Dosentti Johan Bäckman ja Venäjän presidentin lapsiasiamies Pavel Astahov Moskovassa Venäjän ykköskanavan studiolla kuvaustauolla vuonna 2014.
"Astahovin ansiosta Venäjän mediasta tuli tärkeä Suomen ihmisoikeuksien ja sananvapauden edistämiskanava." Lakimies Pavel Astahov toimi Venäjän lapsiasiamiehenä vuodet 2009-2016. Dosentti Johan Bäckman muistelee, mitä Astahovin kausi loppujen lopuksi merkitsi Suomelle.
Venäjän lapsiasiamies
Pavel Astahov tuli Suomessa tunnetuksi niin sanottujen lapsikiistojen
yhteydessä. Astahov otti terävästi kantaa Suomen lastensuojelun toimintaan. Hän
jäi elävästi monelle suomalaiselle mieleen aktiivisena, uudenlaisena
venäläisenä poliitikkona. Hänestä myös pidettiin Suomessa, ja joillekin
suomalaisille hän oli eräänlainen viimeinen toivo. Toisaalta Suomen valtiovalta
ja viranomaiset tuntuivat hermostuneen Venäjän lapsiasiamieheen, jonka nähtiin
puuttuvan Suomen asioihin. Mutta ennen kaikkea Pavel Astahov antoi aivan uuden
roolin Venäjän medialle Suomen asioiden käsittelyssä.
Kuka oli Pavel Astahov ja mistä lapsikiistoissa loppujen lopuksi oli kysymys? Miten hän vaikutti Suomen ja Venäjän suhteisiin, ja mikä oli oma suhteeni häneen?
Kuka oli Pavel Astahov ja mistä lapsikiistoissa loppujen lopuksi oli kysymys? Miten hän vaikutti Suomen ja Venäjän suhteisiin, ja mikä oli oma suhteeni häneen?
Venäjällä on yli 27
miljoonaa lasta, joten lapsiasiamiehen tehtävä ei ole vähäinen. Lapsuuden
painoarvoa lisää sekin, että Venäjän perustuslain mukaan äitiys ja lapsuus ovat
valtion erityisessä suojeluksessa. Pavel Astahov toteutti näitä periaatteita.
Astahov oli uudentyyppinen, "postmoderni" venäläinen poliitikko. Hän esiintyi
aktiivisesti tiedotusvälineissä ja otti terävästi kantaa. Varsinaiselta
ammatiltaan Astahov on asianajaja. Se näkyi myös hänen toiminnassaan
lapsiasiamiehenä.
Ensimmäinen
lapsikiista käynnistyi Suomen ja Venäjän välillä, kun suomalainen diplomaatti
salakuljetti diplomaattiauton tavaratilassa suomalaisen isän ja hänen poikansa
Venäjältä Suomeen keväällä 2009. Venäjä antoi asiasta Suomelle nootin.
Menemättä yksityiskohtiin voidaan todeta, että Suomi ja Venäjä olivat lähes
kaikesta asiaan liityvästä täysin eri mieltä. Suomi esimerkiksi kiisti jopa
lapsen Venäjän kansalaisuuden. Syksyllä 2009 virkaansa astuneelle Astahoville
tapaus oli tulikaste. Juristina hän joutui selvittämään tilannetta, jossa valtavan
mediakohun saattelemana naapurivaltio Suomi antaa perheoikeudellisiin
kysymyksiin täysin Venäjästä poikkeavan kannan. Venäjä seurasi aktiivisesti
jutun vaiheita, joihin ei tässä syvennytä tarkemmin. Minun käsittääkseni
Astahovia hämmästytti ja järkytti eniten se, miten epäoikeudenmukaisesti
tapauksen venäläistä äitiä kohdeltiin Suomessa. Astahov sanoikin, että tämän
tapauksen venäläistä äitiä, joka oli vähiten syyllinen mihinkään, kohdeltiin
kaikista huonoimmin. Toisaalta jutun oikeudellinen puoli oli Astahoville
varmasti mielenkiintoinen haaste.
Toinen suuri
lapsikiista käynnistyi, kun Turussa otettiin huostaan venäläisen äidin ja
suomalaisen isän yhteinen poika, jolla oli Venäjän kansalaisuus. Vanhempien
mukaan tapaukseen liittyi kiusantekoa sosiaaliviranomaisten taholta. Kaikkien
yllätykseksi Astahov matkusti Turkuun selvittämään asiaa. Hän tapasi kaupungin johtoa
sekä myös henkilökohtaisesti ne sosiaalityöntekijät, jotka olivat päätöksen
tehneet. Samalla reissulla Astahov vieraili Helsingissä sosiaaliministeriössä
ja tapasi myös tasavallan presidentin Tarja Halosen, tosin vain ohimennen.
Tästä sukeutui myöhemmin skandaali, jota puitiin pitkään. Halonen nimittäin
kiisti tavanneensa Astahovia, joka kuitenkin kertoi tervehtineensä presidenttiä
ohimennen käytävällä.
Joka tapauksessa
Astahovin ensimmäinen ja toistaiseksi viimeinen Suomen-vierailu oli
mielenkiintoinen. Yhdellä käynnillä hän tutustui suomalaisen hierarkian
kaikille tasoille alkaen presidentistä, päätyen ministeriön johdon kautta
kaupungin johtoon ja edelleen hierarkian alimmalle tasolle yksittäiseen
päätöksen tehneeseen virkamieheen. Jotakin tämä tutustumisreissu varmaankin
opetti Astahoville. Hän tuntui ajatelleen, että Suomessa kukaan ei vastaa
mistään. Tästä tapauksesta jäi erityisesti mieleen se, että saapuessaan Suomeen, Astahov opiskeli Suomen lastensuojelulain venäjänkielisen käännöksen.
Tapamisessa sosiaalityöntekijöiden kanssa kävi ilmi, että Astahov tunsi lain
heitä paremmin. Huostaanotettu poika päästettiinkin heti kotiin. Mieleen jäi
myös, miten arvostavasti suomalaiset sosiaalityöntekijät suhtautuivat
Astahoviin hänet tavattuaan. Suomessahan ei ole tapana arvostaa hierarkian
alimmalla tasolla olevia työntekijöitä.
Astahovin
Suomen-vierailu oli kiinnostava myös siksi, että Suomen media jäi kiinni täysin
poskettomista valheista. Edelleen netistä löytyy perättömiä juttuja, joissa
väitettiin Astahovin saapuneen Turkuun mukanaan neljäkymmentä venäläistä
toimittajaa! Tosiasiassa hänellä ei ollut mukanaan yhtään toimittajaa. Suomen
media ei tietenkään milloinkaan korjannut väärää tietoa. Muutoinkin Suomen
medialla ja toimittajilla oli suuria vaikeuksia käsitellä lapsikiistoja.
Ammattitaito ei yksinkertaisesti riittänyt. Erityisen silmiinpistävää oli se,
että uhrin asemaan joutuneita venäläisiä äitejä ei käytännössä koskaan
haastateltu Suomen medioissa. Viranomaisten kritisoiminen ei kuulu suomalaiseen
journalismiin.
Vuosien saatossa
Venäjän mediassa käsiteltiin useita kymmeniä tapauksia, joissa Venäjän
kansalaiset Suomessa katsoivat joutuneensa epäoikeudenmukaisesti kohdelluiksi.
Juristina Astahov käsitteli tapauksia aina tiukasti lain ja sopimusten
näkökulmasta. Samaan aikaan Suomen mediassa koko ongelman olemassaolo
kiistettiin ja tapauksista ei puhuttu mitään salassapitoon vedoten. Kaikkea
Venäjän mediassa kirjoitettua pidettiin vääristelynä. Mielenkiintoista oli myös
se, että niin sanottuja huoltajuusriitoja ei käsitelty juuri lainkaan, kaikki
lapsikiistat olivat leimallisesti huostaanottotapauksia tai
lapsikaappauksia.
Astahov halusi
erityisesti kehittää yhteydenpitoa Suomen suuntaan. Hän oli selvästi pettynyt,
kun Suomen lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula omasta aloitteestaan erosi
niin sanotun Oulun huostaanottovideon synnyttämän skandaalin tuloksena. Aulan
ja Astahovin välille oli syntynyt hyvä keskusteluyhteys, mitä ei tiettävästi
koskaan päässyt syntymään uuden lapsiasiamiehen Tuomas Kurttilan kanssa. Kurttila
taas alkoi pitää yhteyttä Pietarin lapsiasiavaltuutetun Svetlana Agapitovan
kanssa, jota jotkut venäläiset pitävät liian liberaalina ja länsimielisenä.
Pietarissa jopa perustettiin oma ”yhteiskunnallisen lapsiasiavaltuutetun”
epävirallinen tehtävä eräänlaisena vastauksena Agapitovalle.
Venäjällä on yli 80
alueellista lapsiasiavaltuutettua oblasteissa, tasavalloissa ja kaupungeissa.
Vähän väliä nämä paikalliset lapsiasiavaltuutetut kokoustivat Moskovassa
Astahovin johdolla ajankohtaisista aiheista. Suomessa monia kismitti se, että
Suomen lapsiasiavaltuutetulla ei loppujen lopuksi näyttäisi olevan mitään
toimivaltaa. Esimerkiksi yksittäisiin asioihin ei juurikaan voi puuttua. Tätä
Astahov jaksoi aina ihmetellä ja katsoi, että tässäkin Suomi rikkoo
kansainvälisiä sopimuksia. Kansainvälinen oikeus velvoittaa Suomen viranomaisia
valvomaan lapsen oikeuksia nimenomaan yksittäistapausten tasolla ja
viranomaiset ovat velvollisia puuttumaan niihin.
Vähitellen Astahovin
maine Suomessa kasvoi. Hänestä tuli ainoa viranomainen, joka todella välitti Suomen
ihmisoikeustilanteesta. Suomen establishmentille oli valtavan kova pala, kun
venäläinen viranomainen välitti enemmän Suomesta ja teki enemmän Suomen
ihmisoikeustilanteen eteen kuin yksikään suomalainen. Astahovista oli tulossa
eräänlainen brändi. Muuan suomalainen kirjankustantamo julkaisi hänen
jännitysromaaninsa suomeksi ja kutsui hänet kirjamessuille. Astahovin
poisjäänti olikin pettymys. Minulle Astahov selitti, ettei hän koskaan
saanut virallista kutsua. Moni muukin hanke jäi suunnitelman asteelle, kuten
idea pitää Suomessa Astahovin ja Venäjän ulkoministeriön ihmisoikeuslähettilään
Konstantin Dolgovin kanssa ihmsioikeusseminaaari. Astahov ja Dolgov
suhtautuivat ajatukseen innokkaasti, mutta valitettavasti se jäi.
Astahovin lempilapsi
oli ajatus Suomen ja Venäjän välisestä neuvoa-antavasta
asiantuntijatyöryhmästä, joka keskustelisi Suomen ja Venäjän välillä
ilmenevistä lapsioikeudellisista kysymyksistä. Tällainen ryhmähän oli
perustettu Venäjän ja Ranskan välille vastaavien ongelmien vuoksi. Työryhmällä
on puhtaasti neuvoa-antava rooli asiantuntijaelimenä. Suomen media suhtautui
ajatukseen yksiomaan vihamielisesti ja piti sitä Suomen asioihin
sekaantumisena. Ryhmän tarkoitusta myös vääristeltiin Suomen mediassa
väittämällä, että se muka puuttuisi tuomioistuinten päätöksiin. Erityisesti YLE
levitti asiassa paljon väärää tietoa. Loppujen lopuksi erimielisyys oli kuitenkin
vain terminologinen: Venäjällä puhuttiin ”komissiosta”, Suomessa ”työryhmästä”.
Viimein kontaktiryhmä myös perustettiin. Suomi nimesi ne asiantuntijat, jotka
ongelmatapauksissa voivat olla yhteydessä Venäjän suuntaan. Matkan varrella
kehiteltiin myös kaikenlaisia epävirallisia ideoita, alkaen kahdenvälisestä
perheoikeudellisesta sopimuksesta, ja päätyen erityisen lapsiasiavaltuutettuun
Venäjän suurlähetystössä Helsingissä.
Mediakohun
saattelemana Suomi jonkin verran paransi lapsioikeudellisia käytäntöjään. Myös
julkinen keskustelu lapsen oikeuksien tilasta parantui. Astahovista kehkeytyi
eräänlainen suomalainen poliitikko. Hän otti aktiivisesti kantaa sellaisiin
tärkeisiin sisäpoliittisiin kysymyksiin, joihin yksikään suomalainen poliitikko
ei uskaltanut puuttua. Parin viime vuoden aikana venäläisiin perheisiin
kohdistuneet epäillyt kaltoinkohtelut selvästi vähenivät ja teema alkoi olla
harvemmin Venäjän mediassa esillä. Suomen vaatimusten mukaisesti Venäjä myös
liittyi Haagin lapsikaappaussopimukseen. Paradoksaalisesti ensi töikseen Suomi
kuitenkin joutui soveltamaan sopimusta palauttamalla Suomeen kaapattuja lapsia
Venäjälle.
Loppupeleissä Astahov
oli Suomen viranomaisille ja medialle kova paikka. Suomen eliitti on tottunut
käyttämään Suomen valtamediaa haluamiinsa tarkoituksiin, mutta yllättäen se ei
enää ollutkaan mahdollista. Astahovin ansiosta Venäjän mediasta tuli tärkeä
Suomen ihmisoikeuksien ja sananvapauden edistämiskanava. Kaikkensa Astahovin
mustamalaamiseksi tehnyt Suomen valtamedia kärsi pahan arvovaltatappion. Monet
suomalaiset aktivistit rohkaistuivat keskustelemaan ja eräät suomalaiset äidit
jopa lähettivät Astahoville avunpyynnön.
Suomen median
propagandistinen linja, jossa Suomi esiteltiin mallimaana ja kieltäydyttiin
antamasta kunnon puheenvuoroa asianomaisille kaltoin kohdelluille venäläisille
äideille, osoittautui hyvin kohtalokkaaksi. Suomen valtamedia kärsi
suunnattoman arvovaltatappion. Valtamedioista ainakin YLE ja HS ryhtyivät
erilaisiin kokeiluihin venäjänkielisen vastapropagandan tuottamisessa, mutta
nämäkin hankkeet epäonnistuivat pahasti.
Venäjän politiikassa
puhaltavat nyt uudet tuulet. Avaintehtäviin halutaan uudenlaisia poliitikkoja.
Siinä missä Astahov oli nopealiikkeinen, länsimaistyylinen juristi ja
asianajaja, Venäjän uusi lapsiasiavaltuutettu Anna Kuznetsova on nuori nainen,
kuuden lapsen äiti ja ortodoksipapin vaimo. Mikä on hänen suhteensa Suomeen,
jää arvoitukseksi. Suomi on kuitenkin aika lailla parantanut tapojaan, joten
suuria skandaaleja tuskin on luvassa.
Muistiin on jäänyt
tummakulmainen Pavel Astahov, vähän filmitähtimäisine olemuksineen,
puolustamassa päättäväisesti jokaisen venäläisen lapsen etua missä tahansa päin
maailmaa. Siinä sivussa hän tuli aiheuttaneeksi Suomessakin pienen
vallankumouksen.
Muistoksi Pavel
Astahov antoi minulle kehystetyn kiitoskirjeen, jonka kullanvärisissä
reunuksissa kiitetään aktiivisuudesta venäläisten perheiden ja lasten
suojelemisessa Suomessa sekä vaikeaan tilanteeseen ulkomailla joutuneiden
venäläisten auttamisessa. Kirje on edelleen kunniapaikalla seinälläni.
JOHAN BÄCKMAN
Dosentti Johan Bäckman ja Venäjän uusi lapsiasiamies Anna Kuznetsova keskustelevat ajankohtaisista asioista Moskovassa lokakuussa 2016.