THE BRONZE SOLDIERS ARE COMING!

THE BRONZE SOLDIERS ARE COMING! The Bronze Soldier grave monument, depicting an Estonian Red Army soldier mourning his fallen comrades, was erected in 1947 in honor of the liberation of the city of Tallinn from Nazi occupation. In April 2007, the Estonian defense forces annihilated the monument and vandalized the graves, resulting in riots called the Bronze Night, and the unresolved murder of a young Russian freedom fighter, Dmitri Ganin. This is how the Bronze Soldier statue became known by millions as the eternal symbol of the anti-fascist fight for humanity. Prize of one 125 mm miniature soldier is 20 euros + delivery. Please send your order to exiron at gmail dot com.

Mitä Venäjän duuman vaaleissa todella tapahtui? Dosentti Johan Bäckmanin matkakertomus 2.–5.12.2011.

Mitä Venäjän duuman vaaleissa todella tapahtui?

Dosentti Johan Bäckmanin matkakertomus 2.–5.12.2011.

Matkustin viime perjantaina Venäjälle ainoana suomalaisena, Venäjän keskusvaalilautakunnan akkreditoimana virallisena vaalitarkkailijana. Minulla oli pääsy keskusvaalilautakuntaan, lehdistökeskuksiin ja äänestyspaikoille, missä oikeuteni oli esittää kysymyksiä ja tarkkailijan tehtäviin liittyviä vaatimuksia. Matkan aikana en nähnyt yhtäkään suomalaista vaalitarkkailijaa ehkä toimittajaa. Tapasin runsaasti länsimaisia vaalitarkkailijoita mm. Yhdysvalloista, Isosta Britanniasta, Belgiasta, Virosta jne. ja kävin heidän sekä muiden (toimittajien, diplomaattien, virkamiesten, kansalaisjärjestöaktiivien, vaalitoimitsijoiden, äänestäjien) kanssa keskusteluita. Tarkkailin äänestyksen ja ääntenlaskennan ohessa venäläistä ja länsimaista, etenkin suomalaista mediaa ja vaalikampanjointia. Raportoin tapahtumista Facebookiin ja annoin haastatteluita medioille.

Venäjän duuman vaalien suuri uutinen oli väitetty vaalien väärentäminen, vaikka tosiasiassa kysymys oli vaalitarkkailun väärentämisestä eli valtavalla länsirahoituksella toteutetusta Venäjä-vastaisesta informaatiosodasta, jolla vaalitulos leimattiin vääristellyksi köykäisin perustein jo etukäteen, mikä vaalien jälkeen huipentui yritykseksi lietsoa Venäjälle epäjärjestystä. Kysymyksessä on ulkomailta suurella rahalla johdettu informaatiosota, jonka ainoana tavoitteena on Venäjän demokratian horjuttaminen ja yhteiskunnan suistaminen kaaokseen.

Tosiasiassa vaalit menivät hyvin, Venäjän kansa sai tahtonsa läpi ja oppositio voitti. Riippumattomat kansainväliset tarkkailijat arvioivat rikkeet vähäisiksi.

Venäjän vaalit olivat yhdet maailman suurimmista: 108 miljoonaa äänestäjää valitsi edustajansa 450-jäseniseen Venäjän parlamentin eli liittokokouksen alahuoneeseen eli duumaan. Äänestysprosentti oli yli 60 eli selvästi korkeampi kuin Suomen vastaavien eurovaalien äänestysprosentti, joka oli viimeksi 40.

Vaalikelpoisia puolueita oli seitsemän: Yhtenäinen Venäjä, Oikeudenmukainen Venäjä, Venäjän kommunistinen puolue (KPRF), Venäjän liberaalidemokraattinen puolue (žirinovskilaiset, LDPR), Patrioottinen Venäjä, Oikea asia ja Jabloko. Asetelma säilyi, sillä neljä ensiksi mainittua uusi paikkansa duumassa. Suuri osa puolueista on luonteeltaan patrioottis-oikeistolaisia. Yhtenäinen Venäjä on paitsi puolue, myös valtiollinen megaprojekti. Se sai yli 30 miljoonaa ääntä. Varsinaisia vasemmistolaisia puolueita eivät ole kuin kommunistit ja sosialidemokraattinen Oikeudenmukainen Venäjä, jonka tunnetuin edustaja on Venäjän parlamentin ylähuoneen eli liittoneuvoston eli senaatin entinen puhemies Mironov. Nyt oppositio sai paljon lisää paikkoja ja merkittävää uutta vaikutusvaltaa Venäjän politiikassa.

Venäjän vaaleissa äänestetään vain yhtä puoluetta. Ne on merkitty leimamerkillä varustettuun viralliseen äänestyslomakkeeseen. Siihen kirjataan kuulakärkikynällä ruksi oman puolueen kohdalle ja lomake pudotetaan uurnaan. Äänestäjillä oli siis seitsemän vaihtoehtoa. Aiemmin Venäjän vaaleissa käytetty vaihtoehto ”kaikkia vastaan” ei ollut käytössä. Keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Vladimir Tšurov sanoi lehdistötilaisuudessa, että vaihtoehto ”kaikkia vastaan” olisi epäoikeudenmukainen, koska ääni kuitenkin menisi jonkun puolueen eduksi.

Suomessa vaalit ovat epäluotettavammat kuin Venäjällä: meillä äänestetään aina lyijykynällä, joka antaa ainakin teoriassa mahdollisuuden äänen muuttamiseen kumia käyttämällä. Vaalilipuke on Suomessa yksinkertainen lappu, jonka aitoutta on mahdoton tarkistaa, koska siitä puuttuu valtion leimamerkki tai muu aitouden osoittava tunnus. Näin ollen Suomessa kuka tahansa voi helposti painattaa omia äänestyslippujaan. Suomessa vaalilipukkeeseen merkitään numero, joka aiheuttaa paljon epäselvyyksiä ihmisten huonon käsialan takia. Näitä epäselviä tilanteita voidaan sitten tulkita eri intressien mukaan. Numero sinällään voi antaa myös mielikuvan paremmuusjärjestyksestä.

Nämä Suomen ongelmat jo osoittavat, että vertailussa Venäjällä vaaleihin ja demokratiaan suhtaudutaan paljon vakavammin kuin Suomessa, missä vaalijärjestelmä on vielä melko alkeellinen. Mutta tunnettiinhan Venäjällä demokratia jo muinaisena vetše-systeeminä ennen kuin suomalaiset edes ymmärsivät olevansa suomalaisia.

Venäjällä oli käytössä myös sähköinen äänestyslaite KOIB, lyhenne sanoista ”äänestyskaavakkeen käsittelylaitteisto”. Se on käytännössä suurikokoinen uurna, joka skannaa äänestyskaavakkeen eli rekisteröi minkä puolueen kohdalle ruksi on merkitty. Laite on hyvin yksinkertainen, mutta sen käytössä ilmenneiden tilanteiden varalta toimitsijoille annettiin kaksi viikkoa kestävä koulutus. KOIB-laitetta käyttävissä vaalihuoneissa niitä oli aina kaksi kappaletta siltä varalta, että toinen menee epäkuntoon. Lisäksi paikalla oli vara-akku. KOIB-laitteita oli käytössä kaikkialla Venäjällä runsaasti ja Vladimir Tšurovin ilmoituksen mukaan sähköiseen äänestykseen siirrytään kokonaan vuonna 2015. Esittelyssä oli myös kokonaan elektroninen äänestyslaite.

Katso kuvaamani video KOIB-laitteesta:



Suomesta ei saatu Venäjän vaaleihin yhtäkään tarkkailijaa johtuen ilmeisesti siitä, että vaaleista maalattiin Suomen medioissa erittäin kielteinen, suorastaan vihamielinen kuva. Havaitsin, että kutsu vaalitarkkailijaksi Venäjälle herätti kansanedustajissa ja kunnallispoliitikoissa lähinnä kauhunsekaista epäluuloa ja pelkoa. Suomen Kuvalehdessä julkaistiin iso juttu, jossa väitettiin täysin perättömästi, että Putin kielsi opposition osallistumisen vaaleihin, vaikka tosiasiassa oppositio oli vaalien ennakkosuosikki ja lopulta voitti vaalit! Samassa Suomen Kuvalehdessä julkaistiin täysin valheellinen tieto siitä, että Putin muka omistaa puolet eräästä yrityksestä. Lehti joutuikin hyvin poikkeuksellisesti julkaisemaan valhetietoon oikaisun.

On selvää, että kun Suomen media on tuominnut vaalit jo etukäteen, vaalipäivänä ei ole enää paljoa uutisoitavaa. Journalismin etiikan kannata on kuitenkin erikoista, että joku tapahtuma uutisoidaan jo etukäteen. Selvää kuitenkin on se, että Suomen politiikassa esiintyville on tärkeätä antaa itsestään hyvä kuva Suomen medioille. Venäjän vaalien tarkkaileminen olisi antanut Suomen medioille huonon kuvan, olisihan se ollut osoitus siitä, että tarkkailija pitää myös vaalien onnistumista mahdollisena tai vähintään toivottavana. Osallistuminen vaalitarkkailuun siis asettaisi kotimaan median etukäteiset väitteet ikään kuin kyseenalaiseksi.

Suomen medioissa markkinoitiin Venäjän entisen varapääministerin Boris Nemtsovin vetämää sekavaa joukkoa mukamas ”Venäjän demokraattisena oppositiona”, vaikka se ei ole mikään oppositio ja kaikkein vähiten demokraattinen. Nemtsovin vetämän ja pääosin ulkomaalaisrahoitteisen joukon päätarkoitus onkin vaalien häiriköiminen ja Venäjän yhteiskuntarauhan horjuttaminen keinolla millä hyvänsä. Tämän valeopposition johdossa ovat Nemtsovin ohella entinen syrjäytetty pääministeri Kasjanov, amerikkalainen sakkimestari Garri Kasparov ja vankilassa istunut uusnatsi Eduard Limonov, joka tunnetaan kansallissosialistisen uusnatsipuolueen ”kansallisbolshevikkien” eli limonovilaisten perustajana ja tärkeimpänä aktivistina. Tämän joukon mielenterveyttäkin sopii arvuutella. Venäjällä heillä ei ole mitään todellista kannatusta eikä puoluetta, mutta länsimediassa heitä propagoidaan heidän omalla termillään ”Venäjän demokraattisena oppositiona”, vaikka he eivät edusta Venäjää, eivät demokratiaa eivätkä oppositiota. Venäläisessä sivistyneesssä poliittisessa journalismissa puhutaan usein kauniisti ”järjestäytyneestä oppositiosta” (kommunistit, žirinovskilaiset) sekä ”järjestäytymättömästä oppositiosta” (Nemtsov, Kasjanov, Limonov), vaikka viimeksi mainittua pitäisi kuvata siis lähinnä valeoppositioksi.

Nemtsovin taktiikkana onkin yllyttää vähäisiä kannattajiaan laittomiin mielenosoituksiin, jolloin väistämättömät pidätykset voidaan kätevästi esittää länsimediassa mukamas oppositioon kohdistettuna poliittisena sortona. Venäjällä mielenosoitukseen tarvitaan aina viranomaisten lupa (lukuun ottamatta yhden henkilön mielenosoituksia). Nemtsov on tukijoukkoineen järjestänyt laittomia mielenosoituksia joka kuun 31. päivänä ja tullut yleensä pidätetyksi. Hänelle tuomittiin viimeksi myös parin viikon vankeusrangaistus, ja tällä hetkellä hän on ilmeisesti uudelleen tyrmässä. Äänestyspäivänä Nemtsov kävi äänestyspaikalla, mutta sotki äänestyskaavakkeen punavärillä ja esitteli sitä medioille. Hän ei antanut henkisesti tasapainoista vaikutelmaa. Joka äänestyspaikalla onkin lääkäri, joka toivottavasti kävi tarkistamassa Nemtsovin kunnon.

Nemtsovin tärkein suomalainen kannattaja on Heidi Hautala, joka on myös rahoittanut Nemtsovia perustamansa ”suomalais-venäläisen kansalaisfoorumin” kautta. Hautala oli aluksi foorumin puheenjohtaja, kunnes tehtävään nousi nykyisen ulkoministeri Tuomiojan erityisavustaja Tarja Kantola, joka duuman vaalien alla uhosi "arabikevään leviävän nyt Venäjälle" ja piti Yhtenäisen Venäjän odotettavissa olevaa tappiota "toivon merkkinä". Heidi Hautala on osallistunut Venäjällä laittomiin mielenosoituksiin Nemtsovin kanssa. Merkille pantavaa on sekin, että ministeri Hautalan Facebook-profiilikuvassa esiintyy Boris Nemtsov.

Nemtsovin ja hänen valeoppositionsa varsinaisena taktiikkana on lietsoa Venäjälle niin sanottu värivallankumous, samanlainen kuin Ukrainan ”oranssi” vallankumous loppuvuonna 2004. Kaava on seuraava: lietsotaan massiivisella informaatiosodalla hallituksen ja vaalien vastaista mielialaa, julistetaan vaalit väärennetyiksi ja saadaan ihmiset uskomaan väitteeseen, järjestetään vaali-iltana valtava joukkokokous, joka julistaa vaalituloksen vääräksi ja ilmoittaa saamastaan ulkomaiden tuesta uusille vaaleille. Jos kysymyksessä ovat presidentin vaalit, joukkokokouksessa voidaan perustaa myös väliaikainen hallitus ja ilmoittaa joidenkin ulkomaiden sille jo antamasta tunnustuksesta.

Värivallankumousta yritettiin viimeksi Valko-Venäjän Minskissä huonoin tuloksin. Suomalaistenkin monin tavoin tukema Valko-Venäjän valeoppositio, jota johtaa Suomessa pitkään oleskellut Vladimir Nekljajev, yritti Minskissä vallankaappausta yllyttämällä kansaa laittomaan mellakkaan ja joukkokokoukseen. Siellä tarkoitus oli julistaa vaalit laittomiksi, muodostaa väliaikainen hallitus ja vallata hallitusrakennus. Mellakkapoliisit estivät hankkeen ja suurin osa kapinallisista istuvat nyt vankilassa. Länsimediassa tapahtumat tietysti diktaattorin masinoimana sortona demokraattista oppositiota vastaan, mutta ihan läpi tämä versio ei mennyt. Suomella oli tässäkin värivallankumouksessa erityinen rooli, koska Valko-Venäjän kapinalliset ovat vuosien varrella saaneet Suomesta monenlaista rahoitusta ja tukea. Nyt vankeustuomiota kärsivän Vladimir Nekljajevin tytär Jeva Nekljajeva on Suomen kansalainen ja kiersi jonkin aikaa maailmaa eräänlaisena Valko-Venäjän ”väliaikaisen hallituksen” ulkoministerinä. Erikoista on se, että Suomen eduskunnan tiloissa järjestettiin Valko-Venäjän kapinaa tukeva tilaisuus, jossa kumouksellisille varauksettoman tukensa ilmaisivat Pekka Haavisto ja ulkoministeriön virkanainen Nina Vaskunlahti. Heidän mukaansa kumousta ei kuulemma olisi saanut tukahduttaa vaan istuva presidentti olisi pitänyt syöstä vallasta ja vaalitulos mitätöidä, eli syöstä Valko-Venäjä sisällissotaan. Tukijärjestönä toimi tässäkin em. ”suomalais-venäläinen kansalaisfoorumi”, joka on perustettu Venäjän, Valko-Venäjän ja Tšetšenian yhteiskuntajärjestyksen horjuttamiseksi ja vaalien sabotoimiseksi.

Mainitaakoon, että osa ”suomalais-venäläisen kansalaisfoorumin” aktivisteista on Venäjän turvallisuusviranomaisten toimesta liitetty Venäjän ja IVY-maiden maahantulokieltolistalle henkilöinä, jotka vaarantavat näiden maiden turvallisuuden.

Näine mietteineni siis istahdin perjantaina puolityhjään Moskovan koneeseen. Aeroflotin lentoemännät, joiden pukuja somat sirpit ja vasarat koristavat, tervehtivät minua ystävällisesti. Perillä Moskovassa majoituin hotelliin, aamulla olisi aikainen herätys ja akkreditointi kansainväliseksi vaalitarkkailijaksi.

Vaalipäivän aamuna kohtasi hotellin aulassa suuren joukon ranskaa puhuvia vaalitarkkailijoita, huomasin että joukossa oli joku brittikin. Moskovan keskustassa kansainvälisessä lehdistökeskuksessa sain kansainvälisen (ulkomaisen) vaalitarkkailijan henkilökortin numero 615, joka oikeuttaa pääsyn äänestyspaikoille ja vaalilautakuntiin. Henkilökortin mukaan olin virallinen keskusvaalilautakunnan hyväksymä ulkomaalainen vaalitarkkailija Suomesta.

Aloitin tutustumisen muihin vaalitarkkailijoihin. Erityisen kiinnostunut olin amerikkalaisista ja brittiläisistä tarkkailijoista, leimaahan juuri länsimedia Venäjän vaalit epärehellisiksi. Olin todella yllättynyt, kun sekä amerikkalainen asianajaja G. Kline Preston että brittiläinen äärioikeistolainen meppi Nick Griffin alkoivat selittää minulle laajasti, miten Venäjän vaalijärjestelmä näyttää paljon oikeudenmukaisemmalta kuin heidän oman maansa systeemi. Tein molempien kanssa aiheesta videohaastattelut paikan päällä

Katso kuvaamani Prestonin ja Griffinin haastattelut:





Belgiasta oli saapunut useampi äärioikeistolaisen ja muslimivastaisen puolueen edustaja, jotka selostivat pitkään vaatimuksiaan Belgian hajottamiseksi ja osien liittämiseksi Hollantiin uuden flaamivaltion luomiseksi. Nick Griffin ja flaamit olivat kiinnostuneita perussuomalaisista ja selostinkin heille Jussi Halla-ahon ja heidän maanmiehensä Freddy van Wontergehmin ympärillä vellovia skandaaleita. Hauskuuttakin riitti, kun Belgian äärioikeistolainen flaamitarkkailija Johan Deckmyn sekoitettiin jossakin verkkolehdessä minuun.

Tärkeä ase suomalaisten masinoimassa Venäjän demokratian vastaisessa informaatiosodassa on "The Moscow Times", Sanoma-konsernin hallitsema lehti, joka julkaisee Venäjä-vastaista propagandaa selkoenglanniksi. Helsingin Sanomat sitten siteeraa tätä oman yhtiön lehteä muka ainoana riippumattomana venäläisenä mediana. Lounaspöydässä brittitarkkailijakin ihmettelee The Moscow Timesin jyrkkää Venäjä-vastaista kirjoittelua. Hän on myös varta vasten raapustanut paperilapulle tikkukirjaimin nimen ”AATOS ERKKO” ja kysyy minulta, tunnenko minä kyseisen henkilön. Brittitarkkailija tiedustelee, kuuluuko Erkko Bilderberg-klubiin.

Selostan britille, että The Moscow Times on suomalainen lehti, joten sen propaganda on suomalaista, ja liittyy niin sanottuihin Erkon sotiin. Vuonna 1939 alkanut talvisota tunnetaan Suomessa kansan keskuudessa Erkon sotana, koska ulkoministerinä toimiessaan Erkko esti kaikki normaalit neuvottelut Neuvostoliiton kanssa, vaikka Stalin tarjosi melko vähäisille aluevaatimuksilleen vaihtokaupaksi suurta maa-aluetta Itä-Karjalasta, eikä vaatinut edes Viipuria. Kun talvisodan yksi pommi sitten osui Erkon kotitaloon, luuli hän, että venäläiset tähtäsivät tahallaan häneen. Viime vuodet Erkko on käynyt lehtineen pahasti epäonnistunutta informaatiosotaa Suomen liittämiseksi Natoon. Britti kuuntelee kiinnostuneena, tämä kaikki on hänelle uutta.

Venäjän keskusvaalilautakunta on kivenheiton päässä lehdistökeskuksesta. Poikkean sinne omia aikojani, seuraan puheenjohtaja Vladimir Tšurovin lehdistötilaisuutta ja otan ylös perusasioita. Vaaleissa on 3 001 ehdokasta, yli 44 000 olisi halunnut ehdolle. Vuoden 2007 duuman vaaleissa halukkaita oli vain runsas 12 000.

Venäjän 1-kanava haluaa minulta lausunnon. Sanon kameralle mielipiteeni siitä, että nämä vaalit tuntuvat kiinnostavan monissa länsimaissa enemmän kuin niiden omat vaalit. Lausuntoni lähetetään pian valtakunnan televisiossa ykköskanavalla.

Joudun heti räikeän ja valheellisen informaatiosodan uhriksi. Venäjän nykyhallintoa hysteerisesti vastustava suomalainen aktivisti Jukka Mallinen, joka on myös ”suomalais-venäläisen kansalaisfoorumin” perustaja ja jäsen, kirjoittaa kaikille avoimeen Facebook-seinäänsä seuraavan päivityksen: ”Bäckman kehui jo Moskovan televisiossa vaalien suurenmoisuutta ja rehellisyyttä”.

Tosiasiassa en ollut lausunut mitään sellaista. Vaikka Suomen lehdistö oli arvioinut vaalit jo etukäteen, se ei tarkoita, että minunkin pitäisi tehdä samoin. Mallinen osaa riittävästi venäjää ymmärtääkseen, että sanoin televisiossa Venäjän vaalien herättävän länsimaissa suurta mielenkiintoa. Itse vaaleja en ryhtynyt etukäteen arvioimaan.

Pian Mallinen jatkoi valheiden levittämistä ja kirjoitti Facebook-seinälleen: ”Nyt se selvisi: Johan Bäckman on vaalitarkkailija Uzbekistanin ja Kiinan edustajana”. Tosiasiassa vaalitarkkailullani ei ollut mitään tekemistä Uzbekistanin eikä Kiinan kanssa. Olin tietysti Suomen edustaja, kuten vaalitarkkailijan kulkulupanikin kertoo. Mutta Mallisen kirjoitukset todistavat, kuinka epärehellistä vaalitarkkailun vääristely on.

Olen kiinnostunut siitä, keitä vaalien ehdokkaat ovat. Missä on vaalien ehdokkaiden luettelo? Saankin sellaisen sattumalta haltuuni ja havaitsen, että tabloid-kokoinen 200-sivuinen julkaisu sisältää kaikkien noin 3 001 ehdokkaan henkilötiedot, yksityiskohtaiset tiedot heidät varallisuudestaan sekä tiedot puolueiden rahoituksesta. Tällaista avoimuutta on turha odottaa esimerkiksi Suomessa, missä vielä vähän aikaa sitten kaikki kansanedustajat rikkoivat systemaattisesti vaalirahoituslakia. Suomessa ei liioin julkaista ehdokkaiden pankkitilien saldoja.

Duuman vaalien ehdokkaat ovat vaikuttavaa väkeä: maailmankuuluja urheilijoita, amiraaleja, kenraaleja, nobelisteja, kirjailijoita, näyttelijöitä, sakkimestareita, kosmonautteja yms. Kommunistien ehdokaskärki on komea: puoluejohtaja Zjuganov, amiraali Komojedov, nobelisti Alferov, naiskosmonautti Savitskaja jne.

Yhtenäisen Venäjän ehdokkaita ovat mm. presidentti Medvedev, Tšetšenian presidentti Kadyrov, laulaja Kobzon, hätätilaministeri Šoigu, taitoluistelijatar Berežnaja, journalisti Reznik, Seliger-leirin päällikkö Kostunov, näyttelijä Maškov, painija Valujev, presidentinhallinnon päällikkö Naryškin, tennistähti Safin, painija Karelin, Eremitaašin johtaja Piotrovski ja satoja muita.

Koska kaikkien ehdokkaiden varallisuudesta on julkaistu yksityiskohtaiset tiedot, ensimmäisenä mielenkiintoa herättää tietysti istuvan presidentti Medvedevin varallisuus. Listan mukaan Medvedevin tulot ovat 3,4 miljoonaa ruplaa ja hän omistaa Moskovassa 367,8 neliön asunnon sekä kaksi autotallia kooltaan 16,2 ja 16,3 neliötä. Presidentti omistaa kaksi autoa: Volga Gaz-21 vuosimallia 1962 ja Pobeda Gaz-20 vm. 1948. Ehkäpä presidentin museoautot tarjoavat nostalgiaa vapaa-aikaan. Luettelon mukaan presidentti Medvedevillä on neljä pankitiliä, joilla on rahaa seuraavasti: Bank VTB Severo-Zapad 771 590 ruplaa, Alfa Bank 71 200, Sberbank 540 369, Bank VTB 2 883 540.

Venäjän nuorin kansanedustaja Robert Schlegel (s. 1984) on hänkin ehdokkaana. Tuloja Robertilla on noin 2 miljoonaa ruplaa ja menopelinä Alfa Romeo 159 vm. 2007.

Entäs kaikkien suomalaisten tuntema mestaripainija Aleksandr Karelin? Tulot ovat 4,3 miljoonaa ruplaa, lisäksi hän nauttii Venäjän Sankarin arvonimen oikeuttamaa kuukausittaista eläkettä. Hänellä on mökkipalstat Altaissa ja Novosibirskissä. Kulkupelejä Karelinilla on listan mukaan useita: kolme mersua, kaksi miniä, yksi Toyota, Volga, venäläinen Tiikeriksi kutsuttu jeeppi Gaz-233011, yksi Harley Davidson vm. 1995 ja kolme mönkijää. Rahaa Karelinilla on kolmella pankkitilillä ja lisäksi Sibirski bogatyr -firman osakkeita. Näin siis kansanedustajaehdokkaiden virallinen luettelo.

Duuman vaaleissa oli noin 700 ulkomaalaista vaalitarkkailijaa kymmenistä eri maista. Tarkkailun osalta vaalit olivat tällä kertaa paljon avoimemmat kuin esimerkiksi vuonna 2007. Nyt mukana on myös ETYJ-tarkkailijoita, vaikka heihin ei suhtauduta kovin suopeasti. ETYJ-tarkkailijat eivät työskentele avoimesti ja on yleisesti tiedossa, että heillä on negatiivinen ennakkoasenne.

Yleisesti ottaen ulkomaiset tarkkailijat edustavat lukuisia erilaisia ulkomaisia ja kotimaisia järjestöjä, lisäksi äänestyspakoilla sadat tuhannet kotimaiset Venäjän valtapuolueiden edustajat tarkkailevat äänestystä.

Länsimediassa ja Sanoman omistamassa The Moscow Timesissa amerikkalaisrahoitteinen Golos-järjestö esitellään ainoana riippumattomana tarkkailujärjestönä, vaikka tosiasiassa se on propagandajärjestö. Sen tehtävänä on vaalitarkkailun väärentäminen eli leimata vaalit kokonaisuudessaan väärennetyiksi heppoisin perustein. Yhdysvaltain ulkoministeriö maksaa Golosille siitä, että Venäjän vaaleista luodaan tietynlainen kuva, Golosin johtajan tietokoneelta otettu sähköposti kertoo. Venäjällä järjestöä pidetään yleisesti epärehellisenä ja suorastaan maanpetoksellisena. Putin kutsui sen työntekijöitä juudaiksi ja NTV esitti vaalien alla Golos-järjestöstä vaikuttavan dokumenttielokuvan, jossa järkyttävällä tavalla paljastettiin sen epärehellinen myyräntyö. Golos värvää ihmisiä kertomaan valheita Venäjän vaaleista. Golos sai myös sakot laittomasta vaalikampanjoinnista. Helsingin Sanomat kuitenkin kehuu Golosia.

Ulkomaiset vaalitarkkailijat eivät tarkkaile vaaleja vain Moskovassa, vaan jalkautuvat äiti-Venäjän ei puolille. Vasta nyt saan kuulla oman valvontapaikkani: se on Ufa, Bashkirian tasavallan pääkaupunki vajaa pari tuhatta kilometriä Moskovasta kaakkoon. Aikaeroa Moskovaan on kaksi tuntia ja Suomeen neljä tuntia. Ufassa äänestäjiä on kolme miljoonaa eli saman verran kuin Suomessa.

Eikun kentälle ja pian iltakone laskeutuu Ufaan, meitä tervehtivät soma talvi ja huurteiset kuusipuut sekä paikallinen ulkoministeri eli Bashkirian presidentinhallinnon ulkosuhteista vastaava virkamies. Saamme kuulla, että vaalipäivänä aamuherätys on varhain, Suomen aikaa jo kello 2 aamulla! Minua kuitenkin onnisti toisin kuin belgialaisia, jotka lennätettiin Siperiaan. Siellä he kärsivät vieläkin suuremmasta aikaerosta, eivätkä pystyneet nukkumaan juuri ongelmaan. Matkakumppanini on konkari ja ilmoittaa selviänsä tunnin yöunilla.

Sitten töihin. Aamuvarhaisella aloitamme kierroksen keskustan äänestyspaikalta ja kiertelemme päivän mittaan tukun vaalihuoneita. Jokaisella äänestyspaikalla täytetään tarkkailulomake, johon mahdolliset havaitut rikkeet pitää kirjata. Tällaisia rikkeitä ovat esimerkiksi mikä tahansa vaalikampanjointi, joka on Venäjällä vaalirauhan takia kielletty useita päiviä ennen äänestyspäivää. Äänestäjän on esitettävä passinsa ja mahdollinen ns. poissaolevan äänestäjän kortti on kerättävä äänestyksen yhteydessä pois. Tarkkailijan tehtävä on siis yleisen järjestyksen ja laillisuuden valvonta. Jokaisella äänestyspaikalla istuu joukko Venäjän eri puolueiden omia vaalivalvojia koko päivän. Heiltä on hyvä tiedustella havaintoja.

Huomio kiinnittyy hyvin käytännöllisiin seikkoihin. Bashkirian keskusvaalilautakunnan operaatiohuoneessa suurin osa kuuman linjan puhelimen kysymyksistä on tiedusteluja oman äänestyspaikan sijainnista. Äänestyspaikkoja on runsaasti, koska asutus on maaseutuvaltaista. Jokaisella äänestyspaikalla on paikalla lääkäri tai sairaanhoitaja. Lisäksi sivuhuoneessa on maksullinen buffetti eli kauppa, josta voi ostaa lämpimiä juomia, piirakoita ja leivonnaisia (se on kuulemma ”neuvostolainen perinne”).

Jokaisella äänestyspaikalla on paljon tilaa, useita toimitsijoita, sekä verhoilla varustetut kopit, joiden sisällä on pöytä, lamppu ja kynä. Vaaliuurna sijaitsee vaalihuoneen keskipisteessä kaikkien silmien alla. Uurna on usein myös läpikuultava, joten aamulla sen voi helposti varmistaa tyhjäksi. Valtion leimamerkillä varustettuja äänestyskaavakkeita pidetään lukitussa paikassa, joka on vastaavan toimitsijan vastuulla.

Otan videohaastattelun Elinalta, LDPR-puolueen vaalitarkkailijalta. Hän katsoo vaaliuurnaa ja laskee, montako lomaketta sinne pudotetaan. Jokaisen lomakkeen kohdalla hän merkitsee ruksin paperiin. Illalla hän aikoo tarkistaa, vastaako uurnasta löytyneiden lomakkeiden määrää hänen ruksejaan. Elina ilmoittaa myös tarkistavansa, ettei kukaan käytä äänestämisessä lyijykynää. Kun kerron, että meillä Suomessa äänestetään aina lyijykynällä, kukaan ei usko minua.

Katso Elinan videohaastattelu:



Eräällä äänestyspaikalla puolueiden tarkkailijat kertovat estäneensä vaalirikkeen, yhden henkilön tekemän yrityksen työntää useampia äänestyskaavakkeita uurnaan. Keskustelemme tapahtumasta ja arvioimme, että tapaus saattoi myös olla yritys mustamaalata jotakin puoluetta. Onneksi lukuisat silmäparit tarkkailevat uurnaa ja äänestystä koko päivän, joten yritys pystyttiin estämään. Välikohtaus on kuitenkin todiste siitä, että vaaleja yritetään häiritä.

Lehdistä saatujen tietojen mukaan Aamulehden, Ilta-Sanomien ja suomalaisomisteisen The Moscow Timesin toimittajat oli jouduttu poistamaan äänestyspaikoilta epäillyn häiriköinnin vuoksi. Omituista, että juuri suomalaisten lehtien toimittajia epäillään vaalihuoneiden häiriköinnistä. Venäjällä vaalirauha (kaikelta vaalikampanjoinnilta rauhoitettu vaalipäivä ja sen alusaika) ovat tärkeitä asioita. Ufassa monella äänestyspaikoilla on toimittajia, jotka esiintyvät tahdikkaasti vaalirauhaa kunnioittaen. Ainakin yhdessä äänestyspaikassa toimittajat päivystävät vaalitarkkailijoiden rinnalla. Kaikilla äänestyspaikoilla turvallisuudesta vastaa poliisi, joka yleensä seisoo tahdikkaasti varsinaisen vaalihuoneen ulkopuolella eteisessä. Suomalaisten toimittajien ennakkoasenne on äärimmäisen vihamielinen, joten heidän käytöksensä on helppo tulkita pelotteluksi tai uhkailuksi.

Kun yhtäkkiä muistan, että Bashkiriassa virallisia kieliä ovat myös bashkiiri ja tataari, keksin vaatia nähtäväkseni äänestyslomakkeet myös bashkiirin ja tataarin kielillä. Ovatko vähemmistöjen oikeudet siis kunnossa? Johtava vaalitoimitsija käy heti noutamassa lukitusta kassakaapista äänestyskaavakkeet, yhden bashkiirin ja yhden tataarin kielillä. Molemmissa on samat tiedot myös venäjäksi. Saan kuulla, että sellaiset annetaan äänestäjille pyynnöstä. Ufassa niitä ei kuitenkaan juurikaan pyydetä, mutta maaseudulla äänestäminen bashkiirin tai tataarin kielellä on yleisempää.

Vaalipäivä huipentuu lehdistötilaisuuteen Bashkirian keskusvaalilautakunnassa. Eräs naistoimittaja tiedustelee tietoon tulleista rikkeistä. Tiedustelen häneltä, mitä rikkeitä hän tarkoittaa, mutta nainen ei pysty konkretisoimaan. Sitten hän kertoo, että keskusvaalilautakuntaan on tullut 16 valitusta. Ihmettelen valitusten vähäistä määrää, sillä vaalihuoneita on monta sataa. Kerron, että rikkeestä voi ilmoittaa kuka tahansa ja joku voi myös tehtailla rikeilmoituksia, mutta että kaikki ilmoitukset pitää tutkia. Kukaan ei kuitenkaan pysty esittämään minulle mitään konkreettista näyttöä rikkeistä. Minun käsitykseni mukaan vaalit menivät hyvin ja rauhallisesti, muutamia harvoja provokaatioita lukuun ottamatta.

Golos-järjestö jatkaa hysteeristä Venäjän demokratian vastaista propagandaansa ja levittää Internettiin YouTube-videoita väitetyistä rikkeistä. Hauskin on video, jossa kuvaaja käy pyyhkimässä kumilla vaalihuoneen kuulakärkikynän kirjoitusta. Helposti pyyhittävän kynän käyttö on kuulemma vakava rike, mutta tällähän perusteella kaikki Suomen vaalit voitaisiin mitätöidä. Videot ovat tökeröitä ja epämääräisiä, eikä kukaan voi tarkistaa niiden todenperäisyyttä. Kysymys on näiden vaalien erikoisuudesta: vaalitarkkailun väärentämisestä massiivisella informaatiosodalla. Se aloitettiin jo ennen vaaleja, kun länsimedia uutisoi Venäjän vaalit muka väärennetyiksi jo ennen kuin vaaleja ehdittiin edes pitää.

Suomen medioiden kuva näistä vaaleista oli moninkertainen törkeä väärennös. Tarkoituksena oli yleisen länsimaisen linjan mukaisesti väärentää nimenomaan vaalitarkkailu jo ennen vaalien pitämistä. Vaalit leimattiin vilpillisiksi ilman mitään näyttöä, myöhemmin näytöksi kelpasi joukko todella epämääräisiä ja köykäisiä YouTube-tallenteita, joiden tekoajasta ja -paikasta kenelläkään ei ole varmuutta. Suomen tietotoimisto uutisoi ennen vaaleja Levada-keskukseen viitaten, että venäläiset pitävät vaaleja pelkkänä teatterina ja äänestysprosessi jää alhaiseksi. Tosiasiassa äänestysprosentti oli poikkeuksellisen korkea.

Kaikkein törkeimpään valheeseen syyllistyi Suomen Kuvalehti ja sen toimittaja Teppo Tiilikainen, jonka toimenkuvaan kuuluu väärien tietojen levittäminen Venäjästä. Vaalien alla Tiilikainen kirjoitti: ”Pääministeri Putin ja presidentti Dmitri Medvedev ovat kieltäneet oppositiopuolueiden osallistumisen joulukuun 4. päivänä pidettäviin parlamenttivaaleihin.” Herääkin kysymys, miten Suomen Kuvalehti uutisoi Venäjän oppositiopuolueiden murskavoiton parlamenttivaaleissa? Ja miten presidentti ja pääministeri voisivat (yhdessä?) kieltää jonkun puolueen osallistumisen vaaleihin? Suomen Kuvalehti ihme kyllä nöyrtyi omassa lehdessään oikaisemaan törkeimmät valheensa, kuten perättömän väitteet Putinin osakeomistuksista. Nyt SK onkin ollut Venäjän vaaleista ihmeellisen hiljaa.

Kun Suomen media leimasi vaalit etukäteen Yhtenäisen Venäjän väärentämiksi ja opposition osallistumisen muka kielletyksi, opposition yllättävä vaalivoitto sai viestimet jakomielitautiseen tilaan. Nyt vaalitulosta kuvattiin samaan aikaan sekä oikeaksi että vääräksi. MTV3:n uutinen on hyvä esimerkki: ”Putinin tukipuolue Yhtenäinen Venäjä kärsi viikonvaihteen vaaleissa suuren tappion. Vaalit on leimattu vilpillisiksi ja niitä vastaan osoitettiin eilen mieltä Moskovassa.” Tuosta on mahdoton sanoa, mitä toimittaja loppujen lopuksi tarkoittaa. Tarkoittaako MTV3, että Yhtenäinen Venäjä väärensi oman tappionsa? Venäjän demokratian vastustajat lietsoivat käsitystä, jonka mukaan Yhtenäisen Venäjän lähes 50 prosentin kannatus olisi kuitenkin suurimmaksi osaksi väärennetty yläkanttiin. Mitään näyttöä ei kuitenkaan pystytty esittämään. Kun Yhtenäinen Venäjä sai vaaleissa yli 30 miljoonaa ääntä, millä konstilla 15 miljoonaa ääntä olisi pystytty väärentämään?

Sitten paluu Moskovaan, missä lentoasemalta meidät noutanut auto juttuu kolmeksi tunniksi ruuhkaan. Ehdin onneksi seuraamaan, kun keskusvaalilautakunnan lehdistötilaisuuksissa annettiin alustavat tiedot vaalituloksesta, joka merkitsi Venäjän oppositiolle murskavoittoa. Jabloko-puolue ei päässyt parlamenttiin, mutta sai hyvällä tuloksellaan valtion tuen. Puheenjohtaja Vladimir Tšurov kertoi, että jokainen puolue oli saanut kahdeksan tuntia televisioaikaa ja 50 sivua lehtitilaa. Väärinkäytösepäilyihin Tšurov lausui, valituksia oli tehty yhteensä satakunta. Kaikki tutkitaan ja selvitysten tulokset julkaistaan kirjana. Internetissä esiintyviä vilppiväitteitä on vaikea tutkia, koska tapaukset ovat epämääräisiä eikä niitä yleensä edes haluta ilmoittaa keskusvaalilautakunnalle.

Vaalien lopputuloksesta on sanottava, että kaikki voittivat. Yhtenäinen Venäjä sai murskavoiton liki 50 prosentin kannatuksellaan. Voiko 30 miljoonaa Yhtenäistä Venäjää äänestänyttä venäläistä olla väärässä? Oppositiopuolueet saivat myös murskavoiton lisäämällä paikkojaan selvästi. Kommunistit saivat noin 12 miljoonaa ääntä. Oikean asian ja Venäjän patrioottien kaltaiset pikkupuolueet eivät päässeet parlamenttiin, mutta pääsivät kuitenkin kunnialla maaliin, mitä on pidettävä saavutuksena. Pieni Jabloko-puolue sai omalle asialleen suurvoiton ylittämällä valtion tukeen oikeuttavan äänikynnyksen, vaikka duumanpaikkaa ei irronnutkaan. Presidentti Medvedev on jo aikaisemmin luvannut, että Venäjälle tulee uusista miehistä ja naisista koottu entistä laajapohjaisempi hallitus, joka alkaa johtamaan maan asioita.

Mikä on lopputulos? Vaalien suurin häviäjä oli länsimaiden media, joka osoitti syvällisen epärehellisyytensä ja Venäjä-vastaisuutensa todellisen luonteen. Näissä vaaleissa todellinen uutuus oli vaalitarkkailun väärentäminen eli massiivinen ulkomaalaisrahoitteinen ja poikkeuksellisen tökerö informaatiosota, jolla Venäjän vaalitulos haluttiin mitätöidä jo ennen vaaleja epäjärjestyksen ja kaaoksen lietsomiseksi Venäjälle.

Vaalitarkkailun väärentämisen perimmäinen tarkoitus on lietsoa Venäjälle värivallankumous erityisesti silmällä pitäen tulevia Venäjän presidentin vaaleja. Venäjän demokratian viholliset kuitenkin paljastivat korttinsa liian aikaisin. Sosiaalisen median kautta heidät on helppo tunnistaa ja heidän myyräntyönsä estäminen on vaivatonta.

JOHAN BÄCKMAN

Kirjoittaja on valtiotieteiden tohtori ja Helsingin yliopiston oikeussosiologian dosentti.

Tehtävä Syyriassa. Matkakertomus Venäjän virallisen tarkkailijadelegaation matkasta Syyriaan 19.-26.11.2011.

Kun Naši-komissaari Mark Siryk soittaa ja ehdottaa matkaa Syyriaan Venäjän lähettämässä tarkkailijadelegaatiossa, olen lähinnä kauhuissani. Syyriassahan on meneillään sisällissota.

Tarkistan Suomen ulkoministeriön nettisivut. Siellä suomalaisia kehotetaan poistumaan Syyriasta. Presidentti Bašar Al-Assad kuulemma murhaa omaa kansaansa tuhatmäärin ja maan yllä leijuu Naton pommitusten uhka. Kaikkialla ammutaan väkijoukkoihin ja päivittäin kuolee kymmeniä.

Syyria on uusi etappi niin sanotussa arabikeväässä, jonka tarkoitus on ainakin länsimedian mukaan vapauttaa arabikansat eli syöstä johtajat vallasta ja lisätä Yhdysvaltain ja Naton vaikutusvaltaa.

Mutta missä ovat todisteet? Irakiinkin hyökättiin väärillä tiedoilla olemattomista joukkotuhoaseista. Olisiko Syyriakin joutumassa harhatiedon uhriksi?

Venäjä haluaa liennyttää tilannetta lähettämällä tarkkailijadelegaation Syyriaan. Aluksi kaikki on huippusalaista: osanottajat, ohjelma ja lähtöpäivä. Mark kuitenkin kertoo, että tehtävämme on levittää Syyriassa näkemämme ja kokemamme maksimaalisesti sosiaaliseen mediaan ja muualle.

Syyrian matkan ohjelma kolahtaa sähköpostiin vasta lähdön aattona. Se on vaikuttava kokoelma tapaamisia ja kiertueita ympäri Syyriaa.

***

Varhain aamulla Vnukovon lentokentällä Moskovassa näen matkakumppanini, joista moni on entuudestaan tuttu: Naši-komissaareja, nuoria venäläisiä arabisteja eli arabimaiden asiantuntijoita ja venäläisiä toimittajia, joista moni työskentelee Venäjän Äänen arabiankielisessä toimituksessa.

Naši on vuonna 2005 perustettu Vladimir Putinia tukeva nuorisojärjestö, jonka päätarkoitus on estää Ukrainassa 2004 tapahtuneen värivallankumouksen toistuminen Venäjällä. Naši-komissaareja valmistetaan vaativiin tehtäviin Venäjän valtion palveluksessa. Osa tehtävistä on salaisia.

Delegaatioomme kuuluu Venäjän valtakunnallisen Seliger-nuorisoleirin johtaja Ilja Kostunov, joka kertoo olevansa koulutukseltaan viestiupseeri. Myös Venäjän oppositiopuolueet, kommunistit ja liberaalidemokraatit, ovat lähettäneet nuoria kaadereitaan. Moni kuuluu niin sanottuun nuorison kansankamariin, eräänlaiseen poliitikonalkujen hiekkalaatikkoon.

***

Kun kone laskeutuu Damaskokseen, meidät ohjataan nopeasti passintarkastuksen läpi VIP-saliin. Poliisit ja toimittajat piirittävät meidät ja passit kerätään pois. Ehdin antaa neljä tv-haastattelua jo ennen kuin pääsen edes maahan.

Säikähdän kun kuulen, että Syyrian laki kieltää maahantulon Israelissa käyneiltä. Israelin leima passissa mitätöi matkustusasiakirjan. Syyria on ollut sodassa Israelin kanssa vuodesta 1948 eikä tunnusta Israelia valtioksi. Israelissa käyneitä pidetään vakoojina.

Sisällissodasta ei näy merkkejä matkalla kaupungin parhaaseen Omayad-hotelliin. Meitä pidetään hyvänä, saan kolmen huoneen ja kahden kylpyhuoneen sviitin. Netti toimii, paitsi Facebook, YouTube ja blogspot-blogipalvelu. Niihin pääsy on ilmeisesti estetty mellakoihin lietsomisen pelossa. Kovasti yrittämällä saan kuitenkin Facebookin auki ja kirjoitan pikaisia raportteja.

Iltapalalla saamme kuulla, että länsimedioissa väitetään Syyrian estäneen delegaatiomme maahanpääsyn. Maailma alkaa näyttää kaksijakoiselta: yhtäältä on olemassa länsimedian kuva Syyriasta ja toisaalta meidän oma todellisuutemme, jota ei pitäisi olla olemassa.

Jotain pelottavaa Syyriassa silti on. Päivällä Lähi-idän kirkas aurinko säteilee ihanasti, mutta illalla laskeutuu sysimusta pimeys, jonka turvin terroristit ja ihmiskaappaajat liikkuvat, meille kerrotaan.

Damaskos on kuitenkin turvallinen, sukellamme sen muinaiseen hämärään, askellamme samoilla katukivillä kuin Raamatun apostolit. Kaupunki on yli 9 000 vuotta vanha, täällä on vaikuttanut yli 30 sivilisaatiota. Venäjänkin historia, tuhat vuotta, on sen rinnalla lyhyt. Käymme Johannes Kastajan pienessä hautakirkossa Omayad-moskeijan sisällä.

***

Ensimmäisenä aamuna käsityksemme informaatiosodasta vahvistuu, kun länsimedia toitottaa kranaatti-iskusta Baath-puolueen päämajaan Damaskoksessa. Emme kuitenkaan kuulleet mitään, vaikka yövyimme päämajan vieressä.

Käymme tutkimassa myös itse päämajaa, mutta mitään merkkejä kranaatti-iskusta ei ole. Seuraavana päivänä uutisankka perutaan, mutta länsimedia ei tee peruutuksesta enää mitään numeroa.

Venäjän käsityksen mukaan Syyriassa ei ole mitään selvää oppositiota. Arabikeväässä on kysymys tyypillisestä värivallankumouksesta eli ulkomailta masinoidun "hallitun kaaoksen" luomisesta. Mediaan syötetään selvästi joko totuuden vastaisia tai vääristelyjä tietoja. Olennaisista tosiasioista vaietaan.

Alan ymmärtää Syyrian vastaisen informaatiosodan mekanismeja. Syyriaa 1970-luvulta terrori-iskuilla piinannut muslimiveljeskunta esitelläänkin nyt oppositiona. Olennainen jätetään kertomatta, kuten kaikkialla Syyriassa vellovat jättiläismäiset, nykyhallintoa ja presidentti Al-Assadia tukevat mielenosoitukset.

***

Kiertueemme virallinen järjestäjä on Syyrian Opiskelijaliitto, lähellä hallitusta oleva nuorisojärjestö, joka pitää valtion yhtenäisenä vähän kuten Venäjän Naši. Venäjän puolelta emme saa tarkkaa tietoa järjestäjästä, mutta kuulen, että delegaation on suunnitellut Venäjän presidentin hallinto.

Kun Venäjä johonkin ryhtyy tosissaan, se tehdään perusteellisesti. Delegaatiomme on tästä hyvä esimerkki. Venäjä ei tyydy lähettämään yhtä edustajaansa pääkaupunkiin pariksi päiväksi, vaan 30 tarkkailijaa kiertämään toista viikkoa koko maata. Mutta mikä mahtaa olla kaiken tarkoitus?

Ohjelma jatkuu aamuvarhaisesta iltamyöhäiseen. Lepäämiselle tai tietojen päivittämiselle nettiin ei löydy aikaa. Alkoholia ei tarjoilla koko matkan aikana ollenkaan, eikä sitä ehtisikään juoda.

Alan ymmärtää miksi delegaation keski-ikä on niin matala. Vanhempi ja mukavuudenhaluinen ei ehkä selviäisi.

***

Historiallinen kiertue Damaskoksen lähivuorilla keskeytyy, kun näen televisiosta kuvaa kaupungin keskustan presidentti Al-Assadia tukevasta jättimielenosoituksesta. Väkeä tuntuu olevan liikkeellä ainakin satatuhatta. Vaadin päästä paikalle ja retkemme keskeytetään. Bussit kiitävät kohti Damaskoksen keskustaa.

Kun astumme bussista alas keskustorilla, mielenosoittajat piirittävät bussimme ja huutavat: Kiitos Venäjä! Mekastus jatkuu presidentti Assadia tukevilla iskulauseilla, kuten: Allah, Syyria, Assad ovat kaikkemme!

Luikertelemme pitkänä jonona valtavan väkijoukon halki kaupungintalolle. Parvekkeelta avautuu hämmästyttävä näkymä: kymmeniä tuhansia, ehkä yli sata tuhatta syyrialaista on kokoontunut keskustorille ja sille johtaville kaduille kannattamaan presidenttiään. Kaikkialta henkii yleinen riemu ja innostus. Ulkomaiden painostus on saanut kansan varpailleen.

Jokainen delegaation jäsen saa puhua parvekkeelta. Oppaamme Naowaf Ibrahim antaa sanoille hyvin tunteikkaan tulkkauksen, ja kansa hurraa. Irina Filatova, moskovalainen asianajaja ja kommunistipuolueen ehdokas duuman vaaleissa, hankkii nyt kokemusta puhumalla massoille. Puheenvuoron saa myös Venäjän Komsomol-päällikkö Aleksandr Ivatšev, joka ylistää sosialistista Baath-puoluetta Venäjän kommunistien nimissä.

Laskeudumme alas parvekkeelta takapihalle, jossa seuraamme šokeeraavaa näytelmää. Suurelle lakanalle kirjoitetaan verenpunaisella Syyrian kansan uskollisuuskirjettä presidentille ja armeijan komentajalle. Ruutia kirjeelle antaa se, että käytetty väri on mielenosoituksen osallistujilta kerättyä aitoa ihmisverta. Näen ensi kertaa elämässäni kansan verellä kirjoitetun kirjeen. Ainahan voi kysyä, moniko suomalainen antaisi vertaan Tarja Haloselle kirjoitettavaan kirjeeseen.

***

Meille näytetään tietysti se mitä halutaan näyttää. Mutta toisaalta viikossa ehtii myös lukea rivien väleistä. On asioita joita ei voi lavastaa: yleinen ilmapiiri, kaupunkien ja maaseudun tunnelmat, ihmisten katseet ja ilmeet, auki olevat kaupat, työmatkalaisten liikenneruuhkat, täydet katukahvilat.

Kaikissa kaupungeissa, kylissä ja kaduilla on presidentti Al-Assadia tukevia mielenosoituksia. Leikkikoululaisetkin huutavat Allahia, Assadia ja Syyriaa.

Syyrian nykyhallintoa vastustavia mielenosoituksia emme näe, mutta meille kerrotaan, että niitäkin on ollut, kuitenkin noin 50 henkilön mittakaavassa.

Virallisen selityksen mukaan Syyriaa jo vuosikymmeniä piinannut muslimiveljeskunta on käyttänyt näitä hallintoa vastustavia mielenosoituksia hyväkseen lietsoakseen levottomuutta. Tarkoitus on juuri ollut lietsoa ulkomaille käsitystä siitä, että Syyrian armeija hyökkää omaa kansaansa vastaan. Kiinni saadut terroristit ovat tunnustaneet saaneensa aseita ja rahaa kauhun lietsomiseen maassa. Väite Syyrian kansannoususta on joka tapauksessa erittäin kyseenalainen.

Oikeastaan Syyriassa ei mikään ole muuttunut. Muslimiveljeskunta on lietsonut terroria myös siviilejä vastaan jo 1970-luvulta saakka. Samalla turvallisuusjoukot ovat syyllistyneet ylilyönteihin torjuessaan uhkaa. Terrorismin vastainen operaatio on tietysti aina vaikea ja vaatii usein myös siviiliuhreja. Juuri niihin terroristit pyrkivät.

Selvää ainakin on, ettei Syyriassa mitään sisällissotaa ole. Damaskoksen tilanne näyttää erittäin rauhalliselta. Kaupat ovat kaikkialla auki, ruuhka tukkii keskustat, kahvilat ovat täynnä ihmisiä. Sitä olisi mahdotonta lavastaa. Venäläiset sanovat, että Syyria on selvästi turvallisempi kuin Venäjä. Itselle tulee mieleen, että Helsingin Rautatieasema on paljon vaarallisempi paikka.

***

Syyrian armeijan upseerikerholla poliittista osastoa johtava kenraali, politrukki siis, pitää meille kolmituntisen tilannekatsauksen. Sanat informaatiosota ja salaliitto toistuvat. Syyllisiä eivät kuitenkaan ole vain länsimedia ja Nato, vaan erityisesti Qatar ja sen rahoittama Al-Jazeera-satellittikanava. Sitä pidetään Syyrian suurimpana vihollisena. Kotiin vietäväksi saamme nipun asiaa valottavia dvd-levyjä ja kirjallista materiaalia.

Kuten 1970- ja 1980-luvuillakin, muslimiveljeskunnan terroristit iskevät poliisiasemille, sotilasvartioihin ja mielenosoituksiin. Syyriassa pelkkä muslimiveljeskunnan jäsenyys riittää hirttotuomioon.

Sotilassairaalassa makaa terroristien hyökkäyksissä vaikeasti haavoittuneita. Sairaalaa johtava kenraali antaa yllättävän korkeita uhrilukuja: maaliskuusta 2011 lukien Syyriassa on haavoittunut ainakin 4 500 sotilasta, yli 700 on kuollut. Sairaalan mukaan siviilejä on kuollut runsas sata ja haavoittunut puolentuhatta. Annan ensi kertaa elämässäni tv-haastattelun Hizbollahin tv-kanavalle.

Maallistunut Syyria herättää Qatarin ja Saudi-Arabian kaltaisissa konservatiivisissa arabimaissa paheksuntaa. Täällä naiset saavat ajaa autoa, opiskella ja käydä työssä. Naisia on kansanedustajina ja ministereinä, jopa varapresidentti on nainen.

Vieraan miehen autoon istuminen ei ole täällä aviorikos. Laki sallii neljä vaimoa, mutta tosiasiassa syyrialaisnaiset eivät sitä salli. Naiset pukeutuvat kuten Suomessa ja näyttävät vaaleahipiäisiltä. Mustat kaavut ovat harvinaisuus.

***

Kaupunginjohtajat ja yliopistot ottavat meidät hienosti vastaan. Virsi on aina sama: Syyria on ulkomaiden informaatiosodan uhri, eikä pelkästään länsivaltojen. Sana informaatiosota esiintyy joka puheessa.

Joka paikassa meitä odottaa myös iso mielenosoitus, jossa huudetaan: Kiitos Venäjä! Venäjän liput liehuvat ja Syyrian nuoriso muistaa kiittää myös Putinia ja Medvedeviä.

Matkaseurueen arabisti Leonid Isajev on valmistunut Kairon yliopistosta ja tekee nyt väitöskirjaa Arabiliiton historiasta. Hänen mukaansa Arabiliitto on konfliktien ratkaisuun kykenemätön Egyptin ulkoministeriön jatke, jota Qatar tällä hetkellä dominoi. Qatar käyttää siis sekä Arabiliittoa että Al-Jazeeraa Syyrian vastaiseen propagandaan.

Nimi Sykiäinen yhdistää venäläisiä arabisteja ja suomalaisia. Kaikki venäläiset arabistit tuntevat professori Leonid Sykiäisen, kuuluisan arabimaiden kielien ja kulttuurin asiantuntijan, joka työskentelee Venäjän presidentin neuvonantajana. Hänen isänsä Rudolf Sykiäinen muistetaan Stalinin henkilökohtaisena avustajana Suomen asioissa.

***

Aika yleinen käsitys delegaatiossamme on se, että Syyria on vain yksi etappi ennen varsinaista päämäärää eli Venäjän hajottamista. Ensin hajotettiin Neuvostoliitto ja Jugoslavia, sitten hyökättiin Irakiin ja Libyaan. Seuraavana ovat vuorossa Syyria ja Iran, ja sitten Venäjä.

Venäjällä on perinteisesti läheiset suhteet Syyriaan. Suuri osa yliopistokoulutuksen saaneista syyrialaisista on opiskellut Venäjällä tai Neuvostoliitossa. Moskovan Patriarkka Kirill kävi täällä vain hetki ennen vierailuamme, sitä ennen käynnin ovat tehneet Venäjän parlamentin ylähuoneen eli liittoneuvoston ja Venäjän kirjailijaliiton delegaatiot.

Meitä seuraa joukko kameraryhmiä, jotka ottavat kaikilta delegaation jäseniltä haastatteluita. En pysy laskuissa, montako haastattelua annan.

Venäjän delegaatiota esitellään Syyrian televisiossa joka päivä. Sana leviää ja se näkyy esimerkiksi kaupoissa, jotka kieltäytyvät ottamasta meiltä maksua. Hämmästyn kun levykaupassa myyjä antaa minulle haluamani levyt ilmaiseksi. Shukran Ruusiia, hän sanoo. Kiitos Venäjä.

***

Illalla kehotetaan pukeutumaan hyvin, koska olemme menossa katsomaan ”oikein hyvää ystävää”. Kuka se mahtaa olla?

Aamulla bussi kiitää kohti Damaskoksen korkeimmalla vuorella seisovaa huvilaa. Se on presidentin palatsi. Valokuvaaminen kielletään, kamerat ja kännykät pyydetään jättämään autoon.

Presidentti Bašar Al-Assad on vastassa jo ovella ja hymyilee iloisesti. Pitkä, hoikka mies vaikuttaa henkilöltä, joka tekee erittäin vaativaa toimistotyötä. Hän kättelee kaikki ovella ja istuttaa meidät vastaanottosaliin.

Palatsi ei ole pröystäilevä. Meille annetaan 50 minuuttia, mutta lopulta keskustelu venyy yli kolmen tunnin mittaiseksi. Al-Assad keskustelee jokaisen delegaatiomme jäsenen kanssa ja vastaa kaikkiin hänelle esitettyihin kysymyksiin.

Kuunnellessaan Al-Assad nyökyttelee välillä kiinnostuneesti päätään. Puhuessaan hän liikuttelee sormiaan arabien tapaan.

Presidentin analyysit ovat valaisevia ja tiiviitä, hän on selvästi hyvin informoitu henkilö. Al-Assad on 45-vuotias silmätautien erikoislääkäri, vallassa hän on ollut jo 11 vuotta. Presidentti on opiskellut Lontoossa ja puhuu sujuvasti myös venäjää. Tyylikäs brittivaimo Asma on ollut presidentin rinnalla jo kymmenen vuotta ja heillä on kolme lasta.

Al-Assadin mukaan Syyriassa on nyt kolmenlaisia terroristiryhmiä: Al-Qaida-solut, muslimiveljeskunnan ryhmät ja huumekauppiaiden joukot. Libyan skenaario tuskin toteutuu Syyriassa, presidentti sanoo. Syyria ei ole Libya. Edesmennyt Muammar Gaddafi oli pelannut kaksinaamaista peliä länsimaiden kanssa jo pitkään.

Pravdan toimittaja Sergei Balmasov hämmästyttää kysymällä suoraan, miksei muslimiveljeskuntaa virallisteta puolueeksi. Presidentti vastaa sanomalla, ettei uskonnollisia puolueita voi olla olemassa.

Presidentti kertoo, että vielä muutama vuosi sitten hänen maineensa länsimediassa oli erinomainen, mutta nyt hänestä onkin tehty diktaattori ja oman kansan murhaaja. Omasta mielestään hän ei ole muuttunut miksikään.

Omassa puheenvuorossani tuon esille Suomen kansan kovan Nato-vastustuksen. Palestiinaa ja Syyriaakin tuetaan suomalaisissa älymystöpiireissä laajasti, joskaan ei kovin avoimesti.

Al-Assad kuuntelee kysymykset erittäin tarkkaan. Tuntuu siltä, että hänellä on ulkomaisista kysyjistä pulaa. Kysymykset kertovat hänelle enemmän kuin vastaukset meille.

Al-Assad tuntuu ottavan nykyisen tilanteen rauhallisesti. Hän ei ole edes puolustuskannalla, vaan toteaa rauhallisesti tilanteen.

Lähtiessä presidentti kävelee rauhassa ryhmän kanssa kohti ovea kuin yksi meistä. Mitään turvatoimia ei ole. Lopuksi kuninkaallinen valokuvaaja räpsäyttää ryhmäkuvan ja otoksen jokaisesta seisomassa presidentin rinnalla.

***

Matka jatkuu, bussi kiidättää meitä Syyrian halki aseistettujen vartijoiden saattamina. Hamsin kautta ajamme Hamaan, jossa tilanne on jo kireämpi. 500 sotilasta vartioi kaupunkia kadunkulmissa ja ammuskelua on päivittäin.

Meille esitellään terroristien seulaksi ampuma ja polttama Haman entinen poliisiasema, jonka poliisit tapettiin julmasti ja ruumiit viskattiin läheiseen jokeen. Tekijät saatiin kiinni. Muutoinkin saamme päivittäin kuulla kymmenistä uusista terroristien pidätyksistä.

Aleppo on Syyrian toiseksi suurin kaupunki ja talouselämän keskus. Asukkaita on ainakin kuusi miljoonaa, melkein yhtä paljon kuin Damaskoksessa. Syyrian suurmufti Ahmad Badr Al-Din Hassoun ottaa meidät vastaan ja puhuu pitkään radikaalin islamin ongelmasta.

***

Jotkut saavat ruokamyrkytyksen, minäkin kaadun sängyn pohjalle. Pian hotellihuoneeseeni tulee kolme arabilääkäriä ja kaksi hoitajaa antamaan kolmet piikit ja tabletit. Olen hetkessä tolpillani ja tunnen oloni melkeinpä paremmaksi kuin koskaan.

Jatkamme kahdella lentokoneella Damaskoksen kautta rannikon Latakiaan. Suora tie olisi lyhyempi, mutta vuoristossa voi olla vaarallista. Latakia on hieno turistikohde, mutta täällä ei ole yhtäkään turistia. Sisällissodan maine pitää heidät loitolla. Kaikkialla kasvaa appelsiinipuita ja oliiveja.

Joka aamu kohtaamme uuden uutisankan. Latakiassa kuulemme länsimedian uusimman väitteen, jonka mukaan Yhdysvaltain lentotukialus George WH Bush lähestyy Syyriaa. Naureskelen uutiselle ja kiikaroin merelle. Josko laiva näkyisi?

Kommersant-lehden toimittaja Uljana Malaškina suututtaa isäntämme kysymällä kenraalitason kommenttia sotalaivauutiseen. Uljanan mielestä hänellä on oikeus saada uutiseen kommentti, mutta isäntiemme mielestä kyse ei ole uutisesta vaan propagandasta, jonka tarkoitus on herättää Syyriassa pelkoa ja sekaannusta.

Toisaalta näköpiirissä ei liioin ole venäläismedian lupaamaa Amiraali Kuznetsov -lentotukialustakaan. Kuulemme kuitenkin, että Yhdysvallat ja Venäjä neuvottelevat kulissien takana Syyrian tilanteen rauhanomaisesta ratkaisemisesta.

Latakian hotellin terassille järjestetään kaksituntinen televisiopaneeli. Auringon laskiessa sää muuttuu hyytävän kylmäksi. Joku alkaa narista, mutta heidät vaiennetaan. Terassilla hytiseminen on vähintä mitä voimme tehdä maailmanrauhan hyväksi, narisijoille sanotaan.

Libya-Syyria tukiryhmän aktivisti Jelena Gromova uhoaa tv-kameralle, että Venäjä on valmis taistelemaan Syyrian rinnalla vaikka viimeiseen saakka. Mikäli Venäjän hallitus ei sitä halua, Jelena ehdottaa, että Syyrian presidentti kutsuu Venäjän kansaa apuun. Kutsukaa meitä, me tulemme, hän lupaa. Kansainvälisten suhteiden opiskelija Alisa Šiškina Moskovasta neuvoo tv-kanavalle Syyrian presidenttiä säilyttämään tasapainon Syyrian eli uskontokuntien välillä.

Illalla Latakian kaduilla paikalliset ihmettelevät Al-Jazeeran ja länsimedian uutisia Latakiassa muka riehuvasta sisällissodasta.

***

Vielä on jäljellä yksi kohde, soma rannikkokaupunki Tartus, missä Venäjällä on laivastotukikohta. Siellä meitä tervehtii jälkeen monituhatpäinen mielenosoitus ja puhumme massoille nyt viimeisen kerran. Myös syyrialainen marttyyriprikaati esiintyy mielenosoituksessa. Otsassa on musta nauha, joka kertoo, että he puolustavat Syyriaa ja presidenttiä kuolemaansa saakka.

Tartusissa tapaan Syyrian uskontoministerin, jolta tiedustelen, miten pitäisi vastata perussuomalaisten Jussi Halla-ahon ja Freddy van Wontergehmin islamin vastaiseen vihapuheeseen. Kerron ministerille, että Halla-aho on tuomittu profeetta Muhammadin solvaamisesta ja Freddy on syytteessä kirjoitettuaan nettiin kehotuksen murhata muslimitytöt, vaikkei Suomessa edes ole paljoa muslimeita. Ongelma on lisäksi yleiseurooppalainen. Ministeri valistaa minua kuvaamalla islamin uskoksi, joka oikein noudatettuna ratkaisee kaikki ongelmat ja poistaa uskontojen väliset rajat.

Bussi kiidättää meidät iltamyöhällä Damaskokseen. Vielä on jäljellä viimeinen haastattelu. Syyrian englanninkielinen satelliittikanava antaa minulle peräti 40 minuuttia aikaa puhua eetteriin. Toimittajan mukaan hän on haastatellut aikaisemmin Tarja Halosen ja Alexander Stubbin. Toimittaja tokaisee, ettei hän pitänyt Stubbista tämän ylimielisen käytöksen takia.

Sanon haastattelussa, että todellinen kriisi on Euroopan unionissa, joka ennen pitkää hajoaa ja vetää mukanaan euron. Naton pommittajia on siis turha odottaa. Lisäksi Venäjän tulossa olevat duuman ja presidentinvaalit keskittävät länsimedian informaatiosodan Venäjälle, joten Syyria saa olla ainakin kevääseen saakka rauhassa.

***

Kotona luen hämmästyneenä ulkoministeri Erkki Tuomiojan laatiman tiedotteen Syyrian tapahtumista. Hän ei selvästikään ole perillä asioista. Lähetystöneuvos Riikka Eela ulkoministeriöstä tyrmää lehdissä matkaraporttini vedoten Arabiliiton asiantuntemukseen. Mutta eihän Eela tiedä Arabiliitosta mitään.

Hauskin uutisankka on väite siitä, että joku muslimijärjestö vaatisi Syyrialta yhteistyötä Arabiliiton kanssa. Mutta miten se on mahdollista, kun Arabiliitto juuri erotti Syyrian? Syyriaa siis syytetään yhteistyökyvyttömyydestä samalla, kun sitä aktiivisesti eristetään.

Suomessa ei tiedetä Syyriasta mitään, mutta mitä se meille kuuluukaan. Venäjä sen sijaan on kaapannut itselleen aimo annoksen valtaa ja karismaa ottamalla Syyrian tilanteen haltuun. Amiraali Kuznetsov saapuu Syyrian rannikolle ensi vuonna maailmanrauhaa puolustamaan, uutiset kertovat.

Dosentti Johan Bäckman osallistui Venäjän lähettämän tarkkailijadelegaation matkaan Syyriassa 19.-26.11.2011.

Kuvia Syyrian matkalta:
http://www.facebook.com/media/set/?set=a.10150395423673719.360289.585693718&type=1&l=5ffa16bebd

Videoita Syyrian matkalta:
http://www.youtube.com/pronssisoturi