Helsingin Sanomien toimittaja panetteli venäläisiä tyhmiksi, sivistymättömiksi ja typeriksi

Poliisihallitukseen jätetyssä tutkintapyynnössä pyydetään selvittämään, onko Helsingin Sanomien politiikan ja talouden toimittaja Tuomas Muraja syyllistynyt kiihottamiseen kansanryhmää vastaan kuvaillessaan Facebook-kirjoituksissaan venäläiset tyhmiksi, sivistymättömiksi ja typeriksi narkomaaneiksi ja väkivaltarikollisiksi. Muraja on profiloitunut toimittajana, joka vastustaa nettirasismia ja opastaa tekemään siitä tutkintapyyntöjä. Sanoma-konserni ei ole irtisanoutunut Murajan verkkorasismista. HS:n verkkopäätoimittaja Petri Korhonen on vastannut tiedusteluihin vitsailemalla. Sanoma-konsernin verkkorasismi on herättänyt laajaa järkytystä sosiaalisessa mediassa ja venäläisten keskuudessa kouluisssa, työpaikoilla ja oppilaitoksissa. On esimerkiksi kysytty, miten Sanoma-konserni voi toimia Venäjällä, jos sen palkittu politiikan ja talouden toimittaja pitää venäläisiä tyhminä, sivistymättöminä ja typerinä. Muraja-skandaalin aikana Sanoman kurssi on ajautunut syöksykierteeseen. Muraja itse pyytää Twitterissä lisää rahoitusta "Faktabaari"-hankkeelleen. 

On yleisesti tiedossa, että Sanoma-konserni ja Helsingin Sanomat erityisesti suhtautuu Venäjään ja venäläisiin erittäin halventavasti ja vihamielisesti.

Yllätys kuitenkin on, että Helsingin Sanomien palkittu toimittaja parjaa venäläisiä tyhmiksi, sivistymättömiksi ja typeriksi Facebook-viesteissään.

Helsingin Sanomien toimittaja Tuomas Muraja kirjoitti eräälle venäläiselle henkilölle myöhään illalla 7.8.2015 seuraavat Facebook-viestit:

"Opettele kirjoittamaan. Me olemme käyneet koulumme loppuun, emme [ole] narkkareita, jotka pahoinpitelevät, kun ei osaa argumentoida. Venäläinen tapa eli tyhmyys, sivistymättömyys ja typeryys ja toi ihme mieltymys motoristien panemiseen koko ajan anustappeineen. Me tosisuomalaiset ei tykätä tuollaiseta. Mut pane vain, tule kaapista. Ai mut se on kiellettyä teillä, vaikka pressakin tekee sitä vielä julkisissa valokuvissa"

Venäläisen keskustelijan kysyessä onko Muraja humalassa, tämä vastasi olevansa "töissä". Netistä löytyvien tietojen mukaan Muraja on Helsingin Sanomien toimittaja ja Sanoma-konsernin palveluksessa.

Tällä hetkellä poliisia on pyydetty tutkimaan, ovatko em. lauseet todellakin Helsingin Sanomien toimittajan Tuomas Murajan kirjoittamia Facebook-viestejä. Jos ovat, hänet voidaan tuomita kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen. Muraja on panetellut venäläisiä kansanryhmänä kuvailemalla heitä tyhmiksi, sivistymättömiksi ja typeriksi ja lisäksi esittänyt muita venäläisiä halventavia väitteitä.

Esitin tänään Twitterissä HS:n verkkopäätoimittaja Petri Korhoselle kaksi kysymystä: mikä on Murajan asema Sanoma-konsernissa, ja vastaako Murajan rasistinen FB-viestittely Sanoma-konsernin eettistä ohjeistoa. Yli 60 minuutin kuluessa Korhonen ei ole suostunut vastaamaan kysymyksiin, joten vahvistusta Murajan työsuhteen laadusta ei ole saatu. Sen sijaan Korhonen on laskenut asialla Twitterissä leikkiä.

Murajan kirjoitukset ovat herättäneet suurta ihmetystä sosiaalisessa mediassa ja kysymyksiä Sanoma-konsernin eettisistä periaatteista. On esimerkiksi kysytty, miten Sanoma-konserni voi toimia Venäjällä, jos sen palkittu politiikan ja talouden toimittaja pitää venäläisiä tyhminä, sivistymättöminä ja typerinä.

On myös kysytty, miten Sanoma-konserni reagoisi, jos lehden toimittaja kutsuisi FB-viesteissään somaleita tyhmiksi, sivistymättömiksi ja typeriksi.

Omituisinta on se, että rasististen kirjoitusten jälkeen heti seuraavana päivänä 8.8.2015 Murajan havaittiin viestittäneen seuraavaa:

"Olen toimittaja, ja tarkoitukseni on puuttua yhteiskunnan epäkohtiin. Rasismia vastaan toimiminen on perustuslain mukaista ja EU-sopimusten mukaista toimintaa, joka on kaikkien meidän tosisuomalaisten velvollisuus. Se on hallitusohjelmassa, jonka myös perussuomalaiset ovat allekirjoittaneet."

Tässäkin kirjoituksessa Murajaa viljelee käsitettä "tosisuomalainen", joksi hän identoifioi ainakin itsensä.

Vain kaksi päivää ennen rasistisia kirjoituksiaan Muraja julkaisi Helsingin Sanomisssa jutun, jossa moititaan solvaavaa tai uhkailevaa nettikäyttäytymistä ja opastetaan tekemään rikosilmoitus häiriköinnistä netissä.

Mitä ilmeisimmin Muraja ei koe, että venäläisten panettelu ja halventaminen olisi rasismia. Näyttää myös selvältä, että venäläisvastainen piilorasismi on Sanoma-konsernissa eräänlainen normi ja myös edellytys uranousulle.

Yleisesti ottaen Muraja pitää itseään erinomaisena toimittajana, ellei peräti Suomen parhaana. Siitä todistaa oheinen twiittaus: "Joo vaikea olla nöyrä, kun olen niin etevä. Me useasti palkitut osaajat olemme tällaisia. Me kaivamme esiin totuuden."

Muraja twiittaa myös: "Mutta [olen] hyvä työssäni. Tai siis erinomainen, koska [se] aiheuttaa myös teissä epäisänmaallisissa reaktion. Me olemme tosisuomalaisia." Lisäksi Muraja kirjoitti äsken twitterissä näin: "Kiusaajalle sosiaalinen media on kuin suuri koulupiha." Tarkoittaako hän itseään?

Murajan keskusteluita seuratessa on havaittavissa, että hän mistään välittämättä esiintyy korskeasti Helsingin Sanomien toimittajana, syyttää muita rasisteiksi ja peräti uhkailee "ison mediatalon juristeilla", mutta samaan aikaan hän sallii itselleen mitä törkeimmän rasistisen solvaamisen.

Murajaa voi jossakin määrin verrata Maanpuolustuskorkeakoulun Strategian laitoksen entiseen johtajaan Torsti Siréniin, joka kutsui FB-viesteissään Venäjää mielisairaaksi naapuriksi ja toivoi Venäjän pian katoavan maailmankartalta. Myös Muraja on työskennellyt sotilastehtävissä mediaoperaatioita johtavana upseerina Afganistanissa ja Kosovossa. Lausuntojensa perusteella Muraja on myös opettanut Maanpuolustuskorkeakoulussa.

Venäläisvastaisuutta on Helsingin Sanomissa aina arvostettu yli kaiken, joten tästä tempauksesta Muraja saa varmasti palkankorotuksen ja ylennyksen. Hän on myös varteenotettavaa päätoimittaja-aineista, kun paljon tappiota konsernille aiheuttanut journalistinen mitättömyys, päätoimittaja Kaius Niemi saa pian kenkää.

Helsingin Sanomien linjan koventuminen liittyy varmasti siihen, että avoimen vihanlietsonnan ajatellaan nostavan Sanoma-konsernin romahtanutta pörssikurssia. Kurssi on romahtanut lyhyessä ajassa lähes 80 % ja omaisuutta on myyty jopa niin, että toimittajat istuvat Sanomatalossaan alivuokralaisina.

Murajan ulostulot ovat aiheuttaneet paniikkia muissa HS:n toimittajissa, jotka ovat suurella vaivalla kehitelleet venäläisten panettelemiseksi mitä hienostuneempia ja kalliimpia menetelmiä.

Päätelmiä voi tehdä myös oheisesta videohaastattelusta.

Mantilan viharyhmä ja Venäjän kansallinen journalistifoorumi

Venäjän kansallinen journalistifoorumi tuo yli 700 venäläistä toimittajaa kaikilta Venäjän alueilta pohtimaan johtavien asiantuntijoiden kanssa median tilaa. Keskeisiä teemoja ovat tutkiva journalismi, lainsäädännön ongelmat, printtimedian katoaminen ja sosiaalisen median kasvu, journalistin ammatin tulevaisuus, toimittajiin kohdistuvat painostuskeinot yms. Sattumalta samaan aikaan Suomessa perustettiin erityinen valtiollinen elin, jonka tarkoituksena on painostaa venäläisiä toimittajia ja rajoittaa heidän sananvapauttaan. Tätä presidentti Niinistön määräyksestä kuulemma perustettua viharyhmää johtaa entinen toimittaja Markku Mantila. Hän hyökkäsikin saman tien Venäjällä avatun suomenkielisen Sputnik-uutissivuston kimppuun, tosin ilman mitään substanssia. Toimittajiin kohdistuvana painostuskeinona Mantilan viharyhmä on tietysti ainoa laatuaan.

Venäjän mediafoorumin lähestymistapa oli pragmaattinen ja keskittyi pääasiassa toimittajien työn taloudellisiin ja oikeudellisiin edellytyksiin. Ohjelma koostui mestarikursseista, luennoista, työryhmistä ja workshopeista. Esimerkiksi uuden tabloid-nettitelevision LifeNewsin pääjohtaja Aram Gabreljanov luennoi sadoille uutistoiminnan haasteista. Gabreljanovin mukaan länsimaissa työtä tehdään rahasta, Venäjällä myös henkisen kasvun ja yhteistyöverkostojen vuoksi (milloinkahan Sanoman toimittajat alkaisivat puhua henkisestä kasvusta, heh). Median muutosta koskevalla luennolla huomautettiin, että ennen blogeja saman tehtävän ajoivat neuvostolaiset pihan mummot, jotka levittivät informaatiota pikavauhtia. Twitteristä on tullut poliitikkojen työväline, joka syrjäyttää perinteisen median. Paljon aikaa käytettiin juridisten asioiden, kuten tekijänoikeuksien, yksityisyyden suojan ja kuvauslupien käsittelyyn. Venäjän kansanedustajat ja duuman informaatiovaliokunnan johto kävivät selvittämässä uusia lakihankkeita ja niiden vaikutuksia toimittajien työhön. Venäläiseen tapaan keskustelu oli pitkää, laajaa ja perusteellista. Painetun median katoaminen ja journalistin ammatin hiipuminen tai muuntuminen olivat keskeisiä teemoja. Erityisesti toimittajia kannustettiin workshopeissa tutkimaan korruptiota ja paljastamaan ylihinnoittelua valtionhallinnon hankinnoissa. Hauska workshop-idea oli "ongelmakartta" eli suuri Venäjän kartta, jolle toimittajat liimasivat lappuja oman alueensa ongelmista.

Venäjän ongelmakartta -workshop. Toimittajat kiinnittävät oman alueensa kohdalle sen ongelmia selvittävän lapun. 

Toimittajan oikeusapu -workshopin tuloksia. Kartalle on merkitty toimittajien kohtaamaa painostusta työssä, kovimmat punaisella, melko kovat oranssilla ja keskivaikeat keltaisella. Punaisiin ongelmiin kuuluvat toimittajien murhat ja pahoinpitelyt, oransseihin uhkailut ja pelottelut, omaisuuden vahingoittaminen, oikeusjutut, levikin haittaaminen, internetsivujen kaappaaminen ja lähetysten haittaaminen. Keltaisiin kuuluvat kohtuuton laskutus, akkreditoinnista kieltäytyminen, tekijänoikeusloukkaukset, erottamisuhkaukset ja kieltäytyminen haastatteluista tai tietojen antamisesta. Kartta kuvaa ongelmien esiintymistä Venäjän eri alueilla. 

Viimeisen päivän iltana toimittaja Andrei Kondrashov piti mestarikurssin kertomalla tekemästään dokumenttielokuvasta Krim -- Paluu synnyinmaahan, joka on käännetty peräti 36 kielelle maailmaa varten. Mantilan viharyhmän perustamisen ja suomenkielisen Sputnikin avaamisen lisäksi foorumin aikana tapahtui muutakin merkittävää, kun Rossija1-tv esitti foorumipäivän illtana Vladimir Putinin 15-vuotista uraa käsittelevän melkein kolmituntisen dokumenttielokuvan, jossa oli paljon harvinaista materiaalia. Omat puheenvuoroni pidin yli komituntisessa keskustelutilaisuudessa "Aikamme journalismin haasteet", jossa venäläiset ja ulkomaiset mielipidevaikuttajat paneutuivat ajankohtaisiin kysymyksiin. Seuranani oli mm. italialainen toimittaja ja poliitikko Giulietto Chiesa, joka äskettäin joutui Viron suojelupoliisin hampaisiin ja karkotetuksi poliittisten näkemystensä vuoksi. Chiesa hämmästeli oman maansa mediaa, joka melkein vuoden jankutti Venäjän kaapanneen Ukrainan, vaikka tosiasiassa Ukrainan kaappasi USA. Chiesa myös sanoi, että USA:n raivolla ei ole rajoja ja se haluaa laittaa Venäjän polvilleen. Foorumissa myös keskusteltiin Aasian, Afrikan ja Intian median Venäjän-kuvasta. Todettiin, että siellä ei varsinaisesti ole russofobiaa. Venäjän kansallisen mediaforumin järjesti Yleisvenäläinen kansanrintama ONF, jota johtaa presidentti Vladimir Putin.

Oman puheenvuoroni teemat ohessa tiivistettynä:

Suomi on perustanut äskettäin virallisen elimen venäläisten toimittajien vainoamiseksi. Tämä on hyvä esimerkki siitä, että meneillään olevassa informaatiosodassa venäläisistä toimittajista on tullut lännen päävihollisia. Vaino voi kohdistua jokaiseen läntiseen poliitikkoon tai viranomaiseen, joka antaa venäläismedialle haastatteluita. Länsimaiden kansat yritetään eristää venäläisestä informaatiosta kaikin keinoin. Venäläisen median siteeraaminen on käytännössä kielletty ja venäläistä mediaa parjataan kaikkialla. Euroopan eri maihin on perustettu erityisiä elimiä torjumaan venäläisiä toimittajia. Esimerkiksi Baltian maissa on useita Venäjän median vastaisia NATO-toimintakeskuksia. Äskettäin EU ilmoitti hakevansa useita henkilöitä erityisiin Venäjän median vastaisen erityistehtäviin. Venäjän median vastaisesta taistelusta on siis tullut länsimaissa jo ammatti. Vähän aikaa sitten Suomen valtiollinen yleisradioyhtiö YLE ilmoitti keräävänsä tietoja Venäjä-myönteisistä kommentaattoreista netissä. Viron suojelupoliisin instruktorit käyvät Suomessa opastamassa YLE:n toimittajia siitä, miten Venäjästä pitää kirjoittaa. Kun YLE perusti venäjänkieliset tv-uutiset, toimittajiksi ei tietenkään palkattu yhtään venäläistä. Suomen valtio kiistää venäläisvähemmistön olemassaolon, mediassakin puhutaan vain venäjänkielisistä. Faktat ovat yhdentekeviä, kun länsimedia kirjoittaa Venäjästä. Tärkeintä on russofobia. Länsimaissa ei ole sananvapautta. Kaikkien toimittajien on viime kädessä kirjoitettava USA:n intressien mukaisesti. Suurin viha kohdistuu venäläiseen toimittajaan ja Venäjän länsimaita paljon laajempaan ja perusteellisempaan sananvapauteen. Myös toimittajan ammatti on länsimaista kadonnut, se on korvaantunut erilaisilla maksetuilla sisällöntuottajilla, propagandisteilla ja some-sotilailla. Länsimaissa meneillään on internetin militarisointi. Journalistit ovat kadonneet ja muuttuneet sotilaiksi. Toimittajat ovat muuttuneet sotilaiksi ja strategisen kommunikaation asiantuintijoiksi, jotka valvovat, tuottavat ja kommentoivat median sisältöjä ja pitävät huolen siitä, että russofobia säilyy pääsisältönä. Neoliberalistimista on tullut fasismia, joka asettaa länsiamaiset arvot epäjumalaksi. Länsimailla ei ole muita arvoja kuin russofobia ja homopropaganda. "Sanoman" ja "Bonnierin" kaltaiset russofobiset mediatalot haluavat saastuttaa Venäjän sisältä käsin. Tilanne on aivan uusi, koska venöläisten toimittajien vastainen aggressio on kasvanut viimeisen runsaan vuoden aikana uskomattomiin mittoihin. Suomessa perustettu venäläisten toimittajien vastainen viharyhmä on tästä hyvä esimerkki. Mielestäni venäläisten toimittajien pitää puolustautua ja puolustaa toimittajan ammattia. Vetoankin kaikkiin Venäjän toimittajiin ja ehdotan perustettavaksi venäläisten toimittajien antifasistista komiteaa totuuden, oikeudenmukaisuuden ja toimittajan ammatin puolustamiseksi. 

Russofobiasta

Venäjän presidentinhallinnon tutkimuslaitos ja asiantuntijaorganisaatio Venäjän strategisten tutkimusten instituutti (RISI) on äskettäin julkaissut ensimmäisen virallisen katsauksen aatteellisen venäläisvastaisuuden eli russofobian ongelmaan. Otsikolla "Russofobia" julkaistu tutkimus käsittelee ainutlaatuisella tavalla länsimaisen aatteellisen venäläisvastaisuuden historiaa ja nykypäivää. Toisen maailmansodan jälkeen antisemitismi sai selvän kansainvälisen tuomion, mutta ei russofobia, vaikka natsit ja heidän liittolaisensa tuhosivat eniten juuri venäläisiä ideologisin perustein.

Russofobia-katsaukseen sisältyy joukko uusia ja mielenkiintoisia tieteellisiä havaintoja. Tärkein niistä on se, että russofobiasta on tullut keskeinen osa länsimaiden identiteettiä ja länsimaat ovat riippuvaisia russofobisesta informaatiosta. Toinen mielenkiintoinen havainto on siinä, että russofobiasta on tullut muiden vaarallisten länsimaisten aatteiden (liberalismi, natsismi, kommunismi) ohella myös Venäjän sisäinen uhka. Kolmanneksi merkittävää on muistuttaa, että keinotekoinen Ukrainan käsite on puolalaisten russofobien Venäjän hajottamiseksi kehittämä pseudotieteellinen teoria – mitään "Ukrainaa" ei siis tosiasiallisesti ole olemassa, ainakaan historiallisesti. Neljänneksi on muistutettava, että russofobiaa voi pitää myös patologiana eli mielen sairautena.

Raportti muuttuu hyödylliseksi esimerkiksi silloin, kun arvioidaan vaikkapa suomalaisen valtamedian Venäjä-vihamielistä kirjoittelua. Se muuttuu ymmärrettävämmäksi, jos tunnustetaan patologisen russofobian rooli keskeisenä osana suomalaista kansallista identiteettiä. Iltapäivälehtien päivittäinen annos Putin-vihaa on siis eräänlaista huumetta suomalaisille. Voi olla, että joidenkin on jopa vaikea elää ilman päivittäistä Venäjä-vihan annostaan.

Russofobia-tutkimuksessa katsotaankin, että länsimaisille kansoille on kasvanut "voimakas psykologinen riippuvuus russofobisesta informaatiosta". Vuosien saatossa psyykkinen riippuvuus Venäjää koskevasta negatiivisesta informaatiosta on kasvanut syvemmäksi kuin koskaan. Tästä todistaa esimerkiksi se, että Suomessa on vaikea olla suosittu poliitikko ilman Venäjän ja venäläisten julkista parjaamista (esimerkiksi Suomessa Vihreiden suosio perustuu valtaosin rasistiseen russofobiaan). Suomessa on myös poliitikkoja ja kirjailijoita, joiden asema perustuu kokonaan Venäjä-vihalle (Heidi Hautala, Sofi Oksanen). Russofobia-raportissa sanotaankin, että länsimaisen sivilisaation identiteetti on tullut riippuvaiseksi Venäjä-kuvasta. Paradoksaalisesti tämä tarkoittaa, että russofobisella agitaatiolla on päinvastainen vaikutus: se lähentää psyykkisesti Venäjään. Olennaista on myös havaita, että russofobia on psyykkisesti epätasapainoista. Länsimaihin on siis syntynyt suuri joukko poliitikkoja, tutkijoita ja kirjailijoita, jotka eivät pysty psyykkisesti tasapainoiseen Venäjä-suhteeseen. Tämä näkyy Suomessa etenkin Sanoma-konsernin tuotteiden sisällöissä.

Russofobia-termin esitteli ensimmäisen kerran venäläinen diplomaatti Fjodor Tjutchev. Hän kuvasi russofobiaa patologiaksi, mielen sairaudeksi. Käsitteenä russofobiasta on tullut melko tunnettu, mutta kuitenkin vähän tutkittu. Merkittävimpiin russofobian varsinaisiin läntisiin tutkimuksiin lukeutuu Andrei Tsygangovin "Russophobia: Anti-Russian Lobby and American Foreign Policy", jossa tarkastellaan amerikkalaisvetoista venäläisvastaista lobbausta, sekä Jimmie E. Cainin "Bram Stoker and Russophobia",  jossa russofobisen Kreivi Dracula -vampyyrimyytin synty selostetaan Krimin sodan taustaa vasten. Varsinaisesti russofobia on kuitenkin erittäin harvinainen tutkimuskohde verrattuna esimerkiksi antisemitismiin.

Raportin mukaan russofobia ei tarkoita pelkkiä kielteisiä tuntemuksia Venäjästä ja venäläisistä, vaan se viittaa kokonaiseen ideologiaan, aatteiden ja käsitteiden kokonaisuuteen, joilla on oma historiansa ja tyypilliset ilmenemismuotonsa. Russofobia on ennen kaikkea länsimainen ideologia, kokoelma väitteitä ja rasistista disinformaatiota venäläisen kansan pahuudesta. Russofobiassa venäläiset esitetään kyvyttöminä kaikkeen siihen, mihin muut kansan ja eritoten länsimaiset kansat kuulemma pystyvät. Russofobiset selitykset ovat useimmiten kulttuurihistoriallisia tai geneettisiä. Venäjä esitetään vieraana sivilisaationa ja länsimaisuudelle vastakkaisena. Erityisen keskeistä russofobiassa on kiistää länsimaisten perusarvojen – demokratian, tasa-arvon, ihmisoikeuksien ja sananvapauden – olemassalon mahdollisuus Venäjällä, vaikka tosiasiassa Venäjällä tilanne on näiden perusoikeuksien suhteen monesti paljon parempi kuin länsimaissa. Esimerkiksi sananvapaustilanne on olennaisesti parempi Venäjällä kuin Suomessa. Russofobiseen propagandaan sisältyy johtopäätös torjua kaikki venäläisyys joko kulttuurisesti tai fyysisesti.

Tyypillinen russofobian ilmenemismuoto on kaikkien kielteisten inhimillisten piirteiden heijastaminen venäläisiin. Esimerkiksi länsimaisessa mediassa, elokuvassa ja kirjallisuudessa venäläinen nainen esitetään ilman muuta prostituoituna. Russofobiassa myös lietsotaan syyllisyyden tunnetta venäläisiin. Esimerkiksi suomalaisten pakkoluovutetuille alueille kohdistuvan kotiseutumatkailun keskeisenä tavoitteena on lietsoa alueen venäläisiin asukkaisiin syyllisyyden tunnetta siitä, että heillä mukamas ei ole oikeutta asua omalla maallaan, ja toiseksi levittää pseudohistoriallista valhetta siitä, että kysymys olisi "Karjalasta". Russofobiaan sisältyy tavalla tai toisella aina toive siitä, että Venäjä lakkaisi olemasta. Russofobian tavoitteena on Venäjän ja venäläisyyden henkinen, kulttuurinen, poliittinen ja fyysinen hävittäminen.

Hyvä esimerkki suomalaisesta valtiollisesta russofobiasta on suhtautuminen Suomen venäläisiin, joiden olemassaolo virallisesti kiistetään. Virallisen näkemyksen mukaan Suomessa on vain "venäjänkielisiä", ei venäläisiä. Näin ollen esimerkiksi Suomen vähemmistövaltuutetun ei tarvitse puuttua venäläisvastaisuuteen, koska Suomen valtio ei tunne eikä tunnusta venäläisyyttä Suomessa olemassa olevana ilmiönä. Suomessa ovela taktiikka on myös sijoittaa suomenruotsalaisia poliitikkoja tärkeisiin vähemmistöjen asemaa valvoviin tehtäviin. Näin voidaan estää venäläisten oikeuksien puolustaminen. Suomenruotsalaisen RKP-puolueen ainoa poliittinen tavoite on varmistaa niin sanotun suomenruotsalaisen vähemmistön omat poliittiset ja taloudelliset privilegiot historiallisesti venäläisten kustannuksella. Tuloksena on joukko sammakoita laukovia loispoliitikkoja, jotka varmistavat asemiaan russofobisella propagandalla.

Historiallisesti russofobia on kehittynyt kahdeksi suuntaukseksi: optimistiseksi ja pessimistiseksi. Optimistinen russofobia näkee venäläiset kehityskelpoisiksi, mikäli nämä hylkäävät venäläisyyden, luopuvat ortodoksiuskosta ja alistavat Venäjän länsimaiden siirtomaaksi. Pessimistinen russofobia ei usko tähän mahdollisuuteen ja näkee Venäjän ikuisena vihollisena ja venäläiset parantumattomina. Periaatteessa russofobiaan liittyy siis "myönteisen" Venäjä-kuvan mahdollisuus: länsimaisessa russofobiassa myönteisesti kuvataan vain niitä venäläisiä, jotka ovat omaksuneet länsimaisen russofobian. Esimerkiksi länsimediassa asiantuntijan rooli annetaan vain niille venäläisille, jotka ovat omaksuneet länsimaiset arvot ja russofobian ja saavat palkkaa länsimaista (hyvä esimerkki on Pietarissa toimiva amerikkalaisrahoitteinen "Eurooppalainen yliopisto" ja sen etäpesäkkeet länsimaissa).

Monet russofobiset teoriat, kuten ns. normanniteoria, ovat vakiintuneet länsimaiseen poliittiseen ideologiaan. Normanniteorian mukaan Venäjän valtio syntyi, kun kyvyttömät venäläiset kutsuivat normannit eli viikingit hallitsemaan itseään. Teorian ytimessä on russofobinen ajatus siitä, että venäläiset eivät kykene hallitsemaan itseään. Tämä teesi on edelleen keskeinen russofobian elementti. Äskettäin esimerkiksi Suomen puolustusvoimien palveluksessa oleva kenraali on aktiivisesti kannattanut normanniteoriaa sosiaalisessa mediassa. Tätä voidaan pitää epäsuorana uhkauksena ja hyväksyntänä miehitykselle tai sotilaalliselle hyökkäykselle Venäjää vastaan.

Puola ja puolalaiset ovat historiallisesti keskeisimmät russofobian kehittäjät. Puola on myös ollut länsimaille tärkeä Venäjää koskevan informaation lähde. Kiinnostavaa kyllä puolalaiset usein kiistivät Moskovan venäläisten venäläisyyden ja kuvasivat heidät suomalaisina. Puolan kapinan epäonnistumisen jälkeen puolalainen älymystö ryhtyi suunnittelemaan Venäjän hajottamista keinotekoisen Ukraina-käsitteen avulla. Muinaisen Kiovan Venäjän varsinaisena perillisenä pidettiin siis nyt keksittyä Ukrainaa, kun Moskovan venäläiset esiteltiin arveluttavina suomalaisina. Venäjän "ukrainisaatio" eli keinotekoisen Ukraina-käsitteen käyttäminen on russofobista "derusifikaatiota" eli venäläisyyden kiistämistä ja hävittämistä kaikkialla menneisyydessä ja tulevaisuudessa. Kiinnostavaa kyllä russofobisen Ukraina-teorian kannattajan pitävät Moskovan venäläisiä nimenomaan suomalaisina.

Eräs länsimaisen russofobian keskeinen tavoite on tuhota Venäjä sisältä käsin levittämällä sinne russofobiaa. Venäjän sisäinen russofobia ja sen historia on oma lukunsa, joka liittyy jonkin länsimaisen ääri-idelogian (liberalismi, natsismi, kommunismi) vaikutukseen ja leviämiseen Venäjän sisällä. Russofobiasta on vaarassa tulla osa nykyajan venäläisten omakuvaa ja informaatiotilaa. Esimerkkinä tästä on optimistisen russofobian ajattelutapa siitä, että länsimaat ovat normi ja Venäjä on jonkinlainen poikkeama normista. Venäjä torjuu russofobiaa Venäjän sisällä valvomalla esimerkiksi Venäjällä toimivien järjestöjen ulkomaista rahoitusta.

Russofobia-raportin johtopäätöksen mukaan russofobia on aate, joka edellyttää tarkkaa seurantaa ja kamppailua. Russofobiaa on tutkittava syvällisesti ja tarkkailtava sen ilmenemismuotoja ja niiden seuraamuksia. Venäjän on kehittettävä strategia läsnäololleen länsimaisessa informaatiotilassa, luotava monipuolinen vaikutuskanavien järjestelmä ja taktiikka russofobian vastaiseen taisteluun. Mallia voidaan ottaa antisemitsimin vastaisesti taistelusta. Maailmassa on paljon järjestöjä ja instituutioita, jotka torjuvat antisemitismiä, kuten jo 1913 perustettu Anti-Defamation League. Vastaava järjestö pitäisi saada torjumaan russofobiaa. Tarvitaan tieteellisiä laitoksia ja informaatiokeskuksia, jotka torjuvat russofobiaa samalla tavalla kuin Simon Wiesenthal -keskus tai Stephen Roth -instituutti torjuvat antisemitismiä. On jatkuvasti selvitettävä ja tutkittava tietoja russofobien aktiivisuudesta.

Russofobiaa vastaan on taisteltava kansainvälisesti ja russofobialle on saatava selvä tuomio kansainvälisellä tasolla. Toisen maailmansodan jälkeen antisemitismi sai selvän kansainvälisen tuomion, mutta ei russofobia, vaikka natsit ja heidän liittolaisensa tuhosivat eniten juuri venäläisiä ideologisin perustein. Ulkomailla asuvien venäläisten oikeuksia on suojeltava aktiivisemmin. Länsimaissa ei käytännössä ole olemassa venäläislobbia, joka ajaisi Venäjän ja venäläisten oikeuksia.

Russofobien kaikki toimet on arvioitava oikeudellisesti. Russofobialle on annettava oikeudellinen määrittely Venäjän lainsäädönnössä, suojeltava kansalaisia sen ilmenemismuodoilta. Russofobian vastustamisesta on tehtävä kansallisen ideologian perusta.


Lähde:
Русофобия. Аналитические обзоры РИСИ. Выпуск 5. Москва. 2014