THE BRONZE SOLDIERS ARE COMING!

THE BRONZE SOLDIERS ARE COMING! The Bronze Soldier grave monument, depicting an Estonian Red Army soldier mourning his fallen comrades, was erected in 1947 in honor of the liberation of the city of Tallinn from Nazi occupation. In April 2007, the Estonian defense forces annihilated the monument and vandalized the graves, resulting in riots called the Bronze Night, and the unresolved murder of a young Russian freedom fighter, Dmitri Ganin. This is how the Bronze Soldier statue became known by millions as the eternal symbol of the anti-fascist fight for humanity. Prize of one 125 mm miniature soldier is 20 euros + delivery. Please send your order to exiron at gmail dot com.

Mitä Venäjän duuman vaaleissa todella tapahtui? Dosentti Johan Bäckmanin matkakertomus 2.–5.12.2011.

Mitä Venäjän duuman vaaleissa todella tapahtui?

Dosentti Johan Bäckmanin matkakertomus 2.–5.12.2011.

Matkustin viime perjantaina Venäjälle ainoana suomalaisena, Venäjän keskusvaalilautakunnan akkreditoimana virallisena vaalitarkkailijana. Minulla oli pääsy keskusvaalilautakuntaan, lehdistökeskuksiin ja äänestyspaikoille, missä oikeuteni oli esittää kysymyksiä ja tarkkailijan tehtäviin liittyviä vaatimuksia. Matkan aikana en nähnyt yhtäkään suomalaista vaalitarkkailijaa ehkä toimittajaa. Tapasin runsaasti länsimaisia vaalitarkkailijoita mm. Yhdysvalloista, Isosta Britanniasta, Belgiasta, Virosta jne. ja kävin heidän sekä muiden (toimittajien, diplomaattien, virkamiesten, kansalaisjärjestöaktiivien, vaalitoimitsijoiden, äänestäjien) kanssa keskusteluita. Tarkkailin äänestyksen ja ääntenlaskennan ohessa venäläistä ja länsimaista, etenkin suomalaista mediaa ja vaalikampanjointia. Raportoin tapahtumista Facebookiin ja annoin haastatteluita medioille.

Venäjän duuman vaalien suuri uutinen oli väitetty vaalien väärentäminen, vaikka tosiasiassa kysymys oli vaalitarkkailun väärentämisestä eli valtavalla länsirahoituksella toteutetusta Venäjä-vastaisesta informaatiosodasta, jolla vaalitulos leimattiin vääristellyksi köykäisin perustein jo etukäteen, mikä vaalien jälkeen huipentui yritykseksi lietsoa Venäjälle epäjärjestystä. Kysymyksessä on ulkomailta suurella rahalla johdettu informaatiosota, jonka ainoana tavoitteena on Venäjän demokratian horjuttaminen ja yhteiskunnan suistaminen kaaokseen.

Tosiasiassa vaalit menivät hyvin, Venäjän kansa sai tahtonsa läpi ja oppositio voitti. Riippumattomat kansainväliset tarkkailijat arvioivat rikkeet vähäisiksi.

Venäjän vaalit olivat yhdet maailman suurimmista: 108 miljoonaa äänestäjää valitsi edustajansa 450-jäseniseen Venäjän parlamentin eli liittokokouksen alahuoneeseen eli duumaan. Äänestysprosentti oli yli 60 eli selvästi korkeampi kuin Suomen vastaavien eurovaalien äänestysprosentti, joka oli viimeksi 40.

Vaalikelpoisia puolueita oli seitsemän: Yhtenäinen Venäjä, Oikeudenmukainen Venäjä, Venäjän kommunistinen puolue (KPRF), Venäjän liberaalidemokraattinen puolue (žirinovskilaiset, LDPR), Patrioottinen Venäjä, Oikea asia ja Jabloko. Asetelma säilyi, sillä neljä ensiksi mainittua uusi paikkansa duumassa. Suuri osa puolueista on luonteeltaan patrioottis-oikeistolaisia. Yhtenäinen Venäjä on paitsi puolue, myös valtiollinen megaprojekti. Se sai yli 30 miljoonaa ääntä. Varsinaisia vasemmistolaisia puolueita eivät ole kuin kommunistit ja sosialidemokraattinen Oikeudenmukainen Venäjä, jonka tunnetuin edustaja on Venäjän parlamentin ylähuoneen eli liittoneuvoston eli senaatin entinen puhemies Mironov. Nyt oppositio sai paljon lisää paikkoja ja merkittävää uutta vaikutusvaltaa Venäjän politiikassa.

Venäjän vaaleissa äänestetään vain yhtä puoluetta. Ne on merkitty leimamerkillä varustettuun viralliseen äänestyslomakkeeseen. Siihen kirjataan kuulakärkikynällä ruksi oman puolueen kohdalle ja lomake pudotetaan uurnaan. Äänestäjillä oli siis seitsemän vaihtoehtoa. Aiemmin Venäjän vaaleissa käytetty vaihtoehto ”kaikkia vastaan” ei ollut käytössä. Keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Vladimir Tšurov sanoi lehdistötilaisuudessa, että vaihtoehto ”kaikkia vastaan” olisi epäoikeudenmukainen, koska ääni kuitenkin menisi jonkun puolueen eduksi.

Suomessa vaalit ovat epäluotettavammat kuin Venäjällä: meillä äänestetään aina lyijykynällä, joka antaa ainakin teoriassa mahdollisuuden äänen muuttamiseen kumia käyttämällä. Vaalilipuke on Suomessa yksinkertainen lappu, jonka aitoutta on mahdoton tarkistaa, koska siitä puuttuu valtion leimamerkki tai muu aitouden osoittava tunnus. Näin ollen Suomessa kuka tahansa voi helposti painattaa omia äänestyslippujaan. Suomessa vaalilipukkeeseen merkitään numero, joka aiheuttaa paljon epäselvyyksiä ihmisten huonon käsialan takia. Näitä epäselviä tilanteita voidaan sitten tulkita eri intressien mukaan. Numero sinällään voi antaa myös mielikuvan paremmuusjärjestyksestä.

Nämä Suomen ongelmat jo osoittavat, että vertailussa Venäjällä vaaleihin ja demokratiaan suhtaudutaan paljon vakavammin kuin Suomessa, missä vaalijärjestelmä on vielä melko alkeellinen. Mutta tunnettiinhan Venäjällä demokratia jo muinaisena vetše-systeeminä ennen kuin suomalaiset edes ymmärsivät olevansa suomalaisia.

Venäjällä oli käytössä myös sähköinen äänestyslaite KOIB, lyhenne sanoista ”äänestyskaavakkeen käsittelylaitteisto”. Se on käytännössä suurikokoinen uurna, joka skannaa äänestyskaavakkeen eli rekisteröi minkä puolueen kohdalle ruksi on merkitty. Laite on hyvin yksinkertainen, mutta sen käytössä ilmenneiden tilanteiden varalta toimitsijoille annettiin kaksi viikkoa kestävä koulutus. KOIB-laitetta käyttävissä vaalihuoneissa niitä oli aina kaksi kappaletta siltä varalta, että toinen menee epäkuntoon. Lisäksi paikalla oli vara-akku. KOIB-laitteita oli käytössä kaikkialla Venäjällä runsaasti ja Vladimir Tšurovin ilmoituksen mukaan sähköiseen äänestykseen siirrytään kokonaan vuonna 2015. Esittelyssä oli myös kokonaan elektroninen äänestyslaite.

Katso kuvaamani video KOIB-laitteesta:



Suomesta ei saatu Venäjän vaaleihin yhtäkään tarkkailijaa johtuen ilmeisesti siitä, että vaaleista maalattiin Suomen medioissa erittäin kielteinen, suorastaan vihamielinen kuva. Havaitsin, että kutsu vaalitarkkailijaksi Venäjälle herätti kansanedustajissa ja kunnallispoliitikoissa lähinnä kauhunsekaista epäluuloa ja pelkoa. Suomen Kuvalehdessä julkaistiin iso juttu, jossa väitettiin täysin perättömästi, että Putin kielsi opposition osallistumisen vaaleihin, vaikka tosiasiassa oppositio oli vaalien ennakkosuosikki ja lopulta voitti vaalit! Samassa Suomen Kuvalehdessä julkaistiin täysin valheellinen tieto siitä, että Putin muka omistaa puolet eräästä yrityksestä. Lehti joutuikin hyvin poikkeuksellisesti julkaisemaan valhetietoon oikaisun.

On selvää, että kun Suomen media on tuominnut vaalit jo etukäteen, vaalipäivänä ei ole enää paljoa uutisoitavaa. Journalismin etiikan kannata on kuitenkin erikoista, että joku tapahtuma uutisoidaan jo etukäteen. Selvää kuitenkin on se, että Suomen politiikassa esiintyville on tärkeätä antaa itsestään hyvä kuva Suomen medioille. Venäjän vaalien tarkkaileminen olisi antanut Suomen medioille huonon kuvan, olisihan se ollut osoitus siitä, että tarkkailija pitää myös vaalien onnistumista mahdollisena tai vähintään toivottavana. Osallistuminen vaalitarkkailuun siis asettaisi kotimaan median etukäteiset väitteet ikään kuin kyseenalaiseksi.

Suomen medioissa markkinoitiin Venäjän entisen varapääministerin Boris Nemtsovin vetämää sekavaa joukkoa mukamas ”Venäjän demokraattisena oppositiona”, vaikka se ei ole mikään oppositio ja kaikkein vähiten demokraattinen. Nemtsovin vetämän ja pääosin ulkomaalaisrahoitteisen joukon päätarkoitus onkin vaalien häiriköiminen ja Venäjän yhteiskuntarauhan horjuttaminen keinolla millä hyvänsä. Tämän valeopposition johdossa ovat Nemtsovin ohella entinen syrjäytetty pääministeri Kasjanov, amerikkalainen sakkimestari Garri Kasparov ja vankilassa istunut uusnatsi Eduard Limonov, joka tunnetaan kansallissosialistisen uusnatsipuolueen ”kansallisbolshevikkien” eli limonovilaisten perustajana ja tärkeimpänä aktivistina. Tämän joukon mielenterveyttäkin sopii arvuutella. Venäjällä heillä ei ole mitään todellista kannatusta eikä puoluetta, mutta länsimediassa heitä propagoidaan heidän omalla termillään ”Venäjän demokraattisena oppositiona”, vaikka he eivät edusta Venäjää, eivät demokratiaa eivätkä oppositiota. Venäläisessä sivistyneesssä poliittisessa journalismissa puhutaan usein kauniisti ”järjestäytyneestä oppositiosta” (kommunistit, žirinovskilaiset) sekä ”järjestäytymättömästä oppositiosta” (Nemtsov, Kasjanov, Limonov), vaikka viimeksi mainittua pitäisi kuvata siis lähinnä valeoppositioksi.

Nemtsovin taktiikkana onkin yllyttää vähäisiä kannattajiaan laittomiin mielenosoituksiin, jolloin väistämättömät pidätykset voidaan kätevästi esittää länsimediassa mukamas oppositioon kohdistettuna poliittisena sortona. Venäjällä mielenosoitukseen tarvitaan aina viranomaisten lupa (lukuun ottamatta yhden henkilön mielenosoituksia). Nemtsov on tukijoukkoineen järjestänyt laittomia mielenosoituksia joka kuun 31. päivänä ja tullut yleensä pidätetyksi. Hänelle tuomittiin viimeksi myös parin viikon vankeusrangaistus, ja tällä hetkellä hän on ilmeisesti uudelleen tyrmässä. Äänestyspäivänä Nemtsov kävi äänestyspaikalla, mutta sotki äänestyskaavakkeen punavärillä ja esitteli sitä medioille. Hän ei antanut henkisesti tasapainoista vaikutelmaa. Joka äänestyspaikalla onkin lääkäri, joka toivottavasti kävi tarkistamassa Nemtsovin kunnon.

Nemtsovin tärkein suomalainen kannattaja on Heidi Hautala, joka on myös rahoittanut Nemtsovia perustamansa ”suomalais-venäläisen kansalaisfoorumin” kautta. Hautala oli aluksi foorumin puheenjohtaja, kunnes tehtävään nousi nykyisen ulkoministeri Tuomiojan erityisavustaja Tarja Kantola, joka duuman vaalien alla uhosi "arabikevään leviävän nyt Venäjälle" ja piti Yhtenäisen Venäjän odotettavissa olevaa tappiota "toivon merkkinä". Heidi Hautala on osallistunut Venäjällä laittomiin mielenosoituksiin Nemtsovin kanssa. Merkille pantavaa on sekin, että ministeri Hautalan Facebook-profiilikuvassa esiintyy Boris Nemtsov.

Nemtsovin ja hänen valeoppositionsa varsinaisena taktiikkana on lietsoa Venäjälle niin sanottu värivallankumous, samanlainen kuin Ukrainan ”oranssi” vallankumous loppuvuonna 2004. Kaava on seuraava: lietsotaan massiivisella informaatiosodalla hallituksen ja vaalien vastaista mielialaa, julistetaan vaalit väärennetyiksi ja saadaan ihmiset uskomaan väitteeseen, järjestetään vaali-iltana valtava joukkokokous, joka julistaa vaalituloksen vääräksi ja ilmoittaa saamastaan ulkomaiden tuesta uusille vaaleille. Jos kysymyksessä ovat presidentin vaalit, joukkokokouksessa voidaan perustaa myös väliaikainen hallitus ja ilmoittaa joidenkin ulkomaiden sille jo antamasta tunnustuksesta.

Värivallankumousta yritettiin viimeksi Valko-Venäjän Minskissä huonoin tuloksin. Suomalaistenkin monin tavoin tukema Valko-Venäjän valeoppositio, jota johtaa Suomessa pitkään oleskellut Vladimir Nekljajev, yritti Minskissä vallankaappausta yllyttämällä kansaa laittomaan mellakkaan ja joukkokokoukseen. Siellä tarkoitus oli julistaa vaalit laittomiksi, muodostaa väliaikainen hallitus ja vallata hallitusrakennus. Mellakkapoliisit estivät hankkeen ja suurin osa kapinallisista istuvat nyt vankilassa. Länsimediassa tapahtumat tietysti diktaattorin masinoimana sortona demokraattista oppositiota vastaan, mutta ihan läpi tämä versio ei mennyt. Suomella oli tässäkin värivallankumouksessa erityinen rooli, koska Valko-Venäjän kapinalliset ovat vuosien varrella saaneet Suomesta monenlaista rahoitusta ja tukea. Nyt vankeustuomiota kärsivän Vladimir Nekljajevin tytär Jeva Nekljajeva on Suomen kansalainen ja kiersi jonkin aikaa maailmaa eräänlaisena Valko-Venäjän ”väliaikaisen hallituksen” ulkoministerinä. Erikoista on se, että Suomen eduskunnan tiloissa järjestettiin Valko-Venäjän kapinaa tukeva tilaisuus, jossa kumouksellisille varauksettoman tukensa ilmaisivat Pekka Haavisto ja ulkoministeriön virkanainen Nina Vaskunlahti. Heidän mukaansa kumousta ei kuulemma olisi saanut tukahduttaa vaan istuva presidentti olisi pitänyt syöstä vallasta ja vaalitulos mitätöidä, eli syöstä Valko-Venäjä sisällissotaan. Tukijärjestönä toimi tässäkin em. ”suomalais-venäläinen kansalaisfoorumi”, joka on perustettu Venäjän, Valko-Venäjän ja Tšetšenian yhteiskuntajärjestyksen horjuttamiseksi ja vaalien sabotoimiseksi.

Mainitaakoon, että osa ”suomalais-venäläisen kansalaisfoorumin” aktivisteista on Venäjän turvallisuusviranomaisten toimesta liitetty Venäjän ja IVY-maiden maahantulokieltolistalle henkilöinä, jotka vaarantavat näiden maiden turvallisuuden.

Näine mietteineni siis istahdin perjantaina puolityhjään Moskovan koneeseen. Aeroflotin lentoemännät, joiden pukuja somat sirpit ja vasarat koristavat, tervehtivät minua ystävällisesti. Perillä Moskovassa majoituin hotelliin, aamulla olisi aikainen herätys ja akkreditointi kansainväliseksi vaalitarkkailijaksi.

Vaalipäivän aamuna kohtasi hotellin aulassa suuren joukon ranskaa puhuvia vaalitarkkailijoita, huomasin että joukossa oli joku brittikin. Moskovan keskustassa kansainvälisessä lehdistökeskuksessa sain kansainvälisen (ulkomaisen) vaalitarkkailijan henkilökortin numero 615, joka oikeuttaa pääsyn äänestyspaikoille ja vaalilautakuntiin. Henkilökortin mukaan olin virallinen keskusvaalilautakunnan hyväksymä ulkomaalainen vaalitarkkailija Suomesta.

Aloitin tutustumisen muihin vaalitarkkailijoihin. Erityisen kiinnostunut olin amerikkalaisista ja brittiläisistä tarkkailijoista, leimaahan juuri länsimedia Venäjän vaalit epärehellisiksi. Olin todella yllättynyt, kun sekä amerikkalainen asianajaja G. Kline Preston että brittiläinen äärioikeistolainen meppi Nick Griffin alkoivat selittää minulle laajasti, miten Venäjän vaalijärjestelmä näyttää paljon oikeudenmukaisemmalta kuin heidän oman maansa systeemi. Tein molempien kanssa aiheesta videohaastattelut paikan päällä

Katso kuvaamani Prestonin ja Griffinin haastattelut:





Belgiasta oli saapunut useampi äärioikeistolaisen ja muslimivastaisen puolueen edustaja, jotka selostivat pitkään vaatimuksiaan Belgian hajottamiseksi ja osien liittämiseksi Hollantiin uuden flaamivaltion luomiseksi. Nick Griffin ja flaamit olivat kiinnostuneita perussuomalaisista ja selostinkin heille Jussi Halla-ahon ja heidän maanmiehensä Freddy van Wontergehmin ympärillä vellovia skandaaleita. Hauskuuttakin riitti, kun Belgian äärioikeistolainen flaamitarkkailija Johan Deckmyn sekoitettiin jossakin verkkolehdessä minuun.

Tärkeä ase suomalaisten masinoimassa Venäjän demokratian vastaisessa informaatiosodassa on "The Moscow Times", Sanoma-konsernin hallitsema lehti, joka julkaisee Venäjä-vastaista propagandaa selkoenglanniksi. Helsingin Sanomat sitten siteeraa tätä oman yhtiön lehteä muka ainoana riippumattomana venäläisenä mediana. Lounaspöydässä brittitarkkailijakin ihmettelee The Moscow Timesin jyrkkää Venäjä-vastaista kirjoittelua. Hän on myös varta vasten raapustanut paperilapulle tikkukirjaimin nimen ”AATOS ERKKO” ja kysyy minulta, tunnenko minä kyseisen henkilön. Brittitarkkailija tiedustelee, kuuluuko Erkko Bilderberg-klubiin.

Selostan britille, että The Moscow Times on suomalainen lehti, joten sen propaganda on suomalaista, ja liittyy niin sanottuihin Erkon sotiin. Vuonna 1939 alkanut talvisota tunnetaan Suomessa kansan keskuudessa Erkon sotana, koska ulkoministerinä toimiessaan Erkko esti kaikki normaalit neuvottelut Neuvostoliiton kanssa, vaikka Stalin tarjosi melko vähäisille aluevaatimuksilleen vaihtokaupaksi suurta maa-aluetta Itä-Karjalasta, eikä vaatinut edes Viipuria. Kun talvisodan yksi pommi sitten osui Erkon kotitaloon, luuli hän, että venäläiset tähtäsivät tahallaan häneen. Viime vuodet Erkko on käynyt lehtineen pahasti epäonnistunutta informaatiosotaa Suomen liittämiseksi Natoon. Britti kuuntelee kiinnostuneena, tämä kaikki on hänelle uutta.

Venäjän keskusvaalilautakunta on kivenheiton päässä lehdistökeskuksesta. Poikkean sinne omia aikojani, seuraan puheenjohtaja Vladimir Tšurovin lehdistötilaisuutta ja otan ylös perusasioita. Vaaleissa on 3 001 ehdokasta, yli 44 000 olisi halunnut ehdolle. Vuoden 2007 duuman vaaleissa halukkaita oli vain runsas 12 000.

Venäjän 1-kanava haluaa minulta lausunnon. Sanon kameralle mielipiteeni siitä, että nämä vaalit tuntuvat kiinnostavan monissa länsimaissa enemmän kuin niiden omat vaalit. Lausuntoni lähetetään pian valtakunnan televisiossa ykköskanavalla.

Joudun heti räikeän ja valheellisen informaatiosodan uhriksi. Venäjän nykyhallintoa hysteerisesti vastustava suomalainen aktivisti Jukka Mallinen, joka on myös ”suomalais-venäläisen kansalaisfoorumin” perustaja ja jäsen, kirjoittaa kaikille avoimeen Facebook-seinäänsä seuraavan päivityksen: ”Bäckman kehui jo Moskovan televisiossa vaalien suurenmoisuutta ja rehellisyyttä”.

Tosiasiassa en ollut lausunut mitään sellaista. Vaikka Suomen lehdistö oli arvioinut vaalit jo etukäteen, se ei tarkoita, että minunkin pitäisi tehdä samoin. Mallinen osaa riittävästi venäjää ymmärtääkseen, että sanoin televisiossa Venäjän vaalien herättävän länsimaissa suurta mielenkiintoa. Itse vaaleja en ryhtynyt etukäteen arvioimaan.

Pian Mallinen jatkoi valheiden levittämistä ja kirjoitti Facebook-seinälleen: ”Nyt se selvisi: Johan Bäckman on vaalitarkkailija Uzbekistanin ja Kiinan edustajana”. Tosiasiassa vaalitarkkailullani ei ollut mitään tekemistä Uzbekistanin eikä Kiinan kanssa. Olin tietysti Suomen edustaja, kuten vaalitarkkailijan kulkulupanikin kertoo. Mutta Mallisen kirjoitukset todistavat, kuinka epärehellistä vaalitarkkailun vääristely on.

Olen kiinnostunut siitä, keitä vaalien ehdokkaat ovat. Missä on vaalien ehdokkaiden luettelo? Saankin sellaisen sattumalta haltuuni ja havaitsen, että tabloid-kokoinen 200-sivuinen julkaisu sisältää kaikkien noin 3 001 ehdokkaan henkilötiedot, yksityiskohtaiset tiedot heidät varallisuudestaan sekä tiedot puolueiden rahoituksesta. Tällaista avoimuutta on turha odottaa esimerkiksi Suomessa, missä vielä vähän aikaa sitten kaikki kansanedustajat rikkoivat systemaattisesti vaalirahoituslakia. Suomessa ei liioin julkaista ehdokkaiden pankkitilien saldoja.

Duuman vaalien ehdokkaat ovat vaikuttavaa väkeä: maailmankuuluja urheilijoita, amiraaleja, kenraaleja, nobelisteja, kirjailijoita, näyttelijöitä, sakkimestareita, kosmonautteja yms. Kommunistien ehdokaskärki on komea: puoluejohtaja Zjuganov, amiraali Komojedov, nobelisti Alferov, naiskosmonautti Savitskaja jne.

Yhtenäisen Venäjän ehdokkaita ovat mm. presidentti Medvedev, Tšetšenian presidentti Kadyrov, laulaja Kobzon, hätätilaministeri Šoigu, taitoluistelijatar Berežnaja, journalisti Reznik, Seliger-leirin päällikkö Kostunov, näyttelijä Maškov, painija Valujev, presidentinhallinnon päällikkö Naryškin, tennistähti Safin, painija Karelin, Eremitaašin johtaja Piotrovski ja satoja muita.

Koska kaikkien ehdokkaiden varallisuudesta on julkaistu yksityiskohtaiset tiedot, ensimmäisenä mielenkiintoa herättää tietysti istuvan presidentti Medvedevin varallisuus. Listan mukaan Medvedevin tulot ovat 3,4 miljoonaa ruplaa ja hän omistaa Moskovassa 367,8 neliön asunnon sekä kaksi autotallia kooltaan 16,2 ja 16,3 neliötä. Presidentti omistaa kaksi autoa: Volga Gaz-21 vuosimallia 1962 ja Pobeda Gaz-20 vm. 1948. Ehkäpä presidentin museoautot tarjoavat nostalgiaa vapaa-aikaan. Luettelon mukaan presidentti Medvedevillä on neljä pankitiliä, joilla on rahaa seuraavasti: Bank VTB Severo-Zapad 771 590 ruplaa, Alfa Bank 71 200, Sberbank 540 369, Bank VTB 2 883 540.

Venäjän nuorin kansanedustaja Robert Schlegel (s. 1984) on hänkin ehdokkaana. Tuloja Robertilla on noin 2 miljoonaa ruplaa ja menopelinä Alfa Romeo 159 vm. 2007.

Entäs kaikkien suomalaisten tuntema mestaripainija Aleksandr Karelin? Tulot ovat 4,3 miljoonaa ruplaa, lisäksi hän nauttii Venäjän Sankarin arvonimen oikeuttamaa kuukausittaista eläkettä. Hänellä on mökkipalstat Altaissa ja Novosibirskissä. Kulkupelejä Karelinilla on listan mukaan useita: kolme mersua, kaksi miniä, yksi Toyota, Volga, venäläinen Tiikeriksi kutsuttu jeeppi Gaz-233011, yksi Harley Davidson vm. 1995 ja kolme mönkijää. Rahaa Karelinilla on kolmella pankkitilillä ja lisäksi Sibirski bogatyr -firman osakkeita. Näin siis kansanedustajaehdokkaiden virallinen luettelo.

Duuman vaaleissa oli noin 700 ulkomaalaista vaalitarkkailijaa kymmenistä eri maista. Tarkkailun osalta vaalit olivat tällä kertaa paljon avoimemmat kuin esimerkiksi vuonna 2007. Nyt mukana on myös ETYJ-tarkkailijoita, vaikka heihin ei suhtauduta kovin suopeasti. ETYJ-tarkkailijat eivät työskentele avoimesti ja on yleisesti tiedossa, että heillä on negatiivinen ennakkoasenne.

Yleisesti ottaen ulkomaiset tarkkailijat edustavat lukuisia erilaisia ulkomaisia ja kotimaisia järjestöjä, lisäksi äänestyspakoilla sadat tuhannet kotimaiset Venäjän valtapuolueiden edustajat tarkkailevat äänestystä.

Länsimediassa ja Sanoman omistamassa The Moscow Timesissa amerikkalaisrahoitteinen Golos-järjestö esitellään ainoana riippumattomana tarkkailujärjestönä, vaikka tosiasiassa se on propagandajärjestö. Sen tehtävänä on vaalitarkkailun väärentäminen eli leimata vaalit kokonaisuudessaan väärennetyiksi heppoisin perustein. Yhdysvaltain ulkoministeriö maksaa Golosille siitä, että Venäjän vaaleista luodaan tietynlainen kuva, Golosin johtajan tietokoneelta otettu sähköposti kertoo. Venäjällä järjestöä pidetään yleisesti epärehellisenä ja suorastaan maanpetoksellisena. Putin kutsui sen työntekijöitä juudaiksi ja NTV esitti vaalien alla Golos-järjestöstä vaikuttavan dokumenttielokuvan, jossa järkyttävällä tavalla paljastettiin sen epärehellinen myyräntyö. Golos värvää ihmisiä kertomaan valheita Venäjän vaaleista. Golos sai myös sakot laittomasta vaalikampanjoinnista. Helsingin Sanomat kuitenkin kehuu Golosia.

Ulkomaiset vaalitarkkailijat eivät tarkkaile vaaleja vain Moskovassa, vaan jalkautuvat äiti-Venäjän ei puolille. Vasta nyt saan kuulla oman valvontapaikkani: se on Ufa, Bashkirian tasavallan pääkaupunki vajaa pari tuhatta kilometriä Moskovasta kaakkoon. Aikaeroa Moskovaan on kaksi tuntia ja Suomeen neljä tuntia. Ufassa äänestäjiä on kolme miljoonaa eli saman verran kuin Suomessa.

Eikun kentälle ja pian iltakone laskeutuu Ufaan, meitä tervehtivät soma talvi ja huurteiset kuusipuut sekä paikallinen ulkoministeri eli Bashkirian presidentinhallinnon ulkosuhteista vastaava virkamies. Saamme kuulla, että vaalipäivänä aamuherätys on varhain, Suomen aikaa jo kello 2 aamulla! Minua kuitenkin onnisti toisin kuin belgialaisia, jotka lennätettiin Siperiaan. Siellä he kärsivät vieläkin suuremmasta aikaerosta, eivätkä pystyneet nukkumaan juuri ongelmaan. Matkakumppanini on konkari ja ilmoittaa selviänsä tunnin yöunilla.

Sitten töihin. Aamuvarhaisella aloitamme kierroksen keskustan äänestyspaikalta ja kiertelemme päivän mittaan tukun vaalihuoneita. Jokaisella äänestyspaikalla täytetään tarkkailulomake, johon mahdolliset havaitut rikkeet pitää kirjata. Tällaisia rikkeitä ovat esimerkiksi mikä tahansa vaalikampanjointi, joka on Venäjällä vaalirauhan takia kielletty useita päiviä ennen äänestyspäivää. Äänestäjän on esitettävä passinsa ja mahdollinen ns. poissaolevan äänestäjän kortti on kerättävä äänestyksen yhteydessä pois. Tarkkailijan tehtävä on siis yleisen järjestyksen ja laillisuuden valvonta. Jokaisella äänestyspaikalla istuu joukko Venäjän eri puolueiden omia vaalivalvojia koko päivän. Heiltä on hyvä tiedustella havaintoja.

Huomio kiinnittyy hyvin käytännöllisiin seikkoihin. Bashkirian keskusvaalilautakunnan operaatiohuoneessa suurin osa kuuman linjan puhelimen kysymyksistä on tiedusteluja oman äänestyspaikan sijainnista. Äänestyspaikkoja on runsaasti, koska asutus on maaseutuvaltaista. Jokaisella äänestyspaikalla on paikalla lääkäri tai sairaanhoitaja. Lisäksi sivuhuoneessa on maksullinen buffetti eli kauppa, josta voi ostaa lämpimiä juomia, piirakoita ja leivonnaisia (se on kuulemma ”neuvostolainen perinne”).

Jokaisella äänestyspaikalla on paljon tilaa, useita toimitsijoita, sekä verhoilla varustetut kopit, joiden sisällä on pöytä, lamppu ja kynä. Vaaliuurna sijaitsee vaalihuoneen keskipisteessä kaikkien silmien alla. Uurna on usein myös läpikuultava, joten aamulla sen voi helposti varmistaa tyhjäksi. Valtion leimamerkillä varustettuja äänestyskaavakkeita pidetään lukitussa paikassa, joka on vastaavan toimitsijan vastuulla.

Otan videohaastattelun Elinalta, LDPR-puolueen vaalitarkkailijalta. Hän katsoo vaaliuurnaa ja laskee, montako lomaketta sinne pudotetaan. Jokaisen lomakkeen kohdalla hän merkitsee ruksin paperiin. Illalla hän aikoo tarkistaa, vastaako uurnasta löytyneiden lomakkeiden määrää hänen ruksejaan. Elina ilmoittaa myös tarkistavansa, ettei kukaan käytä äänestämisessä lyijykynää. Kun kerron, että meillä Suomessa äänestetään aina lyijykynällä, kukaan ei usko minua.

Katso Elinan videohaastattelu:



Eräällä äänestyspaikalla puolueiden tarkkailijat kertovat estäneensä vaalirikkeen, yhden henkilön tekemän yrityksen työntää useampia äänestyskaavakkeita uurnaan. Keskustelemme tapahtumasta ja arvioimme, että tapaus saattoi myös olla yritys mustamaalata jotakin puoluetta. Onneksi lukuisat silmäparit tarkkailevat uurnaa ja äänestystä koko päivän, joten yritys pystyttiin estämään. Välikohtaus on kuitenkin todiste siitä, että vaaleja yritetään häiritä.

Lehdistä saatujen tietojen mukaan Aamulehden, Ilta-Sanomien ja suomalaisomisteisen The Moscow Timesin toimittajat oli jouduttu poistamaan äänestyspaikoilta epäillyn häiriköinnin vuoksi. Omituista, että juuri suomalaisten lehtien toimittajia epäillään vaalihuoneiden häiriköinnistä. Venäjällä vaalirauha (kaikelta vaalikampanjoinnilta rauhoitettu vaalipäivä ja sen alusaika) ovat tärkeitä asioita. Ufassa monella äänestyspaikoilla on toimittajia, jotka esiintyvät tahdikkaasti vaalirauhaa kunnioittaen. Ainakin yhdessä äänestyspaikassa toimittajat päivystävät vaalitarkkailijoiden rinnalla. Kaikilla äänestyspaikoilla turvallisuudesta vastaa poliisi, joka yleensä seisoo tahdikkaasti varsinaisen vaalihuoneen ulkopuolella eteisessä. Suomalaisten toimittajien ennakkoasenne on äärimmäisen vihamielinen, joten heidän käytöksensä on helppo tulkita pelotteluksi tai uhkailuksi.

Kun yhtäkkiä muistan, että Bashkiriassa virallisia kieliä ovat myös bashkiiri ja tataari, keksin vaatia nähtäväkseni äänestyslomakkeet myös bashkiirin ja tataarin kielillä. Ovatko vähemmistöjen oikeudet siis kunnossa? Johtava vaalitoimitsija käy heti noutamassa lukitusta kassakaapista äänestyskaavakkeet, yhden bashkiirin ja yhden tataarin kielillä. Molemmissa on samat tiedot myös venäjäksi. Saan kuulla, että sellaiset annetaan äänestäjille pyynnöstä. Ufassa niitä ei kuitenkaan juurikaan pyydetä, mutta maaseudulla äänestäminen bashkiirin tai tataarin kielellä on yleisempää.

Vaalipäivä huipentuu lehdistötilaisuuteen Bashkirian keskusvaalilautakunnassa. Eräs naistoimittaja tiedustelee tietoon tulleista rikkeistä. Tiedustelen häneltä, mitä rikkeitä hän tarkoittaa, mutta nainen ei pysty konkretisoimaan. Sitten hän kertoo, että keskusvaalilautakuntaan on tullut 16 valitusta. Ihmettelen valitusten vähäistä määrää, sillä vaalihuoneita on monta sataa. Kerron, että rikkeestä voi ilmoittaa kuka tahansa ja joku voi myös tehtailla rikeilmoituksia, mutta että kaikki ilmoitukset pitää tutkia. Kukaan ei kuitenkaan pysty esittämään minulle mitään konkreettista näyttöä rikkeistä. Minun käsitykseni mukaan vaalit menivät hyvin ja rauhallisesti, muutamia harvoja provokaatioita lukuun ottamatta.

Golos-järjestö jatkaa hysteeristä Venäjän demokratian vastaista propagandaansa ja levittää Internettiin YouTube-videoita väitetyistä rikkeistä. Hauskin on video, jossa kuvaaja käy pyyhkimässä kumilla vaalihuoneen kuulakärkikynän kirjoitusta. Helposti pyyhittävän kynän käyttö on kuulemma vakava rike, mutta tällähän perusteella kaikki Suomen vaalit voitaisiin mitätöidä. Videot ovat tökeröitä ja epämääräisiä, eikä kukaan voi tarkistaa niiden todenperäisyyttä. Kysymys on näiden vaalien erikoisuudesta: vaalitarkkailun väärentämisestä massiivisella informaatiosodalla. Se aloitettiin jo ennen vaaleja, kun länsimedia uutisoi Venäjän vaalit muka väärennetyiksi jo ennen kuin vaaleja ehdittiin edes pitää.

Suomen medioiden kuva näistä vaaleista oli moninkertainen törkeä väärennös. Tarkoituksena oli yleisen länsimaisen linjan mukaisesti väärentää nimenomaan vaalitarkkailu jo ennen vaalien pitämistä. Vaalit leimattiin vilpillisiksi ilman mitään näyttöä, myöhemmin näytöksi kelpasi joukko todella epämääräisiä ja köykäisiä YouTube-tallenteita, joiden tekoajasta ja -paikasta kenelläkään ei ole varmuutta. Suomen tietotoimisto uutisoi ennen vaaleja Levada-keskukseen viitaten, että venäläiset pitävät vaaleja pelkkänä teatterina ja äänestysprosessi jää alhaiseksi. Tosiasiassa äänestysprosentti oli poikkeuksellisen korkea.

Kaikkein törkeimpään valheeseen syyllistyi Suomen Kuvalehti ja sen toimittaja Teppo Tiilikainen, jonka toimenkuvaan kuuluu väärien tietojen levittäminen Venäjästä. Vaalien alla Tiilikainen kirjoitti: ”Pääministeri Putin ja presidentti Dmitri Medvedev ovat kieltäneet oppositiopuolueiden osallistumisen joulukuun 4. päivänä pidettäviin parlamenttivaaleihin.” Herääkin kysymys, miten Suomen Kuvalehti uutisoi Venäjän oppositiopuolueiden murskavoiton parlamenttivaaleissa? Ja miten presidentti ja pääministeri voisivat (yhdessä?) kieltää jonkun puolueen osallistumisen vaaleihin? Suomen Kuvalehti ihme kyllä nöyrtyi omassa lehdessään oikaisemaan törkeimmät valheensa, kuten perättömän väitteet Putinin osakeomistuksista. Nyt SK onkin ollut Venäjän vaaleista ihmeellisen hiljaa.

Kun Suomen media leimasi vaalit etukäteen Yhtenäisen Venäjän väärentämiksi ja opposition osallistumisen muka kielletyksi, opposition yllättävä vaalivoitto sai viestimet jakomielitautiseen tilaan. Nyt vaalitulosta kuvattiin samaan aikaan sekä oikeaksi että vääräksi. MTV3:n uutinen on hyvä esimerkki: ”Putinin tukipuolue Yhtenäinen Venäjä kärsi viikonvaihteen vaaleissa suuren tappion. Vaalit on leimattu vilpillisiksi ja niitä vastaan osoitettiin eilen mieltä Moskovassa.” Tuosta on mahdoton sanoa, mitä toimittaja loppujen lopuksi tarkoittaa. Tarkoittaako MTV3, että Yhtenäinen Venäjä väärensi oman tappionsa? Venäjän demokratian vastustajat lietsoivat käsitystä, jonka mukaan Yhtenäisen Venäjän lähes 50 prosentin kannatus olisi kuitenkin suurimmaksi osaksi väärennetty yläkanttiin. Mitään näyttöä ei kuitenkaan pystytty esittämään. Kun Yhtenäinen Venäjä sai vaaleissa yli 30 miljoonaa ääntä, millä konstilla 15 miljoonaa ääntä olisi pystytty väärentämään?

Sitten paluu Moskovaan, missä lentoasemalta meidät noutanut auto juttuu kolmeksi tunniksi ruuhkaan. Ehdin onneksi seuraamaan, kun keskusvaalilautakunnan lehdistötilaisuuksissa annettiin alustavat tiedot vaalituloksesta, joka merkitsi Venäjän oppositiolle murskavoittoa. Jabloko-puolue ei päässyt parlamenttiin, mutta sai hyvällä tuloksellaan valtion tuen. Puheenjohtaja Vladimir Tšurov kertoi, että jokainen puolue oli saanut kahdeksan tuntia televisioaikaa ja 50 sivua lehtitilaa. Väärinkäytösepäilyihin Tšurov lausui, valituksia oli tehty yhteensä satakunta. Kaikki tutkitaan ja selvitysten tulokset julkaistaan kirjana. Internetissä esiintyviä vilppiväitteitä on vaikea tutkia, koska tapaukset ovat epämääräisiä eikä niitä yleensä edes haluta ilmoittaa keskusvaalilautakunnalle.

Vaalien lopputuloksesta on sanottava, että kaikki voittivat. Yhtenäinen Venäjä sai murskavoiton liki 50 prosentin kannatuksellaan. Voiko 30 miljoonaa Yhtenäistä Venäjää äänestänyttä venäläistä olla väärässä? Oppositiopuolueet saivat myös murskavoiton lisäämällä paikkojaan selvästi. Kommunistit saivat noin 12 miljoonaa ääntä. Oikean asian ja Venäjän patrioottien kaltaiset pikkupuolueet eivät päässeet parlamenttiin, mutta pääsivät kuitenkin kunnialla maaliin, mitä on pidettävä saavutuksena. Pieni Jabloko-puolue sai omalle asialleen suurvoiton ylittämällä valtion tukeen oikeuttavan äänikynnyksen, vaikka duumanpaikkaa ei irronnutkaan. Presidentti Medvedev on jo aikaisemmin luvannut, että Venäjälle tulee uusista miehistä ja naisista koottu entistä laajapohjaisempi hallitus, joka alkaa johtamaan maan asioita.

Mikä on lopputulos? Vaalien suurin häviäjä oli länsimaiden media, joka osoitti syvällisen epärehellisyytensä ja Venäjä-vastaisuutensa todellisen luonteen. Näissä vaaleissa todellinen uutuus oli vaalitarkkailun väärentäminen eli massiivinen ulkomaalaisrahoitteinen ja poikkeuksellisen tökerö informaatiosota, jolla Venäjän vaalitulos haluttiin mitätöidä jo ennen vaaleja epäjärjestyksen ja kaaoksen lietsomiseksi Venäjälle.

Vaalitarkkailun väärentämisen perimmäinen tarkoitus on lietsoa Venäjälle värivallankumous erityisesti silmällä pitäen tulevia Venäjän presidentin vaaleja. Venäjän demokratian viholliset kuitenkin paljastivat korttinsa liian aikaisin. Sosiaalisen median kautta heidät on helppo tunnistaa ja heidän myyräntyönsä estäminen on vaivatonta.

JOHAN BÄCKMAN

Kirjoittaja on valtiotieteiden tohtori ja Helsingin yliopiston oikeussosiologian dosentti.

Tehtävä Syyriassa. Matkakertomus Venäjän virallisen tarkkailijadelegaation matkasta Syyriaan 19.-26.11.2011.

Kun Naši-komissaari Mark Siryk soittaa ja ehdottaa matkaa Syyriaan Venäjän lähettämässä tarkkailijadelegaatiossa, olen lähinnä kauhuissani. Syyriassahan on meneillään sisällissota.

Tarkistan Suomen ulkoministeriön nettisivut. Siellä suomalaisia kehotetaan poistumaan Syyriasta. Presidentti Bašar Al-Assad kuulemma murhaa omaa kansaansa tuhatmäärin ja maan yllä leijuu Naton pommitusten uhka. Kaikkialla ammutaan väkijoukkoihin ja päivittäin kuolee kymmeniä.

Syyria on uusi etappi niin sanotussa arabikeväässä, jonka tarkoitus on ainakin länsimedian mukaan vapauttaa arabikansat eli syöstä johtajat vallasta ja lisätä Yhdysvaltain ja Naton vaikutusvaltaa.

Mutta missä ovat todisteet? Irakiinkin hyökättiin väärillä tiedoilla olemattomista joukkotuhoaseista. Olisiko Syyriakin joutumassa harhatiedon uhriksi?

Venäjä haluaa liennyttää tilannetta lähettämällä tarkkailijadelegaation Syyriaan. Aluksi kaikki on huippusalaista: osanottajat, ohjelma ja lähtöpäivä. Mark kuitenkin kertoo, että tehtävämme on levittää Syyriassa näkemämme ja kokemamme maksimaalisesti sosiaaliseen mediaan ja muualle.

Syyrian matkan ohjelma kolahtaa sähköpostiin vasta lähdön aattona. Se on vaikuttava kokoelma tapaamisia ja kiertueita ympäri Syyriaa.

***

Varhain aamulla Vnukovon lentokentällä Moskovassa näen matkakumppanini, joista moni on entuudestaan tuttu: Naši-komissaareja, nuoria venäläisiä arabisteja eli arabimaiden asiantuntijoita ja venäläisiä toimittajia, joista moni työskentelee Venäjän Äänen arabiankielisessä toimituksessa.

Naši on vuonna 2005 perustettu Vladimir Putinia tukeva nuorisojärjestö, jonka päätarkoitus on estää Ukrainassa 2004 tapahtuneen värivallankumouksen toistuminen Venäjällä. Naši-komissaareja valmistetaan vaativiin tehtäviin Venäjän valtion palveluksessa. Osa tehtävistä on salaisia.

Delegaatioomme kuuluu Venäjän valtakunnallisen Seliger-nuorisoleirin johtaja Ilja Kostunov, joka kertoo olevansa koulutukseltaan viestiupseeri. Myös Venäjän oppositiopuolueet, kommunistit ja liberaalidemokraatit, ovat lähettäneet nuoria kaadereitaan. Moni kuuluu niin sanottuun nuorison kansankamariin, eräänlaiseen poliitikonalkujen hiekkalaatikkoon.

***

Kun kone laskeutuu Damaskokseen, meidät ohjataan nopeasti passintarkastuksen läpi VIP-saliin. Poliisit ja toimittajat piirittävät meidät ja passit kerätään pois. Ehdin antaa neljä tv-haastattelua jo ennen kuin pääsen edes maahan.

Säikähdän kun kuulen, että Syyrian laki kieltää maahantulon Israelissa käyneiltä. Israelin leima passissa mitätöi matkustusasiakirjan. Syyria on ollut sodassa Israelin kanssa vuodesta 1948 eikä tunnusta Israelia valtioksi. Israelissa käyneitä pidetään vakoojina.

Sisällissodasta ei näy merkkejä matkalla kaupungin parhaaseen Omayad-hotelliin. Meitä pidetään hyvänä, saan kolmen huoneen ja kahden kylpyhuoneen sviitin. Netti toimii, paitsi Facebook, YouTube ja blogspot-blogipalvelu. Niihin pääsy on ilmeisesti estetty mellakoihin lietsomisen pelossa. Kovasti yrittämällä saan kuitenkin Facebookin auki ja kirjoitan pikaisia raportteja.

Iltapalalla saamme kuulla, että länsimedioissa väitetään Syyrian estäneen delegaatiomme maahanpääsyn. Maailma alkaa näyttää kaksijakoiselta: yhtäältä on olemassa länsimedian kuva Syyriasta ja toisaalta meidän oma todellisuutemme, jota ei pitäisi olla olemassa.

Jotain pelottavaa Syyriassa silti on. Päivällä Lähi-idän kirkas aurinko säteilee ihanasti, mutta illalla laskeutuu sysimusta pimeys, jonka turvin terroristit ja ihmiskaappaajat liikkuvat, meille kerrotaan.

Damaskos on kuitenkin turvallinen, sukellamme sen muinaiseen hämärään, askellamme samoilla katukivillä kuin Raamatun apostolit. Kaupunki on yli 9 000 vuotta vanha, täällä on vaikuttanut yli 30 sivilisaatiota. Venäjänkin historia, tuhat vuotta, on sen rinnalla lyhyt. Käymme Johannes Kastajan pienessä hautakirkossa Omayad-moskeijan sisällä.

***

Ensimmäisenä aamuna käsityksemme informaatiosodasta vahvistuu, kun länsimedia toitottaa kranaatti-iskusta Baath-puolueen päämajaan Damaskoksessa. Emme kuitenkaan kuulleet mitään, vaikka yövyimme päämajan vieressä.

Käymme tutkimassa myös itse päämajaa, mutta mitään merkkejä kranaatti-iskusta ei ole. Seuraavana päivänä uutisankka perutaan, mutta länsimedia ei tee peruutuksesta enää mitään numeroa.

Venäjän käsityksen mukaan Syyriassa ei ole mitään selvää oppositiota. Arabikeväässä on kysymys tyypillisestä värivallankumouksesta eli ulkomailta masinoidun "hallitun kaaoksen" luomisesta. Mediaan syötetään selvästi joko totuuden vastaisia tai vääristelyjä tietoja. Olennaisista tosiasioista vaietaan.

Alan ymmärtää Syyrian vastaisen informaatiosodan mekanismeja. Syyriaa 1970-luvulta terrori-iskuilla piinannut muslimiveljeskunta esitelläänkin nyt oppositiona. Olennainen jätetään kertomatta, kuten kaikkialla Syyriassa vellovat jättiläismäiset, nykyhallintoa ja presidentti Al-Assadia tukevat mielenosoitukset.

***

Kiertueemme virallinen järjestäjä on Syyrian Opiskelijaliitto, lähellä hallitusta oleva nuorisojärjestö, joka pitää valtion yhtenäisenä vähän kuten Venäjän Naši. Venäjän puolelta emme saa tarkkaa tietoa järjestäjästä, mutta kuulen, että delegaation on suunnitellut Venäjän presidentin hallinto.

Kun Venäjä johonkin ryhtyy tosissaan, se tehdään perusteellisesti. Delegaatiomme on tästä hyvä esimerkki. Venäjä ei tyydy lähettämään yhtä edustajaansa pääkaupunkiin pariksi päiväksi, vaan 30 tarkkailijaa kiertämään toista viikkoa koko maata. Mutta mikä mahtaa olla kaiken tarkoitus?

Ohjelma jatkuu aamuvarhaisesta iltamyöhäiseen. Lepäämiselle tai tietojen päivittämiselle nettiin ei löydy aikaa. Alkoholia ei tarjoilla koko matkan aikana ollenkaan, eikä sitä ehtisikään juoda.

Alan ymmärtää miksi delegaation keski-ikä on niin matala. Vanhempi ja mukavuudenhaluinen ei ehkä selviäisi.

***

Historiallinen kiertue Damaskoksen lähivuorilla keskeytyy, kun näen televisiosta kuvaa kaupungin keskustan presidentti Al-Assadia tukevasta jättimielenosoituksesta. Väkeä tuntuu olevan liikkeellä ainakin satatuhatta. Vaadin päästä paikalle ja retkemme keskeytetään. Bussit kiitävät kohti Damaskoksen keskustaa.

Kun astumme bussista alas keskustorilla, mielenosoittajat piirittävät bussimme ja huutavat: Kiitos Venäjä! Mekastus jatkuu presidentti Assadia tukevilla iskulauseilla, kuten: Allah, Syyria, Assad ovat kaikkemme!

Luikertelemme pitkänä jonona valtavan väkijoukon halki kaupungintalolle. Parvekkeelta avautuu hämmästyttävä näkymä: kymmeniä tuhansia, ehkä yli sata tuhatta syyrialaista on kokoontunut keskustorille ja sille johtaville kaduille kannattamaan presidenttiään. Kaikkialta henkii yleinen riemu ja innostus. Ulkomaiden painostus on saanut kansan varpailleen.

Jokainen delegaation jäsen saa puhua parvekkeelta. Oppaamme Naowaf Ibrahim antaa sanoille hyvin tunteikkaan tulkkauksen, ja kansa hurraa. Irina Filatova, moskovalainen asianajaja ja kommunistipuolueen ehdokas duuman vaaleissa, hankkii nyt kokemusta puhumalla massoille. Puheenvuoron saa myös Venäjän Komsomol-päällikkö Aleksandr Ivatšev, joka ylistää sosialistista Baath-puoluetta Venäjän kommunistien nimissä.

Laskeudumme alas parvekkeelta takapihalle, jossa seuraamme šokeeraavaa näytelmää. Suurelle lakanalle kirjoitetaan verenpunaisella Syyrian kansan uskollisuuskirjettä presidentille ja armeijan komentajalle. Ruutia kirjeelle antaa se, että käytetty väri on mielenosoituksen osallistujilta kerättyä aitoa ihmisverta. Näen ensi kertaa elämässäni kansan verellä kirjoitetun kirjeen. Ainahan voi kysyä, moniko suomalainen antaisi vertaan Tarja Haloselle kirjoitettavaan kirjeeseen.

***

Meille näytetään tietysti se mitä halutaan näyttää. Mutta toisaalta viikossa ehtii myös lukea rivien väleistä. On asioita joita ei voi lavastaa: yleinen ilmapiiri, kaupunkien ja maaseudun tunnelmat, ihmisten katseet ja ilmeet, auki olevat kaupat, työmatkalaisten liikenneruuhkat, täydet katukahvilat.

Kaikissa kaupungeissa, kylissä ja kaduilla on presidentti Al-Assadia tukevia mielenosoituksia. Leikkikoululaisetkin huutavat Allahia, Assadia ja Syyriaa.

Syyrian nykyhallintoa vastustavia mielenosoituksia emme näe, mutta meille kerrotaan, että niitäkin on ollut, kuitenkin noin 50 henkilön mittakaavassa.

Virallisen selityksen mukaan Syyriaa jo vuosikymmeniä piinannut muslimiveljeskunta on käyttänyt näitä hallintoa vastustavia mielenosoituksia hyväkseen lietsoakseen levottomuutta. Tarkoitus on juuri ollut lietsoa ulkomaille käsitystä siitä, että Syyrian armeija hyökkää omaa kansaansa vastaan. Kiinni saadut terroristit ovat tunnustaneet saaneensa aseita ja rahaa kauhun lietsomiseen maassa. Väite Syyrian kansannoususta on joka tapauksessa erittäin kyseenalainen.

Oikeastaan Syyriassa ei mikään ole muuttunut. Muslimiveljeskunta on lietsonut terroria myös siviilejä vastaan jo 1970-luvulta saakka. Samalla turvallisuusjoukot ovat syyllistyneet ylilyönteihin torjuessaan uhkaa. Terrorismin vastainen operaatio on tietysti aina vaikea ja vaatii usein myös siviiliuhreja. Juuri niihin terroristit pyrkivät.

Selvää ainakin on, ettei Syyriassa mitään sisällissotaa ole. Damaskoksen tilanne näyttää erittäin rauhalliselta. Kaupat ovat kaikkialla auki, ruuhka tukkii keskustat, kahvilat ovat täynnä ihmisiä. Sitä olisi mahdotonta lavastaa. Venäläiset sanovat, että Syyria on selvästi turvallisempi kuin Venäjä. Itselle tulee mieleen, että Helsingin Rautatieasema on paljon vaarallisempi paikka.

***

Syyrian armeijan upseerikerholla poliittista osastoa johtava kenraali, politrukki siis, pitää meille kolmituntisen tilannekatsauksen. Sanat informaatiosota ja salaliitto toistuvat. Syyllisiä eivät kuitenkaan ole vain länsimedia ja Nato, vaan erityisesti Qatar ja sen rahoittama Al-Jazeera-satellittikanava. Sitä pidetään Syyrian suurimpana vihollisena. Kotiin vietäväksi saamme nipun asiaa valottavia dvd-levyjä ja kirjallista materiaalia.

Kuten 1970- ja 1980-luvuillakin, muslimiveljeskunnan terroristit iskevät poliisiasemille, sotilasvartioihin ja mielenosoituksiin. Syyriassa pelkkä muslimiveljeskunnan jäsenyys riittää hirttotuomioon.

Sotilassairaalassa makaa terroristien hyökkäyksissä vaikeasti haavoittuneita. Sairaalaa johtava kenraali antaa yllättävän korkeita uhrilukuja: maaliskuusta 2011 lukien Syyriassa on haavoittunut ainakin 4 500 sotilasta, yli 700 on kuollut. Sairaalan mukaan siviilejä on kuollut runsas sata ja haavoittunut puolentuhatta. Annan ensi kertaa elämässäni tv-haastattelun Hizbollahin tv-kanavalle.

Maallistunut Syyria herättää Qatarin ja Saudi-Arabian kaltaisissa konservatiivisissa arabimaissa paheksuntaa. Täällä naiset saavat ajaa autoa, opiskella ja käydä työssä. Naisia on kansanedustajina ja ministereinä, jopa varapresidentti on nainen.

Vieraan miehen autoon istuminen ei ole täällä aviorikos. Laki sallii neljä vaimoa, mutta tosiasiassa syyrialaisnaiset eivät sitä salli. Naiset pukeutuvat kuten Suomessa ja näyttävät vaaleahipiäisiltä. Mustat kaavut ovat harvinaisuus.

***

Kaupunginjohtajat ja yliopistot ottavat meidät hienosti vastaan. Virsi on aina sama: Syyria on ulkomaiden informaatiosodan uhri, eikä pelkästään länsivaltojen. Sana informaatiosota esiintyy joka puheessa.

Joka paikassa meitä odottaa myös iso mielenosoitus, jossa huudetaan: Kiitos Venäjä! Venäjän liput liehuvat ja Syyrian nuoriso muistaa kiittää myös Putinia ja Medvedeviä.

Matkaseurueen arabisti Leonid Isajev on valmistunut Kairon yliopistosta ja tekee nyt väitöskirjaa Arabiliiton historiasta. Hänen mukaansa Arabiliitto on konfliktien ratkaisuun kykenemätön Egyptin ulkoministeriön jatke, jota Qatar tällä hetkellä dominoi. Qatar käyttää siis sekä Arabiliittoa että Al-Jazeeraa Syyrian vastaiseen propagandaan.

Nimi Sykiäinen yhdistää venäläisiä arabisteja ja suomalaisia. Kaikki venäläiset arabistit tuntevat professori Leonid Sykiäisen, kuuluisan arabimaiden kielien ja kulttuurin asiantuntijan, joka työskentelee Venäjän presidentin neuvonantajana. Hänen isänsä Rudolf Sykiäinen muistetaan Stalinin henkilökohtaisena avustajana Suomen asioissa.

***

Aika yleinen käsitys delegaatiossamme on se, että Syyria on vain yksi etappi ennen varsinaista päämäärää eli Venäjän hajottamista. Ensin hajotettiin Neuvostoliitto ja Jugoslavia, sitten hyökättiin Irakiin ja Libyaan. Seuraavana ovat vuorossa Syyria ja Iran, ja sitten Venäjä.

Venäjällä on perinteisesti läheiset suhteet Syyriaan. Suuri osa yliopistokoulutuksen saaneista syyrialaisista on opiskellut Venäjällä tai Neuvostoliitossa. Moskovan Patriarkka Kirill kävi täällä vain hetki ennen vierailuamme, sitä ennen käynnin ovat tehneet Venäjän parlamentin ylähuoneen eli liittoneuvoston ja Venäjän kirjailijaliiton delegaatiot.

Meitä seuraa joukko kameraryhmiä, jotka ottavat kaikilta delegaation jäseniltä haastatteluita. En pysy laskuissa, montako haastattelua annan.

Venäjän delegaatiota esitellään Syyrian televisiossa joka päivä. Sana leviää ja se näkyy esimerkiksi kaupoissa, jotka kieltäytyvät ottamasta meiltä maksua. Hämmästyn kun levykaupassa myyjä antaa minulle haluamani levyt ilmaiseksi. Shukran Ruusiia, hän sanoo. Kiitos Venäjä.

***

Illalla kehotetaan pukeutumaan hyvin, koska olemme menossa katsomaan ”oikein hyvää ystävää”. Kuka se mahtaa olla?

Aamulla bussi kiitää kohti Damaskoksen korkeimmalla vuorella seisovaa huvilaa. Se on presidentin palatsi. Valokuvaaminen kielletään, kamerat ja kännykät pyydetään jättämään autoon.

Presidentti Bašar Al-Assad on vastassa jo ovella ja hymyilee iloisesti. Pitkä, hoikka mies vaikuttaa henkilöltä, joka tekee erittäin vaativaa toimistotyötä. Hän kättelee kaikki ovella ja istuttaa meidät vastaanottosaliin.

Palatsi ei ole pröystäilevä. Meille annetaan 50 minuuttia, mutta lopulta keskustelu venyy yli kolmen tunnin mittaiseksi. Al-Assad keskustelee jokaisen delegaatiomme jäsenen kanssa ja vastaa kaikkiin hänelle esitettyihin kysymyksiin.

Kuunnellessaan Al-Assad nyökyttelee välillä kiinnostuneesti päätään. Puhuessaan hän liikuttelee sormiaan arabien tapaan.

Presidentin analyysit ovat valaisevia ja tiiviitä, hän on selvästi hyvin informoitu henkilö. Al-Assad on 45-vuotias silmätautien erikoislääkäri, vallassa hän on ollut jo 11 vuotta. Presidentti on opiskellut Lontoossa ja puhuu sujuvasti myös venäjää. Tyylikäs brittivaimo Asma on ollut presidentin rinnalla jo kymmenen vuotta ja heillä on kolme lasta.

Al-Assadin mukaan Syyriassa on nyt kolmenlaisia terroristiryhmiä: Al-Qaida-solut, muslimiveljeskunnan ryhmät ja huumekauppiaiden joukot. Libyan skenaario tuskin toteutuu Syyriassa, presidentti sanoo. Syyria ei ole Libya. Edesmennyt Muammar Gaddafi oli pelannut kaksinaamaista peliä länsimaiden kanssa jo pitkään.

Pravdan toimittaja Sergei Balmasov hämmästyttää kysymällä suoraan, miksei muslimiveljeskuntaa virallisteta puolueeksi. Presidentti vastaa sanomalla, ettei uskonnollisia puolueita voi olla olemassa.

Presidentti kertoo, että vielä muutama vuosi sitten hänen maineensa länsimediassa oli erinomainen, mutta nyt hänestä onkin tehty diktaattori ja oman kansan murhaaja. Omasta mielestään hän ei ole muuttunut miksikään.

Omassa puheenvuorossani tuon esille Suomen kansan kovan Nato-vastustuksen. Palestiinaa ja Syyriaakin tuetaan suomalaisissa älymystöpiireissä laajasti, joskaan ei kovin avoimesti.

Al-Assad kuuntelee kysymykset erittäin tarkkaan. Tuntuu siltä, että hänellä on ulkomaisista kysyjistä pulaa. Kysymykset kertovat hänelle enemmän kuin vastaukset meille.

Al-Assad tuntuu ottavan nykyisen tilanteen rauhallisesti. Hän ei ole edes puolustuskannalla, vaan toteaa rauhallisesti tilanteen.

Lähtiessä presidentti kävelee rauhassa ryhmän kanssa kohti ovea kuin yksi meistä. Mitään turvatoimia ei ole. Lopuksi kuninkaallinen valokuvaaja räpsäyttää ryhmäkuvan ja otoksen jokaisesta seisomassa presidentin rinnalla.

***

Matka jatkuu, bussi kiidättää meitä Syyrian halki aseistettujen vartijoiden saattamina. Hamsin kautta ajamme Hamaan, jossa tilanne on jo kireämpi. 500 sotilasta vartioi kaupunkia kadunkulmissa ja ammuskelua on päivittäin.

Meille esitellään terroristien seulaksi ampuma ja polttama Haman entinen poliisiasema, jonka poliisit tapettiin julmasti ja ruumiit viskattiin läheiseen jokeen. Tekijät saatiin kiinni. Muutoinkin saamme päivittäin kuulla kymmenistä uusista terroristien pidätyksistä.

Aleppo on Syyrian toiseksi suurin kaupunki ja talouselämän keskus. Asukkaita on ainakin kuusi miljoonaa, melkein yhtä paljon kuin Damaskoksessa. Syyrian suurmufti Ahmad Badr Al-Din Hassoun ottaa meidät vastaan ja puhuu pitkään radikaalin islamin ongelmasta.

***

Jotkut saavat ruokamyrkytyksen, minäkin kaadun sängyn pohjalle. Pian hotellihuoneeseeni tulee kolme arabilääkäriä ja kaksi hoitajaa antamaan kolmet piikit ja tabletit. Olen hetkessä tolpillani ja tunnen oloni melkeinpä paremmaksi kuin koskaan.

Jatkamme kahdella lentokoneella Damaskoksen kautta rannikon Latakiaan. Suora tie olisi lyhyempi, mutta vuoristossa voi olla vaarallista. Latakia on hieno turistikohde, mutta täällä ei ole yhtäkään turistia. Sisällissodan maine pitää heidät loitolla. Kaikkialla kasvaa appelsiinipuita ja oliiveja.

Joka aamu kohtaamme uuden uutisankan. Latakiassa kuulemme länsimedian uusimman väitteen, jonka mukaan Yhdysvaltain lentotukialus George WH Bush lähestyy Syyriaa. Naureskelen uutiselle ja kiikaroin merelle. Josko laiva näkyisi?

Kommersant-lehden toimittaja Uljana Malaškina suututtaa isäntämme kysymällä kenraalitason kommenttia sotalaivauutiseen. Uljanan mielestä hänellä on oikeus saada uutiseen kommentti, mutta isäntiemme mielestä kyse ei ole uutisesta vaan propagandasta, jonka tarkoitus on herättää Syyriassa pelkoa ja sekaannusta.

Toisaalta näköpiirissä ei liioin ole venäläismedian lupaamaa Amiraali Kuznetsov -lentotukialustakaan. Kuulemme kuitenkin, että Yhdysvallat ja Venäjä neuvottelevat kulissien takana Syyrian tilanteen rauhanomaisesta ratkaisemisesta.

Latakian hotellin terassille järjestetään kaksituntinen televisiopaneeli. Auringon laskiessa sää muuttuu hyytävän kylmäksi. Joku alkaa narista, mutta heidät vaiennetaan. Terassilla hytiseminen on vähintä mitä voimme tehdä maailmanrauhan hyväksi, narisijoille sanotaan.

Libya-Syyria tukiryhmän aktivisti Jelena Gromova uhoaa tv-kameralle, että Venäjä on valmis taistelemaan Syyrian rinnalla vaikka viimeiseen saakka. Mikäli Venäjän hallitus ei sitä halua, Jelena ehdottaa, että Syyrian presidentti kutsuu Venäjän kansaa apuun. Kutsukaa meitä, me tulemme, hän lupaa. Kansainvälisten suhteiden opiskelija Alisa Šiškina Moskovasta neuvoo tv-kanavalle Syyrian presidenttiä säilyttämään tasapainon Syyrian eli uskontokuntien välillä.

Illalla Latakian kaduilla paikalliset ihmettelevät Al-Jazeeran ja länsimedian uutisia Latakiassa muka riehuvasta sisällissodasta.

***

Vielä on jäljellä yksi kohde, soma rannikkokaupunki Tartus, missä Venäjällä on laivastotukikohta. Siellä meitä tervehtii jälkeen monituhatpäinen mielenosoitus ja puhumme massoille nyt viimeisen kerran. Myös syyrialainen marttyyriprikaati esiintyy mielenosoituksessa. Otsassa on musta nauha, joka kertoo, että he puolustavat Syyriaa ja presidenttiä kuolemaansa saakka.

Tartusissa tapaan Syyrian uskontoministerin, jolta tiedustelen, miten pitäisi vastata perussuomalaisten Jussi Halla-ahon ja Freddy van Wontergehmin islamin vastaiseen vihapuheeseen. Kerron ministerille, että Halla-aho on tuomittu profeetta Muhammadin solvaamisesta ja Freddy on syytteessä kirjoitettuaan nettiin kehotuksen murhata muslimitytöt, vaikkei Suomessa edes ole paljoa muslimeita. Ongelma on lisäksi yleiseurooppalainen. Ministeri valistaa minua kuvaamalla islamin uskoksi, joka oikein noudatettuna ratkaisee kaikki ongelmat ja poistaa uskontojen väliset rajat.

Bussi kiidättää meidät iltamyöhällä Damaskokseen. Vielä on jäljellä viimeinen haastattelu. Syyrian englanninkielinen satelliittikanava antaa minulle peräti 40 minuuttia aikaa puhua eetteriin. Toimittajan mukaan hän on haastatellut aikaisemmin Tarja Halosen ja Alexander Stubbin. Toimittaja tokaisee, ettei hän pitänyt Stubbista tämän ylimielisen käytöksen takia.

Sanon haastattelussa, että todellinen kriisi on Euroopan unionissa, joka ennen pitkää hajoaa ja vetää mukanaan euron. Naton pommittajia on siis turha odottaa. Lisäksi Venäjän tulossa olevat duuman ja presidentinvaalit keskittävät länsimedian informaatiosodan Venäjälle, joten Syyria saa olla ainakin kevääseen saakka rauhassa.

***

Kotona luen hämmästyneenä ulkoministeri Erkki Tuomiojan laatiman tiedotteen Syyrian tapahtumista. Hän ei selvästikään ole perillä asioista. Lähetystöneuvos Riikka Eela ulkoministeriöstä tyrmää lehdissä matkaraporttini vedoten Arabiliiton asiantuntemukseen. Mutta eihän Eela tiedä Arabiliitosta mitään.

Hauskin uutisankka on väite siitä, että joku muslimijärjestö vaatisi Syyrialta yhteistyötä Arabiliiton kanssa. Mutta miten se on mahdollista, kun Arabiliitto juuri erotti Syyrian? Syyriaa siis syytetään yhteistyökyvyttömyydestä samalla, kun sitä aktiivisesti eristetään.

Suomessa ei tiedetä Syyriasta mitään, mutta mitä se meille kuuluukaan. Venäjä sen sijaan on kaapannut itselleen aimo annoksen valtaa ja karismaa ottamalla Syyrian tilanteen haltuun. Amiraali Kuznetsov saapuu Syyrian rannikolle ensi vuonna maailmanrauhaa puolustamaan, uutiset kertovat.

Dosentti Johan Bäckman osallistui Venäjän lähettämän tarkkailijadelegaation matkaan Syyriassa 19.-26.11.2011.

Kuvia Syyrian matkalta:
http://www.facebook.com/media/set/?set=a.10150395423673719.360289.585693718&type=1&l=5ffa16bebd

Videoita Syyrian matkalta:
http://www.youtube.com/pronssisoturi

Miksi Suomi ei halua Venäjälle demokratiaa?

Olen lähdössä viikonlopuksi Moskovaan tarkkailemaan Venäjän vaaleja virallisena vaalitarkkailijana. Olen hämmästynyt siitä pahantahtoisuudesta ja vihasta, jolla Suomen media on tuominnut nuo vaalit jo kuukausia ennen kuin niitä on ehditty edes pitää. Venäjän demokratian vastainen propaganda Suomessa on täysin ammattimaista ja kaikkien hyvän journalismin sääntöjen vastaista. Harvoin kuulee, että joku tapahtuma on näin jyrkästi tuomittu jo etukäteen epäonnistuneeksi. (Ikään kuin julistettaisiin Ilkka Kanervan vankilatuomiota tosiasiana, vaikka päätös tulee vasta puolen vuoden päästä, eikä kukaan tiedä, minkälainen päätös se on.) Hävettää suomalaisten journalistien puolesta! Yksikään suomalainen kansanedustaja ei suostunut lähtemään tarkkailemaan duuman vaaleja, mikä on omituista – olisihan tarkkailu antanut tilaisuuden vahvistaa tai korjata ennakkokäsityksiä ja ottaa jonkin verran vastuuta myös naapurimaan demokratiasta. Mutta ymmärrän hyvin, että yksikään suomalainen kansanedustaja ei halua lähteä haastamaan paikan päälle sitä kuvaa, jonka Suomen media on luonut Venäjän vaaleista jo kuukausia etukäteen. Erikoista kuitenkin, että Venäjän vaalit kiinnostavat Suomessa ja lännessäkin enemmän kuin Venäjällä - se kertoo Venäjän vaikutusvallan kasvusta. Joka tapauksessa Venäjä-vastainen propaganda on onnistuttu masinoimaan siten, että ei ole enää mitään merkitystä sillä, löytyykö varsinaisena vaalipäivänä väärinkäytöksiä vaiko ei. Herää kysymys, miksi Suomen lehdistö sairastaa patologista venäläisvihaa. Miksi Suomen media käy vielä ”Erkon sotaansa” Erkon johdolla? Selvästikään Suomi ja länsimaat eivät halua Venäjälle demokratiaa. Se voi johtua siitä, että Yhdysvallat ja ns. EU ovat syvässä kriisissä, mikä tulee johtamaan EU:n hajoamiseen ja euron romahdukseen. Mutta Venäjä sen kun porskuttaa ja rakentaa seuraavaksi Putinin johdolla Euraasian Liittoa. Suomalaisessa lehdistössä meneillään oleva venäläisen demokratian vastainen vihakampanja kertoo säälittävää kieltä siitä, että suomalaiset ovat katkeria ja kateellisia venäläisille. Mutta katsotaan ensin ne vaalit.

JOHAN BÄCKMAN 040 503 5474

Stubbin uran päätös. Juhani Suomi mestaa Aleksander Stubbin suomalaisen politiikan ulkopuolelle.

Arvio teoksesta Juhani Suomi: Entä tähtein tällä puolen? Siltala, Helsinki, 2011. 

Juhani Suomi jatkaa siitä mihin viimeksi jäi, elämän ja historian syvällisenä märehtijänä, Suomen historian ja erityisesti Neuvostoliiton suhteiden johtavana ja selvästi tervejärkisenä tuntijana. Äskeisessä kirjassaan Vorraaja (tarkoittaa suomeksi surijaa, murehtijaa) J. Suomi käsitteli ensimmäistä eläkevuottaan ja ajatuksiaan (ks. arvostelu täältä http://kohudosentti.blogspot.com/2010/02/kirja-arvio-juhani-suomen-teoksesta.html). Nyt J. Suomi haravoi omaa elämäänsä ja tarkastelee ympäröivää äärioikeistolaistuvaa, yltiökapitalistista yhteiskuntaa jonkinlaisesta reaalipoliittisesta oikeistokeskustalaisesta näkövinkkelistä. "Yritysten voitot privatisoidaan mielettömyyksiin asti, mutta tappiot sosialisoidaan." Erityisenä maalitauluna on Helsingin Sanomat maailmankuvineen ja tuon maailmankuvan uusi "toimitusjohtaja" Mikael Pentikäinen.

Uskossaan J. Suomi horjuu ja kysyy, miksi Jumala sallii "maailman ja tämän pienen Suomenkin kehittyä jatkuvasti yhä huonompaan suuntaan? (...) juuri maailman pahuus, järjettömyys ja kärsimys ovat olleet elämän varrella uskon vakavia haastajia." Luterilaisen kirkkomme nykyistä orientaatiota Suomi ei lakkaa ihmettelemästä. "Kuluvana vuonna on monesti tuntunut siltä, että nykykirkon suurin kysymys on suhtautuminen homoseksuaaleihin."

Ulkoministeriön pitkäaikaisena virkamiehenä vaikuttanut Suomi ei malta olla muistuttamatta, minkälaista roskaväkeä diplomaatit loppupeleissä ovat. "Paskaa silkkisukassa, kuului aikanaan Napoleonin karu tuomio."

Erityisenä maalitauluna on Aleksander Stubb, joka kuvaillaan tässä kirjassa suuren luokan idioottina, historiamme suurimpana katastrofina, joka on jopa silotellut tietä jonkinlaiselle tulevalle aseelliselle konfliktille. "Meille virkamiehille Stubb oli totaalisen kirjoittamaton lehti. Hänellä ei tiettävästi ollut minkäänlaista ulkopoliittista kokemusta ja pian kävi selväksi, että häneltä puuttui myös Suomen ulkopolitiikan menneitten vaiheiden tuntemus. Jopa kiinnostus niihin ja UM:n toimintatapoihin perehtymiseen näytti puuttuvan."

J. Suomen Stubb-arviota ei voi painaa villaisella, koska sitä taustoittaa seikkaperäinen analyysi presidenteistä ja ulkoministereistä, Suomen ja Neuvostoliiton suhteista ja Suomen kansainvälisen aseman rakentamisesta. Tyrmäävää Stubb-arviota tukee myös J. Suomen siteeraama ammattipiirien laaja-alainen tuomio Stubbin sekoiluille. "Stubbilla oli lähtökohdistaan johtuen hirmuinen tarve osoittaa, että hän on todellinen moniosaaja ja peloton oikeistolainen. Yhdistelmä oli kohtalokas. Se johti toistuviin ylilyönteihin, jotka toivat mieleen kevätlaitumelle päästetyn vasikan ölähdykset. Ministeri avasi toistuvasti suunsa ylisanalliseen vuodatukseen ennen kuin ajatteli tai kysyi neuvoa tietävämmiltä."

Stubbin ammattitaidottomuus saa tylyn, suoraan henkilöön menevän tuomion. "Paljolti hänen [Stubbin] toimissaan on ollut kysymys narsistisesta julkisuushakuisuudesta. Se on saanut hänet toistuvasti häärimään myös presidentin kenttäpuoliskolla tätä tai ketään muutakaan turvallisuuspoliittisen päätöksenteon avainhenkilöää ennalta informoimatta, mikä on johtanut kiusallisiin tilanteisiin. Kaiken ehtiäkseen ministeri on miltei singahdellut maailman ääreltä toiselle ja ylittänyt siinä samalla vuosittaisen suuren matkabudjettinsakin lähes sadalla prosentilla."

Stubbin pahin puute on tietenkin Venäjä-tietämättömyys. "Ministerin tulisi tuntea Venäjän kulttuuria, historiaa, elämää ja johdon ajattelutapaa sekä olla selvillä myös sen nykypolitiikan erilaisista kiemuroista. Auttava venäjän kielen taitokaan ei olisi pahasta. Tässä suhteessa Stubb ei ollut virkaan astuessa pätevä. Itse asiassa Venäjä oli häneen sokea pisteensä, myös ideologinen sellainen. Eikä hän ole tässä suhteessa mitenkään pätevöitynyt, pikemmin päinvastoin. Muuten tuskin on ymmärrettävissä hänen alituinen alttiutensa opastaa Venäjän johtoa demokratian tielle saati erilaiset vähättelevät lausunnot mallia "Venäjä ei ole suurvalta"."

Erityisen vahingollinen on Stubbin osaamattomuutta ja tietämättömyyttä osoittava balttisuuntaus, sillä Baltian maat eivät ole milloinkaan olleet Suomen viiteryhmä sitten katastrofiin päättyneen reunavaltiosopimuksen, J. Suomi kirjoittaa ja päättää Stubb-kritiikkinsä kohtalokkaaseen lauseeseen: "Joku on joskus sanonut, että kansakunta, joka ei tunne menneisyyttään, joutuu kokemaan sen uudelleen. Merkit siitä ovat ilmassa." Tämän ei voi lukea muuta kuin ilmoituksena siitä, että sota on tulossa, kiitos Stubbin.

Enkä yhtään ihmettele. Yksi hyvin treenattu norsu posliinikaupassa on saanut aikaan paljon pahaa, vaikka aktiivinen ministeriaika jäikin lyhyeksi. Tosiasiassa ulkoministerin paikalta putoaminen ei tunnu Stubbia haittaavan. Hän esiintyy edelleen mielellään ulkoministerinä ja halunsa mukaan välillä presidenttinäkin.

J. Suomen kirjan luettuaan ja myös yleisen elämänkokemuksen valossa on todettava, että Stubbin käytös viittaakin siihen, että hän palvelee enemmän omia toistaiseksi hämäriä toimeksiantajiaan kuin Suomen etua. Stubbin jokaisesta lausunnosta on tulkittavissa täydellinen lojaalisuus Yhdysvaltain ulkopolitiikalle, ja tällainen lausunto tulee usein julkisuuteen yllättävän nopeasti. Joskus on nähtävissä, että Stubbilla on omia tietolähteitään. Viimeksi Stubb antoi tukensa entiselle CIA-asiamiehelle Viron presidentin virkaan, koska heillä on kuulemma yhteiset arvot! Tämä siitä "balttisuuntauksesta".

J. Suomen Stubb-teilaus säväyttää, koska kysymyksessä ei enää ole mikä tahansa kritiikki. Kysymyksessä on Stubbin mestaus, hänen poliittisen uransa kuolema. Mitään muuta J. Suomen teilaamisen luettuaan ei voi todeta. Tämän jälkeen Stubbilla ei enää ole mitään todellista asiaa suomalaiseen politiikkaan, mutta EU-politiikan mainosmiehenä hän saa toki jatkaa.

Vielä vakavamman profetian J. Suomi tuo esille mainitessaan kokoomuksen kokemattoman ministeritroikan (Stubb, Katainen, Häkämies) ja todetessaan vielä toisenkin kerran, että tähän joukkoon pätee vanha viisaus: "Kansa, joka ei tunne historiaansa, joutuu kokemaan sen uudelleen." Tämä ei todellakaan voi tarkoittaa enää mitään muuta kuin sitä, että Stubbin ja muiden kokoomusministerien Venäjää halveksuvat linjaukset ja itänaapurin suoranainen sotilaallinen uhkaaminen Suomen Nato-jäsenyydellä voivat johtaa jopa aseelliseen konfliktiin. Arvio on oikea, sillä Venäjä sotilasdoktriininsa mukaan pitää Naton laajenemista rajoilleen sotilaallisena uhkana, johon siis myös vastataan sotilaallisesti. Suomen suurin sotilaallinen turvallisuusuhka ei siis ole Venäjä, vaan Stubb (ja kokoomus).

Juhani Suomi kuuluu selvästi suomalaisiin antifasistisiin keskustaoikeistolaisiin poliitisiin ajattelijoihin, jotka eivät missään tapauksessa ole kommunisteja eivätkä oikein vasemmistolaisiakaan, mutta joiden ajattelun tulipylväitä ovat Pariisin rauhansopimus, YK, ETYK, YYA ja nyttemmin Nato-kielteisyys. J. Suomen aateveljiä tässä ovat mm. Matti Klinge ja Paavo Haavikko, jota Suomi ahkerasti siiteeraa. Olennainen suuntaus tässä porvarillisessa antifasismissa on klingeläis-haavikkolainen russofobian kritiikki, joka kohdistuu ennen muuta Helsingin Sanomien miltei päivittäiseen Venäjä-vastaiseen vihapuheeseen. "Maamme johtava päivälehti julkistaa vähintään kerran viikossa mielipidesivullaan vuodatuksen, parhaimpina viikkoina useammanin, jossa joku vain oikealla korvallaan kuuleva ja vain henkisen suursuomalaisuuden ilosanomaa kuunteleva julistaa julki russofobiaansa ja vaatii ulkopoliittisen linjammme terävöittämistä."

J. Suomi arvioi aikamme russofobista keskusteluilmapiiriä: "Eivät itänaapurin tietoinen ja toistuva loukkaaminen, henkinen pyllistely rajan yli tai "luun kurkkuun lyöminen" todista muusta kuin asianomaisen typeryydestä ja totaalisesta historian tajun puutteesta. Selkärankaisuutta niillä ei mitata." J. Suomi sivaltaa Kimmo Sasia, joka ryhtyi härskisti tekemään Venäjällä talousrikoksista tuomitulla Mihail Hodorkovskilla suomalaista sisäpolitiikkaa.

Ahtisaaresta J. Suomi toteaa, että "harmiton ja leppoisa ulkokuori kätki taakseen vahvasti omanarvontuntoisen ja samalla laiskanpulskean egon, jonka suurin mielenkiinto kohdistui omista taloudellisista eduista huolehtimiseen ja niiden maksimoimiseen." Presidentin tehtävissä keskeisillä sektoreilla Ahtisaarella ei ollut mitään kokemusta, J. Suomi täräyttää. "Ennen pitkää vaatimattomasta virkamieshorisontista alkoi näyttää siltä, että presidenttiä kiinnostivat lähinnä vain matkustaminen ja mammona." Rankkaa puhetta, ellei olisi ollut tavallaan jo ennestään kaikkien tiedossa.

Kaunista luettavaa ovat J. Suomen kertomukset virkamatkoistaan niin Suomen Lapissa kuin venäläisissä luostareissakin.

Näitä kirjoitellessa ei voi muuta kuin toivoa sitä, että Aleksander Stubb tekee johtopäätökset ja palaa sinne mitä on tullutkin, valtamerten taa, Amerikan Yhdysvaltoihin.

Suomen antifasistinen komitea maksaa hänelle koska tahansa menolipun ensimmäisessä luokassa.

JOHAN BÄCKMAN

Kirjoittaja on Helsingin yliopiston dosentti.

Miksi Suomen media vaikenee Putinin ehdotuksesta?

Vladimir Putin ehdotti eilen Sotšissa suomalais-venäläisen lapsen oikeuksien komitean perustamista. Asia on Venäjällä ykkösuutinen, mutta Suomen mediat vaikenevat. Myös Venäjän presidentin lapsiasiamies Pavel Astahov nosti eilen esiin Anton ja Rimma Saloseen Suomessa kohdistuneet ihmisoikeusrikkomukset ja varoitti, että kaikki heidän oikeuksiaan loukanneet vedetään vastuuseen. Lisäksi Venäjän suurlähetystö Helsingissä luovutti Rimma Saloselle asiakirjat, joiden mukaan Rimma Salonen on edelleen Anton Salosen laillinen huoltaja ja Anton Salosella on Venäjän kansalaisuus. Venäjän syyttäjäviranomaiset ovat nostaneet Antonin isää Paavo Salosta vastaan syytteet Anton Salosen sieppaamisesta Venäjällä. Anton Salonen siepattiin Rimma Saloselta Venäjällä 12.4.2009 ja salakuljetettiin Simo Pietiläisen kuljettaman diplomaattiauton takakontissa Suomeen 8.5.2009. Venäjä on antanut Anton-tapauksesta Suomelle useita nootteja ja protesteja. Astahovin mukaan Anton ja Rimma Salosen kohtelu Suomessa tulee vielä pitkään varjostamaan Suomen ja Venäjän suhteita.

Katso alla Venäjän suurlähetystön todistukset, joissa Rimma Salonen todetaan Anton Salosen lailliseksi huoltajaksi ja edustajaksi ja lisäksi vahvistetaan Anton Salosen Venäjän kansalaisuus: 

Valikoituja linkkejä:

Interfaxin artikkeli:

http://www.interfax.ru/politics/txt.asp?id=202869

Yhtenäinen Venäjä suomalais-venäläisestä lapsen oikeuksien komiteasta:

http://er.ru/news/2011/8/9/detskij-ombudsmen-gotov-uchastvovat-v-sozdanii-rossijsko-finskogo-soveta-po-usynovleniyu/

Kaikki uutiset Putinin lapsikomitea-ehdotuksesta:
http://yandex.ru/yandsearch?text=%D0%9F%D1%83%D1%82%D0%B8%D0%BD+%D1%80%D0%BE%D1%81%D1%81%D0%B8%D0%B9%D1%81%D0%BA%D0%BE-%D1%84%D0%B8%D0%BD%D1%81%D0%BA%D0%B8%D0%B9+%D1%81%D0%BE%D0%B2%D0%B5%D1%82+%D0%BF%D1%80%D0%B0%D0%B2%D0%B0%D0%BC+%D0%B4%D0%B5%D1%82%D0%B5%D0%B9&lr=123

Anton Salonen kanteli Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen

Alaikäinen Venäjän kansalainen Anton Salonen siepattiin äidiltään Rimma Saloselta Venäjällä 12.4.2009, piilotettiin Suomen konsulaattiin Pietariin kuukaudeksi ja salakuljetettiin 8.5.2009 konsuli Simo Pietiläisen kuljettaman diplomaattiauton takakontissa Suomeen, missä sosiaaliviranomaiset kielsivät Anton Saloselta venäjän kielen puhumisen ja rukoilemisen. Anton Salosen sieppaamiselle ei ollut minkäänlaista oikeutusta. Venäjän pääsyyttäjä nosti lapsen isää Paavo Salosta ja Simo Pietiläistä vastaan rikossyytteet 18.12.2009. Myös Suomen valtakunnansyyttäjä totesi Antonin Venäjältä sieppaamisen oikeudettomaksi ja salakuljetuksen rikolliseksi, vaikka syytteitä ei nostettukaan. Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske katsoi Pietiläisen syyllistyneen virkarikokseen: "Pietiläisen menettely on ollut omiaan murentamaan diplomaattisessa kanssakäymisessä tarvittavaa luottamusta sekä Suomen ja Venäjän välillä vallitsevaa yhteistyön henkeä eikä teko näin ollen, huomioon ottaen sen haitallisuus ja muut tekoon liittyvät seikat, ole kokonaisuutena arvostellen vähäinen." Suomen korkein hallinto-oikeus on todennut venäjän Anton Salosen äidinkieleksi. Suomi on kuitenkin vastoin totuutta kiistänyt Anton Salosen Venäjän kansalaisuuden. Nyt Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) tehtävänä on selvittää, onko Suomi rikkonut asiassa Euroopan ihmisoikeussopimusta. Katson Suomen mm. syyllistyneen Venäjän kansalaisten Anton ja Rimma Salosen epäinhimilliseen kohteluun, rikkoneen heidän perhe-elämänsä suojaa sekä estäneen heiltä mahdollisuudet oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Myös ihmisoikeussopimuksen syyttömyysolettamaa rikottiin mm. silloin, kun silloinen ulkoministeri Alexander Stubb Suomen hallituksen lehdistötilaisuudessa ilmoitti Rimma Salosen syyllistyneen rikoksiin. Venäjän presidentinhallinnon lapsiasiainvaltuutettu Pavel Astahov onkin jo pitänyt Anton ja Rimma Salosen voittoa varmana. Venäjä on kahden viime vuoden aikana antanut asiassa Suomelle useita nootteja, protesteja ja moitteita sekä todennut Suomen rikkoneen useita kansainvälisiä sopimuksia.

Kantelu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelle jätettiin 22.6.2011, kun Anton Salosen sieppauksesta tuli kuluneeksi 800 päivää. Koska Rimma Salonen on edelleen Venäjän oikeuden mukaan Anton Salosen huoltaja, hän on valtuuttanut minut edustamaan Venäjän kansalaista Anton Salosta EIT:ssä.

Lisätietoja Johan Bäckman +358 40 503 5474.

Yleisradiolta vaaditaan 1,5 miljoonan korvauksia valehtelusta

Suomen mediat ja varsinkin Yle itse vaikenevat lahjakkaasti huomenna Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa alkavasta oikeudenkäynnistä, jossa maan entinen pääministeri Janez Jansa vaatii Ylen toimittajalta Magnus Berglundilta ja Yleisradiolta yli 1,5 miljoonaa euroa vahingonkorvauksia valheellisten väitteiden esittämisestä. Asiakirjat oikeudenkäynnistä paljasti SafkaLeaks, ks. http://antifasistit.blogspot.com/2011/06/mikael-jungnerilta-vaaditaan-oikeudessa.html. Oikeudenkäynti liittyy syksyllä 2008 esitettyyn MOT-ohjelmaan, jossa väitettiin suomalaisen Patria-liikeyrityksen maksaneen Jansalle miljoonien eurojen lahjukset. Jansa kiisti syytöksen heti, mutta Ylen silloinen toimitusjohtaja Mikael Jungner kertoi Ylen seisovan väitteen takana. Omituista on se, että Yleisradio on tehokkaasti vaiennut vireillä olevasta vahingonkorvausoikeudenkäynnistä. Myös Suomen tietotoimisto on vaiennut siitä, että Suomen yleisradioyhtiötä vastaan on vireillä merkittävä oikeudenkäynti Euroopan unionin toisessa jäsenvaltiossa. Yleisradiota ja Berglundia oikeudenkäynnissä edustaa slovenialainen asianajaja Ales Avbreht.

Sofi Oksanen Putinin jalanjäljissä

Sofi Oksanen meinaa julkaista suomeksi Aleksandr Solzhenitsynin kuuluisan Vankileirien saariston. Kirja on kuitenkin raskassoutuinen ja kokonaisuudessaan vähän liian paksu. Tässä Vladimir Putin on monta siirtoa Sofia edellä. Vankileirien saaristosta julkaistiin äsken Venäjällä lyhennetty koululaispainos Putinin aloitteesta ja tuella. Lyhennetyn version toimittajan, Solzhenitsynin lesken Natalian mukaan mukana kuitenkin ovat kaikki teoksen 64 osaa. Venäjällä Vankileirien saariston lyhennettyä laitosta myydään miljoonapainoksena kaikkialla, kirjakauppojen hyllyt suorastaan pursuavat sitä. Putin kehuu ja tukee hanketta valtakunnan televisiossa. Ehkä Sofin olisi kannattanut kysyä Putinilta lupaa Vankileirien saariston lyhennetyn laitoksen suomentamiseen.

Haagin lapsikaappaussopimus ei sovi Venäjälle

Tänään 13.5. Venäjän duuman on määrä käsitellä Haagin lapsikaappaussopimuksen ratifiointia. Sopimuksen avulla Venäjälle tai Venäjältä kaapatut lapset voidaan helpommin palauttaa kotimaahansa.

Venäläiset asiantuntijat suhtautuvat sopimukseen kielteisesti, sillä sen katsotaan loukkaavan Venäjän ja venäläisten etua.

Venäjän ortodoksikirkko vastustaa lastensuojelu-uudistuksia, koska niiden uskotaan vahingoittavan kaikkein pyhintä eli perhettä. Samaa mieltä on Venäjän kommunistipuolue, jolla on vielä duumassa vaikutusvaltaa.

Venäläinen lastensuojelua tarkoittava uudissana ”juvenalnaja justitsija” merkitsee perhevastaisuutta ja sosiaaliviranomaisten mielivaltaa. Monet kansalaisjärjestöt lobbaavat lastensuojelu-uudistuksia vastaan järjestämällä konferensseja ja näyttäviä mielenosoituksia.

Sopimus rikkoo perustuslakia

Haagin sopimusta pidetään monella tapaa sopimattomana Venäjän lainsäädäntöön. Sopimus ei tunne ollenkaan Venäjän perheoikeudelle keskeistä vanhemman oikeuksien käsitettä. Vastaavasti länsimaissa yleinen huoltajuuden käsite on Venäjällä käytännössä tuntematon.

Venäjän perustuslain mukaan äitiys ja lapsuus ovat valtio erityisessä suojeluksessa, lisäksi lapsen kasvatus on molempien vanhempien tasa-arvoinen oikeus ja velvollisuus. Kriitikot pitävätkin Haagin sopimusta perhevastaisena, koska se käytännössä sivuuttaa äitiyden ja vanhemmuuden.

Suorastaan vaarallisena kriitikot pitävät sopimuksen 12 artiklaa, jonka mukaan lapsen sopeutuminen uusiin olosuhteisiin vuoden aikana voi estää palauttamisen. Tämän katsotaan provosoivan järjestäytynyttä rikollisuutta, joka piilottaa ja manipuloi lapsia.

Ongelmallisena pidetään myös 13 artiklaa, jonka mukaan lasta ei tarvitse palauttaa, jos huoltoa koskevia oikeuksia ei tosiasiassa käytetty kaappaushetkellä. Kriitikkojen mukaan tämä uhkaisi vaikkapa venäläisiä perinteitä antaa lapsi kesäksi mummon hoitoon.

Sopimusta pidetään myös syrjivänä, koska lapsen sosiaalinen tausta voi estää palauttamisen. Tämä voi koskea köyhiä venäläisperheitä, joita on länsimaisin mittarein mitattuna todella paljon. Venäjän perustuslaki kieltää kaiken syrjinnän.

Venäläisten asiantuntijoiden mukaan Venäjän on suojeltava kaikkia kansalaisiaan, joten venäläiset lapset pitäisi olosuhteista riippumatta palautta Venäjälle. Siellä heidän sijoituspaikkansa voidaan ratkaista Venäjän lakien mukaan. Haagin sopimuksen katsotaankin vaarantavan Venäjän valtion inressejä ja jokaisen venäläisen oikeuksia suojeluun oman valtionsa taholta.

Haagin sopimuksen 20 artiklan mukaan lasta ei tarvitse palauttaa, jos se rikkoo palauttajavaltion ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaa koskevia perusperiaatteita. Tässä kriitikkojen mukaan Venäjää vastaan voidaan käyttää länsimaissa yleistä ihmisoikeuspropagandaa, joka liioittelee ja mustamaalaa Venäjän olosuhteita.

Tapaus Anton

Venäjällä valtavan huomion saanut Anton-pojan tapaus vaikuttaa varmasti käsityksiin länsimaisten sopimuskumppanien luotettavuudesta lapsiasioissa. Venäjän ulkoministeriön Suomelle huhtikuussa antaman nootin mukaan Suomi on rikkonut Anton-asiassa jo seitsemää kansainvälistä sopimusta.

Venäjä pitää Antonin haltuunottoa ja salakuljetusta suomalaisen diplomaattiauton takakontissa rikollisena, koska lapsi oli ja on Venäjän kansalainen. Suomen koko valtiojohto piti sen sijaan lapsen tuontia oikeutettuna, koska Venäjä ei ollut ratifioinut Haagin lapsikaappaussopimusta.

Jos duuma tänään äänestää sopimuksen ratifioinnin puolesta, asia siirtyy parlamentin ylähuoneen eli liittoneuvoston hyväksyttäväksi. Jos liittoneuvosto hylkää esityksen, duuma voi vielä hyväksyä sen 2/3 enemmistöllä.

JOHAN BÄCKMAN

Kirjoittaja on oikeussosiologian dosentti Helsingin yliopistossa.

Missä Soini, siellä fasismi

Tällä iskulauseella suomalaiset nuoret kommentoivat suuressa banderollissa Timo Soinin vaalivoittoa mielenosoituksessa, joka järjestettiin eduskuntatalon portailla perjantaina.

Televisiossa Soini oli hyvin loukkaantunut; hänen mielestään banderollilla loukattiin ennen muuta Soinin äänestäjiä, jotka näin (Soinin mukaan) leimattiin natseiksi. Soini pahoitti mielensä myös siitä, että Sofi Oksanen rinnasti hänen natseihin ja peräti Hitleriin.

Uusi eduskunta ei ollut ehtinyt kunnolla aloittaa ensimmäistä päiväänsä, kun vähemmistövaltuutettu Biaudet jo määräsi valtakunnansyyttäjänviraston selvittämään, oliko Soinin edustaja herra Hakkarainen rikkonut lakia kansanryhmiä halventavilla lausunnoillaan.

Tuore kansanedustaja ja hallintovaliokunnan puheenjohtaja Jussi Halla-aho oli samoihin aikoihin televisiossa todennut, että hän seisoo edelleen islaminuskoa halventavien lausuntojensa takana. Samalla hän paheksui vanhojen sitaattien kaivelua, muttei kuitenkaan kiistänyt niitä, ehkä korkeintaan tyylillisesti.

Puolustusministerin paikkaa hamuava Jussi Niinistö oli itse 1990-luvulla perustamassa Kansallinen kulttuuririntama -järjestöä ja kirjoitti Valkoinen rintama -lehteen. Kokoomuspoliitikko Petri Lahesmaa kutsui Niinistön porukkaa "rasistis-fasistiseksi liikkeeksi".

Nyt tuo "rasistis-fasistinen liike" on siis vallannut eduskunnan. Sen taustalla on aseistautunut salaseura Suomen Sisu (SS), jonka jäsenistä moni (ainakin viisi) on nyt päätynyt eduskuntaan. Tällä hetkellä taistellaan ministeripaikoista.

Soini on tietysti vaikeassa paikassa: sisulaiset ja halla-aholaiset voivat painostaa häntä ja uhata persujen hajottamisella, jos tärkeitä paikkoja ei liikene.

Halla-aho tuomittiin hiljattain uskonarauhan rikkomisesta juuri islaminuskoa halventavan kirjoituksen takia. Syyte somaleita halventavasta tekstistä hylättiin; se ei kuulemma kiihottanut kansanryhmää vastaan.

Itse vastustin Halla-ahon saamaa syytettää, koska se vain lisäsi hänen kansansuosiotaan. Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske on siis eräänlainen kuninkaantekijä, joka merkittävästi auttoi Halla-ahon nostamisesta valtaan.

Soinin mielestä fasistinimittely loukkaa hänen äänestäjiää. Samalla logiikalla Hitlerin valtaannoususta ja natsien rikoksista pitäisi syyttää Saksan kansaa. Myös Hitler nousi valtaan murskaavalla, vähän persujen tyyppisellä voitolla parlamenttivaaleissa, ks.
http://en.wikipedia.org/wiki/German_federal_election,_July_1932

Yhteistä Hitlerille ja Soinille on ainakin se, että molemmat manipuloivat kansaa rotuopeilla. Soinin perässä on lukuisa joukko sisulaisia ja halla-aholaisia rotuoppien kannattajia, jotka mielellään halveksuvat ja halventavat sellaisia kansanryhmiä tai uskontokuntia, joiden halventaminen voi kiihdyttää suomalaisten tunteita.

Tuoreessa kirjassaan Suomalainen rasismi Vesa Puuronen puhuu myös eräänlaisesta salaisesta sopimuksesta, jonka nojalla Halla-aho saa levittää rasistista agendaansa.

Muistetaan myös se, että Halla-aho julkaisi vaalien alla eräänlaisen Mein Kampfin, kokoelman kirjoituksia, ja keräsi aimo potin rahaa vaalikampanjaansa vapaaehtoisilta.

Onko Soini uusi Hitler? Kuvataiteilija Johannes Heinonen vastaa kysymykseen:

Poliisi käski puoluejohtajaa riisumaan vaali-iltana housut. Terttu Savolan vaalivalvojaiset putkassa

Rakastan sinua Sofi Oksanen

Ulkomaiden eräs tunnetuin Suomi-asiantuntija Sofi Oksanen sanoo Italian lehdissä, että perussuomalaiset ovat natseja.

Ulkomaiden eräs tunnetuin Suomi-asiantuntija Johan Bäckman sanoo Moskovan lehdissä, että perussuomalaiset ovat natseja.

Tätä kovempaa iskua Suomi-brändityöryhmälle voi tuskin antaa (ottaen huomioon, että ryhmän vetäjät ovat itsekin natseja).

Parisen vuotta sitten kuopiolainen kaupunginvaltuutettu Heidi Komulainen (vas.) kirjoitti blogiinsa, että Sofi Oksanen on natsi, ja kysyi Sofilta yleisötilaisuudessa, miksi tämän kirjat ovat niin neuvostovastaisia.

Sofi Oksanen on nyt huomannut, että häntä on huijattu. Halpaan neuvostovastaiseen ja russofobiseen sabluunaan kyhätty rasistis-fasistinen Puhdistus, jota Sofi erään väitteen mukaan ole edes itse kirjoittanut, myi kuin häkä juuri samasta syystä kuin persut saivat ääniä.

Mutta kyllä natsi saa aina anteeksi kun katuu.

Urho Kekkonen ymmärsi kyllä ryhtyä antifasistiksi jo 1943. Myöhemmin hänestä tuli Suomen historian suurin antifasisti.

(Maailmanhistorian suurin antifasisti on tieysti itseoikeutetusti Stalin -- lausuntoni, jonka Yle harmikseni sensuroi alkuviikosta näytetystä Dosentti vai desantti -dokumentista.)

Eetterissä on jo pantu merkille, että syömme Sofin kanssa nyt samaa safkaa. Voi olla, että meistä tulee erottamattomia ystäviä.

Kutsun Sofin nyt kahville puhumaan siitä, miten voisimme tehokkaammin torjua perussuomalaista fasismia. Ei vain Italian ja Venäjän lehdissä, vaan koko maailmassa.

Sofi, lähdetään yhdessä Moskovaan.

Avoin kysymys Jussi Halla-aholle

Parahin Jussi Halla-aho!

Olette eilen lausuneet, että maahanmuttajalasten oman äidinkielen opetus pitäisi Suomessa lopettaa.

Suomen ja Venäjän naapuruussopimuksen (1992) mukaan Suomen pitäisi tukea maahanmuuttajalasten venäjän kielen opetusta.

Kysynkin teiltä, miksi olette antanut Suomen kansainvälisoikeudellisia velvoitteita loukkaavan lausunnon?

Johan Bäckman 28.4.2011

En ole Venäjän, vaan Suomen asiamies

Medioissa on levitetty outoa tulkintaa siitä, että toimisin jonkinlaisena Venäjän tai venäläisten puolustajana. Se on väärä tulkinta. Tosiasiassa puolustan Suomea ja suomalaista oikeusvaltiota.

Suomen historian huonoimman ulkoministerin Alexander Stubbin ansiosta Suomi on hänen ministerikaudellaan rikkonut törkeästi yli kymmentä kansainvälistä sopimusta. Näin sanotaan Venäjän Suomelle pari viikkoa sitten jättämässä nootissa, joka liittyy Suomen diplomaattien ja oikeusviranomaisten toimintaan venäläispoika Anton Salosen sieppauksessa ja salakuljetuksessa Venäjältä Suomeen.

Eilen televisiossa Stubb sanoi, että Anton-tapauksen kommentointi julkisuudessa ei ole ulkoministeriön asia eikä lapsen edun mukaista. Mutta kun suomalaisdiplomaattien tuella oikeudettomasti äidiltään Venäjällä siepattu lapsi piilotettiin laittomasti Suomen konsulaattiin ja sitten työnnettiin suomalaisen diplomaattiauton takakonttiin, Stubb ja UM eivät muuta tehneetkään kuin kommentoivat asiaa. Silloin UM suolsi nettisivuillaan toinen toistaan hullumpia valheita tapahtumien kulusta.

Venäjä on edelleen tässä asiassa saamapuolella ja odottaa, että Suomi itsekin huomaisi rikkoneensa kansainvälisiä sopimuksia. Venäjän ulkoministerön virallisten tiedotteiden mukaan Suomi on Anton Salosen asiassa tähän asti rikkonut ainakin seuraavia kansainvälisiä sopimuksia:

Diplomaattisuhteita koskeva Wienin yleissopimus 1961
Euroopan luovutussopimus 1957
Suomen ja Venäjän välinen oikeusapusopimus 1978
Suomen ja Venäjän naapuruussopimus 1992
Suomen ja Venäjän välinen rikostorjuntasopimus 1996
YK:n lapsen oikeuksien sopimus 1989
Euroopan ihmisoikeussopimus 1950
jne. jne.

Paavo Haavikko kirjoitti aikanaan, että Suomi on aina ollut Venäjälle erittäin huono sopimuskumppani. Suomi on aina rikkonut Venäjän kanssa kaikki sopimukset, joiden rikkominen on ylipäätään ollut mahdollista.

Ei se mitään. Stubb mennä porskuttaa ja hamuaa nyt Soinin rinnalla itselleen jonkinlaista göbbelsin virkaa. Se sopiikin hänelle hyvin. 

Göringin virkaan esitän Jussi Niinistöä.

Stubbin sekoilut ovat vahingoittaneet Suomea jo niin syvästi, että kansalaisten varottaminen on täysin oikeutettua.

P.S.
Stubb antoi eilisessä haastattelussa myös tukensa kansainvälisen terroristin Doku Umarovin toiminnalle Suomessa. Stubbin mukaan Umarovin tiedotustoiminnassa ei ole mitään väärää, vaikka YK:n päätöslauselma nro 1267 (http://www.un.org/sc/committees/1267/NSQI29011E.shtml) velvoittaa Suomen estämään terroristien toiminnan Suomessa. Stubb antaa kuitenkin mielellään tukenva Venäjä-vastaisille terrori-iskuille. Venäjän hajottaminen on ollut kokoomuksen tavoitteena ja nyt se on lähempänä kuin koskaan, Stubbin innostuneesta ilmeestä voi päätellä.

Kansallissosialistit pääsivät eduskuntaan

Timo Soinin johtama sekalainen porukka herättää hämmennystä niin lännessä kuin idässäkin. Yhden asian ääniharava Jussi Halla-aho esiintyi kampanjakuvassaan Hitler-viiksissä, persujen ehdokas Freddy van Wonterghem kiisti juutalaisten kansanmurhan Holokaustin kutsuen sitä Neuvostoliiton propagandaksi, ja tuleva puolustusministerimme Jussi Niinistö toimi 1990-luvulla kansallissosialistisessa Kansallinen Kulttuuririntama -liikkeessä ja toimitti sen Valkoinen Rintama -lehteä. Kokoomusnuorten Petri Lahesmaa kuvaili tuolloin Niinistön porukkaa "rasistis-fasistiseksi liikkeeksi". Niinistö on siitä harvinainen suomalainen revansisti, että hän on vaatinut peräti Itä-Karjalan liittämistä Suomeen. Ei se mitään, persuille kaikki kelpaa. Kysyttäessä Niinistö on kuvallut aiempaa uusnatsitoimintaansa "isänmaalliseksi". Hänestä tehdään nyt puolustusministeriä Suomeen. Ei ihme että Ahvenanmaa haluaa erota meistä.

Jos Hitler eläisi, tämä olisi hämmästyttänyt hänetkin.

Suomeen uusi SKDL

Näissä vaaaleissa Suomen pikkupuolueiden kohtaloksi jäi miltei poikkeuksetta kaksinumeroinen luku ääniä per ehdokas.

Suomessa on tällä hetkellä ainakin kaksi kommunistista puoluetta, ehkä kolmaskin, sekä suuri joukko vasemmistolaisia tai vihervasemmistolaisia pikkupuolueita tai ryhmiä. Tähän voidaan jossakin määrin lukea myös erilaiset anarkistiporukat.

Suomen antifasistisen komitean todellinen vaalivoittaja STP:n listoilla oli Jussi Parviainen, joka vetäisi satoja ääniä Helsingissä. Tulos on pikkupuoleelle huumaava. Jos Parviainen olisi ollut minkä tahansa ison puolueen listoilla, hän olisi varmaankin mennyt läpi.

Parviainen itse on kuitenkin luvannut jatkossakin kehittää Suomen antifasistisen komitean toimintaa. Vaalivoittonsa vuoksi Parviainen on tietysti avainasemassa.

Nyt Parviaisella on myös valtaa sanoa, mihin suuntaan vasemmistolaisten pikkupuolueiden yhdistämistä viedään.

Tavoitteena olisi luoda Suomeen SKDL-tyyppinen yhteistyöjärjestö, joka keräisi sateenvarjonasa alle lukuisat nyt päähänpotkitut vasemmistolaiset pikkupuolueet, ihmisiä hiljaisesta vasemmistosta sekä eduskunnassa istuvien sosiaalifasistien vasemmistosiipeä.

Yhdistyminen ja tehokas kampanjointi toisi todellisia mahdollisuuksia seuraaviin kunnallivaaleihin, eurovaaleihin ja eduskuntavaaleihinkin.

Olen hakenut Kontiolahden kunnanjohtajan tehtävää

Olen hakenut Kontiolahden kunnanjohtajan tehtävää.

Tosin sain tietää asiasta itse vasta äsken, kun Kontiolahden kunta ystävällisesti pyysi minulle lähettämässään henkilökohtaisessa kirjeessä pikaisesti täydentämään hakemustani tarvittavilla pätevyyteni osoittavilla asiakirjoilla ja todistuksilla yms.

Hakemus oli jätetty maaliskuun 2011 lopulla.

Koska en itse ole tällaista hakemusta jättänyt, tarkoittaa se sitä, että joku on jättänyt hakemuksen minun nimissäni.

Motiiveista ei ole tietoa.

Voi olla, että joku todellakin haluaa minun joko ryhtyvän Kontiolahden kunnanjohtajaksi, tai sitten painumaan Kontiolahdelle.

Eräässä mielessä kysymys voisi olla myös jonkinlaisesta muilutuksesta. Voisihan minut, päästyäni Kontiolahdelle, muiluttaa sieltä sopivasti rajan yli.

Ovatkohan hankkeen takana itse kontiolahtelaiset tai joku muu, joka haluaisi minun päätyvän Kontiolahdelle.

Ei ole poissuljettua, että hankkeen takana on joku Kontiolahden pahantahtoisista naapurikunnista.

Minulla ei ole mitään tietoa "hakemukseni" sisällöstä, mutta aion toki ottaa siitä selvää.

Minkälaisen hakemuksen arvoisa anonyymi minuna esiintyvä henkilö on kirjoittanut puolestani Kontiolahden kunnanjohtajan tehtävään? Ja miksi hän on halunnut, että haen juuri sinne?