Suomi todisti viime viikolla jälleen kerran olevansa stalinistinen roistovaltio. Ministerit ja viranomaiset vaikenivat kaikilla kielillä tärkeistä asioista, kuten venäläisiin lapsiin kohdistuvasta järjestelmällisestä rasistisesta sortokampanjasta Suomessa. Robert Rantalan tapaus tunnetaan nyt maailmanlaajuisesti, mutta meillä siitä ei tiedetä mitään, kiitos olemattoman lehdistönvapautemme.
Seitsenvuotias Venäjän kansalainen Robert Rantala otettiin Turussa helmikuussa kiireellisesti huostaan olemattomien perusteiden nojalla. Jos asiasta jotakin voi lausua, niin korkeintaan sen, että huostaanotto perustui rasistisiin ennakkoluuloihin ja asiakirjaväärennöksiin. Asia on jo rikostutkinnassa virkarikosjuttuna. Robert joutui lastenkodissa jatkuvan henkisen ja fyysisen väkivallan kohteeksi. Huostaanoton varsinaiseksi syyksi osoittautui se, että sekä Robert että hänen Inga-äitinsä ovat Venäjän kansalaisia. Suurin lasta uhkaava vaara oli sosiaalitoimen mukaan Venäjälle matkustaminen. Sen estämiseksi Turun sossu päätti tuhota perheen. Nyt sossua odottaa iso lasku Robertin henkisestä ja fyysisestä vahingoittamisesta pari kuukautta kestäneen laittoman vankeuden aikana.
Robertin tapauksessa Suomen sosiaaliviranomaiset aloittivat laajalti käytetyn sortotoimen, de-russifikaaation. Venäläinen lapsi eristetään vanhemmistaan ja häneltä kielletään ehdottomasti oman äidinkielen eli venäjän puhuminen. Kysymys on puhtaasti poliittisesta vainosta, joka on muodostunut jo tavaksi. Äideiltään Suomessa siepattuja venäläislapsia voi jo hyvin kutsua poliittisiksi vangeiksi.
Venäjän media reagoi Robertin tapaukseen aidon demokraattisen kansalaisyhteiskunnan tavoin. Siellä toisin kuin Suomessa oltiin huolissaan pienestä Robert-pojasta. Sananvapauttaan hyväksi käyttäen Robertin Inga-äiti antoi haastatteluja venäläisille toimittajille. Myös suomalainen isä Veli-Pekka avautui, mutta vain YouTube-videoissa, sillä suomalaiset toimittajat eivät asiaan koskeneet. Se on ymmärrettävää, sillä suomalaisen toimittajakunnan ihmisoikeuskäsityksiin ei kuulu venäläisten pitäminen ihmisinä.
Kaiken lisäksi suomalaisten viranomaisten rikollisten sortotoimien kohteiksi joutuneita venäläisiä naisia ja lapsia tuntui löytyvän joka päivä lisää. Jokaisella oli kerrottavanaan sama tarina: venäläiset lapset siepataan koulusta suoraan lastenkotiin ilman laillisia perusteita tai oikeuden päätöstä, siellä lapsia pahoinpidellään eri tavoin joka päivä, venäjän kielen puhuminen kielletään, toisinaan venäläisiä vanhempia vastaan nostetaan tekaistuja rikossyytteitä, lopulta vanhemmat tulevat hulluiksi, lapset yrittävät itsemurhaa ja perheet tuhotaan lopullisesti.
Hyvin usein lapset yritetään siepata venäläisiltä äideiltä mahdollisimman aikaisin, jos ei synnytyssairaalasta niin pian sen jälkeen. Koskaan ei ole liian myöhäistä, varastettiinhan Anton-poika venäläiseltä äidiltään kuusivuotiaana kotimaastaan Venäjältä ja salakuljetettiin suomalaisen diplomaattiauton takakontissa Suomeen. Nyt pikku-Antoniin sovelletaan de-russifikaatiota. Suomen valtiovalta ei halua tänne venäläisiä lapsia, jotka voisivat rakastaa Venäjää ja tukea sen poliittista johtoa. Siksi venäläislapset pakkosuomalaistetaan.
Venäjän lapsiasiainvaltuutettu Pavel Astahov kirjoitti vakavahenkisen kirjeen suomalaiselle kollegalleen Maria Kaisa Aulalle, jota asia ei kiinnostanut lainkaan. Aula vastasi olevansa nyt hiihtolomalla. Sitten Aula aloitti tympeän vaikenemisensa.
Venäläisiin naisiin ja lapsiin kohdistuvan kansanmurhan varsinainen arkkitehti Alexander Stubb, joka kutsuu itseään ulkoministeriksi, sanoi Moskovassa, ettei hänellä ole mitään valtuuksia puuttua tähän Robert Rantalaa koskevaan yksittäistapaukseen. Erikoista, koska Stubb kuitenkin vähän aikaisemmin myötävaikutti tosi innokkaasti Anton Salosen sieppaukseen, piilottamiseen ja salakuljettamiseen diplomaattiauton takakontissa Suomeen. Venäläisen pojan ryöstäminen äidiltään oli Stubbin mukaan loistava temppu.
Myös Antoniin sovelletaan rikollista de-russifikaatiota: Antonia on kielletty puhumasta äidinkieltään venäjää jo vuoden päivät. Samalla ulkoministeriömme Helsingissä on tehnyt kaikkensa kiistääkseen päivänselvän tosiasian eli Anton Salosen Venäjän kansalaisuuden. Rimma Salonen on tosin ilmoittanut vetävänsä törkeistä virkarikoksista oikeuteen kaikki Antonin sieppaukseen, piilotteluun ja salakuljetukseen myötävaikuttaneet diplomaatit: Pietiläinen, Perheentupa, Anttonen, Lybeck ja mitä niitä nyt onkaan. Luvassa on siis uusi sotasyyllisyysoikeudenkäynti!
Venäjän lapsiasiamies Pavel Astahov saapui Suomeen neuvottelemaan suomalaisten viranomaisten kanssa venäläisten lasten kohtelusta. Anton Salosen salakuljettamista suomalaisen diplomaattiauton takakontissa hän kommentoi Suomen TV1:lle näin: "Suomalainen diplomaatti teki selvästi rikoksen. Hän toi lapsen rajan yli auton tavarasäiliössä ja vaaransi pojan hengen." Tämän lausunnon jälkeen Stubbin pitäisi esittää eroanomuksensa, onhan hän sanonut, että suomalainen diplomaatti toimi laillisesti, inhimillisesti ja oikein.
Venäjän televisiossa esitettiin kammottavaa näytelmää Suomen sosiaali- ja terveysministeriön "tiedotustilaisuudesta". Kansliapäälliköksi itseään kutsuva Kari Välimäki murjotti ja räyhäsi venäläisille toimittajille siitä, että asiasta ei saa lausua mitään. Kymmenille miljoonille venäläisille televisionkatsojille jäi mielenkiintoinen, mutta toki totuudenmukainen käsitys suomalaisesta sananvapaudesta ja virkamiesmoraalista. Meillä virkarikoksia piilotellaan.
Sananvapauden vihollinen Kari Välimäki räyhää venäläisille toimittajille tiedotustilaisuudessa. Vieressä vaikenee "lapsiasiamies" Maria Kaisa Aula. Kuva venäläisen NTV-televisiokanavan laajasta reportaasista.
Venäjän televisiossa esiteltiin myös suomalaista virkanaista, joka selosti tiedotustilaisuudessa Suomen lastensuojelujärjestelmän erinomaisuutta, tietysti vain suomen kielellä. Kylläpä minua suomalaisena hävetti! Moskovaan palattuaan Astahov esitteli tiedotustilaisuudessaan naureskellen venäjänkielisiä esitteitä, joissa selostettiin lasten onnellista elämää Suomessa. Venäläiset tuntevat hyvin stalinistisen sortopolitiikan ja viranomaisten rikollisen mielivallan. Välimäen luotsaamat sortotoimet sananvapauden rajoittamisineen tuntuvat menevän siitäkin yli. Niille venäläiset pystyvät jo nauramaan.
Tämä nainen esitteli Venäjän televisiossa suomalaisen "lastensuojelun" erinomaisuutta. Henkilön nimeä ei onneksi kerrottu.
Robert-poika oli tehnyt oman ratkaisunsa ja karannut lastenkodista vanhempiensa luokse. Sitä ennen Astahov oli jo ehtinyt huomauttaa, että Suomi oli rikkonut asiassa YK:n lasten oikeuksien sopimusta ja omia lakejaan sekä toiminut kaikin tavoin lapsen edun vastaisesti. Perheen luona ei oltu edes käyty, Astahov selosti, eikä lapsen mielipidettä millään tavalla kuultu. Robert heitettiin ilman perusteita lastenkotiin, häntä ei päästetty kouluun, harrastuksiin eikä annettu puhua äidinkieltään venäjää.
Toki Anton Salosenkin tapauksessa Suomi rikkoo törkeästi kansainvälisiä sopimuksia. Lapsen sieppaaminen äidiltään, piilottaminen konsulaattiin ja salakuljettaminen diplomaattiauton takakontissa on röyhkeä Wienin sopimuksen loukkaus. Lapsen äitiä vastaan järjestetty näytösoikeudenkäynti Tampereella laittomine tuomioineen ei kestä mitään kritiikkiä. Anton Salosen rikollinen de-russifikaatio ja äidinkielen käyttökielto (eli aivopesu) rikkovat YK:n lapsen oikeuksien sopimusta. Maria Kaisa Aulaa tämä ei kiinnosta, koska hän ei osaa yhdistää suojatyöpaikkaansa työntekoon.
Loppupeleissä suomalaiset antoivat itsestään aika hitaan kuvan myös Robert Rantalan tapauksessa. Venäjän median käsiteltyä asiaa kaikilla kielillä kuukauden päivät Maria Kaisa Aula heräsi kommentoimaan sanomalla, että toki huostaanotolle on oltava perusteet. Nyt Robertin vanhempia vihjattiin jo narkomaaneiksi. Tätä uutta kiinnostavaa strategiaa ryhtyi ajamaan myös Moskovan lähetystömme lehdistösihteeri Vesa Kekäle, jonka epäkiitollisena tehtävänä on selitellä suomalaisia virkarikoksia. Myös Kekäle vihjaili, että Robertin vanhemmat ovat ehkä narkomaaneja.
Suomessa tuskin lienee turhempaa virkamiestä kuin Maria Kaisa Aula. Hänellä olisi ollut erinomainen tilaisuus tarttua asiaan, käynnistää rakentava dialogi naapurimaan kanssa ja edistää siinä samalla lapsen oikeuksia. Mutta hiihtoloma oli nyt suojatyöpaikkaakin tärkeämpi. Missä tahansa sivistysvaltiossa Aulan kaltainen suuri mitättömyys lentäisi kuin leppäkeihäs, mutta ei Suomessa. Häntä suojelee venäläisten lasten vainoamiseen erikoistuneen "salaisen poliisin" ylipäällikkö Kari Välimäki, joka vaikenee kaikilla kielillä omien alaistensa törkeistä virkarikoksista. Välimäen lyö laudalta vain nahkasohviinsa erikoistunut virkaveli Paavo Voutilainen.
Astahov aloitti neuvottelut Turun kaupungin sosiaalitoimen kanssa. Mikälie perusturvajohtaja, Liuksa tai Luiksa nimeltään, ilmoitti toki ensiksi, että Robert on heti palautettava lastenkotiin. "Suomi on oikeusvaltio", Luksa jankutti kuin robotti. Jostakin syystä päivän päätyttyä Turun sossu oli päätynyt ihan erilaiseen ratkaisuun. Robert saikin jäädä kotiin. Astahov oli hyvin perehtynyt Suomen lakiin, mitä sossu ei osaltaan juurikaan tunne. Kävi myös ilmi, ettei sossun ja asiakkaiden välillä ole mitään kunnollista kommunikaatiota. Sossu voi kirjoittaa ja väittää mitä tahansa kenestä tahansa ilman mitään velvoitteita. Sosiaaliviranomaiset kirjoittelevat kauhutarinoita omien mieltymystensä mukaan.
Moskovaan palattuaan Astahov piti tunnin mittaisen tiedotustilaisuuden. Hän kertoi naureskellen lehdistönvapauden olemattomuudesta Suomessa ja siitä, miten sosiaaliviranomaisten tekemisistä ei Suomessa vastaa kukaan. Edes ministeriöllä ei ole oikeutta saada mitään tietoa paikallisten viranomaisten toimista. Sossun valta on rajaton, mikä johtaa mädännäisyyteen ja rikolliseen mielivaltaan sekä sadismiin. Liika valta rappeuttaa, aivan kuten Stalinin Neuvostoliitossa. Kuka tahansa voi koputtaa ovellesi, jonakin päivänä lapset eivät enää tule koulusta kotiin. Heidät on viety lastenkotiin, missä heidät pahoinpidellään ja aivopestään vain siksi, että he ovat venäläisiä. Näin Suomessa vuonna 2010.
Robert Rantalan juttu antoi Suomelle ihan ansaittua huonoa mainetta kansainvälisesti. Lukuisat todistajat selostivat lukuisissa uutisjutuissa ja pitemmissä reportaaseissa kymmenille miljoonille tv-katsojille Suomen sosiaalitoimen syvästä rappiotilasta, virkamieskulttuurin mädännäisyydestä ja virkarikosten yleisyydestä, lehdistönvapauden täydellisestä puuttumisesta nyt puhumattakaan.
Me suomalaiset saamme olla kiitollisia siitä, että naapurimaassamme demokratia ja sananvapaus toimivat. Venäjällä on enemmän sananvapautta kuin Suomessa.
On selvää, että oikeuskansleri ja poliisiviranomaiset ovat nyt ylityöllistettyjä suomalaisen "lastensuojelun" virkarikosten selvittelyssä. Varmaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuinkin saa tästä muutaman tavallista helpomman jutun. Suomi loistaa saavutuksillaan: lastensuojelussa alle kymmenvuotiaat poliittiset vangit ja koulutusjärjestelmässä huippuluokan kouluampujat ovat tehneet meidät tunnetuiksi kaikkialla maailmassa. Myös Amnesty saa tästä varmasti valaisevaa materiaalia seuraavaan raporttiinsa.
Hauska nähdä, minkä prenikan Halonen antaa Kari Välimäelle seuraavana itsenäisyyspäivänä. Oli taas niin hyvin hoidettu tämäkin asia.
JOHAN BÄCKMAN
Oikeussosiologian dosentti
Helsingin yliopisto
P.S.
Liity Johanin Facebook-kaveriksi!
