Adolf Hitlerin kunniasta

Adolf Hitlerin kunnian loukkaaminen oli Suomessa rikos 1930-luvulla. Siitä jaeltiin kovia vankeustuomioita. Oli selvää, että Hitlerin kunnia ja yksityiselämä olivat täysin koskemattomia.

Matti Vanhanen on tässä asiassa ihan Hitlerin linjoilla. Kun entinen naisystävä kirjoittaa muistelmakirjaansa Vanhasen kahdesta kissasta, Vanhanen alleviivaa maininnan kahdesta kissasta ja toimittaa sen todisteeksi poliisille. Kysymys on kuulemma yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä.

Yllättävänä ja selvänä erona Hitleriin on kuitenkin se, ettei Hitler pannut ollenkaan pahakseen Blondi-koiransa saamaa julkisuutta. Totuus on kuitenkin se, ettei Eva Braunin koirien saama julkisuus ollut yhtään niin suurta, eikä ilmeisesti toivottuakaan ainakaan Hitlerin taholta.

Vanhanen vaalii yksityisyyttään kuin aito diktaattori. Vain syvästi narsistinen henkilö voi käynnistää tavallisiin, syyttömiin ihmisiin kohdistuvan poliittisen vainon silloin, kun kahdesta kissasta puhutaan. Tässä puuhassa Vanhasella on yksi etu: hän on diktaattori. Kyllä pääministeri saa tahtonsa läpi, kun hän painostaa poliisia, syyttäjää ja tuomioistuimia. Jokainen em. viranomainen ajattelee omaa uraansa ja perheensä leipää silloin, kun fyyreri painaa päälle.

Korkeimman oikeuden viisaiden kerho otti asian käsiteltäväkseen ja järjesti peräti suullisen istunnon. Olin paikan päällä seuraamassa kyseistä näytelmää alusta loppuun. Sen aikana kävi selväksi, että tarkoitukseen sopiva lainkohta on epäselvä, eikä se tarjoa tähän tilanteeseen mitään selvää ratkaisua. Säädöksen epämääräinen muotoilu antaa aivan yhtä hyvät eväät ratkaista asia kumman tahansa eduksi. Korkein oikeus on siis pulassa, eikä sitä käy ollenkaan kateeksi. Juhannukseen mennessä tehdään siis päätös "Adolf Hitlerin kunniasta".

MTV3:n Jarkko Sipilä, joka seurasi oikeudenkäyntiä alusta loppuun, totesi fiksusti blogissaan, ettei korkeimmalla oikeudellakaan ole eväitä ratkaista tällaista asiaa. Ehkä se jää Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen kontolle. Parempi niin, sillä tuskin korkein oikeuskaan uskaltaa asettua istuvaa pääministeriä vastaan, kun se painaa päälle.

Jos Vanhanen nyt korkeimmassa oikeudessa voittaa, merkitsee se suomalaisen kirjallisuuden kuolemaa. Kun ihminen ei saa kirjoittaa omasta elämästään, hän ei saa enää kirjoittaa mistään.

P.S.
Vanhanen itse sotkee virkatehtävänsä ja yksityiselämänsä mistään piittaamatta. Nyt Vanhanen painostaa poliisia liittyen valokuvaan hänestä ja Merikukka Forsiuksesta. Kuva oli kuulemma otettu Vanhasen virkatietokoneelta ja yritetty myydä lehdille. Minä olen sitä mieltä, että virkatietokoneelta otettu valokuva on kansan omaisuutta. Siksi se pitää julkistaa.

P.S. II
Susan Ruusunen ja Kari Ojala ovat poliittisen vainon uhreja vuonna 2010. Amnestylle pitäisi kertoa heidän tilanteestaan, heille pitäisi perustaa tukiryhmiä ja järjestää mielenosoituksia.

P.S. III
Lue syytetyn kustantajan Kari Ojalan lausunto korkeimmassa oikeudessa:

Kari Ojala: "Ennen kuin käymme yksityiskohtiin, haluan kiinnittää huomiota koko käynnissä olevaan prosessiin. Se, että Matti Vanhanen on pannut liikkeelle tällaisen tapahtumakulun, osoittaa, ettei hänelle muilla ihmisillä, tässä tapauksessa entisellä naisystävällä ja laillista yritystoimintaa harjoittavalla pienyrittäjällä, ole samaa ihmisarvoa ja ihmisoikeuksia kuin hänellä itsellään. Jos naisystävä kertoo omasta elämästään, johon Vanhanen on kuulunut, ja kustantaja julkaisee kiinnostavan tarinan ja kiinnittää huomiota sen yhteiskunnallisiin ulottuvuuksiin, Vanhanen väittää teosta julkaistuksi hänen oman henkilönsä käsittelemiseksi, ja esittää mielivaltaisia, yksilöimättömiä ja perusteettomia syytöksiä sanan- ja julkaisuvapauttaan käyttänyttä julkaisijaa kohtaan. Moraalittominta on, että hän tekee tämän pääministerinä toimiessaan: kuten on nähty, syyttäjä ja hovioikeus lähtevät silloin samaan kelkkaan. Pääministerin korostunut mielikuva itsestään muita ylempänä olentona on mitä tärkein Ruususen kirjan kautta ilmennyt yhteiskunnallinen ja poliittinen tosiasia."

Terveisiä korkeimmasta oikeudesta

Osallistuin tänään korkeimman oikeuden harvinaiseen suulliseen käsittelyyn eli istuntoon Helsingin Pohjoisesplanadilla. Kysymyksessä oli kuuluisa juttu Vanhanen vs. Ruusunen eli kirjaan "Pääministerin morsian" liittyvät rikosväitteet.

Ruusunen ja hänen kustantajansa Kari Ojala oli aikaisemmin vapautettu käräjäoikeudessa, mutta tuomittu hovioikeudessa yksityisyyttä loukkaavan tiedon levittämisestä sakkoihin. Kirjassa oli kerrottu Vanhasen uuniperunoista, kahdesta kissasta, mahdollisista ja epäillyistä seksileikeistä ja niin edelleen. Nyt kihlakunnansyyttäjä Simo Kolehmainen, Halla-ahonkin oikeudenkäynnistä tuttu, vaati ankarampaa rangaistusta, samaten Vanhasen edustaja asianajaja Sotamaa. Ruusunen itse ja Ojala seurasivat tapahtumia sivusta järkyttyneitä. Vanhanen ei ollut paikalla, mikä vaikutti salin tunnelmaan latistavasti.

Ruusunen piti tilaisuudessa pienen tunteikkaan puheen, Ojala antoi eräänlaisen julistuksen, tavallaan hakkasi sen vähän Lutherin tavoin korkeimman oikeuden oveen. Ojalan mielestä Vanhanen asettaa itsensä muiden yläpuolelle. Istunnon jälkeen pyysin Ojalaa vielä lukemaan julistuksensa, katso video:



Katso myös, kun STT haastattelee Ojalaa istunnon jälkeen:



Tämä spektaakkeli oli siitä kummallinen, että mitään todistelua ei kuultu eikä yksityisyyttä loukkaavista väitetyistä tiedoista esitetty mitään konkreettista. Mainittiin se, että kirjassa oli käsitelty mm. Vanhasen lasten tunteita (ei kuitenkaan mitään raflaavaa) sekä itsensä Vanhasen seksielämää (siis sitä, että Vanhanen oli harrastanut seksiä Ruususen kanssa).

Päivän aikana esillä oli Vanhasen oma lausuma siitä, että kirjassa esitetyt tiedot olivat "harmittomia". Kun asianomistaja itse oli siis todennut väitetyt yksityisyyttä loukkaavat tiedot "harmittomiksi", hän antoi tietysti puolustukselle aseet käteen. Heräsi kysymys, mistä tässä siis naristaan.

Loppupeleissä istunto oli eräänlainen näytös, jossa kukin vuorollaan esitti suurta asiantuntemustaan sananvapausrikosten ja sananvapauden suhteen yleensä. Puolustus oli tietysti sitä mieltä, että ihmisen eli Ruususen pitää saada kertoa omasta elämästään esimerkiksi kirjassa. Vanhasen asianajaja Sotamaa oli sitä mieltä, että vain yhteiskunnallisesti merkittävistä asioista saa kertoa. Tähän omituiseen lausumaan puolustus tarttui heti. Simo Kolehmainen esitteli jo tunnettua asiantuntemustaan käsittelemällä huolellisesti kyseisen sananvapausrikoksen sisältöä.

Asiantuntijoiden lausunnoista ilmeni, että kyseinen säädös yksityisyyttä loukkaavan tiedon levittämisestä on epämääräinen ja epäselvä. Tämän pitäisikin jo riittää Ruususen ja Ojalan vapauttamiseksi. Istunnon aikana ei oikein päästy perille siitä, mikä yleensäkään voisi olla yksityistä loukkaavaa tietoa ja mikä ei.

Simo Kolehmainen osoitti merkittävän asiantuntemuksensa ja esiintyi nyt siis korkeimmalle oikeudelle tavallaan myös koko syyttäjäkunnan mannekiinina. Kolehmaisen esiintymiseen ja puheeseen ei tietenkään kenelläkään voi olla mitään huomautettavaa. Halla-ahon oikeudenkäynnissä Simolla oli harmaa takki ja keltaiset housut, mutta nyt Simo oli sonnustautunut skarppiin mustaan pukuun ja tummanpunaiseen solmioon. Simo puhui ex temporekin täydellistä kirjakieltä, joka olisi kelvannut oikeuden päätökseksikin. Tuli ajatelleeksi, ettei epäselvissä ja poliittisesti meluisissa sananvapausrikoksissa syyttäjänä esiintyminen ole kiitollisinta puuhaa, mutta erinomaisesti Simo silti leiviskänsä hoisi. Istunnon jälkeen Simo yritti livahtaa, mutta joutui kuitenkin toimittajan saaliiksi, katso video:



Varsinaiset oikeuden jäsenet istuivat koko tapahtuman ajan hiljaa erikoishöylätyistä valkoisiksi lakatuista laudoista rakennetun uuden ja tyylikkään korokkeensa takana. Jäseniä on siis kuusi, ja varmasti näinkin viisaat ihmiset haluavat korostaa asiassa omia nerokkaita tulkintojaan. Ajaudutaan siis äänestykseen, jonka ajatuessa tasapeliin 3-3 Ruusunen ja Ojala voittavat. Sinänsä korkeimman oikeuden jäsenet ovat mielenkiintoisen oloisia asiantuntijoita, jotka tuntuivat habituksellaan edustavan jossakin määrin myös eri vuosisatoja. Osa heistä raapusteli istunnon aikana jotakin papereihinsa, mutta mitään varsinaista oikeuden sihteeriä en havainnut. Puheenjohtaja hoiti leiviskänsä hienosti antamalla kaikkien puhua aikansa.

Korkeimman oikeuden sali sijaitsee varsin kauniilla paikalla, salin eteen katsottuna vasemmalla on pitkä rivi suuria ikkunoita, jotka antavat kauppatorille. Aamukymmeneltä aurinko pistoi kirkkaasti oikeuden jäsenten silmille, sillä ikkunoissa ei jostakin syystä ole kunnollisia verhoja. Aurinkolaseja korkeimman oikeuden jäsenet eivät kuitenkaan käyttäneet, joten näkyvyys oli aamupäivän aikana heikko. Herää kysymys, miksi suullinen istunto järjestetään, jos oikeuden jäsenet eivät näe saliin. Päivän kuluessa aurinko liikkui ja alkoi porottaa Ruususen kasvoille.

Yleisö kuunteli puheenvuorot tarkkaavaisena ja hiljaa. Oli kysymys sananvapaudesta. Jokainen ymmärsi, että mikäli Ruusunen ja Ojala tuomitaan, suomalaista kirjallisuutta ei sen jälkeen ole enää olemassa, eikä poliitikkojen yksityselämästä saa kertoa enää mitään, sillä aina voisi vedota tähän asiaan. Sotamaan puheenvuoro Vanhasen edustajana oli rajua kuultavaa, sillä siinä puhui pääministeri, joka halusi rajoittaa itseään koskevaa arvostelua. Koko juttu lähti kai liikkeelle siitä, että Vanhasen tiedettiin valehdelleen tutustumisestaan Ruususeen. Kenties Ruusunenkin halusi puhdistaa mainettaan kirjoittamalla siitä, että heidän suhteensa oli normaali rakkaussuhde.

On selvää, että Vanhanen häviää juttunsa. "Pääministerin morsian" on hyvä kirja. Siinä eräs nuori nainen kertoo suhteestaan pääministeriin. Kirjan suuria paljastuksia ovat esimerkiksi seksin harjoittaminen, saunassa käynti, uuniperunat ja Vanhasen lasten jotkut väitetyt tunteet, joiden sisältö ei tainnut olla kummoinen. Oikeussalissa myös mainittiin siitä, että kirjassa kerrottiin Vanhasen kahdesta kissasta.

Katso videot ennen ja jälkeen oikeudenkäynnin:

"Sofi Oksanen on natsi"

"Sofi Oksanen on natsi", kirjoittaa Heidi Komulainen Kansan Uutisten Verkkolehdessä, ks. http://www.kansanuutiset.fi/blogit/heidi-komulainen/

Komulaisesta on sanottava, että hän on rohkea ihminen. Hän ei varmaankaan kykene kuin aavistamaan sitä, mihin Sofi Oksasen kritisointi voi johtaa. Sofi Oksanen on kaikki palkinnot kahminnut jonkinlainen suomalaisen epäkirjallisuuden Göebbels, siis propagandisti, jonka "kirjallisuudella" on henkilökohtaisuuden ohella syvä ulkopoliittinen funktio. Sofi ennen kaikkea legitimoi etelänaapurimme Viron eli Eestin apartheid-sorron eli sen, josta meille ei kerrota juuri mitään.

Kirjoittamalla, että "Sofi Oksanen on natsi", Heidi tulee siis vavisuttaneeksi myös eteläisen naapurimme sisä- ja ulkopoliittisia rakenteita. Heidi ei ehkä tiedä, että Sofi on siellä "vuoden virolainen" ja säännöllinen vieras ns. apartheid-linnakkeessa, eli Suomen Tallinnan suurlähetystössä, mistä käsin apartheid-järjestelmän varsinainen hallinto on ohjattu.

Kirjoittamalla, että "Sofi Oksanen on natsi", Heidi osoittaa tosiasiallisen vallankumouksellisuutensa. Näin julmaa lausetta ei ole kirjoitettu pitkään aikaan, eivätkä edes Suomen antifasistisen komitean Sofi-kriitikot ole uskaltaneet sanoa asiaa näin suoraan.

Varsinaisessa arviossaan Heidi huomaa Sofin tarinat varsin henkilökohtaisiksi, siis poliittisiksi. Sofin imagoon kuuluukin kaksikerroksinen henkilökohtaisuus: hän kirjoittaa omasta virolaisuudestaan ja samalla myös Viron historiasta sekä vielä kolmanneksi, naisiin kohdistuvasta seksuaalisesta väkivallasta. Tämä kolmas on se, josta kukaan ei tietenkään voi sanoa, että siitä ei saisi kirjoittaa. Se on se valtti, jonka Sofi vetää esiin silloin, kun hän on propagandistina ahtaalla. Mutta Heidin mielestä Sofi on natsi, siitä huolimatta. Heidi uskaltaa sen sanoa, naisena. Miehen sanomana se ei vielä kuulostaisi miltään.

Heidi kertoo väitelleensä joidenkin tovereiden kanssa taannoin siitä, onko Sofi natsi. Silloin Heidi kertoi puoltaneensa Sofia feministinä. Nyt Heidi kirjoittaa: "Nyt, luettuani Oksasen teokset "Stalinin lehmät" ja Finlandia-palkitun "Puhdistuksen", joudun valitettavasti sanomaan olleeni väärässä ja voin yhtyä tovereideni kuoroon: Sofi Oksanen on natsi." Heidi tunnisti Sofin kirjassa kansallismielisyyttä ja neuvostovastaisuutta. Vapaata Viroa puolustavat olennot ovat rakastettavia pellavapäitä ja kommunistit raiskaavia, katkeria ja haisevia pettureita. Heidi unohtaa lisätä, että tällainen asetelma on nyt noteerattu Suomessa kaikkien palkintojen arvoiseksi kirjallisuudeksi; se pyörii myös kaikissa teattareissa ja Virossa siitä tehdään peräti ooppera ja sillä puolustetaan apartheidia eli kansalaisoikeuksien riistoa sadoilta tuhansilta syyttömiltä venäläisiltä.

Sanomattakin on selvää, että Heidi Komulainen on toisinajattelija, ja vieläpä hyvin vaarallinen. Vanhasta ja Halosta voi haukkua kuka tahansa, mutta kuinka moni uskaltaa sanoa, että Sofi Oksanen on natsi? Heidi on tullut puuttuneeksi suomalaisen establishmentin kirjalliseen makuun. Voi olla, että establishmentti ei anna sitä anteeksi. Niin ja Heidi tulee vieläpä kysyneeksi, olisiko Sofi "nerokas natsi".

Heidin tekstiä lukiessa huomaa, kuinka vaarallisia naiset yleensä ovat. Sofi Oksanen on vaarallinen propagandisti, jonka teoksilla legitimoidaan satojen tuhansien ihmisten sorto. Mutta Heidi on vielä vaarallisempi, koska hän kirjoittaa myös runoja. Kuten tiedetään, runot ovat vaarallisempia kuin pommit.

Mitä muita mielipiteitä kyseisellä henkilöllä on, uskaltaa tuskin katsoa. Aivot ovat vaarallisen terveet.

Uuden Suomen päätoimittaja kielsi Sofi Oksasen kritisoinnin: "Se oli pakko poistaa"

Uuden Suomen päätoimittaja Markku Huusko sulki tänään blogini noin vuorokausi sen jälkeen, kun julkaisin Sofi Oksasta kritisoineen kirjoituksen otsikolla Sofi Oksanen lopetti kirjoittamisen! Käsittelin kirjoituksessani kriittisesti Oksasen omaa ilmoitusta kirjoittamisen lopettamisesta sekä epäkirjailijamaista Sofi-brändiä. Ei tulisi mieleenikään, että megaluokan julkkis Sofi Oksanen on kritiikin ulkopuolella. Mutta Uudessa Suomessa hän on pyhä ja koskematon.

Huuskon sensuuripäätöksen mukaan Sofi Oksasen, Imbi Pajun ja Iivi Anna Masson kritisoiminen on Uuden Suomen sivuilla kiellettyä. Samalla Huusko poisti Sofi-kirjoituksestani sadat kertyneet eri ihmisten kriittiset ja muut kommentit. Viron apartheid-sortopolitiikan johtavat propagandistit ovat siis kriittisen keskustelun ulkopuolella, ainakin Uudessa Suomessa. Näin Huusko törkeällä tavalla rajoitti kaikkien suomalaisten perusoikeutta, vapautta ilmaista mielipiteitä. Niklas Herlin on asettanut itsensä Suomen perustuslain yläpuolelle, mitä en yhtään ihmettele.

On epäselvää, kuka pakotti Huuskon poistamaan Sofi Oksasta koskevan kritiikin. "Se oli pakko poistaa", Huusko toisti minulle useaan otteeseen, kun soitin hänelle selvittääkseni asiaa. Kuka pakotti Huuskoa, on vielä epäselvää. Huuskon mukaan Sofi Oksasen kritisointi "ei ole palvelun hengen mukaista". Uuden Suomen hengen mukaista on siis oikeuttaa venäläisten sorto Virossa kieltämällä apartheid-prinsessan ja hänen hovinsa kritisointi.

Noin kolme minuuttia kestävä puhelinkeskusteluni Huuskon kanssa on nauhalla, ja laitan sen aivan pian YouTubeen todisteeksi Uuden Suomen perustuslain vastaisesta sensuurilinjasta. Huusko kielsi minulta Sofi-tekstini takia kirjoittamisen kokonaan.

Kirjoitukseni Sofi Oksasesta on alla. Jokainen ymmärtää, että Sofi Oksasen kaltaista megaluokan julkkista saa ja pitääkin kritisoida. Mutta Uusi Suomi on nyt mukana siinä propagandarintamassa, jonka päätavoite on oikeuttaa venäläisten sorto Virossa. Juuri sitä varten "Sofi Oksanen" on olemassa, ja juuri sitä varten hänen ympärilleen on rakennettu lähinnä SanomaWSOY:n propagandistien tuella läpäisemätön palvonnan muuri, jota ulkoministeriömme ja Viron suurlähetystö suojelevat.

Tänään sain kuulla, että kirjoittamiseen kyllästynyt Sofi ei viitsinyt mennä edes oman "Kaiken takana oli pelko"-kirjansa julkistamistilaisuuteen Tallinnaan. Sain myös kaksi puhelinsoittoa, joissa väitettiin, että Sofi ei ole itse kirjoittanut kirjojaan. Ne olisi muka sisältöä myöten rakennettu tietyn brändin mukaan. Tällaista minulla ei ole oikeutta väittää, koska minulla ei ole mitään todisteita noin rajulle väitteelle. Olen kuitenkin kuullut Sofin "teosten" rajusta editoinnista.

Minulla on tietysti täysi oikeus olla pitämättä Oksasta kirjailijana ja hänen julkaisujaan kirjallisuutena. Ne ovat vain tietynlaista psykologisesti kohtalaisen taitavasti rakennettua propagandaa, joka yhdessä Oksasen ulkomuodon, palkintojen ja näytelmien kanssa muodostavat tietynlaisen omituisen performanssin. Juuri tähän performanssiin Sofi on nyt kyllästynyt. Tämä performanssi on väkivaltaa ennen kaikkea Sofi Oksasta itseään vastaan.

Ohessa alla teksti, jonka Uuden Suomen päätoimittaja Huusko sensuroi blogipalvelusta, poisti siihen kertyneet lukuisten ihmisten kommentit, antoi minulle pysyvän kirjoituskiellon ja totesi puhelimessa lukuisia kertoja: "Se oli pakko poistaa!"

Sofi Oksanen lopetti kirjoittamisen!

Tänään kaupungilla käteeni tarttunut tuore City-lehti sisältää todellisen jymypaljastuksen: Sofi Oksanen on täysin odotetusti lopettanut kirjailijan uransa. Näin Sofi: "Olen puolitoista vuotta yrittänyt löytää aikaa kirjoittamiselle, mutta se ei onnistu. Ensi vuosikaan [lue: 2011] ei näytä kirjoittamisen kannalta hedelmälliseltä. Ehkä jotakin taustatyötä pystyy tekemään."

Tähän on tietysti todettava, ettei Sofi ole koskaan aloittanutkaan kirjoittamista. Eihän Sofi edes tiedä, mitä kirjoittaminen on. Hänellä ei ole mitään käsitystä siitä, mitä kirjoittajan ammatti tarkoittaa. Sofi on vain hyvä tuote, ja sellaisena sopii myös vuoden ihmiseksi Virossa. Tämän tittelin hän on saanut vain Venäjä-vastaisen miehityspropagandansa ansiosta.

Sofilla varmasti olisi aikaa kirjoitella, mutta hän vaikuttaa lopen kyllästyneeltä itseensä, siis imagoonsa. Oireellista on myös se, että hän on luopunut pyöreistä silmälaseistaan. Huomautinhan eräässä blogitekstissäni, että rumien silmälasien takana on kaunis Sofi. Niinkuin onkin.

Kun Sofi nyt on siis paljastanut, ettei hän ole kirjoittanut enää puoleentoista vuoteen, on aika riisua loputkin siitä naamiosta, jonka kustantajat, toimittajat ja Viron historian ammattiväärentäjät ovat Sofin niskoille laittaneet. Sofi voisi kirjoittaa nyt kirjan Puhdistus II, jossa Sofi puhdistaa itsensä läpikaupallisesta roolistaan, siis purkaa oman tuotteistuksensa.

City-lehden haastattelussa tapahtui kuitenkin yllättävä käänne siinä vaiheessa, kun toimittaja Walter de Camp mainitsi Johan Bäckmanin käyneen Sofin kannoilla Brysselissä. Sillä hetkellä toimittajan ja haastateltavan roolit vaihtuivat, sillä Cityn mukaan Sofi kysyi heti uteliaana Walterilta: Mitä Bäckman Brysselissä teki?

Tiedän olevani Sofille kiinnostava henkilö. Tämä johtuu siitä, että olen ainoa henkilö maailmassa, joka kehtaa arvostella Sofia. Siksi hän on minusta kiinnostunut, mikä on siis normaalia. Sofi kyllä seuraa kirjoitteluani ja lukee tämänkin tekstin, koska häntä huolestuttaa suunnattomasti se, että olemme asioista samaa mieltä.

Kuten eräs viisas vanha juutalainen minulle kerran tokaisi: Johan, on helpompi olla fasisti kuin antifasisti. Niinpä Sofin elämä on varmasti helpompaa kuin minun elämäni, mutta myös tylsempää. Siksi Sofia ottaa ns. pannuun eikä kirjoittaminen kiinnosta enää. Sofille ei anneta maahantulokieltoja, mutta minulle annetaan. On ikävää kun kaikki koko ajan hymyilevät ja kehuvat, se on eräänlaista terroria sekin.

Sofin valintaan lopettaa kirjoittaminen liittyy myös ideologinen suunnanmuutos. "Viihdyn itsekin neuvostoestetiikan parissa", kirjoittaa Sofi tuoreehkossa "Me muut"-kirjasessa. Aikaisemminhan hän on osoittanut vain vihaavansa kaikkea neuvostolaista. Mutta nyt hän pitää Lasnamäestäkin, sillä hänen mielestään neuvostoestetiikka "oli minulle normaali ja kodikas lapsuusympäristö eikä Lasnamäe edusta minulle samanlaista toivottomuutta tai synkkyyttä kuin nykyään monille suomalaisturisteille".

On täysin mahdotonta ajatella, että esimerkiksi Imbi Paju tai Iivi Anna Masso kirjoittaisivat "viihtyvänsä neuvostoestetiikan parissa". Heitä viihdyttää eniten hakaristiestetiikka, kuten Lotta Svärdin hakaristit tai Viron ns. identiteetti eli Tallinnassa sojottava natsistondis.

Sofi Oksanen lopetti kirjoittamisen!

Tänään kaupungilla käteeni tarttunut tuore City-lehti sisältää todellisen jymypaljastuksen: Sofi Oksanen on täysin odotetusti lopettanut kirjailijan uransa. Näin Sofi: "Olen puolitoista vuotta yrittänyt löytää aikaa kirjoittamiselle, mutta se ei onnistu. Ensi vuosikaan [lue: 2011] ei näytä kirjoittamisen kannalta hedelmälliseltä. Ehkä jotakin taustatyötä pystyy tekemään."

Tähän on tietysti todettava, ettei Sofi ole koskaan aloittanutkaan kirjoittamista. Eihän Sofi edes tiedä, mitä kirjoittaminen on. Hänellä ei ole mitään käsitystä siitä, mitä kirjoittajan ammatti tarkoittaa. Sofi on vain hyvä tuote, ja sellaisena sopii myös vuoden ihmiseksi Virossa. Tämän tittelin hän on saanut vain Venäjä-vastaisen miehityspropagandansa ansiosta.

Sofilla varmasti olisi aikaa kirjoitella, mutta hän vaikuttaa lopen kyllästyneeltä itseensä, siis imagoonsa. Oireellista on myös se, että hän on luopunut pyöreistä silmälaseistaan. Huomautinhan eräässä blogitekstissäni, että rumien silmälasien takana on kaunis Sofi. Niinkuin onkin.

Kun Sofi nyt on siis paljastanut, ettei hän ole kirjoittanut enää puoleentoista vuoteen, on aika riisua loputkin siitä naamiosta, jonka kustantajat, toimittajat ja Viron historian ammattiväärentäjät ovat Sofin niskoille laittaneet. Sofi voisi kirjoittaa nyt kirjan Puhdistus II, jossa Sofi puhdistaa itsensä läpikaupallisesta roolistaan, siis purkaa oman tuotteistuksensa.

City-lehden haastattelussa tapahtui kuitenkin yllättävä käänne siinä vaiheessa, kun toimittaja Walter de Camp mainitsi Johan Bäckmanin käyneen Sofin kannoilla Brysselissä. Sillä hetkellä toimittajan ja haastateltavan roolit vaihtuivat, sillä Cityn mukaan Sofi kysyi heti uteliaana Walterilta: Mitä Bäckman Brysselissä teki?

Tiedän olevani Sofille kiinnostava henkilö. Tämä johtuu siitä, että olen ainoa henkilö maailmassa, joka kehtaa arvostella Sofia. Siksi hän on minusta kiinnostunut, mikä on siis normaalia. Sofi kyllä seuraa kirjoitteluani ja lukee tämänkin tekstin, koska häntä huolestuttaa suunnattomasti se, että olemme asioista samaa mieltä.

Kuten eräs viisas vanha juutalainen minulle kerran tokaisi: Johan, on helpompi olla fasisti kuin antifasisti. Niinpä Sofin elämä on varmasti helpompaa kuin minun elämäni, mutta myös tylsempää. Siksi Sofia ottaa ns. pannuun eikä kirjoittaminen kiinnosta enää. Sofille ei anneta maahantulokieltoja, mutta minulle annetaan. On ikävää kun kaikki koko ajan hymyilevät ja kehuvat, se on eräänlaista terroria sekin.

Sofin valintaan lopettaa kirjoittaminen liittyy myös ideologinen suunnanmuutos. "Viihdyn itsekin neuvostoestetiikan parissa", kirjoittaa Sofi tuoreehkossa "Me muut"-kirjasessa. Aikaisemminhan hän on osoittanut vain vihaavansa kaikkea neuvostolaista. Mutta nyt hän pitää Lasnamäestäkin, sillä hänen mielestään neuvostoestetiikka "oli minulle normaali ja kodikas lapsuusympäristö eikä Lasnamäe edusta minulle samanlaista toivottomuutta tai synkkyyttä kuin nykyään monille suomalaisturisteille".

On täysin mahdotonta ajatella, että esimerkiksi Imbi Paju tai Iivi Anna Masso kirjoittaisivat "viihtyvänsä neuvostoestetiikan parissa". Heitä viihdyttää eniten hakaristiestetiikka, kuten Lotta Svärdin hakaristit tai Viron ns. identiteetti eli Tallinnassa sojottava natsistondis.

Toimittaja Leena Hietanen kertoo "Antifasistin päiväkirjasta"

Näin Leena Hietanen kuvailee pian ilmestyvää "Antifasistin päiväkirjaa":

"Minullehan neuvostotankit sopivat. Ne ovat "rauhan" tankkeja, tuhosivat fasismin ja takasivat Euroopan demokratisoitumisen. Ilman neuvostotankkeja ja Neuvostoliiton mahtiasemaa vasemmisto ei olisi ollut vallassa Länsi-Euroopassa ja koskaan kyennyt viemään läpi niitä uudistuksia, jotka johtivat hyvinvointivaltion syntyyn. Eurooppa oli pakotettu demokratisoitumaan, järjestämään ilmaisen koulutuksen ja terveydenhoidon Neuvostoliiton mallin mukaisesti. Osaltaan Neuvostoliiton romahdukseen johtikin se, että kommunismin ihanteista on tullut lännessä mainstreamia. Ne ovat nyt länsimaisen demokratian peruspilareita.
Vuosi 2009 oli antifasismille murroksellinen. Historian vääristelijät herättivät Venäjän perustamaan historiakomissionsa, amerikkalaiset intellektuellit heräsivät puolustamaan Holokaustin ainutlaatuisuutta maailmassa. Baltia on johtava paikka, jossa tuotetaan historiallista humpuukia, rinnastetaan rikollisesti kommunismia fasismiin, luodaan valheita kaksoiskansanmurhasta ja peitetään natsirikoksia sekä Virossa ja Latviassa apartheid-rikoksia. Tämä kirja on vastalause ja hätähuuto sen puolesta, että Suomessa on syytä herätä tuomitsemaan fasismin nousu Baltiassa ja sen räikein ilmenemismuoto, Viron apartheid."

Toimittaja Leena Hietaselta "Antifasistin päiväkirja"

Suomen antifasistinen komitea julkistaa lähiaikoina ensimmäisen kustanteensa, toimittaja Leena Hietasen "Antifasistin päiväkirjan". Teos kertoo totuuden apartheid-Virosta, ihmisoikeuksian loukkauksista ja historian väärentämisestä sekä suomalaisten "hyödyllisten idioottien" osallistumisesta virallisen Viron Venäjä-vastaiseen kampanjointiin. Hietanen järjestää Helsingissä lehdistötilaisuuden, josta ilmoitetaan myöhemmin. Kirjaa on pian saatavilla kaikista hyvinvarustetuista kirjakaupoista ja kirjastoista.

Estonian Story: Stop Stalinist Estonia!

Johan Bäckman asianajajan Irja Tähismaan lausunto maahantulokieltoasiassa

Luterilaiset piispat ryhtyneet ajamaan omaa ulkopolitiikkaansa

Juha Molarin tapaus on meille siunaukseksi, sillä se on paljastanut evankelis-luterilaisen kirkon johtoportaassa sikiävän kieron ja epärehellisen revansismin sairauden. Tänään Savon Sanomat kammottavassa piispoja kiihottavassa pääkirjoituksessaan haluaa ristiinnaulita kirkkoherra Juha Molarin mukamas "väärien" historiatulkintojen takia:

http://www.savonsanomat.fi/mielipide/artikkelit/kirkolla-on-ristinsä/522331

Espoon piispa Mikko Heikka on jo viime keväänä päättänyt erottaa Molarin nimenomaan tämän "väärien" historiatulkintojen ja väitetyn "Venäjä-myönteisyyden" tähden. Erottamishanke lähti liikkeelle revansistisen Karjalan "palautusta" ajavan ProKarelian tekemästä kantelusta. Juha oli kommentoinut ProKareliaa esimerkiksi "vihan lahkoksi", mutta tällaista kieltä ei pappi saisi kuulemma käyttää. Piispa Mikko Heikka haluaisi siis kokonaan poistaa jotkut sanat pappien kielenkäytöstä.

Minun mielestäni Molari on kuitenkin puhunut ProKareliasta asiallisen kriittisesti, ProKarelian omaa propagandaa vastaavasti, ja myös kirkon kantaa kunnioittaen, katsokaa vaikka itse videot Molarin ProKarelia-aiheisesta esitelmästä:

http://www.youtube.com/watch?v=9D6UTsyiCMU

http://www.youtube.com/watch?v=oY7Zpzflw0M

Piispa Heikka ja hänen kumileimasimensa, Espoon hiippakunnan tuomiokapituli, ovat kehitelleet kaikenlaista Juhan pään menoksi. Olennaista on se, että virallisten ja avointen päätösten sijaan tuomiokapituli julistaa kaikki asiat ensin salaiseksi, mutta laittaa heti perään itse eetteriin perättömiä valheita sisältäviä lehdistötiedotteita, joiden mukaan Juha olisi syyllistynyt kaikenlaiseen moitittavaan. Viimeisen lehdistötiedotteen mukaan Juhan ja hänen seurakuntansa välillä vallitsisi epäluottamus, vaikka kukaan seurakunnasta ei ole Juhasta valittanut. Aiemmin tuomiokapituli ilmoitti lehdistötiedotteella, että Juha olisi mielenosoituksessa syyllistynyt johonkin asiattomaan tai moitittavaan käyttäytymiseen, vaikkei Juha ole mihinkään mielenosoitukseen edes osallistunut.

Juha Molarin kohtelu täyttää poliittisen vainon tunnusmerkit. Asia on jo miljoonien ihmisten tiedossa, sillä Venäjän tiedotusvälineet ovat tietysti kiinnostuneet suomalaisten piispojen russofobiasta ja ulkopolitiikkaan sekaantumisesta.

Piispa Mikko Heikka määräsi Molarin erottamisen käytännön toteuttajaksi tutkinta-asiames Jorma Backin, yli 70-vuotiaan kokoomuslaisen eläkeläisen, joka itsekin on Karjalan evakko. Backin teksti on kammottavaa luettavaa ja Molari saa siitä aiheen varmasti useampaankin tutkintapyyntöön poliisille. Back mm. herjaa Molaria jakomieliseksi ja vainoharhaiseksi narsistiksi. Kaikki on ilmeisesti luterilaisessa kirkossamme sallittua silloin, kun käydään sotaa Venäjää ja venäläisiä vastaan.

Jorma Back väittää Juha Molarin osallistuneen maaliskuussa niin sanottuun Naši-mielenosoitukseen Sanomatalossa ja pitää tätä perusteena Juhan irtisanomiselle heti. On totta että Juha on ollut tarkkailemassa venäläisten nuorisoliikkeiden toimintaa, mutta käyttänyt tätä lähinnä omaan tiedonkeruuseen. Varsinaisiin mielenosoituksiin hän on pitänyt etäisyyttä. Kun Molari itse kiistää osallistumisensa mielenosoituksiin eikä hänen osallistumisestaan ole edes näyttöä, Back pitää kuitenkin tarpeellisena Molarin erottamista, koska hän kuitenkin tukee mielenosoittajia näkemyksillään.

Back myös moittii Juhaa siitä, että hänen historiantulkintansa eivät vastaa "virallista" suomalaista historiakäsitystä. Tämäkin on siis peruste Juhan erottamiselle, koska kyse olisi papin epäasiallisesta käytöksestä.

Tosiasiassa Juha Molari on Suomen virallisen ulkopolitiikan kannalla. Juha Molari ei kannata Karjalan palautusta, kuten ei kannata Suomen virallinen valtionjohtokaan, joka ei viimeisen melkein 20 vuoden aikana ole tehnyt mitään Karjalan palautuksen edistämiseksi. Juha Molari pitää sotasyyllisten tuomioita oikeina, kuten pitää myös valtiojohtommekin, joka ei ole edes yrittänyt ryhtyä mihinkään toimiin sotarikollistemme tuomioiden kumoamiseksi.

Näin ollen kirkkoherra Juha Molari siis noudattaa valtionkirkkomme pappina hyväksi koettua Suomen virallista linjaa suhteessa eräisiin ulkopoliittisiin kysymyksiin. Herääkin kysymys siitä, miksi piispa Mikko Heikka ei noudata tätä linjaa, ja miksi hän on määrännyt Juha Molaria herjaamaan avoimen revansistisesti ja vihamielisesti Venäjään suhtautuvat evakon, jonka puolueelliset sympatiat ProKareliaa kohtaan ovat kaikkien nähtävissä? Miksi Espoon hiippakunnan tuomiokapituli noudattaa revansistista linjaa?

Jorma Back (kok) ottaa myös kantaa ProKareliaa lähellä olevan asianajaja Kari Silvennoisen tekemään tutkintapyyntön Juha Molarista. Silvennoinen syytti Molaria kunnianloukkauksesta, muttei yksilöinyt, mitä Molari olisi sanonut. Poliisi ja syyttäjä eivät lähteneet tutkimaan asiaa. Tästä Jorma Back sai aiheen vaatia Molarin erottamista, koska päätös jättää asia tutkimatta ei kuulemma tarkoita vielä sitä, että Molari olisi syytön rikokseen.

Tutkinta-asiamies Backilla ei ole mitään käsitystä oikeusvaltion perusarvoista, kuten syyttömyysolettamasta. Sama tietämättömyys vallitsee Backin tavassa kommentoida Juha Molarin näkemystä sotasyyllisistä. Backin mielestä Juhan pitäisi ottaa huomioon, että sotasyylliset tuomittiin suomalaiselle oikeuskäsitykselle vieraan taannehtivan oikeudenkäytön nojalla. Tässäkin Back erehtyy pahasti, sillä nykyinenkin eurooppalainen oikeuskäytäntö antaa mahdollisuuden taannehtivaan oikeudenkäyttöön nimenomaan sotarikosten tapauksessa.

Molarin kohtelu vastaa puhtaasti stalinistista oikeudenkäyttöä: kun syyllinen on keksitty, täytyy vain löytää tapaukseen sopiva lainkohta. Tuomiokapituli nuijii asiat läpi kuin stalinistinen troikka, ja ulos laitetaan heti herjaava ja valheellinen lehdistötiedote. Jorma Backin esityksessä tosin viitataan väärään lainkohtaan Molarin erottamisen perusteena eikä edes tiedetä Molarin virka-asemaa. Kaikki on sallittua, kun piispat vainoavat lähimmäistään.

On täysin selvää, että asia on ajanut valtionkirkkomme pahaan kriisiin. Juha Molarin syrjintä ei ole vähäinen yksittäistapaus, vaan globaalissa mediassa valtavasti huomiota saanut skandaali. Jokainen terve kristitty tajuaa, että luterilaiset piispamme sairastavat jotakin vielä tarkemmin määrittelemätöntä sairautta, eräänlaista demokratian ja sananvapauden hylkimisreaktiota.

Niin ja mikä sitten on ProKarelia? 1990-luvun alussa piispa Erkki Kansanaho ilmoitti julkisuudessa näyttävästi, että fasistisena järjestönä kielletty, pahamaineinen Akateeminen Karjala-Seura pitäisi perustaa uudelleen nimellä "ProKarelia". Näin myös tapahtui. Nokkamieheksi valittiin Heikki A. Reenpää, Akateemisen Karjala-Seuran jäsen, joka 1943 vapaaehtoisena osallistui fasistien kanssa Leningradin elämäntien katkaisuoperaatioon Laatokalla, siis miljoonien ihmisten murhayritykseen. (Jostakin syystä ProKarelian sivuilla väitetään, ettei Suomi mitenkään osallistunut Laatokan elämäntien katkaisuun, vaikka nokkamies itse oli siellä asialla!)

Sysimusta fasismi kukoistaa. Juha Molarin kohtelu on kammottavaa katseltavaa. On selvä, että piispat eivät voi tästä selvitä voittajina. Asia on herättänyt niin paljon huomiota, että esimerkiksi valtakunnansyyttäjänvirasto syyllistyy virkavirheeseen, mikäli se ei oma-aloitteisesti ala selvitellä Molarin kohtelua.

Irja Tähismaan runo Espoon piispa Mikko Heikasta

Tartolainen juristi ja runoilija Irja Tähismaa kirjoitti tänään 12.1.2010 runon Espoon piispa Mikko Heikasta kuultuaan tämän päätöksestä erottaa Pohjan kirkkoherra Juha Molari. Irja lausui runonsa Hotelli Seurahuoneella iltapäivällä järjestetyssä konferenssissa "Nuoriso russofobiaa vastaan":

Johan Bäckmanin vetoomus piispa Mikko Heikalle

Tommi Lievemaan vetoomus piispa Mikko Heikalle

Tiedote: Putin-nuoret osoittavat mieltä Suomen konsulaattia vastaan

Suomen tiedotusvälineille

Putin- eli Nashi-nuoret osoittavat tiistaina 12.1.2010 mieltä Suomen konsulaattia vastaan Pietarissa noin klo 12.

Mielenosoituksen aiheena on vastustaa Pohjan kirkkoherra Juha Molarin erottamista. Espoon piispa Mikko Heikka on päättänyt erottaa Molarin, koska tämä osallistui Sanomatalossa viime vuoden maaliskuussa ns. Nashi-mielenosoitukseen. Tämä on piispan ja hänen asettamansa kokoomuslaisen tutkinta-asiamies Jorma Backin mielestä kirkkolain tarkoittamaa papin sopimatonta käytöstä. Erottamisen taustana on Karjalan palautusta ajavan ProKarelian esittämä vaatimus Molarin rankaisemisesta.

Espoon tuomiokapitulin edessä (os. Kirkkokatu 10, Espoo) järjestetään samaan aikaan 12.1.2010 klo 11.30 alkaen mielenosoitus, johon osallistuu useita kansalaisjärjestökä Venäjältä, Virosta ja Suomesta. Tukimielenosoituksia järjestetään samaan aikaan useissa kaupungeissa Suomen edustustoja vastaan, mm. Tallinnassa. Pariisissa ja Tukholmassa.

Molari on jo kannellut kohtelustaan eduskunnan oikeusasiamiehelle.

Molarin kohtelu on herättännyt laaja kummastelua ja keskustelua Internetissä.

Lisätietoja Johan Bäckman 040 503 5474, Juha Molari 044 760 4549

Tiedotteita: http://antifasistit.blogspot.com, juhamolari.blogspot.com

Espoon piispa sai Tartosta kirjeen

Arvoisa piispa Mikko Heikka ja Espoon tuomiokapituli

Olen virolaissuomalainen runoilija ja Tarton yliopistosta valmistunut juristi ja kirjoitan Teille kirkkoherra Juha Molarin puolesta jonka erottamista Te tulette harkitsemaan 12. 01. 2010.

Suomi on äitini suvun kotimaa ja minä olen ylpeä siitä että olen puoliksi suomalainen. Olen aina ollut ylpeä siitä että Suomessa ihmisiä ei kiusata mielipiteitensä takia kuten se on monta kertaa tapahtunut Virossa. Mutta Viro kantaa vielä harteillaan neuvostoaikojen kahleita ja sen voi antaa anteeksi. Kyllä Viro kasvaa ja muuttuu vielä vapaaksi yhteiskunnaksi.

Mutta Suomi on ollut vapaa yhteiskunta jo pitkästä aikaa. Suomen pitäisi siis tuntea hyvin vapaan yhteiskunnan perusoikeudet joista yksi tärkein on ihmisen oikeus ilmaista rauhallisesti mielipiteensä.

Kirkkoherra Juha Molari ei ole tehnyt mitään, jotta hänen erottamista työstään voisi edes harkita. Hän on vain kertonut rauhallisesti ja asiallisesti mielipiteensä yhteiskunnallisista asioista, joista hän on kiinnostunut ja jotka ovat hänelle tärkietä. Siinä ei ole mitään kiellettyä - myös kirkkoherroilla on oikeus ilmaista vapaasti mielipiteensä.

Juha Molari on myös puolustanut ihmisten oikeuksia kuten Anton Salosen tapauksessa. Hän uskaltautui asettua tavallisen ihmisen puolelle - siitä häntä tulisi kiittää, eikä moittia. Uskon että kirkko ei ole unohtanut perusarvojaan ja Jeesuksen opetusta, joka oli aina tavallisten ihmisten puolella, vaikka se ei aina miellyttänytkin valtiota ja hallitsijoita.

Haluaisin huomauttaa Teille myös sen, että Molarin tapausta tutkinut asiamies Jorma Back ei voi olla Molarin asiassa objektiivinen (ja sitä myös oikeudentieteellisestä kannasta), koska hän on toiminut aktiivisesti Valamo-seurassa ja on henkilökohtaisesti kiinnostunut Karjalan palauttamisesta.

Pyydän Teitä ja Espoon tuomiokapitulia jättämään Juha Molari ammattiin, sillä Suomen kirkko voi olla hänenkaltaisista ihmisistä ylpeä. Pienten maiden kuten Suomi ja Viro pitää arvostaa jokaista ihmistä joka uskaltaa taistella ihmisoikeuksien ja tavallisten ihmisten puolesta, sillä sellaisia ihmisiä ei ole paljon.

Suomeen ja vapaan yhteiskuntaan uskoen,

Irja Tähismaa
virolaissuomalainen runoilija ja juristi Virosta

Lehdistötilaisuus Helsingin keskustassa tiistaina 12.1.2010 kello 10.30

Lehdistötiedote

Espoon tuomiokapitulin päätöstä erottaa kirkkoherra Juha Molari Venäjä-myönteisten mielipiteiden takia protestoidaan laajasti.

Espoon hiippakunnan tuomiokapitulin edustalla järjestetään tiistaina 12.1.2010 mielenosoitus. Tukimielenosoituksia järjestetään Venäjän ja EU:n alueella Suomen diplomaattiedustustoja vastaan.

Piispa Mikko Heikka on määrännyt kirkkoherra Juha Molarin erottamisesta "kritiikittömien" Venäjä-mielipiteiden vuoksi. Myös Molarin Venäjällä matkustelu on kuulemma kielteinen asia. Piispa Heikka ei ole ollenkaan ottanut huomioon, että Molarin vaimo ja lapset ovat Venäjän kansalaisia. Käytännössä erottamisen valmistelut on suorittanut yli 70-vuotias kokoomuslainen tutkinta-asiamies Jorma Back, jonka kirjoitukset Molari on kokenut erittäin loukkaaviksi. Mitään huomautettavaa Molarin varsinaisesta viranhoidosta ei ole löytynyt.

HUOM! LEHDISTÖTILAISUUS!

Mielenosoittajat järjestävät lehdistötilaisuuden Helsingin keskustassa hotelli Seurahuoneen Keltaisessa kabinetissa 12.1.2010 kello 10.30 alkaen.

TERVETULOA!

Lisätietoja: Pohjan kirkkoherra Juha Molari, puh. 044 760 4549
Mielenosoituksista: Johan Bäckman, puh. 040 503 5474

Liity tukiryhmään Facebookissa: http://www.facebook.com/event.php?eid=399358550719&ref=mf

Kirkkoherra Juha Molarin erottaminen on lyöty lukkoon

Lehdistötiedote

LUTERILAINEN PAPPI EI SAA SITEERATA DOSTOJEVSKIÄ
Kirkkoherra Juha Molarin erottaminen on lyöty lukkoon

Espoon piispa Mikko Heikka ei arvosta monikulttuurisuutta, sillä hän on päättänyt erottaa Pohjan kirkkoherran Juha Molarin Venäjä-myönteisten mielipiteiden takia. Tämä näkyy selvästi piispan määräämän tutkinta-asiamiehen, 71-vuotiaan Jorma Backin lausunnoista, joissa kovin sanoin vaaditaan Molarin erottamista, tärkeimpänä perusteena "kritiikitön" suhtautuminen Venäjään. Back pitää raskauttavana myös Molarin myönteistä suhtautumista Venäjän ortodoksiseen kirkkoon.

Ainoaksi mainitsemisen arvoiseksi puutteeksi Molarin varsinaisessa virantoimituksessa tutkinta-asiamies Jorma Back nimeää sen, että Molari mainitsi eräässä saarnassaan neljä vuotta sitten venäläisen kirjailijan Fjodor Dostojevskin. Tätäkin Back pitää viranhoidon kannalta raskauttavana, koska kyseinen kirjailija on kuulemma seurakuntalaisille liian vieras.

Back ei mainitse lausunnoissaan mitään siitä, että Juha Molarin vaimo ja heidän kaksi yhteistä lastaan ovat Venäjän kansalaisia. Molarin mielestä on luontevaa, että hän suhtautuu Venäjään ja venäläisiin myönteisesti, koska hänen vaimonsa ja lapsensa ja monet tuttavansa ja vaimon sukulaiset ovat venäläisiä.

Tutkinta-asiamies Back pitää kielteisenä asiana myös sitä, että Molari matkustelee Venäjällä. Backin mielestä Molarin pitäisi anoa Venäjälle matkustamiseen erikseen lupaa tuomiokapitulilta. Molarin mielestä hänen matkustamisensa Pietarissa vaimon sukulaisia ja lasten isovanhempia tapaamassa on luonnollista.

Piispan asettama tutkinta-asiames luettelee Venäjä-myönteisyyden ja Dostojevskin ohella kymmenkunta vastaavaa syytä Molarin erottamiselle ja vaatii kovin sanoin asian siirtämistä kurinpitoasiamiehelle, mikä kirkkolain mukaan merkitsee Molarin erottamista. Espoon tuomiokapituli päättää Juha Molarin erottamisesta 12.1. Asia on käytännössä selvä, sillä tuomiokapituli tuskin asettuu piispaa vastaan.

Molaria ei epäillä mistään rikoksesta eikä hänen viranotoimituksessaan ole huomauttamista. Molarilla ei ole myöskään poissaoloja.

Muista erottamisen perusteista mainittakoon Molarin väitetty osallistuminen Nashi-mielenosoitukseen viime huhtikuussa. Tätä Back pitää perusteena Molarin irtisanomiselle, vaikka Molari itse kiistää osallistumisen. Molari kertoo olleensa paikan päällä satojen muiden kiinnostuneiden tavoin seuraamassa mielenosoituksia. Molari antoi tässä yhteydessä TV2:llle lyhyen haastattelulausunnon, jossa hän moitti joidenkin virolaisten levittämää russofobiaa. Tätä Back pitää mielenosoitukseen osallistumisena ja vaatii Molarin erottamista.

Molaria koskevissa raporteissaan tutkinta-asiamies Back ei ole kyennyt esittämään yhtäkään kontrolloitavissa olevaa näyttöä Molarin toiminnasta tai lausunnoista. Backin teksteissä ei ole lainkaan osoitettu lähteitä.

Molari oli myös seuraamassa Tampereella järjestettyä mielenosoitusta ProKarelia-järjestöä vastaan sekä osallistui asiaa käsittelevään asiantuntijaseminaariin. Molari kertoi mielipiteenään, ettei Karjalan palautuksen ajaminen ole tapahtunut asiallisissa merkeissä. ProKareliaa lähellä oleva aktivisti teki Molarista rikosilmoituksen Tampereen poliisille ja ProKarelian pääsihteeri vaati tuomiokapitulilta Molarin erottamista. Poliisi ja syyttäjä eivät alkaneet edes tutkimaan asiaa, mutta tutkinta-asiamies Back vaatii Molarin erottamista, koska poliisin ja syyttäjän päätös asian tutkimatta jättämisestä eivät Backin mukaan tarkoita, etteikö Molari olisi syyllistynyt rikokseen.

Lisäksi Jorma Back vaatii Molarin erottamista sillä perusteella, että Molari oli netissä kuvaillut Anton Salosen tapausta "suomalaisperäiseksi diplomaattiseksi sotkuksi", viitaten lapsen salakuljetukseen takakontissa. Tämä kolmen sanan lausunto riittää Backin mukaan Molarin erottamiseen, sillä Backin mielestä ainoa syyllinen on venäläinen osapuoli. Näin Back toteaa lausunnossaan.

Molari on kannellut Heikan ja tutkinta-asiamies Backin toimista eduskunnan oikeusasiamiehelle.

Asian tultua julkiseksi Espoon tuomiokapituli on määrännyt kaiken Molaria koskevan aineiston salaiseksi. Häntä uhataan erottamisella, mikäli hän kertoo tilanteestaan julkisesti.

Venäjän tiedotusvälineet ovat pitäneet Molarin kohtelua räikeänä rasistisena vainona. Asiasta ovat kertoneet näkyvästi lukuisat venäläiset lehdet, radioasemat ja televisiokanavat. Myös Venäjän hallituksen virallinen lehti Rossiiskaja Gazeta on nostanut asian tapetille.

Espoon tuomiokapituli päättää Juha Molarin erottamisesta 12.1.2010 kello 12. Suomalaiset, venäläiset ja virolaiset kansalaisjärjestöt, kuten Suomen antifasistinen komitea, Viron Yövartio ja muut osoittavat mieltä Juha Molarin puolesta Espoon tuomiokapitulin luona 12.1.2010 kello 11.30 alkaen. Sitä ennen järjestetään kansainvälinen lehdistötilaisuus kello 10.30 myöhemmin ilmoitettavassa paikassa. Mielenosoittajia on tulossa ainakin Suomesta, Virosta, Latviasta ja Venäjältä.

Lisätietoa: Juha Molari, puh. 044 760 4549
Lisätietoa mielenosoituksesta: Johan Bäckman, 040 503 5474

Tämän esiintymisen perusteella piispa Mikko Heikka vaatii Juha Molarin erottamista, katso video:

Elokuva-arvio: Arvo Tuomisen uusi dokumenttielokuva "Energiakarhu Gazprom"

Arvio toimittaja Arvo Tuomisen dokumenttielokuvasta "Energiajätti Gazprom", ensi ilta TV1:llä 10.1.2010 klo 21.15.

Tuomisen taidokkaasti kuvattu dokumentti antaa hyvän kuvan Venäjän mittasuhteista. Se kannattaa katsoa varsinkin niiden, joiden mielestä Suomen pitäisi hyvän naapuruuden sijaan aloittaa sota Venäjää vastaan liittymällä Natoon (terkut vaan sulle Jyrki). Kamera seilaa Siperian tundralta Jäämerelle, joka puolelta löytyy työteliäitä ja avoimesti puhuvia venäläisiä. Ehkäpä siellä riittäisi töitä myös suomalaisille? Suomalaisethan eivät ole oikein menestyneet työpaikkojen luomisessa omille kansalaisilleen, toisin kuin venäläiset.

Tuomisen dokumentin kuva on ihan erilainen kuin heidihautaloiden kaltaisilla propagandisteilla, joiden tarkoituksena on lietsoa koko EU:n alueella hysteeristä ja sairaalloista Venäjä-vihaa ilmeisesti tulevaa maailmansotaansa varten. Tuominen ei kuitenkaan haaveile Venäjän hävittämisestä, vaan päin vastoin luo objektiivisen kuvan suurvallan tulevaisuudesta.

Taitavasti kuvattu filmi etenee rauhallisesti ja kiinnostaa, sillä nyt poikkeuksellisesti melkein kaikki elokuvassa esitetty tieto on uutta. Heti alussa kiinnostusta herättää runsas kolme vuosikymmentä sitten perustettu siperialainen kaasukaupunki, josta puuttuu hautausmaa, kaikki asukkaat ovat nuoria ja lastentarha on valittu Venäjän parhaaksi. Tuominen antaa siis perin inhimillisen vaikutelman kertomalla kaasuaiheisessa dokumentissaan myös kaasukaupungin lastentarhasta. Lapset näkyvät viihtyvän hyvin ja lastentarhan opetus on näyttävän monipuolista. On selvää, että kaasukaupunki näkyy tuottavan elämäänsä tyytyväisiä ja innokkaita sekä patrioottisia oman maansa tulevaisuuden rakentajia, toisin kuin kotomaamme Suomen koululaitos, jonka suurimpiin saavutuksiin kuuluu kyynisten kouluampujien ja massamurhaajien tuottaminen, Pisa-tutkimuksen tuloksista huolimatta.

Elokuvan kiinnostavinta antia ovat harvinaiset lähikuvat kaasuputken fysiologiasta. Tuominen on päässyt kuvailemaan porauslautalta korpeen, taigalta Jäämerelle, asemien sisään, putkien rakennustyömaille ja joka paikkaan. Tuominen on käynyt jopa katsomassa Venäjän ja Ukrainan rajalla kaasumittareita ja sitä kuuluisaa kampea, jolla kaasu väännetään kiinni. Ukraina ei kuulemma osaa maksaa laskujaan, mistä kiitos kuuluu ilmeisesti amerikkalaisille "säätiöille", joiden osaaminen rajoittuu "oranssin" sekoilun järjestämiseen.

Muutenkin ohjelmassa ei kerrotaan mitään tavanomaista rikollisuudesta, korruptiosta ja "kaasulla kiristämisestä", kuten suomalaisen valtamedian russofobiseen julistukseen yleensä kuuluu. Venäjä on rakentanut hyvin päämäärätietoisesti melkein maailmanlaajuista kaasunjakelua Putinin johdolla ja saksalaisten kumppaneiden tuella ja rahoituksella. Putinin energiahankkeet ovat suurinta eurooppalaista rauhantyötä, Nobelinkin arvoista.

Itämeren Nord Stream -putki on elokuvassa tärkeässä roolissa. Sen rakentelua esitellään, mukaan luettuna teknisesti kiinnostava putken veteenlasku. Suomalaisista sairaalloisen russofobian sävyttämistä uutisista huolimatta Nord Stream ei ole Venäjän kaasuteollisuudelle "ase" ja kaikki kaikessa, sillä Eurooppa on Venäjän ja etenkin Siperian perspektiivistä etäinen pieni läntti. Tuomisen haastatteleman Gazpromin johtajan Aleksandr Medvedevin mukaan Venäjän tärkeitä kaasukumppaneita ovat nyt Kiina, Intia ja Vietnam sekä lukuisat Afrikan ja Etelä-Amerikan maat jne. Venäjän kaasuteollisuudella on siis globaali luonne, mikä on syytä pitää mielessä. Eurooppa ja Nord Stream eivät merkitse koko kuvassa paljoakaan, ja tarpeen vaatiessa Venäjä selviää hyvin ilman niitäkin. Tuomisen dokumentti osoittaa valheeksi sen uskomuksen, että Venäjä olisi jotenkin "riippuvainen" Euroopan energiantarpeesta tai peräti eläisi sillä.

Suomalaisten ja virolaisten hyödyllisten idioottien tuloksettomat yritykset sabotoida Itämeren kaasuputki ovat omaan pesään kusemista, josta tulee kaiken lisäksi valtava lasku. Onneksi näitä oman pesän likaajia ei käsitellä tässä ohjelmassa lainkaan. Siitä huolimatta on todettava, että Venäjän uhkaileminen ja kiristäminen Natolla tai kaasuhankkeen sabotoinnilla on sangen erikoinen suomalaisugrilaisen (valtio)terrorismin muoto.

Arvo Tuomisen dokumentti näyttää palauttaneen journalismin sille kuuluvalle paikalle. Tuominen ei useimpien suomalaisten journalistien tapaan ole laiska netissä surffaaja, joka copypastaa muutaman muiden jo tuhansia kertoja toistaman fraasin, vaan hän todellakin haluaa tuottaa uutta tietoa. Tuominen ei liioin tyrkytä tai jankuta, vaan antaa kuvien kertoa itse. Ennen kaikkea hän tietysti poikkeaa niistä toimittajista, joiden lempipuuhaa on syvän vihan täyttämän russofobisen viholliskuvan rakentaminen. Arvo Tuominen ei rakenna sotaa, vaan rauhaa. Siinä hän on virallisen Venäjän kanssa samoilla linjoilla.

Arvo Tuomisen dokumenttielokuvien tapauksessa on aina hauska tarkastella, miten Helsingin Sanomien katkerat ja laiskat tv-arvostelijat niihin reagoivat. Yleensä Tuomisen ammattitaito saa heidät hätääntyneen raivon valtaan. On nimittäin niin, että aktiivisesti oikeita toimittajan töitä tekevä journalisti selvästi lisää paineita patologisen omahyväisyyden koomaan vajonneessa Hesarin toimituksessa. Suomen huonoin lehti ikään kuin tajuaa tilanteensa, varsinkin huomattuaan antaneensa Venäjästä väärää tietoa aivan liian pitkään. Olisipa hauska lukea tämän elokuvan arvio esimerkiksi Hesarin "toimittaja" Kirsikka Moringilta, joka on erikoistunut levittämään Venäjän asioista väärää tietoa jonkinlaisen sysimustan ja sangen perverssin suomalais-ugrilaisen uhon voimalla.

Hauskaa elokuvailtaa!

JOHAN BÄCKMAN

Elokuvan virallinen kotisivu: http://ohjelmat.yle.fi/ykkosdokumentti/energiakarhu_gazprom

Onko Helsingin Sanomat syyllinen Sellon joukkomurhiin?

Jussi Vaarala Somerolta arvioi äskettäin Sellon joukkomurhien syitä blogissaan otsikolla "Suomessa järjettömiin purkauksiin lietsova ilmapiiri". Heti kärjessä Vaarala esittää joukkomurhille seuraavanlaisen syyn:

"- Helsingin Sanomien katukylmä mentaliteetti jota se levittää - Hesarin ihmiskuva on kylmä ylpeä ylenkatsova yllättäen sivaltava joka ei menetä ylenkatsovaa kylmää pokkaansa missään tilanteessa - että olisi edes sen verran ihminen kun kylmässä ylenkatseisudessaa ei sitäkään ole"

Vaarala on oikeassa siinä, että Helsingin Sanomien kansaa ja ihmistä yleensäkin halveksuva ylimielinen "journalismi" heijastelee maamme ilmapiiriä muutenkin. Se pitää tietysti yleistää kaikkeen suomalaiseen journalismiin, jota sävyttää mistään piittaamaton valheen syvä eetos.

Täytyy muistaa, että juuri Helsingin Sanomat on se lehti, joka on kaikkein hysteerisimmin ihannoinut väkivaltaa ja vaatinut kansaa ja demokratiaa halveksien meitä liittymään Natoon, siis tarjonnut meille turvallisuusratkaisuksi laajennettua itsemurhaa.

Psykologi Jussi Särkelä julkaisi viime vuonna pamfletin "Koulumurhat", jossa hän arvioi murhanhimon syyksi esimerkiksi juuri Nato-keskustelua eli rikollisten ja väkivaltaisten ratkaisujen ihannointia.

Ibrahim teki juuri kuten Helsingin Sanomat meitä neuvoi.