Sunday, March 16, 2014

ANTEEKSIPYYNTÖ LÄNSIMAAILMAN PUOLESTA. Dosentti Johan Bäckman Krimin kansanäänestyksen virallisena kansainvälisenä vaalitarkkailijana. Osa 3.

Kiinan lähettänä kansainvälinen vaalitarkkailija herra Ge Zhili ja Suomen edustaja dosentti Johan Bäckman Krimin kansanäänestyksen vaalipäivänä äänestyspaikan edustalla. 

Tänään on se suuri päivä: Krimin väestö saa äänestää omasta tulevaisuudestaan kansanäänestyksessä, jonka aiheena on liittyminen Venäjään. Tapaus on tietysti historiallinen: vastaavaa kansanäänestystä Venäjään liittymisestä ei ole järjestetty koskaan aikaisemmin. Yhdysvallat, Euroopan unioni ja NATO kiehuvat Venäjän vastaista hysteriaa, vaikka Krimin kansanäänestys on krimiläisten oma asia. Länsi siis haluaa kaikin keinoin sotkea Venäjän asiaan ja sillä tavoin vaikuttaa tilanteeseen.

Aamupalalla keskustelin yhdysvaltalaisen vaalitarkkailijan kanssa kansainvälisistä asioista. Ihmettelimme yhdessä joidenkin länsivaltojen väitettä, jonka mukaan kansanäänestys olisi kansainvälisen oikeuden vastainen. Väite on absurdi ja väärä: kansanäänestys on päin vastoin kansainvälisen oikeuden mukainen. Kansoilla on itsemääräämisoikeus ja oikeus päättää omasta tulevaisuudestaan. Yhdysvallat ja länsimedia kuitenkin jankuttavat valhetta kansainvälisen oikeuden vastaisuudesta, myös eräät suomalaiset professoreina esiintyvät, jotka ilmeisesti saavat rahoituksensakin EU:lta tai Yhdysvalloilta.

Esimerkiksi väärää tietoa aiheesta levittävät Helsingin ja Turun yliopiston professorit pitäisi kyllä vetää tutkimuseettisen neuvottelukunnan selvityksen kohteeksi. Epäilen että heillä on EU-rahaa ja dollareita, minkä vuoksi he lukevat vastaukset toimittajien kysymyksiin paksun lompakkonsa seteleistä ennemmin kuin käyttävät omia aivojaan. Yleensäkin EU-rahoilla elävät ovat täysin sokeita Kiovan fasistijuntan olemassaololle sekä tietysti Yhdysvaltain ja EU:n häikäilemättömälle painostukselle, joka kohdistuu kansanvälisen oikeuden vastaisesti pieneen krimiläiseen äänestäjään.

Länsimedia myös jankuttaa valheellista väitettä siitä, että kansanäänestys olisi Ukrainan perustuslain vastainen. Tosiasiassa kansanäänestystä koskevassa asetuksessa todetaan, että kansanäänestys on Ukrainan perustuslain artiklojen 138 ja 38 mukainen sekä Krimin perustuslain artiklojen 6, 18 ja 26 mukainen ja lisäksi kansainvälisen oikeuden mukainen. Ilmeisesti länsimedia luottaa Göbbels-tyyppiseen valhetoistoon, kun väitetään, että kansanäänestys olisi kansainvälisen oikeuden ja Ukrainan perustuslain vastainen. Tosin näille väitteille ei koskaan ole esitetty mitään perusteluita.

Aamupalalla amerikkalainen ystäväni tiedusteli minulta myös, "kuinka paljon Suomessa on ruotsalaisia". Sanoin että vajaa 300 000, mutta he eivät ole oikeita ruotsalaisia, vaan täysin keinotekoinen vähemmistö. Amerikkalainen ymmärsi kun sanoin, että he vain esittävät olevansa suomenruotsalaisia. Meille on syntynyt privilegioitu suomenruotsalainen luokka, joka ei halua luopua etuoikeuksistaan. Siksi he hyökkäävät kaikken aggressiivisimmin venäjän kielen laillistamista vastaan Suomessa, vaikka monella paikkakunnalla venäjänkielisiä on jo enemmän kuin ns. ruotsinkielisiä. Periaatteessa kuitenkin kuka tahansa voi päättää alkavansa ruotsinkieliseksi ja siten nauttia etuoikeuksista, kuten sosiaalisesta noususta helpomman yliopistopaikan turvin.

Suomenruotsalaisten oman puoleen RKP:n asema ei perustu demokratiaan vaan heidän perustuslaillisiin etuoikeuksiinsa. Suomenruotsalaiset ovat taitavasti miehittäneet erilaiset vähemmistövaltuutettujen asemat, esimekiksi Eva Biaudet vastustaa mitä tahansa yrityksiä venäjänkielen aseman parantamiseksi Suomessa, Astrid Thors on päässyt jopa ETYJ:n vähemmistöpäälliköksi. Arvaa vaan onko venäläisiä mitään oikeksia sen jälkeen. Pahaa aavistamattomat isännät päästivät Thorsin jopa Krimille arvoimaan venäläisten asemaa, tuntematta rouvan suomenruotsalaista taustaa.

Amerikkalainen nosteli kulmakarvojaan: kaikki tämä oli hänelle uutta. Hän kuitenkin nokkelasti kysyi, miksi sitten Mannerheim ei osannut suomea. Sanoin, että Mannerheim oli kyllä oikea ruotsalainen ja että suomenruotsalaiset muuttuivat keinotekoisiksi vasta Mannerheimin jälkeen. Epäilin kuitenkin itsekseni, että Mannerheim osasi suomeakin, mutta ei paljastanut asiaa, koska se ei ollut hänen arvolleen sopivaa.

Päiväni alkoi vauhdikkaasti, kun saksalainen kuvausryhmä halusi päästä mukaani äänestyshuoneita tarkkailemaan. Autoon hyppäsi saksalainen kuvaaja ja toimittaja. Kerroin näkemykseni heille automatkalla ja äänestyshuoneella. Siellä minua haastatteli myös Russia Today ja Slon-uutissivusto.

Vaalihuoneilla äänestys sujui rauhanomaisissa ja innostuneissa tunnelmissa. Eri-ikäiset ihmiset kävivät äänestämässä, monella oli pienet lapsetkin mukana. Ihmiset äänestivät rauhallisesti ja poistuivat paikalta. Monet olivat tulleet paikalle jo aamukahdeksalta. Jokaisessa vaalihuoneessa on myös paikallisia tarkkailijoita, joilta voi kysyä äänestyksen sujumisesta. Suurempaa tungosta ei ole, mutta äänestäjät ovat silti aktiivisia. Äänestyslipukkeessa on kolmella kielellä kaksi vaihtoehtoa: liittyminen Venäjään tai paluu 1992 perustuslakiin. Tyhjääkin voi äänestää. Äänestäminen tapahtuu verhon takana.
 
Havaintojeni mukaan vaalipävänä ja sen alla kukaan ei yritä vaikuttaa epäasiallisesti ihmisiin tai siihen, miten he äänestävät. Vaalipäivää edeltävänä päivänä julistettiin "hiljaisuuden päivä" eli aktiivisen vaalimainonnan kielto. Sillä halutaan rauhoittaa äänestystapahtuma. Huomasin kuitenkin, että eilen ukrainalaiset nationalistit järjestivät täällä Simferopolissa ainakin yhden pienen mielenosoituksen kansanäänestystä vastaan. Se oli täysin mitätön tapahtuma, mutta se kuitenkin rikkoi vaalirauhaa vakavalla tavalla.

Kävin tänään aamupäivällä yhteensä kolmella äänestyspaikalla, ja meininki oli samanlainen: väkeä on tullut aamusta jo paljon, puolenpäivän maissa jo merkittävä osa alueen äänestäjistä oli käynyt uurnilla. Vaaliuurnat ovat läpinäkyviä ja ihmiset pudottavat niihin äänestyskaavakkeensa itse. Vaalitarkkailijat valvovat myös uurnia ja katsovat, että kukaan ei pudota sinne mitään ylimääräistä. Uurnat on sinetöity. Uurnista näkee selvästi, että enemmistö äänestää Venäjään liittymisen puolesta. Puhuin myös monien tavallisten ihmisten kanssa. He ihmettelivät, miten joku edes viitsii kysyä, kannattavatko he Venäjään liittymistä. Ilman muuta he haluavat liittyä Venäjään!
Toimittajia oli joka paikassa, annoin vaalihuoneen pihalla haastattelun hollantilaiselle tv-asemalle. Hollantilaistoimittaja halusi tietää, mikä on Suomen kanta kansanäänestykseen. Huomautin, että Suomessa monet poliitikotkin vastustavat pakotteita Venäjälle. Sanoin myös, että kansainväliseen delegaatioon kuuluu europarlamentin edustajia. EU:n kanta eli väite kansanäänestyksen kansainvälisen oikeuden vastaisuudesta on valheellinen eikä vastaa riippumattomien asiantuntijoiden näkemystä.

Onneksi pääsin myös asiaan: esitin Russia Todayn ja Pietarin 5-kanavan tv-kameroille julkisen anteeksipyyntöni koko länsimaailman puolesta. Obaman tai Barroson lapsellinen pakotteilla uhkailu ei tietenkään edusta länsimaisen sivistyneistön kantaa. Sitä paitsi, kuka se Barroso oikein luulee olevansa, montako divisioonaa sillä on? Esitin anteeksipyyntöni nimenomaan Krimin kansalle länsimaiden puolesta siksi, että länsijohtajat täysin perusteetta ja kansainvälisen oikeuden vastaisesti uhkailevat ja painostavat pientä krimiläistä ihmistä, jolla on kansainvälisen oikeuden antama lupa päättää omasta, läheistensä ja lastensa tulevaisuudesta. Kansainvälistä oikeutta tässä rikkovat länsijohtajat, jotka paitsi uhkailevat ja painostavat krimiläistä äänestäjää, myös tukevat Kiovan perustuslain vastaista fasistijunttaa.

Krimillä on toimittajia todella paljon ympäri maailmaa. Suomalaisiakin toimittajia täällä on useita, joten tilanne tulee varmaankin hyvin kartoitetuksi. Nyt suomalaista mediaa lukiessa ei voi välttyä toteamasta, että Helsingin Sanomista ja Ilta-Sanomista on tullut Naton ja Yhdysvaltain tiedustelupalvelujen propagandakeskuksia, joiden yksinomainen tavoite on lietsoa suomalaisiin sotapsykoosi Suomen viemiseksi Natoon. Mutta heh, eihän se tule onnistumaan. Sanoma osakeyhtiö on jo konkurssikypsä, pian saksalaiset myyvät Sanomatalon venäläisille ja russofobit heitetään kadulle. Aion olla tarkkailemassa sitäkin iloista tapahtumaa, mahdollisesti piankin.

Yllättävää oli se, että presidentti Niinistö on yrittänyt operoida Suomeen Kiovan fasistijuntan tukitapahtumaa. Kysymys olisi ollut ilmeisesti jonkinlaisista neuvotteluista. Tällainen tietysti uhkaa Suomen turvallisuutta eikä sovi sivistyneen maailman tapoihin eikä normeihin.

Erkki Tuomioja on varmaan alkanut hävetä itseään, koska ei ole nyt sanonut mitään uutta Ukrainan asiasta. Täytyy muistaa, että hengenheimolaisensa, emäfasisti Tannerin jalanjäljissä Tuomioja on heti ensimmäisenä tukemassa Euroopassa rumaa päätään nostanutta fasismia. Tanner rakasti Hitleriä, Tuomioja palvoo Kiovan fasistijunttaa. Täytyy muistaa, että emäfasisti Tanner on tuomittu sotaan syylliseksi ja vankeuteen lainvoimaisessa sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä. Odotan että Kiovan fasistijuntan ihailijoilla on ihan sama kohtalo.

Mikä tärkeintä, tänään on Krimillä sadepäivä. Koska Krimillä paistaa 300 päivänä vuodessa, sadetta pidetään päin vastoin erinomaisena säänä, joka saa kaikki hyvälle tuulelle. Erään vaalihuoneen pihalla tavallinen venäläinen kiitti Jumalaa tästä kansanäänestyksestä. Mutta taistelu ei ole vielä päättynyt, koska Sanomatalo ei ole vielä venäläisomistuksessa.

Niin ja ne investoinnit. Olen jatkanut ehdotuksia suomalaisen liikemiesvaltuuskunnan lähettämiseksi Krimille mahdollisimman pian. Liittäminen Venäjään kestää noin vuoden, maa on täällä jo yksityistetty. Venäläisiä turisteja on tulossa ensi kesänä arviolta kuusi miljoonaa. Suomalaisten pitäisi olla täällä nyt hyvissä asemissa mahdollisimman pian.

Kello on vasta 13.20, palaan vaalihuoneille illaksi, lisäksi luvassa on liuta haastatteluita, muiden muassa Venäjän ykköskanavalle.

Alas Kiovan fasistijuntta!

Eläköön vapaa Krim!