Ahneus kasvaa syödessä

Sofi Oksanen lienee Suomen historian keinotekoisin epäkirjailija sekä ulkoisesti että sisäisesti. Median lähes maanisesti palvoma Oksanen, oikealta nimeltään Elina, on saanut kirjallisuutta vain hyvin etäisesti muistuttavilla kliseisillä painotuotteillaan kuitenkin kaiken haluamansa eli rajattomasti ja yksipuolisesti kehuvan julkisuuden sekä ns. Finlandia-palkinnon. Tosin viimeksi mainittu taisi olla vain palkinnolle haitaksi. Nyt samainen Sofi ruikuttaa joka paikassa ja etenkin Hesarissa kustantajansa puutteellisesta markkinoinnista! Näin siis sanoo epäkirjailija, joka on päästä varpaisiin pelkkä kehno brändi. Sofi on jo kaiken saanut, mutta ainahan voi saada lisää. Rahalla on taipumus loppua. Voi olla, että se "Puhastus" ei sittenkään myynyt juurikaan. Sofia saattaa itseäänkin turhauttaa tyhjänpäiväisyyksien lateleminen kustantajan laskuun. Sofi Oksasen todellinen merkitys Suomen kirjallisuudessa rajoittuu hänen olemukseensa brändikummituksena. Tuosta taakasta hän voisi vapautua milloin tahansa ja ryhtyä tavalliseksi, normaaliksi kirjailijaksi. Sofi ota se peruukki jo pois!

Kommentti valtakunnansyyttäjän päätökseen koskien "The Soviet Story"-elokuvaa

Julkisuudessa on kerrottu valtakunnansyyttäjänviraston päätöksestä lopettaa The Soviet Story-elokuvaa koskeva esitutkinta. Valtakunnansyyttäjänvirasto on toistaiseksi tullut siihen tulokseen, että elokuva levittäjiä ei olisi syytä epäillä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Kyseinen päätös ei missään tapauksessa ole lopullinen esimerkiksi siinä mielessä, että päätös saavuttaisi lainvoiman kuten tuomioistuimen tuomio viimeisen instanssin jälkeen. Valtakunnansyyttäjänvirasto on velvollinen käsittelemään asian uudelleen esimerkiksi silloin, kun asiassa esitetään uusia merkityksellisiä tietoja, jotka osoittaisivat, että ratkaisu on tehty riittämättömän selvityksen pohjalta.

Nyt valtakunnansyyttäjänvirasto on käyttänyt päätöksensä perusteena vain Valtion elokuvatarkastamon suppeaa ja pinnallista lausuntoa, joka selvästikään ei osoita perehtyneisyyttä elokuvan sisällön keskeisiin osiin. Elokuvan räikeät tai valheelliset historiantulkinnat eivät tietenkään sinänsä voi olla rikoslain tarkoittamaa rasistista propagandaa, mutta sitä vastoin elokuvan muutamissa kohdissa esitetyt viittaukset nykypäivän Venäjään ja venäläisiin ovat sitä selvästi. Elokuvassa halvennetaan tämän päivän venäläisiä ihmisiä esimerkiksi väittämällä, että nämä ihannoisivat joukkomurhaajia. Tämä on jäänyt Valtion elokuvatarkastamolta kokonaan huomaamatta.

Valtakunnansyyttäjä kuten muutkin syyttäjät ovat ylimpien laillisuusvalvojien valvonnan alaisia ja mahdollista on siten, että Eduskunnan oikeusasiamiestä tai Oikeuskansleria pyydetään tutkimaan, onko syyttäjä noudattanut virkavelvollisuuttaan ratkaistaessaan asian tietyllä tavalla. Jos laillisuusvalvoja toteaa virkavelvollisuuden rikotuksi, seuraa siitä varsin usein, että syyttäjäviranomainen arvioi uudelleen tekemäänsä ratkaisua.

Mitään muodollista estettä ei ole sillekään, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ottaa käsiteltäväksi syyttäjän tekemän toimenpiteistä luopumista koskevan päätöksen.

The Soviet Story elokuvan sisällöstä on tarkempi arvio täällä:

http://antifasistit.blogspot.com/2009/04/tutkintapyynto-tampereen-poliisille.html

Suomalaisdiplomaattia ei ammuttu Pietarissa

Tänään lähetin oheisen vastineen Ilta-Sanomille:

Suomalaisdiplomaattia ei ammuttu Pietarissa

IS kirjoitti 20.10. kolmen vuoden takaisesta väitöskirjastani ja väitöstilaisuudesta, johon toimittaja Arja Paananen osallistui. Paanasen mielestä olisin antanut väärää tietoa suomalaiseen diplomaattiin Pietarissa kohdistuneesta väitetystä ampumisesta.

Elokuussa 1996 suomalaisdiplomaatti väitti julkisuudessa, että häntä olisi ammuttu katkaistulla haulikolla Pietarin keskustassa. Hänen käsityksensä mukaan kysymys oli taksikuskien välienselvittelystä. Konsuli haavoittui lievästi ja hänen ihonsa alle jäi metallisiruja. Toimittaja Paananen pitää ampumista toteen näytettynä.

Minun mielestäni näyttöä asiasta ei ollut. Väitöskirjaani varten haastattelemieni ulkoasiainministeriön turvallisuusosaston henkilöiden ja muiden asiaa selvittäneiden viranomaisten mukaan ampumisesta ei ollut mitään varmuutta. Asian ympärillä velloi liioiteltuja salaliittoteorioita mafia-attentaatista. Väite katkaistulla haulikolla ampumisesta ja taksikuskien riitelystä perustui vain uhrin omaan ilmoitukseen, eikä tapahtumalla ollut silminnäkijöitä.

Vertailemalla lähteitä tulin siihen tulokseen, että kysymyksessä ei voinut olla ampuminen. Läheltä kuultu mahdollinen pieni pamaus, pienet sirut ja lievä haavoittuminen eivät tue teoriaa lähietäisyydeltä ampumisesta. Röntgenkuvissa mahdollisesti näkyvät metallisirut eivät vielä todista haulikosta. Myös oikeuskäsittelystä luopuminen kertoo, ettei kysymyksessä ollut niin vakava tapaus kuin aluksi kerrottiin.

Asianomainen henkilökään ei kysyttäessä kyennyt esittämään asiasta tarkempaa näyttöä. Kertomus diplomaattiin Pietarissa kohdistuneesta katkaistulla haulikolla ampumisesta oli ennen kaikkea herkullinen tarina, joka istui hyvin suomalaisiin Venäjä-pelkoihin. Juuri siksi sen kiistäminen herättääkin ärtymystä.

Johan Bäckman

Kriminologian dosentti