Mitä Venäjän duuman vaaleissa todella tapahtui?
Dosentti Johan Bäckmanin matkakertomus 2.–5.12.2011.
Matkustin viime perjantaina Venäjälle ainoana suomalaisena, Venäjän keskusvaalilautakunnan akkreditoimana virallisena vaalitarkkailijana. Minulla oli pääsy keskusvaalilautakuntaan, lehdistökeskuksiin ja äänestyspaikoille, missä oikeuteni oli esittää kysymyksiä ja tarkkailijan tehtäviin liittyviä vaatimuksia. Matkan aikana en nähnyt yhtäkään suomalaista vaalitarkkailijaa ehkä toimittajaa. Tapasin runsaasti länsimaisia vaalitarkkailijoita mm. Yhdysvalloista, Isosta Britanniasta, Belgiasta, Virosta jne. ja kävin heidän sekä muiden (toimittajien, diplomaattien, virkamiesten, kansalaisjärjestöaktiivien, vaalitoimitsijoiden, äänestäjien) kanssa keskusteluita. Tarkkailin äänestyksen ja ääntenlaskennan ohessa venäläistä ja länsimaista, etenkin suomalaista mediaa ja vaalikampanjointia. Raportoin tapahtumista Facebookiin ja annoin haastatteluita medioille.
Venäjän duuman vaalien suuri uutinen oli väitetty vaalien väärentäminen, vaikka tosiasiassa kysymys oli vaalitarkkailun väärentämisestä eli valtavalla länsirahoituksella toteutetusta Venäjä-vastaisesta informaatiosodasta, jolla vaalitulos leimattiin vääristellyksi köykäisin perustein jo etukäteen, mikä vaalien jälkeen huipentui yritykseksi lietsoa Venäjälle epäjärjestystä. Kysymyksessä on ulkomailta suurella rahalla johdettu informaatiosota, jonka ainoana tavoitteena on Venäjän demokratian horjuttaminen ja yhteiskunnan suistaminen kaaokseen.
Tosiasiassa vaalit menivät hyvin, Venäjän kansa sai tahtonsa läpi ja oppositio voitti. Riippumattomat kansainväliset tarkkailijat arvioivat rikkeet vähäisiksi.
Venäjän vaalit olivat yhdet maailman suurimmista: 108 miljoonaa äänestäjää valitsi edustajansa 450-jäseniseen Venäjän parlamentin eli liittokokouksen alahuoneeseen eli duumaan. Äänestysprosentti oli yli 60 eli selvästi korkeampi kuin Suomen vastaavien eurovaalien äänestysprosentti, joka oli viimeksi 40.
Vaalikelpoisia puolueita oli seitsemän: Yhtenäinen Venäjä, Oikeudenmukainen Venäjä, Venäjän kommunistinen puolue (KPRF), Venäjän liberaalidemokraattinen puolue (žirinovskilaiset, LDPR), Patrioottinen Venäjä, Oikea asia ja Jabloko. Asetelma säilyi, sillä neljä ensiksi mainittua uusi paikkansa duumassa. Suuri osa puolueista on luonteeltaan patrioottis-oikeistolaisia. Yhtenäinen Venäjä on paitsi puolue, myös valtiollinen megaprojekti. Se sai yli 30 miljoonaa ääntä. Varsinaisia vasemmistolaisia puolueita eivät ole kuin kommunistit ja sosialidemokraattinen Oikeudenmukainen Venäjä, jonka tunnetuin edustaja on Venäjän parlamentin ylähuoneen eli liittoneuvoston eli senaatin entinen puhemies Mironov. Nyt oppositio sai paljon lisää paikkoja ja merkittävää uutta vaikutusvaltaa Venäjän politiikassa.
Venäjän vaaleissa äänestetään vain yhtä puoluetta. Ne on merkitty leimamerkillä varustettuun viralliseen äänestyslomakkeeseen. Siihen kirjataan kuulakärkikynällä ruksi oman puolueen kohdalle ja lomake pudotetaan uurnaan. Äänestäjillä oli siis seitsemän vaihtoehtoa. Aiemmin Venäjän vaaleissa käytetty vaihtoehto ”kaikkia vastaan” ei ollut käytössä. Keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Vladimir Tšurov sanoi lehdistötilaisuudessa, että vaihtoehto ”kaikkia vastaan” olisi epäoikeudenmukainen, koska ääni kuitenkin menisi jonkun puolueen eduksi.
Suomessa vaalit ovat epäluotettavammat kuin Venäjällä: meillä äänestetään aina lyijykynällä, joka antaa ainakin teoriassa mahdollisuuden äänen muuttamiseen kumia käyttämällä. Vaalilipuke on Suomessa yksinkertainen lappu, jonka aitoutta on mahdoton tarkistaa, koska siitä puuttuu valtion leimamerkki tai muu aitouden osoittava tunnus. Näin ollen Suomessa kuka tahansa voi helposti painattaa omia äänestyslippujaan. Suomessa vaalilipukkeeseen merkitään numero, joka aiheuttaa paljon epäselvyyksiä ihmisten huonon käsialan takia. Näitä epäselviä tilanteita voidaan sitten tulkita eri intressien mukaan. Numero sinällään voi antaa myös mielikuvan paremmuusjärjestyksestä.
Nämä Suomen ongelmat jo osoittavat, että vertailussa Venäjällä vaaleihin ja demokratiaan suhtaudutaan paljon vakavammin kuin Suomessa, missä vaalijärjestelmä on vielä melko alkeellinen. Mutta tunnettiinhan Venäjällä demokratia jo muinaisena vetše-systeeminä ennen kuin suomalaiset edes ymmärsivät olevansa suomalaisia.
Venäjällä oli käytössä myös sähköinen äänestyslaite KOIB, lyhenne sanoista ”äänestyskaavakkeen käsittelylaitteisto”. Se on käytännössä suurikokoinen uurna, joka skannaa äänestyskaavakkeen eli rekisteröi minkä puolueen kohdalle ruksi on merkitty. Laite on hyvin yksinkertainen, mutta sen käytössä ilmenneiden tilanteiden varalta toimitsijoille annettiin kaksi viikkoa kestävä koulutus. KOIB-laitetta käyttävissä vaalihuoneissa niitä oli aina kaksi kappaletta siltä varalta, että toinen menee epäkuntoon. Lisäksi paikalla oli vara-akku. KOIB-laitteita oli käytössä kaikkialla Venäjällä runsaasti ja Vladimir Tšurovin ilmoituksen mukaan sähköiseen äänestykseen siirrytään kokonaan vuonna 2015. Esittelyssä oli myös kokonaan elektroninen äänestyslaite.
Katso kuvaamani video KOIB-laitteesta:
Suomesta ei saatu Venäjän vaaleihin yhtäkään tarkkailijaa johtuen ilmeisesti siitä, että vaaleista maalattiin Suomen medioissa erittäin kielteinen, suorastaan vihamielinen kuva. Havaitsin, että kutsu vaalitarkkailijaksi Venäjälle herätti kansanedustajissa ja kunnallispoliitikoissa lähinnä kauhunsekaista epäluuloa ja pelkoa. Suomen Kuvalehdessä julkaistiin iso juttu, jossa väitettiin täysin perättömästi, että Putin kielsi opposition osallistumisen vaaleihin, vaikka tosiasiassa oppositio oli vaalien ennakkosuosikki ja lopulta voitti vaalit! Samassa Suomen Kuvalehdessä julkaistiin täysin valheellinen tieto siitä, että Putin muka omistaa puolet eräästä yrityksestä. Lehti joutuikin hyvin poikkeuksellisesti julkaisemaan valhetietoon oikaisun.
On selvää, että kun Suomen media on tuominnut vaalit jo etukäteen, vaalipäivänä ei ole enää paljoa uutisoitavaa. Journalismin etiikan kannata on kuitenkin erikoista, että joku tapahtuma uutisoidaan jo etukäteen. Selvää kuitenkin on se, että Suomen politiikassa esiintyville on tärkeätä antaa itsestään hyvä kuva Suomen medioille. Venäjän vaalien tarkkaileminen olisi antanut Suomen medioille huonon kuvan, olisihan se ollut osoitus siitä, että tarkkailija pitää myös vaalien onnistumista mahdollisena tai vähintään toivottavana. Osallistuminen vaalitarkkailuun siis asettaisi kotimaan median etukäteiset väitteet ikään kuin kyseenalaiseksi.
Suomen medioissa markkinoitiin Venäjän entisen varapääministerin Boris Nemtsovin vetämää sekavaa joukkoa mukamas ”Venäjän demokraattisena oppositiona”, vaikka se ei ole mikään oppositio ja kaikkein vähiten demokraattinen. Nemtsovin vetämän ja pääosin ulkomaalaisrahoitteisen joukon päätarkoitus onkin vaalien häiriköiminen ja Venäjän yhteiskuntarauhan horjuttaminen keinolla millä hyvänsä. Tämän valeopposition johdossa ovat Nemtsovin ohella entinen syrjäytetty pääministeri Kasjanov, amerikkalainen sakkimestari Garri Kasparov ja vankilassa istunut uusnatsi Eduard Limonov, joka tunnetaan kansallissosialistisen uusnatsipuolueen ”kansallisbolshevikkien” eli limonovilaisten perustajana ja tärkeimpänä aktivistina. Tämän joukon mielenterveyttäkin sopii arvuutella. Venäjällä heillä ei ole mitään todellista kannatusta eikä puoluetta, mutta länsimediassa heitä propagoidaan heidän omalla termillään ”Venäjän demokraattisena oppositiona”, vaikka he eivät edusta Venäjää, eivät demokratiaa eivätkä oppositiota. Venäläisessä sivistyneesssä poliittisessa journalismissa puhutaan usein kauniisti ”järjestäytyneestä oppositiosta” (kommunistit, žirinovskilaiset) sekä ”järjestäytymättömästä oppositiosta” (Nemtsov, Kasjanov, Limonov), vaikka viimeksi mainittua pitäisi kuvata siis lähinnä valeoppositioksi.
Nemtsovin taktiikkana onkin yllyttää vähäisiä kannattajiaan laittomiin mielenosoituksiin, jolloin väistämättömät pidätykset voidaan kätevästi esittää länsimediassa mukamas oppositioon kohdistettuna poliittisena sortona. Venäjällä mielenosoitukseen tarvitaan aina viranomaisten lupa (lukuun ottamatta yhden henkilön mielenosoituksia). Nemtsov on tukijoukkoineen järjestänyt laittomia mielenosoituksia joka kuun 31. päivänä ja tullut yleensä pidätetyksi. Hänelle tuomittiin viimeksi myös parin viikon vankeusrangaistus, ja tällä hetkellä hän on ilmeisesti uudelleen tyrmässä. Äänestyspäivänä Nemtsov kävi äänestyspaikalla, mutta sotki äänestyskaavakkeen punavärillä ja esitteli sitä medioille. Hän ei antanut henkisesti tasapainoista vaikutelmaa. Joka äänestyspaikalla onkin lääkäri, joka toivottavasti kävi tarkistamassa Nemtsovin kunnon.
Nemtsovin tärkein suomalainen kannattaja on Heidi Hautala, joka on myös rahoittanut Nemtsovia perustamansa ”suomalais-venäläisen kansalaisfoorumin” kautta. Hautala oli aluksi foorumin puheenjohtaja, kunnes tehtävään nousi nykyisen ulkoministeri Tuomiojan erityisavustaja Tarja Kantola, joka duuman vaalien alla uhosi "arabikevään leviävän nyt Venäjälle" ja piti Yhtenäisen Venäjän odotettavissa olevaa tappiota "toivon merkkinä". Heidi Hautala on osallistunut Venäjällä laittomiin mielenosoituksiin Nemtsovin kanssa. Merkille pantavaa on sekin, että ministeri Hautalan Facebook-profiilikuvassa esiintyy Boris Nemtsov.
Nemtsovin ja hänen valeoppositionsa varsinaisena taktiikkana on lietsoa Venäjälle niin sanottu värivallankumous, samanlainen kuin Ukrainan ”oranssi” vallankumous loppuvuonna 2004. Kaava on seuraava: lietsotaan massiivisella informaatiosodalla hallituksen ja vaalien vastaista mielialaa, julistetaan vaalit väärennetyiksi ja saadaan ihmiset uskomaan väitteeseen, järjestetään vaali-iltana valtava joukkokokous, joka julistaa vaalituloksen vääräksi ja ilmoittaa saamastaan ulkomaiden tuesta uusille vaaleille. Jos kysymyksessä ovat presidentin vaalit, joukkokokouksessa voidaan perustaa myös väliaikainen hallitus ja ilmoittaa joidenkin ulkomaiden sille jo antamasta tunnustuksesta.
Värivallankumousta yritettiin viimeksi Valko-Venäjän Minskissä huonoin tuloksin. Suomalaistenkin monin tavoin tukema Valko-Venäjän valeoppositio, jota johtaa Suomessa pitkään oleskellut Vladimir Nekljajev, yritti Minskissä vallankaappausta yllyttämällä kansaa laittomaan mellakkaan ja joukkokokoukseen. Siellä tarkoitus oli julistaa vaalit laittomiksi, muodostaa väliaikainen hallitus ja vallata hallitusrakennus. Mellakkapoliisit estivät hankkeen ja suurin osa kapinallisista istuvat nyt vankilassa. Länsimediassa tapahtumat tietysti diktaattorin masinoimana sortona demokraattista oppositiota vastaan, mutta ihan läpi tämä versio ei mennyt. Suomella oli tässäkin värivallankumouksessa erityinen rooli, koska Valko-Venäjän kapinalliset ovat vuosien varrella saaneet Suomesta monenlaista rahoitusta ja tukea. Nyt vankeustuomiota kärsivän Vladimir Nekljajevin tytär Jeva Nekljajeva on Suomen kansalainen ja kiersi jonkin aikaa maailmaa eräänlaisena Valko-Venäjän ”väliaikaisen hallituksen” ulkoministerinä. Erikoista on se, että Suomen eduskunnan tiloissa järjestettiin Valko-Venäjän kapinaa tukeva tilaisuus, jossa kumouksellisille varauksettoman tukensa ilmaisivat Pekka Haavisto ja ulkoministeriön virkanainen Nina Vaskunlahti. Heidän mukaansa kumousta ei kuulemma olisi saanut tukahduttaa vaan istuva presidentti olisi pitänyt syöstä vallasta ja vaalitulos mitätöidä, eli syöstä Valko-Venäjä sisällissotaan. Tukijärjestönä toimi tässäkin em. ”suomalais-venäläinen kansalaisfoorumi”, joka on perustettu Venäjän, Valko-Venäjän ja Tšetšenian yhteiskuntajärjestyksen horjuttamiseksi ja vaalien sabotoimiseksi.
Mainitaakoon, että osa ”suomalais-venäläisen kansalaisfoorumin” aktivisteista on Venäjän turvallisuusviranomaisten toimesta liitetty Venäjän ja IVY-maiden maahantulokieltolistalle henkilöinä, jotka vaarantavat näiden maiden turvallisuuden.
Näine mietteineni siis istahdin perjantaina puolityhjään Moskovan koneeseen. Aeroflotin lentoemännät, joiden pukuja somat sirpit ja vasarat koristavat, tervehtivät minua ystävällisesti. Perillä Moskovassa majoituin hotelliin, aamulla olisi aikainen herätys ja akkreditointi kansainväliseksi vaalitarkkailijaksi.
Vaalipäivän aamuna kohtasi hotellin aulassa suuren joukon ranskaa puhuvia vaalitarkkailijoita, huomasin että joukossa oli joku brittikin. Moskovan keskustassa kansainvälisessä lehdistökeskuksessa sain kansainvälisen (ulkomaisen) vaalitarkkailijan henkilökortin numero 615, joka oikeuttaa pääsyn äänestyspaikoille ja vaalilautakuntiin. Henkilökortin mukaan olin virallinen keskusvaalilautakunnan hyväksymä ulkomaalainen vaalitarkkailija Suomesta.
Aloitin tutustumisen muihin vaalitarkkailijoihin. Erityisen kiinnostunut olin amerikkalaisista ja brittiläisistä tarkkailijoista, leimaahan juuri länsimedia Venäjän vaalit epärehellisiksi. Olin todella yllättynyt, kun sekä amerikkalainen asianajaja G. Kline Preston että brittiläinen äärioikeistolainen meppi Nick Griffin alkoivat selittää minulle laajasti, miten Venäjän vaalijärjestelmä näyttää paljon oikeudenmukaisemmalta kuin heidän oman maansa systeemi. Tein molempien kanssa aiheesta videohaastattelut paikan päällä
Katso kuvaamani Prestonin ja Griffinin haastattelut:
Belgiasta oli saapunut useampi äärioikeistolaisen ja muslimivastaisen puolueen edustaja, jotka selostivat pitkään vaatimuksiaan Belgian hajottamiseksi ja osien liittämiseksi Hollantiin uuden flaamivaltion luomiseksi. Nick Griffin ja flaamit olivat kiinnostuneita perussuomalaisista ja selostinkin heille Jussi Halla-ahon ja heidän maanmiehensä Freddy van Wontergehmin ympärillä vellovia skandaaleita. Hauskuuttakin riitti, kun Belgian äärioikeistolainen flaamitarkkailija Johan Deckmyn sekoitettiin jossakin verkkolehdessä minuun.
Tärkeä ase suomalaisten masinoimassa Venäjän demokratian vastaisessa informaatiosodassa on "The Moscow Times", Sanoma-konsernin hallitsema lehti, joka julkaisee Venäjä-vastaista propagandaa selkoenglanniksi. Helsingin Sanomat sitten siteeraa tätä oman yhtiön lehteä muka ainoana riippumattomana venäläisenä mediana. Lounaspöydässä brittitarkkailijakin ihmettelee The Moscow Timesin jyrkkää Venäjä-vastaista kirjoittelua. Hän on myös varta vasten raapustanut paperilapulle tikkukirjaimin nimen ”AATOS ERKKO” ja kysyy minulta, tunnenko minä kyseisen henkilön. Brittitarkkailija tiedustelee, kuuluuko Erkko Bilderberg-klubiin.
Selostan britille, että The Moscow Times on suomalainen lehti, joten sen propaganda on suomalaista, ja liittyy niin sanottuihin Erkon sotiin. Vuonna 1939 alkanut talvisota tunnetaan Suomessa kansan keskuudessa Erkon sotana, koska ulkoministerinä toimiessaan Erkko esti kaikki normaalit neuvottelut Neuvostoliiton kanssa, vaikka Stalin tarjosi melko vähäisille aluevaatimuksilleen vaihtokaupaksi suurta maa-aluetta Itä-Karjalasta, eikä vaatinut edes Viipuria. Kun talvisodan yksi pommi sitten osui Erkon kotitaloon, luuli hän, että venäläiset tähtäsivät tahallaan häneen. Viime vuodet Erkko on käynyt lehtineen pahasti epäonnistunutta informaatiosotaa Suomen liittämiseksi Natoon. Britti kuuntelee kiinnostuneena, tämä kaikki on hänelle uutta.
Venäjän keskusvaalilautakunta on kivenheiton päässä lehdistökeskuksesta. Poikkean sinne omia aikojani, seuraan puheenjohtaja Vladimir Tšurovin lehdistötilaisuutta ja otan ylös perusasioita. Vaaleissa on 3 001 ehdokasta, yli 44 000 olisi halunnut ehdolle. Vuoden 2007 duuman vaaleissa halukkaita oli vain runsas 12 000.
Venäjän 1-kanava haluaa minulta lausunnon. Sanon kameralle mielipiteeni siitä, että nämä vaalit tuntuvat kiinnostavan monissa länsimaissa enemmän kuin niiden omat vaalit. Lausuntoni lähetetään pian valtakunnan televisiossa ykköskanavalla.
Joudun heti räikeän ja valheellisen informaatiosodan uhriksi. Venäjän nykyhallintoa hysteerisesti vastustava suomalainen aktivisti Jukka Mallinen, joka on myös ”suomalais-venäläisen kansalaisfoorumin” perustaja ja jäsen, kirjoittaa kaikille avoimeen Facebook-seinäänsä seuraavan päivityksen: ”Bäckman kehui jo Moskovan televisiossa vaalien suurenmoisuutta ja rehellisyyttä”.
Tosiasiassa en ollut lausunut mitään sellaista. Vaikka Suomen lehdistö oli arvioinut vaalit jo etukäteen, se ei tarkoita, että minunkin pitäisi tehdä samoin. Mallinen osaa riittävästi venäjää ymmärtääkseen, että sanoin televisiossa Venäjän vaalien herättävän länsimaissa suurta mielenkiintoa. Itse vaaleja en ryhtynyt etukäteen arvioimaan.
Pian Mallinen jatkoi valheiden levittämistä ja kirjoitti Facebook-seinälleen: ”Nyt se selvisi: Johan Bäckman on vaalitarkkailija Uzbekistanin ja Kiinan edustajana”. Tosiasiassa vaalitarkkailullani ei ollut mitään tekemistä Uzbekistanin eikä Kiinan kanssa. Olin tietysti Suomen edustaja, kuten vaalitarkkailijan kulkulupanikin kertoo. Mutta Mallisen kirjoitukset todistavat, kuinka epärehellistä vaalitarkkailun vääristely on.
Olen kiinnostunut siitä, keitä vaalien ehdokkaat ovat. Missä on vaalien ehdokkaiden luettelo? Saankin sellaisen sattumalta haltuuni ja havaitsen, että tabloid-kokoinen 200-sivuinen julkaisu sisältää kaikkien noin 3 001 ehdokkaan henkilötiedot, yksityiskohtaiset tiedot heidät varallisuudestaan sekä tiedot puolueiden rahoituksesta. Tällaista avoimuutta on turha odottaa esimerkiksi Suomessa, missä vielä vähän aikaa sitten kaikki kansanedustajat rikkoivat systemaattisesti vaalirahoituslakia. Suomessa ei liioin julkaista ehdokkaiden pankkitilien saldoja.
Duuman vaalien ehdokkaat ovat vaikuttavaa väkeä: maailmankuuluja urheilijoita, amiraaleja, kenraaleja, nobelisteja, kirjailijoita, näyttelijöitä, sakkimestareita, kosmonautteja yms. Kommunistien ehdokaskärki on komea: puoluejohtaja Zjuganov, amiraali Komojedov, nobelisti Alferov, naiskosmonautti Savitskaja jne.
Yhtenäisen Venäjän ehdokkaita ovat mm. presidentti Medvedev, Tšetšenian presidentti Kadyrov, laulaja Kobzon, hätätilaministeri Šoigu, taitoluistelijatar Berežnaja, journalisti Reznik, Seliger-leirin päällikkö Kostunov, näyttelijä Maškov, painija Valujev, presidentinhallinnon päällikkö Naryškin, tennistähti Safin, painija Karelin, Eremitaašin johtaja Piotrovski ja satoja muita.
Koska kaikkien ehdokkaiden varallisuudesta on julkaistu yksityiskohtaiset tiedot, ensimmäisenä mielenkiintoa herättää tietysti istuvan presidentti Medvedevin varallisuus. Listan mukaan Medvedevin tulot ovat 3,4 miljoonaa ruplaa ja hän omistaa Moskovassa 367,8 neliön asunnon sekä kaksi autotallia kooltaan 16,2 ja 16,3 neliötä. Presidentti omistaa kaksi autoa: Volga Gaz-21 vuosimallia 1962 ja Pobeda Gaz-20 vm. 1948. Ehkäpä presidentin museoautot tarjoavat nostalgiaa vapaa-aikaan. Luettelon mukaan presidentti Medvedevillä on neljä pankitiliä, joilla on rahaa seuraavasti: Bank VTB Severo-Zapad 771 590 ruplaa, Alfa Bank 71 200, Sberbank 540 369, Bank VTB 2 883 540.
Venäjän nuorin kansanedustaja Robert Schlegel (s. 1984) on hänkin ehdokkaana. Tuloja Robertilla on noin 2 miljoonaa ruplaa ja menopelinä Alfa Romeo 159 vm. 2007.
Entäs kaikkien suomalaisten tuntema mestaripainija Aleksandr Karelin? Tulot ovat 4,3 miljoonaa ruplaa, lisäksi hän nauttii Venäjän Sankarin arvonimen oikeuttamaa kuukausittaista eläkettä. Hänellä on mökkipalstat Altaissa ja Novosibirskissä. Kulkupelejä Karelinilla on listan mukaan useita: kolme mersua, kaksi miniä, yksi Toyota, Volga, venäläinen Tiikeriksi kutsuttu jeeppi Gaz-233011, yksi Harley Davidson vm. 1995 ja kolme mönkijää. Rahaa Karelinilla on kolmella pankkitilillä ja lisäksi Sibirski bogatyr -firman osakkeita. Näin siis kansanedustajaehdokkaiden virallinen luettelo.
Duuman vaaleissa oli noin 700 ulkomaalaista vaalitarkkailijaa kymmenistä eri maista. Tarkkailun osalta vaalit olivat tällä kertaa paljon avoimemmat kuin esimerkiksi vuonna 2007. Nyt mukana on myös ETYJ-tarkkailijoita, vaikka heihin ei suhtauduta kovin suopeasti. ETYJ-tarkkailijat eivät työskentele avoimesti ja on yleisesti tiedossa, että heillä on negatiivinen ennakkoasenne.
Yleisesti ottaen ulkomaiset tarkkailijat edustavat lukuisia erilaisia ulkomaisia ja kotimaisia järjestöjä, lisäksi äänestyspakoilla sadat tuhannet kotimaiset Venäjän valtapuolueiden edustajat tarkkailevat äänestystä.
Länsimediassa ja Sanoman omistamassa The Moscow Timesissa amerikkalaisrahoitteinen Golos-järjestö esitellään ainoana riippumattomana tarkkailujärjestönä, vaikka tosiasiassa se on propagandajärjestö. Sen tehtävänä on vaalitarkkailun väärentäminen eli leimata vaalit kokonaisuudessaan väärennetyiksi heppoisin perustein. Yhdysvaltain ulkoministeriö maksaa Golosille siitä, että Venäjän vaaleista luodaan tietynlainen kuva, Golosin johtajan tietokoneelta otettu sähköposti kertoo. Venäjällä järjestöä pidetään yleisesti epärehellisenä ja suorastaan maanpetoksellisena. Putin kutsui sen työntekijöitä juudaiksi ja NTV esitti vaalien alla Golos-järjestöstä vaikuttavan dokumenttielokuvan, jossa järkyttävällä tavalla paljastettiin sen epärehellinen myyräntyö. Golos värvää ihmisiä kertomaan valheita Venäjän vaaleista. Golos sai myös sakot laittomasta vaalikampanjoinnista. Helsingin Sanomat kuitenkin kehuu Golosia.
Ulkomaiset vaalitarkkailijat eivät tarkkaile vaaleja vain Moskovassa, vaan jalkautuvat äiti-Venäjän ei puolille. Vasta nyt saan kuulla oman valvontapaikkani: se on Ufa, Bashkirian tasavallan pääkaupunki vajaa pari tuhatta kilometriä Moskovasta kaakkoon. Aikaeroa Moskovaan on kaksi tuntia ja Suomeen neljä tuntia. Ufassa äänestäjiä on kolme miljoonaa eli saman verran kuin Suomessa.
Eikun kentälle ja pian iltakone laskeutuu Ufaan, meitä tervehtivät soma talvi ja huurteiset kuusipuut sekä paikallinen ulkoministeri eli Bashkirian presidentinhallinnon ulkosuhteista vastaava virkamies. Saamme kuulla, että vaalipäivänä aamuherätys on varhain, Suomen aikaa jo kello 2 aamulla! Minua kuitenkin onnisti toisin kuin belgialaisia, jotka lennätettiin Siperiaan. Siellä he kärsivät vieläkin suuremmasta aikaerosta, eivätkä pystyneet nukkumaan juuri ongelmaan. Matkakumppanini on konkari ja ilmoittaa selviänsä tunnin yöunilla.
Sitten töihin. Aamuvarhaisella aloitamme kierroksen keskustan äänestyspaikalta ja kiertelemme päivän mittaan tukun vaalihuoneita. Jokaisella äänestyspaikalla täytetään tarkkailulomake, johon mahdolliset havaitut rikkeet pitää kirjata. Tällaisia rikkeitä ovat esimerkiksi mikä tahansa vaalikampanjointi, joka on Venäjällä vaalirauhan takia kielletty useita päiviä ennen äänestyspäivää. Äänestäjän on esitettävä passinsa ja mahdollinen ns. poissaolevan äänestäjän kortti on kerättävä äänestyksen yhteydessä pois. Tarkkailijan tehtävä on siis yleisen järjestyksen ja laillisuuden valvonta. Jokaisella äänestyspaikalla istuu joukko Venäjän eri puolueiden omia vaalivalvojia koko päivän. Heiltä on hyvä tiedustella havaintoja.
Huomio kiinnittyy hyvin käytännöllisiin seikkoihin. Bashkirian keskusvaalilautakunnan operaatiohuoneessa suurin osa kuuman linjan puhelimen kysymyksistä on tiedusteluja oman äänestyspaikan sijainnista. Äänestyspaikkoja on runsaasti, koska asutus on maaseutuvaltaista. Jokaisella äänestyspaikalla on paikalla lääkäri tai sairaanhoitaja. Lisäksi sivuhuoneessa on maksullinen buffetti eli kauppa, josta voi ostaa lämpimiä juomia, piirakoita ja leivonnaisia (se on kuulemma ”neuvostolainen perinne”).
Jokaisella äänestyspaikalla on paljon tilaa, useita toimitsijoita, sekä verhoilla varustetut kopit, joiden sisällä on pöytä, lamppu ja kynä. Vaaliuurna sijaitsee vaalihuoneen keskipisteessä kaikkien silmien alla. Uurna on usein myös läpikuultava, joten aamulla sen voi helposti varmistaa tyhjäksi. Valtion leimamerkillä varustettuja äänestyskaavakkeita pidetään lukitussa paikassa, joka on vastaavan toimitsijan vastuulla.
Otan videohaastattelun Elinalta, LDPR-puolueen vaalitarkkailijalta. Hän katsoo vaaliuurnaa ja laskee, montako lomaketta sinne pudotetaan. Jokaisen lomakkeen kohdalla hän merkitsee ruksin paperiin. Illalla hän aikoo tarkistaa, vastaako uurnasta löytyneiden lomakkeiden määrää hänen ruksejaan. Elina ilmoittaa myös tarkistavansa, ettei kukaan käytä äänestämisessä lyijykynää. Kun kerron, että meillä Suomessa äänestetään aina lyijykynällä, kukaan ei usko minua.
Katso Elinan videohaastattelu:
Eräällä äänestyspaikalla puolueiden tarkkailijat kertovat estäneensä vaalirikkeen, yhden henkilön tekemän yrityksen työntää useampia äänestyskaavakkeita uurnaan. Keskustelemme tapahtumasta ja arvioimme, että tapaus saattoi myös olla yritys mustamaalata jotakin puoluetta. Onneksi lukuisat silmäparit tarkkailevat uurnaa ja äänestystä koko päivän, joten yritys pystyttiin estämään. Välikohtaus on kuitenkin todiste siitä, että vaaleja yritetään häiritä.
Lehdistä saatujen tietojen mukaan Aamulehden, Ilta-Sanomien ja suomalaisomisteisen The Moscow Timesin toimittajat oli jouduttu poistamaan äänestyspaikoilta epäillyn häiriköinnin vuoksi. Omituista, että juuri suomalaisten lehtien toimittajia epäillään vaalihuoneiden häiriköinnistä. Venäjällä vaalirauha (kaikelta vaalikampanjoinnilta rauhoitettu vaalipäivä ja sen alusaika) ovat tärkeitä asioita. Ufassa monella äänestyspaikoilla on toimittajia, jotka esiintyvät tahdikkaasti vaalirauhaa kunnioittaen. Ainakin yhdessä äänestyspaikassa toimittajat päivystävät vaalitarkkailijoiden rinnalla. Kaikilla äänestyspaikoilla turvallisuudesta vastaa poliisi, joka yleensä seisoo tahdikkaasti varsinaisen vaalihuoneen ulkopuolella eteisessä. Suomalaisten toimittajien ennakkoasenne on äärimmäisen vihamielinen, joten heidän käytöksensä on helppo tulkita pelotteluksi tai uhkailuksi.
Kun yhtäkkiä muistan, että Bashkiriassa virallisia kieliä ovat myös bashkiiri ja tataari, keksin vaatia nähtäväkseni äänestyslomakkeet myös bashkiirin ja tataarin kielillä. Ovatko vähemmistöjen oikeudet siis kunnossa? Johtava vaalitoimitsija käy heti noutamassa lukitusta kassakaapista äänestyskaavakkeet, yhden bashkiirin ja yhden tataarin kielillä. Molemmissa on samat tiedot myös venäjäksi. Saan kuulla, että sellaiset annetaan äänestäjille pyynnöstä. Ufassa niitä ei kuitenkaan juurikaan pyydetä, mutta maaseudulla äänestäminen bashkiirin tai tataarin kielellä on yleisempää.
Vaalipäivä huipentuu lehdistötilaisuuteen Bashkirian keskusvaalilautakunnassa. Eräs naistoimittaja tiedustelee tietoon tulleista rikkeistä. Tiedustelen häneltä, mitä rikkeitä hän tarkoittaa, mutta nainen ei pysty konkretisoimaan. Sitten hän kertoo, että keskusvaalilautakuntaan on tullut 16 valitusta. Ihmettelen valitusten vähäistä määrää, sillä vaalihuoneita on monta sataa. Kerron, että rikkeestä voi ilmoittaa kuka tahansa ja joku voi myös tehtailla rikeilmoituksia, mutta että kaikki ilmoitukset pitää tutkia. Kukaan ei kuitenkaan pysty esittämään minulle mitään konkreettista näyttöä rikkeistä. Minun käsitykseni mukaan vaalit menivät hyvin ja rauhallisesti, muutamia harvoja provokaatioita lukuun ottamatta.
Golos-järjestö jatkaa hysteeristä Venäjän demokratian vastaista propagandaansa ja levittää Internettiin YouTube-videoita väitetyistä rikkeistä. Hauskin on video, jossa kuvaaja käy pyyhkimässä kumilla vaalihuoneen kuulakärkikynän kirjoitusta. Helposti pyyhittävän kynän käyttö on kuulemma vakava rike, mutta tällähän perusteella kaikki Suomen vaalit voitaisiin mitätöidä. Videot ovat tökeröitä ja epämääräisiä, eikä kukaan voi tarkistaa niiden todenperäisyyttä. Kysymys on näiden vaalien erikoisuudesta: vaalitarkkailun väärentämisestä massiivisella informaatiosodalla. Se aloitettiin jo ennen vaaleja, kun länsimedia uutisoi Venäjän vaalit muka väärennetyiksi jo ennen kuin vaaleja ehdittiin edes pitää.
Suomen medioiden kuva näistä vaaleista oli moninkertainen törkeä väärennös. Tarkoituksena oli yleisen länsimaisen linjan mukaisesti väärentää nimenomaan vaalitarkkailu jo ennen vaalien pitämistä. Vaalit leimattiin vilpillisiksi ilman mitään näyttöä, myöhemmin näytöksi kelpasi joukko todella epämääräisiä ja köykäisiä YouTube-tallenteita, joiden tekoajasta ja -paikasta kenelläkään ei ole varmuutta. Suomen tietotoimisto uutisoi ennen vaaleja Levada-keskukseen viitaten, että venäläiset pitävät vaaleja pelkkänä teatterina ja äänestysprosessi jää alhaiseksi. Tosiasiassa äänestysprosentti oli poikkeuksellisen korkea.
Kaikkein törkeimpään valheeseen syyllistyi Suomen Kuvalehti ja sen toimittaja Teppo Tiilikainen, jonka toimenkuvaan kuuluu väärien tietojen levittäminen Venäjästä. Vaalien alla Tiilikainen kirjoitti: ”Pääministeri Putin ja presidentti Dmitri Medvedev ovat kieltäneet oppositiopuolueiden osallistumisen joulukuun 4. päivänä pidettäviin parlamenttivaaleihin.” Herääkin kysymys, miten Suomen Kuvalehti uutisoi Venäjän oppositiopuolueiden murskavoiton parlamenttivaaleissa? Ja miten presidentti ja pääministeri voisivat (yhdessä?) kieltää jonkun puolueen osallistumisen vaaleihin? Suomen Kuvalehti ihme kyllä nöyrtyi omassa lehdessään oikaisemaan törkeimmät valheensa, kuten perättömän väitteet Putinin osakeomistuksista. Nyt SK onkin ollut Venäjän vaaleista ihmeellisen hiljaa.
Kun Suomen media leimasi vaalit etukäteen Yhtenäisen Venäjän väärentämiksi ja opposition osallistumisen muka kielletyksi, opposition yllättävä vaalivoitto sai viestimet jakomielitautiseen tilaan. Nyt vaalitulosta kuvattiin samaan aikaan sekä oikeaksi että vääräksi. MTV3:n uutinen on hyvä esimerkki: ”Putinin tukipuolue Yhtenäinen Venäjä kärsi viikonvaihteen vaaleissa suuren tappion. Vaalit on leimattu vilpillisiksi ja niitä vastaan osoitettiin eilen mieltä Moskovassa.” Tuosta on mahdoton sanoa, mitä toimittaja loppujen lopuksi tarkoittaa. Tarkoittaako MTV3, että Yhtenäinen Venäjä väärensi oman tappionsa? Venäjän demokratian vastustajat lietsoivat käsitystä, jonka mukaan Yhtenäisen Venäjän lähes 50 prosentin kannatus olisi kuitenkin suurimmaksi osaksi väärennetty yläkanttiin. Mitään näyttöä ei kuitenkaan pystytty esittämään. Kun Yhtenäinen Venäjä sai vaaleissa yli 30 miljoonaa ääntä, millä konstilla 15 miljoonaa ääntä olisi pystytty väärentämään?
Sitten paluu Moskovaan, missä lentoasemalta meidät noutanut auto juttuu kolmeksi tunniksi ruuhkaan. Ehdin onneksi seuraamaan, kun keskusvaalilautakunnan lehdistötilaisuuksissa annettiin alustavat tiedot vaalituloksesta, joka merkitsi Venäjän oppositiolle murskavoittoa. Jabloko-puolue ei päässyt parlamenttiin, mutta sai hyvällä tuloksellaan valtion tuen. Puheenjohtaja Vladimir Tšurov kertoi, että jokainen puolue oli saanut kahdeksan tuntia televisioaikaa ja 50 sivua lehtitilaa. Väärinkäytösepäilyihin Tšurov lausui, valituksia oli tehty yhteensä satakunta. Kaikki tutkitaan ja selvitysten tulokset julkaistaan kirjana. Internetissä esiintyviä vilppiväitteitä on vaikea tutkia, koska tapaukset ovat epämääräisiä eikä niitä yleensä edes haluta ilmoittaa keskusvaalilautakunnalle.
Vaalien lopputuloksesta on sanottava, että kaikki voittivat. Yhtenäinen Venäjä sai murskavoiton liki 50 prosentin kannatuksellaan. Voiko 30 miljoonaa Yhtenäistä Venäjää äänestänyttä venäläistä olla väärässä? Oppositiopuolueet saivat myös murskavoiton lisäämällä paikkojaan selvästi. Kommunistit saivat noin 12 miljoonaa ääntä. Oikean asian ja Venäjän patrioottien kaltaiset pikkupuolueet eivät päässeet parlamenttiin, mutta pääsivät kuitenkin kunnialla maaliin, mitä on pidettävä saavutuksena. Pieni Jabloko-puolue sai omalle asialleen suurvoiton ylittämällä valtion tukeen oikeuttavan äänikynnyksen, vaikka duumanpaikkaa ei irronnutkaan. Presidentti Medvedev on jo aikaisemmin luvannut, että Venäjälle tulee uusista miehistä ja naisista koottu entistä laajapohjaisempi hallitus, joka alkaa johtamaan maan asioita.
Mikä on lopputulos? Vaalien suurin häviäjä oli länsimaiden media, joka osoitti syvällisen epärehellisyytensä ja Venäjä-vastaisuutensa todellisen luonteen. Näissä vaaleissa todellinen uutuus oli vaalitarkkailun väärentäminen eli massiivinen ulkomaalaisrahoitteinen ja poikkeuksellisen tökerö informaatiosota, jolla Venäjän vaalitulos haluttiin mitätöidä jo ennen vaaleja epäjärjestyksen ja kaaoksen lietsomiseksi Venäjälle.
Vaalitarkkailun väärentämisen perimmäinen tarkoitus on lietsoa Venäjälle värivallankumous erityisesti silmällä pitäen tulevia Venäjän presidentin vaaleja. Venäjän demokratian viholliset kuitenkin paljastivat korttinsa liian aikaisin. Sosiaalisen median kautta heidät on helppo tunnistaa ja heidän myyräntyönsä estäminen on vaivatonta.
JOHAN BÄCKMAN
Kirjoittaja on valtiotieteiden tohtori ja Helsingin yliopiston oikeussosiologian dosentti.
