Tilaa mielenkiintoisia Venäjä-kirjoja edullisesti kirjatilaus@protonmail.com
Wednesday, July 8, 2015
NATO vainoaa venäläisiä toimittajia myös Suomessa
Tänään annoin pitkän haastattelun Venäjän valtakunnallisen tv-kanavan uutisille venäläisiin toimittajiin ja medioihin kohdistuvista vainotoimista. Venäläiset toimittajat ovat NATO:n sodankäynnin kohteena ja se näkyy hyvin Suomessa. Ukrainassa venäläisiä toimittajia murhataan ja kidutetaan, Suomessa heihin kohdistetaan amerikkalaisten erikoispalveluiden Baltiassa suunnittelemia operaatioita. Suomessa on perustettu ministeriöiden välinen "työryhmä", jonka tehtävä on venäläisten toimittajien vainoaminen ja panettelu, heidän työnsä häirintä ja sananavapauden rajoittaminen. Venäläisistä toimittajista ja Venäjän kannattajista kootaan Suomessa laittomia listoja mustamaalaamistarkoituksessa. Suomen puolustusvoimien palveluksessa olevat henkilöt parjaavat ja panettelevat venäläisiä toimittajia ja Venäjän kannattajia somessa. Viron suojelupoliisi KAPO kouluttaa YLE:n toimittajia vihaamaan Venäjää. Suomalaisia toimittajia on viety hämäriin tarkoituksiin salaiselle matkalle myös KAPO:n päämajaan Tallinnaan. YLE:n toimittajia on kielletty kertomasta mitään Viron turvallisuupalvelun heille antamasta erikoiskoulutuksesta. Baltian maissa on koko joukko erilaisia Venäjän median vastaisia NATO-toimintakeskuksia. Suomi suorittaa aktiivista värväystoimintaa liberaalien venäläisten toimittajien, erityisesti Sanoman ja Bonnierin omistamien medioiden piirissä Venäjällä tarkoituksena maanpetoksellinen toiminta Venäjän sisällä.
Labels:
fasistijuntta,
Johan Bäckman,
sananvapaus,
toimittajamurhat
Tuesday, July 7, 2015
Bäckman Venäjän mediassa: Niinistön ja Soinin moukkamainen ja ylimielinen käytös ei mahdollista ilman USA:n antamia takuita
Venäjän 5-kanavan valtakunnallisessa Avoin Studio -keskusteluohjelmassa puhuttiin tänään Kreikan kriisistä, seuranani suoran lähetyksen jälkeen juontaja Roman Gerasimov (vas.), tutkivat toimittajat Darja ja Irina (sinisessä ja vaaleanpunaisessa paidassa) ja EU-asiantuntija, kansainvälisen poliitiikan professori Tatjana Romanova. Muistutin EU:n identiteettikriisistä, demokratian puutteesta, finanssidiktatuurista ja Kreikan kansanäänestyksestä "toisena demokratian paluuna" (ensimmäinen demokratian paluu oli tietysti Krimin kansanäänestys). 5-kanavan studiolta kiirehdin Rossija1-kanavan haastatteluun, jonka aiheena oli Suomen päätös kieltää Venäjän delegaation osallistuminen Helsingin Etyj-kokouksiin. Sanoin, että Niinistö ja Soini onnistuivat kertaheitolla pilaamaan monta asiaa: Suomen suhteet Venäjään, EU:n suhteet Venäjään, Etyj-järjestön arvovallan ja toimintamahdollisuudet, juhlakonferenssin jne. jne. Ihmettelin, miten Niinistö kehtasi ensin käydä tapaamassa Putinia lausumassa kauniita sanoja venäjäksi ja sen jälkeen iskikin puukon paitsi Venäjän, myös Suomen kansan selkään. Suomessa niin toimittajat, kansa kuin asiantuntijatkin ovat järkyttyneitä Suomen johdon laittomista päätöksistä, joissa Suomi pyysi muita EU-maita salaisissa ja mielivaltaisissa prosesseissa päättämään Venäjän Etyj-delegaation kokoonpanosta. Muistutin, että päätös tuli heti sen jälkeen, kun Niinistö ja Soini olivat tavanneet Yhdysvaltain kongressin puhemiehen Boehnerin (lausutaan "beiner") 2.7. Sanoin, ettei Suomen johdon näin moukkamainen ja ylimielinen käytös olisi mahdollista ilman Yhdysvalloilta saatuja takuita.
Illalla menin hyvän ystäväni Peter Iiskolan kanssa Nevskille kävelemään ja ravintolaan nauttimaan maukasta ateriaa. Peter on hyvää seuraa, koska hän on kokenut juristi, entinen käräjätuomari, myös kokenut diplomaatti ja entinen pääministerin poliittinen avustaja sekä ollut myös STT:n toimituspäällikkö. Peterin näkemyksillä on siis perspektiiviä. Kävimme asiaa läpi eri näkökohdista ja pohdimme seurauksia. Asiahan on nyt kanteluni perusteella tutkittavana oikeuskanslerilla.

Monday, July 6, 2015
Starikov: Suomen päätös estää Venäjän pääsy Etyj-kokoukseen aloitti uuden aikakauden
Venäjän johtava poliittinen ajattelija Nikolai Starikov kirjoittaa: Venäjän delegaation pääsyn estäminen Etyj-kokoukseen on uuden aikakauden alku. USA rikkoi ETYK-periaatteet rajojen koskemattomuudesta hävittämällä Neuvostoliiton, Jugoslavian ja Tshekkoslovakian ja luomalla "Kosovon". USA haluaa päättää ja määrätä kaikesta ja vastaa niskoitteluun värivallankumouksilla, pommituksilla ja salamurhilla. Suomen päätös estää Venäjän delegaattien pääsy Helsinkiin USA:n painostuksesta todistaa, ettei länsimaihin voi enää koskaan luottaa ja ettei ETYK-periaatteista ole enää mitään jäljellä.
Lähde: http://nstarikov.ru/blog/52916
Labels:
Aleksander Stubb,
Etyj-kokous,
Etyj-skandaali,
Ilkka Kanerva
Sunday, July 5, 2015
В Финляндии начато расследование о запрете на въезд делегатам РФ на конференцию ОБСЕ в Хельсинки
Сегодня подан иск в аппарт канцлера юстиции Финляндии, который отвечает за расследование законности финских органов власти. В иске написано, что Финляндия грубо нарушает свои международные обязательства, запрещая въезд делегатам из России на конференцию ОБСЕ в Хельсинки. В санкционном решении ЕС явно написано, что запрет не касается конференции ОБСЕ или мероприятий, необходимых для урегулирования Украинского кризиса. Поэтому Финлядния грубо нарушает решения ЕС. Также Финляндия отказалась рассмотреть вопрос в комиссии ЕС. В данной ситуации министр иностранных дел Финляндии заявил, что решение принято другими странами ЕС в процессе секретности. Позже некоторые страны ЕС заявили, что они в такокм процессе не участвовали. Данные незаконные секретные процессы противоречат принципам правового государства. Вообще непонятно, в результате какого процесса Финляндия решила отказаться от российских делегатов. Отказ принять российских делегатов серьезно усложняет возможности урегулирования украинского кризиса и препятствует работе ОБСЕ. На основе иска канцлер юстиции намерен расследовать дело и принять меры, в том числе, возбуждение уголовного дела.
Дополнительная информация: Йохан Бекман, +358 40 503 5474
Дополнительная информация: Йохан Бекман, +358 40 503 5474
Kantelu oikeuskanslerille
Kantelu oikeuskanslerille
Suomen viranomaiset ovat 2.7.2015 vakavalla tavalla vahingoittaneet Suomen ulkomaansuhteita sekä rikkoneet kansainvälistä oikeutta estämällä oikeudettomasti Venäjän Etyj-delegaattien pääsyn Suomeen Etyj-kokouksiin, joita Suomi isännöi. EU-pakotepäätös velvoittaa Suomen päästämään myös pakotelistalla olevat henkilöt isännöimiinsä Etyj-kokouksiin (ks. artikla 1 kohdat 3-6, http://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/HTML/?uri=CELEX%3A02014D0145-20141129&qid=1435934533204&from=EN ). Näin ollen Suomi on rikkonut kansainvälisiä velvoitteitaan. Mainitun asian johdosta Venäjä on antanut Suomelle nootin ja viitannut em. seikkoihin. Asia on aiheuttanut vakavaa vahinkoa kansainvälisille suhteille, mm. Ukrainan kriisin ratkaisemiselle sekä ilmeisesti pysyvästi vahingoittanut Etyj-järjestön toimintamahdollisuuksia em. kriisin ratkaisemisessa. Lisäksi asiassa suoritettu päätöksentekoprosessi vaikuttaa epäilyttävältä. Ulkoministerin taholta on ilmoitettu julkisuuteen, että päätös on salainen ja sen ovat tehneet muut EU-maat "notifkaatiomenettelyn" kautta, vaikka EU-pakotepäätöksen perusteella Suomen viranomaisten on päästettävä delegaatio maahan. Ulkoministeri on kieltäytynyt valottamasta asiaa kuvaten sen salaiseksi, vaikka oikeusvaltiossa päätöksenteon pitäisi olla avointa. Näyttääkin siltä että tarkoituksena on ollut salata todellinen päätöksentekijä ja päätöksen taustalla oleva prosessi. Pyydän kunnioittavasti oikeuskansleria viipymättä tutkimaan em. toimien lainmukaisuuden ja ryhtymään kaikkiin tarpeellisiin toimiin.
Yst. terv. Johan Bäckman

Friday, July 3, 2015
Tänään Senaatintorilla
Tänään annoin Senaatintorilla pitkän haastattelun Venäjän 5-kanavan kuvausryhmälle. Totesin, että Suomi rikkoo törkeästi Etyj:n periaatteita ja myös EU:n sanktioita kieltäessään Venäjän delegaation jäseniltä osallistumisen Etyj-kokoukseen Helsingissä. EU-sanktioissa nimenomaan todetaan, että ne eivät päde Etyj-kokouksiin. Huomautin myös, että Etyj on kriisien ratkaisemiseen perustettu järjestö, jonka täytyy tietysti toimia sanktiojärjestelmän ulkopuolella. Suomella ei nyt ole enää oikeutta järjestää Etyj-kokousta, ja se on siis peruutettava. Kävimme myös läpi tiistain tapahtumia. Bilderberg-aktiivi Boehner tapasi Niinistön ja Soinin ja saman tien Venäjän delegaateilta kiellettiin maahanpääsy. Boehnerin ajoitus ei voi olla sattumaa. Kysymyksessä on USA:n yritys likvidoida Etyj. USA suunnittelee suurhyökkäystä Krimille ja Donbassiin, Etyj häiritsee sen suunnitelmia, etenkin kun USA ei pysty hyökkäykseen ilman provokaatiota (esim. uusi matkustajakoneen pudottaminen). Suomen avulla Etyj siis murskataan, kuten on myös käynyt. Suomen menettely on kokonaisuudessaan paitsi laitonta myös pöyristyttävää: Suomi siis äänestytti EU-mailla Venäjän delegaation kokoonpanosta (Soinin "notifikaatiot"). Suomella ei kuitenkaan ole mitään oikeutta puuttua Venäjän tilaisuuteen lähettämän delegaation kokoonpanoon. Ent. valtiosihteeri Torstila lausui, että Venäjän pitäisi valita jotkut muut delegaatit, onhan duumalla 450 edustajaa. On kyllä uskomattoman röyhkeää ja epädiplomaattista alkaa vaatia Venäjää muuttamaan delegaationsa kokoonpanoa. USA myös lähetti ison sotalaivansa Helsinkiin uhkaamaan Suomea ja Venäjää. Muistutin myös, mitä aseita USA käyttää Suomea vastaan. Viimeksi kun Tuomioja yritti Brysselissä esittää Suomen kielteistä kantaa sanktioiden jatkamiseen: USA pudotutti Suomen luottoluokitusta heti ja Nuland käväisi Helsingissä pistämässä Suomen kuriin. Ihan samalla asialla oli Boehner nyt. Jo eilen totesin, että Venäjä ryhtyy koviin vastatoimiin ja tänään se kävi todeksi. Turvallisuusneuvoston kokouksen yhteydessä Putin esitti kansallisen turvallisuusstrategian päivittämistä, Patrushev ilmoitti Venäjän valmistelevan vastatoimia ja duumassa vaadittiin Suomelle erityisiä taloussanktioita. Luxemburg ilmoitti, ettei Suomi ole kysynyt siltä kantaa Venäjän Etyj-delegaation kokoonpanoon, mikä paljasti Niinistön-Soinin linjaukset sikamaiseksi valheeksi, mikä myös Venäjän medioissa todettiin. Suomi on yrittänyt repäistä Venäjän irti kansainvälisestä yhteistöstä ja tuonut sodanvaaran konkreettisemmin lähemmäksi. Jos sota syttyy, Niinistön-Soinin sikamainen temppu, Etyj:n murskaaminen, kyllä muistetaan eräänä sodan syynä (casus belli).
Wednesday, July 1, 2015
Venäjällä oikeus irtisanoa naapuruussopimus -- Suomi rikkoo kansainvälisiä sopimuksia ja periaatteita estämällä Venäjän osallistumisen Etyj-kokoukseen
Suomi rikkoo kansainvälisiä sopimuksia ja periaatteita estämällä Venäjän osallistumisen Etyj-kokoukseen. Se on vakavin kansainvälisen oikeuden loukkaus Suomen taholta toisen maailmansodan jälkeen ja ehdottomasti historian törkein Venäjä-vastainen provokaatio. Venäjällä on oikeus koviin vastatoimiin, kuten naapuruussopimuksen irtisanomiseen. Etyj-järjestö on olemassa kriisien ratkaisemista varten ja juuri siksi sanktiot eivät päde Etyj-kokouksiin. Suomi rikkoo törkeästi Etyj:n periaatteita.
Ydinkohtia Venäjän ulkoministeriön äskettäin antamasta tiedotteesta: Suomi vahingoittanut suhteita Venäjään kieltäytymällä noudattamasta kansainvälisiä velvoitteitaan Etyj-kokouksen järjestämisessä. EU-sanktiolista ei koske Etyj-kokouksia. Venäjä ei lähetä delegaatiotaan Helsinkiin. Etyj-kokoukseen tulee Venäjän lähetystön edustaja. Suomen suurlähettiläälle luettu tänään ns. madonluvut Moskovassa.
Lisäys: Suomella ei ole oikeutta järjestää Etyj-kokousta ilman Venäjää. Soinin moka voi johtaa Etyj:n hajoamiseen ja Ukrainan kriisin eskaloitumiseen.
Tänään Govorit Moskva eli Moskova puhuu -radioaseman suorassa lähetyksessä pääsin heti tuoreeltaan kommentoimaan Suomen ulkoministeriön järkyttävää päätöstä kieltää Venäjän delegaation johdolta pääsy Etyj-juhlakokoukseen Helsinkiin. Päätös on törkeä ja täysin häikäilemätön kansainvälisen oikeuden rikkomus, koska mahdolliset EU-sanktiot eivät mitenkään estä Etyj-kokoukseen osallistumista. Suomi siis rikkoo kansainvälisiä velvoitteitaan Etyj-kokouksen järjestäjämaana. Sitä paitsi EU:n asettamat sanktiot ovat sinälläänkin laittomia, koska niillä ei ole kansainvälisen yhteisön eli YK:n hyväksyntää. Koko pakoterintama on laiton. Huomautin radiossa myös, että aikaisemmin Suomi suhtautui viikkojen ajan ajatukseen Venäjän delegaation vierailusta myönteisesti, mutta USA:n kongressin puhemiehen Boehnerin vierailun aikana tehtiinkin äkkiä kielteinen päätös. On selvää, että taustalla on USA:n painostus. Tämä likainen temppu vahingoittaa Suomea ja suomalaisia selvästi ja osoittaa, että Niinistö ja Soini ovat sitenkin USA:n ja NATO:n selkärangattomia marionetteja, jotka tekevät aina sen mitä Washington käskee. Korostan vielä, että kyse on räikeästä kansainvälisen oikeuden ja myös Etyj:n periaatteiden rikkomisesta. Tässä siis jatkoa pitkään listaan Suomen viime aikoina tekemistä kansainvälisten sopimusten loukkauksista: Pariisin rauhansopimuksen rikkominen ostamalla saksalaisia tankkeja ja laajentamalla Suomen puolustusvoimien toimintaa ulkomaille, lukuisien kansainvälisten sopimusten törkeät rikkomukset ja rikokset erilaisten aseiden laittomalla viennillä Kiovan juntalle, joka käyttää niitä Donbassin siviilien joukkomurhaamiseen jne. Tämä osoittaa, että Suomen ulkopoliittinen johto vihaa omaa kansaansa ja tekee kaikkensa sen polkemiseksi joka käänteessä. Venäjän reaktio Etyj-kieltoon on odotettu: Suomen käytöstä on pidetty törkeänä. Venäjä ilmoitti heti, että koko delegaatio peruu matkansa. Venäjän ulkoministeriö myös vahvisti, että Suomen toiminta rikkoo jälleen kerran karkeasti kansainväisiä sopimuksia. Olen jo aikaisemminkin huomannut, että Suomen ulkoministeriön tiedot kansainvälisen oikeuden velvoitteista ovat kehitysmaatasolla, mutta ihan uusi juttu on rikkoa Etyj:n periaatteita kieltämällä osallistuminen Etyj-juhlakokoukseen. Soini todisti, että hän ei ole mitään muuta kuin Washingtonin selkärangaton marionetti, joka tuhosi Kekkosen perinnön kertarysäyksellä. Soini on kuin onkin osoittanut olevansa se mistä häntä epäiltiin: lipevä populisti ja iljettävä opportunisti, joka on aina valmis polkemaan Suomen kansan etua, kunhan vaan saa palvoa NATO-aurinkoa. Venäjällä on nyt oikeus koviin vastatoimiin, tunteehan diplomatia vastavuoroisuuden periaatteet. Vastatoimet voivat olla yllättävänkin rajut, erityisesti kun otetaan huomioon Suomen toiminnan törkeys ja häikäilemättömyys. Vastuun Etyj-kokouksen pilaamisesta kantaa ennen kaikkea Kanerva, jonka pitäisikin tehdä johtopäätöksensä.

Subscribe to:
Posts (Atom)