Uuden Suomen päätoimittaja kielsi Sofi Oksasen kritisoinnin: "Se oli pakko poistaa"

Uuden Suomen päätoimittaja Markku Huusko sulki tänään blogini noin vuorokausi sen jälkeen, kun julkaisin Sofi Oksasta kritisoineen kirjoituksen otsikolla Sofi Oksanen lopetti kirjoittamisen! Käsittelin kirjoituksessani kriittisesti Oksasen omaa ilmoitusta kirjoittamisen lopettamisesta sekä epäkirjailijamaista Sofi-brändiä. Ei tulisi mieleenikään, että megaluokan julkkis Sofi Oksanen on kritiikin ulkopuolella. Mutta Uudessa Suomessa hän on pyhä ja koskematon.

Huuskon sensuuripäätöksen mukaan Sofi Oksasen, Imbi Pajun ja Iivi Anna Masson kritisoiminen on Uuden Suomen sivuilla kiellettyä. Samalla Huusko poisti Sofi-kirjoituksestani sadat kertyneet eri ihmisten kriittiset ja muut kommentit. Viron apartheid-sortopolitiikan johtavat propagandistit ovat siis kriittisen keskustelun ulkopuolella, ainakin Uudessa Suomessa. Näin Huusko törkeällä tavalla rajoitti kaikkien suomalaisten perusoikeutta, vapautta ilmaista mielipiteitä. Niklas Herlin on asettanut itsensä Suomen perustuslain yläpuolelle, mitä en yhtään ihmettele.

On epäselvää, kuka pakotti Huuskon poistamaan Sofi Oksasta koskevan kritiikin. "Se oli pakko poistaa", Huusko toisti minulle useaan otteeseen, kun soitin hänelle selvittääkseni asiaa. Kuka pakotti Huuskoa, on vielä epäselvää. Huuskon mukaan Sofi Oksasen kritisointi "ei ole palvelun hengen mukaista". Uuden Suomen hengen mukaista on siis oikeuttaa venäläisten sorto Virossa kieltämällä apartheid-prinsessan ja hänen hovinsa kritisointi.

Noin kolme minuuttia kestävä puhelinkeskusteluni Huuskon kanssa on nauhalla, ja laitan sen aivan pian YouTubeen todisteeksi Uuden Suomen perustuslain vastaisesta sensuurilinjasta. Huusko kielsi minulta Sofi-tekstini takia kirjoittamisen kokonaan.

Kirjoitukseni Sofi Oksasesta on alla. Jokainen ymmärtää, että Sofi Oksasen kaltaista megaluokan julkkista saa ja pitääkin kritisoida. Mutta Uusi Suomi on nyt mukana siinä propagandarintamassa, jonka päätavoite on oikeuttaa venäläisten sorto Virossa. Juuri sitä varten "Sofi Oksanen" on olemassa, ja juuri sitä varten hänen ympärilleen on rakennettu lähinnä SanomaWSOY:n propagandistien tuella läpäisemätön palvonnan muuri, jota ulkoministeriömme ja Viron suurlähetystö suojelevat.

Tänään sain kuulla, että kirjoittamiseen kyllästynyt Sofi ei viitsinyt mennä edes oman "Kaiken takana oli pelko"-kirjansa julkistamistilaisuuteen Tallinnaan. Sain myös kaksi puhelinsoittoa, joissa väitettiin, että Sofi ei ole itse kirjoittanut kirjojaan. Ne olisi muka sisältöä myöten rakennettu tietyn brändin mukaan. Tällaista minulla ei ole oikeutta väittää, koska minulla ei ole mitään todisteita noin rajulle väitteelle. Olen kuitenkin kuullut Sofin "teosten" rajusta editoinnista.

Minulla on tietysti täysi oikeus olla pitämättä Oksasta kirjailijana ja hänen julkaisujaan kirjallisuutena. Ne ovat vain tietynlaista psykologisesti kohtalaisen taitavasti rakennettua propagandaa, joka yhdessä Oksasen ulkomuodon, palkintojen ja näytelmien kanssa muodostavat tietynlaisen omituisen performanssin. Juuri tähän performanssiin Sofi on nyt kyllästynyt. Tämä performanssi on väkivaltaa ennen kaikkea Sofi Oksasta itseään vastaan.

Ohessa alla teksti, jonka Uuden Suomen päätoimittaja Huusko sensuroi blogipalvelusta, poisti siihen kertyneet lukuisten ihmisten kommentit, antoi minulle pysyvän kirjoituskiellon ja totesi puhelimessa lukuisia kertoja: "Se oli pakko poistaa!"

Sofi Oksanen lopetti kirjoittamisen!

Tänään kaupungilla käteeni tarttunut tuore City-lehti sisältää todellisen jymypaljastuksen: Sofi Oksanen on täysin odotetusti lopettanut kirjailijan uransa. Näin Sofi: "Olen puolitoista vuotta yrittänyt löytää aikaa kirjoittamiselle, mutta se ei onnistu. Ensi vuosikaan [lue: 2011] ei näytä kirjoittamisen kannalta hedelmälliseltä. Ehkä jotakin taustatyötä pystyy tekemään."

Tähän on tietysti todettava, ettei Sofi ole koskaan aloittanutkaan kirjoittamista. Eihän Sofi edes tiedä, mitä kirjoittaminen on. Hänellä ei ole mitään käsitystä siitä, mitä kirjoittajan ammatti tarkoittaa. Sofi on vain hyvä tuote, ja sellaisena sopii myös vuoden ihmiseksi Virossa. Tämän tittelin hän on saanut vain Venäjä-vastaisen miehityspropagandansa ansiosta.

Sofilla varmasti olisi aikaa kirjoitella, mutta hän vaikuttaa lopen kyllästyneeltä itseensä, siis imagoonsa. Oireellista on myös se, että hän on luopunut pyöreistä silmälaseistaan. Huomautinhan eräässä blogitekstissäni, että rumien silmälasien takana on kaunis Sofi. Niinkuin onkin.

Kun Sofi nyt on siis paljastanut, ettei hän ole kirjoittanut enää puoleentoista vuoteen, on aika riisua loputkin siitä naamiosta, jonka kustantajat, toimittajat ja Viron historian ammattiväärentäjät ovat Sofin niskoille laittaneet. Sofi voisi kirjoittaa nyt kirjan Puhdistus II, jossa Sofi puhdistaa itsensä läpikaupallisesta roolistaan, siis purkaa oman tuotteistuksensa.

City-lehden haastattelussa tapahtui kuitenkin yllättävä käänne siinä vaiheessa, kun toimittaja Walter de Camp mainitsi Johan Bäckmanin käyneen Sofin kannoilla Brysselissä. Sillä hetkellä toimittajan ja haastateltavan roolit vaihtuivat, sillä Cityn mukaan Sofi kysyi heti uteliaana Walterilta: Mitä Bäckman Brysselissä teki?

Tiedän olevani Sofille kiinnostava henkilö. Tämä johtuu siitä, että olen ainoa henkilö maailmassa, joka kehtaa arvostella Sofia. Siksi hän on minusta kiinnostunut, mikä on siis normaalia. Sofi kyllä seuraa kirjoitteluani ja lukee tämänkin tekstin, koska häntä huolestuttaa suunnattomasti se, että olemme asioista samaa mieltä.

Kuten eräs viisas vanha juutalainen minulle kerran tokaisi: Johan, on helpompi olla fasisti kuin antifasisti. Niinpä Sofin elämä on varmasti helpompaa kuin minun elämäni, mutta myös tylsempää. Siksi Sofia ottaa ns. pannuun eikä kirjoittaminen kiinnosta enää. Sofille ei anneta maahantulokieltoja, mutta minulle annetaan. On ikävää kun kaikki koko ajan hymyilevät ja kehuvat, se on eräänlaista terroria sekin.

Sofin valintaan lopettaa kirjoittaminen liittyy myös ideologinen suunnanmuutos. "Viihdyn itsekin neuvostoestetiikan parissa", kirjoittaa Sofi tuoreehkossa "Me muut"-kirjasessa. Aikaisemminhan hän on osoittanut vain vihaavansa kaikkea neuvostolaista. Mutta nyt hän pitää Lasnamäestäkin, sillä hänen mielestään neuvostoestetiikka "oli minulle normaali ja kodikas lapsuusympäristö eikä Lasnamäe edusta minulle samanlaista toivottomuutta tai synkkyyttä kuin nykyään monille suomalaisturisteille".

On täysin mahdotonta ajatella, että esimerkiksi Imbi Paju tai Iivi Anna Masso kirjoittaisivat "viihtyvänsä neuvostoestetiikan parissa". Heitä viihdyttää eniten hakaristiestetiikka, kuten Lotta Svärdin hakaristit tai Viron ns. identiteetti eli Tallinnassa sojottava natsistondis.