Suomen kanta komissioon on toistaiseksi hämärä. Yhtäältä komissiota on vastustettu, toisaalta yhteistyön lisäämistä on nimenomaan vaadittu. Ongelmat on sinänsä tunnustettu, mutta Suomen medioissa Venäjän ehdotusta on kuvailtu huoltajuusriitoja ratkovaksi tuomioistuimeksi, joka asettaisi venäläiset erikoisasemaan.
Mitä Venäjä siis lapsikomissiolla tarkoittaa? Hyvä vertailukohta on Venäjän Ranskan kanssa viime vuonna perustama ”komissio lapsen oikeuksien suojelemiseksi perhekonflikteissa”. Sitä koskevassa sopimuksessa nimenomaan korostetaan, että komissio ei voi puuttua kummankaan maan tuomioistuinten käsittelemiin asioihin. Käytännössä kysymyksessä on keskustelukerho, ”neuvoa-antava keskusteluelin”.
Venäjän ja Ranskan komissiota koskevan sopimuksen mukaan kummankin maan eri viranomaiset voivat pyytää komissiolta lausuntoja. Komissio voi antaa suosituksia ja välittää informaatiota.
Venäjän ja Ranskan lapsikomissioon kuuluu molempien maiden ministeriöiden ja lapsiasiamiesten edustajia sekä tarpeen vaatiessa muita viranomaisia. Lisäksi komissio voi kuulla asiantuntijoita.
Komissiolla on kaksi puheenjohtajaa, yksi kummastakin maasta. Palkkioita ei makseta. Osapuolet voivat halutessaan laukkauttaa komission yksipuolisesti. Komissio kokoontuu vähintään kaksi kertaa vuodessa vuorotellen molemmissa maissa.
Tässä valossa Venäjän ehdotus vastaavan komission perustamiseksi Suomen kanssa kuulostaa asialliselta. Kysymys olisi siis juuri sellaisesta keskustelukerhosta, mitä myös Suomen puolella on kaivattu. Tosin käytännön työstä ei vielä tiedetä, sillä Venäjän ja Ranskan komissio ei ole ehtinyt aloittaa toimintaansa.
Mitä Suomen ja Venäjän välinen lapsikomissio sitten tekisi? Aivan aluksi se voisi selvittää, kuinka paljon Suomessa on venäläis-suomalaisia perheitä ja lapsia. Kunnollisia tilastoja ei nimittäin ole. Myös sekaperheisiin liittyvien huostaanottojen ja huoltoriitojen määrät voisi selvittää. Komissio voisi pohtia hyvin monenlaisia asioita, kuten Venäjän kielen ja kansalaisuuden rekisteröintiä tai venäjänkielisen sosiaalityön lisäämistä. Myös Suomen ihmisoikeustilanteen tarkempi tutkiminen olisi paikallaan esimerkiksi perehtymällä YK:n lapsen oikeuksien komitean Suomi-raportteihin ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen EIT:n päätöksiin. Niiden mukaanhan Suomi rikkoo lapsen oikeuksia järjestelmällisesti.
Asiantuntemuksesta ei ole pulaa. Suomessa on jo joukko viranomaisia ja asianajajia, jotka ovat perehtyneet suomalais-venäläisiin perhekonflikteihin. Tuomareilla ja sosiaalityöntekijöillä sen sijaan on vähemmän erityistuntemusta, joten komission lausunnoilla ja suosituksila olisi varmasti käyttöä.
JOHAN BÄCKMAN
Kirjoittaja on oikeussosiologian dosentti Helsingin yliopistossa.
Puhelin: +358 40 503 5474
Puhelin: +358 40 503 5474
