Keskustan vaalivoitto ja sanktiot, haastatteluni Den-tv:lle

Putin kuuntelee toimittajia

Venäjän kansallinen mediafoorumi huipentui tänään presidentti Vladimir Putinin tapaamiseen, jonka aikana presidentti ja venäläistoimittajat keskustelivat ajankohtaisista ongelmista. Putinin tapaaminen henkilökohtaisesti on Venäjällä jokaiselle suuri tapahtuma, koska presidentti on erittäin suosittu ja arvostettu. Putin saapui tapaamiseen ajoissa, reippaana ja hyväntuulisena. Hän kuunteli toimittajien kysymyksiä erittäin tarkasti, vastasi laajasti ja terävästi ja viljeli myös nokkelaa huumoria. Yli kolmituntinen tilaisuus sai monen jäsenet puutumaan, mutta Putinissa ei näkynyt mitään väsymisen merkkejä. Putinin ohella saliin saapuivat myös Pietarin kaupunginjohtaja Poltavchenko, presidentin lehdistöavustaja Peskov ja presidentinhallinnon päällikkö Ivanov. Putinin toimittajatapaamisen tarkoituksena oli kysyä presidentiltä suoraan niistä ongelmista, jotka oli nostettu monipäiväisessä mediafoorumissa esille. Myös presidentti itse oli erittäin kiinnostunut tapaamisesta, joka mahdollisti Venäjän koko mediakentän ajankohtaisten kysymysten käsittelyn. Teemojen ja aiheiden kirjo oli laaja, aina metsäpaloista ja metsien hakkaamisesta paperin hintaan ja tv-mainosten laatuun. Tilaisuus poikkesi Putinin monituntisesta lehdistötilaisuudesta siinä, että nyt aiheina oli ainoastaan toimittajan ammatin edellytykset ja Venäjän median tila. Tilaisuuden sisältöä on siteerattu Venäjän mediassa laajasti, mutta muutama yksityiskohta jäi mieleen. Alussa Putin kiitteli pitkään venäläisiä sotaveteraaneja. Ilman heitä Jugoslavian skenaario eli maan hajoaminen olisi toteutunut Venäjällä. Putin kiinnostui eräässä puheenvuorossa käytetystä termistä "informaatiokansannousu" (informacionnoe opolchenie) ja piti sitä hyvänä. Käytännössä "informaatiokansannousu" tarkoittaa paikallismediaa, joka parantaa ja muuttaa yhteiskuntaa nostamalla tärkeitä epäkohtia esille. Tässä tilaisuudessa ja myös mediafoorumissa puhuttiin paljon toimittajien työn haittaamisesta, erityisesti viime aikoina yleistyneistä oikeusjutuista toimittajia vastaan. Eräs toimittaja sanoikin Putinille, että Venäjällä sananvapaus toimii hyvin, mutta entäs "sanan jälkeinen vapaus" eli mahdolliset oikeustoimet toimittajaa vastaan. Ne voivat olla raskaita ja pitkäaikaisia prosesseja, kun rikostutkijat lentelevät jollekin Venäjän alueelle tekemään kuulusteluja ja tutkimuksiaan. Mahdollisuudet arvostella ja kritisoida virkamiehiä oli monituntisen keskustelun keskeinen aihe. Venäjällä toimittajan ammatti on edelleen erittäin arvostettu, mitä kuvaa hyvin erään siperialaisen toimittajan ilmoitus Putinille: "Jumalan ja yhteiskunnan edessä vastaan joka sanastani, koska olen toimittaja!" Tilaisuuden lopuksi Putinille jäi vielä aikaa kahdenkeskisiin keskusteluihin. Toimittajatyttöset räpsivät innokkaina Putin-selfieitä lähempää ja kauempaa.

Putin pitää huolta Venäjän toimittajista ja on kiinnostunut vapaan toimittajan työn edellytyksistä. Sen sijaan Suomessa Sauli Niinistö on saanut aikaiseksi Venäjän median vastaisen viharyhmän, jonka tarkoitus on hallituksen viestintäpäällikkö Markku Mantilan johdolla painostaa venäläisiä toimittajia ja rajoittaa heidän sananvapauttaan. Mantilan sananvapauden vastainen viharyhmä herättikin paljon ihmetystä Venäjän medioissa konferenssin aikana.  

Mantilan viharyhmä ja Venäjän kansallinen journalistifoorumi

Venäjän kansallinen journalistifoorumi tuo yli 700 venäläistä toimittajaa kaikilta Venäjän alueilta pohtimaan johtavien asiantuntijoiden kanssa median tilaa. Keskeisiä teemoja ovat tutkiva journalismi, lainsäädännön ongelmat, printtimedian katoaminen ja sosiaalisen median kasvu, journalistin ammatin tulevaisuus, toimittajiin kohdistuvat painostuskeinot yms. Sattumalta samaan aikaan Suomessa perustettiin erityinen valtiollinen elin, jonka tarkoituksena on painostaa venäläisiä toimittajia ja rajoittaa heidän sananvapauttaan. Tätä presidentti Niinistön määräyksestä kuulemma perustettua viharyhmää johtaa entinen toimittaja Markku Mantila. Hän hyökkäsikin saman tien Venäjällä avatun suomenkielisen Sputnik-uutissivuston kimppuun, tosin ilman mitään substanssia. Toimittajiin kohdistuvana painostuskeinona Mantilan viharyhmä on tietysti ainoa laatuaan.

Venäjän mediafoorumin lähestymistapa oli pragmaattinen ja keskittyi pääasiassa toimittajien työn taloudellisiin ja oikeudellisiin edellytyksiin. Ohjelma koostui mestarikursseista, luennoista, työryhmistä ja workshopeista. Esimerkiksi uuden tabloid-nettitelevision LifeNewsin pääjohtaja Aram Gabreljanov luennoi sadoille uutistoiminnan haasteista. Gabreljanovin mukaan länsimaissa työtä tehdään rahasta, Venäjällä myös henkisen kasvun ja yhteistyöverkostojen vuoksi (milloinkahan Sanoman toimittajat alkaisivat puhua henkisestä kasvusta, heh). Median muutosta koskevalla luennolla huomautettiin, että ennen blogeja saman tehtävän ajoivat neuvostolaiset pihan mummot, jotka levittivät informaatiota pikavauhtia. Twitteristä on tullut poliitikkojen työväline, joka syrjäyttää perinteisen median. Paljon aikaa käytettiin juridisten asioiden, kuten tekijänoikeuksien, yksityisyyden suojan ja kuvauslupien käsittelyyn. Venäjän kansanedustajat ja duuman informaatiovaliokunnan johto kävivät selvittämässä uusia lakihankkeita ja niiden vaikutuksia toimittajien työhön. Venäläiseen tapaan keskustelu oli pitkää, laajaa ja perusteellista. Painetun median katoaminen ja journalistin ammatin hiipuminen tai muuntuminen olivat keskeisiä teemoja. Erityisesti toimittajia kannustettiin workshopeissa tutkimaan korruptiota ja paljastamaan ylihinnoittelua valtionhallinnon hankinnoissa. Hauska workshop-idea oli "ongelmakartta" eli suuri Venäjän kartta, jolle toimittajat liimasivat lappuja oman alueensa ongelmista.

Venäjän ongelmakartta -workshop. Toimittajat kiinnittävät oman alueensa kohdalle sen ongelmia selvittävän lapun. 

Toimittajan oikeusapu -workshopin tuloksia. Kartalle on merkitty toimittajien kohtaamaa painostusta työssä, kovimmat punaisella, melko kovat oranssilla ja keskivaikeat keltaisella. Punaisiin ongelmiin kuuluvat toimittajien murhat ja pahoinpitelyt, oransseihin uhkailut ja pelottelut, omaisuuden vahingoittaminen, oikeusjutut, levikin haittaaminen, internetsivujen kaappaaminen ja lähetysten haittaaminen. Keltaisiin kuuluvat kohtuuton laskutus, akkreditoinnista kieltäytyminen, tekijänoikeusloukkaukset, erottamisuhkaukset ja kieltäytyminen haastatteluista tai tietojen antamisesta. Kartta kuvaa ongelmien esiintymistä Venäjän eri alueilla. 

Viimeisen päivän iltana toimittaja Andrei Kondrashov piti mestarikurssin kertomalla tekemästään dokumenttielokuvasta Krim -- Paluu synnyinmaahan, joka on käännetty peräti 36 kielelle maailmaa varten. Mantilan viharyhmän perustamisen ja suomenkielisen Sputnikin avaamisen lisäksi foorumin aikana tapahtui muutakin merkittävää, kun Rossija1-tv esitti foorumipäivän illtana Vladimir Putinin 15-vuotista uraa käsittelevän melkein kolmituntisen dokumenttielokuvan, jossa oli paljon harvinaista materiaalia. Omat puheenvuoroni pidin yli komituntisessa keskustelutilaisuudessa "Aikamme journalismin haasteet", jossa venäläiset ja ulkomaiset mielipidevaikuttajat paneutuivat ajankohtaisiin kysymyksiin. Seuranani oli mm. italialainen toimittaja ja poliitikko Giulietto Chiesa, joka äskettäin joutui Viron suojelupoliisin hampaisiin ja karkotetuksi poliittisten näkemystensä vuoksi. Chiesa hämmästeli oman maansa mediaa, joka melkein vuoden jankutti Venäjän kaapanneen Ukrainan, vaikka tosiasiassa Ukrainan kaappasi USA. Chiesa myös sanoi, että USA:n raivolla ei ole rajoja ja se haluaa laittaa Venäjän polvilleen. Foorumissa myös keskusteltiin Aasian, Afrikan ja Intian median Venäjän-kuvasta. Todettiin, että siellä ei varsinaisesti ole russofobiaa. Venäjän kansallisen mediaforumin järjesti Yleisvenäläinen kansanrintama ONF, jota johtaa presidentti Vladimir Putin.

Oman puheenvuoroni teemat ohessa tiivistettynä:

Suomi on perustanut äskettäin virallisen elimen venäläisten toimittajien vainoamiseksi. Tämä on hyvä esimerkki siitä, että meneillään olevassa informaatiosodassa venäläisistä toimittajista on tullut lännen päävihollisia. Vaino voi kohdistua jokaiseen läntiseen poliitikkoon tai viranomaiseen, joka antaa venäläismedialle haastatteluita. Länsimaiden kansat yritetään eristää venäläisestä informaatiosta kaikin keinoin. Venäläisen median siteeraaminen on käytännössä kielletty ja venäläistä mediaa parjataan kaikkialla. Euroopan eri maihin on perustettu erityisiä elimiä torjumaan venäläisiä toimittajia. Esimerkiksi Baltian maissa on useita Venäjän median vastaisia NATO-toimintakeskuksia. Äskettäin EU ilmoitti hakevansa useita henkilöitä erityisiin Venäjän median vastaisen erityistehtäviin. Venäjän median vastaisesta taistelusta on siis tullut länsimaissa jo ammatti. Vähän aikaa sitten Suomen valtiollinen yleisradioyhtiö YLE ilmoitti keräävänsä tietoja Venäjä-myönteisistä kommentaattoreista netissä. Viron suojelupoliisin instruktorit käyvät Suomessa opastamassa YLE:n toimittajia siitä, miten Venäjästä pitää kirjoittaa. Kun YLE perusti venäjänkieliset tv-uutiset, toimittajiksi ei tietenkään palkattu yhtään venäläistä. Suomen valtio kiistää venäläisvähemmistön olemassaolon, mediassakin puhutaan vain venäjänkielisistä. Faktat ovat yhdentekeviä, kun länsimedia kirjoittaa Venäjästä. Tärkeintä on russofobia. Länsimaissa ei ole sananvapautta. Kaikkien toimittajien on viime kädessä kirjoitettava USA:n intressien mukaisesti. Suurin viha kohdistuu venäläiseen toimittajaan ja Venäjän länsimaita paljon laajempaan ja perusteellisempaan sananvapauteen. Myös toimittajan ammatti on länsimaista kadonnut, se on korvaantunut erilaisilla maksetuilla sisällöntuottajilla, propagandisteilla ja some-sotilailla. Länsimaissa meneillään on internetin militarisointi. Journalistit ovat kadonneet ja muuttuneet sotilaiksi. Toimittajat ovat muuttuneet sotilaiksi ja strategisen kommunikaation asiantuintijoiksi, jotka valvovat, tuottavat ja kommentoivat median sisältöjä ja pitävät huolen siitä, että russofobia säilyy pääsisältönä. Neoliberalistimista on tullut fasismia, joka asettaa länsiamaiset arvot epäjumalaksi. Länsimailla ei ole muita arvoja kuin russofobia ja homopropaganda. "Sanoman" ja "Bonnierin" kaltaiset russofobiset mediatalot haluavat saastuttaa Venäjän sisältä käsin. Tilanne on aivan uusi, koska venöläisten toimittajien vastainen aggressio on kasvanut viimeisen runsaan vuoden aikana uskomattomiin mittoihin. Suomessa perustettu venäläisten toimittajien vastainen viharyhmä on tästä hyvä esimerkki. Mielestäni venäläisten toimittajien pitää puolustautua ja puolustaa toimittajan ammattia. Vetoankin kaikkiin Venäjän toimittajiin ja ehdotan perustettavaksi venäläisten toimittajien antifasistista komiteaa totuuden, oikeudenmukaisuuden ja toimittajan ammatin puolustamiseksi. 

Vaalivilppi Suomessa -- muutamia tosiasioita

Olen viime vuosina seurannut eri maiden vaaleja virallisena vaalitarkkailijana ja siitä näkökulmasta esitän käsitykseni Suomen vaalien rehellisyydestä.

Oman kokemukseni mukaan esimerkiksi Venäjällä -- johon kohdistuu paljon erilaisia vaalivilppisyytöksiä -- vaalitarkkailu on tätä taustaa vasten järjestetty hyvin perusteellisesti: jokaisella äänestyspaikalla on vaalitoimitsijoiden lisäksi kotimaisia vaalitarkkailijoita eri puolueista ja kansalaisjärjestöistä sekä kansainvälisiä vaalitarkkailijoita ulkomailta. Yhdessä vaalihuoneessa tarkkailijoita saattaa siis olla tungokseksi asti: monet paikalliset tarkkailijat seuraavat saman vaalihuoneen toimintaa koko päivän ja kansainväliset tarkkailijat kiertävät ryhmissä tutkimassa eri vaalihuoneita. Tarkkailijat ja toimitsijat ovat eri asia: tarkkailijat seuraavat myös toimitsijoiden toiminnan laillisuutta. Lisäksi varmistutaan siitä, ettei vaalipäivänä esiinny häiriköintiä kuten kampanjointia vaalhuoneiden läheisyydessä. Lisäksi Venäjällä toteutettiin nettikameratarkkailu, jonka avulla kuka tahansa voi seurata kaikkien vaalihuoneiden toimintaa internetistä. Venäjällä vaaliuurnat ovat läpinäkyviä, joten tarkkailijat voivat mm. varmistua niiden tyhjyydestä äänestyksen alkaessa, lisäksi uurnaa seuraamalla voi varmistua siitä, että kukaan ei laita sinne ylimääräisiä äänestyslippuja. Venäjällä äänestyslipukkeet ovat leimamerkillä varustettuja virallisia asiakirjoja, joiden väärentäminen on hankalaa. Vaalitarkkailijat seuraavat koko vaaliprosessia ja lisäksi ns. pitkäikaisessa tarkkailussa seurataan myös vaalikampanjointia ja vaalien järjestelyjä pitemmältä ajalta. Lisäksi Venäjällä äänestyspäivä eli ns. "hiljaisuuden päivä" on ehdottomasti rauhoitettu kaikelta vaalikampanjoinnilta niin äänestyspaikoilla kuin mediassakin.

Tämä siis vain esimerkkinä siitä, miten vaaleja tarkkaillaan esimerkiksi Venäjällä ja monessa muussakin suuressa maassa. Tosiaalta esim. Yhdysvalloissa ei sallita juuri minkäänlaista vaalitarkkailua ja monessa osalvaltiossa mm. äänestyspaikan lähestyminen on ulkopuolisilta jopa rikos.

Tätä taustaa vasten Suomen vaaleista olen tehnyt seuraavanlaisia havaintoja:

1. Suomessa ei ole minkäänlaista vaalitarkkailua. ETYJ on laatinut muutamista Suomen vaaleista ylimalkaisen raportin, mutta ei varsinaista vaalitarkkailua. Eduskuntavaaleihin 2015 ETYJ ei järjestänyt edes sitä. Vaalihuoneissa ei ole minkäänlaista riippumatonta vaalitarkkailua. Kansainvälisiä vaalitarkkailijoita ei ole, puolueet eivät lähetä omia vaalitarkkailijoitaan eikä tarkkailijoita ole kansalaisjärjestöistäkään. Vaalitoimitsijoihin ei kohdistu minkäänlaista riippumatonta tarkkailua. Vaalihuoneissa ei ole pysyviä eikä kiertäviä riippumattomia vaalitarkkailijoita. Vaalitarkkailun täydellinen puuttuminen Suomessa mahdollistaa laajamittaisen vaalivilpin vaalien kaikissa vaiheissa. 

2. Äänestyslipukkeen väärentäminen on helppoa. Suomen vaaleissa äänestyslipuke on tavallinen kartonkipala, joita kuka tahansa voi painattaa haluamansa määrän. Äänestyslipuketta ei ole mitenkään varustettu asian vaatimilla tunnisteilla, kuten leimamerkeillä, eikä lipukkeita säilytetä kassakaapeissa tai sinetöidyissä laatikoissa. Äänestyspaikoilla lipukkeeseen lyödään epävirallinen leima, jonka kuka tahansa voi valmistaa. Näin ollen kuka tahansa voi painattaa lipukkeita haluamansa määrän, merkitä niihin valmiiksi haluamiaan numeroita, lyödä leimat ja sopivaksi katomassaan tilanteessa lisätä uurnaan tai johonkin muuhun sopivaan paikkaan. Lisäksi tavalliset kartonginpalat tarttuvat helposti toisiinsa. Eduskuntavaalien 2015 yhteydessä raportoitiin tilanteista, joissa toisiinsa tarttuneita äänestyslippuja oli työnnetty uurnaan useita kerralla.

3. Uurnaan ei näe kukaan. Suomen vaaleissa uurnat ovat aina umpinaisia laatikoita. Kukaan ei tiedä, miten niitä säilytetään ennen tai jälkeen äänestyksen. Mitään vaalitarkkailua ei ole. Kukaan ei ole näkemässä, kuinka paljon valmiiksi täytettyjä lippuja uurnassa on äänestyksen alkaessa, koska uurna ei ole läpinäkyvä. Eduskuntavaalien 2015 yhteydessä lehdissä kerrottiin tilanteista, joissa uurnaan on työnnetty samalla kertaa useampia äänestyslippuja. Uurnalta ei vaadita virallista sinettiä tai lukkoa, joten sinne on helppo lisätä äänestyslippuja. Uurnan säilytyksestä ei tiedetä mitään.

4. Äänestäminen tapahtuu lyijykynällä. Tätä ei muuten usko kukaan ulkomaalainen. Suomessa äänestetään lyijykynällä, mikä tietysti mahdollistaa merkinnän muuttamisen myöhemmin joksikin toiseksi. Kysymys on erittäin räikeästä vaalivilpistä.

5. Äänestyskopissa valokuvaaminen on sallittu. Tämä mahdollistaa äänien myymisen. Äänten ostaja voi vaatia äänestäjää todistamaan antaneensa äänen tietylle numerolle. Tämä mahdollistaa laajamittaisen vaalivilpin.

6. Vaalitoimitsijat on valittu puolueellisesti. Kukaan ei oikeastaan tietä miten toimitsijat valitaan, eikä prosessia tarkkaile kukaan. Yleensä toimitsijat ja ääntenlaskijat edustavat pääpuolueita ja niiden intressejä, joista keskeisin on riippumattoman vaalitarkkailun estäminen.

7. Kukaan ei valvo ääntenlaskua. Vaalien ääntenlaskussa ei ole mitään riippumatonta vaalitarkkailua, ei kansallisia eikä kansainvälisiä vaalitarkkailijoita. Eduskuntavaalien 2015 yhteydessä on raportoitu useista tapauksista, joissa varmasti annetut äänet ovat kadonneet.

8. Kukaan ei tiedä, miten äänet siirretään tietokoneelle. Kansalaisilla ei ole mitään tietoa siitä, millä menetelmällä ääniä siirretään tietojärjestelmiin ja kuinka luotettava systeemi on. Eduskuntavaalien 2015 yhteydessä raportoitiin tilanteista, joissa tuhansia ääniä oli kadonnut tai varmasti annettu ääni ei ole siirtynyt tietokoneelle.

9. Kukaan ei voi tarkistaa tietokoneohjelmien toimintaa. Kansalaisilla ei ole mitään mahdollisuutta tutkia, minkälaisilla tietokoneohjelmilla vaalien tulokset lasketaan. Mitään vaalitarkkailua ei ole.

10. Vaalikampanjointi äänestyspaikoilla on yleistä. Eduskuntavaaleissa 2015 raportoitiin useista tilanteista, joissa äänestyspaikalla tai sen välittömässä läheisyydessä kampanjoitiin avoimesti äänestyksen aikana. Mediassa esiintyy vaalikampanjointia äänestyspäivänä, vaikka sen pitäisi olla rauhoitettu.

11. Vaalirahoitusta ei valvo kukaan. Suomessa vaalirahoitus on käytännössä pimeätä, vaikka lainsäädäntöä onkin yritetty korjata. Ongelmana on kuitenkin se, että lakia vaalirahoituksesta ei yleensä noudateta. Käytännössä edustajanpaikat ovat siis ostettavissa.

12. Ehdokasnumerot 1 ja 7 ovat käytössä. Jokainen tällaisen numeron saanut ehdokas menettää ääniä, koska numerot 1 ja 7 sekoittuvat ja ääniä hylätään.

13. Valtamedia huomioi vain eduskuntapuolueet. Tosiasiassa kaikki mediahuomio kohdistuu eduskuntapuolueisiin, jotka esitellään varteenotettavina myös seuraavan eduskunnan ja hallituksen puolueina. Suhtautuminen pienpuolueisiin on valtamediassa vähättelevää ja panettelevaa.

14. Vaalikelpoisten luettelot ovat kaikkien nähtävillä. Vaalihuoneissa kuka tahansa voi katsella äänestäjien luetteloita, joissa on ihmisten henkilötietoja. Tämä aiheuttaa tietoturvaongelman.

15. Pseudoasiantuntijat. Vaaleissaa valtamedia haastattelee erilaisia varsinkin turkulaisia ja joskus myös tamperelaisia pseudoasiantuntijoita, jotka eivät aseta mitään kyseenalaiseksi.

16. Puoluetuki. Eduskuntapuolueet saavat paljon puoluetukea, jonka turvin ne voivat rahoittaa toimintaansa. Pienpuolueet eivät saa mitään.

17. Puolueen rekisteröinti. Pienpuolueet joutuvat määräajoin rekisteröitymään uudelleen, jos eduskuntapaikkaa ei tule. Suuri osa energiaa menee 5 000 kannattajakortin keräämiseen. Esimerkiksi Venäjällä uuden puolueen voi perustaa muutamalla sadalla kannattajakortilla.

18. Vaalivilpistä ei voi valittaa. Kansalaisella ei ole Suomessa mitään toivoa saada ääntänsä kuuluviin, jos vaalivilppiä on havaittu. Mitään valitusmekanismia ei ole. Mitään ei tutkita. Korkeintaan saa silmilleen ylimielistä naurua.

Yllä oleva on vain pintaraapaisu. Ilmeisesti suomalainen huijaus on paljon syvemmällä kuin uskommekaan. Toivottavasti keskusteu jatkuu.

Kuolleiden toimittajien muistolle -- kirjoituksia Tšetšeniasta

Yllä olevassa kuvassa Hoin muinainen tšetšeenikylä vuorilla. Venäjän hajottamissodat aloitettiin juuri Tšetšeniassa ja laajennettiin värivallankumouksiin, terrorismiin ja Venäjä-vastaiseen hybridisotaan. Mutta nyt Tšetšeniassa kokoontuu kansainvälinen tutkijajoukko pohtimaan, miten tapahtumien kulku voitaisiin kääntää päinvastaiseksi: miten juuri Tšetšeniasta voisi käynnistää prosessin Euraasian imperiumin luomiseksi Atlantilta Tyynellemerelle ihmisten vapauttamiseksi NATO:n ja EU:n kahleista. 

Tämä sananvapauden puolesta kuolleille toimittajille omistettu muistomerkki sijaitsee Tšetšenian pääkaupungissa Groznyissä osoitteessa Vladimir Putinin valtakatu 1. Olenkin kauan etsinyt sellaista muistomerkkiä, jonka äärellä voisi muistella henkensä menettäneitä toimittajia. Länsimedia käyttää heitä kuolleinakin vain poliittisena pääomana ja Venäjä-vastaisen informaatiosodan aseena. Mutta ihan samaan tarkoitukseen monia heistä käytetään elävinäkin. Siksi olen aina säälinyt länsimaisia russofobitoimittajia, jotka elävinäkin ovat kuolleita. 

Ajamme tuntien matkan pitkin vuoristotietä Kezenoi-Amin konferenssikeskukseen. Se rakennettiin jo 1970-luvulla, mutta pommitettiin raunioiksi sodissa. Uusi rakennus valmistui viime vuonna. Konferenssin aiheena on Länsi ja Venäjä: geopoliittinen vastakkainasettelu vai sivilisaatioiden kompromissi? Paikalla on paljon tutkijoita Venäjältä ja ulkomailta. Ranskalaisten osanottajien kanssa kaikki haluavat keskustella Mistral-kaupoista. Eniten tšetšeenit ovat kiinnostuneita ISIS-järjestöstä ja ääriliikkeiden värväystoiminnan estämisestä. Meille puhuu tšetšeenimies, joka värväytyi ISIS-järjestöön, pakeni ja selvisi hengissä. Häntä ei saa kuvata. Monet muslimit pitävät loukkaavana "islamilainen valtio"-termiä, koska asiassa ei ole mitään islamilaista. 

Esitelmöin Suomen tilanteesta: Suomessa viranomaiset reagoivat herkästi Islamin vastaiseen kirjoitteluun ja jakavat koviakin tuomioita (esimerkkeinä Jussi Halla-ahon ja Seppo Lehdon tapaukset), mutta ISIS-värväykseen puututaan korkeintaan puhuttelulla. Toisaalta islamistiterroristien propagandaa Helsingissä levittäneeseen Kavkaz Center -sivustoon Suomen viranomaiset eivät ole puuttuneet mitenkään. Tšetšeeneitä kiinnostaa Suomen rikoslain edistyksellinen pykälä uskonrauhan rikkomisesta, joka käytännössä estää esimerkiksi Charlie Hebdo -lehden pilakuvien julkaisemisen Suomessa. Ulkona raikkaassa vuoristotuulessa annan haastatteluita Tšetšenian tv-kanaville liittyen ekstremismin torjuntaan ja ajatuksiini Tšetšeniasta. Pidämme myös pyöreän pöydän keskustelun Tšetšenian nuorisoministeriössä Vladimir Putinin valtakadulla ja tutustumme Venäjän sisäministeriön ekstremismin vastaisen osaston asiantuntijoihin. 

Puhelin soi koko ajan -- Suomessa on vaalit. Venäläiset toimittajat Moskovassa haluavat tietää, mitä keskustan vaalivoitto merkitsee. Ei se välttämättä merkitse mitään muutosta jo aikaisempaan NATO-kielteiseen linjaan. Toki amerikkalaismielisen kokoomuksen avoin NATO-propaganda siirtyy marginaaliin, mutta toisaalta keskustalainen puolueettomuusnaamio voi helpottaa CIA-miesten NATO-lobbausta. Suomessa on edelleen meneillään hiljainen sotilasvallankaappaus, kun joukko amerikkalaismielisiä suomalaisia upseereita himoitsee Venäjä-vastaista sotaa ja kutsuu kaikilla foorumeilla NATO-miehittäjiä Suomeen. Venäjällä heitä kutsutaan "mustiksi eversteiksi" (Kreikan 1960-1970-lukujen taitteen juntan mukaan). Sputnik News siteeraa sanojani "virtuaalisesta sotilasvallankaappauksesta".  

Yllä olevassa kuvassa konferenssin järjestäjä Albert ja Kaukasia-ekspertti Jana. Kollegani Galina piti mielenkiintoisen esitelmän skandinavisen lehdistön kirjoittelusta ja kutsui aivan oikein länsilehdistön uutta neoliberalismia fasismiksi, joka nostaa "länsimaiset arvot" kaiken yläpuolelle. Galina puhui lehdistödiskurssista ideologisena laboratoriona ja moitti Ruotsia erityisen "ruotsalaisen islamin" kehittelystä. Konferenssin lopputulemana perustettiin "Imperium-klubi", joka pohtii erilaisten imperiumien hallintomalleja tulevaisuutta silmällä pitäen. Keskustelemme myös Galinan kanssa siitä, miten monarkismi voitaisiin Venäjällä palauttaa. Alla olevassa kuvassa menossa Tšetšenian nuorisoministeri Murat Tagijevin kanssa studiokeskusteluun Groznyin valtiontelevisioon. Keskeinen teema kaikkialla on nuorison radikalisoitumisen estäminen. 

Kahden sodan raunioittama Tšetšenia on rakennettu kokonaan uudelleen. Kaikkialla henkii käsin kosketeltava rauha, ikään kuin jokainen rakennus ja katukivi huutaisi: ei enää koskaan sotaa! Kaikkialla missä kohtaan heitä, tšetšeenit ovat hyväntuulisia ja huumorintajuisia. Oheisessa kuvassa Groznyi City, keskustan uudet pilvenpiirtäjät. 

Kaikkialla kohoaa minareetteja. Groznyissä on monta suurta moskeijaa, Tšetšenian halki ajettaessa jokaisen huoltoaseman kupeessa on pienempi. Hiivimme kollegani Galinan kanssa Groznyin keskusmoskeijaan. Sen sisällä kauneus ja rauha ovat käsin kosketeltavia. 

Vladimir Putinin valtakadun kupeessa komeilee Tšetšenian kansallismuseo. Suippokärkisiä muinaisia vartiotorneja on kaikkialla Tšetšenian alueella. Niiden avulla valtakuntaa pystyttiin aikanaan vartioimaan tehokkaasti. 

Koko aikana en näe kenenkään juovan alkoholia ja tupakoijatkin ovat todella harvassa. Groznyissä on kuulemma viinakauppa, joka on auki vain kaksi tuntia aamupäivällä. Tšetšeniassa eletään puhdasta islamia, joka merkitsee paitsi terveyttä myös sisäistä rauhaa. Käytännössä se ilmenee huumorintajuna ja hyväntuulisuutena. Ihmiset ovat myös onnellisia siitä, että sotaa ei ole. Tšetšeniaa kutsutaan maailman turvallisimmaksi paikaksi ja siltä se myös tuntuu. En ole juuri missään tuntenut oloani yhtä turvalliseksi ja rauhalliseksi. Sitä paitsi raikas vuoristoilma takaa pirteän olon pienilläkin yöunilla. Viimeisenä iltana isäntämme kuitenkin tarjoaa minulle lasin "teetä". Totean että Suomessakin kieltolain aikana juotiin runsain mitoin "teetä". Sitten skoolaamme Suomen ja Tšetšenian ystävyydelle, jota on nyt alettu rakentamaan. Raitis ja hyväntuulinen tšetšeeninuoriso tanssii meille.

Mielenosoitus Ukrainan lähetystöllä Moskovassa

Tänään sadat osoittivat mieltä Ukrainan lähetystöllä Moskovan keskustassa Kiovassa murhattujen oppositioaktivistien, Oleg Kalashnikovin ja toimittaja Oles Buzinin muistoksi. Buzin kirjoitti myös Suomen DNR:n edustuston puolesta. Uusimpien tietojen mukaan asialla ovat NATO:n salamurhaajat, jotka riehuvat nyt kaikkialla. Tappolistalla on jokainen, joka uskaltaa julkisesti vastustaa Kiovan laitonta natsi-amerikkalaista fasistijunttaa. Moskovassa päivä oli hyvin aurinkoinen ja kaunis, välillä ropisteli sadekuuro. Mielenosoituspaikalla ilmapiiri oli rauhallinen. Kukaan ei kuitenkaan tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Ohessa tilaisuudessa ottamiani kuvia. Olisi hyvä, jos Suomessakin osoitetteisiin mieltä fasistijuntan vale-lähetystöä sekä sen vale-diplomaattien puhetilaisuuksia vastaan. Alas Kiovan natsi-amerikkalainen fasistijuntta!

Oulun huostaanottovideo puntarissa

Tänään illalla annoin pitkän haastattelun Venäjän valtakunnalliselle 5-kanavalle Moskovassa, aiheena Oulun huostaanottovideo. Sen järkyttävä sisältö ei jätä venäläisiä rauhaan. Suomalaisten viranomaisten lapsiin kohdistamaa väkivaltaa kuvaava video johti heti tuoreeltaan lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aulan eroon. YouTubessa video on ladattu tiettävästi miljoonia kertoja kaikilla mantereilla. Venäläiset ovat kiinnostuneita videosta, koska se vastaa moniin kysymyksiin suomalaisen ja länsimaisen lastensuojelun tilasta. Venäjän television eri kanavat ovat näyttäneet videon lukuisia kertoja ja sen on nähnyt varmasti yli 100 miljoonaa ihmistä kaikilla mantereilla (Venäjän tv-kanavia katsotaan kaikkialla maailmassa, ei vain Venäjällä). Venäjän 5-kanavan toimittaja kutsui minut studiolle analysoimaan videota ja vastaamaan sitä koskeviin kysymyksiin. Tutkimme ja katsoimme videota tarkasti ja arvoimme sen kaikkien kohtien oikeudellisia ulottuvuuksia. Pohdimme myös videon merkitystä, sen taustaa ja seurauksia. Yksi havainto oli se, että videon kuvaama väkivalta traumatisoi paitsi huostaanoton kohteena olevia lapsia, myös heidän sisaruksiaan, vanhempiaan ja videon katsojia yleensä. Valistin myös toimittajaa videon taustasta ja sen seurauksista. Kaiken kaikkiaan Oulun huosaanottovideo on hyvin arvokas dokumentti suomalaisten lastensuojelun tilan arvoimiseksi. Videolla on paljon informaatiota. Kerroin toimittajille myös Lokakuun liikeen synnystä ja toiminnasta. Lokakuun liike on suomalaisten vanhempien perustama viranomaismielivallan vastainen vapautus- ja ihmisoikeusliike. En itse kuulu Lokakuun liikeeseen, mutta seuraan sen toimintaa aktiivisesti. Venäläiset pitävät Oulun huostaanottovideota todisteena fasismista ja etenkin siitä, että länsimaat itse rikkovat törkeästi ihmisoikeussopimuksia vaikka vaativat niiden noudattamista muilta.