Monday, December 28, 2009

Have a bad Christmas

Lehtitietojen mukaan aseistettu virolainen nuori mies lunasti joulun kunniaksi Fredrikinkadulla kaupan kassan ja tokaisi lähtiessään myyjälle:

- Have a bad Christmas.

Vielä parikymmentä vuotta sitten virolaiset ryöstäjät eivät olisi puhutelleet asiakkaitaan englannin kielellä. Nyt kansalainvälistyminen on kuitenkin vallannut alaa.

Virolaisnuorukaisen toivotus, "pahaa joulua", on jonkinlainen statement. Ehkä toimeentuloa vailla ollut nuori tällä tavoin esitti haisevan vastalauseensa angloamerikkalaiselle jouluhömpälle. Paikaksi hän valitsi Fredan.

Jotakin kertoo sekin, että mainittu nuorimies rahoitti rikoksella hankkimillaan rahoilla jouluaatoksi itselleen hotelliyön. Mies kaiketi halusi kokea todellisen suomalaisen joulun. Hänelle itselleen joulu ei siis ollut se bad Christmans, mitä hän toivotti suomalaiselle myyjälle. Kukaties mies osti rahoilla itselleen joululahjankin?

Vielä puolisen vuotta sitten Virossa puhuttiin siitä, miten kymmenen virolaisen kokoontuessa vain kahdella on työtä. Nyt tilanne taitaa olla sellainen, ettei työtä ole kenelläkään. Sadasta virolaisesta työtä riittää enää muutamalle. Have a bad Christmas.

Joulu ei muutenkaan mennyt ihan putkeen. Eräs nainen onnistui kaatamaan jouluyön messussa Paavin. Nainen oli yrittänyt samaa jo viime vuonna, ehkä aikaisemminkin. Naisen voi kuvitella tokaisseen juuri kaatamalleen Paaville: Have a bad Christmas.

Paavin kaatuminen joulun kunniaksi ei tietenkään lupaa mitään hyvää jouluksi, tokkopa ensi vuodellekaan.

Joulupäivänä Matti Nykänen huitaisi vaimoaan puukolla. Tilanne oli päällä kuulemma tunnin verran. Medioissa Nykänen sai totutusti sankarin kohtelun. Mainittakoon, että Mervi on hakenut Matista eroa jo 14 kertaa. Pariskunta on tehnyt toisistaan kymmeniä tutkintapyyntöjä poliisille.

Sohaistessaan vaimoaan puukolla Matti lienee sanonut, tai ainakin ajatellut: Have a bad Christmas.

Jouluna ei yleensä ilotuliteta, mutta lehtitietojen mukaan joku oli laukaissut Detroitiin saapumaisillaan ollessa matkustajakoneessa ilotulitteen. Myöhemmin selvisi, että kyse olikin pommista: nigerialainen opiskelija yritti tappaa 300 ihmistä. Voi olla että hänkin oli sanomaisillaan: Have a bad Christmas. Pommi vain ei ottanut toimiakseen. Opettajiensa mukaan nigerialainen oli ahkera ja tunnollinen ihanneoppilas.

Joulunpyhinä tulee luettua laatulehtiä, niinpä esimerkiksi Seurassa ulkoministerimme A. Stubb kehuskeli tarjoneensa kotonaan salaisen jouluillallisen hyville ystävilleen, joukossa Puolan ulkoministeri, 1980-luvun "poliittisena pakolaisena" briteissä viettänyt Sikorski ja hänen vaimonsa amerikkalainen journalisti Anne Applebaum, joka tunnetaan hysteerisenä Putin- ja Venäjä-vastaisena lähetyssaarnaajana. Venäjä-vastaisen sodan valmistelu on siis päässyt Stubbin joulupöydässä hyvään alkuun. Have a bad Christmas.

Vastaavasti Iltalahdessä Jyrki Katainen ilmoitti, että vuonna 2025 Suomi ilman muuta on Naton jäsen, koska kyse on kuulemma "ihmisoikeuksien" puolustamisesta.

Juuri samalla argumenttilla Hitler lähti sotaan bolševismia vastaan.

Jyrki Katainen ei tiedä, että hänen ilmoituksensa Natoon liittymisestä otetaan Venäjällä vastaan vähintään sodanjulistuksena. Venäjä on ilmoittanut ryhtyvänsä sotilaallisiin vastatoimiin, mikäli Suomi meinaa siirtää Yhdysvaltain rajan Pietarin porteille.

Have a bad Christmas.