Suomen antifasistinen komitea aloittaa Pronssisoturi-pienoispatsaiden massatuotannon

Viron Pronssisoturi-patsas kertoo eestiläisen soturin uroteoista taistelussa fasismia vastaan. Tallinnan keskustassa ja nyt sotilashautausmaalla seisova Punaisen Armeijan eestiläisen armeijakunnan sotilasta esittävä patsas on noussut kolmen vuoden takaisen "pronssiyön" ansiosta maailmanlaajuisesti tunnetuksi vapauden symboliksi. Tuolloin Viron hallitus ja puolustusvoimat tuhosivat Tallinnan keskustassa sijainneen hautamuistomerkin ja häpäisivät törkeästi sotilashaudat rikkoen myös kansainvälisiä sopimuksia. Tarkoitus oli myös loukata ja nöyryyttää maan venäläistä vähemmistöä. Suomen antifasistinen komitea aloittaa Pronssisoturi-pienoispatsaan massatuotannon. Patsaasta tehdään sekä pienempi että suurempi jalustalla seisova miniatyyri sekä myös rintakuva. Pronssisoturi-pienoispatsas on ikuinen muisto Euroopan vapauttajalle. Lisätietoa tällä palstalla.

Miksi Tarja Halonen salaa tapaamisensa Astahovin kanssa?

Tarja Halonen haluaa salata suomalaisilta sen, että hän tapasi maaliskuussa Pavel Astahovin Helsingissä. Astahov on Venäjän presidentin lapsiasiainvaltuutettu. Tapaamisen aiheena olivat Venäjän kansalaisiin Suomessa kohdistuvat järjestelmälliset oikeuksien loukkaukset, minkä vuoksi Astahov on ehdottanut ryhtymistä "erityistoimenpiteisiin" Venäjän kansalaisten suojelemiseksi Suomessa.

Jostakin syystä Halonen käyttäytyy nyt aivan kuin koko Astahovia ei olisi olemassakaan. Halosen käyttäytymisellä on syynsä: Suomen valtiojohdon sekaantuminen Anton Salosen kaappaukseen ja salakuljetukseen Venäjältä Suomeen.

Venäjän valtakunnansyyttäjän syyteasiakirjojen mukaan alaikäinen Venäjän kansalainen Anton Salonen siepattiin Rimma-äitinsä sylistä 12.04.2009 kello 8.15 kotioveltaan Balahnan kaupungissa Venäjällä, piilotettiin kolmeksi viikoksi Suomen Pietarin konsulaattiin ja salakuljetettiin konsuli Simo Pietiläisen kuljettaman Audi A6-merkkisen diplomaattiauton 069-D131-78 takakontissa Venäjän ja Suomen rajan ylitse 08.05.2009 kello 20.23. Pääministeri Matti Vanhaselle ilmoitettiin onnistuneesta salakuljetuksesta heti. Pietiläinen jätti lapsen Haminaan ja palasi Venäjälle kello 22.

Konsuli Simo Pietiläinen poistui viimeisen kerran Venäjältä 10.05.2009 kello 13.22. Enää hänellä ei ole Venäjälle asiaa, sillä Venäjä on julistanut hänet persona non grataksi eli ei-toivotuksi henkilöksi "Venäjän lakien ja Wienin diplomaatti- ja konsulisuhteita koskevan sopimuksen röyhkeästä rikkomisesta viemällä laittomasti Venäjältä Suomeen Suomen kansalaisen P. Salosen ja hänen lapsensa A. Salosen, jolla on myös Venäjän kansalaisuus" (Venäjän ulkoministeriön tiedote 913-08-06-2009).

Pietiläisen syyllistäminen on kuitenkin vähän kohtuutonta, jos ottaa huomioon, että koko Suomen valtiojohto oli juonessa mukana.

Venäjä piti tapausta törkeänä provokaationa ja röyhkeänä kansainvälisen oikeuden rikkomuksena. Ulkoministeri Lavrov soitti Aleksander Stubbille 14.05.2009 ja Venäjän ulkoministeriö jakoi puhelusta tiedotteen, jonka mukaan Stubbille ilmoitettiin, että "lapsen vieminen vastoinen hänen äitinsä, joka on Venäjän kansalainen, tahtoa, on Venäjän lainsäädännön törkeä rikkomus, josta seuraa rikosoikeudellinen vastuu". Lisäksi tiedotteessa todettiin, että "laittomaan toimintaan on ollut osallisena Suomen Pietarin konsulaatti". Venäjän ulkoministeriö tiivisti: "Kaikki se on räikeä rikkomus vastoin diplomaattisia suhteita koskevaa Wienin yleissopimusta, joka vaatii diplomaattisten edustustojen henkilökunnan jäseniltä vastaanottajavaltion lakien ehdotonta noudattamista."

Kun Venäjän ulkoministeriön kuvausryhmä halusi haastatella minua Suomen ja Venäjän 200-vuotisia suhteita käsittelevään dokumenttielokuvaansa, he halusivat kysellä juuri Anton Salosesta. Hän on siis merkkitapaus maidemme suhteiden 200-vuotisessa historiassa, ilmeisesti eräänlainen jatke Mainilan laukausten, Bobrikovin murhan yms. törkeiden provokaatioiden pitkässä ketjussa.

Maailmanhistoria tuskin tuntee yhtä suurta julkeutta ja röyhkeyttä kuin Suomen valtiojohdon lausunnot Anton Salosen sieppauksen ja salakuljetuksen jälkeen. Syyllinen oli kuulemma Venäjä, joka ei liittynyt Haagin sopimukseen! Stubbin mielestä asiassa toimittiin inhimillisesti oikein ja Suomen lakien mukaan (vale), uhkasipa Pietarin pääkonsulimme Olli Perheentupa peräti haastaa Venäjän oikeuteen.

Vähän myöhemmin Putin huomautti tavatessaan Halosen, että Venäjän tuskin kannattaa liittyä Haagin sopimukseen, jos Suomi ei osaa noudattaa edes Wienin sopimusta. Sitä paitsi totta kai Suomi on rikkonut myös omaa konsulilakiaan, sillä mikään ei oikeuta salakuljettamaan alaikäisiä ulkomaan kansalaisia takakontissa saati säilyttämään heitä viikkokausia konsulaatin tiloissa.

Mitä Haagin sopimukseen tulee, niin Venäjä on allekirjoittanut sen, muttei ratifioinut. Ja vaikka Venäjä liittyisikin Haagin sopimukseen, Suomen ja Venäjän pitäisi kuitenkin sopia pelisäännöistä kahdenvälisesti. Joka tapauksessa suomalaisten vaatimukset "pelisäännöistä" ovat outoja, kun rikomme törkeästi kansainvälisiä sopimuksia, vieraan maan lakeja ja vielä omiakin lakejamme.

Jälkien peittelemiseksi Suomessa järjestettiin tökerö näytösoikeudenkäynti Antonin äitiä Rimma Salosta vastaan ja varmuuden vuoksi valtiojohtomme edelleen kiistää Anton Salosen Venäjän kansalaisuuden. Venäjän lähetystö joutui jopa myöntämään Antonille uuden Venäjän passin todisteeksi siitä, että Anton Salonen on ollut syntymästään saakka Venäjän kansalainen.

Sosiaaliviranomaiset kieltävät edelleen Anton Salosta puhumasta äitinsä Rimma Salosen kanssa molempien ainoaa yhteistä kieltä venäjää. Anton Salonen on nyt ollut runsaat vuoden päivät puhumatta äidinkieltään, jonka hän ilmeisesti on jo osittain unohtanut.

Alaikäisen Venäjän kansalaisen erottamista venäläisestä äidistään ja venäjän kielen käytön kieltämistä heidän välillään ei voi pitää muuna kuin törkeänä puuttumisena Venäjän sisäisiin asioihin. Näin tehtiin ja tehdään Anton Salosen tapauksessa, näin tehtiin Turussa Robert Rantalan tapauksessa.

Turussa vanhemmiltaan kiireellisesti sijoitetun Venäjän kansalaisen Robert Rantalan asiassa Suomi rikkoi törkeästi YK:n lapsen oikeuksien sopimusta jättämällä selvässä tapauksessa lapsen oman mielipiteen huomioimatta. Robertiakin kiellettiin puhumasta venäläisen äitinsä kanssa äidinkieltään venäjää. Samassa yhteydessä julkisuuteen tuli suuri joukko vastaavia alaikäisiin Venäjän kansalaisiin Suomessa kohdistuneita oikeuksien loukkauksia. Monessa tapauksessa venäläiseltä äidiltä oli viety lapset lastenkotiin epämääräisissä olosuhteissa ilman oikeuden päätöstä.

Tähän liittyen Astahov vieraili Suomessa ja tapasi myös Halosen. Asiassa ehdotettiin kahdenvälistä sopimusta lapsen oikeuksista, minkä ministeri Risikko tökerösti torjui. Suomen mediat aloittivat pienellä viiveellä aggressiivisen russofobisen kampanjan, jossa Astahov leimattiin Suomen asioihin puuttuneeksi KGB-mieheksi.

Nyt Suomen mediat ja myös päivystävät dosentit tuntuvat heräilevän uudelleen. On yritetty analysoida tapahtunutta, huonolla menestyksellä. Tosiasioista ei haluta välittää, kuten ei Suomessa yleensäkään.

JOHAN BÄCKMAN

Suomen antifasistisen komitean delegaatio Seliger 2010 -nuorisoleirille Tverin Karjalaan

Venäjän ja Euroopan suurin nuorisoleiri Seliger 2010 kutsuu! Suomen antifasistinen komitea kokoaa delegaation Tverin Karjalaan kauniin Seliger-järven rannalle leirin kansainväliseen osaan 1.-8. heinäkuuta 2010. Viralliselta nimeltään Seliger on tulevaisuuden johtajille tarkoitettu nuorisofoorumi. Se on suunnattu nuorille aikuisille, 18-35-vuotiaille, mutta myös varttuneemmat journalistit ja tutkijat ovat tervetulleita. Lisätietoja Johan Bäckmanilta 040 503 5474. http://www.seliger2010.com/

Marjana Skvortsova toivottaa tervetulleeksi Seliger 2009 -leirille:

Katso vuoden 2009 leirin tunnusbiisi:

Katso Johan Bäckmanin kuvaamaa yleiskuvaa kesän 2009 leiriltä:

Katso lisää videoita vuoden 2009 leiriltä:

http://www.youtube.com/results?search_query=seliger+pronssisoturi&aq=f

Katyn

Tänään Katynissa sai surmansa Puolan koko valtiollinen johto. Presidentti puolisoineen, hänen hovinsa, asevoimien komentaja ja eri aselajien komentajat, keskuspankin johtaja, salaisen palvelun päällikkö, piispat, papit, kansanedustajat ja kymmenet muut tuhoutuivat, kun laskeutumista yrittänyt kone putosi metsään.

Se on toinen Katyn. Vuonna 1940 täällä tuhottiin Puolan armeijan selkäranka. Kymmeniä tuhansia puolalaisia upseereita teloitettiin. Se oli suuri mediatapahtuma jo omana aikanaan, sillä 1943 natsit kävivät kaivamassa ruumiita ylös Katynissa ja tekivät asialla julmaa ja aggressiivista Venäjä-vastaista propagandaa tuhoamissotansa tarpeisiin (operaatioon osallistui myös natsimielinen suomalaislääkäri).

Sittemmin Hitlerin perikunta meillä ja muualla on jatkanut tuota kampanjaa. Katynin avulla on agitoitu Venäjää vastaan jo vuosia. Venäjä itse on vastannut hillitysti ja sivistyneesti avaamalla arkistot, julkaisemalla tutkimuksia ja asiakirjoja, rakentamalla muistomerkkejä ja selvittämällä tapahtumat kaikkine yksityiskohtineen.

Mutta teki Venäjä mitä tahansa, sitä on kuitenkin perusteettomasti syytetty salailusta ja vaadittu melkein päivittäin tunnustamaan syyllisyytensä, nöyrtymään ja maksamaan korvauksia. Katyn onkin olennaisin osa Venäjä-vastaista informaatiosotaa ja historian politisointia. Venäjä on ollut kylmän ja julman laskelmoidun painostuksen kohteena, aseina on käytetty kuolleita puolalaisia upseereita. Katynin avulla on lietsottu Puolan kansaa sotapsykoosiin vähän samalla tapaan kuin Suomen kansaa "talvisodan" avulla.

Venäjä on tosissaan halunnut sopia Katynin asian. Putin on tullut päättäväisesti puolalaisia vastaan. Venäjän television 1-kanava näytti äskettäin Katynin uhrin pojan, ohjaaja Andrzej Wajdan nerokkaan elokuvan Katyn, joka rakentuu kristillisen anteeksiannon teemalle. Elokuva kertoo hyvin sen, miten vaikea asia Katyn on puolalaisille itselleen. Tänään Katynin tragedian 70-vuotispäivänä Putin oli kutsunut Puolan koko valtiojohdon paikan päälle suureen kristilliseen sovintotapahtumaan.

Tilaisuus oli Puolan presidentille historiapoliittisesti äärimmäisen tärkeä. Kun presidentin lentokone oli aamulla laskeutumassa Katynin lähelle sankassa sumussa, Venäjän lennonjohto suosittelikin laskeutumista Moskovaan tai Minskiin. On selvä, ettei tilaisuudesta myöhästyminen sopinut presidentille. Katyniin oli nyt päästävä hinnalla millä hyvänsä. Kolme kertaa kone yritti laskua, neljännellä kerralla rysähti.

On selvää, että tämän jälkeen Katynin vuoden 1940 tragedialla ei enää voi tehdä politiikkaa. Puolan valtionjohdon joukkokuolema Katynin yllä on tehnyt sen mahdottomaksi. Enää kukaan ei perusteettomasti syytä ja nöyryytä Venäjää ja venäläisiä Katynin tragediasta tai siitä vaikenemisesta. Jäljellä on vain Katynin uhrien muisto, sekä vuonna 1940 että vuonna 2010 kuolleiden. Puolan valtiojohto joutui maksamaan historian julmasta politisoinnista kalleimman hinnan.

On siis kolmaskin Katynin tragedia: kymmenien tuhansien Katynissa kuolleiden puolalaisten upseerien ja muiden valjastaminen päivittäisen ja armottoman Venäjä-vastaisen politiikan ja sodanlietsonnan välineiksi. Sitä he tuskin itse olisivat halunneet. Kuolleiden laskelmoiva hyväksikäyttö on yhtä julmaa tai julmempaa kuin heidän traaginen kuolemansa. Nykyajan sotakiihkoilijat eivät antaneet Katynin kuolleiden levätä päivääkään rauhassa.

Eräs puolalainen ystäväni sanoi minulle viime vuonna, ettei Puolassa ole sellaista päivää, etteikö Katynin tragediaa mainittaisi ja tehtäisi sillä politiikkaa. Puolalainen ystäväni oli hyvin kyllästynyt siihen tapaan, jolla asiaa käsiteltiin Puolan julkisuudessa. Nyt voin vastata hänelle ja sanoa, että Katynin tragedialla ei enää koskaan tehdä politiikkaa.

Katynin 1940 tapahtumien politisointi oli suunnaton virhe. Siitä on nyt jouduttu maksamaan kallis hinta. Tänään Katyn opetti meille sen, miten vaarallista historian politisoiminen on.

JOHAN BÄCKMAN

Arvio Juha Jokelan näytelmästä "Esitystalous" (Espoon kaupunginteatteri)

Kun sain kuulla Espoon kaupunginteatterin uudesta näytelmästä "Esitystalous", innostuin heti. Mutta petyin karvaasti kun sain kuulla, että lippuja on saatavilla vasta syksyksi - kaikki näytökset on kuulemma loppuunmyyty. Mitä tämä tarkoittaa? Esimerkiksi Neuvostoliitossa laadukkaat teatterinäytökset eivät olleet koskaan loppuunmyytyjä. Kansa pääsi aina nauttimaan korkeatasoisesta taiteesta. Toisin on Suomessa, liikalihavat suuryritykset varastavat itselleen ja henkilökunnalleen kaikki teatterinäytökset. Lähetin siis tukun haukkumakirjeitä sekä teatterin johtajalle että lehdistöpäällikölle. Ottamatta kantaa Neuvostoliittoa koskevaan huomautukseeni lehdistöpäällikkö poikkeuksellisesti myönsi minulle yhden vapaalipun, kun samalla lupasin arvioida esityksen blogissani. Teatteri oli niin ystävällinen, että suostui vieläpä vaihtamaan lippuni force majeurin vuoksi (sain kutsun Maailman Antifasistisen Rintaman järjestelykomitean kokoukseen). Jännitys tiivistyi, kun näyttelijät menivät päiväksi lakkoon. Lopulta pääsin kuin pääsinkin istumaan penkille, joka näyttää pehmeältä, mutta vain silmänlumeeksi, sillä tosiasiassa se on sangen kova.

Olin siis elämäni ensimmäistä kertaa Espoon kaupunginteatterissa. Se sijaitsee pelottavassa 1980-lukulaisessa rakennuksessa yhtä pelottavassa Tapiolassa. Espoon kaupungintalon tavoin koko höskä on purkukunnossa ja näytöksen alkessa pelkäsin jatkuvasti talon romahtavan niskaan.

Itse esitys kärsi alkutaipaleella painostavasta tunnelmasta, olihan kysymyksessä eräänlainen muistokirjoitus Jari Sarasvuolle. "Esitystalous" on vain viittaus Sarasvuon taannoiseen kirjaan "Huomiotalous" ja samalla koko Sarasvuon agitaatiopersoonaan, josta tehdään näytelmässä ajan kuva. Näyttämöllä vilisee konsultteja, demareita, valtiotieteen tohtori-sosiologeja ja sen sellaista. Karsimaattiset näyttelijät pitävät katsojan hyvin hereillä. Alussa tosin tuntui, että Tommi Korpela vihaa yleisöään kuin yleinen syyttäjä.

Minulle henkilökohtaisesti esityksen kiinnostavin hahmo on sosiologi, VTT Hanna Krohn, joka tutkii jotakin jonninjoutavaa. Krohn on niin totuudenmukainen, että tietysti uskoin hänen todellakin olevan sosiologi, VTT Hanna Krohn. Uskottavuutta lisäsi tietysti se, että olen itsekin sosiologi, VTT. Minä jos kuka tiedän, miten tyhjänpäiväistä väkeä sosiologi-VTT:t ovat. Tosiasiassa Krohn esiteltiin hieman liian täysjärkisenä. Kiinnostavin kohta oli Krohnin itselleen kirjoittama nekrologi, jonka kirjoittamiseen kehotankin jokaista sosiologia viipymättä.

Muuta turhaa joukkoa edustavat demarit, tässä tapauksessa kansanedustaja ja "lääketieteen lisensiaatti" Jaana Sallinen, joka tulee hiljalleen hulluksi demarien puoluekokouksessa. Lopussa hän myös laulelee itsekseen. Näytelmän kirjoittanut ja ohjannut Juha Jokela panee demareita aika lailla halvalla, onhan siinä kysymys vasemmistolaisuuden rippeistä, joita ei ole enää olemassa. Kiinnostavaa kyllä Tommi Korpelan suussa vilahtavat niin natsikortti kuin fasismikorttikin, joista on tosiasiassa tullut päivittäistä hupia yhteiskunnan fasistisoitumisen myötä.

Näyttelijät ovat siis sympaattisia ja karismaattisia, kuten sanoin. Jokaisesta pitää vuorollaan eniten. Mutta jostakin syystä Vera Kiiskistä seuratessani, niin hyvä kuin onkin, mieleeni tuli ajatus siitä, että naisilta pitäisi kieltää näytteleminen teatterissa kokonaan. Jos miehet esittäisivät myös naisia, vaikutelma saattaisi olla harmonisempi. Naiset tuovat teatteriin liikaa häiritsevän voimakasta naisenergiaa.

Espoossa nähtiin joukko nerokkaita videoinstallaatioita, kun näyttelijät esimerkiksi kameran ja valkokankaan avulla ryhmittyivät retro-tyyppiseen 1950-luvun suomalaiseen mustavalkoelokuvaan. Teknologia tarjoaakin yllättäviä mahdollisuuksia ja niitä pitäisi keksiä vieläkin tehokkaammin.

Tommi Korpela on pelottava "Sarasvuo", joka vihaa kommunisteja ja vasemmistoa. Hän on selvästi myös Bulgakovin saatana, joka saapuu Espooseen. Huomiota herättää myös Korpelan vaikuttava kalju, suoranainen vuosikymmenen tapaus suomalaisessa näyttämötaiteessa.

Idiootin rooli on varattu tietty turkulaiselle, jota esittää Martti Suosalo. Hän mainostaa Tapiolaa, jota pidettiin aikanaan edistyksellisenä. Loppupeleissä kysytään, mihin Espoota yleensä enää tarvitaan.

Esitystalous on pelottava näytelmä. Oikeastaan puhuisin kauhunäytelmästä. Jokainen näytelmän katsoja tietää, että todellisuus näyttämön ympärillä on vieläkin kauheampaa. Sarasvuo-todellisuus syö meidät.

Muutaman päivän päästä teatterikokemus ikään kuin jalostuu ja muodostuu synteesi. Esitystalous saattaa hyvinkin olla niitä harvinaisia suomalaisia teatteripätkiä, jotka jäävät mieleen, ei vähiten karismaattisten näyttelijöiden takia. Kiitos lipusta!