Dosentti Johan Bäckman (yllä) vaatii Stubbin pikaista eroa ratkaisuksi Suomen ulkopolitiikan yhä syvenevään kriisiin.
Melko raju näpäytys tuoreelta pääministeriltä. Kiviniemi olisi kuitenkin voinut tunnustaa tosiasiat. Suomen ulkopolitiikka on tuuliajolla, ja erityisen selvästi se näkyy suhteissa Venäjään. Venäjän lehdistö on jo ainakin vuoden ajan pursunnut hämmentynyttä ja tyrmistynyttä Suomi-kirjoittelua.
On muistettava, mistä kaikki alkoi.
Kaikki alkoi siitä, kun äidiltään Venäjällä laittomasti siepattua alaikäistä Venäjän kansalaista Anton Salosta pidettiin kuukausi panttivankina Suomen Pietarin konsulaatissa, kunnes lapsi salakuljetettiin laittomasti suomalaisen diplomaattiauton takakontissa Suomeen. Venäjä on antanut jyrkät nootit, etsintäkuulutukset ja luovutusvaatimukset, Stubbin mielestä kaikki meni hyvin, sillä eihän Venäjä ole edes suurvalta.
Anton Salosen tapauksessa pian alkavat laajat oikeudenkäynnit voivat kuitenkin olla Stubbin poliittiselle uralle lopullinen kuolinisku, sillä kulissien takana Suomen ja Venäjän oikeus- ja poliisiviranomaiset ovat olleet ylityöllistettyjä Stubbin virheiden takia. Valtakunnanoikeuden pitäisikin tutkia Stubbin ja Vanhasen osuus Anton Salosen panttivankeuteen.
Tilanne on tietysti korjattavissa vain Stubbin erolla. Käytännössä hänestä onkin tullut vain lausuntoautomaatti, joka selittelee ja yrittää korjata omia virheitään. Mitään todellista virkaa Suomen ulkopolitiikassa Stubbilla ei enää ole. Myös kansan silmissä maine on mennyt.
Kokoomustroikka ei tietenkään peräänny yhtään. Katainen julkaisi blogissaan lapsellisen selittely-yrityksen, Stubb vetosi täysin perättömästi ulko- ja turvallisuuspoliittiseen selontekoon, jossa päin vastoin puhutaan Venäjän myös taloudellisesti kasvavasta suurvalta-asemasta.
Kiviniemi kyllä tunnisti kokoomuksen lausunnoissa myös Venäjä-vastaisuuden sanomalla, että Stubb ja kumppanit yrittivät tässä kutkutella Venäjä-vastaisia virtauksia. Kevyesti sanottu, mutta ymmärrettävästi. Kiviniemi tarkoitti, että Stubb yrittää provosoida suomalaisten kytevää Venäjä-vastaisuutta.
Tämä osoittaa Stubbin vaarallisuuden. Se myös kertoo siitä, että ainoa oikea ratkaisu on Stubbin ero.
Stubbin itsensä mukaan Venäjä ja Nato ovat Suomen ulkopolitiikan musta piste. Tosiasiassa musta piste on Stubb ja hänen eronsa. Vaikka hän käytännössä onkin eronnut, ja haluaisi itsekin erota, tarvitaan vielä virallinen johtopäätös.
Operaatio Stubb on täydellinen fiasko. Katainen toimi sen kätilönä, joten hänen ulkopolitiikkaa koskevat lausuntonsa eivät voi olla vaikuttamatta Stubbiin. Tietenkin Venäjän vähättelyssä oli loppupeleissä kysymys vain yhdestä lauseesta, mutta siitä voi tehdä vakavia, koko kansakuntaa koskevia johtopäätöksiä. Kysymys on luottamuksesta.
Sitä Stubbilla ei enää ole, ei Suomessa, eikä varsinkaan Venäjällä. Yleisesti ottaen hänelle naureskellaan melkein kaikkialla. Jopa Suomessa reaktio kokoomuksen kukkoiluun oli lehdistössä yksimielisen tuomitseva.
Mari Kiviniemi ei ole vielä menettänyt tilaisuuttaan ottaa kissaa pöydälle ja tehdä Suomen ulkopolitiikkaan välttämätön, kohtalaisen raju mutta kuitenkin täysin ymmärrettävä korjausliike. Kokoomussekoilun ja Kiviniemen liiallisen varovaisuuden ansiosta Suomen ulkopolitiikka velloo vieläkin hengenvaarallisessa stubbilaisessa selittelyn miinakentässä.
Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. Stubbin pitäisi tunnustaa, ettei hänestä ole ulkoministeriksi.
