Anu antoi minulle Vantaalla asuvan venäläisen Anastasija Zavgorodnjajan puhelinnumeron. Anastasija oli ollut syyskuun alussa viimeisillään raskaana, kun poliisit olivat tulleet hakemaan hänen kolmea lastaan. Anastasija ja hänen miehensä vastustivat huostaanottoa. Raskaana ollut Anastasija kaadettiin maahan ja pahoinpideltiin. Syyskuun lopussa Anastasija synnytti terveen pojan. Vaikka hänelle luvattiin, että vastasyntynyttä ei käydä hakemassa, kotiin saapui peräti neljä poliisia. Vastasyntynyt vietiin lastenkotiin ja Anastasijalta kiellettiin imettäminen.
Mitään selvää syytä toimenpiteille ei ollut. Vanhin tytär oli saanut välitunnilla aivotärähdyksen. Vanhemmat valittivat opettajalle, joka alkoi syyttämään venäläistä äitiä. Anastasijaa vastaan tehtiin perätön lastensuojeluilmoitus. Jälleen kerran venäläisen ja suomalaisen naisen välinen kulttuurien yhteentörmäys johti hirvittäviin seuraamuksiin.
Anastasija halusi kertoa kohtelustaan Venäjän medioille. Loppu onkin historiaa.
On kuitenkin hyvä muistaa, että Anu Palosaaren ansiosta 300 miljoonaa ihmistä tietää Anastasijan kohtelusta Suomessa. Jos Anu ei olisi kertonut siitä minulle, 300 miljoonaa ihmistä ei tietäisi siitä.
Anastasijan tapauksen herättämä mediakeskustelu antoi erittäin huonon kuvan suomalaisesta diplomatiasta. Venäjän ulkoministeri Lavrov jopa sanoi, että Suomi ei ole sivistysvaltio. Tämä liittyi myös siihen, että Suomi kielsi venäläistä äitiä imettämästä vastasyntynyttä. Risu-Erkkikin suorastaan puhisi raivosta.
Venäjän mediaa seurataan muissakin maissa kuin Suomessa. Venäjän media on globaali media. Sitä seuraa koko maailma.
On selvää, että YK:n turvallisuusneuvostoon otetaan vain sivistysvaltioita. Lavrovin mukaan Suomi ei ole sivistysvaltio. Anastasijan imetyskielto tuli Suomelle kalliiksi. Äidinmaitoon kannattaakin kiinnittää jatkossa enemmän huomiota.
Kuka olisi arvannut, että Risu-Erkki kompastui lopulta äidinmaitoon. Tuskin Suomea enää huolitaan edes Natoon.
Jos Suomi olisi päässyt YK:n turvallisuusneuvostoon, se olisi voinut joutua äänestämään länsivaltojen hyökkäyksestä Syyriaan. Voi olla, että Syyria-äänestyksessä Suomen kanta olisi ollut ratkaiseva. Etenkin Venäjää vastaan äänestäminen olisi tietysti ollut Suomelle suoranainen pyhä velvollisuus.
Ainakin suomalaisia lehtiä lukiessa ei voi välttyä ajatukselta, että länsivaltojen laaja sotilaallinen interventio Syyriaan on Suomen tärkeimpiä ulkopoliittisia tavoitteita. Ikävä kyllä Anu Palosaari teki sen mahdottomaksi.
Lapsikiistan ollessa kuumimmillaan Aleksanteri-instituutin tutkija Hanna Smith lausui televisiossa, että Venäjän ärähdys johtui muka Syyrian tilanteesta, missä Venäjä oli Smithin mukaan pelannut itsensä nurkkaan. Toisin sanoen Hanna Smithin mielestä Suomen ei tarvitse kunnioittaa venäläisten naisten ja lasten ihmisoikeuksia, koska Venäjä tukee Syyrian itsenäisyyttä ja demokratiaa.
Smithin viesti oli selvä: jos Venäjä luopuu Syyrian tukemisesta, Suomi voi kohdella venäläisiä äitejä ja lapsia paremmin. Smithin lausunto oli tyypillistä länsivaltojen turvallisuuspalveluiden masinoimaa kiristystä. Siihen ei tarvita kuin yksi tv-esiintyminen.
Onneksi Hanna Smith ja hänen puolisonsa on nyt lisätty "Venäläiset äidit"-järjestön kieltolistalle henkilöinä, jotka uhkaavat venäläisten äitien ja lasten turvallisuutta Suomessa.
Maailma on siis muuttunut vähän paremmaksi. Anastasija saa antaa tissiä lapselleen. Suomi ei päässyt YK:n turvaneuvostoon. Natoonkin Suomella on varmaan lopullinen porttikielto. Venäjä hallitsee suvereenisti Syyrian tilannetta.
Kiitti Anulle!
T: Bashar & Jussi