Stalin jos kuka löi päänsä karjalan mäntyyn! Hyökkääviä punarosvoja jäi raatoina makaamaan taipaleelle,summaan,kollaalle,raatteen tielle kuin kärpäsiä.
Kuka lieneekään, mutta viesti on kuitenkin selvä: joulukuun kuudentena juhlitaan nimenomaan venäläisten joukkomurhaamista. Siitähän myös ns. talvisodan juhlinnassa on kysymys. On muuten täysin ainutlaatuista, että meillä juhlitaan tuon sodan alkamista. Ikään kuin siinä olisi jotakin juhlimista.
Ja onhan siinä. Meillä arvostetaan sitä, että päästään taas kerran elämään läpi uudelleen ne unohtumattomat kokemukset, kun suomalaiset pääsivät motittamaan ja teurastamaan venäläisiä (sekä tietysti ukrainalaisia ja muita). Myös snaiperi Simo Häyhä on suuri sankari tapettuaan ainakin 900 neuvostolaista sotilasta.
Tätä taustaa vasten kouluampujatkin näyttäytyvät suomalaisen isänmaallisuuden huippusaavutuksina (jonkinlaista Erkon sotaa sekin).
Tänään Helsingin Sanomien kulttuuriosaston etusivua koristi puolen sivun kokoinen fasistien pääsymboli hakaristi, siis merkki, jonka julkaiseminen valtakunnan päälehdessä esimerkiksi Saksassa olisi rikos.
Avasin vahingossa televisionkin, ja eikös sieltä tullut tuo Euroopan historian huonoimman romaanin filmatisointi, joka lähetetään jostakin syystä aina tänään. "Tulta munille! Ratatatata". Meneillään oli mikäs muu kuin venäläisten tappaminen, siis itsenäisyyspäivämme tärkein symbolinen rituaali.
Sattumoisin pääsin tänään Eljas Erkon paksua elämäkertaa soutaessani kohtaan, jossa Erkko julistautuu ihannoivansa fasismia. "Suomikin tarvitsisi Mussoliniaan -- fascismi tuli pelastajana", Eljas Erkko kirjoitti ja julisti: "Eläköön vapaa, ryssistä vapaa Suomi."
Kun Obama tilasi vähän aikaa sitten tarpeisiinsa tuoretta suomalaista verta, kokoomus meinasi ratkea innosta. Niin sanottu "puolustusministeri" lensi heti Afganistaniin, ja Salolainen taisi hamuta meille ikiomaa siivua Afganistanista (sitäkö tänään juhlitaan?). Joskus 30 vuotta sitten vouhotettiin Neuvostoliitosta Afganistanin "miehittäjänä", nyt ollaan itse samoissa puuhissa, ja vouhotetaan melkein yhtä suurella innolla, ase kädessä.
Suomi on tänään sotaa käyvä maa, mikä pitäisi muistaa niin sanotun "presidentinlinnan" kemuissa. Joka päivä sota näkyy enemmän ja enemmän arkielämässämme, ensin pikku lehtijuttuina, sitten konkreettisina asioina. Saksassa antifasistit iskivät rajusti valtiota vastaan protestina Afganistanin sodan jatkamiselle, mutta meikäläiset eivät tee mitään. Ehkä se on hyväkin. On parempi tyytyä sääliin.
Viimeksi Erkon aikana ulkopolitiikkaamme on johdettu näin paljon takapuolella.
Sitä paitsi mikä ihmeen "itsenäisyyspäivä"? Niin sanotut linnan juhlat on kopioitu melkein yksi yhteen kenraalikuvernöörin vastaanotosta, paitsi että palatsi eli presidentinlinna on tietysti siihen tarkoitukseen surkea murju.
Tänä vuonna on muisteltu sitäkin, kun Suomi nostettiin kansakunnaksi 200 vuotta sitten Porvoossa. Suomi on kokonaan Aleksanteri I:n luomus, kuten Klinge kirjoittaa. Me elämme Keisarin Suomessa. Jos Suomen itsenäisyydestä tai olemassaolosta pitäisi jotakuta kiittää, niin Keisaria.
Niin ja Lenin, joka allekirjoitti itsenäisyyspaperimme työpöytänsä ääressä Pietarin Smolnassa. Kävin itse tuon samaisen työpöydän ääressä pohtimassa, kuinka merkittävä tapahtuma kyseinen allekirjoitus mahdollisesti oli:
