtionrajan sijainti vaarallisesti vain noin 30 kilometrin päässä Leningradista. Joka tapauksessa suhteen muuttuminen Venäjään nähdään Suomen sisällissodan alkamisen syyksi: "Tällaiseen käänteeseen tyytymättömät tarttuivat aseisiin, ja Suomen sisällä syttyi verinen sisällissota."
Dokumentissa unohdetaan kertoa, että Suomen sisällissodan punainen osapuoli joutui joukkomurhan uhriksi, myös lapsia teloitettiin sumeilematta. Silloiset suomalaiset Venäjä-mieliset siis joutuivat varsinaisen kansanmurhan kohteeksi ja ilmeisesti valtionjohdossa pidettiin hyvänä, että Venäjä-mieliset kansalaiset eristetään ja useimissa tapauksissa murhataan. Ihan sama kampanja on nyt meneillään Suomessa YLE:n ja Helsingin Sanomien sekä Kokoomuksen johdolla, kun enemmistöä suomalaisista (viime vuosien kyselytutkimuksien mukaan 70-80% suomalaisista ei kannata jösenyyttä Natossa) leimataan Venäjän trolleiksi ja Venäjän hybridioperaatioiksi tai vaikuttaja-agenteiksi, heitä vastaan kaavaillaan jopa lainsäädäntöä.
Edelleen dokumentissa käsitellään Tarton rauha, jonka yhdeksi keskeiseksi ongelmaksi nähdään strategisesti tärkeiden Petsamon ym. jääminen Suomelle, sekä Karjalan separatistien tukeminen Suomen toimesta. Suomi siis puuttui jatkuvasti sotilaallisesti syntyvän neuvostovaltion sisäisiin asioihin mm. tukemalla aseellista separatismia Karjalassa. Keskeiseksi asian käsittelyssä nousee Mannerheim-linjan rakentaminen ja siihen liittynyt suomalainen propaganda. Kerrotaan amerikkalaisten laskeneen Pentagonin tietokoneella, että Suomen alistamiseksi olisi riittänyt kaksi ydinpommia - toinen Manneheim-linjaan ja toinen Helsinkiin. Tosin ydinpommia ei tuolloin ollut vielä käytettävissä, ohjelmassa todetaan (mutta nyt on, voisi lisätä). Joka tapauksessa ohjelmassa mainitaan "suomalaisen fasismin valtava uhka" sekä kiinnitetään huomio Suomen ja natsi-Saksan tiivistyvään sotilaalliseen yhteistyöhön 1930-luvulla ja siihen, että Manneheim-linjaakin rakennettiin osin saksalaisten neuvontantajien avulla.
Fasismista todettakoon, että Euroopassa todellakin oli 1930-luvulla kolme merkittävää poliittisen fasismin keskusta - Saksa, Italia ja Suomi. Kaikissa näissä maissa kehittyi vaikutusvaltainen ja vaarallinen fasistinen poliittinen liikehdintä. Osaksi tästä syystä nämä kolme maata olivat toisessa maailmansodassa läheisiä liittolaisia ja Suomi peräti natsi-Saksan uskollisin ja tärkein liittolainen.
Talvisodan alkamisesta dokumentissa todetaan selvästi moneen otteeseen, että Neuvostoliitto aloitti sen. Filmissä esimerkiksi sanotaan, että käskyt Suomen-vastaisesta sodasta olivat olemassa jo 3.11.1939. Ohjelmassa mainitaan myös Ranskan kaavailema vapaaehtoisten lähettäminen ja saksalaisten neuvonantajien Suomelle antama tuki. Sitten päästään ns. Mainilan laukauksiin, joita ei tähän päivään saakka ole tyhjentävästi selvitetty - niistä ei näet ole löytynyt mitään riidatonta evidenssiä arkistoista. Tunnelma rajalla oli tuohon aikaan todella kireä ja ampumavälikohtauksia oli usein, ei siis ole mitenkään poissuljettua, että Suomen puolelta olisi todella ammuttu Mainilaan.
Filmissä sanotaan, että suomalainen tykistö ampui Mainilaan 26.11.1939, ja siihen juontaja lisää, että kävi selväksi, että Suomi luotti Wehrmachtin apuun (jota se oli jo saanutkin 1930-luvulla), lisäksi Suomi halusi tällaisella informaatio-operaatiollaan esitellä itsensä kansainväliselle lehdistölle hyökkäyksen uhrina. Ohjelmassa haastateltu asiantuntija, kirjailija Sinelnikov, kuitenkin sanoo, että "me aloitimme", tarkoittaen siis talvisodan aloittamista. Toki Suomi oli provosoinut sotaa jo vuosikymmeniä, erityisesti antamalla sotilaallista tukea Karjalan separatisteille, sekä käyttäytymällä kaikin keinoin epäluotettavasti.
Tähän kohtaan, dokumentin loppupuolella, sisältyy mielenkiintoisin tulkinta, jossa tapahtumat yllättäen vedetäänkin tähän päivään. Kun ensin todetaan, että Suomi sai tukea Saksalta ja sen lisäksi Ruotsilta, Norjalta, Tanskalta, Italialta ja Iso-Britannialta, lisätään tähän asiantuntijan suulla, että "tänään kutsuisin tätä prosessia [Suomen saama sotilaallinen tuki em. valtioilta Venäjää vastaan] Naton laajenemiseksi itään ja meidän rajoillemme". Talvisota ja siihen liittynyt rajan siirtäminen todetaan tämän jälkeen eräänlaiseksi välttämättömäksi harjoitukseksi. Näin annetaan ymmärtää, että nykyinen rajan sijainti on oikea, koska se suojaa myös Natolta. Ohjelmassa esitetään vertaus Suomen ja Ukrainan välillä, tosin hyvin lyhyesti. Annetaan ymmärtää, että Krimin palautus oli strategisesti välttämätön, niinkuin se tietysti olikin. Tosin se tapahtui verettömästi ja tehtiin taitavasti. Sen sijaan talvisodan osalta nähdään myös virheitä. Silloin ei vielä ollut "virheitä miehiä".
Dokumentissa unohdetaan kertoa se, että Suomessa kaavaltiin talvisodan aikana Venäjän nukkehallituksen perustamisesta ja Trotskin tai Kerenskin kutsumista sen johtajaksi. Venäjän nukkehallitus ajateltiin sijoittaa esimerkisi vallattuun Repolaan. Trotskin tai Kerenskin kutsuminen tähän tehtävään tarkoittaa, että Suomen johto kaavaili jo talvisodan aikana koko neuvostovaltion horjuuttamista ja hävittämistä ja sisällissodan lietsomista Venäjälle. Suomessa kaavailtiin myös Venäjän kansanarmeijan perustamista ja sitä alettiin myös koota, tosin sodan loppuminen keskeytti hankkeen. Sen jälkeen sitä jatkettiin ns. Vlasovin armeijan muodossa, kun Suomi oli natsi-Saksan kuuliaisin ja läheisin liittolainen. Suomen hanke saada Trotski Venäjän nukkehallituksen johtoon oli varmaankin viimeinen niitti Stalinille, koska Trotski murhattiin Meksikossa pian talvisodan päättymisen jälkeen vuonna 1940. Häntä lyötiin hakulla päähän.
Suomalaisillekin tarkkailijoille on hyödyksi ymmärtää, että talvisotaa tai mitään muutakaan historian tapahtumaa pidä tutkia tai tarkastella ikään kuin maat olisivat olleet tyhjiössä. Monimutkaiset kansainväliset prosessit vaikuttivat tapahtumien kehittymiseen ja johtivat sotaan. Historioitsijoiden, elokuvantekijöiden, toimittajien ja muiden tehtävä on näiden prosessien penkominen. Tämä elokuva on vain yksi tulkinta, mutta hyödyllinen siinä mielessä, että se valaisee tavallisten venäläisten näkökulmia asiaan.
