Vastarintaliikettä ei saa provosoida väkivaltaan

Suomessa toimiva uusnatsityyppinen "Vastarintaliike" on ollut pitkään julkisuuden ja niin sanottujen vasemmistopoliitikkojen sylkykuppina. On selvää että Vastarintaliikkeen toiminta on monen mielestä erittäin sopimatonta ja paheksuttavaa ja siihen liittyy myös joidenkin jäsenten tekemiä rikoksia. Toisaalta Suomen lainsäädöntö ei toistaiseksi sinällään kiellä tällaisen järjestön olemassaoloa tai sen toimintaa. Suomessa on Vastarintaliikkeen ohella paljon uusnatsityyppisiä poliitikkoja, jotka ihannoivat kansallissosialismia. Muistetaan esimerkiksi joidenkin demarien ikävä tapa palvoa Väinö Tanneria, natsien parasta ystävää. Kun nyt kokoomus on ottanut maltillisen "työväenpuolueen" roolin, nykyisin Vastarintaliike, parlamentaarinen äärioikeisto (halla-aholaisuus ja sisulaisuus) ja vaikkapa oikeistososialidemokratia pitäisikin nähdä yhtenä suhteellisen lyhyenä jatkumona. Viime aikaiset väkivaltaiset iskut antifasistisen vasemmiston rauhanomaisiin tilaisuuksiin, kuten kaasuisku ja nyt puukotus, ovat tietysti rikoksina käsiteltäviä asioita ja syylliset pitää tuomita. Toisaalta herää kysymys, onko esimerkiksi Vastarintaliikkeen kriitikkojen toimintamalli oikea. Ainakin se materiaali mihin itse olen perehtynyt, sisältää runsaasti suoria henkilökohtaisia hyökkäyksiä ja syytöksiä yksittäisiä, nimeltä mainittuja Vastarintaliikkeen ja muiden vastaavien järjestöjen jäseniä kohtaan. Heidän nimensä mainitaan erittäin hyökkäävään sävyyn, heitä kuvaillaan halventavasti ja syytetään erilaisista rikoksista. On selvää, että tämä on omiaan herättämään äärioikeistossa vain lisää aggressioita. Vasemmistokriitikkojen pitäisi yksittäisten henkilöiden syyttämisen sijaan keskittyä pohtimaan sitä, miten valtiovalta voisi kieltää äärioikeistolaiset järjestöt. Jos valtiovalta ei voi järjestää ratsiaa kaikkien Vastarintaliikkeen jäsenten viemiseksi turvasäilöön, heitä on turha sen sijaan provosoida väkivaltaan. Ongelma ei siis ole uusnatsijärjestöissä, vaan Suomen lainsäädönnön natsimyönteisyydessä. Oikeusviranomaisilla on vain hyvin vähän todellisia keinoja puuttua uusnatsijärjestöjen toimintaan. Suomen yhdistysrekisterissä on tällä hetkellä lukuisia kovan luokan äärioikeistolaisia, kiihkokansallisia ja revansistisia järjestöjä, joiden olemassaolo loukaa esimerkiksi Pariisin rauhansopimusta. Olen itse puhunut jo jonkin aikaa siitä, että oikeusministeriön pitäisi pikaisesti lakkauttaa fasistinen perussuomalaiset-järjestö Pariisin rauhansopimuksen vastaisena. Vielä tänään näin persujen ikävä kyllä istuvan ahtaissa penkeissään eduskunnassa (joskin melko tympeän näköisinä). Esimerkiksi Venäjän ja Saksan kaltaisissa vanhoissa sivistysvaltioissa äärioikeistolaiset järjestöt ovat todella kovilla, eikä Vastarintaliikkeen kaltainen järjestö pysyisi toiminnassa juuri hetkeäkään. Suomessa ja myös Ruotsissa sen sijaan Vastarintaliikkeen kaltaiset järjestöt saavat toimia melko vapaasti. Vasemmistokriitikkojen pitäisi siis suunnata energiansa muualle kuin äärioikeiston provosoimiseen ja ärsyttämiseen. Pitäisi tehtä selvä aloite lainsäädönnön muuttamisesta siihen suuntaan, joka on Suomessa kansan enemmistön tahto. Tosiasiassa Suomi kuitenkin oli toisen maailmansodan aikana ja sitä ennen natsi-Saksan ja Hitlerin tärkeimpiä liittolaisia, eikä sodan jälkeen meillä ole tehty kunnollista de-natsifikaatiota. Tästä johtuen Vastarintaliikkeen kaltaiset järjestöt (kuten myös Väinö Tannerin kannattajatkin) saavat toimia melko vapaasti.  Suomi on monessa mielessä edelleen Hitlerin viimeinen ystävä, mikä on näkynyt hyvin viime päivien natsimyönteisessä kirjoittelussa. Sen sijaan pitäisin toivottavana, että pullojen heittelyn ja puukottamisen sijaan äärioikeisto ja antifasistit saataisiin samaan huoneeseen tai studioon keskustelemaan. Mutta luulenpa että se ei onnistu, koska keskustelu Vastarintaliikkeestä pakottasi keskustelamaan myös oikeistososialidemokratiasta ja sotarikollinen Väinö Tannerin palvonnasta.

Pertti Salolaisen antisemitismi jäi tuomitsematta

Valtakunnansyyttäjänvirasto on tänään antanut ratkaisunsa Pertti Salolaisen antisemitistisiä eli juutalaisvastaisia lausuntoja koskevassa rikosasiassa.

Salolainen aiheutti marraskuun lopussa kansainvälisen skandaalin Ylen suorassa tv-lähetyksessä esittämällään antisemitistisellä näkemyksellä. Salolaisen televisiossa lausuman mukaan "Yhdysvaltain juutalaisilla on rahat ja media käsissä", mikä Salolaisen mukaan olisi "surkea totuus Yhdysvaltain politiikasta".

Salolaisen lausunto on tietysti valheellinen: juutalaisilla ei ole rahoja ja mediaa käsissä Yhdysvalloissa eikä missään muuallakaan. Väite siitä, että kaiken kattava juutalaisvalta olisi surkean politiikan taustalla, on tyypillinen antisemitistinen salaliittoteoria.

Simon Wiesenthal -keskuksen johtaja Mark Weitzman Washingtonista ja Suomen juutalaisen seurakunnan keskusneuvoston puheenjohtaja Gideon Bolotowsky Helsinginstä pitivät Salolaisen lausuntoa antisemitistisenä ja erittäin moitittavana. Boltowsky peräti epäili, että Salolaisella olisi iltalukemisena Hitlerin Mein Kampf tai Siionin viisaiden pöytäkirjat, tunnettu antisemistinen valhesepustus.

Saamieni tiedustelujen perustaalla Salolaista voisi olla syytä epäillä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, minkä vuoksi laadin asiasta selvityspyynnön valtakunnansyyttäjänvirastolle. Asia menikin pikaisesti valtakunnansyyttäjä Mika Illmanin pöydälle. Illman on sananvapausrikoksiin erikoistunut juristi, joka on itse kirjoittanut peräti väitöskirjan "kiihottaminen kansanryhmää vastaan"-rikoksista. Näin ollen hänen arvioonsa tulee luottaa.

Valitettavasti Suomen rikoslaki on näiltä osin erittäin puutteellinen, koska se sallii Salolaisen lausunnon kaltaisen antisemitistisen propagandan ja valehtelun. Illmanin mukaan tunnusmerkistön täyttyminen edellyttäisi, että Salolaisen lausumassa uhattaisiin, paneteltaisiin tai solvattaisiin juutalaisia. Illman toteaakin, että Salolaisen lausunnossa ei ainakaan uhata juutalaisia. Päätöksessään Illman kuitenkin pohtii, sisältyykö Salolaisen lausuntoon rikoslain edellyttämää panettelua tai solvaamista.

Illmanin mukaan kiihottamisessa kansanryhmää vastaan on kysymys voimakkaasti yleistävien ja harhaanjohtavien tietojen levittämisestä, joissa ryhmään kohdistuvaa väkivaltaa ja syrjintää pidetään hyväksyttävänä, ihmisiä verrataan eläimiin tai loisiin tai yleistäen väitetään heitä rikollisiksi tai alempiarvoisiksi. Tällä perusteella Illman katsoo, että Salolaisen lausumassa ei ole kysymys juutalaisten loukkaamisesta Suomen rikoslain rangaistussäännöksen edellyttämällä tavalla.

Salolaisen lausunto on tietysti antisemitistinen ja loukkaava. Se ei kuitenkaan tarkoita, että se olisi nykyisen Suomen lainsäädännön kannalta rangaistava. Mutta missä tahansa sivistyneessä maailmassa Salolaisen näkemys johtaisi poliittisen uran nopeaan loppuun. Tämä siis jälleen kerran todistaa, että Suomi ei ole sivistysvaltio. Se ei kuitenkaan ole Mika Illmanin, vaan Suomen rikoslain vika. Ongelma on myös siinä, että valtakunnansyyttäjän ratkaisuista on hankala valittaa. Sopiva instanssi olisikin perustuslakituomioistuin, jota ei valitettavasti ole vielä olemassa.

Salolaisen lausunnon kohtalo Suomen valtakunnansyyttäjävirastossa osoittaa, miten vaarallista rivien väliin kätketty valheellinen piilorasismi on. Suomessa piilorasismista on kehitetty suoranainen taiteenlaji. Ei sanota aivan suoraan, mutta vihjaamalla ja tosiasioita valikoimalla annetaan ymmärtää tiettyjen kansanryhmien väitetty alempiarvoisuus. Suomen lehdistö on tätä pullollaan erityisesti romanien ja venäläisten suhteen. Myös Ilta-Sanomien päätoimittajan Ulla Appelsinin hyökkäys suomalaista rasismia ulkomaille paennutta Umayya Abu-Hannaa vastaan on oiva esimerkki suomalaisesta piilorasismista, joka jää rankaisematta.

Petteri ja Reetta Hiienkosken loistava aloite - lapsen oikeudet Suomen perustuslakiin

Tänään lukiessani Maaseudun Tulevaisuutta törmäsin erittäin mielenkiintoiseen ja arvokkaaseen yleisönosastokirjoitukseen. Petteri ja Reetta Hiienkoski Helsingistä esittävät lapsen oikeuksien lisäämistä Suomen perustuslakiin. Suomi ei noudata YK:n lapsen oikeuksien sopimusta, koska sen velvoitteista ei meillä edes tiedetä. YK:n lapsen oikeuksien komitea moittii Suomea jatkuvasti sopimusvelvoitteiden järjestelmällisestä loukkaamisesta, mutta Suomen viranomaiset eivät reagoi mitenkään. Hiienkoskien aloite tarkoittaisi sitä, että Suomen viranomaisten on ryhdyttävä noudattamaan kansainvälisiä velvoitteitaan. Siksi YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen veloitteet olisi hyvä lisätä perustulakiin. Erityisesti tämä koskee lapsen oikeutta vanhempiinsa ja perheiden suojelua. Käytännössä perustuslakimuutos estäisi lapsien muuttumisen kauppatavaraksi huostaanottobisneksessä ja hallinto-oikeuksien mielivaltaisissa näytösoikeudenkäynneissä. Vastustus lapsen oikeuksien noudattamiselle Suomessa olisi varmasti kovaa, koska lapsikauppa on Suomessa hyvä bisnes. Hiienkoskien arvokas kirjoitus löytyy muistakin sanomalehdistä ja netistä. Toivottavasti Hiienkoskien aloite saatetaan lainsäätäjän tietoon. Valitettavasti pelkkä hyvä yleisönosastokirjoitus ei riitä, vaaditaan päättäväisiä toimita tilanteen parantamiseksi. Joka tapauksessa Hiienkoskille suuri kiitos hyvästä aloitteesta!

Bäckman: Vuoden 2012 tilinpäätös

Nelosen uutiset ystävällisesti kutsui minut eiliseen pääuutislähetykseensä studiovieraaksi kommentoimaan mennen ja tulevan vuoden asioita. Mikä päällimmäiseksi jäi mieleen vuodesta 2012? Vastasin sanomalla, että Suomen ihmisoikeustilanteen avoin ja rehellinen käsittely Venäjän medioissa on ollut todella kova pala suomalaisille toimittajille, joiden oma ammattitaito ei ole riittänyt oman maan ongelmien totuudenmukaiseen arviointiin. Päin vastoin, ongelmat halutaan edelleen kieltää. Esimerkiksi yksikään suomalainen tiedotusväline, Janus Putkosen Verkkomediaa lukuun ottamatta, ei ole käsitellyt Venäjän ulkoministeriön uutta ihmisoikeusraporttia, joka kritisoi Suomen erittäin huolestuttavaa ihmisoikeustilannetta mm. YK:n raporttien valossa. Venäjän medioissa Suomessa asuvia kaltoin kohdeltuja venäläisiä äitejä on haastateltu näkyvästi jo vuosien ajan. Suomalainen toimittaja ymmärtää rasistisen venäläisvihan velvoitteen niin tärkeäksi, että kysymättäkin tietää olla haastattelematta paljon kärsineitä venäläisiä äitejä. Suomi rikkoo ihmisoikeussopimuksia järjestelmällisesti. Siitä todistavat myös lukuisat YK:n lapsen oikeuksien komitean ja kidutuksen vastaisen komitean raportit. Mutta Suomen lehdistö ei halua puhua asiasta mitään. En ole koskaan edes nähnyt, että joku suomalainen lehti, viranomaisista puhumattakaan, siteeraisi YK:n lapsen oikeuksien komitean Suomi-raportteja. Vaikka koko maailma tietää Suomen ihmisoikeuksien todellisen tilanteen, suomalainen toimittaja elää omissa harhoissaan omilla kirjoituksillaan muodostamassaan kuplassa. Siksi minun esiintymiseni Venäjän medioissa ja Venäjän median ja myös viranomaisten laajat raportit ja selvitykset Suomen ihmisoikeustilanteesta ärsyttävät suomalaista toimittajaa. Muutenkin tuntuu siltä, että yhä useammassa jutussaan suomalainen toimittaja vain tyrkyttää omaa erinomaisuuttaan unohtaen oman tehtävänsä yhteiskunnan palvelijana. Suomalainen toimittaja on siis raivoissaan, koska hänen narsisminsa on saanut pahan kolauksen. Venäjällä esimerkiksi tunnetaan käsite toimittajan ammatillinen velvollisuus eli totuuden kertominen maailmasta ja yhteiskunnasta. Suomessa vastaavaa velvollisuutta ei tietenkään ole. Unohdin sanoa Nelosen uutisille aikomukseni viedä suomalaisia toimittajia Venäjälle opiskelemaan journalismia. Opettaessani Tampereen yliopistossa yhden luennon verran panin merkille, ettei tamperelaisilla journalismiopiskelijoilla ole juuri mitään käsitystä journalismista. Opetukseen sisältyneessä niin sanotussa palauteosuudessa kävi ilmi, että Tampereen toimittajaopiskelijat eivät osaa edes esittää kysymyksiä.

Hyvä esimerkki suomalaisen toimittajan puutteellisesta ammattitaidosta: Venäjällä hyväksyttiin uuden vuoden kynnyksellä uusi laki toimenpiteistä Venäjän kansalaisten ihmisoikeuksia rikkovia Yhdysvaltain kansalaisia vastaan. Laki mahdollistaa amerikkalaisille maahantulokiellot, omaisuuden jäädytyksen ja rajoittaa myös amerikkalaisrahoitteista järjestöjen toimintaa Venäjällä. Viimeisenä laissa kielletään myös adoptiot Yhdysvaltoihin. Suomen medioissa laki esiteltiin propagandistisesti yksinomaan adoption kieltävänä lakina. Mainio esimerkki siitä, minkälaisessa Yhdysvaltain ulkoministeriön talutusnuorassa suomalaiset toimittajat ovat. Venäjän laki on kuitenkin siltä osin puutteellinen, että mustaan listaan pitäisi tietysti lisätä myös venäläisten oikeuksia loukanneet suomalaiset.

Entä vuosi 2013? Jo nyt tiedetään yksi positiivinen uutinen: Suomi saa uuden ulkoministerin, toivottavasti mahdollisimman pian. On varmaa, että huonommaksi ei enää voi mennä. Erkki Tuomioja jää historiaan ihmisenä, joka sai Venäjän huomaamaan, että Suomi ei ole sivistysvaltio. Sitä paitsi Venäjän media on näyttänyt koko muulle maailmalle, että Tuomioja ei kykene ratkaisemaan Venäjän kanssa yksinkertaisimpiakaan perheoikeudellisia kysymyksiä. Tuomioja on kieltäytynyt Venäjän ehdottomasta perheoikeudellisesta komissiosta, koska järjestely voisi parantaa Suomen ihmisoikeustilannetta. Ei ihme, että Suomi ei päässyt YK:n turvallisuusneuvostoon. Venäjän suhteensa lahjakkaasti sekoittanut Suomi olisi voinut olla YK:n turvallisuusneuvostossa suoranainen vaara maailmanrauhalle.

Tuomioja lobbasi turvaneuvostoasiaa paitsi omalla sekoilullaan, myös kuuleman mukaan miljoonilla euroilla veronmaksajan kukkarosta. Nyt Tuomioja aikoo teettää veronmaksajan rahoilla vielä miljoonia maksavan konsulttiselvityksen turvaneuvostokatastrofin syistä, vaikka asian selvittämiseksi peiliin katsominen olisi riittänyt Tuomiojalle. Voihan olla, että pelkkä Tuomiojan epäsiisti olemus YK:n istuntosalissa riitti karkottamaan äänestäjät. Nyt olisi ensiarvoisen tärkeää järjestää oikeudenkäynti, jossa Tuomioja määrätään palauttamaan kansalle turvallisuusneuvostosekoiluunsa haaskaamansa miljoonat.

Vastenmielisintähän Tuomiojassa on kuitenkin aina ollut se, että muiden demarien tavoin hän  palvoo Väinö Tanneria, kuuluisaa Adolf Hitlerin kannattajaa. Väinö Tanner tuomittiin sotarikollisena eräänä keskeisenä natsien kanssa käydyn rikollisen hyökkäyssodan organisaattorina. Nykytermein puhuttaisiin kai kansanmurhasta, mutta se ei suomidemareita häiritse. Kansalaiset ovatkin viime aikoina netissä kuvanneet suomidemareita eräänlaisiksi kansallissosialisteiksi. Tuomioja on muuten savuttanut maailmalla kuuluisuutta myös haukuttuaan juutalaisia natseiksi, mikä on eräänlainen hämmästyttävä kestoaihe Israelin lehdistössä. Myös Pertti Salolaisen häiriintyneet fantasiat juutalaisesta salaliitosta Yhdysvaltain ulkopolitiikassa ovat antaneet Suomen ulkopolitiikalle ansaittua huomiota. Varmasti YK:n turvaneuvostossa oltiin tyytyväisiä ratkaisuun sulkea Suomi ulkopuolelle, mielellään lopullisesti.

Tuomiojaa katsellessa on tullut mieleen, että perussuomalainen ulkoministerinä voisi olla parasta mitä Suomelle voisi nyt tapahtua. Tuomioja ei kuitenkaan aio lopettaa vapaaehtoisesti, vaan aikoo nostaa palkkaa vielä kesään saakka. Hän voisi kuitenkin nostaa rahansa jo etukäteen ja lähteä varhaiseläkkeelle jonnekin mahdollisimman kauas valtamerten taakse. Tilalle saadaan uusi mies tai nainen, joka tapauksessa parempi.

Kunhan Tuomiojasta päästään mahdollisimman nopeasti eroon, riippuu Suomen ja Venäjän suhteiden kehitys vuonna 2013 enää lähinnä muun maailman tilanteesta, ennen muuta Venäjän ja Yhdysvaltain suhteista. Niiden kehityksessä on nyt kaksi vaihtoehtoa: joko taantuminen kylmän sodan kaltaisen jännityksen suuntaan tai niin sanottuun suhteiden "nollaamiseen" (englanniksi Reset), jota Yhdysallat ja Venäjä ovat aikaisemmin itse ajaneet. Yhdysvaltojen toiminta Venäjän demokratian vastaisten järjestöjen ja niiden lietsomien mellakoiden eli niin sanottujen värivallankumouksien tai oranssien vallankumouksien rahoittamisessa ei kuitenkaan lupaa mitään hyvää. Eniten Yhdysvaltoja häiritsee Venäjän kaavailema Euraasian Liiton perustaminen, joka jatkuu vuonna 2013 Euraasian talousliiton rakentamisena ja siihen liityvänä lainsäädännön harmonisointina liiton jäsenmaissa.

Vuonna 2013 on luvassa monet vaalit, joissa niin Yhdysvaltain kuin Venäjänkin intressit voivat törmätä. Iranin presidentinvaalit toukokuussa 2013 herättävät varmasti huomiota ja etenkin Yhdysvaltain puolelta yrityksiä häiritä tai sabotoida vaaleja. Venäjä on varmasti kiinnostunut lokakuun 2013 Georgian presidentinvaaleista, jotka tarjoavat mahdollisuuden amerikkalaisen nukkehallinnon demokratisointiin. Kuten missä tahansa vaaleissa, myös Iranin ja Georgian vaaleissa voi tapahtua mitä tahansa. Syyskuussa 2013 Venäjällä järjestetään todennäköisesti kuvernöörien vaalit, mikä edellyttää lakimuutoksia ja aiheuttaa varmasti hyvin valmistellun Venäjä-vastaisen propagandakampanjan myös Suomen lehdistössä. Sylttytehtaalla Suomen ulkoministeriössä Venäjä-vastaiseen vihanlietsontaan on varmasti valmistauduttu. Syyskuussa 2013 Pietarissa järjestetään myös G20-kokous, mistä todennäköisesti Suomen medioissa vaietaan, kertoohan se Venäjän vaikutusvallan kasvusta maailmanpolitiikassa. Jännä nähdä, olisiko Suomen uusi ulkoministeri salonkikelpoinen tähän kokoukseen edes tarkkailijana.

Energia- ja sotilaspolitiikan alalla vuoteen 2013 mahtuu kaksi isoa uutista: Venäjä aloittaa uuden MIG-35 hävittäjän valmistuksen ja Sosnovyi Borissa käynnistetään uusi ydinvoimala.

Syyrian tilanne jatkuu valitettavasti samanlaisena kuin vuoden 2012: Assadin hallinto käy väsymätöntä sotaa ulkomaiden rahoittamia aseistautuneita terroristeja vastaan. Mistään varsinaisesta sisällissodasta on turha puhua, enemmänkin Syyria on yhtenä näyttämönä myös Venäjää vastaan käytävälle terrorismi- ja informaatiosodalle. Tässä suomalaisilla ulkomaantoimittajilla on tärkeä sotilaallinen rooli angloamerikkalaisen ulkopolitiikan uskollisena palveluskoirana. Looginen skenaario on tietysti se, että Assad pystyy kitkemään terrorismin ja tilanne rauhoittuu. Se olisikin tärkeää erityisesti silmällä pitäen Syyrian 2014 presidentinvaaleja. Venäjä seisoo Assadin tukena varmasti loppuun saakka, vaikka Suomenkin korruptoituneet ulkomaantoimittajat ovat viime aikoina yrittäneet tuputtaa valhetta Venäjän asenteen muuttumisesta, ilman mitään tosiasiaperusteita. Tosiasiassa Venäjän asenne ei tietenkään ole muuttunut mihinkään, mutta milloinkas suomalainen ulkomaantoimittaja olisi nostanut tosiasiat rahoittajansa aatteellista vakaumusta vastaan.

Suomen medioissa tapahtuu vuonna 2013 paljon muutoksia. Toimittajien ammattitaito tuskin nousee, mutta positiivisena muutoksena on pidettävä huonojen lehtien lakkauttamisia ja konkursseja. Esimerkikiksi Uusi Suomi joutaa jo romukoppaan eräänlaisena journalistisena konkurssipesänä ja sylkykuppina. Myös Helsingin Sanomat aikoo kuulemma muuttua tabloid-kokoiseksi kaupunkilehdeksi, mikä varmaankin karkottaa mainostajat ja merkitsee massiivisia irtisanomisia ja toivottavasti lehden siirtymistä Uuden Suomen tavoin epämääräiseksi nettilehdeksi.  Alma Media sen sijaan rakentaa uutta taloa Helsingin keskustaan, mikä merkinnee myös jonkinlaista mediakentän haltuunottoa. Sanoman konkurssin jälkeen Alma Media voisi ottaa haltuunsa myös viereisen Sanomatalon. Venäjällä lakialoitteet median ulkomaisen omistuksen kieltämiseksi todennäköisesti johtavat Sanoma Independent Median konkurssiin, mikä johtaa talousvaikeuksiin myös Suomessa. Huhujen mukaan Suomen venäläisille tarkoitettu suomen- ja venäjänkielinen internet-televisiokanava aloittaa toimintansa 2013.

Itse olen yrittänyt vaikuttaa mediakenttään tilaamalla Tiedonantajan.

Oikein hyvää uutta vuotta kaikille!

Johan Bäckman