Stakesin valkoinen terrori
Johan BÄCKMAN
Venäjän tiedotusvälineet ovat parin viime vuoden ajan kuuluttaneet koko maailmaan suomalaisen sosiaalitoimen terrorinomaista suhtautumista venäläisiin äiteihin. Jopa imeväisikäisiä venäläisiä sylilapsia on riistetty venäläisiltä äideiltä ja määrätty lastenkotiin sillä verukkeella, että äiti ehkä voisi matkustaa Venäjälle. Kaikki tietävät Anton Salosen tapauksen: suomalainen rikollisryhmä sieppasi lapsen Venäjällä venäläiseltä äidiltä, tietäen lapsen Venäjän kansalaiseksi, ja salakuljetti suomalaisen diplomaattiauton takakontissa Suomeen. Kymmenkunta suomalaista diplomaattia osallistui rikoksen suunnitteluun ja toteuttamiseen, mikä johti Suomen ja Venäjän historian suurimpaan ulkopoliittiseen selkkaukseen. Suomen valtakunnansyyttäjä jätti syytteen nostamatta, vaikkakin totesi lapsen ottamisen ja salakuljettamisen tapahtuneen oikeudettomasti.
Miksi venäläisiä naisia sitten sorretaan? Juuret ovat Suomen luokkasodassa ja valkoisessa terrorissa. Suomalaisen yhteiskunnan fasistisoitumiseen on olennaisena osana kuulunut poliittisesti epämieluisan osan hävittäminen. Tämä tarkoittaa erityisesti työväenliikettä sekä sitä osaa kansasta, joka vielä uskaltaa sanoa Venäjän olevan olemassa. Ymmärrettävästi tähtäimessä ovat venäläiset naiset, joiden pelätään kasvattavan lapsiaan venäläisiksi. Siksi Suomessa yleensä mitättömin perustein huostaanotettuihin venäläislapsiin sovelleteen erityistä poliittista väkivaltaa, ns. derussifikaatiota: venäläisiltä lapsilta kielletään äidinkielen venäjän puhuminen, heidät eristetään Venäjästä ja venäläisistä vanhemmistaan, ortodoksinen uskonto kielletään, ja lapsi tietysti opetetaan suomalaisessa koulussa muiden lasten tavoin vihaamaan Venäjää.
Miksi Suomi vihaa ja sortaa venäläisiä äitejä? Seuraavassa pari erittäin havainnollista sitaattia. Vuoden 1918 syksyllä Köyhäinhoitolehti kirjoitti seuraavaa:
”Vielä on suuri vaara punaisten naisissa. He ovat osoittautuneet useimmissa tapauksissa kauhistuttaviksi hirviöiksi ja pedoiksi. He ovat olleet kamaloita ilmiantajia ja murhiin yllyttäjiä. He ovat riehuneet ase kädessä ja tehneet kammottavia murhia. Suurelta osin noiden naisten kodit ja niissä annettu kasvatus on syynä hivittävän kauheaan sisällissotaamme. Punaisten raakuuksissa ennen kaikkea paljastui punaisten kotien ja näitten naisten raakuus, mikä hirvittävässä julmuudessa hakee vertaansa. Yhteiskunnan ehdoton velvollisuus tästä lähtien on oleva, etteivät tällaiset hirviöt saa enää lapsia kasvattaa ja niihin istuttaa julkeaa raakuuttaan sekä kalvavaa vihaansa, joka saastuttaa lapsen sielunelämän. Tästä täytyy tulla luja kontrolli ja sen aikaansaaminen on ennen kaikkea köyhäinhoitoviranomaisten tehtävä. Kaikissa vähänkin arveluttavissa tapauksissa on lapset erotettava tällaisista hirviöistä. Yhteiskunnan etu ja säilytysvaisto sitä vaatii.” (Sitaatti julkaistu Mervi Kaarnisen kirjassa Punaorvot 1918, Minerva 2008, s. 62-63).
Huomatkaa edellisen sitaatin kaksi viimeistä lausetta: ”Kaikissa vähänkin arveluttavissa tapauksissa on lapset erotettava tällaisista hirviöistä. Yhteiskunnan etu ja säilytysvaisto sitä vaatii.” Tuo ohje sopii mainiosti venäläisten naisten kohteluun 2000-luvun Suomessa.
Otetaan vielä toinen yhtä havainnollinen sitaatti. Sen kirjoitti Ilmari Kianto huhtikuussa 1918 Keskisuomalaiseen, ja lainaus lienee monelle tuttu, sillä se on julkaistu myös Leena Landerin tuoreen Käsky-romaanin mottona:
”Eikö olisi oikeaa tuomiotaktiikkaa ottaa joku prosentti vihollisen toisestakin sukupuolesta – siten siveellisesti varoittaakseen niiden kurjien ammattisisaria. Sudenjahdissa kelpaa maalitauluksi juuri naarassusi ehkä enemmän kuin uros, sillä metsästäjä tietää, että naaras synnyttää yhtä pahoja penikoita, joista on oleva ikuinen vastus. Todistettu on, että Suomen kansalaissodassa punakaartilaiset olivat petoja, monet heidän naisistaan – susinarttuja, vieläpä naarastiikereitä. Eikö ole hulluutta olla ampumatta petoja, jotka meitä ahdistavat?”
Sanomattakin on selvää, että 2000-luvun suomalainen sosiaalitoimi mieluiten tuhoaisi venäläiset naiset, jos se vaan olisi mahdollista. Paitsi kyllä ihmisen voi tuhota myös monta vuotta kestävällä sosiaaliviranomaisten laskelmoidulla terrorillakin.
Siirrytäänpä 2000-luvulle. Nykyoloissa sosiaaliviranomaiset käyttävät heille ja valtiolle poliittisesti epämieluisasta perhetaustasta nimitystä ”sosiaalinen perimä”. Juuri tästä ”sosiaalisesta perimästä” on tarkoitus päästä eroon keinolla millä hyvällä, kuten riistämällä lapset perheistään juuri huostaanottojen kautta. Se on taloudellisesti edullista, sillä huostaanotot ovat suomalaisille kunnille ja yksityisille yrityksille valtava bisnes.
Julman lehdistöpropagandan seurauksena ”venäläisyys” ymmärretään Suomessa erittäin vakavaksi sosiaaliseksi ongelmaksi, liittetäänhän siihen kaikki negatiivinen kuten prostituutio, varastaminen, rahanpesu, taudit, lika ja väkivalta. Juuri näin niin sanotut ”Venäjän tutkijat” ovat meille jo vuosia opettaneet. On siis selvää, että venäläiset perheet ja eritoten venäläiset äidit ovat suurennuslasin alla.
Venäläisen lapsen voi ja saa erottaa vanhemmistaan koska tahansa. Venäläiseltä äidiltä viedään imeväinen lapsi lastenkotiin, koska äiti voi mennä sukulaisiin Venäjälle, missä lapseen voidaan siirtää suomalaiselle yhteiskunnalle vaarallinen ”sosiaalinen perimä” eli venäläisyys. Venäläiset äidit ovat saaneet rikostuomioita sekä kotimaahansa Venäjälle menemisestä että myös turvakotiin pakenemisesta. Venäläinen äiti tietää, että Suomessa hänen lapsensa elää vankilassa. Valittaminen on vaikeaa, koska venäläiset äidit tuhotaan psyykkisesti ennen asian menemistä varsinaiseen oikeuteen. Hallinto-oikeudet ovat sosiaaliviranomaisten terrorin kumileimasimia.
Suomen Mielenterveysseura julkaisi vuonna 2007 propagandajulkaisun otsikolla Sosiaalinen perimä. Materiaali löytyy helposti netistä. Ohessa havainnollinen sitaatti:
”Huonon sosiaalisen perimän katkaisemiseen tarvitaan nyt uusia keinoja. Ylisukupolvisen ongelmien peritymisen estäminen on inhimillisesti ratkaisevan tärkeää, mutta myös taloudellisesti kannattavaa. Niiden ihmisten auttamiseksi, jotka jo lapsuudessaan ovat saanet huonot elämän eväät, tarvitaan positiivista diskriminaatiota, tehostettua tukea.”
Sosiaalitoimi onkin ”auttanut” monia venäläisiä äitejä viemällä näiden lapset lastenkotiin, tarkoituksena ”tukea” eli erottaa lapset ikuisesti perheestään ja poistaa lapsista venäläisyys. Tämä 2000-luvun fasismi, valkoinen terrori, tulee kauniisti esiin Stakesin julkaisuissa. Otetaan esimerkiksi Yhteiskuntapolitiikka-lehti numero 73 vuodelta 2008, siitä Marja Holmilan, Marjatta Bardyn ja Petra Kouvosen artikkeli ”sosiaalisesta perimästä”. Stakesin netissä levittämässä tekstissä sanotaan mm. seuraavaa:
”Termillä sosiaalinen perimä tarkoitetaan ongelmien siirtymistä vanhemmilta lapsille.”
Tämä sitaatti on havainnollinen, sillä siinä annetaan ymmärtää, että sosiaalinen perimä on siis aina lähtökohtaisesti vain huono asia. Niinpä aina parempi vaihtoehto on lapsen erottaminen perheestään ja lapsen antaminen firmoille, yksityisille lastenkodeille, jotka tekevät elävällä raaka-aineella suurta binestä. Siinä suurena häiriönä ovat vain vanhemmat ja heidän rakkautensa.
”Tutkijat ovat painottaneet sukupolvien ketjun katkaisemisen tärkeyttä”, Stakesin julkaisussa edelleen kirjoitetaan. Tämäkin sitaatti todistaa asenteesta, jossa lapsien erottaminen vanhemmistaan on lähtökohtaisesti aina parempi asia.
Stakesin artikkelissa kirjoitetaan edelleen, että lasten sijoittamisella estetään ”sosiaalisten ongelmien” eteenpäin siirtyminen ja että yhteiskunnan tehtävänä on turvata lapsille ”psykologiset vanhemmat”, sillä biologisten vanhempien tapaaminen ”häiritsee psykologisen vanhempisuhteen syntymistä” – ”siksi tapaamisia tulee rajoittaa”.
On täysin selvää, että suomalainen lastensuojelu 2000-luvulla on poliittista terroria. Se on fasismia, jonka tavoitteena on perheiden tuhoaminen. Suhtautuminen perheinstituutioon ja äidinrakkauteen on vihamielistä, mikä näkyy aggressiivisessa homoseksuaalisuuden, lapsettomuuden ja promiskuiteetin oikeutusta korostavassa valtiollisessa propagandassa. Hyvää ja tasapainoista perhe-elämää ja sen oikeutusta ei taas propagoida missään.
Sosiaalitoimen ammattitutkijat kirjoittavat täysin avoimesti siitä, että perheinstituutio ja sen ”sosiaalinen perimä” on lähtökohtaisesti huono asia. Erityisen selvästi tämä tulee esiin venäläisissä perheissä, jossa äidinrakkaus ja lasten hyvä kasvatus ovat vielä arvossaan. Siksi Suomi haluaa tuhota venäläiset perheet.
Huostaan otettujen lasten, niin venäläisten kuin suomalaisten, pitäisi ymmärtää, että he ovat poliittisia vankeja ja fasistisen poliittisen terrorin uhreja. Heidän pitäisi tajuta, että heillä on oikeus vapauteen. Valitettavasti kukaan Suomessa ei vielä ole uskaltanut tutkia kriittisesti niin sanotun lastensuojelun todellisia kasvoja, puhumattakaan sitä, että räikeän fasistisen propagandan alta nousisi oikea vapautusliike.
JOHAN BÄCKMAN
Kirjoittaja on oikeussosiologian dosentti Helsingin yliopistossa. Kirjoitus perustuu alustukseen II venäläis-suomalaisessa lapsen oikeuksien konferenssissa Helsingissä 7.4.2011. Aiheesta kiinnostuneet voivat osallistua III venäläis-suomalaiseen lapsen oikeuksien konferenssiin Helsingissä 7. toukokuuta 2011, ks. http://www.facebook.com/event.php?eid=184259881620872
Johan BÄCKMAN
Venäjän tiedotusvälineet ovat parin viime vuoden ajan kuuluttaneet koko maailmaan suomalaisen sosiaalitoimen terrorinomaista suhtautumista venäläisiin äiteihin. Jopa imeväisikäisiä venäläisiä sylilapsia on riistetty venäläisiltä äideiltä ja määrätty lastenkotiin sillä verukkeella, että äiti ehkä voisi matkustaa Venäjälle. Kaikki tietävät Anton Salosen tapauksen: suomalainen rikollisryhmä sieppasi lapsen Venäjällä venäläiseltä äidiltä, tietäen lapsen Venäjän kansalaiseksi, ja salakuljetti suomalaisen diplomaattiauton takakontissa Suomeen. Kymmenkunta suomalaista diplomaattia osallistui rikoksen suunnitteluun ja toteuttamiseen, mikä johti Suomen ja Venäjän historian suurimpaan ulkopoliittiseen selkkaukseen. Suomen valtakunnansyyttäjä jätti syytteen nostamatta, vaikkakin totesi lapsen ottamisen ja salakuljettamisen tapahtuneen oikeudettomasti.
Miksi venäläisiä naisia sitten sorretaan? Juuret ovat Suomen luokkasodassa ja valkoisessa terrorissa. Suomalaisen yhteiskunnan fasistisoitumiseen on olennaisena osana kuulunut poliittisesti epämieluisan osan hävittäminen. Tämä tarkoittaa erityisesti työväenliikettä sekä sitä osaa kansasta, joka vielä uskaltaa sanoa Venäjän olevan olemassa. Ymmärrettävästi tähtäimessä ovat venäläiset naiset, joiden pelätään kasvattavan lapsiaan venäläisiksi. Siksi Suomessa yleensä mitättömin perustein huostaanotettuihin venäläislapsiin sovelleteen erityistä poliittista väkivaltaa, ns. derussifikaatiota: venäläisiltä lapsilta kielletään äidinkielen venäjän puhuminen, heidät eristetään Venäjästä ja venäläisistä vanhemmistaan, ortodoksinen uskonto kielletään, ja lapsi tietysti opetetaan suomalaisessa koulussa muiden lasten tavoin vihaamaan Venäjää.
Miksi Suomi vihaa ja sortaa venäläisiä äitejä? Seuraavassa pari erittäin havainnollista sitaattia. Vuoden 1918 syksyllä Köyhäinhoitolehti kirjoitti seuraavaa:
”Vielä on suuri vaara punaisten naisissa. He ovat osoittautuneet useimmissa tapauksissa kauhistuttaviksi hirviöiksi ja pedoiksi. He ovat olleet kamaloita ilmiantajia ja murhiin yllyttäjiä. He ovat riehuneet ase kädessä ja tehneet kammottavia murhia. Suurelta osin noiden naisten kodit ja niissä annettu kasvatus on syynä hivittävän kauheaan sisällissotaamme. Punaisten raakuuksissa ennen kaikkea paljastui punaisten kotien ja näitten naisten raakuus, mikä hirvittävässä julmuudessa hakee vertaansa. Yhteiskunnan ehdoton velvollisuus tästä lähtien on oleva, etteivät tällaiset hirviöt saa enää lapsia kasvattaa ja niihin istuttaa julkeaa raakuuttaan sekä kalvavaa vihaansa, joka saastuttaa lapsen sielunelämän. Tästä täytyy tulla luja kontrolli ja sen aikaansaaminen on ennen kaikkea köyhäinhoitoviranomaisten tehtävä. Kaikissa vähänkin arveluttavissa tapauksissa on lapset erotettava tällaisista hirviöistä. Yhteiskunnan etu ja säilytysvaisto sitä vaatii.” (Sitaatti julkaistu Mervi Kaarnisen kirjassa Punaorvot 1918, Minerva 2008, s. 62-63).
Huomatkaa edellisen sitaatin kaksi viimeistä lausetta: ”Kaikissa vähänkin arveluttavissa tapauksissa on lapset erotettava tällaisista hirviöistä. Yhteiskunnan etu ja säilytysvaisto sitä vaatii.” Tuo ohje sopii mainiosti venäläisten naisten kohteluun 2000-luvun Suomessa.
Otetaan vielä toinen yhtä havainnollinen sitaatti. Sen kirjoitti Ilmari Kianto huhtikuussa 1918 Keskisuomalaiseen, ja lainaus lienee monelle tuttu, sillä se on julkaistu myös Leena Landerin tuoreen Käsky-romaanin mottona:
”Eikö olisi oikeaa tuomiotaktiikkaa ottaa joku prosentti vihollisen toisestakin sukupuolesta – siten siveellisesti varoittaakseen niiden kurjien ammattisisaria. Sudenjahdissa kelpaa maalitauluksi juuri naarassusi ehkä enemmän kuin uros, sillä metsästäjä tietää, että naaras synnyttää yhtä pahoja penikoita, joista on oleva ikuinen vastus. Todistettu on, että Suomen kansalaissodassa punakaartilaiset olivat petoja, monet heidän naisistaan – susinarttuja, vieläpä naarastiikereitä. Eikö ole hulluutta olla ampumatta petoja, jotka meitä ahdistavat?”
Sanomattakin on selvää, että 2000-luvun suomalainen sosiaalitoimi mieluiten tuhoaisi venäläiset naiset, jos se vaan olisi mahdollista. Paitsi kyllä ihmisen voi tuhota myös monta vuotta kestävällä sosiaaliviranomaisten laskelmoidulla terrorillakin.
Siirrytäänpä 2000-luvulle. Nykyoloissa sosiaaliviranomaiset käyttävät heille ja valtiolle poliittisesti epämieluisasta perhetaustasta nimitystä ”sosiaalinen perimä”. Juuri tästä ”sosiaalisesta perimästä” on tarkoitus päästä eroon keinolla millä hyvällä, kuten riistämällä lapset perheistään juuri huostaanottojen kautta. Se on taloudellisesti edullista, sillä huostaanotot ovat suomalaisille kunnille ja yksityisille yrityksille valtava bisnes.
Julman lehdistöpropagandan seurauksena ”venäläisyys” ymmärretään Suomessa erittäin vakavaksi sosiaaliseksi ongelmaksi, liittetäänhän siihen kaikki negatiivinen kuten prostituutio, varastaminen, rahanpesu, taudit, lika ja väkivalta. Juuri näin niin sanotut ”Venäjän tutkijat” ovat meille jo vuosia opettaneet. On siis selvää, että venäläiset perheet ja eritoten venäläiset äidit ovat suurennuslasin alla.
Venäläisen lapsen voi ja saa erottaa vanhemmistaan koska tahansa. Venäläiseltä äidiltä viedään imeväinen lapsi lastenkotiin, koska äiti voi mennä sukulaisiin Venäjälle, missä lapseen voidaan siirtää suomalaiselle yhteiskunnalle vaarallinen ”sosiaalinen perimä” eli venäläisyys. Venäläiset äidit ovat saaneet rikostuomioita sekä kotimaahansa Venäjälle menemisestä että myös turvakotiin pakenemisesta. Venäläinen äiti tietää, että Suomessa hänen lapsensa elää vankilassa. Valittaminen on vaikeaa, koska venäläiset äidit tuhotaan psyykkisesti ennen asian menemistä varsinaiseen oikeuteen. Hallinto-oikeudet ovat sosiaaliviranomaisten terrorin kumileimasimia.
Suomen Mielenterveysseura julkaisi vuonna 2007 propagandajulkaisun otsikolla Sosiaalinen perimä. Materiaali löytyy helposti netistä. Ohessa havainnollinen sitaatti:
”Huonon sosiaalisen perimän katkaisemiseen tarvitaan nyt uusia keinoja. Ylisukupolvisen ongelmien peritymisen estäminen on inhimillisesti ratkaisevan tärkeää, mutta myös taloudellisesti kannattavaa. Niiden ihmisten auttamiseksi, jotka jo lapsuudessaan ovat saanet huonot elämän eväät, tarvitaan positiivista diskriminaatiota, tehostettua tukea.”
Sosiaalitoimi onkin ”auttanut” monia venäläisiä äitejä viemällä näiden lapset lastenkotiin, tarkoituksena ”tukea” eli erottaa lapset ikuisesti perheestään ja poistaa lapsista venäläisyys. Tämä 2000-luvun fasismi, valkoinen terrori, tulee kauniisti esiin Stakesin julkaisuissa. Otetaan esimerkiksi Yhteiskuntapolitiikka-lehti numero 73 vuodelta 2008, siitä Marja Holmilan, Marjatta Bardyn ja Petra Kouvosen artikkeli ”sosiaalisesta perimästä”. Stakesin netissä levittämässä tekstissä sanotaan mm. seuraavaa:
”Termillä sosiaalinen perimä tarkoitetaan ongelmien siirtymistä vanhemmilta lapsille.”
Tämä sitaatti on havainnollinen, sillä siinä annetaan ymmärtää, että sosiaalinen perimä on siis aina lähtökohtaisesti vain huono asia. Niinpä aina parempi vaihtoehto on lapsen erottaminen perheestään ja lapsen antaminen firmoille, yksityisille lastenkodeille, jotka tekevät elävällä raaka-aineella suurta binestä. Siinä suurena häiriönä ovat vain vanhemmat ja heidän rakkautensa.
”Tutkijat ovat painottaneet sukupolvien ketjun katkaisemisen tärkeyttä”, Stakesin julkaisussa edelleen kirjoitetaan. Tämäkin sitaatti todistaa asenteesta, jossa lapsien erottaminen vanhemmistaan on lähtökohtaisesti aina parempi asia.
Stakesin artikkelissa kirjoitetaan edelleen, että lasten sijoittamisella estetään ”sosiaalisten ongelmien” eteenpäin siirtyminen ja että yhteiskunnan tehtävänä on turvata lapsille ”psykologiset vanhemmat”, sillä biologisten vanhempien tapaaminen ”häiritsee psykologisen vanhempisuhteen syntymistä” – ”siksi tapaamisia tulee rajoittaa”.
On täysin selvää, että suomalainen lastensuojelu 2000-luvulla on poliittista terroria. Se on fasismia, jonka tavoitteena on perheiden tuhoaminen. Suhtautuminen perheinstituutioon ja äidinrakkauteen on vihamielistä, mikä näkyy aggressiivisessa homoseksuaalisuuden, lapsettomuuden ja promiskuiteetin oikeutusta korostavassa valtiollisessa propagandassa. Hyvää ja tasapainoista perhe-elämää ja sen oikeutusta ei taas propagoida missään.
Sosiaalitoimen ammattitutkijat kirjoittavat täysin avoimesti siitä, että perheinstituutio ja sen ”sosiaalinen perimä” on lähtökohtaisesti huono asia. Erityisen selvästi tämä tulee esiin venäläisissä perheissä, jossa äidinrakkaus ja lasten hyvä kasvatus ovat vielä arvossaan. Siksi Suomi haluaa tuhota venäläiset perheet.
Huostaan otettujen lasten, niin venäläisten kuin suomalaisten, pitäisi ymmärtää, että he ovat poliittisia vankeja ja fasistisen poliittisen terrorin uhreja. Heidän pitäisi tajuta, että heillä on oikeus vapauteen. Valitettavasti kukaan Suomessa ei vielä ole uskaltanut tutkia kriittisesti niin sanotun lastensuojelun todellisia kasvoja, puhumattakaan sitä, että räikeän fasistisen propagandan alta nousisi oikea vapautusliike.
JOHAN BÄCKMAN
Kirjoittaja on oikeussosiologian dosentti Helsingin yliopistossa. Kirjoitus perustuu alustukseen II venäläis-suomalaisessa lapsen oikeuksien konferenssissa Helsingissä 7.4.2011. Aiheesta kiinnostuneet voivat osallistua III venäläis-suomalaiseen lapsen oikeuksien konferenssiin Helsingissä 7. toukokuuta 2011, ks. http://www.facebook.com/event.php?eid=184259881620872
