Minkälaisen sotilaallisen uhkan Suomi aiheuttaa Venäjälle? Tätä asiaa voidaan pohtia Venäjän presidentin äskettäin allekirjoittaman Venäjän vuoden 2015 sotilasdoktriinin valossa. Doktriinissa on 29 sivua ja 58 pykälää. Moni niistä liittyy suoranaisesti Suomen tällä hetkellä Venäjään kohdistamaan sotilaalliseen uhkaan.
Venäjän sotilasdoktriini on virallinen asiakirja, joka sisältää virallisesti hyväksytyt näkemykset Venäjän sotilaallisen puolustuksen suunnittelua varten. Doktriinissa esitellään ja analysoidaan Venäjän sotilaspolitiikan pääperiaatteet Venäjään kohdistuvien sotilaallisten uhkien, sotilaallisten vaarojen sekä Venäjän liittolaisten intressien pohjalta. Asiakirjassa on otettu huomioon mm. Venäjän kansallisen turvallisuuden strategia vuoteen 2020, Arktisen alueen kehittämisstrategia vuoteen 2020 jne. Doktriinin mukaan sotilaallisia keinoja käytetään vasta sen jälkeen, kun polittiset, diplomaattiset, oikeudelliset, taloudelliset, tiedonvälitykselliset ja muut ei-väkivaltaiset keinot on käytetty.
Doktriinin keskeiset käsitteet, jotka ovat: Venäjän sotilaallinen turvallisuus, sodanvaara (tilanne, joka voi johtaa sodanuhkaan), sodanuhka (tilanne, joka sisältää todellisen mahdollisuuden sotilaalliseen konfliktiin), sotilaallinen konflikti (valtioiden välisen tai valtionsisäisen vastakkainasettelun ratkaiseminen sotilaallista voimaa käyttämällä), aseellinen konflikti (rajoitettu aseellinen yhteenotto valtioiden välillä tai valtion sisällä), paikallinen sota (rajoitetut sotilaspolittiset tavoitteet), alueellinen sota (monen valtion välinen yhdellä alueella, liittokunnat), suursota (liittokuntien tai suurvaltojen välinen, radikaalit sotilaspoliittiset tavoitteet, voi syntyä eksaloitumalla aseellisesta konfliktista tms. -- edellyttää kaikkien käytössä olevien resurssien ja henkisten voimien mobilisaatiota).
Venäjään kohdistuvista sotilaallisista uhkista ja vaaroista mainitaan Venäjän sisäisen informaatiotilan käyttö sotilaallisena uhkana seuraavasti: "On havaittavissa tendenssi siirtää sotilaalliset vaarat ja uhkat informaatiotilaan ja Venäjän sisälle. Huolimatta suurimittaisen Venäjä-vastaisen sodan epätodennäköisyydestä, samaan aikaan joillakin alueilla sodanuhka Venäjää vastaan vahvistuu." Tämä tarkoittaa selvästi sitä, että Venäjän informaatiotilaan vaikuttamista pidetään uudenlaisena sotilaallisena uhkana.
Ulkoisia sotilaallisia vaaroja doktriini luettelee 14 erilaista, mm. salaisten palveluiden kumouksellinen toiminta Venäjää vastaan (esim. CIA:n värivallankumous-operaatiot), informaatioteknologian käyttö valtion suvereniteettia, poliittista riippumattomuutta ja alueellista koskemattomuutta vastaan (tarkoittaa käytännössä Venäjä-vastaista informaatiosotaa), Venäjään ja sen liittolaisiin kohdistetut aluevaatimukset (esim. MPKK:n Strategian laitoksen johtajan Torsti Sirénin kirjoitukset, joissa Karjalaa vaaditaan palautettavaksi), sekä Venäjän intressejä uhkaavien hallintojen perustaminen Venäjän naapurimaihin (viittaa esim. Ukrainan vallankumoukseen helmikuussa 2014 ja fasistijuntan valtaannousuun). Lisäksi sotilaallisina vaaroina on mainittu mm. Naton vahvistuminen ja laajeneminen Venäjän rajoille, valtioiden horjuuttaminen (esim. Yhdysvallat horjuuttaa Ukrainaa), Venäjän sotilaallinen tai poliittinen painostaminen naapurimaiden varustautumisella (esim. Suomen ja Ruotsin yhteispuolustushanke) ja tietenkin Yhdysvaltain ja Naton ohjuspuolustusjärjestelmän rakentaminen, joka vakavasti järkyttää globaalia voimatasapainoa.
Pääasiallisia sisäisia sotilaallisia vaaroja on lueteltu yhteensä neljä. Niistä olennainen on "informaatiovaikuttaminen väestöön, erit. nuorisoon historiallisten, henkisten tai patrioottisten perinteiden heikentämiseksi Isänmaan puolustuksessa". Tämä tarkoittaa, että Venäjä sotilasdoktriininsa mukaisesti valvoo kaikkea informaatiovaikuttamista, johon sisältyy esimerkiksi Suuren isänmaallisen sodan historian vääristelyä, natsismin ihannointia, ortodoksiuskon tai islamin parjaamista tai patrioottisten arvojen vähättelyä tai muuntamista. Tämä tarkoittaa myös käytännössä sitä, että Sanoma-konsernilla ei ole enää mitään tekemistä Venäjällä, onhan sen päätarkoitus hallituksenvastainen kumouksellinen kiihotus ja venäläisvastainen vihapropaganda. Muita sisäisiä sotilaallisia vaaroja ovat mm. sisäpoliittista ja sosiaalista tilannetta horjuttava toiminta (esim. Sanoma-konsernin Venäjä-toimintojen värivallankumouspropaganda),
Sotilaallisia vaaroja doktriinissa on mainittu yhteensä viisi, mm. sotilaallinen voimannäyttö sotaharjoituksissa Venäjän tai sen liittolaisten naapurimaissa. Tässä esimerkiksi Suomi on selvästi uhkaamassa Venäjää, onhan meillä järjestetty sotaharjoituksia ja maanpuolustuskursseja, joiden keskeisenä sisältönä on Venäjä-vastainen informaatiovaikuttaminen. Se on myös monien suomalaisten toimittajien päivittäisen työn keskeinen sisältö.
Nykyaikaisen sotilaallisen konfliktin erityispiirteitä mainitaan yhteensä 10. Ensimmäisenä mainitaan selvästi hybridisota, vaikka sitä termiä ei käytetäkään. Kysymyksessä on "sotilaallisen voiman sekä poliittisen, taloudellisen, tiedonvälityksellisen tai muun ei-sotilaallisen keinon monimutkainen soveltaminen väestön protestipotentiaalin laajamittaiseksi hyödyntämiseksi". Tämä tarkoitaa selvästi Venäjä-vastaista informaatio- ja hybridisotaa, jolla lietsotaan Venäjälle tyytymättömyyttä ja mahdollista epäjärjestystä. Juuri tällainen operaatio on nyt meneillään Venäjä-vastaisten sanktioiden ja esim. ruplaan kohdistuvan manipulaation muodossa. Suomella ja erityisesti Sanoma-konsernilla on tässä keskeinen rooli. Erityispiirteeksi nykyaikaisessa konfliktissa mainitaan myös globaalin informaatiotilan käyttö (esim. länsimedian Putin- ja Venäjä-vastaiset valhekampanjat) sekä ulkoa ohjatut ja rahoitetut poliitiset voimat ja yhteiskunnalliset järjestöt (keskeinen elementti ns. värivallankumoustoiminnassa, jota Suomi aktiivisesti tukee).
Venäjän sotilaspolitiikan eräänä päämääränä pidetään Venäjän kansalaisten tehokasta sotilaallis-patrioottista kasvatusta (mitenköhän vastaava kasvatus onnistuisi Suomessa, kun esikuvana ovat Torsti Sirénin kaltaiset, laajaa vastenmielisyyttä herättävät ekstremistit). Tavoitteena on myös vähentää riskiä, jonka informaatioteknologian käyttö sotilaspoliittisiin tarkoituksiin aiheuttaa (tämä voi tarkoittaa esim. sosiaalisen median tehokkaampaa valvontaa ns. värivallankumouksen varalta). Sotilaspolitiikassa tavoitteena on myös BRICS-maiden (Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina ja Etelä-Afrikka) yhteistoiminnan tiivistäminen sekä kollektiivisen puolustusjärjestö CSTO:n (venäjäksi ODKB) vahvistaminen.
Venäjä katsoo oikeudekseen asevoimien käytön mm. kansalaistensa suojelemiseksi myös Venäjän rajojen ulkopuolella. Esimerkiksi Venäjän kansalaisten mielivaltaista ja väkivaltaista huostaanottoa voitaisiin pitää väkivaltaisena hyökkäyksenä, etenkin kun Suomi järjestelmällisesti rikkoo kansainvälistä oikeutta lastensuojeluasioissa. Suomi on myös kieltäytynyt kaikesta yhteistyöstä Venäjän kanssa lastensuojeluun liittyvissä asioissa. Monet Venäjän kansalaiset ovatkin toivoneet erikoisjoukkojen vapautusoperaatioita, mutta tällainen toivomus ei tietenään ole johtanut mihinkään tuloksiin.
Lopuksi on todettava, että Suomi uhkaa Venäjää monella tavalla. Erityisen ongelmallisia ovat Torsti Sirénin ympärille muodostuneet muutaman kymmenen kanta-, evp- ja reservin upseeria, joiden päätyönä tuntuu olevan Venäjän uhkaileminen sosiaalisessa mediassa. Sirénin oman haastattelulausunnon mukaan hän on saanut toiminnalleen hyväksynnän esimiehiltään. Toinen ongelma on Sanoma-konsernin ja Suomen median venäläisvastainen kiihotus ja propaganda, mutta se tuntuu koskevan enemmänkin suomalaisia, joiden Nato-kantoja yritetään muuttaa Putin-vastaisella vihapropagandalla. Se on tietysti vaaraksi niin Suomelle kuin Venäjällekin. Sanoma-konsernin kumouksellinen toiminta Venäjän alueella on luku erikseen, mutta se on onneksi suurimmalta osalta torjuttu, kun konsernin Venäjän toiminnot ajetaan lopullisesti alas.
