Eilen Venäjän television ykköskanavalla esitettiin ennen kuulumaton ohjelma. Koko Venäjän merkittävin poliittinen eliitti ja älymystö kertoi näkemyksiään pyhän venäläisen maan Krimin vapauttamisesta ja palauttamisesta Äiti-Venäjän yhteyteen. Hyvä ystäväni, Moskovan valtionyliopiston professori Aleksander Dugin sanoi, että tämä on perustavanlaatuinen suurjuhla ja Venäjän suuri voitto. Tähän asti uusi Venäjä on joko kaatunut tai pitänyt ne maat jotka sillä on ollut, nyt Venäjä on palauttanut itselleen sille kuuluvia alueita. Duginin mukaan tämä on uusi alku suurtendenssille: "Rakennamme Suur-Venäjän, me olemme heränneet, me nousemme", Dugin sanoi. Krimin kansanäänestys on historiallinen päätös, se on henkinen, moraalinen, historiallinen, poliittinen, taloudellinen ja materiaalinen Suurvoitto. Mutta tähän ei pidä pysähtyä, tämä ei ole taistelun voitto, tämä on torjuntavoitto. Se mikä meitä nyt odottaa Itä- ja Kaakkois-Ukrainassa, missä länsimaiden naamio on pudonnut: näemme nyt länsimaiden todelliset kasvot, Dugin sanoi. Se on ukrainalaisen fasismin, Oikeistosektorin pedon irvistys. Se on kyynisten länsimaisten liberaalien irvistys, jotka käyttävät strategiaansa mitä tahansa voimia, mukaan luettuna uusnatseja. Nyt ymmärrämme kenen kanssa olemme tekemisissä, Dugin sanoi, ja se pelottaa meitä. Tämä on suurvoitto, mutta seisomme erittäin suurien haasteiden edessä. Meidän ei pidä nyt juhlia, koska se heikentää meitä. Emme voi sanoa että Krimi on peidän, kaikki on kunnossa, erinomaista. Meidän on pakko liikkua eteenpäin. Jos emme liiku eteenpäin, panssaroi tätä voittoa, auta veljiämme, joudumme miettimään voittomme uudelleen.
Samassa ohjelamssa esiintynyt Venäjän valtionduuman varapuhemis Sergei Zeleznjak puhi länsimaissa vallitseavasta uudesta pula-ajasta: siellä on pulaa totuudesta. Zeleznjak huomautti, ettei länsimaissa tiedetä Venäjästä mitään eikä siellä ole Venäjä-asiantuntijoita. Tästä kertoo ajatus sanktioista, joilla ei ole Venäjään mitään vaikutusta. Venäjän korkeimmilta virkamiehiltä ja poliitikoilta on jo kielletty ulkomaiset tilit ja omistukset, joten sanktioilla ei ole juuri mitään vaikutusta. "He eivät ymmärrä että me emme käy kauppaa meille ratkaisevista kysymyksistä", Zeleznjak sanoi. Vladimir Zhirinovski sanoi, että Venäjää vastaan suunnatut pakotteet ovat vain Venäjälle hyödyksi. Länsi bluffaa, eivät he määrää mitään sanktioita. Kaikki sanktiot koituvat Venäjän hyödyksi.
Kansanedustaja Irina Jarovaja piti erittäin kyseenalaisena ajatusta sanktioista vastauksena rauhantahtoisten kansalaisten demokraattiselle äänestykselle. Sanktioissa on kysymys yrityksestä vaikuttaa Venäjän valtion laillisiin toimiin. Kysymys ei siis ole laillisista menetelmistä, vaan laittomista. Jarovaja on varma siitä, että länsimaiset erikoispalvelut ja viisaat poliitikot tajuavat, että he ovat ojentaneet kätensä fasisteille, jotka uhkaavat heidän omia kansalaisiaan. Jarovajan mukaan Ukrainassa on vallan kaapannut järjestäytynyt rikollisryhmä. Länsimaat ja Yhdysvallat ovat osallisia tänän rikollisryhmän toiminnassa, Jarovaja sanoi.
Duuman puhemies Sergei Naryshkin kertoi samassa ohejlmassa Krimin Venäjään liittämisen laillisesta järjestyksestä. Liittäminen perustuu Venäjän federaation tasoiseen perustuslakiin rinnastettavaan vuonna 2001 hyväksyttyyn lakiin Venäjän federaatioon liittämisestä ja uusien federaation subjektien muodostamisesta. Vaatimukset ja laillinen järjestys alueen liittämiseksi Venäjään on määritelty kyseisessä laissa. Ulkomaisen valtion liittämiseksi Venäjän kyseinen valtio esittää ensin Venäjälle pyynnön liittämisestä, sen jälkeen allekirjoitetaan Venäjän ja liittämistä haluavan valtion välinen sopimus. Sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen Venäjän presidentti kääntyy perustuslakituomioistuimen puoleen asian arvioimiseksi. Mikäli perustuslakituomioistuin hyväksyy liittämisen, Venäjän valtakunnanduuma saa käsittelyynsä valtioiden välisen sopimuksen ratifioinnin ja lakiluonnoksen, jossa määritellään uuden federaation subjektin nimi, rajat yms. Tämän jälkeen Venäjän perustuslakiin tehdään lisäys koskien uutta Venäjän federaation subjektia. Zhrinovskin mukaan tämä voisi onnistua kolmessakin päivässä.