Dosentti Johan Bäckmanin blogi

YLE jäi valheesta kiinni, julkaisi kokonaan väärennetyn sitaatin. Atte Jääskeläinen kuitenkin kieltäytyy oikaisusta

2012-02-12T23:52:00.000-08:00

Oikaisupyyntö Yleisradiolle

Ylen uutiset on täysin valheellisesti väittänyt, että olisin 4.2.2012 Moskovan suuressa mielenosoituksessa puhunut sanatarkasti seuraavaa:

"Tervehdys Venäjän kansa. Te mahtava kansa. Teillä on mahtava maa. Älkää salliko kenenkään manipuloida teitä. Sillä maailman kohtalo riippuu Venäjästä…Tuen Putinin ideaa Euraasian liitosta, sillä pidän itseäni kansallisuudelta venäläisenä. Uskon, että Putin pystyy toteuttamaan Venäjän euraasialaisen konseptin mukaisen kehityksen."

YLEn mukaan tämä olisi peräti "sanatarkka lainaus" siitä, mitä olen mielenosoituksessa puhunut. Tosiassa koko sitaatti on tuulesta temmattu. Mitään tällaista lainausta ei löydy mistään paitsi YLEn ko. valheellisesta uutisesta.

Tosiasiassa sanatarkka lainaus puheestani 4.2.2012 Moskovan suuressa mielenosoituksessa on videotallenteen mukaan (minuutin 32 kohdalla linkissä http://www.youtube.com/watch?v=IBAaWyNFkCo&feature=player_embedded#!) seuraava:

"Terve Venäjän kansa! Haluan sanoa teille seuraavaa. Te ole todella onnellinen kansa, koska teillä on oikeus äänestää vaaleissa ja planeettamme kohtalo on tiedän käsissänne. Joten olen erittäin onnellinen että saan puhua mielenosoituksessanne. Valitettavasti tänään käydään sotaa Venäjää vastaan. Se on informaatiosotaa. Se on oranssia sotaa. Ja me olemme sitä vastaan. Niinpä toivotan teille onnea!"

Kuten näkyy, mielenosoituksessa sanottu ei miltään osin vastaa sitä mitä YLE on valheellisesti väittänyt siellä sanotun. En ole sanallakaan maininnut olevani Venäjän kansalainen enkä ole maininnut Putinia.

YLEn esiittämä sitaatti on täysin tuulesta temmattu. Asiasta on ilmoitettu YLElle jo perjantaina, mutta siitä huolimatta YLE ei ole korjannut valheellisia väitteitään miltään osin. YLE on tahallaan halunnut tukeutua asiassa väärää tietoa levittäviin lähteisiin eli toimittaja Jarmo Mäkelän juttuun, johon väitteet on sepitetty. Kyse on erittäin huonosta journalismista.

Lisäksi netissä on seuraava valheellinen uutinen:

"Dosentti Johan Bäckman kiertää ahkerasti luentomatkoilla Venäjällä kertomassa mm. suomalaisesta lastensuojelupolitiikasta."

Tämäkin väite on puuta heinää. Olen käynyt Venäjällä yhden (1) kerran luennoimassa suomalaisesta lastensuojelusta, silloinkin YLEn rahoituksella ja pyynnöstä dokumenttifilmiä varten! Väite että kiertäisin siellä ahkerasti luennoimassa on täyttä valhetta.

Uutisoinnistanne ilmenee, että YLE julkaisee mitä tahansa täysin perättömiä väitteitä vastoin parempaa tietoa. YLEn materiaaleista ilmenee, että YLE yleensä keksii päättömät väitteet itse. Mitenkään muuten tätä on mahdotonta selittää.

Väärät väitteet ovat olleet netissä jo pitkään ja aiheuttaneet minulle paljon harmia. Se lienee YLEn tarkoituskin.

YLE on viime aikoina ollut suurissa ongelmissa valheellisten väitteiden levittämisen takia. Useat YLEn toimittajat ovat viime vuosina saaneet kunnianloukkaustuomioita täysin perättömistä uutisista. Tämä ongelma on siis YLEssa yleinen: esitetään täysin päättömiä väitteitä, jotka eivät perustu muuhun kuin toimittajan poikkeukselliseen mielikuvitukseen.

Nyt on aika parantaa tapanne ja oikaista väärät väitteet. Vaikka se ottaa kunnian päälle, niin onhan sentään olemassa ajatus suomalaisen toimittajan moraalista.

Pyydän että YLE oikaisee virheelliset tiedot Internetissä ja radiossa riittävän näkyvästi. Pyydän että lakimieheni saa tutustua oikaisumateriaaliin ennen sen julkistamista.

Oikaisujen lisäksi lienee kohtuullista esittää myös anteeksipyyntö valheellisten tietojen levittämisestä.

Seuraavalla kerralla pyydän, että olette minuun yhteydessä, ennen kuin julkaisette minua koskevia lausuntositaatteja.

Ystävällisin terveisin

Johan Bäckman

Ylen uutiset levittää Bäckmanista väärää tietoa, Helsingin Sanomat oikaisi väärät tiedot.

2012-02-11T10:07:00.000-08:00

Oikaisu

Eilen meinasi kahvi mennä väärään kurkkuun. Ylen netti- ja radiouutisten mukaan olin puhunut Moskovassa yli 190 000 ihmiselle ja kertonut olevani "kansallisuudeltani venäläinen". Ylen ulkomaantoimittaja Jarmo Mäkelän kirjoittaman jutun mukaan tämä olisi peräti "sanatarkka lainaus".

Uutinen ilmaantui eetteriin eilen kello 7 aikaan aamulla ja väitettyä venäläisyyttäni huudettiin myös radiossa.

Yle keksi väitteen omasta päästään. En ole koskaan sanonut mitään tällaista. Moskovassa todellakin puhuin viikko sitten oranssivallankumouksen vastaisessa suuressa mielenosoituksessa, johon poliisin mukaan osallistui 190 000 ihmistä. Puheeni on kokonaisudessaan videolla, eikä siinä tietenkään ole Ylen väittämää "sanatarkkaa lainausta", jonka mukaan olisin "kansallisuudeltani venäläinen".

Pyysin Ylen uutispäällikköä Atte Jääskeläistä korjaamaan väärän tiedon. Journalismin ohjeen mukaan väärä tieto pitäisi korjata heti.

Atte Jääskeläinen ei kuitenkaan pitänyt kiirettä, sillä sain vastauksen vasta kello 17.48. Atte Jääskeläinen kirjoitti: "Itse tieto, että näin on Venäjän mediassa raportoitu teidän sanoneen, siis pitänee paikkansa."

Atte Jääskeläisen mielestä väite Venäjän kansalaisuudestani siis "pitänee" paikkansa, vaikka mitään näyttöä ei ole olemassa. Yksikään venäläinen uutistoimisto ei ole väittänyt minua Venäjän kansalaiseksi, koska se tieto ei pidä paikkaansa.

Atte Jääskeläisen mukaan todistustaakka on kuitenkin minulla. Hänen mielestään minun pitää nyt todistaa, että en ole Venäjän kansalainen.

Illansuussa Yle julkaisi vielä toisenkin jutun, jossa toistettiin väite, jonka mukaan olen venäläinen ja Venäjän kansalainen. Lisäksi väitettiin, että lausunnoistani on nyt aiheutunut "melkoinen sotku" Venäjän medioissa.

Tosiasiassa "sotku" oli vain Ylen uutisissa ja minun ja Atte Jääskeläisen välisessä kahden sähköpostin kirjeenvaihdossa.

Atte Jääskeläisen mukaan Yle tietää minua ja videotallennetta paremmin, mitä minä olen sanonut jossakin tilaisuudessa.

Pyysin Yleä esittämään linkin, joka todistaa, että olisin Moskovassa julistanut 190 000 ihmiselle olevani Venäjän kansalainen. Yle selvitti asiaa koko päivän. Asiaa hoitava Ylen toimittaja Ulla-Maija Hamunen kirjoitti minulle kello 22.54: "Koska minä en osaa venäjää, en voi osoittaa kohtaa tarkemmin."

Kun Yle oli tutkinut asiaa koko päivän löytyi viimeinkin se lainaus, joka käännätettiin Ylen venäjänkielisessä toimituksessa. Yli vuoden vanhan uutisen mukaan olisin kertonut olevani Venäjän maanmies. Venäjän maanmiehiä ovat kaikki ne kansallisuudet jotka asuvat tai ovat joskus asuneet Venäjän yhteydessä. Mutta eihän se tarkoita, että olisin kansalaisuudeltani venäläinen.

Minun kantaani asiaan Yle ei suostunut julkaisemaan.

Illalla Yle kehitti vielä uuden syytöksen minua vastaan. Ylen mukaan olisin keksinyt omasta päästäni apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuojan tuoreen päätöksen, jossa hän toteaa eräiden viranomaisten toimet venäläispojan huostaanottoon liittyvässä asiassa lainvastaisiksi ja myös YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen vastaisiksi. Ylen haastattelun mukaan Pajuoja kiistää tehneensä tällaista päätöstä.

Tämä siis tarkoittaa, että Pajuoja ei ole itse tietoinen päätöksistä, jotka on hänen nimissään allekirjoitettu.

Yle ei suostu oikaisemaan ilmeisen vääriä tietoja, vaikka Ylellä ei ole esittää mitään näyttöä väärille väitteilleen ja vaikka oikaisuvaatimuksen yhteydessä on esitetty pitävät todisteet, kuten videonauhoite puheestani tai apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuojan allekirjoittama päätös.

Myös Helsingin Sanomat julkaisi pari päivää sitten nettiversiossaan uutisjutun, jossa väitettiin sekä Izvestijan että Pravdan haukkuneen Sauli Niinistön Venäjälle erittäin vaaralliseksi ja epäluotettavaksi. Helsingin Sanomien mukaan minä olisin ollut "ainoa lähde" näille Niinistöä loukkaaville väitteille, joita Pravda ja Izvestija olivat muka julkaisseet.

Tosiasiassa sekä Pravda että Izvestija olivat maanantai-aamuna julkaiseet Niinistöä ylitsevuotavasti kehuvat artikkelit. Molemmissa lehdissä oli haastatteltu minua, ja kommenttini voi jokainen todeta ylitsevuotavan myönteisiksi, olinhan itsekin julkistanut äänestäväni Niinistöä.

En tiedä kuka oli Hesarin nimettömän jutun kirjoittanut, mutta se oli selvästi tehty vahingoittamistarkoituksessa. Tarkoitus oli levittää Suomeen väärää tietoa siitä, että olisin haukkunut Niinistön Venäjän päälehdille eli siis Venäjän kansalle.

Ilmoitin asiasta päätoimittaja Mikael Pentikäiselle. Muutaman minuutin kuluessa väärät tiedot oli poistettu netistä ja juttuun oli lisätty myös oikaisu.

Mutta Yleisradio ei tapansa mukaan suostu oikaisemaan väitteitä, vaikka koko maailma tietäisi ne vääriksi.

Mitäköhän Atte Jääskeläisen päässä pyörii? Jäämme mielenkiinnolla odottamaan, mitä Yle uutisoi Venäjän presidentinvaaleista, kun niistäkin uutisoidaan Atte Jääskeläisen hyväksymällä menetelmällä.

JOHAN BÄCKMAN

Sauli Niinistö, Venäjä ja Euraasialiitto

2012-02-08T13:52:00.000-08:00

Maanantai-aamuna heräsin varhaiseen puhelinsoittoon, kun venäläinen Pravda-sanomalehti halusi kommentin Sauli Niinistön valintaan. Totesin Niinistön Venäjälle erittäin hyväksi tulevaisuuden partneriksi, joka ei ole Nato-kiihkoilija eikä Karjalan palauttaja, vaan entinen pankkimies ja talousintegraation kannattaja, joka haluaa olla koko kansan presidentti. Vähän ajan kuluttua soitto myös Venäjän suurin sanomalehti Izvestija, joka kysyi mielipidettäni Niinistöstä. Minun mielestäni Niinistöllä on paljon annettavaa Venäjälle ja maidemme suhteille, joihin lähitulevaisuudessa liittyy Euraasialiiton eli uuden Venäjä-keskeisen suurvallan nopea rakentaminen. Vladimir Putin on ilmoittanut Euraasialiiton perustamisesta viimeistään 2013. Nato-kiihkoilijoista totesin venäläislehdille, että niitä kyllä löytyy jokunen kaikista suomalaisista puolueista, mutta Niinistö ei heihin kuulu. Suomalaisista 68 % vastustaa Natoa ja Niinistön kannatus on melkein yhtä korkea. Oli tietysti mukava olla vaikuttavassa siihen, että Niinistöstä muodostui Venäjän tärkeimmissä medioissa heti kättelyssä myönteinen kuva. Venäläiset eivät juuri tunne Niinistöä. Erityisesti Pravda oli aluksi melko epäluuloinen Niinistön suhteen, mutta julkaisi eräänlaisena oikaisuna positiiviset kommenttini. Myös Niinistön ja Jenni Haukion kirjalliset harrastukset nousevat Venäjällä varmasti positiivisen huomion kohteeksi. Niinistön ja Venäjän suhteissa tärkeimmäksi noussee juuri Euraasialiitto, uusi supervalta, jonka syntyä Putin on kaavaillut jo tälle vuodelle ja aktiivista rakentamista ensi vuodelle. Suomen ja Venäjän kaupan massiivisten lukujen näkökulmasta ei ole mitenkään poissuljettua, että myös Suomi kuuluisi tulevaisuudessa Euraasialiittoon. Se kyllä lisäisi hyvinvointiamme enemmän kuin EU. Mutta paljon riippuu siitä, mitä Niinistö tästä kaikesta ajattelee.

Lue kommenttini Niinistöstä Pravdalle:
http://www.pravda.ru/world/europe/european/07-02-2012/1107167-suomi-0/

Kommenttini Niinistöstä Izvestijalle:
http://izvestia.ru/news/514361

Kommentoin Niinistöä myös Fontanka-uutisportaalin isossa haastattelussa:
http://fontanka.fi/articles/3844/

Dosentti Johan Bäckman äänesti Sauli Niinistöä Moskovassa

2012-01-27T14:09:00.001-08:00

Kävin tänään Moskovassa äänestämässä Sauli Niinistöä. Uskon, että Suomen ja Venäjän suhteet kehittyvät Niinistön johdolla parempaan suuntaan. On hienoa käydä äänestämässä Suomen Moskovan suurlähetystössä hyvää ehdokasta.

Pekka Haaviston mahdollinen valinta Suomen presidentiksi voi johtaa Suomen ja Venäjän suhteiden katkeamiseen.

2012-01-26T00:02:00.000-08:00

Venäjän ortodoksikirkon järjestämässä perheen oikeuksien konferenssissa Moskovan valtionyliopistossa eilen keskusteltiin järkyttyneinä Pekka Haaviston presidenttiehdokkuudesta. Venäjän ortodoksirkikko ei hyväksy homoseksuaalisuutta ja yleisesti oltiin sitä mieltä, että Haaviston tultua mahdollisesti valituksi presidentiksi hän ei voisi vierailla Venäjällä homoseksuaalisuutensa vuoksi. Venäläiset eivät voisi hyväksyä sitä, että Venäjän ortodoksiuskoinen valtionpäämies tapaisi ja hyväksyisi toisen valtion päämiehen, jonka elämäntapaan kuuluu homoseksuaalisuuden avoin propagoiminen, sanoi psykologian tutkija Tatjana Shishova. Pekka Haaviston mahdollinen valinta presidentiksi johtaisi jopa Suomen ja Venäjän suhteiden katkeamiseen. Esimerkiksi pelkkä Irja Askolan valinta Helsingin "piispaksi" vahingoiti syvästi Suomen ja Venäjän kirkkojen suhteita ja vaikutti kielteisesti myös valtioiden välisiin suhteisiin. Avoimesti homoseksuaalisuuttaan propagoivan henkilön mahdollisuudet olla Venäjän kanssa yhteistyössä ovat siis käytännössä olemattomat, totesi konferenssiin puheenjohtaja psykologian professori Irina Medvedeva. Presidentin valinta on tietysti Suomen sisäinen asia, mutta Venäjälle Haavistolla ei ole mitään asiaa.

Professori Irina Medvedevan mukaan presidenttinä Pekka Haavistolla ei olisi mitään asiaa Venäjälle.

Pekka Haaviston terroristikytkentä ihmetyttää

2012-01-23T11:46:00.000-08:00

Suomen antifasistinen komitea SAFKA on äskettäin julkistanut sivustollaan häkellyttävän kokoelman valokuvia, jotka todistavat Pekka Haaviston antamasta poliittisesta tuesta islamistiterroristien iskuille Venäjällä. Yhdessä kuvassa Haavisto nauttii rentoa perheillallista Mikael Storsjön kotona. Storsjö on itse kertonut tukevansa ja rahoittavansa islamistiterroristien toimintaa. SAFKAn mukaan Venäjä pitää Storsjötä terroristina ja hän on maahantulokiellossa Venäjälle ja IVY-maihin, mikä ei tunnu olevan Haavistolle mikään ongelma. Lue SAFKAn juttu tästä: http://antifasistit.blogspot.com/2012/01/pekka-haavisto-terroristien.html

Jussi Parviaisen nerokas blogi

2012-01-22T00:39:00.000-08:00

Jotakin todella veret seisauttavaa pian muistelmansa julkaiseva kestojulkkis Jussi Parviainen sai aikaan uudella blogillaan, joka siirtyi blogspotista Juorukello-sivustolle. Parviainen on kirjoittanut draamaa viimeiset 30 vuotta ja ollut aina edelläkävijä. Nytkin hän elää kuin tulevaisuudessa, luomalla eräänlaisen tulevaisuuden supermedian. Hän vetäisee oman sisäisen maailmamme synkän moraalittomuuden ja irstauden globaaliksi yleistiedoksi blogiinsa, jonka otsikkona on "Totuus. Ankara totuus". Parviainen käyttää taitavasti hyväksi internetiä, joka on maailman julkisin foorumi. Hän kertoo kaikkien tuntemista julkisuuden henkilöistä asioita, jotka moni pystyisi arvaamaan. Siksi ne ovat uskottavia mutta eivät ehkä niin loukkaavia, onhan kyse henkilöistä, jotka ovat itse tuoneet oman ja muiden yksityiselämän julkisuuteen. Parviaisen blogit luettuaan kukaan ei viitsi tarttua Iltalehteen, Seiskaan eikä Hymyyn. Niiden informaatioarvo on nolla. Parviaisen blogi on mielenkiintoisempi, koska se on omituisella tavalla uskottavampi ja jättää mielikuvitukselle tilaa. Hän vain kertoo siitä alhaisesta teatterista, jonka varassa suomalainen pintajulkisuus pyörii. Parviainen kertoo vain asioita, jotka hän itse tietää. Ne ovat siis subjektiivisia muistoja, jotka voivat olla epätarkkoja. Juuri siksi ne ovat kiinnostavampia ja totuudellisempia kuin juorulehtien palstat, jotka kertovat vain siitä, minkälaisia ihmiset haluaisivat olla. Havaintojensa, tietojensa ja muistojensa väliin Parviainen kirjoittaa filosofisia tai sosiologisia mietelmiään siitä, mitä julkisuus, pornografia tai juoru pitävät sisällään. Vaikka Parviaisen blogi näyttää päälle päin rivolta, se on tosiasiassa syvällisen kristillismoraalinen. Parviainen joutuu käyttämään rivoa kieltä päästäkseen puhuttelemaan aikamme länsimaista ihmistä, jonka omin kieli on pornografia. Tosiasiassa Parviainen moittii aikaamme, sen moraalittomuutta, julkkisten tekoja ja kansaa, joka julkkiksia palvoo. Parviainen tekee pilkkaa ajatuksistamme, uteliaisuudestamme ja moraalistamme. Parviainen tuomitsee meidät helvettiin. Jeesus olisi varmasti kirjoittanut jotakin tällaista. Kiittäkää iltarukouksessanne Parviaista.

Venäjän ulkoministeriön ihmisoikeusraportti nostaa Suomen Euroopan pahimmaksi ongelmavaltioksi

2012-01-03T09:44:00.001-08:00

Suomen ulkoministeriössä ollaan autuaan tietämättömiä Venäjän äskettäin koko maailmaan jakamasta tuoreesta ihmisoikeusraportista, joka nimeää Suomen Euroopan pahimmaksi ihmisoikeuksien polkijaksi. Jopa Naton ihmisoikeusrikoksia Libyassa käsittelevä luku on raportissa selvästi lyhempi kuin Suomen osuus. Taustalla on Suomen ja Venäjän välejä pitkään hiertänyt venäläisten lapsiperheiden, erityisesti venäläisten äitien huono kohtelu Suomessa.

Uuden vuoden alla julkistettu venäjänkielinen raportti käsittelee ihmisoikeustilannetta kuudessatoista maailman maassa. Venäjällä paljon parjattujen Viron ja Latvian tilannearviot ovat raportissa Suomeen verrattuina selvästi lyhyempiä. Yhdysvaltojenkin ongelmien arviointi on vain kolmisen kertaa pitempi kuin Suomen osuus. On selvää, että Suomesta on tullut Venäjälle kivi kengässä tai suorastaan piikki lihassa, monen venäläisen mielestä vaikea, kiusallinen, inhottava ihmisoikeuksien polkija.

Venäjän ulkoministeriön 90-sivuisen ihmisoikeusraportin lähdeperusta on monipuolinen. Suomen osalta lähteinä on käytetty YK:n lapsen oikeuksien ja kidutuksen vastaisen komitean raportteja, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätöksiä, suomalaisia väitöskirjoja ja muita tutkimuksia, suomalaisten viranomaisten arvioita ja päätöksiä, median uutisointia ja venäläisten omia kokemuksia.

Venäjän ulkoministeriön ihmisoikeusraportti esittelee Suomen eräänlaisena taantumuksellisena ihmisoikeuksien ongelmavaltiona. Tätä perustellaan heti kättelyssä YK:n kidutuksen vastaisen komitean ja YK:n lapsen oikeuksien komitean rajuilla syytöksillä ja EIT:n päätöksillä. Niiden mukaan Suomessa ei saa kunnon oikeusapua ja asioiden käsittelyajat ovat pitkiä.

Raportin mukaan Suomen työmarkkinoilla ilmenee karkeaa venäläisten syrjintää: Suomessa venäjänkielisen väestön työttömyysaste on 31 %, kun se on muiden maahanmuuttajien kohdalla 18 % ja koko väestön kohdalla vain 9 %. Luvut perustuvat Suomen vähemmistövaltuutetun tietoihin. Asuntojen vuokramarkkinoilla sosiaalista syrjintää kohdistuu etupäässä romaneihin, mutta myös venäjänkielisiin. Työmarkkinoilla syrjitään myös naisia, sillä vuonna 2010 «naisten euro» oli vain 81 senttiä, Venäjän raportti muistuttaa.

Suomen kantaväestö suhtautuu raportin mukaan vähemmistöihin suvaitsemattomasti. Ilmapiiristä ovat toisaalta osoituksena joukkotappelut vähemmistöjen välillä, kuten somalien ja kurdien joukkotappelu Linnanmäellä kesällä 2010. Maahanmuuttajien ja heidän yhteisöjensä omaisuutta vahingoitetaan yhä enemmän, esim. Suomen ensimmäistä buddhalaista temppeliä vastaan hyökättiin useita kertoja jo rakennusvaiheessa.

Raportin mukaan viranomaiset eivät hyväksy erilaisten vähemmistöjen kulttuurisia erikoispiirteitä. Tässä raportti viittaa Tampereen yliopiston jatko-opiskelijan Johanna Hiitolan väitöskirjaan, jonka mukaan suomalaiset tuomioistuimet suhtautuvat ennakkoluuloisesti maahanmuuttajiin lapsenhuoltoasioissa. Suomen viranomaiset tulkitsevat maahanmuuttajaperheiden kasvatusongelmat tuloksena taustalla olevan kulttuurin kyvyttömyydestä kasvattaa lapsia sivistyneesti, kun suomalaisten vastaavat ongelmat laitetaan «väsymyksen» piikkiin, raportti tiivistää.

Raportin mukaan Suomessa ilmenee epäinhimillistä suhtautumista pakolaisiin ja maahanmuuttajiin perheiden yhdistämiskysymyksissä. Tässä kohdin mainitaan vuonna 2010 paljon huomiota herättäneet isoäitien Eveline Fadayelin ja Irina Antonovan käännytystapaukset, jotka esitellään raportissa suppeasti. Syyskuussa 2011 Turun hallinto-oikeudessa alkoi vastaavanlainen 87-vuotiasta Kosovon albaania koskeva käsittely. Suomen eduskunta kuitenkin katsoi, ettei ulkomaalaislakia tule ongelmien ratkaisemiseksi muuttaa. Raportista saa käsityksen, että eduskunta suhtautuu välinpitämättömästi vakaviin ihmisoikeusloukkauksiin.

Venäjän ulkoministeriön ihmisoikeusraportin mukaan Suomessa ei ole riittävästi asiantuntijoita työskentelemään pakolaisten ja maahanmuuttajien parissa. YK:n kidutuksen vastaisen komitean raportissa mainitaan esimerkiksi etnisten vähemmistöjen edustajien läsnäolon puuttuminen suomalaisissa tuomioistuimissa. Pakolaiset lähetetään usein muihin EU-maihin, missä heidän todennäköisyytensä saada turvapaikka on edelleen paljon pienempi.

Venäjän ulkoministeriön ihmisoikeusraportin mukaan Suomessa on paljon perheväkivaltaa, sekä yleistä että puolisoon kohdistuvaa. Suomalaisissa kouluissa koulukiusaaminen on erittäin yleistä oppilaiden keskuudessa. Myös nuorten itsemurhien määrä on korkealla. Suomessa lapsilla ja nuorilla on poikkeuksellisen paljon psyykkisiä ongelmia, eikä niiden syitä osata tutkia.

Raportin mukaan Suomessa seksuaalirikoksia jää paljon tutkimatta ja niistä annetut rangaistukset ovat riittämättömiä. Esimerkiksi elokuussa 2011 annetun tuomion mukaan 14-vuotiaan tytön raiskanneet neljä miestä saivat 40 päivästä puoleen vuotta ehdollista ja maksettavakseen korvauksia 500 eurosta 3 000 euroon. Kesällä 2011 ilmeni, että lapsen hyväksikäytöstä tuomittu mies jatkoi työskentelyään alaikäisten tyttöjen urheiluvalmentajana, koska Suomen laki ei edellytä vapaaehtoistyöntekijöiden rikostaustan tutkimista.

Psykiatrisen hoidon osalta Suomessa ilmenee runsaasti ihmisoikeusrikkomuksia, Venäjän ulkoministeriön raportti selostaa. Pakkohoidon kohdalla ei käytetä riippumattomia asiantuntijoita eivätkä tuomioistuimet kontrolloi päätöksiä. Sähköshokkihoitoa käytetään ilman potilaan suostumusta. Suomessa ylivilkkaita lapsia hoidetaan voimakkailla psykotrooppisilla lääkkeillä. Tiedot perustuvat YK:n kidutuksen vastaisen komitean raporttiin.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätöksissä on todettu Suomen rikkovan myös sananvapautta yksityiselämää koskevassa uutisoinnissa.

Venäjän ulkoministeriön ihmisoikeusraportin mukaan erityisiä ongelmia aiheutuu siitä, että Suomessa ei ole kansallista politiikkaa suhteessa venäjänkieliseen väestöön, vaikka se on suomalaisten ja suomenruotsalaisten jälkeen kolmanneksi suurin kansallinen ryhmä. Euroopan neuvoston mukaan venäjänkielisen väestön oikeuksia kansallisena väestönä tuetaan Suomessa heikosti. Suomi ei ottanut mitenkään huomioon YK:n vähemmistöoikeuksien työryhmän suositusta perustaa erillinen neuvotteluelin venäjänkielisen väestön kysymyksille, vaikka Suomessa toimivat venäjänkieliset järjestöt olivat esittäneet sitä.

YK:n lapsen oikeuksien komissio on useita kertoja kiinnittänyt huomiota lapsen oikeuksien puutteisiin sekä lainsäädännön että oikeuspolitiikan tasolla. Poikkeuksellisen suuri määrä lapsia (tällä hetkellä noin 16 000) elää perheen ulkopuolelle sijoitettuna. Venäjän ulkoministeriön ihmisoikeusraportin mukaan huostaanoton perusteita ei tutkita Suomessa riittävästi. Huoltoriitojen käsittely kestää poikkeuksellisen kauan.

Raportin lopuksi mainitaan viisi Venäjän kansalaisia koskevaa edelleen ajankohtaista esimerkkitapausta todisteeksi Suomen huonosta ihmisoikeustilanteesta.

Ensimmäinen tapaus eli «Salosen juttu» on suomalaistenkin hyvin tuntema. Venäjän raportti käsittelee tapausta melko laajasti ja tuo mukaan uusiakin seikkoja. Tarina on sinänsä monelle tuttu: Suomen ja Venäjän kansalaisen Rimma Salosen poika siepattiin Venäjällä ja salakuljetettiin Suomeen suomalaisen diplomaattiauton takakontissa, minkä jälkeen lapsi eristettiin äidistään ja häneltä kiellettiin mm. venäjän kielen puhuminen ja rukoileminen. Tästä asiasta Venäjä on antanut Suomelle jo useita nootteja ja suullisia moitteita, koska Suomi ei ole noudattanut asiassa kansainvälisiä ihmisoikeus- tai muita sopimuksia miltään osin. Uutena asiana sen sijaan on Venäjän ulkoministeriön moite, joka kohdistuu Rimma Salosen Suomessa saamaan oikeusapuun. Raportin mukaan maksuton oikeusapu osoittautui riittämättömäksi, koska Suomen valtion maksama oikeusavustaja ei kuunnellut Rimma Salosta vaan ajoi syyttäjän etua. Venäjän lähetystö Helsingissä suosittelikin Rimma Saloselle toista asianajajaa. Raportin mukaan äiti saa nyt tavata poikaansa lyhyesti kaksi kertaa kuussa sosiaaliviranomaisten valvonnassa. Aluksi venäjän kielen puhuminen kiellettiin, mutta kielto kumottiin Venäjän viranomaisten puututtua asiaan, koska kielto loukkasi kansainvälisiä ihmisoikeusstandardeja. Venäjän ulkoministeriön raportin mukaan edelleen on kuitenkin voimassa Suomen sosiaaliviranomaisten määräämä kielto puhua ortodoksiuskosta äidin ja pojan välisten tapaamisten aikana, vaikka poika on kastettu ortodoksiuskoon ja äiti on aktiivinen seurakuntalainen. Tapausta koskevan valituksen käsittely alkoi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa kesäkuussa 2011.

Rimma Salosen tapaus on esitelty ihmisoikeusraportissa nimenomaan edelleen jatkuvana ihmisoikeuksien loukkauksena eli tapauksena, johon ei ole saatu ratkaisua.

Toinen ihmisoikeusraportin käsittelemä tapaus eli «Tapaus Putkonen» on raportin mukaan seuraavanlainen: Helsingin sosiaalitoimi otti v. 2010 huostaan tytön, jolla on Suomen kansalaisuus, hänen venäläiseltä äidiltään ja määräsi lapsen asumaan isänsä, Suomen kansalaisen luokse Pietariin, missä isä asuu ja työskentelee. Tyttö asuu tällä hetkellä Venäjällä, äidillä on oikeus tavata lasta. Tässäkin tapauksessa ilmeni, että venäläisellä naisella ei ole Suomessa juurikaan mahdollisuuksia hänen yrittäessään puolustaa omaa ja lapsensa oikeuksia puutteellisesti perusteltua huostaanottoa vastaan. Lapsen huolto voidaan ottaa venäläiseltä äidiltä nopeasti pois sosiaaliviranomaisten tilapäisillä päätöksillä ennen varsinaisia oikeudenkäyntejä ja siirtää lapsi suomalaiselle isälle ensin väliaikaisesti, sitten pysyvästi. Toisaalta monessa muussa tapauksessa huoltajuusoikeudenkäynti voi venyä vuosien mittaiseksi.

Kolmanneksi mainitaan «Rantalan juttu», joka kuvaillaan seuraavasti: sekä Suomen että Venäjän kansalainen Robert Rantala otettiin joulukuussa 2009 huostaan vanhemmiltaan, Venäjän kansalaiselta Inga Rantalalta ja Suomen kansalaiselta Veli-Pekka Rantalalta. Lapsi karkasi lastenkodista ja Venäjän lapsiasiamiehen Pavel Astahovin väliintulon jälkeen lapsi palautettiin vanhemmilleen. Kesällä 2010 äiti vei lapsen isän kirjallisella suostumuksella Pietariin. Inga Rantala ei uskalla palata Suomeen, koska hän pelkää pahoinpitelysyytettä ja uutta huostaanottoa. Tässäkin Venäjän ulkoministeriö katsoo, että ihmisoikeuksien loukkaus edelleen jatkuu. Lapsen äitiä syytetään huostaanoton perusteena olleesta väitetystä rikoksesta, vaikka huostaanotto on jo peruttu. Suomi rikkoo asiassa Rantalan perheen oikeutta perhe-elämään.

Neljänneksi mainitaan Suomessa asuvan Venäjän kansalaisen Klara Sitnova-Toivosen tapaus. Klara oli määrätty venäläisen tuomioistuimen päätöksellä lapsenlapsensa huoltajaksi. Suomen sosiaaliviranomaiset ottivat epämääräisillä perusteilla lapsenlapsen huostaan ja sijoittivat laitokseen. Joululoman aikana mummo vei lapsenlapsen Pietariin sukulaisiin luokse, koska poika itse halusi sinne. Venäjän raportti huomauttaa, että lapsi on yli 12-vuotias. Poika jäi asumaan kotimaahansa äitinsä ja sukulaistensa luokse. Palauttuaan Suomeen Klara Sitnova-Toivosta syytettiin lapsikaappauksesta, mistä hänet myös tuomittiin.

Viidenneksi mainitaan Tiensuun tapaus. Venäläiseltä äidiltä otettiin syksyllä 2010 huostaan 15-vuotias tytär, joka oli yrittänyt itsemurhaa. Äidin mukaan itsemurhayritys ei liittynyt perhetilanteeseen vaan siihen, että lapsi oli joutunut seksuaalirikoksen uhriksi. Venäjän konsuliosasto tiedusteli sosiaaliviranomaisilta, miksi lapsi oli otettu huostaan vastoin äidin ja lapsen tahtoa. Suomen sosiaaliviranomaiset vastasivat, että lain mukaan jokainen itsemurhayritys on peruste huostaanotolle, eivätkä Suomen viranomaiset aio noudattaa maiden välisen konsulisopimuksen ilmoitusvelvollisuutta, mikäli toisen maan kansalaisen vapautta rajoitetaan.

Venäjän ulkoministeriön ihmisoikeusraportin Suomi-osuus lopahtaa vähän kesken ja herättääkin epäilyn siitä, että Venäjällä olisi enemmänkin sanottavaa. Mutta kun jo tässä asussa Suomen osuus on muita Euroopan maita pitempi ja vakavampi, on selvää, että sitä on jouduttu lyhentämään.

Mitä Venäjän ulkoministeriön ihmisoikeusraportista pitäisi sanoa? Suomi on selvästi ajanut itsensä vaikeaan tilanteeseen. Venäjä on nyt tiedottanut koko maailmalle, että nimenomaan Suomessa ihmisoikeustilanne on Euroopan heikoimpia ellei heikoin. Tosiasioita on mahdoton kiistää.

Taustalla on Suomen epäonnistunut diplomatia etenkin Anton Salosen tapauksessa: hyväksymällä venäläisen lapsen sieppaamisen äidiltään Venäjällä ja salakuljetuksen diplomaattiauton takakontissa Suomi tuli rikkoneeksi kerralla useimpia Suomen ja Venäjän välisiä sopimuksia. Tämä näkyi myös Venäjän reaktioissa. Silloinen ulkoministeri Stubb käytti tilannetta häikäilemättömästi hyväkseen tekemällä ihmisten yksityisasioista ulkopolitiikkaa ja syyttämällä lapsen äitiä Rimma Salosta kaikkeen yksin syylliseksi rikolliseksi, vaikka äitiä ei oltu tuomittu eikä edes syytetty.

Tapaus Antonin vanavedessä julkisuuteen nousi paljon muitakin venäläisten äitien kauhutarinoita. Suurta ihmetystä ja pahennusta Venäjällä herätti sekin, että Suomi on kieltäytynyt allekirjoittamasta Venäjän kanssa lapsen oikeuksia koskevaa kahdenvälistä sopimusta, vaikka Venäjä on jo allekirjoittanut sellaisen Yhdysvaltain ja Ranskan kanssa. Suomen mukaan olemassa olevat sopimukset riittävät, mutta Venäjän mukaan Suomi ei kykene noudattamaan niitä, joten tarvittaisiin uusi sopimus määrittelemään Suomen ja Venäjän välisiä erityistilanteita.

Uusi ulkoministeri Erkki Tuomioja ei tuonut tilanteeseen parannusta. Tuomiojan mielestä lapsiasiat ovat yksityisasioita, vaikka tosiasiassa kansainväliset sopimukset velvoittavat nimenomaan Tuomiojan toimimaan ja ottamaan kantaa ihmisoikeusrikkomuksiin. Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson on ollut venäläisten äitien ja huostaanottotilanteen suhteen täysin välinpitämätön.

Tästä ei voi tehdä muuta kuin yhden johtopäätöksen: sekä Tuomiojan että Guzenina-Richardsonin on erottava, jotta Suomi saadaan irti lukemattomille ihmisille syvää kärsimystä aiheuttavasta tilanteesta. On saatava remmiin uudet ihmiset, jotka pystyvät ratkaisemaan tilanteen.

JOHAN BÄCKMAN
Oikeussosiologian dosentti
Helsingin yliopisto

Venäjän ulkoministeriön ihmisoikeusraportin voi ladata täältä:
http://www.mid.ru/bdomp/brp_4.nsf/9f9f2a6497b5822f43256a2900463456/2b4694cd44b6411e44257974003e49c4/$FILE/%D0%94%D0%BE%D0%BA%D0%BB%D0%B0%D0%B4.pdf

THE BRONZE SOLDIERS ARE COMING!

2011-12-23T03:36:00.001-08:00

THE BRONZE SOLDIERS ARE COMING! The Bronze Soldier grave monument, depicting an Estonian Red Army soldier mourning his fallen comrades, was erected in 1947 in honor of the liberation of the city of Tallinn from Nazi occupation. In April 2007, the Estonian defense forces annihilated the monument and vandalized the graves, resulting in riots called the Bronze Night, and the unresolved murder of a young Russian freedom fighter, Dmitri Ganin. This is how the Bronze Soldier statue became known by millions as the eternal symbol of the anti-fascist fight for humanity. Prize of one 125 mm miniature soldier is 20 euros + delivery. Please send your order to exiron at gmail dot com.

Mitä Venäjän duuman vaaleissa todella tapahtui? Dosentti Johan Bäckmanin matkakertomus 2.–5.12.2011.

2011-12-09T03:29:00.000-08:00

Mitä Venäjän duuman vaaleissa todella tapahtui?

Dosentti Johan Bäckmanin matkakertomus 2.–5.12.2011.

Matkustin viime perjantaina Venäjälle ainoana suomalaisena, Venäjän keskusvaalilautakunnan akkreditoimana virallisena vaalitarkkailijana. Minulla oli pääsy keskusvaalilautakuntaan, lehdistökeskuksiin ja äänestyspaikoille, missä oikeuteni oli esittää kysymyksiä ja tarkkailijan tehtäviin liittyviä vaatimuksia. Matkan aikana en nähnyt yhtäkään suomalaista vaalitarkkailijaa ehkä toimittajaa. Tapasin runsaasti länsimaisia vaalitarkkailijoita mm. Yhdysvalloista, Isosta Britanniasta, Belgiasta, Virosta jne. ja kävin heidän sekä muiden (toimittajien, diplomaattien, virkamiesten, kansalaisjärjestöaktiivien, vaalitoimitsijoiden, äänestäjien) kanssa keskusteluita. Tarkkailin äänestyksen ja ääntenlaskennan ohessa venäläistä ja länsimaista, etenkin suomalaista mediaa ja vaalikampanjointia. Raportoin tapahtumista Facebookiin ja annoin haastatteluita medioille.

Venäjän duuman vaalien suuri uutinen oli väitetty vaalien väärentäminen, vaikka tosiasiassa kysymys oli vaalitarkkailun väärentämisestä eli valtavalla länsirahoituksella toteutetusta Venäjä-vastaisesta informaatiosodasta, jolla vaalitulos leimattiin vääristellyksi köykäisin perustein jo etukäteen, mikä vaalien jälkeen huipentui yritykseksi lietsoa Venäjälle epäjärjestystä. Kysymyksessä on ulkomailta suurella rahalla johdettu informaatiosota, jonka ainoana tavoitteena on Venäjän demokratian horjuttaminen ja yhteiskunnan suistaminen kaaokseen.

Tosiasiassa vaalit menivät hyvin, Venäjän kansa sai tahtonsa läpi ja oppositio voitti. Riippumattomat kansainväliset tarkkailijat arvioivat rikkeet vähäisiksi.

Venäjän vaalit olivat yhdet maailman suurimmista: 108 miljoonaa äänestäjää valitsi edustajansa 450-jäseniseen Venäjän parlamentin eli liittokokouksen alahuoneeseen eli duumaan. Äänestysprosentti oli yli 60 eli selvästi korkeampi kuin Suomen vastaavien eurovaalien äänestysprosentti, joka oli viimeksi 40.

Vaalikelpoisia puolueita oli seitsemän: Yhtenäinen Venäjä, Oikeudenmukainen Venäjä, Venäjän kommunistinen puolue (KPRF), Venäjän liberaalidemokraattinen puolue (žirinovskilaiset, LDPR), Patrioottinen Venäjä, Oikea asia ja Jabloko. Asetelma säilyi, sillä neljä ensiksi mainittua uusi paikkansa duumassa. Suuri osa puolueista on luonteeltaan patrioottis-oikeistolaisia. Yhtenäinen Venäjä on paitsi puolue, myös valtiollinen megaprojekti. Se sai yli 30 miljoonaa ääntä. Varsinaisia vasemmistolaisia puolueita eivät ole kuin kommunistit ja sosialidemokraattinen Oikeudenmukainen Venäjä, jonka tunnetuin edustaja on Venäjän parlamentin ylähuoneen eli liittoneuvoston eli senaatin entinen puhemies Mironov. Nyt oppositio sai paljon lisää paikkoja ja merkittävää uutta vaikutusvaltaa Venäjän politiikassa.

Venäjän vaaleissa äänestetään vain yhtä puoluetta. Ne on merkitty leimamerkillä varustettuun viralliseen äänestyslomakkeeseen. Siihen kirjataan kuulakärkikynällä ruksi oman puolueen kohdalle ja lomake pudotetaan uurnaan. Äänestäjillä oli siis seitsemän vaihtoehtoa. Aiemmin Venäjän vaaleissa käytetty vaihtoehto ”kaikkia vastaan” ei ollut käytössä. Keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Vladimir Tšurov sanoi lehdistötilaisuudessa, että vaihtoehto ”kaikkia vastaan” olisi epäoikeudenmukainen, koska ääni kuitenkin menisi jonkun puolueen eduksi.

Suomessa vaalit ovat epäluotettavammat kuin Venäjällä: meillä äänestetään aina lyijykynällä, joka antaa ainakin teoriassa mahdollisuuden äänen muuttamiseen kumia käyttämällä. Vaalilipuke on Suomessa yksinkertainen lappu, jonka aitoutta on mahdoton tarkistaa, koska siitä puuttuu valtion leimamerkki tai muu aitouden osoittava tunnus. Näin ollen Suomessa kuka tahansa voi helposti painattaa omia äänestyslippujaan. Suomessa vaalilipukkeeseen merkitään numero, joka aiheuttaa paljon epäselvyyksiä ihmisten huonon käsialan takia. Näitä epäselviä tilanteita voidaan sitten tulkita eri intressien mukaan. Numero sinällään voi antaa myös mielikuvan paremmuusjärjestyksestä.

Nämä Suomen ongelmat jo osoittavat, että vertailussa Venäjällä vaaleihin ja demokratiaan suhtaudutaan paljon vakavammin kuin Suomessa, missä vaalijärjestelmä on vielä melko alkeellinen. Mutta tunnettiinhan Venäjällä demokratia jo muinaisena vetše-systeeminä ennen kuin suomalaiset edes ymmärsivät olevansa suomalaisia.

Venäjällä oli käytössä myös sähköinen äänestyslaite KOIB, lyhenne sanoista ”äänestyskaavakkeen käsittelylaitteisto”. Se on käytännössä suurikokoinen uurna, joka skannaa äänestyskaavakkeen eli rekisteröi minkä puolueen kohdalle ruksi on merkitty. Laite on hyvin yksinkertainen, mutta sen käytössä ilmenneiden tilanteiden varalta toimitsijoille annettiin kaksi viikkoa kestävä koulutus. KOIB-laitetta käyttävissä vaalihuoneissa niitä oli aina kaksi kappaletta siltä varalta, että toinen menee epäkuntoon. Lisäksi paikalla oli vara-akku. KOIB-laitteita oli käytössä kaikkialla Venäjällä runsaasti ja Vladimir Tšurovin ilmoituksen mukaan sähköiseen äänestykseen siirrytään kokonaan vuonna 2015. Esittelyssä oli myös kokonaan elektroninen äänestyslaite.

Katso kuvaamani video KOIB-laitteesta:

Suomesta ei saatu Venäjän vaaleihin yhtäkään tarkkailijaa johtuen ilmeisesti siitä, että vaaleista maalattiin Suomen medioissa erittäin kielteinen, suorastaan vihamielinen kuva. Havaitsin, että kutsu vaalitarkkailijaksi Venäjälle herätti kansanedustajissa ja kunnallispoliitikoissa lähinnä kauhunsekaista epäluuloa ja pelkoa. Suomen Kuvalehdessä julkaistiin iso juttu, jossa väitettiin täysin perättömästi, että Putin kielsi opposition osallistumisen vaaleihin, vaikka tosiasiassa oppositio oli vaalien ennakkosuosikki ja lopulta voitti vaalit! Samassa Suomen Kuvalehdessä julkaistiin täysin valheellinen tieto siitä, että Putin muka omistaa puolet eräästä yrityksestä. Lehti joutuikin hyvin poikkeuksellisesti julkaisemaan valhetietoon oikaisun.

On selvää, että kun Suomen media on tuominnut vaalit jo etukäteen, vaalipäivänä ei ole enää paljoa uutisoitavaa. Journalismin etiikan kannata on kuitenkin erikoista, että joku tapahtuma uutisoidaan jo etukäteen. Selvää kuitenkin on se, että Suomen politiikassa esiintyville on tärkeätä antaa itsestään hyvä kuva Suomen medioille. Venäjän vaalien tarkkaileminen olisi antanut Suomen medioille huonon kuvan, olisihan se ollut osoitus siitä, että tarkkailija pitää myös vaalien onnistumista mahdollisena tai vähintään toivottavana. Osallistuminen vaalitarkkailuun siis asettaisi kotimaan median etukäteiset väitteet ikään kuin kyseenalaiseksi.

Suomen medioissa markkinoitiin Venäjän entisen varapääministerin Boris Nemtsovin vetämää sekavaa joukkoa mukamas ”Venäjän demokraattisena oppositiona”, vaikka se ei ole mikään oppositio ja kaikkein vähiten demokraattinen. Nemtsovin vetämän ja pääosin ulkomaalaisrahoitteisen joukon päätarkoitus onkin vaalien häiriköiminen ja Venäjän yhteiskuntarauhan horjuttaminen keinolla millä hyvänsä. Tämän valeopposition johdossa ovat Nemtsovin ohella entinen syrjäytetty pääministeri Kasjanov, amerikkalainen sakkimestari Garri Kasparov ja vankilassa istunut uusnatsi Eduard Limonov, joka tunnetaan kansallissosialistisen uusnatsipuolueen ”kansallisbolshevikkien” eli limonovilaisten perustajana ja tärkeimpänä aktivistina. Tämän joukon mielenterveyttäkin sopii arvuutella. Venäjällä heillä ei ole mitään todellista kannatusta eikä puoluetta, mutta länsimediassa heitä propagoidaan heidän omalla termillään ”Venäjän demokraattisena oppositiona”, vaikka he eivät edusta Venäjää, eivät demokratiaa eivätkä oppositiota. Venäläisessä sivistyneesssä poliittisessa journalismissa puhutaan usein kauniisti ”järjestäytyneestä oppositiosta” (kommunistit, žirinovskilaiset) sekä ”järjestäytymättömästä oppositiosta” (Nemtsov, Kasjanov, Limonov), vaikka viimeksi mainittua pitäisi kuvata siis lähinnä valeoppositioksi.

Nemtsovin taktiikkana onkin yllyttää vähäisiä kannattajiaan laittomiin mielenosoituksiin, jolloin väistämättömät pidätykset voidaan kätevästi esittää länsimediassa mukamas oppositioon kohdistettuna poliittisena sortona. Venäjällä mielenosoitukseen tarvitaan aina viranomaisten lupa (lukuun ottamatta yhden henkilön mielenosoituksia). Nemtsov on tukijoukkoineen järjestänyt laittomia mielenosoituksia joka kuun 31. päivänä ja tullut yleensä pidätetyksi. Hänelle tuomittiin viimeksi myös parin viikon vankeusrangaistus, ja tällä hetkellä hän on ilmeisesti uudelleen tyrmässä. Äänestyspäivänä Nemtsov kävi äänestyspaikalla, mutta sotki äänestyskaavakkeen punavärillä ja esitteli sitä medioille. Hän ei antanut henkisesti tasapainoista vaikutelmaa. Joka äänestyspaikalla onkin lääkäri, joka toivottavasti kävi tarkistamassa Nemtsovin kunnon.

Nemtsovin tärkein suomalainen kannattaja on Heidi Hautala, joka on myös rahoittanut Nemtsovia perustamansa ”suomalais-venäläisen kansalaisfoorumin” kautta. Hautala oli aluksi foorumin puheenjohtaja, kunnes tehtävään nousi nykyisen ulkoministeri Tuomiojan erityisavustaja Tarja Kantola, joka duuman vaalien alla uhosi "arabikevään leviävän nyt Venäjälle" ja piti Yhtenäisen Venäjän odotettavissa olevaa tappiota "toivon merkkinä". Heidi Hautala on osallistunut Venäjällä laittomiin mielenosoituksiin Nemtsovin kanssa. Merkille pantavaa on sekin, että ministeri Hautalan Facebook-profiilikuvassa esiintyy Boris Nemtsov.

Nemtsovin ja hänen valeoppositionsa varsinaisena taktiikkana on lietsoa Venäjälle niin sanottu värivallankumous, samanlainen kuin Ukrainan ”oranssi” vallankumous loppuvuonna 2004. Kaava on seuraava: lietsotaan massiivisella informaatiosodalla hallituksen ja vaalien vastaista mielialaa, julistetaan vaalit väärennetyiksi ja saadaan ihmiset uskomaan väitteeseen, järjestetään vaali-iltana valtava joukkokokous, joka julistaa vaalituloksen vääräksi ja ilmoittaa saamastaan ulkomaiden tuesta uusille vaaleille. Jos kysymyksessä ovat presidentin vaalit, joukkokokouksessa voidaan perustaa myös väliaikainen hallitus ja ilmoittaa joidenkin ulkomaiden sille jo antamasta tunnustuksesta.

Värivallankumousta yritettiin viimeksi Valko-Venäjän Minskissä huonoin tuloksin. Suomalaistenkin monin tavoin tukema Valko-Venäjän valeoppositio, jota johtaa Suomessa pitkään oleskellut Vladimir Nekljajev, yritti Minskissä vallankaappausta yllyttämällä kansaa laittomaan mellakkaan ja joukkokokoukseen. Siellä tarkoitus oli julistaa vaalit laittomiksi, muodostaa väliaikainen hallitus ja vallata hallitusrakennus. Mellakkapoliisit estivät hankkeen ja suurin osa kapinallisista istuvat nyt vankilassa. Länsimediassa tapahtumat tietysti diktaattorin masinoimana sortona demokraattista oppositiota vastaan, mutta ihan läpi tämä versio ei mennyt. Suomella oli tässäkin värivallankumouksessa erityinen rooli, koska Valko-Venäjän kapinalliset ovat vuosien varrella saaneet Suomesta monenlaista rahoitusta ja tukea. Nyt vankeustuomiota kärsivän Vladimir Nekljajevin tytär Jeva Nekljajeva on Suomen kansalainen ja kiersi jonkin aikaa maailmaa eräänlaisena Valko-Venäjän ”väliaikaisen hallituksen” ulkoministerinä. Erikoista on se, että Suomen eduskunnan tiloissa järjestettiin Valko-Venäjän kapinaa tukeva tilaisuus, jossa kumouksellisille varauksettoman tukensa ilmaisivat Pekka Haavisto ja ulkoministeriön virkanainen Nina Vaskunlahti. Heidän mukaansa kumousta ei kuulemma olisi saanut tukahduttaa vaan istuva presidentti olisi pitänyt syöstä vallasta ja vaalitulos mitätöidä, eli syöstä Valko-Venäjä sisällissotaan. Tukijärjestönä toimi tässäkin em. ”suomalais-venäläinen kansalaisfoorumi”, joka on perustettu Venäjän, Valko-Venäjän ja Tšetšenian yhteiskuntajärjestyksen horjuttamiseksi ja vaalien sabotoimiseksi.

Mainitaakoon, että osa ”suomalais-venäläisen kansalaisfoorumin” aktivisteista on Venäjän turvallisuusviranomaisten toimesta liitetty Venäjän ja IVY-maiden maahantulokieltolistalle henkilöinä, jotka vaarantavat näiden maiden turvallisuuden.

Näine mietteineni siis istahdin perjantaina puolityhjään Moskovan koneeseen. Aeroflotin lentoemännät, joiden pukuja somat sirpit ja vasarat koristavat, tervehtivät minua ystävällisesti. Perillä Moskovassa majoituin hotelliin, aamulla olisi aikainen herätys ja akkreditointi kansainväliseksi vaalitarkkailijaksi.

Vaalipäivän aamuna kohtasi hotellin aulassa suuren joukon ranskaa puhuvia vaalitarkkailijoita, huomasin että joukossa oli joku brittikin. Moskovan keskustassa kansainvälisessä lehdistökeskuksessa sain kansainvälisen (ulkomaisen) vaalitarkkailijan henkilökortin numero 615, joka oikeuttaa pääsyn äänestyspaikoille ja vaalilautakuntiin. Henkilökortin mukaan olin virallinen keskusvaalilautakunnan hyväksymä ulkomaalainen vaalitarkkailija Suomesta.

Aloitin tutustumisen muihin vaalitarkkailijoihin. Erityisen kiinnostunut olin amerikkalaisista ja brittiläisistä tarkkailijoista, leimaahan juuri länsimedia Venäjän vaalit epärehellisiksi. Olin todella yllättynyt, kun sekä amerikkalainen asianajaja G. Kline Preston että brittiläinen äärioikeistolainen meppi Nick Griffin alkoivat selittää minulle laajasti, miten Venäjän vaalijärjestelmä näyttää paljon oikeudenmukaisemmalta kuin heidän oman maansa systeemi. Tein molempien kanssa aiheesta videohaastattelut paikan päällä

Katso kuvaamani Prestonin ja Griffinin haastattelut:

Belgiasta oli saapunut useampi äärioikeistolaisen ja muslimivastaisen puolueen edustaja, jotka selostivat pitkään vaatimuksiaan Belgian hajottamiseksi ja osien liittämiseksi Hollantiin uuden flaamivaltion luomiseksi. Nick Griffin ja flaamit olivat kiinnostuneita perussuomalaisista ja selostinkin heille Jussi Halla-ahon ja heidän maanmiehensä Freddy van Wontergehmin ympärillä vellovia skandaaleita. Hauskuuttakin riitti, kun Belgian äärioikeistolainen flaamitarkkailija Johan Deckmyn sekoitettiin jossakin verkkolehdessä minuun.

Tärkeä ase suomalaisten masinoimassa Venäjän demokratian vastaisessa informaatiosodassa on "The Moscow Times", Sanoma-konsernin hallitsema lehti, joka julkaisee Venäjä-vastaista propagandaa selkoenglanniksi. Helsingin Sanomat sitten siteeraa tätä oman yhtiön lehteä muka ainoana riippumattomana venäläisenä mediana. Lounaspöydässä brittitarkkailijakin ihmettelee The Moscow Timesin jyrkkää Venäjä-vastaista kirjoittelua. Hän on myös varta vasten raapustanut paperilapulle tikkukirjaimin nimen ”AATOS ERKKO” ja kysyy minulta, tunnenko minä kyseisen henkilön. Brittitarkkailija tiedustelee, kuuluuko Erkko Bilderberg-klubiin.

Selostan britille, että The Moscow Times on suomalainen lehti, joten sen propaganda on suomalaista, ja liittyy niin sanottuihin Erkon sotiin. Vuonna 1939 alkanut talvisota tunnetaan Suomessa kansan keskuudessa Erkon sotana, koska ulkoministerinä toimiessaan Erkko esti kaikki normaalit neuvottelut Neuvostoliiton kanssa, vaikka Stalin tarjosi melko vähäisille aluevaatimuksilleen vaihtokaupaksi suurta maa-aluetta Itä-Karjalasta, eikä vaatinut edes Viipuria. Kun talvisodan yksi pommi sitten osui Erkon kotitaloon, luuli hän, että venäläiset tähtäsivät tahallaan häneen. Viime vuodet Erkko on käynyt lehtineen pahasti epäonnistunutta informaatiosotaa Suomen liittämiseksi Natoon. Britti kuuntelee kiinnostuneena, tämä kaikki on hänelle uutta.

Venäjän keskusvaalilautakunta on kivenheiton päässä lehdistökeskuksesta. Poikkean sinne omia aikojani, seuraan puheenjohtaja Vladimir Tšurovin lehdistötilaisuutta ja otan ylös perusasioita. Vaaleissa on 3 001 ehdokasta, yli 44 000 olisi halunnut ehdolle. Vuoden 2007 duuman vaaleissa halukkaita oli vain runsas 12 000.

Venäjän 1-kanava haluaa minulta lausunnon. Sanon kameralle mielipiteeni siitä, että nämä vaalit tuntuvat kiinnostavan monissa länsimaissa enemmän kuin niiden omat vaalit. Lausuntoni lähetetään pian valtakunnan televisiossa ykköskanavalla.

Joudun heti räikeän ja valheellisen informaatiosodan uhriksi. Venäjän nykyhallintoa hysteerisesti vastustava suomalainen aktivisti Jukka Mallinen, joka on myös ”suomalais-venäläisen kansalaisfoorumin” perustaja ja jäsen, kirjoittaa kaikille avoimeen Facebook-seinäänsä seuraavan päivityksen: ”Bäckman kehui jo Moskovan televisiossa vaalien suurenmoisuutta ja rehellisyyttä”.

Tosiasiassa en ollut lausunut mitään sellaista. Vaikka Suomen lehdistö oli arvioinut vaalit jo etukäteen, se ei tarkoita, että minunkin pitäisi tehdä samoin. Mallinen osaa riittävästi venäjää ymmärtääkseen, että sanoin televisiossa Venäjän vaalien herättävän länsimaissa suurta mielenkiintoa. Itse vaaleja en ryhtynyt etukäteen arvioimaan.

Pian Mallinen jatkoi valheiden levittämistä ja kirjoitti Facebook-seinälleen: ”Nyt se selvisi: Johan Bäckman on vaalitarkkailija Uzbekistanin ja Kiinan edustajana”. Tosiasiassa vaalitarkkailullani ei ollut mitään tekemistä Uzbekistanin eikä Kiinan kanssa. Olin tietysti Suomen edustaja, kuten vaalitarkkailijan kulkulupanikin kertoo. Mutta Mallisen kirjoitukset todistavat, kuinka epärehellistä vaalitarkkailun vääristely on.

Olen kiinnostunut siitä, keitä vaalien ehdokkaat ovat. Missä on vaalien ehdokkaiden luettelo? Saankin sellaisen sattumalta haltuuni ja havaitsen, että tabloid-kokoinen 200-sivuinen julkaisu sisältää kaikkien noin 3 001 ehdokkaan henkilötiedot, yksityiskohtaiset tiedot heidät varallisuudestaan sekä tiedot puolueiden rahoituksesta. Tällaista avoimuutta on turha odottaa esimerkiksi Suomessa, missä vielä vähän aikaa sitten kaikki kansanedustajat rikkoivat systemaattisesti vaalirahoituslakia. Suomessa ei liioin julkaista ehdokkaiden pankkitilien saldoja.

Duuman vaalien ehdokkaat ovat vaikuttavaa väkeä: maailmankuuluja urheilijoita, amiraaleja, kenraaleja, nobelisteja, kirjailijoita, näyttelijöitä, sakkimestareita, kosmonautteja yms. Kommunistien ehdokaskärki on komea: puoluejohtaja Zjuganov, amiraali Komojedov, nobelisti Alferov, naiskosmonautti Savitskaja jne.

Yhtenäisen Venäjän ehdokkaita ovat mm. presidentti Medvedev, Tšetšenian presidentti Kadyrov, laulaja Kobzon, hätätilaministeri Šoigu, taitoluistelijatar Berežnaja, journalisti Reznik, Seliger-leirin päällikkö Kostunov, näyttelijä Maškov, painija Valujev, presidentinhallinnon päällikkö Naryškin, tennistähti Safin, painija Karelin, Eremitaašin johtaja Piotrovski ja satoja muita.

Koska kaikkien ehdokkaiden varallisuudesta on julkaistu yksityiskohtaiset tiedot, ensimmäisenä mielenkiintoa herättää tietysti istuvan presidentti Medvedevin varallisuus. Listan mukaan Medvedevin tulot ovat 3,4 miljoonaa ruplaa ja hän omistaa Moskovassa 367,8 neliön asunnon sekä kaksi autotallia kooltaan 16,2 ja 16,3 neliötä. Presidentti omistaa kaksi autoa: Volga Gaz-21 vuosimallia 1962 ja Pobeda Gaz-20 vm. 1948. Ehkäpä presidentin museoautot tarjoavat nostalgiaa vapaa-aikaan. Luettelon mukaan presidentti Medvedevillä on neljä pankitiliä, joilla on rahaa seuraavasti: Bank VTB Severo-Zapad 771 590 ruplaa, Alfa Bank 71 200, Sberbank 540 369, Bank VTB 2 883 540.

Venäjän nuorin kansanedustaja Robert Schlegel (s. 1984) on hänkin ehdokkaana. Tuloja Robertilla on noin 2 miljoonaa ruplaa ja menopelinä Alfa Romeo 159 vm. 2007.

Entäs kaikkien suomalaisten tuntema mestaripainija Aleksandr Karelin? Tulot ovat 4,3 miljoonaa ruplaa, lisäksi hän nauttii Venäjän Sankarin arvonimen oikeuttamaa kuukausittaista eläkettä. Hänellä on mökkipalstat Altaissa ja Novosibirskissä. Kulkupelejä Karelinilla on listan mukaan useita: kolme mersua, kaksi miniä, yksi Toyota, Volga, venäläinen Tiikeriksi kutsuttu jeeppi Gaz-233011, yksi Harley Davidson vm. 1995 ja kolme mönkijää. Rahaa Karelinilla on kolmella pankkitilillä ja lisäksi Sibirski bogatyr -firman osakkeita. Näin siis kansanedustajaehdokkaiden virallinen luettelo.

Duuman vaaleissa oli noin 700 ulkomaalaista vaalitarkkailijaa kymmenistä eri maista. Tarkkailun osalta vaalit olivat tällä kertaa paljon avoimemmat kuin esimerkiksi vuonna 2007. Nyt mukana on myös ETYJ-tarkkailijoita, vaikka heihin ei suhtauduta kovin suopeasti. ETYJ-tarkkailijat eivät työskentele avoimesti ja on yleisesti tiedossa, että heillä on negatiivinen ennakkoasenne.

Yleisesti ottaen ulkomaiset tarkkailijat edustavat lukuisia erilaisia ulkomaisia ja kotimaisia järjestöjä, lisäksi äänestyspakoilla sadat tuhannet kotimaiset Venäjän valtapuolueiden edustajat tarkkailevat äänestystä.

Länsimediassa ja Sanoman omistamassa The Moscow Timesissa amerikkalaisrahoitteinen Golos-järjestö esitellään ainoana riippumattomana tarkkailujärjestönä, vaikka tosiasiassa se on propagandajärjestö. Sen tehtävänä on vaalitarkkailun väärentäminen eli leimata vaalit kokonaisuudessaan väärennetyiksi heppoisin perustein. Yhdysvaltain ulkoministeriö maksaa Golosille siitä, että Venäjän vaaleista luodaan tietynlainen kuva, Golosin johtajan tietokoneelta otettu sähköposti kertoo. Venäjällä järjestöä pidetään yleisesti epärehellisenä ja suorastaan maanpetoksellisena. Putin kutsui sen työntekijöitä juudaiksi ja NTV esitti vaalien alla Golos-järjestöstä vaikuttavan dokumenttielokuvan, jossa järkyttävällä tavalla paljastettiin sen epärehellinen myyräntyö. Golos värvää ihmisiä kertomaan valheita Venäjän vaaleista. Golos sai myös sakot laittomasta vaalikampanjoinnista. Helsingin Sanomat kuitenkin kehuu Golosia.

Ulkomaiset vaalitarkkailijat eivät tarkkaile vaaleja vain Moskovassa, vaan jalkautuvat äiti-Venäjän ei puolille. Vasta nyt saan kuulla oman valvontapaikkani: se on Ufa, Bashkirian tasavallan pääkaupunki vajaa pari tuhatta kilometriä Moskovasta kaakkoon. Aikaeroa Moskovaan on kaksi tuntia ja Suomeen neljä tuntia. Ufassa äänestäjiä on kolme miljoonaa eli saman verran kuin Suomessa.

Eikun kentälle ja pian iltakone laskeutuu Ufaan, meitä tervehtivät soma talvi ja huurteiset kuusipuut sekä paikallinen ulkoministeri eli Bashkirian presidentinhallinnon ulkosuhteista vastaava virkamies. Saamme kuulla, että vaalipäivänä aamuherätys on varhain, Suomen aikaa jo kello 2 aamulla! Minua kuitenkin onnisti toisin kuin belgialaisia, jotka lennätettiin Siperiaan. Siellä he kärsivät vieläkin suuremmasta aikaerosta, eivätkä pystyneet nukkumaan juuri ongelmaan. Matkakumppanini on konkari ja ilmoittaa selviänsä tunnin yöunilla.

Sitten töihin. Aamuvarhaisella aloitamme kierroksen keskustan äänestyspaikalta ja kiertelemme päivän mittaan tukun vaalihuoneita. Jokaisella äänestyspaikalla täytetään tarkkailulomake, johon mahdolliset havaitut rikkeet pitää kirjata. Tällaisia rikkeitä ovat esimerkiksi mikä tahansa vaalikampanjointi, joka on Venäjällä vaalirauhan takia kielletty useita päiviä ennen äänestyspäivää. Äänestäjän on esitettävä passinsa ja mahdollinen ns. poissaolevan äänestäjän kortti on kerättävä äänestyksen yhteydessä pois. Tarkkailijan tehtävä on siis yleisen järjestyksen ja laillisuuden valvonta. Jokaisella äänestyspaikalla istuu joukko Venäjän eri puolueiden omia vaalivalvojia koko päivän. Heiltä on hyvä tiedustella havaintoja.

Huomio kiinnittyy hyvin käytännöllisiin seikkoihin. Bashkirian keskusvaalilautakunnan operaatiohuoneessa suurin osa kuuman linjan puhelimen kysymyksistä on tiedusteluja oman äänestyspaikan sijainnista. Äänestyspaikkoja on runsaasti, koska asutus on maaseutuvaltaista. Jokaisella äänestyspaikalla on paikalla lääkäri tai sairaanhoitaja. Lisäksi sivuhuoneessa on maksullinen buffetti eli kauppa, josta voi ostaa lämpimiä juomia, piirakoita ja leivonnaisia (se on kuulemma ”neuvostolainen perinne”).

Jokaisella äänestyspaikalla on paljon tilaa, useita toimitsijoita, sekä verhoilla varustetut kopit, joiden sisällä on pöytä, lamppu ja kynä. Vaaliuurna sijaitsee vaalihuoneen keskipisteessä kaikkien silmien alla. Uurna on usein myös läpikuultava, joten aamulla sen voi helposti varmistaa tyhjäksi. Valtion leimamerkillä varustettuja äänestyskaavakkeita pidetään lukitussa paikassa, joka on vastaavan toimitsijan vastuulla.

Otan videohaastattelun Elinalta, LDPR-puolueen vaalitarkkailijalta. Hän katsoo vaaliuurnaa ja laskee, montako lomaketta sinne pudotetaan. Jokaisen lomakkeen kohdalla hän merkitsee ruksin paperiin. Illalla hän aikoo tarkistaa, vastaako uurnasta löytyneiden lomakkeiden määrää hänen ruksejaan. Elina ilmoittaa myös tarkistavansa, ettei kukaan käytä äänestämisessä lyijykynää. Kun kerron, että meillä Suomessa äänestetään aina lyijykynällä, kukaan ei usko minua.

Katso Elinan videohaastattelu:

Eräällä äänestyspaikalla puolueiden tarkkailijat kertovat estäneensä vaalirikkeen, yhden henkilön tekemän yrityksen työntää useampia äänestyskaavakkeita uurnaan. Keskustelemme tapahtumasta ja arvioimme, että tapaus saattoi myös olla yritys mustamaalata jotakin puoluetta. Onneksi lukuisat silmäparit tarkkailevat uurnaa ja äänestystä koko päivän, joten yritys pystyttiin estämään. Välikohtaus on kuitenkin todiste siitä, että vaaleja yritetään häiritä.

Lehdistä saatujen tietojen mukaan Aamulehden, Ilta-Sanomien ja suomalaisomisteisen The Moscow Timesin toimittajat oli jouduttu poistamaan äänestyspaikoilta epäillyn häiriköinnin vuoksi. Omituista, että juuri suomalaisten lehtien toimittajia epäillään vaalihuoneiden häiriköinnistä. Venäjällä vaalirauha (kaikelta vaalikampanjoinnilta rauhoitettu vaalipäivä ja sen alusaika) ovat tärkeitä asioita. Ufassa monella äänestyspaikoilla on toimittajia, jotka esiintyvät tahdikkaasti vaalirauhaa kunnioittaen. Ainakin yhdessä äänestyspaikassa toimittajat päivystävät vaalitarkkailijoiden rinnalla. Kaikilla äänestyspaikoilla turvallisuudesta vastaa poliisi, joka yleensä seisoo tahdikkaasti varsinaisen vaalihuoneen ulkopuolella eteisessä. Suomalaisten toimittajien ennakkoasenne on äärimmäisen vihamielinen, joten heidän käytöksensä on helppo tulkita pelotteluksi tai uhkailuksi.

Kun yhtäkkiä muistan, että Bashkiriassa virallisia kieliä ovat myös bashkiiri ja tataari, keksin vaatia nähtäväkseni äänestyslomakkeet myös bashkiirin ja tataarin kielillä. Ovatko vähemmistöjen oikeudet siis kunnossa? Johtava vaalitoimitsija käy heti noutamassa lukitusta kassakaapista äänestyskaavakkeet, yhden bashkiirin ja yhden tataarin kielillä. Molemmissa on samat tiedot myös venäjäksi. Saan kuulla, että sellaiset annetaan äänestäjille pyynnöstä. Ufassa niitä ei kuitenkaan juurikaan pyydetä, mutta maaseudulla äänestäminen bashkiirin tai tataarin kielellä on yleisempää.

Vaalipäivä huipentuu lehdistötilaisuuteen Bashkirian keskusvaalilautakunnassa. Eräs naistoimittaja tiedustelee tietoon tulleista rikkeistä. Tiedustelen häneltä, mitä rikkeitä hän tarkoittaa, mutta nainen ei pysty konkretisoimaan. Sitten hän kertoo, että keskusvaalilautakuntaan on tullut 16 valitusta. Ihmettelen valitusten vähäistä määrää, sillä vaalihuoneita on monta sataa. Kerron, että rikkeestä voi ilmoittaa kuka tahansa ja joku voi myös tehtailla rikeilmoituksia, mutta että kaikki ilmoitukset pitää tutkia. Kukaan ei kuitenkaan pysty esittämään minulle mitään konkreettista näyttöä rikkeistä. Minun käsitykseni mukaan vaalit menivät hyvin ja rauhallisesti, muutamia harvoja provokaatioita lukuun ottamatta.

Golos-järjestö jatkaa hysteeristä Venäjän demokratian vastaista propagandaansa ja levittää Internettiin YouTube-videoita väitetyistä rikkeistä. Hauskin on video, jossa kuvaaja käy pyyhkimässä kumilla vaalihuoneen kuulakärkikynän kirjoitusta. Helposti pyyhittävän kynän käyttö on kuulemma vakava rike, mutta tällähän perusteella kaikki Suomen vaalit voitaisiin mitätöidä. Videot ovat tökeröitä ja epämääräisiä, eikä kukaan voi tarkistaa niiden todenperäisyyttä. Kysymys on näiden vaalien erikoisuudesta: vaalitarkkailun väärentämisestä massiivisella informaatiosodalla. Se aloitettiin jo ennen vaaleja, kun länsimedia uutisoi Venäjän vaalit muka väärennetyiksi jo ennen kuin vaaleja ehdittiin edes pitää.

Suomen medioiden kuva näistä vaaleista oli moninkertainen törkeä väärennös. Tarkoituksena oli yleisen länsimaisen linjan mukaisesti väärentää nimenomaan vaalitarkkailu jo ennen vaalien pitämistä. Vaalit leimattiin vilpillisiksi ilman mitään näyttöä, myöhemmin näytöksi kelpasi joukko todella epämääräisiä ja köykäisiä YouTube-tallenteita, joiden tekoajasta ja -paikasta kenelläkään ei ole varmuutta. Suomen tietotoimisto uutisoi ennen vaaleja Levada-keskukseen viitaten, että venäläiset pitävät vaaleja pelkkänä teatterina ja äänestysprosessi jää alhaiseksi. Tosiasiassa äänestysprosentti oli poikkeuksellisen korkea.

Kaikkein törkeimpään valheeseen syyllistyi Suomen Kuvalehti ja sen toimittaja Teppo Tiilikainen, jonka toimenkuvaan kuuluu väärien tietojen levittäminen Venäjästä. Vaalien alla Tiilikainen kirjoitti: ”Pääministeri Putin ja presidentti Dmitri Medvedev ovat kieltäneet oppositiopuolueiden osallistumisen joulukuun 4. päivänä pidettäviin parlamenttivaaleihin.” Herääkin kysymys, miten Suomen Kuvalehti uutisoi Venäjän oppositiopuolueiden murskavoiton parlamenttivaaleissa? Ja miten presidentti ja pääministeri voisivat (yhdessä?) kieltää jonkun puolueen osallistumisen vaaleihin? Suomen Kuvalehti ihme kyllä nöyrtyi omassa lehdessään oikaisemaan törkeimmät valheensa, kuten perättömän väitteet Putinin osakeomistuksista. Nyt SK onkin ollut Venäjän vaaleista ihmeellisen hiljaa.

Kun Suomen media leimasi vaalit etukäteen Yhtenäisen Venäjän väärentämiksi ja opposition osallistumisen muka kielletyksi, opposition yllättävä vaalivoitto sai viestimet jakomielitautiseen tilaan. Nyt vaalitulosta kuvattiin samaan aikaan sekä oikeaksi että vääräksi. MTV3:n uutinen on hyvä esimerkki: ”Putinin tukipuolue Yhtenäinen Venäjä kärsi viikonvaihteen vaaleissa suuren tappion. Vaalit on leimattu vilpillisiksi ja niitä vastaan osoitettiin eilen mieltä Moskovassa.” Tuosta on mahdoton sanoa, mitä toimittaja loppujen lopuksi tarkoittaa. Tarkoittaako MTV3, että Yhtenäinen Venäjä väärensi oman tappionsa? Venäjän demokratian vastustajat lietsoivat käsitystä, jonka mukaan Yhtenäisen Venäjän lähes 50 prosentin kannatus olisi kuitenkin suurimmaksi osaksi väärennetty yläkanttiin. Mitään näyttöä ei kuitenkaan pystytty esittämään. Kun Yhtenäinen Venäjä sai vaaleissa yli 30 miljoonaa ääntä, millä konstilla 15 miljoonaa ääntä olisi pystytty väärentämään?

Sitten paluu Moskovaan, missä lentoasemalta meidät noutanut auto juttuu kolmeksi tunniksi ruuhkaan. Ehdin onneksi seuraamaan, kun keskusvaalilautakunnan lehdistötilaisuuksissa annettiin alustavat tiedot vaalituloksesta, joka merkitsi Venäjän oppositiolle murskavoittoa. Jabloko-puolue ei päässyt parlamenttiin, mutta sai hyvällä tuloksellaan valtion tuen. Puheenjohtaja Vladimir Tšurov kertoi, että jokainen puolue oli saanut kahdeksan tuntia televisioaikaa ja 50 sivua lehtitilaa. Väärinkäytösepäilyihin Tšurov lausui, valituksia oli tehty yhteensä satakunta. Kaikki tutkitaan ja selvitysten tulokset julkaistaan kirjana. Internetissä esiintyviä vilppiväitteitä on vaikea tutkia, koska tapaukset ovat epämääräisiä eikä niitä yleensä edes haluta ilmoittaa keskusvaalilautakunnalle.

Vaalien lopputuloksesta on sanottava, että kaikki voittivat. Yhtenäinen Venäjä sai murskavoiton liki 50 prosentin kannatuksellaan. Voiko 30 miljoonaa Yhtenäistä Venäjää äänestänyttä venäläistä olla väärässä? Oppositiopuolueet saivat myös murskavoiton lisäämällä paikkojaan selvästi. Kommunistit saivat noin 12 miljoonaa ääntä. Oikean asian ja Venäjän patrioottien kaltaiset pikkupuolueet eivät päässeet parlamenttiin, mutta pääsivät kuitenkin kunnialla maaliin, mitä on pidettävä saavutuksena. Pieni Jabloko-puolue sai omalle asialleen suurvoiton ylittämällä valtion tukeen oikeuttavan äänikynnyksen, vaikka duumanpaikkaa ei irronnutkaan. Presidentti Medvedev on jo aikaisemmin luvannut, että Venäjälle tulee uusista miehistä ja naisista koottu entistä laajapohjaisempi hallitus, joka alkaa johtamaan maan asioita.

Mikä on lopputulos? Vaalien suurin häviäjä oli länsimaiden media, joka osoitti syvällisen epärehellisyytensä ja Venäjä-vastaisuutensa todellisen luonteen. Näissä vaaleissa todellinen uutuus oli vaalitarkkailun väärentäminen eli massiivinen ulkomaalaisrahoitteinen ja poikkeuksellisen tökerö informaatiosota, jolla Venäjän vaalitulos haluttiin mitätöidä jo ennen vaaleja epäjärjestyksen ja kaaoksen lietsomiseksi Venäjälle.

Vaalitarkkailun väärentämisen perimmäinen tarkoitus on lietsoa Venäjälle värivallankumous erityisesti silmällä pitäen tulevia Venäjän presidentin vaaleja. Venäjän demokratian viholliset kuitenkin paljastivat korttinsa liian aikaisin. Sosiaalisen median kautta heidät on helppo tunnistaa ja heidän myyräntyönsä estäminen on vaivatonta.

JOHAN BÄCKMAN

Kirjoittaja on valtiotieteiden tohtori ja Helsingin yliopiston oikeussosiologian dosentti.

Tehtävä Syyriassa. Matkakertomus Venäjän virallisen tarkkailijadelegaation matkasta Syyriaan 19.-26.11.2011.

2011-12-01T02:20:00.000-08:00

Kun Naši-komissaari Mark Siryk soittaa ja ehdottaa matkaa Syyriaan Venäjän lähettämässä tarkkailijadelegaatiossa, olen lähinnä kauhuissani. Syyriassahan on meneillään sisällissota.

Tarkistan Suomen ulkoministeriön nettisivut. Siellä suomalaisia kehotetaan poistumaan Syyriasta. Presidentti Bašar Al-Assad kuulemma murhaa omaa kansaansa tuhatmäärin ja maan yllä leijuu Naton pommitusten uhka. Kaikkialla ammutaan väkijoukkoihin ja päivittäin kuolee kymmeniä.

Syyria on uusi etappi niin sanotussa arabikeväässä, jonka tarkoitus on ainakin länsimedian mukaan vapauttaa arabikansat eli syöstä johtajat vallasta ja lisätä Yhdysvaltain ja Naton vaikutusvaltaa.

Mutta missä ovat todisteet? Irakiinkin hyökättiin väärillä tiedoilla olemattomista joukkotuhoaseista. Olisiko Syyriakin joutumassa harhatiedon uhriksi?

Venäjä haluaa liennyttää tilannetta lähettämällä tarkkailijadelegaation Syyriaan. Aluksi kaikki on huippusalaista: osanottajat, ohjelma ja lähtöpäivä. Mark kuitenkin kertoo, että tehtävämme on levittää Syyriassa näkemämme ja kokemamme maksimaalisesti sosiaaliseen mediaan ja muualle.

Syyrian matkan ohjelma kolahtaa sähköpostiin vasta lähdön aattona. Se on vaikuttava kokoelma tapaamisia ja kiertueita ympäri Syyriaa.

***

Varhain aamulla Vnukovon lentokentällä Moskovassa näen matkakumppanini, joista moni on entuudestaan tuttu: Naši-komissaareja, nuoria venäläisiä arabisteja eli arabimaiden asiantuntijoita ja venäläisiä toimittajia, joista moni työskentelee Venäjän Äänen arabiankielisessä toimituksessa.

Naši on vuonna 2005 perustettu Vladimir Putinia tukeva nuorisojärjestö, jonka päätarkoitus on estää Ukrainassa 2004 tapahtuneen värivallankumouksen toistuminen Venäjällä. Naši-komissaareja valmistetaan vaativiin tehtäviin Venäjän valtion palveluksessa. Osa tehtävistä on salaisia.

Delegaatioomme kuuluu Venäjän valtakunnallisen Seliger-nuorisoleirin johtaja Ilja Kostunov, joka kertoo olevansa koulutukseltaan viestiupseeri. Myös Venäjän oppositiopuolueet, kommunistit ja liberaalidemokraatit, ovat lähettäneet nuoria kaadereitaan. Moni kuuluu niin sanottuun nuorison kansankamariin, eräänlaiseen poliitikonalkujen hiekkalaatikkoon.

***

Kun kone laskeutuu Damaskokseen, meidät ohjataan nopeasti passintarkastuksen läpi VIP-saliin. Poliisit ja toimittajat piirittävät meidät ja passit kerätään pois. Ehdin antaa neljä tv-haastattelua jo ennen kuin pääsen edes maahan.

Säikähdän kun kuulen, että Syyrian laki kieltää maahantulon Israelissa käyneiltä. Israelin leima passissa mitätöi matkustusasiakirjan. Syyria on ollut sodassa Israelin kanssa vuodesta 1948 eikä tunnusta Israelia valtioksi. Israelissa käyneitä pidetään vakoojina.

Sisällissodasta ei näy merkkejä matkalla kaupungin parhaaseen Omayad-hotelliin. Meitä pidetään hyvänä, saan kolmen huoneen ja kahden kylpyhuoneen sviitin. Netti toimii, paitsi Facebook, YouTube ja blogspot-blogipalvelu. Niihin pääsy on ilmeisesti estetty mellakoihin lietsomisen pelossa. Kovasti yrittämällä saan kuitenkin Facebookin auki ja kirjoitan pikaisia raportteja.

Iltapalalla saamme kuulla, että länsimedioissa väitetään Syyrian estäneen delegaatiomme maahanpääsyn. Maailma alkaa näyttää kaksijakoiselta: yhtäältä on olemassa länsimedian kuva Syyriasta ja toisaalta meidän oma todellisuutemme, jota ei pitäisi olla olemassa.

Jotain pelottavaa Syyriassa silti on. Päivällä Lähi-idän kirkas aurinko säteilee ihanasti, mutta illalla laskeutuu sysimusta pimeys, jonka turvin terroristit ja ihmiskaappaajat liikkuvat, meille kerrotaan.

Damaskos on kuitenkin turvallinen, sukellamme sen muinaiseen hämärään, askellamme samoilla katukivillä kuin Raamatun apostolit. Kaupunki on yli 9 000 vuotta vanha, täällä on vaikuttanut yli 30 sivilisaatiota. Venäjänkin historia, tuhat vuotta, on sen rinnalla lyhyt. Käymme Johannes Kastajan pienessä hautakirkossa Omayad-moskeijan sisällä.

***

Ensimmäisenä aamuna käsityksemme informaatiosodasta vahvistuu, kun länsimedia toitottaa kranaatti-iskusta Baath-puolueen päämajaan Damaskoksessa. Emme kuitenkaan kuulleet mitään, vaikka yövyimme päämajan vieressä.

Käymme tutkimassa myös itse päämajaa, mutta mitään merkkejä kranaatti-iskusta ei ole. Seuraavana päivänä uutisankka perutaan, mutta länsimedia ei tee peruutuksesta enää mitään numeroa.

Venäjän käsityksen mukaan Syyriassa ei ole mitään selvää oppositiota. Arabikeväässä on kysymys tyypillisestä värivallankumouksesta eli ulkomailta masinoidun "hallitun kaaoksen" luomisesta. Mediaan syötetään selvästi joko totuuden vastaisia tai vääristelyjä tietoja. Olennaisista tosiasioista vaietaan.

Alan ymmärtää Syyrian vastaisen informaatiosodan mekanismeja. Syyriaa 1970-luvulta terrori-iskuilla piinannut muslimiveljeskunta esitelläänkin nyt oppositiona. Olennainen jätetään kertomatta, kuten kaikkialla Syyriassa vellovat jättiläismäiset, nykyhallintoa ja presidentti Al-Assadia tukevat mielenosoitukset.

***

Kiertueemme virallinen järjestäjä on Syyrian Opiskelijaliitto, lähellä hallitusta oleva nuorisojärjestö, joka pitää valtion yhtenäisenä vähän kuten Venäjän Naši. Venäjän puolelta emme saa tarkkaa tietoa järjestäjästä, mutta kuulen, että delegaation on suunnitellut Venäjän presidentin hallinto.

Kun Venäjä johonkin ryhtyy tosissaan, se tehdään perusteellisesti. Delegaatiomme on tästä hyvä esimerkki. Venäjä ei tyydy lähettämään yhtä edustajaansa pääkaupunkiin pariksi päiväksi, vaan 30 tarkkailijaa kiertämään toista viikkoa koko maata. Mutta mikä mahtaa olla kaiken tarkoitus?

Ohjelma jatkuu aamuvarhaisesta iltamyöhäiseen. Lepäämiselle tai tietojen päivittämiselle nettiin ei löydy aikaa. Alkoholia ei tarjoilla koko matkan aikana ollenkaan, eikä sitä ehtisikään juoda.

Alan ymmärtää miksi delegaation keski-ikä on niin matala. Vanhempi ja mukavuudenhaluinen ei ehkä selviäisi.

***

Historiallinen kiertue Damaskoksen lähivuorilla keskeytyy, kun näen televisiosta kuvaa kaupungin keskustan presidentti Al-Assadia tukevasta jättimielenosoituksesta. Väkeä tuntuu olevan liikkeellä ainakin satatuhatta. Vaadin päästä paikalle ja retkemme keskeytetään. Bussit kiitävät kohti Damaskoksen keskustaa.

Kun astumme bussista alas keskustorilla, mielenosoittajat piirittävät bussimme ja huutavat: Kiitos Venäjä! Mekastus jatkuu presidentti Assadia tukevilla iskulauseilla, kuten: Allah, Syyria, Assad ovat kaikkemme!

Luikertelemme pitkänä jonona valtavan väkijoukon halki kaupungintalolle. Parvekkeelta avautuu hämmästyttävä näkymä: kymmeniä tuhansia, ehkä yli sata tuhatta syyrialaista on kokoontunut keskustorille ja sille johtaville kaduille kannattamaan presidenttiään. Kaikkialta henkii yleinen riemu ja innostus. Ulkomaiden painostus on saanut kansan varpailleen.

Jokainen delegaation jäsen saa puhua parvekkeelta. Oppaamme Naowaf Ibrahim antaa sanoille hyvin tunteikkaan tulkkauksen, ja kansa hurraa. Irina Filatova, moskovalainen asianajaja ja kommunistipuolueen ehdokas duuman vaaleissa, hankkii nyt kokemusta puhumalla massoille. Puheenvuoron saa myös Venäjän Komsomol-päällikkö Aleksandr Ivatšev, joka ylistää sosialistista Baath-puoluetta Venäjän kommunistien nimissä.

Laskeudumme alas parvekkeelta takapihalle, jossa seuraamme šokeeraavaa näytelmää. Suurelle lakanalle kirjoitetaan verenpunaisella Syyrian kansan uskollisuuskirjettä presidentille ja armeijan komentajalle. Ruutia kirjeelle antaa se, että käytetty väri on mielenosoituksen osallistujilta kerättyä aitoa ihmisverta. Näen ensi kertaa elämässäni kansan verellä kirjoitetun kirjeen. Ainahan voi kysyä, moniko suomalainen antaisi vertaan Tarja Haloselle kirjoitettavaan kirjeeseen.

***

Meille näytetään tietysti se mitä halutaan näyttää. Mutta toisaalta viikossa ehtii myös lukea rivien väleistä. On asioita joita ei voi lavastaa: yleinen ilmapiiri, kaupunkien ja maaseudun tunnelmat, ihmisten katseet ja ilmeet, auki olevat kaupat, työmatkalaisten liikenneruuhkat, täydet katukahvilat.

Kaikissa kaupungeissa, kylissä ja kaduilla on presidentti Al-Assadia tukevia mielenosoituksia. Leikkikoululaisetkin huutavat Allahia, Assadia ja Syyriaa.

Syyrian nykyhallintoa vastustavia mielenosoituksia emme näe, mutta meille kerrotaan, että niitäkin on ollut, kuitenkin noin 50 henkilön mittakaavassa.

Virallisen selityksen mukaan Syyriaa jo vuosikymmeniä piinannut muslimiveljeskunta on käyttänyt näitä hallintoa vastustavia mielenosoituksia hyväkseen lietsoakseen levottomuutta. Tarkoitus on juuri ollut lietsoa ulkomaille käsitystä siitä, että Syyrian armeija hyökkää omaa kansaansa vastaan. Kiinni saadut terroristit ovat tunnustaneet saaneensa aseita ja rahaa kauhun lietsomiseen maassa. Väite Syyrian kansannoususta on joka tapauksessa erittäin kyseenalainen.

Oikeastaan Syyriassa ei mikään ole muuttunut. Muslimiveljeskunta on lietsonut terroria myös siviilejä vastaan jo 1970-luvulta saakka. Samalla turvallisuusjoukot ovat syyllistyneet ylilyönteihin torjuessaan uhkaa. Terrorismin vastainen operaatio on tietysti aina vaikea ja vaatii usein myös siviiliuhreja. Juuri niihin terroristit pyrkivät.

Selvää ainakin on, ettei Syyriassa mitään sisällissotaa ole. Damaskoksen tilanne näyttää erittäin rauhalliselta. Kaupat ovat kaikkialla auki, ruuhka tukkii keskustat, kahvilat ovat täynnä ihmisiä. Sitä olisi mahdotonta lavastaa. Venäläiset sanovat, että Syyria on selvästi turvallisempi kuin Venäjä. Itselle tulee mieleen, että Helsingin Rautatieasema on paljon vaarallisempi paikka.

***

Syyrian armeijan upseerikerholla poliittista osastoa johtava kenraali, politrukki siis, pitää meille kolmituntisen tilannekatsauksen. Sanat informaatiosota ja salaliitto toistuvat. Syyllisiä eivät kuitenkaan ole vain länsimedia ja Nato, vaan erityisesti Qatar ja sen rahoittama Al-Jazeera-satellittikanava. Sitä pidetään Syyrian suurimpana vihollisena. Kotiin vietäväksi saamme nipun asiaa valottavia dvd-levyjä ja kirjallista materiaalia.

Kuten 1970- ja 1980-luvuillakin, muslimiveljeskunnan terroristit iskevät poliisiasemille, sotilasvartioihin ja mielenosoituksiin. Syyriassa pelkkä muslimiveljeskunnan jäsenyys riittää hirttotuomioon.

Sotilassairaalassa makaa terroristien hyökkäyksissä vaikeasti haavoittuneita. Sairaalaa johtava kenraali antaa yllättävän korkeita uhrilukuja: maaliskuusta 2011 lukien Syyriassa on haavoittunut ainakin 4 500 sotilasta, yli 700 on kuollut. Sairaalan mukaan siviilejä on kuollut runsas sata ja haavoittunut puolentuhatta. Annan ensi kertaa elämässäni tv-haastattelun Hizbollahin tv-kanavalle.

Maallistunut Syyria herättää Qatarin ja Saudi-Arabian kaltaisissa konservatiivisissa arabimaissa paheksuntaa. Täällä naiset saavat ajaa autoa, opiskella ja käydä työssä. Naisia on kansanedustajina ja ministereinä, jopa varapresidentti on nainen.

Vieraan miehen autoon istuminen ei ole täällä aviorikos. Laki sallii neljä vaimoa, mutta tosiasiassa syyrialaisnaiset eivät sitä salli. Naiset pukeutuvat kuten Suomessa ja näyttävät vaaleahipiäisiltä. Mustat kaavut ovat harvinaisuus.

***

Kaupunginjohtajat ja yliopistot ottavat meidät hienosti vastaan. Virsi on aina sama: Syyria on ulkomaiden informaatiosodan uhri, eikä pelkästään länsivaltojen. Sana informaatiosota esiintyy joka puheessa.

Joka paikassa meitä odottaa myös iso mielenosoitus, jossa huudetaan: Kiitos Venäjä! Venäjän liput liehuvat ja Syyrian nuoriso muistaa kiittää myös Putinia ja Medvedeviä.

Matkaseurueen arabisti Leonid Isajev on valmistunut Kairon yliopistosta ja tekee nyt väitöskirjaa Arabiliiton historiasta. Hänen mukaansa Arabiliitto on konfliktien ratkaisuun kykenemätön Egyptin ulkoministeriön jatke, jota Qatar tällä hetkellä dominoi. Qatar käyttää siis sekä Arabiliittoa että Al-Jazeeraa Syyrian vastaiseen propagandaan.

Nimi Sykiäinen yhdistää venäläisiä arabisteja ja suomalaisia. Kaikki venäläiset arabistit tuntevat professori Leonid Sykiäisen, kuuluisan arabimaiden kielien ja kulttuurin asiantuntijan, joka työskentelee Venäjän presidentin neuvonantajana. Hänen isänsä Rudolf Sykiäinen muistetaan Stalinin henkilökohtaisena avustajana Suomen asioissa.

***

Aika yleinen käsitys delegaatiossamme on se, että Syyria on vain yksi etappi ennen varsinaista päämäärää eli Venäjän hajottamista. Ensin hajotettiin Neuvostoliitto ja Jugoslavia, sitten hyökättiin Irakiin ja Libyaan. Seuraavana ovat vuorossa Syyria ja Iran, ja sitten Venäjä.

Venäjällä on perinteisesti läheiset suhteet Syyriaan. Suuri osa yliopistokoulutuksen saaneista syyrialaisista on opiskellut Venäjällä tai Neuvostoliitossa. Moskovan Patriarkka Kirill kävi täällä vain hetki ennen vierailuamme, sitä ennen käynnin ovat tehneet Venäjän parlamentin ylähuoneen eli liittoneuvoston ja Venäjän kirjailijaliiton delegaatiot.

Meitä seuraa joukko kameraryhmiä, jotka ottavat kaikilta delegaation jäseniltä haastatteluita. En pysy laskuissa, montako haastattelua annan.

Venäjän delegaatiota esitellään Syyrian televisiossa joka päivä. Sana leviää ja se näkyy esimerkiksi kaupoissa, jotka kieltäytyvät ottamasta meiltä maksua. Hämmästyn kun levykaupassa myyjä antaa minulle haluamani levyt ilmaiseksi. Shukran Ruusiia, hän sanoo. Kiitos Venäjä.

***

Illalla kehotetaan pukeutumaan hyvin, koska olemme menossa katsomaan ”oikein hyvää ystävää”. Kuka se mahtaa olla?

Aamulla bussi kiitää kohti Damaskoksen korkeimmalla vuorella seisovaa huvilaa. Se on presidentin palatsi. Valokuvaaminen kielletään, kamerat ja kännykät pyydetään jättämään autoon.

Presidentti Bašar Al-Assad on vastassa jo ovella ja hymyilee iloisesti. Pitkä, hoikka mies vaikuttaa henkilöltä, joka tekee erittäin vaativaa toimistotyötä. Hän kättelee kaikki ovella ja istuttaa meidät vastaanottosaliin.

Palatsi ei ole pröystäilevä. Meille annetaan 50 minuuttia, mutta lopulta keskustelu venyy yli kolmen tunnin mittaiseksi. Al-Assad keskustelee jokaisen delegaatiomme jäsenen kanssa ja vastaa kaikkiin hänelle esitettyihin kysymyksiin.

Kuunnellessaan Al-Assad nyökyttelee välillä kiinnostuneesti päätään. Puhuessaan hän liikuttelee sormiaan arabien tapaan.

Presidentin analyysit ovat valaisevia ja tiiviitä, hän on selvästi hyvin informoitu henkilö. Al-Assad on 45-vuotias silmätautien erikoislääkäri, vallassa hän on ollut jo 11 vuotta. Presidentti on opiskellut Lontoossa ja puhuu sujuvasti myös venäjää. Tyylikäs brittivaimo Asma on ollut presidentin rinnalla jo kymmenen vuotta ja heillä on kolme lasta.

Al-Assadin mukaan Syyriassa on nyt kolmenlaisia terroristiryhmiä: Al-Qaida-solut, muslimiveljeskunnan ryhmät ja huumekauppiaiden joukot. Libyan skenaario tuskin toteutuu Syyriassa, presidentti sanoo. Syyria ei ole Libya. Edesmennyt Muammar Gaddafi oli pelannut kaksinaamaista peliä länsimaiden kanssa jo pitkään.

Pravdan toimittaja Sergei Balmasov hämmästyttää kysymällä suoraan, miksei muslimiveljeskuntaa virallisteta puolueeksi. Presidentti vastaa sanomalla, ettei uskonnollisia puolueita voi olla olemassa.

Presidentti kertoo, että vielä muutama vuosi sitten hänen maineensa länsimediassa oli erinomainen, mutta nyt hänestä onkin tehty diktaattori ja oman kansan murhaaja. Omasta mielestään hän ei ole muuttunut miksikään.

Omassa puheenvuorossani tuon esille Suomen kansan kovan Nato-vastustuksen. Palestiinaa ja Syyriaakin tuetaan suomalaisissa älymystöpiireissä laajasti, joskaan ei kovin avoimesti.

Al-Assad kuuntelee kysymykset erittäin tarkkaan. Tuntuu siltä, että hänellä on ulkomaisista kysyjistä pulaa. Kysymykset kertovat hänelle enemmän kuin vastaukset meille.

Al-Assad tuntuu ottavan nykyisen tilanteen rauhallisesti. Hän ei ole edes puolustuskannalla, vaan toteaa rauhallisesti tilanteen.

Lähtiessä presidentti kävelee rauhassa ryhmän kanssa kohti ovea kuin yksi meistä. Mitään turvatoimia ei ole. Lopuksi kuninkaallinen valokuvaaja räpsäyttää ryhmäkuvan ja otoksen jokaisesta seisomassa presidentin rinnalla.

***

Matka jatkuu, bussi kiidättää meitä Syyrian halki aseistettujen vartijoiden saattamina. Hamsin kautta ajamme Hamaan, jossa tilanne on jo kireämpi. 500 sotilasta vartioi kaupunkia kadunkulmissa ja ammuskelua on päivittäin.

Meille esitellään terroristien seulaksi ampuma ja polttama Haman entinen poliisiasema, jonka poliisit tapettiin julmasti ja ruumiit viskattiin läheiseen jokeen. Tekijät saatiin kiinni. Muutoinkin saamme päivittäin kuulla kymmenistä uusista terroristien pidätyksistä.

Aleppo on Syyrian toiseksi suurin kaupunki ja talouselämän keskus. Asukkaita on ainakin kuusi miljoonaa, melkein yhtä paljon kuin Damaskoksessa. Syyrian suurmufti Ahmad Badr Al-Din Hassoun ottaa meidät vastaan ja puhuu pitkään radikaalin islamin ongelmasta.

***

Jotkut saavat ruokamyrkytyksen, minäkin kaadun sängyn pohjalle. Pian hotellihuoneeseeni tulee kolme arabilääkäriä ja kaksi hoitajaa antamaan kolmet piikit ja tabletit. Olen hetkessä tolpillani ja tunnen oloni melkeinpä paremmaksi kuin koskaan.

Jatkamme kahdella lentokoneella Damaskoksen kautta rannikon Latakiaan. Suora tie olisi lyhyempi, mutta vuoristossa voi olla vaarallista. Latakia on hieno turistikohde, mutta täällä ei ole yhtäkään turistia. Sisällissodan maine pitää heidät loitolla. Kaikkialla kasvaa appelsiinipuita ja oliiveja.

Joka aamu kohtaamme uuden uutisankan. Latakiassa kuulemme länsimedian uusimman väitteen, jonka mukaan Yhdysvaltain lentotukialus George WH Bush lähestyy Syyriaa. Naureskelen uutiselle ja kiikaroin merelle. Josko laiva näkyisi?

Kommersant-lehden toimittaja Uljana Malaškina suututtaa isäntämme kysymällä kenraalitason kommenttia sotalaivauutiseen. Uljanan mielestä hänellä on oikeus saada uutiseen kommentti, mutta isäntiemme mielestä kyse ei ole uutisesta vaan propagandasta, jonka tarkoitus on herättää Syyriassa pelkoa ja sekaannusta.

Toisaalta näköpiirissä ei liioin ole venäläismedian lupaamaa Amiraali Kuznetsov -lentotukialustakaan. Kuulemme kuitenkin, että Yhdysvallat ja Venäjä neuvottelevat kulissien takana Syyrian tilanteen rauhanomaisesta ratkaisemisesta.

Latakian hotellin terassille järjestetään kaksituntinen televisiopaneeli. Auringon laskiessa sää muuttuu hyytävän kylmäksi. Joku alkaa narista, mutta heidät vaiennetaan. Terassilla hytiseminen on vähintä mitä voimme tehdä maailmanrauhan hyväksi, narisijoille sanotaan.

Libya-Syyria tukiryhmän aktivisti Jelena Gromova uhoaa tv-kameralle, että Venäjä on valmis taistelemaan Syyrian rinnalla vaikka viimeiseen saakka. Mikäli Venäjän hallitus ei sitä halua, Jelena ehdottaa, että Syyrian presidentti kutsuu Venäjän kansaa apuun. Kutsukaa meitä, me tulemme, hän lupaa. Kansainvälisten suhteiden opiskelija Alisa Šiškina Moskovasta neuvoo tv-kanavalle Syyrian presidenttiä säilyttämään tasapainon Syyrian eli uskontokuntien välillä.

Illalla Latakian kaduilla paikalliset ihmettelevät Al-Jazeeran ja länsimedian uutisia Latakiassa muka riehuvasta sisällissodasta.

***

Vielä on jäljellä yksi kohde, soma rannikkokaupunki Tartus, missä Venäjällä on laivastotukikohta. Siellä meitä tervehtii jälkeen monituhatpäinen mielenosoitus ja puhumme massoille nyt viimeisen kerran. Myös syyrialainen marttyyriprikaati esiintyy mielenosoituksessa. Otsassa on musta nauha, joka kertoo, että he puolustavat Syyriaa ja presidenttiä kuolemaansa saakka.

Tartusissa tapaan Syyrian uskontoministerin, jolta tiedustelen, miten pitäisi vastata perussuomalaisten Jussi Halla-ahon ja Freddy van Wontergehmin islamin vastaiseen vihapuheeseen. Kerron ministerille, että Halla-aho on tuomittu profeetta Muhammadin solvaamisesta ja Freddy on syytteessä kirjoitettuaan nettiin kehotuksen murhata muslimitytöt, vaikkei Suomessa edes ole paljoa muslimeita. Ongelma on lisäksi yleiseurooppalainen. Ministeri valistaa minua kuvaamalla islamin uskoksi, joka oikein noudatettuna ratkaisee kaikki ongelmat ja poistaa uskontojen väliset rajat.

Bussi kiidättää meidät iltamyöhällä Damaskokseen. Vielä on jäljellä viimeinen haastattelu. Syyrian englanninkielinen satelliittikanava antaa minulle peräti 40 minuuttia aikaa puhua eetteriin. Toimittajan mukaan hän on haastatellut aikaisemmin Tarja Halosen ja Alexander Stubbin. Toimittaja tokaisee, ettei hän pitänyt Stubbista tämän ylimielisen käytöksen takia.

Sanon haastattelussa, että todellinen kriisi on Euroopan unionissa, joka ennen pitkää hajoaa ja vetää mukanaan euron. Naton pommittajia on siis turha odottaa. Lisäksi Venäjän tulossa olevat duuman ja presidentinvaalit keskittävät länsimedian informaatiosodan Venäjälle, joten Syyria saa olla ainakin kevääseen saakka rauhassa.

***

Kotona luen hämmästyneenä ulkoministeri Erkki Tuomiojan laatiman tiedotteen Syyrian tapahtumista. Hän ei selvästikään ole perillä asioista. Lähetystöneuvos Riikka Eela ulkoministeriöstä tyrmää lehdissä matkaraporttini vedoten Arabiliiton asiantuntemukseen. Mutta eihän Eela tiedä Arabiliitosta mitään.

Hauskin uutisankka on väite siitä, että joku muslimijärjestö vaatisi Syyrialta yhteistyötä Arabiliiton kanssa. Mutta miten se on mahdollista, kun Arabiliitto juuri erotti Syyrian? Syyriaa siis syytetään yhteistyökyvyttömyydestä samalla, kun sitä aktiivisesti eristetään.

Suomessa ei tiedetä Syyriasta mitään, mutta mitä se meille kuuluukaan. Venäjä sen sijaan on kaapannut itselleen aimo annoksen valtaa ja karismaa ottamalla Syyrian tilanteen haltuun. Amiraali Kuznetsov saapuu Syyrian rannikolle ensi vuonna maailmanrauhaa puolustamaan, uutiset kertovat.

Dosentti Johan Bäckman osallistui Venäjän lähettämän tarkkailijadelegaation matkaan Syyriassa 19.-26.11.2011.

Kuvia Syyrian matkalta:
http://www.facebook.com/media/set/?set=a.10150395423673719.360289.585693718&type=1&l=5ffa16bebd

Videoita Syyrian matkalta:
http://www.youtube.com/pronssisoturi

Miksi Suomi ei halua Venäjälle demokratiaa?

2011-11-30T14:11:00.001-08:00

Olen lähdössä viikonlopuksi Moskovaan tarkkailemaan Venäjän vaaleja virallisena vaalitarkkailijana. Olen hämmästynyt siitä pahantahtoisuudesta ja vihasta, jolla Suomen media on tuominnut nuo vaalit jo kuukausia ennen kuin niitä on ehditty edes pitää. Venäjän demokratian vastainen propaganda Suomessa on täysin ammattimaista ja kaikkien hyvän journalismin sääntöjen vastaista. Harvoin kuulee, että joku tapahtuma on näin jyrkästi tuomittu jo etukäteen epäonnistuneeksi. (Ikään kuin julistettaisiin Ilkka Kanervan vankilatuomiota tosiasiana, vaikka päätös tulee vasta puolen vuoden päästä, eikä kukaan tiedä, minkälainen päätös se on.) Hävettää suomalaisten journalistien puolesta! Yksikään suomalainen kansanedustaja ei suostunut lähtemään tarkkailemaan duuman vaaleja, mikä on omituista – olisihan tarkkailu antanut tilaisuuden vahvistaa tai korjata ennakkokäsityksiä ja ottaa jonkin verran vastuuta myös naapurimaan demokratiasta. Mutta ymmärrän hyvin, että yksikään suomalainen kansanedustaja ei halua lähteä haastamaan paikan päälle sitä kuvaa, jonka Suomen media on luonut Venäjän vaaleista jo kuukausia etukäteen. Erikoista kuitenkin, että Venäjän vaalit kiinnostavat Suomessa ja lännessäkin enemmän kuin Venäjällä - se kertoo Venäjän vaikutusvallan kasvusta. Joka tapauksessa Venäjä-vastainen propaganda on onnistuttu masinoimaan siten, että ei ole enää mitään merkitystä sillä, löytyykö varsinaisena vaalipäivänä väärinkäytöksiä vaiko ei. Herää kysymys, miksi Suomen lehdistö sairastaa patologista venäläisvihaa. Miksi Suomen media käy vielä ”Erkon sotaansa” Erkon johdolla? Selvästikään Suomi ja länsimaat eivät halua Venäjälle demokratiaa. Se voi johtua siitä, että Yhdysvallat ja ns. EU ovat syvässä kriisissä, mikä tulee johtamaan EU:n hajoamiseen ja euron romahdukseen. Mutta Venäjä sen kun porskuttaa ja rakentaa seuraavaksi Putinin johdolla Euraasian Liittoa. Suomalaisessa lehdistössä meneillään oleva venäläisen demokratian vastainen vihakampanja kertoo säälittävää kieltä siitä, että suomalaiset ovat katkeria ja kateellisia venäläisille. Mutta katsotaan ensin ne vaalit.

JOHAN BÄCKMAN 040 503 5474

Stubbin uran päätös. Juhani Suomi mestaa Aleksander Stubbin suomalaisen politiikan ulkopuolelle.

2011-08-28T16:34:00.001-07:00

Arvio teoksesta Juhani Suomi: Entä tähtein tällä puolen? Siltala, Helsinki, 2011.

Juhani Suomi jatkaa siitä mihin viimeksi jäi, elämän ja historian syvällisenä märehtijänä, Suomen historian ja erityisesti Neuvostoliiton suhteiden johtavana ja selvästi tervejärkisenä tuntijana. Äskeisessä kirjassaan Vorraaja (tarkoittaa suomeksi surijaa, murehtijaa) J. Suomi käsitteli ensimmäistä eläkevuottaan ja ajatuksiaan (ks. arvostelu täältä http://kohudosentti.blogspot.com/2010/02/kirja-arvio-juhani-suomen-teoksesta.html). Nyt J. Suomi haravoi omaa elämäänsä ja tarkastelee ympäröivää äärioikeistolaistuvaa, yltiökapitalistista yhteiskuntaa jonkinlaisesta reaalipoliittisesta oikeistokeskustalaisesta näkövinkkelistä. "Yritysten voitot privatisoidaan mielettömyyksiin asti, mutta tappiot sosialisoidaan." Erityisenä maalitauluna on Helsingin Sanomat maailmankuvineen ja tuon maailmankuvan uusi "toimitusjohtaja" Mikael Pentikäinen.

Uskossaan J. Suomi horjuu ja kysyy, miksi Jumala sallii "maailman ja tämän pienen Suomenkin kehittyä jatkuvasti yhä huonompaan suuntaan? (...) juuri maailman pahuus, järjettömyys ja kärsimys ovat olleet elämän varrella uskon vakavia haastajia." Luterilaisen kirkkomme nykyistä orientaatiota Suomi ei lakkaa ihmettelemästä. "Kuluvana vuonna on monesti tuntunut siltä, että nykykirkon suurin kysymys on suhtautuminen homoseksuaaleihin."

Ulkoministeriön pitkäaikaisena virkamiehenä vaikuttanut Suomi ei malta olla muistuttamatta, minkälaista roskaväkeä diplomaatit loppupeleissä ovat. "Paskaa silkkisukassa, kuului aikanaan Napoleonin karu tuomio."

Erityisenä maalitauluna on Aleksander Stubb, joka kuvaillaan tässä kirjassa suuren luokan idioottina, historiamme suurimpana katastrofina, joka on jopa silotellut tietä jonkinlaiselle tulevalle aseelliselle konfliktille. "Meille virkamiehille Stubb oli totaalisen kirjoittamaton lehti. Hänellä ei tiettävästi ollut minkäänlaista ulkopoliittista kokemusta ja pian kävi selväksi, että häneltä puuttui myös Suomen ulkopolitiikan menneitten vaiheiden tuntemus. Jopa kiinnostus niihin ja UM:n toimintatapoihin perehtymiseen näytti puuttuvan."

J. Suomen Stubb-arviota ei voi painaa villaisella, koska sitä taustoittaa seikkaperäinen analyysi presidenteistä ja ulkoministereistä, Suomen ja Neuvostoliiton suhteista ja Suomen kansainvälisen aseman rakentamisesta. Tyrmäävää Stubb-arviota tukee myös J. Suomen siteeraama ammattipiirien laaja-alainen tuomio Stubbin sekoiluille. "Stubbilla oli lähtökohdistaan johtuen hirmuinen tarve osoittaa, että hän on todellinen moniosaaja ja peloton oikeistolainen. Yhdistelmä oli kohtalokas. Se johti toistuviin ylilyönteihin, jotka toivat mieleen kevätlaitumelle päästetyn vasikan ölähdykset. Ministeri avasi toistuvasti suunsa ylisanalliseen vuodatukseen ennen kuin ajatteli tai kysyi neuvoa tietävämmiltä."

Stubbin ammattitaidottomuus saa tylyn, suoraan henkilöön menevän tuomion. "Paljolti hänen [Stubbin] toimissaan on ollut kysymys narsistisesta julkisuushakuisuudesta. Se on saanut hänet toistuvasti häärimään myös presidentin kenttäpuoliskolla tätä tai ketään muutakaan turvallisuuspoliittisen päätöksenteon avainhenkilöää ennalta informoimatta, mikä on johtanut kiusallisiin tilanteisiin. Kaiken ehtiäkseen ministeri on miltei singahdellut maailman ääreltä toiselle ja ylittänyt siinä samalla vuosittaisen suuren matkabudjettinsakin lähes sadalla prosentilla."

Stubbin pahin puute on tietenkin Venäjä-tietämättömyys. "Ministerin tulisi tuntea Venäjän kulttuuria, historiaa, elämää ja johdon ajattelutapaa sekä olla selvillä myös sen nykypolitiikan erilaisista kiemuroista. Auttava venäjän kielen taitokaan ei olisi pahasta. Tässä suhteessa Stubb ei ollut virkaan astuessa pätevä. Itse asiassa Venäjä oli häneen sokea pisteensä, myös ideologinen sellainen. Eikä hän ole tässä suhteessa mitenkään pätevöitynyt, pikemmin päinvastoin. Muuten tuskin on ymmärrettävissä hänen alituinen alttiutensa opastaa Venäjän johtoa demokratian tielle saati erilaiset vähättelevät lausunnot mallia "Venäjä ei ole suurvalta"."

Erityisen vahingollinen on Stubbin osaamattomuutta ja tietämättömyyttä osoittava balttisuuntaus, sillä Baltian maat eivät ole milloinkaan olleet Suomen viiteryhmä sitten katastrofiin päättyneen reunavaltiosopimuksen, J. Suomi kirjoittaa ja päättää Stubb-kritiikkinsä kohtalokkaaseen lauseeseen: "Joku on joskus sanonut, että kansakunta, joka ei tunne menneisyyttään, joutuu kokemaan sen uudelleen. Merkit siitä ovat ilmassa." Tämän ei voi lukea muuta kuin ilmoituksena siitä, että sota on tulossa, kiitos Stubbin.

Enkä yhtään ihmettele. Yksi hyvin treenattu norsu posliinikaupassa on saanut aikaan paljon pahaa, vaikka aktiivinen ministeriaika jäikin lyhyeksi. Tosiasiassa ulkoministerin paikalta putoaminen ei tunnu Stubbia haittaavan. Hän esiintyy edelleen mielellään ulkoministerinä ja halunsa mukaan välillä presidenttinäkin.

J. Suomen kirjan luettuaan ja myös yleisen elämänkokemuksen valossa on todettava, että Stubbin käytös viittaakin siihen, että hän palvelee enemmän omia toistaiseksi hämäriä toimeksiantajiaan kuin Suomen etua. Stubbin jokaisesta lausunnosta on tulkittavissa täydellinen lojaalisuus Yhdysvaltain ulkopolitiikalle, ja tällainen lausunto tulee usein julkisuuteen yllättävän nopeasti. Joskus on nähtävissä, että Stubbilla on omia tietolähteitään. Viimeksi Stubb antoi tukensa entiselle CIA-asiamiehelle Viron presidentin virkaan, koska heillä on kuulemma yhteiset arvot! Tämä siitä "balttisuuntauksesta".

J. Suomen Stubb-teilaus säväyttää, koska kysymyksessä ei enää ole mikä tahansa kritiikki. Kysymyksessä on Stubbin mestaus, hänen poliittisen uransa kuolema. Mitään muuta J. Suomen teilaamisen luettuaan ei voi todeta. Tämän jälkeen Stubbilla ei enää ole mitään todellista asiaa suomalaiseen politiikkaan, mutta EU-politiikan mainosmiehenä hän saa toki jatkaa.

Vielä vakavamman profetian J. Suomi tuo esille mainitessaan kokoomuksen kokemattoman ministeritroikan (Stubb, Katainen, Häkämies) ja todetessaan vielä toisenkin kerran, että tähän joukkoon pätee vanha viisaus: "Kansa, joka ei tunne historiaansa, joutuu kokemaan sen uudelleen." Tämä ei todellakaan voi tarkoittaa enää mitään muuta kuin sitä, että Stubbin ja muiden kokoomusministerien Venäjää halveksuvat linjaukset ja itänaapurin suoranainen sotilaallinen uhkaaminen Suomen Nato-jäsenyydellä voivat johtaa jopa aseelliseen konfliktiin. Arvio on oikea, sillä Venäjä sotilasdoktriininsa mukaan pitää Naton laajenemista rajoilleen sotilaallisena uhkana, johon siis myös vastataan sotilaallisesti. Suomen suurin sotilaallinen turvallisuusuhka ei siis ole Venäjä, vaan Stubb (ja kokoomus).

Juhani Suomi kuuluu selvästi suomalaisiin antifasistisiin keskustaoikeistolaisiin poliitisiin ajattelijoihin, jotka eivät missään tapauksessa ole kommunisteja eivätkä oikein vasemmistolaisiakaan, mutta joiden ajattelun tulipylväitä ovat Pariisin rauhansopimus, YK, ETYK, YYA ja nyttemmin Nato-kielteisyys. J. Suomen aateveljiä tässä ovat mm. Matti Klinge ja Paavo Haavikko, jota Suomi ahkerasti siiteeraa. Olennainen suuntaus tässä porvarillisessa antifasismissa on klingeläis-haavikkolainen russofobian kritiikki, joka kohdistuu ennen muuta Helsingin Sanomien miltei päivittäiseen Venäjä-vastaiseen vihapuheeseen. "Maamme johtava päivälehti julkistaa vähintään kerran viikossa mielipidesivullaan vuodatuksen, parhaimpina viikkoina useammanin, jossa joku vain oikealla korvallaan kuuleva ja vain henkisen suursuomalaisuuden ilosanomaa kuunteleva julistaa julki russofobiaansa ja vaatii ulkopoliittisen linjammme terävöittämistä."

J. Suomi arvioi aikamme russofobista keskusteluilmapiiriä: "Eivät itänaapurin tietoinen ja toistuva loukkaaminen, henkinen pyllistely rajan yli tai "luun kurkkuun lyöminen" todista muusta kuin asianomaisen typeryydestä ja totaalisesta historian tajun puutteesta. Selkärankaisuutta niillä ei mitata." J. Suomi sivaltaa Kimmo Sasia, joka ryhtyi härskisti tekemään Venäjällä talousrikoksista tuomitulla Mihail Hodorkovskilla suomalaista sisäpolitiikkaa.

Ahtisaaresta J. Suomi toteaa, että "harmiton ja leppoisa ulkokuori kätki taakseen vahvasti omanarvontuntoisen ja samalla laiskanpulskean egon, jonka suurin mielenkiinto kohdistui omista taloudellisista eduista huolehtimiseen ja niiden maksimoimiseen." Presidentin tehtävissä keskeisillä sektoreilla Ahtisaarella ei ollut mitään kokemusta, J. Suomi täräyttää. "Ennen pitkää vaatimattomasta virkamieshorisontista alkoi näyttää siltä, että presidenttiä kiinnostivat lähinnä vain matkustaminen ja mammona." Rankkaa puhetta, ellei olisi ollut tavallaan jo ennestään kaikkien tiedossa.

Kaunista luettavaa ovat J. Suomen kertomukset virkamatkoistaan niin Suomen Lapissa kuin venäläisissä luostareissakin.

Näitä kirjoitellessa ei voi muuta kuin toivoa sitä, että Aleksander Stubb tekee johtopäätökset ja palaa sinne mitä on tullutkin, valtamerten taa, Amerikan Yhdysvaltoihin.

Suomen antifasistinen komitea maksaa hänelle koska tahansa menolipun ensimmäisessä luokassa.

JOHAN BÄCKMAN

Kirjoittaja on Helsingin yliopiston dosentti.

Miksi Suomen media vaikenee Putinin ehdotuksesta?

2011-08-09T23:29:00.001-07:00

Vladimir Putin ehdotti eilen Sotšissa suomalais-venäläisen lapsen oikeuksien komitean perustamista. Asia on Venäjällä ykkösuutinen, mutta Suomen mediat vaikenevat. Myös Venäjän presidentin lapsiasiamies Pavel Astahov nosti eilen esiin Anton ja Rimma Saloseen Suomessa kohdistuneet ihmisoikeusrikkomukset ja varoitti, että kaikki heidän oikeuksiaan loukanneet vedetään vastuuseen. Lisäksi Venäjän suurlähetystö Helsingissä luovutti Rimma Saloselle asiakirjat, joiden mukaan Rimma Salonen on edelleen Anton Salosen laillinen huoltaja ja Anton Salosella on Venäjän kansalaisuus. Venäjän syyttäjäviranomaiset ovat nostaneet Antonin isää Paavo Salosta vastaan syytteet Anton Salosen sieppaamisesta Venäjällä. Anton Salonen siepattiin Rimma Saloselta Venäjällä 12.4.2009 ja salakuljetettiin Simo Pietiläisen kuljettaman diplomaattiauton takakontissa Suomeen 8.5.2009. Venäjä on antanut Anton-tapauksesta Suomelle useita nootteja ja protesteja. Astahovin mukaan Anton ja Rimma Salosen kohtelu Suomessa tulee vielä pitkään varjostamaan Suomen ja Venäjän suhteita.

Katso alla Venäjän suurlähetystön todistukset, joissa Rimma Salonen todetaan Anton Salosen lailliseksi huoltajaksi ja edustajaksi ja lisäksi vahvistetaan Anton Salosen Venäjän kansalaisuus:

Valikoituja linkkejä:

Interfaxin artikkeli:

http://www.interfax.ru/politics/txt.asp?id=202869

Yhtenäinen Venäjä suomalais-venäläisestä lapsen oikeuksien komiteasta:

http://er.ru/news/2011/8/9/detskij-ombudsmen-gotov-uchastvovat-v-sozdanii-rossijsko-finskogo-soveta-po-usynovleniyu/

Kaikki uutiset Putinin lapsikomitea-ehdotuksesta:
http://yandex.ru/yandsearch?text=%D0%9F%D1%83%D1%82%D0%B8%D0%BD+%D1%80%D0%BE%D1%81%D1%81%D0%B8%D0%B9%D1%81%D0%BA%D0%BE-%D1%84%D0%B8%D0%BD%D1%81%D0%BA%D0%B8%D0%B9+%D1%81%D0%BE%D0%B2%D0%B5%D1%82+%D0%BF%D1%80%D0%B0%D0%B2%D0%B0%D0%BC+%D0%B4%D0%B5%D1%82%D0%B5%D0%B9&lr=123

Anton Salonen kanteli Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen

2011-06-27T10:39:00.000-07:00

Alaikäinen Venäjän kansalainen Anton Salonen siepattiin äidiltään Rimma Saloselta Venäjällä 12.4.2009, piilotettiin Suomen konsulaattiin Pietariin kuukaudeksi ja salakuljetettiin 8.5.2009 konsuli Simo Pietiläisen kuljettaman diplomaattiauton takakontissa Suomeen, missä sosiaaliviranomaiset kielsivät Anton Saloselta venäjän kielen puhumisen ja rukoilemisen. Anton Salosen sieppaamiselle ei ollut minkäänlaista oikeutusta. Venäjän pääsyyttäjä nosti lapsen isää Paavo Salosta ja Simo Pietiläistä vastaan rikossyytteet 18.12.2009. Myös Suomen valtakunnansyyttäjä totesi Antonin Venäjältä sieppaamisen oikeudettomaksi ja salakuljetuksen rikolliseksi, vaikka syytteitä ei nostettukaan. Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske katsoi Pietiläisen syyllistyneen virkarikokseen: "Pietiläisen menettely on ollut omiaan murentamaan diplomaattisessa kanssakäymisessä tarvittavaa luottamusta sekä Suomen ja Venäjän välillä vallitsevaa yhteistyön henkeä eikä teko näin ollen, huomioon ottaen sen haitallisuus ja muut tekoon liittyvät seikat, ole kokonaisuutena arvostellen vähäinen." Suomen korkein hallinto-oikeus on todennut venäjän Anton Salosen äidinkieleksi. Suomi on kuitenkin vastoin totuutta kiistänyt Anton Salosen Venäjän kansalaisuuden. Nyt Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) tehtävänä on selvittää, onko Suomi rikkonut asiassa Euroopan ihmisoikeussopimusta. Katson Suomen mm. syyllistyneen Venäjän kansalaisten Anton ja Rimma Salosen epäinhimilliseen kohteluun, rikkoneen heidän perhe-elämänsä suojaa sekä estäneen heiltä mahdollisuudet oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Myös ihmisoikeussopimuksen syyttömyysolettamaa rikottiin mm. silloin, kun silloinen ulkoministeri Alexander Stubb Suomen hallituksen lehdistötilaisuudessa ilmoitti Rimma Salosen syyllistyneen rikoksiin. Venäjän presidentinhallinnon lapsiasiainvaltuutettu Pavel Astahov onkin jo pitänyt Anton ja Rimma Salosen voittoa varmana. Venäjä on kahden viime vuoden aikana antanut asiassa Suomelle useita nootteja, protesteja ja moitteita sekä todennut Suomen rikkoneen useita kansainvälisiä sopimuksia.

Kantelu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelle jätettiin 22.6.2011, kun Anton Salosen sieppauksesta tuli kuluneeksi 800 päivää. Koska Rimma Salonen on edelleen Venäjän oikeuden mukaan Anton Salosen huoltaja, hän on valtuuttanut minut edustamaan Venäjän kansalaista Anton Salosta EIT:ssä.

Lisätietoja Johan Bäckman +358 40 503 5474.

Yleisradiolta vaaditaan 1,5 miljoonan korvauksia valehtelusta

2011-06-16T05:36:00.000-07:00

Suomen mediat ja varsinkin Yle itse vaikenevat lahjakkaasti huomenna Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa alkavasta oikeudenkäynnistä, jossa maan entinen pääministeri Janez Jansa vaatii Ylen toimittajalta Magnus Berglundilta ja Yleisradiolta yli 1,5 miljoonaa euroa vahingonkorvauksia valheellisten väitteiden esittämisestä. Asiakirjat oikeudenkäynnistä paljasti SafkaLeaks, ks. http://antifasistit.blogspot.com/2011/06/mikael-jungnerilta-vaaditaan-oikeudessa.html. Oikeudenkäynti liittyy syksyllä 2008 esitettyyn MOT-ohjelmaan, jossa väitettiin suomalaisen Patria-liikeyrityksen maksaneen Jansalle miljoonien eurojen lahjukset. Jansa kiisti syytöksen heti, mutta Ylen silloinen toimitusjohtaja Mikael Jungner kertoi Ylen seisovan väitteen takana. Omituista on se, että Yleisradio on tehokkaasti vaiennut vireillä olevasta vahingonkorvausoikeudenkäynnistä. Myös Suomen tietotoimisto on vaiennut siitä, että Suomen yleisradioyhtiötä vastaan on vireillä merkittävä oikeudenkäynti Euroopan unionin toisessa jäsenvaltiossa. Yleisradiota ja Berglundia oikeudenkäynnissä edustaa slovenialainen asianajaja Ales Avbreht.

Sofi Oksanen Putinin jalanjäljissä

2011-06-13T23:01:00.000-07:00

Sofi Oksanen meinaa julkaista suomeksi Aleksandr Solzhenitsynin kuuluisan Vankileirien saariston. Kirja on kuitenkin raskassoutuinen ja kokonaisuudessaan vähän liian paksu. Tässä Vladimir Putin on monta siirtoa Sofia edellä. Vankileirien saaristosta julkaistiin äsken Venäjällä lyhennetty koululaispainos Putinin aloitteesta ja tuella. Lyhennetyn version toimittajan, Solzhenitsynin lesken Natalian mukaan mukana kuitenkin ovat kaikki teoksen 64 osaa. Venäjällä Vankileirien saariston lyhennettyä laitosta myydään miljoonapainoksena kaikkialla, kirjakauppojen hyllyt suorastaan pursuavat sitä. Putin kehuu ja tukee hanketta valtakunnan televisiossa. Ehkä Sofin olisi kannattanut kysyä Putinilta lupaa Vankileirien saariston lyhennetyn laitoksen suomentamiseen.

Haagin lapsikaappaussopimus ei sovi Venäjälle

2011-05-13T09:37:00.001-07:00

Tänään 13.5. Venäjän duuman on määrä käsitellä Haagin lapsikaappaussopimuksen ratifiointia. Sopimuksen avulla Venäjälle tai Venäjältä kaapatut lapset voidaan helpommin palauttaa kotimaahansa.

Venäläiset asiantuntijat suhtautuvat sopimukseen kielteisesti, sillä sen katsotaan loukkaavan Venäjän ja venäläisten etua.

Venäjän ortodoksikirkko vastustaa lastensuojelu-uudistuksia, koska niiden uskotaan vahingoittavan kaikkein pyhintä eli perhettä. Samaa mieltä on Venäjän kommunistipuolue, jolla on vielä duumassa vaikutusvaltaa.

Venäläinen lastensuojelua tarkoittava uudissana ”juvenalnaja justitsija” merkitsee perhevastaisuutta ja sosiaaliviranomaisten mielivaltaa. Monet kansalaisjärjestöt lobbaavat lastensuojelu-uudistuksia vastaan järjestämällä konferensseja ja näyttäviä mielenosoituksia.

Sopimus rikkoo perustuslakia

Haagin sopimusta pidetään monella tapaa sopimattomana Venäjän lainsäädäntöön. Sopimus ei tunne ollenkaan Venäjän perheoikeudelle keskeistä vanhemman oikeuksien käsitettä. Vastaavasti länsimaissa yleinen huoltajuuden käsite on Venäjällä käytännössä tuntematon.

Venäjän perustuslain mukaan äitiys ja lapsuus ovat valtio erityisessä suojeluksessa, lisäksi lapsen kasvatus on molempien vanhempien tasa-arvoinen oikeus ja velvollisuus. Kriitikot pitävätkin Haagin sopimusta perhevastaisena, koska se käytännössä sivuuttaa äitiyden ja vanhemmuuden.

Suorastaan vaarallisena kriitikot pitävät sopimuksen 12 artiklaa, jonka mukaan lapsen sopeutuminen uusiin olosuhteisiin vuoden aikana voi estää palauttamisen. Tämän katsotaan provosoivan järjestäytynyttä rikollisuutta, joka piilottaa ja manipuloi lapsia.

Ongelmallisena pidetään myös 13 artiklaa, jonka mukaan lasta ei tarvitse palauttaa, jos huoltoa koskevia oikeuksia ei tosiasiassa käytetty kaappaushetkellä. Kriitikkojen mukaan tämä uhkaisi vaikkapa venäläisiä perinteitä antaa lapsi kesäksi mummon hoitoon.

Sopimusta pidetään myös syrjivänä, koska lapsen sosiaalinen tausta voi estää palauttamisen. Tämä voi koskea köyhiä venäläisperheitä, joita on länsimaisin mittarein mitattuna todella paljon. Venäjän perustuslaki kieltää kaiken syrjinnän.

Venäläisten asiantuntijoiden mukaan Venäjän on suojeltava kaikkia kansalaisiaan, joten venäläiset lapset pitäisi olosuhteista riippumatta palautta Venäjälle. Siellä heidän sijoituspaikkansa voidaan ratkaista Venäjän lakien mukaan. Haagin sopimuksen katsotaankin vaarantavan Venäjän valtion inressejä ja jokaisen venäläisen oikeuksia suojeluun oman valtionsa taholta.

Haagin sopimuksen 20 artiklan mukaan lasta ei tarvitse palauttaa, jos se rikkoo palauttajavaltion ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaa koskevia perusperiaatteita. Tässä kriitikkojen mukaan Venäjää vastaan voidaan käyttää länsimaissa yleistä ihmisoikeuspropagandaa, joka liioittelee ja mustamaalaa Venäjän olosuhteita.

Tapaus Anton

Venäjällä valtavan huomion saanut Anton-pojan tapaus vaikuttaa varmasti käsityksiin länsimaisten sopimuskumppanien luotettavuudesta lapsiasioissa. Venäjän ulkoministeriön Suomelle huhtikuussa antaman nootin mukaan Suomi on rikkonut Anton-asiassa jo seitsemää kansainvälistä sopimusta.

Venäjä pitää Antonin haltuunottoa ja salakuljetusta suomalaisen diplomaattiauton takakontissa rikollisena, koska lapsi oli ja on Venäjän kansalainen. Suomen koko valtiojohto piti sen sijaan lapsen tuontia oikeutettuna, koska Venäjä ei ollut ratifioinut Haagin lapsikaappaussopimusta.

Jos duuma tänään äänestää sopimuksen ratifioinnin puolesta, asia siirtyy parlamentin ylähuoneen eli liittoneuvoston hyväksyttäväksi. Jos liittoneuvosto hylkää esityksen, duuma voi vielä hyväksyä sen 2/3 enemmistöllä.

JOHAN BÄCKMAN

Kirjoittaja on oikeussosiologian dosentti Helsingin yliopistossa.

Missä Soini, siellä fasismi

2011-05-02T01:43:00.000-07:00

Tällä iskulauseella suomalaiset nuoret kommentoivat suuressa banderollissa Timo Soinin vaalivoittoa mielenosoituksessa, joka järjestettiin eduskuntatalon portailla perjantaina.

Televisiossa Soini oli hyvin loukkaantunut; hänen mielestään banderollilla loukattiin ennen muuta Soinin äänestäjiä, jotka näin (Soinin mukaan) leimattiin natseiksi. Soini pahoitti mielensä myös siitä, että Sofi Oksanen rinnasti hänen natseihin ja peräti Hitleriin.

Uusi eduskunta ei ollut ehtinyt kunnolla aloittaa ensimmäistä päiväänsä, kun vähemmistövaltuutettu Biaudet jo määräsi valtakunnansyyttäjänviraston selvittämään, oliko Soinin edustaja herra Hakkarainen rikkonut lakia kansanryhmiä halventavilla lausunnoillaan.

Tuore kansanedustaja ja hallintovaliokunnan puheenjohtaja Jussi Halla-aho oli samoihin aikoihin televisiossa todennut, että hän seisoo edelleen islaminuskoa halventavien lausuntojensa takana. Samalla hän paheksui vanhojen sitaattien kaivelua, muttei kuitenkaan kiistänyt niitä, ehkä korkeintaan tyylillisesti.

Puolustusministerin paikkaa hamuava Jussi Niinistö oli itse 1990-luvulla perustamassa Kansallinen kulttuuririntama -järjestöä ja kirjoitti Valkoinen rintama -lehteen. Kokoomuspoliitikko Petri Lahesmaa kutsui Niinistön porukkaa "rasistis-fasistiseksi liikkeeksi".

Nyt tuo "rasistis-fasistinen liike" on siis vallannut eduskunnan. Sen taustalla on aseistautunut salaseura Suomen Sisu (SS), jonka jäsenistä moni (ainakin viisi) on nyt päätynyt eduskuntaan. Tällä hetkellä taistellaan ministeripaikoista.

Soini on tietysti vaikeassa paikassa: sisulaiset ja halla-aholaiset voivat painostaa häntä ja uhata persujen hajottamisella, jos tärkeitä paikkoja ei liikene.

Halla-aho tuomittiin hiljattain uskonarauhan rikkomisesta juuri islaminuskoa halventavan kirjoituksen takia. Syyte somaleita halventavasta tekstistä hylättiin; se ei kuulemma kiihottanut kansanryhmää vastaan.

Itse vastustin Halla-ahon saamaa syytettää, koska se vain lisäsi hänen kansansuosiotaan. Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske on siis eräänlainen kuninkaantekijä, joka merkittävästi auttoi Halla-ahon nostamisesta valtaan.

Soinin mielestä fasistinimittely loukkaa hänen äänestäjiää. Samalla logiikalla Hitlerin valtaannoususta ja natsien rikoksista pitäisi syyttää Saksan kansaa. Myös Hitler nousi valtaan murskaavalla, vähän persujen tyyppisellä voitolla parlamenttivaaleissa, ks.
http://en.wikipedia.org/wiki/German_federal_election,_July_1932

Yhteistä Hitlerille ja Soinille on ainakin se, että molemmat manipuloivat kansaa rotuopeilla. Soinin perässä on lukuisa joukko sisulaisia ja halla-aholaisia rotuoppien kannattajia, jotka mielellään halveksuvat ja halventavat sellaisia kansanryhmiä tai uskontokuntia, joiden halventaminen voi kiihdyttää suomalaisten tunteita.

Tuoreessa kirjassaan Suomalainen rasismi Vesa Puuronen puhuu myös eräänlaisesta salaisesta sopimuksesta, jonka nojalla Halla-aho saa levittää rasistista agendaansa.

Muistetaan myös se, että Halla-aho julkaisi vaalien alla eräänlaisen Mein Kampfin, kokoelman kirjoituksia, ja keräsi aimo potin rahaa vaalikampanjaansa vapaaehtoisilta.

Onko Soini uusi Hitler? Kuvataiteilija Johannes Heinonen vastaa kysymykseen:

Poliisi käski puoluejohtajaa riisumaan vaali-iltana housut. Terttu Savolan vaalivalvojaiset putkassa

2011-04-29T12:54:00.001-07:00

Rakastan sinua Sofi Oksanen

2011-04-28T13:22:00.000-07:00

Ulkomaiden eräs tunnetuin Suomi-asiantuntija Sofi Oksanen sanoo Italian lehdissä, että perussuomalaiset ovat natseja.

Ulkomaiden eräs tunnetuin Suomi-asiantuntija Johan Bäckman sanoo Moskovan lehdissä, että perussuomalaiset ovat natseja.

Tätä kovempaa iskua Suomi-brändityöryhmälle voi tuskin antaa (ottaen huomioon, että ryhmän vetäjät ovat itsekin natseja).

Parisen vuotta sitten kuopiolainen kaupunginvaltuutettu Heidi Komulainen (vas.) kirjoitti blogiinsa, että Sofi Oksanen on natsi, ja kysyi Sofilta yleisötilaisuudessa, miksi tämän kirjat ovat niin neuvostovastaisia.

Sofi Oksanen on nyt huomannut, että häntä on huijattu. Halpaan neuvostovastaiseen ja russofobiseen sabluunaan kyhätty rasistis-fasistinen Puhdistus, jota Sofi erään väitteen mukaan ole edes itse kirjoittanut, myi kuin häkä juuri samasta syystä kuin persut saivat ääniä.

Mutta kyllä natsi saa aina anteeksi kun katuu.

Urho Kekkonen ymmärsi kyllä ryhtyä antifasistiksi jo 1943. Myöhemmin hänestä tuli Suomen historian suurin antifasisti.

(Maailmanhistorian suurin antifasisti on tieysti itseoikeutetusti Stalin -- lausuntoni, jonka Yle harmikseni sensuroi alkuviikosta näytetystä Dosentti vai desantti -dokumentista.)

Eetterissä on jo pantu merkille, että syömme Sofin kanssa nyt samaa safkaa. Voi olla, että meistä tulee erottamattomia ystäviä.

Kutsun Sofin nyt kahville puhumaan siitä, miten voisimme tehokkaammin torjua perussuomalaista fasismia. Ei vain Italian ja Venäjän lehdissä, vaan koko maailmassa.

Sofi, lähdetään yhdessä Moskovaan.

Avoin kysymys Jussi Halla-aholle

2011-04-28T04:46:00.000-07:00

Parahin Jussi Halla-aho!

Olette eilen lausuneet, että maahanmuttajalasten oman äidinkielen opetus pitäisi Suomessa lopettaa.

Suomen ja Venäjän naapuruussopimuksen (1992) mukaan Suomen pitäisi tukea maahanmuuttajalasten venäjän kielen opetusta.

Kysynkin teiltä, miksi olette antanut Suomen kansainvälisoikeudellisia velvoitteita loukkaavan lausunnon?

Johan Bäckman 28.4.2011

En ole Venäjän, vaan Suomen asiamies

2011-04-26T00:43:00.000-07:00

Medioissa on levitetty outoa tulkintaa siitä, että toimisin jonkinlaisena Venäjän tai venäläisten puolustajana. Se on väärä tulkinta. Tosiasiassa puolustan Suomea ja suomalaista oikeusvaltiota.

Suomen historian huonoimman ulkoministerin Alexander Stubbin ansiosta Suomi on hänen ministerikaudellaan rikkonut törkeästi yli kymmentä kansainvälistä sopimusta. Näin sanotaan Venäjän Suomelle pari viikkoa sitten jättämässä nootissa, joka liittyy Suomen diplomaattien ja oikeusviranomaisten toimintaan venäläispoika Anton Salosen sieppauksessa ja salakuljetuksessa Venäjältä Suomeen.

Eilen televisiossa Stubb sanoi, että Anton-tapauksen kommentointi julkisuudessa ei ole ulkoministeriön asia eikä lapsen edun mukaista. Mutta kun suomalaisdiplomaattien tuella oikeudettomasti äidiltään Venäjällä siepattu lapsi piilotettiin laittomasti Suomen konsulaattiin ja sitten työnnettiin suomalaisen diplomaattiauton takakonttiin, Stubb ja UM eivät muuta tehneetkään kuin kommentoivat asiaa. Silloin UM suolsi nettisivuillaan toinen toistaan hullumpia valheita tapahtumien kulusta.

Venäjä on edelleen tässä asiassa saamapuolella ja odottaa, että Suomi itsekin huomaisi rikkoneensa kansainvälisiä sopimuksia. Venäjän ulkoministerön virallisten tiedotteiden mukaan Suomi on Anton Salosen asiassa tähän asti rikkonut ainakin seuraavia kansainvälisiä sopimuksia:

Diplomaattisuhteita koskeva Wienin yleissopimus 1961
Euroopan luovutussopimus 1957
Suomen ja Venäjän välinen oikeusapusopimus 1978
Suomen ja Venäjän naapuruussopimus 1992
Suomen ja Venäjän välinen rikostorjuntasopimus 1996
YK:n lapsen oikeuksien sopimus 1989
Euroopan ihmisoikeussopimus 1950
jne. jne.

Paavo Haavikko kirjoitti aikanaan, että Suomi on aina ollut Venäjälle erittäin huono sopimuskumppani. Suomi on aina rikkonut Venäjän kanssa kaikki sopimukset, joiden rikkominen on ylipäätään ollut mahdollista.

Ei se mitään. Stubb mennä porskuttaa ja hamuaa nyt Soinin rinnalla itselleen jonkinlaista göbbelsin virkaa. Se sopiikin hänelle hyvin.

Göringin virkaan esitän Jussi Niinistöä.

Stubbin sekoilut ovat vahingoittaneet Suomea jo niin syvästi, että kansalaisten varottaminen on täysin oikeutettua.

P.S.
Stubb antoi eilisessä haastattelussa myös tukensa kansainvälisen terroristin Doku Umarovin toiminnalle Suomessa. Stubbin mukaan Umarovin tiedotustoiminnassa ei ole mitään väärää, vaikka YK:n päätöslauselma nro 1267 (http://www.un.org/sc/committees/1267/NSQI29011E.shtml) velvoittaa Suomen estämään terroristien toiminnan Suomessa. Stubb antaa kuitenkin mielellään tukenva Venäjä-vastaisille terrori-iskuille. Venäjän hajottaminen on ollut kokoomuksen tavoitteena ja nyt se on lähempänä kuin koskaan, Stubbin innostuneesta ilmeestä voi päätellä.

Kansallissosialistit pääsivät eduskuntaan

2011-04-20T22:47:00.000-07:00

Timo Soinin johtama sekalainen porukka herättää hämmennystä niin lännessä kuin idässäkin. Yhden asian ääniharava Jussi Halla-aho esiintyi kampanjakuvassaan Hitler-viiksissä, persujen ehdokas Freddy van Wonterghem kiisti juutalaisten kansanmurhan Holokaustin kutsuen sitä Neuvostoliiton propagandaksi, ja tuleva puolustusministerimme Jussi Niinistö toimi 1990-luvulla kansallissosialistisessa Kansallinen Kulttuuririntama -liikkeessä ja toimitti sen Valkoinen Rintama -lehteä. Kokoomusnuorten Petri Lahesmaa kuvaili tuolloin Niinistön porukkaa "rasistis-fasistiseksi liikkeeksi". Niinistö on siitä harvinainen suomalainen revansisti, että hän on vaatinut peräti Itä-Karjalan liittämistä Suomeen. Ei se mitään, persuille kaikki kelpaa. Kysyttäessä Niinistö on kuvallut aiempaa uusnatsitoimintaansa "isänmaalliseksi". Hänestä tehdään nyt puolustusministeriä Suomeen. Ei ihme että Ahvenanmaa haluaa erota meistä.

Jos Hitler eläisi, tämä olisi hämmästyttänyt hänetkin.

Suomeen uusi SKDL

2011-04-18T22:22:00.000-07:00

Näissä vaaaleissa Suomen pikkupuolueiden kohtaloksi jäi miltei poikkeuksetta kaksinumeroinen luku ääniä per ehdokas.

Suomessa on tällä hetkellä ainakin kaksi kommunistista puoluetta, ehkä kolmaskin, sekä suuri joukko vasemmistolaisia tai vihervasemmistolaisia pikkupuolueita tai ryhmiä. Tähän voidaan jossakin määrin lukea myös erilaiset anarkistiporukat.

Suomen antifasistisen komitean todellinen vaalivoittaja STP:n listoilla oli Jussi Parviainen, joka vetäisi satoja ääniä Helsingissä. Tulos on pikkupuoleelle huumaava. Jos Parviainen olisi ollut minkä tahansa ison puolueen listoilla, hän olisi varmaankin mennyt läpi.

Parviainen itse on kuitenkin luvannut jatkossakin kehittää Suomen antifasistisen komitean toimintaa. Vaalivoittonsa vuoksi Parviainen on tietysti avainasemassa.

Nyt Parviaisella on myös valtaa sanoa, mihin suuntaan vasemmistolaisten pikkupuolueiden yhdistämistä viedään.

Tavoitteena olisi luoda Suomeen SKDL-tyyppinen yhteistyöjärjestö, joka keräisi sateenvarjonasa alle lukuisat nyt päähänpotkitut vasemmistolaiset pikkupuolueet, ihmisiä hiljaisesta vasemmistosta sekä eduskunnassa istuvien sosiaalifasistien vasemmistosiipeä.

Yhdistyminen ja tehokas kampanjointi toisi todellisia mahdollisuuksia seuraaviin kunnallivaaleihin, eurovaaleihin ja eduskuntavaaleihinkin.

Olen hakenut Kontiolahden kunnanjohtajan tehtävää

2011-04-13T10:43:00.000-07:00

Olen hakenut Kontiolahden kunnanjohtajan tehtävää.

Tosin sain tietää asiasta itse vasta äsken, kun Kontiolahden kunta ystävällisesti pyysi minulle lähettämässään henkilökohtaisessa kirjeessä pikaisesti täydentämään hakemustani tarvittavilla pätevyyteni osoittavilla asiakirjoilla ja todistuksilla yms.

Hakemus oli jätetty maaliskuun 2011 lopulla.

Koska en itse ole tällaista hakemusta jättänyt, tarkoittaa se sitä, että joku on jättänyt hakemuksen minun nimissäni.

Motiiveista ei ole tietoa.

Voi olla, että joku todellakin haluaa minun joko ryhtyvän Kontiolahden kunnanjohtajaksi, tai sitten painumaan Kontiolahdelle.

Eräässä mielessä kysymys voisi olla myös jonkinlaisesta muilutuksesta. Voisihan minut, päästyäni Kontiolahdelle, muiluttaa sieltä sopivasti rajan yli.

Ovatkohan hankkeen takana itse kontiolahtelaiset tai joku muu, joka haluaisi minun päätyvän Kontiolahdelle.

Ei ole poissuljettua, että hankkeen takana on joku Kontiolahden pahantahtoisista naapurikunnista.

Minulla ei ole mitään tietoa "hakemukseni" sisällöstä, mutta aion toki ottaa siitä selvää.

Minkälaisen hakemuksen arvoisa anonyymi minuna esiintyvä henkilö on kirjoittanut puolestani Kontiolahden kunnanjohtajan tehtävään? Ja miksi hän on halunnut, että haen juuri sinne?

Kuka välittäisi muslimeista, eli miten islam parantaa suomalaista yhteiskuntaa

2011-04-11T02:16:00.000-07:00

Yksikään vaalikone ei ole kysynyt minulta sitä, miten muslimien asemaa Suomessa pitäisi parantaa.

Tämä on osoitus suomalaisen yhteiskunnan islamvastaisuudesta ja muukalaisvihamielisyydestä.

Muistan vain yhden vaalikoneen kysyneen sitä, pitäisikö musliminaisille järjestää oma uimahallivuoro. Totta kai pitäisi järjestää. Se on naisten vuoro. Onhan Yrjönkadun uimahallissakin miesten ja naisten vuorot, samaten kuten suomalaisessa saunomisessa perinteisesti.

Sharia-laki pitäisi integroida suomalaiseen oikeusjärjestelmään. Muistan puhuneeni tästä melkein 1,5 tuntia Aamulehden toimittajalle vastaten hänen haastattelukysymyksiinsä, mutta toimittaja ei uskaltanut kirjoittaa vastauksistani mitään. Sen sijaan Aamulehti otti opportunistiprofessorilta lausunnon, joka heijasteli suomalaisen yhteiskunnan patologista rasistista vihan ilmapiiriä.

Sharia-laki saadaan mukaan tietysti tapaoikeutena, joka täydentää nyt jo käytössä olevaa sovitteluinstituutiota. Tai miksei nytkin käräjäoikeuden käsittelyyn kuka tahansa muslimi voi tuoda imaaminsa kirjallisen lausunnon, jossa arvioidaan asiaa Sharian kannalta. Suomalainen tuomari voi katsoa asiaa miten parhaaksi näkee.

Monissa arabivaltioissa Sharia on hyvässä käytössä maallisen oikeusjärjestelmän rinnalla. Isossa Britanniassa on jo käytössä Sharia-tuomioistuimia.

Teesini on tämä: islam parantaa ja kehittää suomalaista yhteiskuntaa. Islamin perinteissä on paljon hyvää. Islam esimerkiksi suojelee naisia, toisin kuin länsimainen kapitalismi, joka alistaa naista pornografialla ja prostituutiolla. Myös Sharia-laissa on monia tärkeitä, naisten taloudellista asemaa suojelevia piirteitä.

Sanotaan mitä sanotaan, mutta uskallan väittää, että musliminainen voi henkisesti ja fyysisesti paremmin kuin länsimainen nainen, joka ei oikeastaan tiedä, kuka hän loppujen lopuksi on.

Suomessa ja länsimaissa naisten asema on lähtökohtaisesti paljon huonompi kuin islamilaista oikeusjärjestystä tukevissa valtioissa, erityisesti naisten taloudellisen aseman kannalta. Niin sanotut sosiologit, vaikkakin yleensä valehtelevatkin, muistuttavat usein siitä, että naisen euro on vähemmän kuin miehen euro (siis tyypillinen länsimainen tapa mitata ihmisen arvo rahassa).

Sharia laki on vanhaa tapaoikeutta, jonka herättää luottamusta. Tietenkin Sharian rankimmissa muodoissa on piirteitä, joita ei voida tuoda suomalaiseen oikeusjärjestelmään. Tämä koskee juuri rikosoikeudellisia säännöksiä. Sen sijaan perhe- ja perintöoikeudelliset säännöt voidaan tuoda sovittelujärjestelmään mukaan. Sharia-sovittelu perustuisi aina vapaaehtoisuuteen.

Suomeen on rakennettava lisää moskeijoita. Jos melkein jokaisessa suomalaisessa kaupungissa on soma ortodoksinen kirkko, miksei myös moskeija. Se kaunistaisi kaupunkikuvaa. Jo tuolla siintävät Kuopion minareetit, yli Kallaveen kiirii rukoushuuto...

Islam voisi sivistää suomalaisia ja nostaa kulttuuriamme korkeammalle tasolle. Kuten mikä tahansa kulttuuri, myös suomalainen kulttuuri imee itseensä vieraista kulttuureista ja uskonnoista parhaita aineksia, huonot ainekset se hylkää.

Musliminaisten huivit kaunistavat kaupunkikuvaa ja sitä paitsi muuttavat ilmapiiriä turvallisemmaksi. On luonnollista, että ihminen ei välttämättä halua paljastaa kasvojaan julkisuudessa. Sekin on ihmisoikeus.

Suomen Yleisradion pitäisi kustantaa viikoittain islaminuskoa ja suomalaisia muslimeja käsitteleviä televisio-ohjelmia, lisäksi alan kirjallisuutta pitää lisätä.

Teesini on tämä: Sharia on loppupeleissä oikeudenmukaisempi oikeusjärjestelmä kuin suomalainen oikeusjärjestelmä. Suomalainen oikeusjärjestelmä on loppupeleissä julmempi ja epäoikeudenmukaisempi kuin Sharia.

Niin ja entäs ne Islamin vastustajat. Antaa niiden vaahdota.

Stakesin valkoinen terrori

2011-04-10T02:49:00.001-07:00

Stakesin valkoinen terrori

Johan BÄCKMAN

Venäjän tiedotusvälineet ovat parin viime vuoden ajan kuuluttaneet koko maailmaan suomalaisen sosiaalitoimen terrorinomaista suhtautumista venäläisiin äiteihin. Jopa imeväisikäisiä venäläisiä sylilapsia on riistetty venäläisiltä äideiltä ja määrätty lastenkotiin sillä verukkeella, että äiti ehkä voisi matkustaa Venäjälle. Kaikki tietävät Anton Salosen tapauksen: suomalainen rikollisryhmä sieppasi lapsen Venäjällä venäläiseltä äidiltä, tietäen lapsen Venäjän kansalaiseksi, ja salakuljetti suomalaisen diplomaattiauton takakontissa Suomeen. Kymmenkunta suomalaista diplomaattia osallistui rikoksen suunnitteluun ja toteuttamiseen, mikä johti Suomen ja Venäjän historian suurimpaan ulkopoliittiseen selkkaukseen. Suomen valtakunnansyyttäjä jätti syytteen nostamatta, vaikkakin totesi lapsen ottamisen ja salakuljettamisen tapahtuneen oikeudettomasti.

Miksi venäläisiä naisia sitten sorretaan? Juuret ovat Suomen luokkasodassa ja valkoisessa terrorissa. Suomalaisen yhteiskunnan fasistisoitumiseen on olennaisena osana kuulunut poliittisesti epämieluisan osan hävittäminen. Tämä tarkoittaa erityisesti työväenliikettä sekä sitä osaa kansasta, joka vielä uskaltaa sanoa Venäjän olevan olemassa. Ymmärrettävästi tähtäimessä ovat venäläiset naiset, joiden pelätään kasvattavan lapsiaan venäläisiksi. Siksi Suomessa yleensä mitättömin perustein huostaanotettuihin venäläislapsiin sovelleteen erityistä poliittista väkivaltaa, ns. derussifikaatiota: venäläisiltä lapsilta kielletään äidinkielen venäjän puhuminen, heidät eristetään Venäjästä ja venäläisistä vanhemmistaan, ortodoksinen uskonto kielletään, ja lapsi tietysti opetetaan suomalaisessa koulussa muiden lasten tavoin vihaamaan Venäjää.

Miksi Suomi vihaa ja sortaa venäläisiä äitejä? Seuraavassa pari erittäin havainnollista sitaattia. Vuoden 1918 syksyllä Köyhäinhoitolehti kirjoitti seuraavaa:

”Vielä on suuri vaara punaisten naisissa. He ovat osoittautuneet useimmissa tapauksissa kauhistuttaviksi hirviöiksi ja pedoiksi. He ovat olleet kamaloita ilmiantajia ja murhiin yllyttäjiä. He ovat riehuneet ase kädessä ja tehneet kammottavia murhia. Suurelta osin noiden naisten kodit ja niissä annettu kasvatus on syynä hivittävän kauheaan sisällissotaamme. Punaisten raakuuksissa ennen kaikkea paljastui punaisten kotien ja näitten naisten raakuus, mikä hirvittävässä julmuudessa hakee vertaansa. Yhteiskunnan ehdoton velvollisuus tästä lähtien on oleva, etteivät tällaiset hirviöt saa enää lapsia kasvattaa ja niihin istuttaa julkeaa raakuuttaan sekä kalvavaa vihaansa, joka saastuttaa lapsen sielunelämän. Tästä täytyy tulla luja kontrolli ja sen aikaansaaminen on ennen kaikkea köyhäinhoitoviranomaisten tehtävä. Kaikissa vähänkin arveluttavissa tapauksissa on lapset erotettava tällaisista hirviöistä. Yhteiskunnan etu ja säilytysvaisto sitä vaatii.” (Sitaatti julkaistu Mervi Kaarnisen kirjassa Punaorvot 1918, Minerva 2008, s. 62-63).

Huomatkaa edellisen sitaatin kaksi viimeistä lausetta: ”Kaikissa vähänkin arveluttavissa tapauksissa on lapset erotettava tällaisista hirviöistä. Yhteiskunnan etu ja säilytysvaisto sitä vaatii.” Tuo ohje sopii mainiosti venäläisten naisten kohteluun 2000-luvun Suomessa.

Otetaan vielä toinen yhtä havainnollinen sitaatti. Sen kirjoitti Ilmari Kianto huhtikuussa 1918 Keskisuomalaiseen, ja lainaus lienee monelle tuttu, sillä se on julkaistu myös Leena Landerin tuoreen Käsky-romaanin mottona:

”Eikö olisi oikeaa tuomiotaktiikkaa ottaa joku prosentti vihollisen toisestakin sukupuolesta – siten siveellisesti varoittaakseen niiden kurjien ammattisisaria. Sudenjahdissa kelpaa maalitauluksi juuri naarassusi ehkä enemmän kuin uros, sillä metsästäjä tietää, että naaras synnyttää yhtä pahoja penikoita, joista on oleva ikuinen vastus. Todistettu on, että Suomen kansalaissodassa punakaartilaiset olivat petoja, monet heidän naisistaan – susinarttuja, vieläpä naarastiikereitä. Eikö ole hulluutta olla ampumatta petoja, jotka meitä ahdistavat?”

Sanomattakin on selvää, että 2000-luvun suomalainen sosiaalitoimi mieluiten tuhoaisi venäläiset naiset, jos se vaan olisi mahdollista. Paitsi kyllä ihmisen voi tuhota myös monta vuotta kestävällä sosiaaliviranomaisten laskelmoidulla terrorillakin.

Siirrytäänpä 2000-luvulle. Nykyoloissa sosiaaliviranomaiset käyttävät heille ja valtiolle poliittisesti epämieluisasta perhetaustasta nimitystä ”sosiaalinen perimä”. Juuri tästä ”sosiaalisesta perimästä” on tarkoitus päästä eroon keinolla millä hyvällä, kuten riistämällä lapset perheistään juuri huostaanottojen kautta. Se on taloudellisesti edullista, sillä huostaanotot ovat suomalaisille kunnille ja yksityisille yrityksille valtava bisnes.

Julman lehdistöpropagandan seurauksena ”venäläisyys” ymmärretään Suomessa erittäin vakavaksi sosiaaliseksi ongelmaksi, liittetäänhän siihen kaikki negatiivinen kuten prostituutio, varastaminen, rahanpesu, taudit, lika ja väkivalta. Juuri näin niin sanotut ”Venäjän tutkijat” ovat meille jo vuosia opettaneet. On siis selvää, että venäläiset perheet ja eritoten venäläiset äidit ovat suurennuslasin alla.

Venäläisen lapsen voi ja saa erottaa vanhemmistaan koska tahansa. Venäläiseltä äidiltä viedään imeväinen lapsi lastenkotiin, koska äiti voi mennä sukulaisiin Venäjälle, missä lapseen voidaan siirtää suomalaiselle yhteiskunnalle vaarallinen ”sosiaalinen perimä” eli venäläisyys. Venäläiset äidit ovat saaneet rikostuomioita sekä kotimaahansa Venäjälle menemisestä että myös turvakotiin pakenemisesta. Venäläinen äiti tietää, että Suomessa hänen lapsensa elää vankilassa. Valittaminen on vaikeaa, koska venäläiset äidit tuhotaan psyykkisesti ennen asian menemistä varsinaiseen oikeuteen. Hallinto-oikeudet ovat sosiaaliviranomaisten terrorin kumileimasimia.

Suomen Mielenterveysseura julkaisi vuonna 2007 propagandajulkaisun otsikolla Sosiaalinen perimä. Materiaali löytyy helposti netistä. Ohessa havainnollinen sitaatti:

”Huonon sosiaalisen perimän katkaisemiseen tarvitaan nyt uusia keinoja. Ylisukupolvisen ongelmien peritymisen estäminen on inhimillisesti ratkaisevan tärkeää, mutta myös taloudellisesti kannattavaa. Niiden ihmisten auttamiseksi, jotka jo lapsuudessaan ovat saanet huonot elämän eväät, tarvitaan positiivista diskriminaatiota, tehostettua tukea.”

Sosiaalitoimi onkin ”auttanut” monia venäläisiä äitejä viemällä näiden lapset lastenkotiin, tarkoituksena ”tukea” eli erottaa lapset ikuisesti perheestään ja poistaa lapsista venäläisyys. Tämä 2000-luvun fasismi, valkoinen terrori, tulee kauniisti esiin Stakesin julkaisuissa. Otetaan esimerkiksi Yhteiskuntapolitiikka-lehti numero 73 vuodelta 2008, siitä Marja Holmilan, Marjatta Bardyn ja Petra Kouvosen artikkeli ”sosiaalisesta perimästä”. Stakesin netissä levittämässä tekstissä sanotaan mm. seuraavaa:

”Termillä sosiaalinen perimä tarkoitetaan ongelmien siirtymistä vanhemmilta lapsille.”

Tämä sitaatti on havainnollinen, sillä siinä annetaan ymmärtää, että sosiaalinen perimä on siis aina lähtökohtaisesti vain huono asia. Niinpä aina parempi vaihtoehto on lapsen erottaminen perheestään ja lapsen antaminen firmoille, yksityisille lastenkodeille, jotka tekevät elävällä raaka-aineella suurta binestä. Siinä suurena häiriönä ovat vain vanhemmat ja heidän rakkautensa.

”Tutkijat ovat painottaneet sukupolvien ketjun katkaisemisen tärkeyttä”, Stakesin julkaisussa edelleen kirjoitetaan. Tämäkin sitaatti todistaa asenteesta, jossa lapsien erottaminen vanhemmistaan on lähtökohtaisesti aina parempi asia.

Stakesin artikkelissa kirjoitetaan edelleen, että lasten sijoittamisella estetään ”sosiaalisten ongelmien” eteenpäin siirtyminen ja että yhteiskunnan tehtävänä on turvata lapsille ”psykologiset vanhemmat”, sillä biologisten vanhempien tapaaminen ”häiritsee psykologisen vanhempisuhteen syntymistä” – ”siksi tapaamisia tulee rajoittaa”.

On täysin selvää, että suomalainen lastensuojelu 2000-luvulla on poliittista terroria. Se on fasismia, jonka tavoitteena on perheiden tuhoaminen. Suhtautuminen perheinstituutioon ja äidinrakkauteen on vihamielistä, mikä näkyy aggressiivisessa homoseksuaalisuuden, lapsettomuuden ja promiskuiteetin oikeutusta korostavassa valtiollisessa propagandassa. Hyvää ja tasapainoista perhe-elämää ja sen oikeutusta ei taas propagoida missään.

Sosiaalitoimen ammattitutkijat kirjoittavat täysin avoimesti siitä, että perheinstituutio ja sen ”sosiaalinen perimä” on lähtökohtaisesti huono asia. Erityisen selvästi tämä tulee esiin venäläisissä perheissä, jossa äidinrakkaus ja lasten hyvä kasvatus ovat vielä arvossaan. Siksi Suomi haluaa tuhota venäläiset perheet.

Huostaan otettujen lasten, niin venäläisten kuin suomalaisten, pitäisi ymmärtää, että he ovat poliittisia vankeja ja fasistisen poliittisen terrorin uhreja. Heidän pitäisi tajuta, että heillä on oikeus vapauteen. Valitettavasti kukaan Suomessa ei vielä ole uskaltanut tutkia kriittisesti niin sanotun lastensuojelun todellisia kasvoja, puhumattakaan sitä, että räikeän fasistisen propagandan alta nousisi oikea vapautusliike.

JOHAN BÄCKMAN

Kirjoittaja on oikeussosiologian dosentti Helsingin yliopistossa. Kirjoitus perustuu alustukseen II venäläis-suomalaisessa lapsen oikeuksien konferenssissa Helsingissä 7.4.2011. Aiheesta kiinnostuneet voivat osallistua III venäläis-suomalaiseen lapsen oikeuksien konferenssiin Helsingissä 7. toukokuuta 2011, ks. http://www.facebook.com/event.php?eid=184259881620872

Johan Bäckman talks for Russia Today direct from YLE Pasila

2011-04-08T10:22:00.001-07:00

II kansainvälinen venäläis-suomalainen konferenssi "Lapsen oikeudet Suomessa"

2011-04-08T01:02:00.000-07:00

Tiedote

Lauantaina 9.4.2011 kello 10-13 Helsingin Seurahuoneen Englantilaisessa kabinetissa (Rautatieasemaa vastapäätä)

II kansainvälinen venäläis-suomalainen konferenssi "Lapsen oikeudet Suomessa"

Asiantuntijat, aktivistit, vanhemmat ja viranomaiset keskustelevat lapsen oikeuksien tilasta Suomessa, erityisesti venäläis-suomalaisten lapsien tilanteesta.

Tilaisuudessa mm. dosentti Johan Bäckman puhuu aiheesta "Suomalais-venäläiset lapsikiistat" ja lakimies Jyrki Leivonen aiheesta "Lakimiehen kokemuksia ulkomaalaistaustaisten erityisongelmista".

Tampereella tammikuussa 2011 järjestetty I vastaava konferenssi oli menestys: tilaisuudessa käytiin mittava keskustelu, tunnistettiin ongelmia ja etsittiin ratkaisuja.

Tilaisuuteen on kaikilla vapaa pääsy.

Tilaisuuden järjestää Suomen antifasistinen komitea ja Huostaanotetut lapset ry.

Lisätiedot: Johan Bäckman, 040 503 5474

Viron apartheidhallinto järjesti taas laittomat vaalit

2011-03-06T14:41:00.000-08:00

Suomenlahden etelärannalla valtaa pitävä apartheidhallinto, joka käyttää itsestään valheellista nimitystä "Viron tasavalta", järjesti taas laittomat vaalit. Kuten arvata saattaa, meno jatkuu entisellään.

Apartheidhallinto ei salli vapaita vaaleja, sillä noin kolmannes alueen väestöstä on suljettu valtakunnallisten vaalien ulkopuolelle epäluotettavana aineksena, vaikka he olisivat syntyneet Virossa ja maksaneet sinne koko ikänsä veroja. Kun kolmannes väestöstä ei saa äänestää, on selvää, että mistään demokratiasta ei voi olla kyse.

Äänioikeden voi saada nöyryyttävissä kansalaisuutesteissä, joissa varmistetaan hakijan lojaali venäläisviha.

Kuten tiedetään, apartheidhallintoalueen väestöstä noin kolmannes on venäläisiä. Jokainen yritys saada venäläiset mukaan politiikkaan torpedoidaan demokratian vastaisen salaisen poliisin, niin sanotun suojelupoliisin (Kaitsepolitsei eli Kapo) toimesta. Sen pahimpia vihollisia ovat demokraatit ja totuudenpuhujat.

Kapolla on valta määrätä kenelle tahansa EU-kansalaiselle maahantulokielto Viroon tai EU:n ulkopuolisen maan kansalaiselle pysyvä maahantulokielto koko Schengen-alueelle, mitä mahdollisuutta se tehokkaasti käyttää demokratian vastaisessa taistelussa.

Viron media on täysin apartheidhallinnon talustusnuorassa, sillä kaikki Viron niin sanottujen tiedotusvälineiden toimittajat ovat suoraan tai välillisesti Kapon palveluksessa. Kaikki mitä Viron mediat kirjoittavat, on Kapon etujen mukaista.

Kapon propagandan tunnistaa parhaiten siitä, että siinä kaikkia demokraattisia voimia kutsutaan "ääriliikkeiksi". Tosiasiassa Viron apartheidhallinto on nostanut valtaan kiihkokansallisen ääriliikkeen, joka palvoo fasismia ja vihaa demokratiaa. Se pelkää eniten omaa kansaansa, sekä venäläisiä että varsinkin virolaisia.

Viron apartheidhallinto onkin demokraattisen kehityksen sijaan ryhtynyt panostamaan informaatiosodankäyntiin, mikä käytännössä merkitsee nettikiusaamista Naton tuella. Tätä varten Viroon perustettiin amerikkalaisten rahoilla kybersodankäynnin videopeliluola.

Homma alkoikin loistavasti, kun apartheidhallinnon lojaali asiamies Kaja Kunnas, joka saa kirjoittaa Helsingin Sanomiin, arvioi Viron apartheidvaaleja sukupuolten välisen tasa-arvon kannalta. Naisia kuulemma kaivataan parlamenttiin enemmän. Tällä "nerokkaalla" tempulla suomalaisen lukijan päätä onnistuttin sekottamaan sen verran, että venäläisten ihmisoikeuksien polkeminen ei tullut heti mieleen.

Kaja Kunnaksen puolustukseksi on toki lausuttava, että yksikään demokraattisesti ajatteleva rehellinen kirjeenvaihtaja ei tietenkään saisi toimia Virossa päivääkään, sillä Kapo järjestäisi hänelle riittävästi ns. ongelmia ja ajaisi lopulta maasta.

Sitten Helsingissä piti kuulemma 1.3.2011 vaaleja koskevan "tiedotustilaisuuden" Iivi Anna Masso, apartheidhallinnon vankkumaton puolustaja, jonka kaikki lausunnot ovat Kapon intressien mukaisia. Hänkin saa yllättävän vapaasti hallita Suomen medioissa apartheidhallintoa koskevaa tiedotusta, jonka mukaan kysymyksessä olisi "Viron tasavalta".

Ongelma on siinä, että todellista tietoa ei saa juuri millään, sillä Kapo hallitsee Viron sisäistä informaatiotilaa täysin suvereenisti.

Vähän aikaa sitten Narva-Jöesuussa järjestettiin lapsellinen vakoojakokous, johon osallistui peräti sata ihmistä. Virallisesti kokouksen aiheena oli kuulemma "psykologinen puolustus". Kysymys oli siis eräänlaisesta terapiaistunnosta. Viron presidentin johdolla kuulemma kehiteltiin uusia keinoja nettikiusaamisen tehostamiseksi. Tilaisuuteen osallistui monia suomalaisiakin nimiä, jotka ovat rakentaneet uraansa Suomen kautta Venäjää vastaan käydyllä informaatiosodalla. Toivottavasti terapiaistunto oli heille hyödyksi.

On tietenkin väärin sanoa, että Viron laiton apartheidhallinto olisi vain venäläisvastainen, sillä se on ennen muuta ihmisvastainen ja siis myös virolasvastainen.

Viron apartheidhallinto on laiton miehityshallinto, joka terrorisoi kansaa poliittisella vainolla.

Virolaiset ovat poliittisen sorron uhreja, sillä he eivät saa ajatella vapaasti.

Suomi rikkonut viittä kansainvälistä sopimusta Anton-asiassa, Venäjä valmistelee kovaa noottia ja diplomaattien karkotuksia

2011-03-06T04:17:00.000-08:00

Venäjän viranomaiset ovat viikonlopun aikana antaneet poikkeuksellisen jyrkkiä lausuntoja Anton-asiassa. Tänään sunnuntaina julki tulleen tiedon mukaan Venäjän ulkoministeriö MID aikoo antaa asiassa poikkeuksellisen jyrkän nootin. Lähteiden mukaan Venäjä aikoo karkottaa suomalaisia diplomaatteja ja mahdollisesti irtisanoa jonkun sopimuksen.

Äsken nettiin tulleen tiedon mukaan Venäjän ulkoministeriö katsoo, että Suomi on rikkonut asiassa useita kansainvälisiä sopimuksia, kuten Euroopan luovutussopimus 1957, Wienin yleissopimus diplomaattisuhteista 1961, kahdenvälinen sopimus oikeusavusta 1978, Suomen ja Venäjän välinen rikostorjuntasopimus 1996 ja Suomen ja Venäjän naapuruussopimus 1992. Ks. http://www.rbc.ru/fnews.open/20110306131652.shtml

Tämä julkilausuma merkitsee jo, että kyseessä on pahin kriisi Suomen ja Venäjän välillä 1992 jälkeen.

Valtakunnansyyttäjänviraston päätöksessä on karkea virhe, kun väitetään, että Anton Salosen Venäjän kansalaisuus olisi "kumottu" kahdessa tuomioistuimessa Venäjällä, ja että se olisi ollut peruste noutaa lapsi. Venäjä lain mukaan kansalaisuutta ei voi lainkaan kumota tuomioistuimessa. Anton Salosen Venäjän kansalaisuutta ei ole koskaan kumottu, lapsi on ollut aina Venäjän kansalainen. Valtakunnansyyttäjän päätöksessä annetaan valheellisesti ymmärtää, että Venäjän viranomaiset olisivat antaneet "luvan" Anton Salosen sieppaamiselle. Mitään tällaista asiakirjaa ei kuitenkaan ole esitetty ja Venäjällä valtakunnansyyttäjänviraston pyynnöstä kuulustellut kuusi poliisiviranomaista ovat kiistäneet antaneensa mitään lupaa, mutta Jorma Kalskeen ja Leena Metsäpellon antaman päätöksen mukaan ko. kuusi poliisia olisivat muka valehdelleet yksissä tuumin.

Dosentti Johan Bäckman on valtuutettu hoitamaan Anton-asiaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa EIT. Bäckman toimii siellä Anton Salosen edustajana, koska Rimma Salonen on edelleen Venäjän lain mukaan Anton Salosen huoltaja. Lisätietoja Johan Bäckman 040 503 5474

Paavo Salonen, Simo Pietiläinen ja Olli Perheentupa saavat rikossyytteet

2011-03-04T14:14:00.000-08:00

Kuuluisa venäläinen äiti Rimma Salonen aikoo nostaa suomalaisessa tuomioistuimessa syytteet Anton-pojan sieppauksesta, vapaudenriistosta, salakuljetuksesta ja virkarikoksista Simo Pietiläistä, Paavo Salosta ja pääkonsuli Olli Perheentupaa vastaan. Miehet saavat siis valmistautua rikosoikeudenkäyntiin.

Paavo Salonen saa syytteet vapaudenriistosta, lapsikaappauksesta ja valtionrajarikoksesta, Simo Pietiläinen virkarikoksesta ja avunannosta valtionrajarikokseen ja Olli Perheentupa virkarikoksesta.

Rimma Salonen aikoo saattaa rikokset suomalaisen tuomioistuimen tutkittaviksi ensi tilassa. Haastehakemus perustuu asianomistajan oikeuteen nostaa itse syytteet sekä perustuslain antamaan oikeuteen nostaa syyte virkarikoksesta.

Venäjän valtiosyyttäjä nosti Paavo Salosta ja Simo Pietiläistä vastaan syytteet Anton Salosen sieppaamisesta ja salakuljetuksesta suomalaisen diplomaattiauton takakontissa jo joulukuussa 2009 ja pyysi Suomen oikeusministeriä siirtämään asian suomalaisen tuomioistuimen käsiteltäväksi.

Tänäisessä päätöksessään Suomen valtakunnansyyttäjänvirasto katsoi Simo Pietiläisen ja Paavo Salosen syyllistyneen rikoksiin, mutta jätti syytteet nostamatta. Päätöksen taustalla on kokoomusministerien kova painostus, sillä ulkoministeri Stubb ja puolustusministeri Häkämies olivat ylistäneet Anton-pojan sieppausta ja salakuljetusta hyvin tehdyksi jo rikostutkinnan alkuvaiheessa.

Valtakunnansyyttäjän päätös rakentuu sen varaan, että Anton Salosen Venäjän kansalaisuus olisi peruttu venäläisessä tuomioistuimessa, minkä vuoksi lapsen olisi saanut hakea pois. Tosiasiassa Venäjällä tuomioistuimella ei ole mitään valtuuksia päättää Venäjän kansalaisuudesta. Valtakunnansyyttäjänviraston tulkinta osoittaa siis tietämättömyyttä ja myös suurta ammattitaidottomuutta.

Suomen valtakunnansyyttäjänviraston mukaan Antonin sieppaukseen olisi peräti ollut poliisiviranomaisten lupa ja ohjeet, vaikka asiasta ei ole mitään muuta todisteita kuin sieppaajien omat lausumat. Kalske väittikin päätöksessään, että peräti kuusi (6) todistajana kuultua venäläistä poliisiviranomaista olisi yksissä tuumin valehdellut sanoessaan, että he eivät missään tapauksessa ole voineet antaa lupaa lapsen sieppaamiselle.

Huvittava yksityiskohta on valtakunnansyyttäjänviraston väite siitä, että entinen konsuli Simo Pietiläinen olisi joutunut kärsimään, sillä hän menetti työnsä Pietarin konsulaatissa. Tosiasiassa Pietiläiselle annettiin parempi pesti Helsingissä ja sen jälkeen kansainvälisiä huipputehtäviä Afganistanissa ja Kosovossa.

Itse asiassa valtakunnansyyttäjän tämänpäiväinen päätös on Rimma Saloselle suuri voitto, sillä Simo Pietiläinen ja Paavo Salonen on kuitenkin todettu rikoksiin syyllisiksi. On siis heidänkin etunsa, että asia tutkitaan oikeudessa.

Rimma Salosen mukaan Anton Salosen sieppaamiselle ja salakuljetukselle oli saatu myös Suomen hallituksen hyväksyntä, sillä ulkoministeri Stubb antoi 14.5.2009 antamassaan haastattelussa rikoksille täyden poliittisen tuen, syyttäen Rimma Salosta rikolliseksi, ja pääministeri Vanhanen kieltäytyi saman päivän tv-haastattelussa kahdesti vastaamasta Ylen toimittajan Jari Korkin kysymykseen siitä, tiesikö valtiojohto Anton sieppausjärjestelyistä etukäteen.

Tosiasiassa Rimma Salonen oli matkustanut huollossaan olevan venäläisen pojan kanssa Venäjälle maaliskuussa 2008, minkä jälkeen hän vastaanotti poliisilta ja ex-mieheltään uhkaukset vankeustuomiosta ja lapsen menettämisestä, eikä hän uskaltanut palata takaisin. Tampereen käräjäoikeus vei häneltä Antonin huoltajuuden äitiä kuulematta ja hänelle mitään ilmoittamatta heti huhtikuussa 2008, vaikka hänen osoitteensa ja yhteystietonsa olivat asianomaisten tiedossa.

Ilmeisesti kysymys on vain siitä, että kokoomus tarvitsi itselleen köyhän venäläisen naisen pilkanteon kohteeksi. Siitä onkin nyt tullut olennainen osa kansainvälistä Suomi-brändiä juuri Stubbin ansiosta.

Stubb sanoi heti tapahtuman jälkeen, että Antonin sieppauksessa ja salakuljetuksessa toimittiin inhimillisesti oikein. Sama inhimillisyysperuste esiintyy nyt kaksi vuotta myöhemmin valtakunnansyyttäjänviraston päätöksessä. Myös puolustusministeri Jyri Häkämies painosti oikeusviranomaisia ilmoittamalla vielä syksyllä 2009, että Anton-pojan sieppauksessa ja salakuljetuksessa toimittiin oikein.

Rimma Salosen mukaan äidiltään laittomasti siepattua lasta ei olisi saanut piilottaa konsulaattiin kuukaudeksi. Asiaa olisi pitänyt käsitellä esimerkiksi panttivankitilanteena. Pietarin pääkonsuli Olli Perheentupa on vastuussa laittomasta menettelystä ja joutuu oikeuteen.

Väitteet siitä, että asiaan etsittiin ratkaisua venäläisiltä viranomaisilta, ovat Rimma Salosen mukaan puuta heinää, eikä niistä ole mitään näyttöä. Tosiasiassa diplomaatit yrittivät ratkaista erilaisten rikosten aiheuttamaa tilannetta vain kehittelemällä uusia rikoksia.

Joka tapauksessa jo nyt on selvää, että Anton Salonen jää historiaan jäävuorena, johon suomalainen "oikeusvaltio" törmäsi. Kunnia Suomi-brändin upottamisesta kuuluu Alexander Stubbille.

Rimma Salonen luottaa täydellisesti siihen, että rikossyytteet tutkitaan suomalaisessa tuomioistuimessa puolueettomasti ja että riippumattomat tuomarit ottavat päätöksessään huomioon kaikki tietoonsa tulleet seikat.

Paavo Salonen, Simo Pietiläinen ja Olli Perheentupa saavat siis silittää pukunsa ja valita solmion rikosoikeudenkäyntiä varten.

Niin ja tähän loppuun vielä venäläinen sananlasku: Hyvin nauraa se, joka nauraa viimeiseksi.

Simo Pietiläinen ja Paavo Salonen syyllistyivät rikoksiin

2011-03-04T03:48:00.001-08:00

Suomen valtakunnansyyttäjänvirasto on tänään julkistanut päätöksen, jonka mukaan entinen konsuli Simo Pietiläinen ja Paavo Salonen syyllistyivät Anton-pojan tapauksessa rikoksiin. Venäjän valtionsyyttäjän mukaan Paavo Salonen sieppasi lapsen laittomasti Venäjällä ja salakuljetti lapsen konsuli Simo Pietiläisen avustuksella Suomeen suomalaisen diplomaattiauton takakontissa. Suomen valtakunnansyyttäjä katsoi miesten rikkoneen lakia ja syyllistyneen rikoksiin. Näin Suomen valtakunnansyyttäjän päätöksessä lukee:

”Pietiläinen on Salosen Suomeen salaa tuodessaan toiminut tietoisena siitä, että menettely on vastoin Suomen konsulipalvelulain 9, 31 ja 32 §:ää, koska hän on tosiasiassa kotiuttanut Venäjälle kaapatun lapsen Venäjän lainsäädännön vastaisella toimenpiteellä. Hän on siten rikoslain 40 luvun 9 §:ssä tarkoitetulla tavalla virkaansa toimittaessaan tahallaan rikkonut virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin perustuvan virkavelvollisuutensa. Pietiläisen menettely on ollut omiaan murentamaan diplomaattisessa kanssakäymisessä tarvittavaa luottamusta sekä Suomen ja Venäjän välillä vallitsevaa yhteistyön henkeä eikä teko näin ollen, huomioon ottaen sen haitallisuus ja muut tekoon liittyvät seikat, ole kokonaisuutena arvostellen vähäinen.”

”Menettelyllään Paavo Salonen on omalta ja lapsensa osalta rikkonut rajan ylittämisestä annettuja säännöksiä lyömällä laimin passilain 2 §:n 1 momentin ja 28 §:n mukaisen velvollisuutensa syyllistyen näin valtionrajarikokseen. Pietiläisen menettely puolestaan täyttää yllytyksen Paavo Salosen tekemään valtionrajarikokseen.”

Sharia-laki sopisi Suomeen

2011-03-03T13:22:00.000-08:00

Sharia-lain soveltaminen olisi hyvä askel suomalaisen oikeusvaltion parantamisessa. Sitä paitsi sharia-laki on parempaa lakia kuin suomalainen "laki", joka useimmiten ei ole oikeutta, vaan vääryyttä. Shari-laki on ikivanha islamilainen tapaoikeusjärjestelmä, joka sisältää erilaisia ohjeita elämän eri tilanteisiin. Typpiliisintä sharia-oikeutta ovat perhe- ja perintöoikeudelliset kysymykset. Sharia-sovittelu voitaisiin hyvin intregroida kokeiluluontoisena nykyisen sovittelujärjestelmän rinnalle. Tehokkaasti toimiva sharia-sovittelu voisi jossakin määrin jopa vähentää nykyisen oikeusjärjestelmämme kuormitusta. Sharia-oikeus pitäisi ottaa Suomessa käyttöön ensin kokeiluversiona. Isossa-Britanniassahan sharia-oikeus toimii hyvin erityisissä sharia-tuomioistuimissa. Suomessakin sharia-sovittelua ja siihen perehtynyttä ja valtuutettua henkilöä voitaisiin kutsua eräänlaiseksi tuomioistuimeksi. Tietenkin sharia-sovittelu pitää sopeuttaa suomalaiseen lainsäädäntöön, sillä se pitäisi rajoittaa jo aikaisemmin mahdolliseen rikosasioiden sovitteluun, perheoikeudellisten asioiden sovitteluun ja myös perintöoikeuteen sekä erilaiseen neuvottelemiseen. Sharia-sovitteluun ei tietenkään voida ottaa mukaan mitään rikosoikeudellisia rangaistuksia, sitä paitsi kovat rangaistukset ovat edelleenkin eräänlaisia poikkeuksia sharia-oikeudessa. Tietenkin sharia-sovittelu edellyttäisi kaikkien osapuolten hyväksyntää ja vapaaehtoisuutta. Monissa arabimaissakin sharia-oikeus toimii eräänlaisena neuvoa-antavana systeeminä maallisen oikeuden rinnalla. Sharia-oikeus on siitä kiinnostava, että sen mukaan vain Jumala voi tietää ja ymmärtää lain sisällön täydellisesti. Siinä on perää.

Johan Bäckman - eduskuntavaaliehdokas 2011 Helsingin vaalipiirissä 040 503 5474

Stubb tuhosi Suomi-brändin

2011-03-01T10:13:00.000-08:00

Mikä on Suomen suurin turvallisuusuhka? Se on Alexander Stubb.

Tyhjästä Suomen ulkoministeriksi noussut dilentantti puolustaa Yhdysvaltain kansallisia intressejä aina ja kaikkialla, yötä päivää. Kaikki mitä Stubb päästää suustaan, on Yhdysvaltain edun mukaista. Hän ei tee tässä asiassa koskaan virheitä.

Stubbilla ei ole mitään käsitystä Suomesta tai suomalaisuudesta, vaikka hän puhuukin suomea. Stubb on ulkomailla kasvatettu ja koulutettu, päätyönsä hän on tehnyt etenkin Brysselissä. Voin vain arvailla, kenen intressejä hän on oppinut siellä ajamaan.

Suomi merkitsee hänelle lähinnä brändiä. Muistan 1980-luvun yläasteelta snobit, jotka pukivat päälleen Lacosteen t-paidan ja luulivat olevansa jotakin. Hyödyllinen idiootti on osuva termi kuvaamaan Stubbia. Siinä hän lyö kenet tahansa 1970-luvun ns. stalinistin mennen tullen.

Wikileaksin mukaan Stubbin avustaja Jori Arponen lupasi amerikkalaisille diplomaateille Suomen liityvän Natoon, kun kokoomus voittaa vaalit. Tämä kertoo, ettei Stubbin ja kokoomuksen röyhkeydellä ole mitään rajoja.

Tästä voi samalla päätellä, että Yhdysvallat on varmaankin myös luvannut Jori Arposelle ja kokoomukselle jotakin siltä varalta, että kokoomus toteuttaa aikeensa. Mitä, sen tietävät vain Arponen, Stubb ja kokoomus.

Kokoomusta on joka tapauksessa jo syytä pelätä, sillä se on antanut amerikkalaisille suuria lupauksia Suomen kansan pään menoksi.

Venäjällä Stubbia ei arvosteta, hänelle lähinnä nauretaan. Amerikkalaisten sätkynukkena Stubb on tietysti vaarallinen, mutta ei kuitenkaan mikään suuri tekijä Venäjän muiden paljon vaarallisempien vihollisten joukossa.

Venäjän sotilasdoktriinin mukaan Venäjä pitää Naton laajenemista rajoilleen sotilaallisena uhkana, johon myös reagoidaan. Stubbin avustajien sekoilu luetaan siis naapurissa sotilaalliseksi uhkaukseksi.

Suomen estoton tarjoaminen Natolle vastoin kansan enemmistön tahtoa on edesvastuutonta ja asettaa maamme todelliseen sotilaalliseen vaaraan.

Suomessa on kolmen tai neljän "suuren" lisäksi yksi piilopuolue, nimittäin Nato-puolue. Se ylittää puoluerajat, sen kannattajat tunnetaan mistään piittaamattomasta häikäilemättömyydestä. Tähän joukkoon kuuluu pitkä rivi päätoimittajia, Helsingin Sanomien toimituskunta kokonaisuudessaan, Martti Ahtisaari ja Stubb sekä joukko epäonnistuneita B-luokan poliitikkoja kuten Lasse Lehtinen.

Suomea ei siis saada Natoon mitään demokraattista tietä. Ehkä meillä tehdään kuten Virossa: Natoon vain mennään. Tähän tarvitaan oma suomalainen "oranssi vallankumous" eli vallan anastaminen laittomasti, medioiden ja ulkomaisen painostuksen avulla.

Kun suomalaisista päätoimittajista suurin osa on avoimesti Natoa kannattavia demokratian vihollisia, on selvää, että Suomen vieminen Natoon ei ole mikään suuri ongelma.

JOHAN BÄCKMAN

Johan Bäckman on Helsingin vaalipiirin eduskuntavaaliehdokas 2011.

О деле Салонен. Пресс-конференция в Cанкт-Петербурге 27.1.2011.

2011-01-27T09:09:00.000-08:00

Йохан Бекман

О деле Салонен.

Пресс-конференция в Cанкт-Петербурге 27.1.2011, Институт региональной прессы

Похищение несовершеннолетнего россиянина Антона Салонена на территории России группой лиц (12.04.2009), его удержание в качестве заложника в генконслустве Финляндии в течение трех недел (14.04.--08.05.2009), затем контрабанда в багажнике дипмашины через границу (08.05.2009), постоянное издевательство над ребёнком, насильственная «дерусификация» ребёнка, запрет на родной язык и вероисповедание, отрицание его российского гражданства, всякие политические требования, угрозы, вымогательство, шантажирование в адрес России – можно и нужно уже сейчас квалифицировать объективно и ясно как – захват заложника и террористический акт.

На сегодняшний день Антон Салонен пребывает в заложниках уже 654 дня с момента похищения.

Когда мама Римма Салонен наконец попыталась вернуть себе сына Антона через суд, финское государственное телевидение в день суда (05.01.2011) показало интервью мальчика, где Антон сказал, что ненавидит Россию, презирает ее, там грязь, там ужасно, и готов съездить любую другую страну, только не в Россию. Пятого января я лично наблюдал, как отец-Салонен в суде, и в зале суда, использовал бо´льшую часть времени для оскорблений России, русских, в том числе и руководства страны, заявив, что знает законы России лучше Путина, что все русские врут, Россия – «империя зла», что Римма и ее свидетели представляют интересы «империи зла», что это новая «зимняя война», где Финляндия выиграла 10-0.

Также отец-Салонен кричал в суде, что Римма Салонен преступница, а Ходорковский невинный, Пааво Салонен также угрожал всем свидетелям тюремным сроком.

У Пааво Салонена хватает самоуверенности угрожать всем и плевать на права ребёнка, поскольку у него есть самый сильный и мощный покровитель Финляндии – правительство, министры и президент, которые сразу после похищении и контрабанды Антона заявили что виновата – Россия , которая должна была уже заранее подписать какую-то конвенцию о похищении детей.

Как известно, после похищения Антона, в Финляндии было сфабриковано уголовное дело против Риммы Салонен, ей дали условный срок и штраф, она должна была заплатить Антону сначала 20 000 евро за якобы «моральный ущерб», во второй инстанции суд изменил сумму на 10 000 за то, что Антон съездил с мамой в гости в Россию, и бывшей супруге консула-контрабандиста, адвокату Антона и Пааво Салонену в Финляндии Риитте Раухала (Riitta Rauhala), Римма должна заплатить тысячи евро компенсации, видимо, за бензин контрабандиста.

Это личное дело финского министра иностранных дел Александра Стубба (Alexander Stubb). Моментально после контрабанды ребёнка Стубб публично на пресс-конференции назвал контрабанду и похищение ребенка «гуманным» деянием, назвал мать – преступницей, хотя против Риммы Салонен на тот момент не было вынесено никаких приговоров и даже не было выдвинуто никаких официальных обвинений. Стубб заявил что «мальчик должен жить у отца».

Также генконсул Финляндии в Санкт-Петербурге Олли Перхеэнтупа (Olli Perheentupa) угрожал России в финских СМИ что подаст на Россию в Гаагский суд за то, что ребёнка можно было вывезти из страны только контрабандным путём.

Когда ребёнок был уже на территории Финляндии, финским властям было легко угрожать, шантажировать, вымогать, усилить все виды издевательств в полной мере. Консула, совершившего акт контрабанды, Симо Пиетиляйнена (Simo Pietiläinen), назвали «консулом-героем», ему дали самые престижные работы в Афганистане и в Косово.

В ответ на многочисленные ноты протеста Российской стороны финны ответили: у мальчика нет Российского гражданства, его родной язык – финский, это не дело России, дело закрыто, хотя Антон родился после развода родителей, жил у матери с рождении 02.10.2003 до похищения 12.04.2009.

Ситуация с Антоном Салоненом каждый день ухудшается. Финские власти и финская пресса не признают элементарные факты этого дела. Теперь дело Антона служит фактором консолидации всех русофобских сил Финляндии.

Теперь о языке: почему Антон не имеет права говорить по-русски? Как я упоминал, сегодня 654-й день его заложничества, всё это время говорить по-русски было запрещено. Финские психологи недавно подготовили отчет о том, что запрет говорить на родном русском языке негативно отразился на развитии ребёнка. Мы считаем это насилием по отношению к ребёнку и уголовным преступлением.

Но недавно финский суд принял решение о том, что говорить по-русски – не в интересах ребёнка, и сейчас дело рассматривается в верховном административном суде.

Несмотря на это, финские социальные работники, которые готовили план опекунства ребёнка несколькими вариантами, в любом случае не готовы вернуть ребёнка маме.

Уже в начале событий, террористический веб-сайт чеченских террористов «Кавказ Центр», действующий в Финляндии, интересовался Антоном Салоненом и его защитниками и начал агрессивную пропаганду.

http://www.vz.ru/society/2011/1/27/464298.html
http://www.rosbalt.ru/2011/01/27/813140.html
http://rus.ruvr.ru/2011/01/27/41535523.html
http://www.interfax.ru/society/news.asp?id=174940

Защита детей в Финляндии. Йохан Бекман.

2011-01-27T09:06:00.000-08:00

Защита детей в Финляндии. Йохан Бекман.

XVIII Международные образовательные Рождественские чтения. III НАПРАВЛЕНИЕ: «СЕМЬЯ В СОВРЕМЕННОМ МИРЕ». 3.4. СЕКЦИЯ «ЮВЕНАЛЬНАЯ ЮСТИЦИЯ: ТЕОРИЯ И ПРАКТИКА». МГУ, первый учебный корпус на Ломоносовском проспекте, ауд. Д5. 25.01.2011.

В Финляндии существует много проблем в сфере защиты прав детей, как доказывают уже известные и громкие дела Риммы Салонен, Инги Рантала, Валентины Путконен, Анастасии Пююкёнен (Pyykönen) и т.д.

В данных ситуациях имеют место не только многочисленные страдания детей и матерей, но самое страшное – незаконное изъятие маленького ребёнка от матери, и, может быть, ещё хуже – обвинения, предъявленные матери в том, что она якобы недостойна, не имеет права ухаживать за своим ребёнком.

Посмотрите на дело Анастасии Пююкёнен, об этом случаи есть много информации в Интернете. У нее финские власти забрали 8-месячную русскую девочку, и не вернули, потому что она якобы планировала съездить с ней в Россию. Как известно, здесь речь не идёт о разводах, о конфликтах между бывшими супругами, а именно о проблемах во взаимоотношениях между властями и людьми.

Недавно я общался с одной социальной работницей, относительно молодой, бездетной, которая сказала мне, что семья – это ненужный институт в обществе. Её комментарии хорошо выражают общую атмосферу в нашем обществе: ненужные для общества дети, семьи и старики – нужно только мясо для прибыли, рабы для экономического роста, здоровые взрослые люди для потребления товаров и услуг.

Идет переход от тотального атеизма к сатанизму – злу, где самые ненормальные элементы становятся «нормальными», например в лютеранской церкви Финляндии тема номер один: благословение так называемых однополых браков (браков гомосексуалистов).

Также в ювенальной юстиции нормой является ненависть к семье, ненависть к родителям, ненависть к детям. Нет никакого уважения к человеку, к семье, к детям, невилируется радость быть человеком. Главное – уничтожить в человеческой жизни единственное, что у нас есть – любовь друг другу. Бог – это любовь, поэтому дьявол противится любви, и поэтому создана западная система «ювенальной юстиции».

Технологии ювенальной юстиции Финляндии – как Дамоклов меч нависли над каждой семьёй, в любой момент детей могут забрать. Обычно это начинается преследованием, затем потихонечку забирают всех детей, и уничтожают семью. Без решения суда можно забрать детей в «срочном порядке», посадить в детский дом, который, как правило, является коммерческой фирмой, акционерным обществом. Поэтому, содержать детей в этих частных тюрьмах выгодно, и акционеры их никогда не отпустят обратно домой. Они получают сотни евро в день за одного ребенка – точные цифры никто не знает.

Социальные работники, чьи профессиональные качества и образование обычно низкие, имеют права без решения суда забрать ребенка надолго, для этого достаточно мнение одного человека и подпись руководителя – все данные совершенно секретные. Финские социологи даже признают, что всего лишь национальность ребенка может быть основанием для таких решений.

Все истории, которые я знаю, просто ужасающие. Единственный выход из этой ситуации, если выход в принципе есть, это абсолютное унижение, покорность перед соцработниками, отчего они получают удовольствие.

Соцработники постоянно провоцируют своих клиентов, ведь легко провоцировать женщину, у которой украли всех детей, без решения суда, без расследования, на основе того, что она готовилась съездить в гости в Россию – даже зачастую и не готовилась, а из-за того что она русская, и сможет в любой момент в принципе съездить в гости. Ведь Россия-же ещё существет. Это является причиной уничтожить жизнь маленьких детей, разрушить семью.

Идет хитрая система фальсификации и фабрикации дел в ювенальной юстиции, есть традиция преувеличении, есть практика потихонечку изменить факты в худшею сторону. Родители должны постоянно доказывать, что они невиновные, иначе их можно признать виновными во всём. И никогда никто ни за что не отвечает, абсолютно всегда всё совершенно секретно.

Нам говорили только те женщины, Салонен, Рантала, Путконен, у которых ещё есть силы. Те русские женщины, которые уже попали в сумасшедший дом, которые за решёткой и без решения суда, конечно, не могут сказать правду о том, что материнская любовь, и любовь вообще, в западном обществе является уже антигосударственным деянием, из-за которого любого человека могут приговорить в Гулаг, не с конфискацией имущества, а с уничтожением всего достойного, что есть в человеческой жизни.

В Финляндии сейчас около 16,000 детей живут в условиях без материнской любви, вне семьи, в условиях Гулага, в частных детских домах или в приёмных семьях, которые получают большие деньги за то, что выбрали этот вид бизнеса. В Финляндии каждую неделю публикуются сводки, что полиция разыскивает детей, сбежавших из тюрмы и ищущих своих родителей, но полицейские их забирают обратно в частные тюрьмы, где всеопределяющим для владельцев данного бизнеса являются деньги, и только деньги.

А биографии изъятых детей? Узники Освенцима, заключенные Гулага написали свои мемуары, которые сейчас являются общим достоянием всего человечества, но где жертвы «ювенальной юстиции»? Одна русская девушка, которая прожила всю свою молодость в финском концлагере, имея право раз в месяц встречаться с русской мамой и с братом, сказала мне, что она хочет об этом молчать, и не хочет, чтобы кто-либо знал о её прошлом. Конечно, она же учится, надеется выйти замуж, хочет создать свою семью и забыть обо всем.

Политическая власть молчит: когда российские журналисты спрашивали у финских соцработников или у их руководителей комментарии, они молчат.

Известные руководители системы ювенальной юстиции в Финляндии организовали в финском посольстве в Москве пресс-конференцию, где они заявили, что финская система ювенальной юстиции – самая хорошая в мире, у нас нет проблем! Но я видел их страшные холодные глаза, когда они все это рассказывали.

Venäjällä pidetään Anton Salosen sieppausta terroritekona

2011-01-14T07:11:00.000-08:00

Venäläisissä nettikommenteissa Anton Salosen laitonta sieppausta ja salakuljetusta takakontissa Venäjältä Suomeen pidetään ainutlaatuisena "valtiollisena kidnappauksena" ja "valtioterrorismiin" rinnastettavana tekona. Venäjän valtionsyyttäjä on jo nostanut syytteet Paavo Salosta vastaan Antonin sieppauksesta Venäjällä ja laittomasta salakuljettamisesta takakontissa, sekä entistä konsulia Simo Pietiläistä vastaan Antonin salakuljettamisesta suomalaisen diplomaatiauton takakontissa Suomeen. Suomessa poliisihallitus on määrännyt Keskusrikospoliisin tutkimaan, ovatko pääkonsuli Olli Perheentupa ja muut diplomaatit syyllistyneet virkarikoksiin ja vapaudenriistoon pitäessään äidiltään laittomasti siepattua poikaa panttivankina Suomen konsulaatissa Pietarissa miltei kuukauden ajan. Suomen ulkoministerin Alexander Stubbin mielestä tässä terroritekoon rinnastettavassa sieppauksessa kuitenkin toimittiin "inhimillisesti oikein". Venäjän ulkoministeriö on jo aiemmin todennut, että Suomen diplomaattiedustustot tukevat rikollista toimintaa.

Katso terrorismikommentit täältä:
http://www.kommentarii.ru/articles/2011/01/12/mid-prestarelykh

Miksi Stubb kutsuu rikollista sankariksi?

2011-01-14T02:19:00.000-08:00

Venäjän presidentin hallinnon lapsiasianvaltuutettu Pavel Astahov arvioi poikkeuksellisen pitkässä radioidussa lausunnossaan Anton Salosen tilannetta. Astahovin hämmästelee, miksi Suomen ulkoministeri Alexander Stubb kutsui Simo Pietiläistä melkeinpä sankariksi sen jälkeen, kun Pietiläinen teki rikoksen ja vaaransi lapsen hengen salakuljettamalla lapsen laittomasti diplomaattiautonsa takakontissa Venäjältä Suomeen. Venäjän valtionsyyttäjä on nostanut Pietiläistä vastaan syytteet avunannosta Venäjän valtionrajan laittomaan ylittämiseen ja Paavo Salosta vastaan syytteet Anton Salosen sieppaamisesta ja salakuljettamisesta. Astahov hämmästelee myös Yleisradion lähettämää lapsen edun vastaista venäläisvastaista propagandaa, kun manipuloitu Anton Salonen kertoi Suomen televisiossa vihaavansa Venäjää. Satakunnan käräjäoikeuden päätöstä olla palauttamatta huoltajuutta Rimma Saloselle Astahov luonnehti epäviisaaksi. On liian aikaista laittaa tälle asialle piste, Astahov kuittaa. Hänen mielestään selvyys asiaan saadaan vasta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa. Astahov arvioi Rimma ja Anton Salosen tilannetta poikkeuksellisen laajasti. Astahovin lausunnon voi kuunnella ja lukea täältä:
http://rus.ruvr.ru/2011/01/11/39294709.html

Venäjä vaatii Simo Pietiläiselle ja Paavo Saloselle rikostuomiota

2011-01-11T11:21:00.000-08:00

Venäjän ulkoministeriö (MID) on tänään julkistamassaan virallisessa tiedotteessa vaatinut Paavo Saloselle ja Simo Pietiläiselle pikaista rikostuomiota alaikäisen Venäjän kansalaisen Anton Salosen sieppaamisesta Venäjällä ja salakuljettamisesta suomalaisen diplomaattiauton takakontissa Suomeen. MID:in tiedote löytyy täältä:
http://www.rfdeti.ru/news/rubric-1.1/position-2557.html

Venäjän valtionsyyttäjä on nostanut joulukuussa 2009 Paavo Salosta ja Simo Pietiläistä vastaan syytteet Anton Salosen sieppauksesta ja salakuljetuksesta Suomeen. Syyteasiakirjat ja syytteensiirtopyyntö on vuodettu SAFKALeaks-palveluun:

http://antifasistit.blogspot.com/2011/01/safkaleaks-tapaus-anton-venajan.html

Venäjän presidentin hallinnon lapsiasiainvaltuutettu Pavel Astahov on samalla julkistanut tiedotteen, jossa hän vaatii Suomen Yleisradion TV2:n kanavajohtoa ja yleisradioyhtiön johtoa vastuuseen Anton Saloseen kohdistuneesta törkeästä manipulaatiosta, jossa lasta käytetään venäläisvastaisen propagandan välineenä. Astahovin tiedote löytyy täältä:
http://www.rfdeti.ru/news/rubric-1.1/position-2557.html

Suomi ei kuitenkaan ole Anton Salosen tapauksessa noudattanut kansainvälisiä sopimuksia, joten tuskin se tulee Salosta tai Pietiläistä syyttämään. Astahov onkin laskenut sen varaan, että vain Euroopan ihmisoikeustuomioistuin voi ratkaista asian lapsen edun mukaisesti.

Venäläisiä vaalitarkkailijoita Suomeen?

2011-01-02T07:53:00.000-08:00

Olen ehdottanut venäläisille demokratian laillisuutta valvoville kansalaisjärjestöille, että lähettäisivät Suomeen muutama sata vaalitarkkailijaa.

Useampi Suomessa asuva äänioikeutettu venäläinen on huomauttanut minulle siitä, että lyijykynän käyttö äänestysnumeroa merkittäessä voi olla demokratian kannalta ongelmallista. Olen itsekin joutunut raapustamaan ehdokkaan numeron lyijykynällä enemmän kuin kerran. Lyijykynämerkinnän voi tietysti pyyhkiä pois ja muuttaa, toisin kuin tussi- tai kuulakärkikynämerkinnän.

Miksi Suomen vaaleissa käytetään lyijykynää, ei ole vielä selvinnyt minulle. Ehkä venäläiset vaalitarkkailijat saisivat asiaan selvyyttä. Lyijykynän käyttäminen saattaa näet olla laitonta.

Olen joskus yrittänyt ottaa lyijykynän äänestyspaikalla puheeksi, laihoin tuloksin. Ei ihme, sillä vaalivirkailijat toimivat puolueidensa mandaatilla. Hämärää, mutta lyijykynä-äänet siis lasketaan puolueen mandaatilla. Jotakin outoa on siinäkin, että maassa on pitkään ollut kolme yhtä suurta puoluetta, jotka muistuttavat toisiaan. Suomi on siis enintään kolme kertaa demokraattisempi kuin Pohjois-Korea, jossa on vain yksi suuri puolue.

Venäläiset vaalitarkkailijat voisivat myös kiinnittää huomiota ehdokkaiden ja puolueiden näkyvyyteen medioissa sekä suomalaiseen vaalirahoitukseen. Onhan apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske peräti todennut, että suomalainen poliittinen järjestelmä on syvällisesti korruptoitunut. Venäläiset vaalitarkkailijat tuskin uskovat sitä, että vielä vähän aikaa sitten käytännöllisesti katsoen kaikki kansanedustajat rikkoivat lakia jättämällä voitelurahansa ilmoittamatta. Yhtä lailla uskomatonta on se, että useampaakin "huippupoliitikkoa" vastaan on nyt vireillä rikostutkinta. Venäläiset vaalitarkkailijat voisivatkin tehdä vierailuja poliisiasemille, joissa on vireillä suomalaisen demokratian valvontaprojekteja kaikenkarvaisten esitutkintojen muodossa.

Ennen vaaleja venäläiset voisivat ehkä järjestää suomalaisille vaalitoimitsijoille koulutusta siitä, miten demokraattiset ja oikeudenmukaiset vaalit järjestetään.

Onneksi Suomi ei sentään ole Valko-Venäjä, missä hämäräperäisten ulkomaalaisten terroristijärjestöjen rahoittamat pseudoehdokkaat yrittivät anastaa vallan väkivaltaisesti sen jälkeen, kun pseudo-"opposition" häviö oli selvinnyt kaikille. Toivottavasti Valko-Venäjä antaa väkivaltaista kumousta yrittäneille terroristeille kunnon linnatuomiot. Se olisi mainio signaali kaikenkarvaisille värivallankumouksellisille, joiden paikka on vankilassa. Venäjän pääministeri Putin totesi aivan oikein, että kaikkien on kunnioitettava Valko-Venäjän kansan demokraattista valintaa.

Länsimailta ja varsinkin niiden pseudotoimittajilta on sangen outoa käytöstä väittää, että valta oikeasti kuuluisi vaaleissa hävinneelle ulkomaiden rahoittamalle pseudo-oppositiolle. Paitsi että onhan niillä sama rahoittaja kuin pseudotoimittajillakin ja heidän peitejärjestöillään (Amnesty, PEN yms.)

Helsingin Sanomien niin sanottu pääkirjoitustoimitus osoitti jälleen kerran lapsellisuutensa Hodorkovski-sepustuksellaan. Myös Ilta-Sanomat on ollut ahkerasti tuomitsemassa Valko-Venäjän demokraattisia vaaleja.

Venäläiset vaalitarkkailijat voisivatkin kiinnittää huomionsa demokratia- ja oikeusvaltiotajun puutteeseen suomalaisten toimittajien keskuudessa.

Hodorkovskin odotettu vankeustuomio aiheutti hämmentävän reaktion, kun tiettyjen amerikkalaispiirien johtama roskajoukko aloitti hillittömän russofobisen ulvontansa. Mikä häpeä "länsimaille", eihän suvereenin valtion tuomioistuinlaitoksen toimintaan saa puuttua. Ei siitä ole montaakaan vuotta, kun samat russofobiset amerikkalaisten palveluksessa olevat pseudotoimittajat syyttivät Venäjää liian löyhästä suhtautumisesta Venäjän oligarkkeihin. Takki kääntyi heti kun Hodorkovski pidätettiin: se oli mukamas vain vaalitemppu.

Näin Hodorkovski-parkaa käytetään joka tapauksessa russofobisena lyömäaseena idioottien suunnittelemassa Venäjä-vastaisessa informaatiosodassa, joka ei taktiikaltaan poikkea hiekkalaatikkoleikeistä.

Niin sanotut "länsimaat" ovat osoittaneet syvän moraalisen rappionsa niin Hodorkovskiin kuin Valko-Venäjän vaaleihinkin kohdistuvassa niin sanotussa kritiikissä. Tässä masinoidussa kampanjassa ovat mukana eräät säätiöt ja sellaiset epäluotettavat pseudojärjestöt kuten Amnesty ja PEN, joihin ei luota enää kukaan. Harmi että tällaista toimintaa on Suomessakin.

Tuskin ehdimme toipua Hodorkovskin tuomion länsimaisissa pseudotoimittajissa aiheuttaneesta lapsellisesta ulinasta, kun Heidi Hautalan toverit joutuivat taas pidätetyiksi laittomissa mielenosoituksissaan Venäjällä. Sellaiset kylähullut kuten uusnatsi Eduard Limonov ja pari marginaalihäirikköä vietiin taas poliisiautoon. He haluavat vastustaa demokratiaa ja tulla pidätetyiksi joka kuukauden 31. päivä, se on kuulemma heidän rahoittajatahojensa tahto. Harmi ettei Heidi Hautalaa ole pidätetty, ainakaan vielä.

Venäjä on kyllä niin demokraattinen, että kyllä se yhden heidihautalan kestää tai vaikka kaksikin. Tule vaan heidi Venäjälle ja ota mallisen jukka mukaan.

Антифашизм и закон

2010-12-20T06:20:00.000-08:00

Антифашизм и закон

Йохан БЕКМАН

Доклад в конференции «Мир без нацизма – глобальная задача всего человечества», Совет Федерации, Москва, 17.12.2010

Политические свободы и принципы свободы слово достаточно хорошо защищены в многих странах, поэтому бороться с помощью закона против неонацизма в широком понятии этого слово достаточно тяжело. Поэтому законным путем особенно сложно ликвидировать фальсификацию истории, определенную символику, более или менее профашисткие интерпретации истории или общества, пропаганду, направленную против эмигрантов и т.д. Обычно уголовным кодексом запрещаются клевета, агитация против национальных групп, ражигание межнациональной розни и т.д. Здесь проблемы очевидны. Например, в Финляндии свастика считается старинным финским символом, который можно найти в флаге президента и многих финских наградах, который, таким образом, убрать оттуда практически невозможно. Под понятие уголовного преступления подпадают только самые серьезные оскорбления против национальных групп. Практически невозможно бороться с распространением неонацистской информации в Интернете. Проблема в том, что если будет наложен запрет на определенные мероприятия, попытики интерпретации истории, или использование символики, эти запреты можно легко использовать против любого политического движения, в том числе, и против самых антифашистов. На административном уровне, однако, против проявлений неонацизма бороться легче. Так, определенные институты имеют право запретить на своей территории соответствующие мероприятия, символику, или издание соответствующей печатной продукции. Значит, речь идет больше об общих нравственных ценностях, об общественной морали, чем о каких-то законодательных аспектах, в первую очередь, о репутации определенных политических движений и их сторонников. Проблема также в том, что фашистские черты можно найти, к сожалению, в многих западных политических движениях. Очень часто фашистские и неонацистские элементы используют свободу слово для провокаций, например, посредством уничтожении памятников Великой отечественной войны, или навязывая неадыкватную интерпретацию истории. Поэтому антифашистские движения должны в первой очереди создавать определенную атмосферу в обществе, бороться против неонацизма с помощью изменений в общественном мненим, через изменения в общественной морали. Для этого требуются эффективные пропагандистские материалы – фильмы, книги, пресс-конференции, создание сети журналистов, и т.д. Я считаю, что против фашизма и неонацизма следует вести прежде всего духовно-нравственную пропаганду, поскольку фашизм, по сути, есть дух сатанинского презрения к Божественной сущности каждого человека.

Актуальные вопросы русофобии

2010-12-20T06:14:00.003-08:00

Актуальные вопросы русофобии

Йохан БЕКМАН[1]

Международная конференция «Национализм и ксенофобия в странах Европы и Америки в Новое и новейшее время. К 65-й годовщине Нюрнбергского судебного процесса», Санкт-Петербургский государственный университет, 8.12.2010

Проблематика феномена русофобии практически не изучена в современной науке. В то же время русофобию можно рассматривать в контексте феномена ксенофобии, или в качестве одного из его направлений. Цель русофобии намного больше – полное уничтожение российского государства. Русофобию во многом можно объяснить геополитическим положением России, размерами ее территории, многочисленностю агрессивных соседей и врагов, наличием у России огромных сырьевых и других ресурсов, в том числе, интеллектуальных, и другими факторами.

Одно из редких определений русофобии дал известный ученый-геополитик Игорь Панарин: «Русофобия — болезненная неприязнь или даже патологическая ненависть к русскому народу, ко всему созданному им.»[2]

Недавно на Западе вышел первый научный труд о современной русофобии - книга Андрея Цыганкова «Русофобия: антирусское лобби и внешняя политка США»[3]. Книга предлагает уникальный взгляд на мировое антирусское лобби – активистов и спонсоров этого движения, его механизмы. К сожалению, книга вызвала незначительный общественный резонанс.

Интересно, что в Финляндии существует богатая научная традиция исследований русофобии; многие исследования были опубликованы к концу 1980-х гг. В финской политической традици существует особое понятие – «ненависть к русскому» (по-фински «ryssänviha»). По мнению многих финских историков, которые достаточно глубоко изучали проблемы русофобии, «ryssänviha» во многом послужила росту финского национализма и основанию финского государства. В частности, этот вопрос анализировал в книге «Вечный враг» («Perivihollinen») известный финский ученый-исследователь СМИ Хейкки Луостаринен (Heikki Luostarinen)[4]. Одновременно финский историк Кари Иммонен (Kari Immonen) анализировал опубликованную в 1920-30х гг. о России финскую литературу с точки зрения наличия русофобских настроений[5]. Очень богатая научная работа в этой области – «Этот старинный враг» («Se vanha vainooja») – была проделана историком Кари Таркиайненом (Kari Tarkiainen), который впоследствии стал главным директором госархива Финляндии[6]. Таркиайнен анализировал развитие шведской русофобии начиная со средних веков. Нельзя не отметить также уникальное эссе историка-профессора Матти Клинге (Matti Klinge) под названием «Ненависть к русскому» («Ryssänviha»), которое вышло в 1972 г., где автор определял финскую русофобию как политическую программу создателей нового независимого финляндского государства[7].

Помимо научной, богата русофобской тематикой и художественная литература Финляндии. Самым интересным и малоизученным направлением художественной литературы являются, например, книги о будущей войне с Россией, изданные в 1920-30-х гг. В этих книгах предсказывается тотальная война великой Финляндии против России, где русский народ и сама Россия практически полностью уничтожаются при помощи высоких технологий и химического оружия. Самая известная работа в этой области – научная фантастика писателя Аарно Каримо, изданная в 1926 г. под названием «Третье мгновение судьбы: война между Финляндией и Россией в 1967-68 гг.»[8]. Интересно, что часто в этих книгах население Ленинграда было уничтожено при помощи химического и биологического оружия.

Представителем подобной русофобской научной фантастики в современной финской литературе является пишущий под псевдонимом Илкка Ремес очень популярный писатель Петри Пюкала (Petri Pykälä), книги которого, например, предполагают, что Финляндии в будущем отойдет Карелия, а также содержат шантаж и провокации в адрес руководителей России и самой России.

Надо отметить, что несмотря на богатые научные исследования исторических аспектов русофобии в Финляндии, современное состояние этого опасного политического явления достаточно плохо изучено в среде западных и российских ученых. Придется изучать психологические, политические, гендерные, исторические, географические, политологические, социологические, агитационно-пропагандистские, а также банные аспекты феномена русофобии.

Наконец, я должен вам сказать, что русофобия – это прежде всего психологическое оружие не против русского народа, но против других народов, чтобы они участвовали в антирусской миссии заказчиков русофобских политических кампаний.

[1] Доктор общественно-политических наук, доцент университета г. Хельсинки, председатель Антифашистского комитета Финляндии, exiron [AT] gmail.com, +79214009905, +358405035474

[2] http://www.panarin.com/doc/91

[3] Andrei P. Tsygankov. Russophobia. Anti-Russian Lobby and American Foreign Policy. Palgrave Macmillan. New York. 2009.

[4] Heikki Luostarinen. Perivihollinen. Suomen oikeistolehdistön Neuvostoliittoa koskeva viholliskuva sodassa 1941-44. Tausta ja sisältö. Vastapaino. Tampere. 1986.

[5] Kari Immonen. Ryssästä saa puhua… Neuvostoliitto suomalaisessa julkisuudessa ja kirjat julkisuuden muotona 1918-39. Otava. Helsinki. 1987.

[6] Kari Tarkiainen. Se vanha vainooja. Käsitykset itäisestä naapurista Iivana Julmasta Pietari Suureen. Suomen historiallinen seura. Helsinki. 1986.

[7] Matti Klinge. Vihan veljistä valtiososialismiin. Yhteiskunnallisia ja kansallisia näkemyksiä 1910- ja 1920-luvuilta. WSOY. Porvoo. 1972.

[8] Aarno Karimo. Kohtalon kolmas hetki. Suomen ja Venäjän sota vv. 1967-68. Schildt. Helsinki. 1926.

О коррупции.

2010-12-20T06:13:00.001-08:00

О коррупции.

Выступление Йохана Бекмна в форуме «Законодательное обепечение противодействия коррупции», Законодательное Собрание, СПб, 10.12.2010

Когда речь идет о коррупции, необходимо разделить 2 главных понятия: коррупция и взяточничество.

Взяточничество – это более узкое понятие уголовно-правового характера, означающее состав преступления в уголовных кодексах многих стран мира. Смысл понятия состоит в следующем: преступным деянием считается злоупотребление служебным положением через подкуп, т.е. получение взятки, обычно в форме денег.

Коррупция – более широкое понятие не уголовно-правового, а криминологического характера. Известно, что слово «коррупция» практически никогда не встречается в уголовном законе, поскольку понятие имеет чисто социологический характер.

Феномен коррупции также тяжело определить. Коррупцией можно в целом считать аморальность общественной жизни, имеющий системный характер. К сожалению, коррупция - также сильно политизированное понятие, поэтому даже научные факты о коррупции быстро политизируются в общественной жизни.

Хороший пример политизации коррупции – это ежегодный список международной правозащитной организации «Transparency International», содержащий показатели уровня коррупции в государствах мира и, соответственно, показывающий самые коррумпированные и самые некоррумпированные страны. Очень важно отметить, что метод создания этого списка крайне ненаучный, и сам список больше всего всего отражает репутацию разных стран мира больше, чем факты коррупции.

Самое интересное, что Финляндия почти каждый год занимала самое высокое положение в этом списке как якобы самое некоррумпированное государство планеты. Но означает ли этот то, что в Финляндии коррупции нет совсем?

Интересно, что высокое положении Финляндии в списке имело отрицательные последствия для страны. Например, правоохранительные органы начали параноидально ликвидировать последние остатки коррупции, видимо, чтобы сохранить имидж страны. Итак, полицейский, получивший бутылку коньяка от русского консула, получил по решению суда штраф и уволился, несмотря на то, что полицейский также подарил русскому консулу копченую рыбу. Недавно было возбуждено уголовное дело против депутата финского сейма, который предлагал финским гаишникам «чашку кофе». Это было квалифицировано как попытка дачи взятки.

Пару лет назад в Ф. была раскрыта широкая сеть политической коррупции, включая практически все политические партии и главных политических деятелей, в том числе, премьер-министра. Выяснилось, что в виде так называемой «финляндизированной предвыборной кампании», ведущие финские бизнесмены подарили значительные суммы денег кандидатам на выборах. Как сказал известный финский журнались Арво Туоминен в своем документальном фильме «финская коррупция», в Финляндии легко «купить» для себя депутата.

Выяснилось, таким образом, что Финляндия достаточно коррумпированная страна. Также генпрокурор Финляндии Йорма Кальске (Jorma Kalske) заявил, что коррупция в финской политике имеет системный характер. Против ведущих политических деятелей, в том числе и против бывшего премьер-министра Матти Ванханена (Matti Vanhanen), возбуждены громкие уголовные дела. Есть интересное мнение о том, что после следующих выборов в апреле 2011 г. новый парламент будет иметь марионеточный характер, поскольку он не сможет действовать эффективно на основе старых коррумпированных традиций. Есть мнение о том, что в так называемых старых странах рыночной экономики коррумпированные сети и практики существуют уже давно и скрыто, и их трудно ликвидировать.

Arto Luukkasen pamfletissa vakavia asiavirheitä

2010-12-04T14:06:00.000-08:00

Dosentti Johan Bäckman Södikan eteisessä menossa dosentti Arto Luukkasen uusimman Venäjä-pamfletin "Suomi Venäjän taskussa" julkistamistilaisuuteen.

Arvio teoksesta: Arto Luukkanen, Suomi Venäjän taskussa (pamfletti), Barrikadi-sarja No 20, WSOY, Helsinki.

Tästä "kirjasta" ei muuta kuin vakavat asiavirheet, jotka toin jo esille osallistuessani kirjan tiedotustilaisuuteen. Pamfletit ovat tietysti pamfletteja, mutta asiavirheistä vastaa sekä kirjoittaja että kustantaja, varsinkin jos niissä loukataan ja panetellaan elossa olevia, lähes puolustuskyvyttömiä ihmisiä.

Niinpä herra Luukkanen käsittelee kirjassaan niin sanottua Anton-pojan juttua ja esittää alusta pitäen karkean valheellisia syytöksiä Anton-pojan äitiä Rimma Salosta vastaan. Luukkanen kirjoittaa sivulla 145: ”Kun Antonin äiti ja isä erosivat, huoltajuus määrättiin isälle. Äiti ei ollut paikalla oikeudessa. Myöhemmin äiti hankki pojalle Venäjän kansalaisuuden ja vei lapsen pois Suomesta.” Sivulla 146 Luukkanen kirjoittaa: ”Koska Antonin isä on lapsen yksinhuoltaja, äiti oli tarvinnut viisumihakemukseen isän nimen. Se onnistui vain väärentämällä.” Sivulla 146 Luukkanen väitää, että Venäjällä ”oikeus oli perunut Antonin Venäjän kansallisuuden” (tarkoittanee kansalaisuutta).

Luukkanen maalaa väärillä tiedoillaan perin mielenkiintoisen kuvan Antonin äidistä Rimma Salosesta: venäläinen äiti päätti siepata lapsensa laittomasti Venäjälle menetettyään lapsensa huoltajuuden oikeudenkäynnissä, johon äiti ei edes välittänyt itse osallistua. Luukkanen siis antaa ymmärtää, että äiti olisi ollut erityisen huono: ensin hän halveksi suomalaista oikeutta jättämällä menemättä huoltajuusoikeudenkäyntiinsä, sitten hän menetti huoltajuuden (mikä olisi Suomessa aika harvinaista) ja sen jälkeen vieläpä kaappasi lapsensa Venäjälle, hankki filunkipelillä Venäjän kansalaisuudenkin, puhumattakaan isän nimen ”väärentämisestä” viisumihakemukseen. Juuri tällainen kieron demonin rooli on varattu venäläisille ihmisille Luukkasen russofobisessa pamfletissa, jonka Ilta-Sanomien Arja Paananen aivan oikein luki kokoomuksen mainoksena.

Kokoomusta on syytäkin puolustella, sillä ulkoministeri Stubb on poliittisesti vastuussa Anton-pojan sieppauksesta ja salakuljetuksesta Venäjältä Suomeen suomalaisen diplomaattiauton takakontissa. Venäjän valtionsyyttäjä on nostanut kolmea Suomen kansalaista vastaan syytteet Anton Salosen väkivaltaisesta sieppauksesta Venäjällä ja laittomista rajanylityksistä, mutta Stubb on puolustellut tekoja oikeiksi ja peräti inhimillisiksi. Luukkasen levittämät karkeat valheet Anton-pojan äidin epärehellisyydestä ovat siis stubbilaiselle propagandalle tarpeen.

Tosiasiassa Luukkanen levittää Anton-tapauksesta yksiselitteisen väärää tietoa. Väite siitä että äiti olisi menettänyt lapsen huoltajuuden avioerossa ja vienyt sitten lapsen Venäjälle, on perätön: tosiasiassa Anton syntyi kauan avioeron jälkeen, joten huoltajuutta ei voitu edes käsitellä avioeron yhteydessä. Pariskunta oli sopinut yhteishuoltajuudesta. Äidille oli määrätty Antonin huoltajuus ja asuminen, kun hän matkusti poikansa kanssa Venäjälle täysin laillisesti (ei missään diplomaattiauton takakontissa). Myös väite Venäjän kansalaisuuden hankkimisesta ”myöhemmin” on valhetta, sillä Antonilla oli Venäjän kansalaisuus syntymästä saakka. Sitä paitsi mikään oikeus ei ole voinut perua Anton-pojan Venäjän kansalaisuutta, sillä Venäjän kansalaisuuslain mukaan tuomioistuin ei ole toimivaltainen perumaan kansalaisuutta. Anton Salosen Venäjän kansalaisuutta ei ole peruttu, mikä varmaan olisi selvinnyt helposti vaikkapa googlaamalla Venäjän ulkoministeriön nettisivuja.

Luukkasen vakavin syytös on väite siitä, että Rimma Salonen olisi väärentänyt isän nimen viisumihakemukseen ennen Venäjän matkaa. Syytös on vakava ja johtaisi varmaan kunnianloukkaustuomioon missä tahansa tuomioistuimessa, mutta tässä tapauksessa Luukkasen russofobisena missiona onkin puolustuskyvyttömän venäläisen naisen panetteleminen. Tosiasiassa viisumia hakiessa huoltajuus oli lapsen molemmilla vanhemmilla eikä vain isällä, kuten Luukkanen kirjoittaa virheellisesti jo toistamiseen. Venäjä myönsi Anton Saloselle viisumin laillisin perustein omien lakiensa mukaan, eikä tähän edes kysytty isän allekirjoitusta.

Anton-tapauksen faktojen väärentäminen vastaavat kirjan muutakin sisältöä. Erityisen kyseenalainen on venäläisten maanomistuksia käsittelevä luku, jossa jokainen venäläiselle myyty pahainen tölli leimataan suureksi turvallisuusuhkaksi. Asiatiedot menevät suoraan penkin alle. Venäjän duuman eli parlamentin kansanedustaja Sergei Markov esiintyy muodossa ”Venäjän yhteiskunnallisen kamarin (keskustelukerho!) jäsen, dosentti Sergei Margov” (s. 84). Luukkanen selostaa lisäksi, että Kimmo Rentolan mukaan Jaakko Laakso olisi toiminut Suomessa ”KGB:n kykyjenmetsästäjänä ja rekrytoijana” ja että Laakso itse olisi ollut KGB:n ”kanta-asiakas” (s. 18). No tämänhän Rentolasta voi uskoakin, ja Luukkasen arvostelukyky on ihan samaa tasoa (näillä eväillähän noustaan siis myös professoreiksi). Putinille Luukkanen antaa määreen ”kaikkien mafiosojen päällikkö” (s. 47). Ylen entinen Moskovan-kirjeenvaihtaja Antero Eerola on myös nostettu tämän kirjan demoniksi, jonka hirmutekoja seurataan useammallakin sivulla. Varsinaista uutta tietoa kirjassa ei juurikaan ole, vanhoista tiedoista suurin osa on kuluneita ja vääristyneitä. Kataisen ja Häkämiehen sekoiluja selitellään ja puolustellaan pitkäpiimäisesti samalla, kun Luukkasen perivihollista Aleksanteri-instituuttia ja sen kahta Markkua haukutaan pakkomielteisesti. Aleksanteri-instituutin tutkimusjohtaja, dosentti Markku Kangaspuro on saanut Luukkaselta lempinimen ”Aleksanteri-instituutin johtajan läheinen” (s. 94).

Luukkasta katsellessa herää kysymys, kuka tämän kaiken maksaa. Kirjan ensilehden mukaan valheet on kustantanut Koneen Säätiö, siis Herlinit. Luulisi että kokoomuksen mannekiinilla on parempiakin rahoittajia, mutta ihan hyvä alku tämäkin on.

JOHAN BÄCKMAN

Operaatio Ullakko

2010-12-03T01:00:00.000-08:00

Arvio teoksesta: Mika Mölsä. Operaatio Ullakko. Miten poliisi selvitti miljoonaperijättären sieppauksen. Crime Time. Helsinki. 2010.

Niklas Herlin yritti lehtitietojen mukaan uhkaamalla ja lahjomalla estää tämän kirjan julkaisemisen. Mikäs sen kiinnostavampaa. Teos kertoo viime kesänä kaapatun miljoonaperijättären Minna Nurmisen panttivankeudesta, vapautuksesta, poliisitutkinnasta ja tekijän, turkulaisen juristin Juha Turusen elämästä ja toiminnasta.

Mika Mölsä on kokenut rikostoimittaja, jonka teksti on korkeatasoista. Siinä ei ole toistoja, oikeinkirjoitus ja faktat ovat kohdallaan. Teksti palvelee lukijaa hyvin. Mutta näkökulmassa on ongelma: tunnettua rikosta käsitellään tekijän eli turkulaisen lakimiehen näkökulmasta. Uhrin ja omaisten kärsimykset jäävät sivuseikaksi. Herliniä voi siis ymmärtää.

Omituista on sekin, että poliisin ja Herlinien yhteinen juhlaillallinen ja siinä pidetty puhe, joista mainittiin julkisuudessa, on ilmeisesti sensuroitu kirjasta pois. Kirjassa ei mainita rikoksen uhrin Minna Nurmisen eikä hänen vanhempiensa nimiä, vaikka ne ovat olleet esillä julkisuudessa. Jotakin on siis poistettu ilmeisesti Herlinin painostuksen tuloksena, mitä en pidä sananvapauden kannalta hyvänä asiana.

Uuden Crime Timen kustantamon takana on Hesarin entinen rikostoimittaja ja dekkaristi Harri Nykänen. Sama mies kehitti pari vuotta sitten uuden pamflettisarjan ”Barrikadin” yhdessä tutkivan toimittajan Jouni Tervon kanssa. Idea on hyvä ja haastaa korkeatasoisuudella ja tietynlaisella hektisyydellä nykyisen Internet-online-todellisuuden. Nopeasti julkaistut pamfletit voivat olla nopeassa uutisvirrassa kiinnostavia, kaikessa rosoisuudessaankin. Sehän on vain inhimillistä eli kiinnostavaa.

Mölsän kirja mielistelee poliiseja, jotka esitetään rautaisina superkyttinä. Tämä liittynee siihen, että Mölsälle, Nykäselle, Crime Timelle ja Ilta-Sanomille Suomen poliisi on tärkein ja täysin korvaamaton tiedonlähde. Operaatio Ullakko näyttää perustuvan ensisijaisesti poliisilta tämän asian yhteydessä ja aiemmin saatuihin tietoihin. Läpinäkyvällä nuoleskelulla Mölsä siis ”ostaa” poliisilta tiedot myös tulevaisuudessa. Siinä ei tietysti ole mitään pahaa, onhan Mölsä kuitenkin ammattitaitoinen toimittaja.

Toisaalta esimerkiksi Venäjällä on olemassa tutkivan journalismin perinne, jossa mm. Andrei Konstantinovin perustama tutkivien journalistien ryhmä on tutkinut ja selvittänyt sieppausrikoksia kilpaa poliisin kanssa ja antanut keräämänsä valmiit tiedot sitten poliisille. Näin pitkälle Mölsä ei kuitenkaan mene, hän tyytyy raportoimaan vain poliisin toimista. Näkökulma on täysin poliisikeskeinen ja kohdistuu loppupuolella myös itse tekijään eli Juha Turuseen.

Sieppauksen selvittäneet poliisit olivat tietysti ammattimiehiä ja -naisia. Mölsän kertoman perusteella operaatio sujui virheettömästi. Moni laittoi myös henkensä, terveytensä ja yksityiselämänsä peliin tekemällä ylitöitä ja antautumalla hengenvaaraan, vaikka Turusen suhteellisesta vaarattomuudesta ei silloin vielä tiedettykään. Poliisin kehumisella on siis vissi perusta, vaikka siinä on häiritsevää lipevyyden sävyä. Toivottavasti poliisille on siis jaettu asiaan kuuluvat mitalit, ylennykset, palkankorotukset ja pullakahvit.

Minulla on poliisin maineesta henkilökohtaistakin sanottavaa: lukuisat venäläiset soittelevat minulle jatkuvasti rarportoiden erilaisista lainrikkomuksista, joiden uhreiksi he ovat Suomen viranomaisten taholta joutuneet. Kiinnostavaa kyllä Suomen poliisia ei ole moittinut vielä yksikään venäläinen, ainakaan minulle. Olen myös meilannut asian Mikko Paaterolle tiedoksi, mutta luvannut samalla, että myös mahdolliset haukut lähetän hänelle heti niiden ilmaantuessa.

Operaatio Ullakko sisältää yllättävän paljon tietoa poliisin teknisistä ja muista tutkintamenetelmistä. Kiinnostavaa on sekin, että poliisi soitti tekijälle eli Juha Turuselle hyvin varhaisessa vaiheessa IP-osoitteen perusteella. Tekijä siis saatiin periaatteessa selville melkein heti. Mutta tutkintamenetelmiä koskevat paljastukset saattavat olla poliisille vahingollisia vastaisuudessa, sillä ne antavat rikollisille tilaisuuksia tehokkaaseen rikosten suunnitteluun. Toisaalta tiedot voi saada muualtakin kuin Mölsän kirjasta.

Juha Turunen oli melkein lyömätön rikollinen, ja Mölsän näkökulma ylistää myös häntä. Turunen suunnitteli yksin kylmäverisen sieppauksen, rakensi sieppauksen uhrille kuljetuslaatikon ja säilytyslaatikon, naamioi itsensä tehokkaasti ja hankki elektronisia välineitä aina puheäänen muunninta ja erilaisia seurantalaitteita myöten. Hän onnistui niin pitkälle, että sai haltuunsa miljoonien eurojen lunnaat ja onnistui pakenemaan niiden kanssa, vieläpä kätkemään saaliin. Kiinnijääminen saattoi olla pienestä kiinni, ja siihen tarvittiin satojen poliisien resurssit.

Pidätyksensä jälkeen Turunen esitti kehittämänsä peitetarinan venäläisistä miehistä, jotka olivat kiristäneet häntä ja vieneet rahat. Tämäkin kuului ovelaan suunnitelmaan. Poliisi ei Mölsän mukaan uskonut tarinaa ollenkaan. Tämän jälkeen Turunen alkoi itkeskellä vuolaasti, sekä toimittajille että myös oikeudessa. Turunen päässeekin jo koevapauteen vuonna 2013 eli noin parin vuoden päästä. Vankilassa Turusen kaltaisella juristilla lienee kissan päivät, kun vankitoverit pyytelevät laatimaan erilaisia lippuja, lappuja, kanteluita ja anomuksia.

Mölsä on tietysti varastanut Juha Turuselta tilaisuuden vetäviin muistelmiin. Turunen voisi hyvinkin kirjoittaa aiheesta ”Minä, sieppaaja”. Mutta pajatso on jo tyhjä. Tämä kirja voi kuitenkin olla vaarallinen opaskirja niille, jotka suunnittelevat jotakin samanlaista. Kertomatta Mölsältä jäi sekin, ketkä olivat Turusen laatimalla mahdollisten uhrien listalla. Jotain hämärää tässä kirjassa siis on. Se voi provosoida rikollisia tulevaisuudessa kenties juuri siksi, että poliisi ei voi olla niin erehtymätön kuin Mölsä väittää.

JOHAN BÄCKMAN

Kriminologian dosentti

Niklas Herlin vihaa sananvapautta

2010-11-06T06:38:00.000-07:00

Suomen rikkaimpaan sukuun kuuluva Niklas Herlin on halunnut sensuroida uuden CrimeTime-kustantamon kirjan sukulaistytönsä sieppauksesta. Herlinin sukuun kuuluva nuori nainen siepattiin panttivangiksi miljoonalunnaita vastaan viime vuonna. Tekijä, turkulainen juristi, istuu nyt vankilassa.

Hesarin mukaan Herlin yritti vaatimalla, uhkaamalla ja peräti lahjomalla (rahaa tarjoamalla) estää kirjahankkeen. Ihmettelen asiaa kahdesta syystä: Suomessa ei ole ennakkosensuuria, joten Herlinin vaatimus on perustuslain vastainen. Toisaalta kyseisen panttivankeusdraaman vaiheet ovat olleet julkisuudessa yksityiskohtia myöten. Esimerkiksi panttivangille rakennettua koppia on esitelty lehdistölle. Ihmettelen miksi ei voisi julkaista kirjaa aiheesta, joka muutenkin on hyvin tiedossa.

Niklas Herlin on itsekin ammatiltaan toimittaja, lisäksi ilmeisesti hänen rahoillaan pyöritetään melko huonosti menestyviä kustannushankkeita, kuten verkkolehti Uusi Suomi ja kustannusosakeyhtiö Teos.

Herlinin pitäisi tietää suomalaisen sananvapauden perusteet: ei ennakkosensuuria. Jos kirjassa on jotakin rikollista materiaalia, sille voi hakea julkaisukieltoa turvaamistoimena. Sanavapaus ei tietenkään ole rajoittamaton: laissa on pykäliä kunnianloukkauksesta, kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, uskonrauhan rikkomisesta ja yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä. Mutta tuskinpa kokeneiden toimittajien tekemässä kirjassa on mitään tällaista, eikä Herlin ole sitä väittänytkään.

Herlinin reaktio on kummallinen: haluaako hän sittenkin ylimääräistä mainosta kiinnostavalle kirjalle? Herlinin sukuun kuuluvan naisen sieppauksesta kertova kirja Operaatio Ullakko ilmestyy kuulemma isänpäiväksi.

Kehotan kaikkia sananvapautta kannattavia ihmisiä ostamaan tuon kirjan. Itse ajattelin ostaa 10 kappaletta.

Yhtenäinen Venäjä jyrähti Suomelle

2010-10-09T07:43:00.001-07:00

Vladimir Putinin johtama Venäjän valtapuolue Yhtenäinen Venäjä (Jedinaja Rossija) jyrähti Suomelle Anton-pojan kohtelusta. Syynä oli Turun hallinto-oikeuden äskettäinen päätös kieltää Antonia puhumasta äidinkieltään venäjää äitinsä Rimma Salosen kanssa. Sekä Anton että Rimma Salonen ovat Venäjän kansalaisia ja molempien äidinkieli on venäjä. Venäjän Duuman puolustuskomitean jäsen Mihail Nenašev nosti pohjoismaiden ja Venäjän välisessä konferenssissa asian esiin Venäjän ja pohjoismaiden välisenä humanitaarisena kysymyksenä. Nenašev kuvasi viranomaisen tekemää päätöstä äidinkielen puhumisen kieltämisestä erittäin masentavana esimerkkinä kaksoisstandardeista Venäjän ja pohjoismaiden suhteissa. "Miettikääpä minkälainen meteli nousisi, jos venäläislapsen sijasta tällaiseen tilanteeseen joutuisi esimerkiksi englantilainen - siitä tulisi valtava skandaali. Mutta valitettavasti venäläisnaisen Rimma Salosen kiusaaminen lainsäädännön suojassa on sallittua." Duuman puolustuskomitean jäsen Nenašev kytki Rimma ja Anton Salosen kohtelun Venäjän ja Gruusian vastaiseen sotaan sanomalla, että samanlaisia kaksoisstandardeja havaittiin pohjoismaiden viestimissä Gruusian presidentin Sakasvilin hyökätessä Etelä-Ossetiaan elokuussa 2008. Tuolloin Norjan, Suomen ja Ruotsin viestimet asettuivat Sakasvilin puolelle ja julistivat Venäjän hyökkääjäksi. Tämä kaikki kertoo pohjoismaiden kansalaisten suhtautumisesta Venäjään, Nenašev päättää. Yhtenäisen Venäjän puheenvuoro kertoo siitä, että Anton Salosen kansainvälisen oikeuden vastainen kohtelu Suomessa on heikentämässä Venäjän suhteita kaikkiin pohjoismaihin, ks. http://edinros.er.ru/er/text.shtml?15/9667 . Venäjän presidentinhallinnon lapsiasiamies Pavel Astahov ilmoitti Internetissä julkistamassaan virallisessa tiedotteessa, että Suomi rikkoo YK:n lapsen oikeuksien sopimusta kieltämällä Anton Salosta puhumasta äidinkieltään venäjää, ks. http://www.rfdeti.ru/news/rubric-1.1/position-1954.html .

Alaikäinen Venäjän kansalainen Anton Salonen siepattiin äidiltään Rimma Saloselta Venäjällä 12.4.2009, piilotettiin laittomasti Suomen Pietarin konsulaattiin ja salakuljetettiin konsuli Simo Pietiläisen toimesta suomalaisen diplomaattiauton takakontissa Suomeen 8.5.2009. Venäjän valtakunnansyyttäjänvirasto on jättänyt Suomen oikeusministeriölle syytepyynnön, jossa se pyytää Suomea asettamaan syytteeseen Simo Pietiläisen ohella kaksi Suomen kansalaista asiaan liittyvistä rikoksista. Pietiläistä vastaan on vireillä myös erillinen virkarikossyyteharkinta Suomen Valtakunnansyyttäjänvirastossa. Venäjä on antanut Anton-asiassa Suomelle lukuisia nootteja ja todennut Suomen rikkovan kansainvälisiä sopimuksia järjestelmällisesti.

Молодежь и новые формы государственности России

2010-08-30T00:51:00.001-07:00

Молодежь и новые формы государственности России

Йохан Бекман

Выступление на образовательном молодежном форуме «Волга-2010» 25.08.2010, г. Волгоград, о. Сарпинский. Йохан Бекман – доктор общественно-политических наук, доцент университета г. Хельсинки, председатель Антифашистского комитета Финляндии

Молодежные организации играют важную роль в политической жизни России, причем это значение постоянно растет, вызывая мировой политический резонанс. К примеру, на весь мир знаменито Молодёжное демократическое антифашистское движение «НАШИ»; достаточно известными также являются Молодежное патриотическое движение «СТАЛЬ», Всероссийская общественная организация «Молодая Гвардия Единой России» и Молодежное движение «Россия Молодая».

Можно сказать, что эти организации вывели политическую активность молодежи на новый уровень и придали новый смысл ее деятельности. Весь мир с завистью следит за молодым поколением России, за тем, как несравненно сильно российская молодежь любит свою Родину, за тем, как она готова обустраивать и защищать ее. Так, например, акции Молодежного движения «НАШИ» неизменно пробуждают повышенный интерес, удивление, изумление и другие разнообразные чувства, отзываясь огромный политическим резонансом и способствуя социальным и политическим переменам.

Но позвольте мне задаться неожиданным вопросом: а что же такое, в конце концов, «молодежь»? Давайте-ка для ответа проведем маленький экскурс в историю.

Если судить исторически, то такое явление и понятие как «молодежь» является весьма новым. К примеру, в Средневековье никакой «молодежи» не существовало, и о ней никто и слыхом не слыхивал, потому что, как говорит известный французский историк Филипп Арье, не было также и никакого «детства».

Согласно концепции Арье, «детство» как социальное явление зародилось только в XVII веке, а «молодежь» еще на пару сотен лет позже, лишь в XIX столетии.

Итак, в средние века не было ни детства, ни молодежи: человек начинал считаться взрослым сразу, как только приобретал способность действовать самостоятельно. В семь-восемь лет «дети» Средневековья обычно начинали профессиональный путь по стопам своих отцов, и не успевало «детишкам» исполнится и десяти, как их чаще всего отсылали из дома, определяя в ученики или подмастерья.

Если исходить из наших нынешних представлений, то многие исторические правители были детьми: Иоанн Люксембургский стал королем Чехии и Польши в 1310 году в возрасте четырнадцати лет; король Франции Карл VIII вступил на престол в 1483 году в возрасте тринадцати лет; другой французский король, Франциск II, начал царствовать в 1559 году в возрасте пятнадцати лет. Карл V был провозглашен королем Испании в 1516 году в возрасте шестнадцати лет, став в дальнейшем императором Священной Римской империи, крупнейшим государственным европейским деятелем первой половины XVI века.

Такие же примеры мы можем найти и в истории России: Иван Грозный стал Великим Князем Московским и Всея Руси в трехлетнем возрасте в 1533 году, а в 1547 год, в семнадцать лет был помазан на царство; Петр Первый в 1682 году в десятилетнем возрасте был провозглашен царем, и с семнадцати лет, с 1689 года стал править самостоятельно.

Впрочем, молоды были не только государи, молоды были и их военачальники: английский военачальник Эдуард Чёрный Принц возглавил армию Англии с 1346 года, когда ему было 16 лет. Широко известная Жанна д’Арк совершила свои подвиги, будучи семнадцатилетней девушкой.

Умственных и духовных способностей юных созданий доставало даже на то, чтобы их начинали почитать как святых. Так, например, в начале XII была канонизирована Святая Елизавета Венгерская (1207–1231), а в XIII веке – Святая Екатерина Сиенская (1347–1380), которые уже с детских лет проявили незаурядную силу ума и душевную мощь, за что и были причислены церковью к лику святых.

К этому перечню можно также присоединить получившую мировой резонанс любовную историю Ромео и Джульетты и напомнить, что возраст невесты составлял всего лишь тринадцать лет!

Молодежь также сыграла заметную роль в истории науки и искусства. Анджело Полициано перевел «Илиаду» на латинский язык в 1473 году, когда ему было четырнадцать лет; многие великие произведения Микеланджело были созданы раньше, чем ему исполнилось двадцать; в 1484 году; в возрасте тринадцати лет написал свой знаменитый автопортрет Альбрехт Дюрер.

Известно также, что значительный вклад в развитие торговли внесли те, кого мы сегодня по возрасту могли бы назвать «тинейджерами», ведь очень часто купцы отправляли своих сыновей в качестве торговых представителей за границу. Впрочем, понятие «тинейджер» еще знакомо далеко не каждому, поскольку это достаточно новое слово и новое понятие, заимствованные из английского языка.

Следовательно, необходимо различать, о каких детях и о какой молодежи мы ведем речь? Как мы видим, жители Средневековья и даже люди XVII и XVIII веков вообще не представляли, что такое «молодежь», и даже не поняли бы вопроса, если бы их спросили, что такое детство. Таким образом, ясно, что понятие «молодежь» в том виде, которое нам сегодня известно, не является отражением универсального, биологически естественного явления; можно сказать, что «молодежь» – это политическая идея.

Существует мнение, что само слово «молодежь» придумано в 1762 году французским философом Жаном-Жаком Руссо, который подразумевал под ним «второе рождение» и считал, что молодому человеку полезнее жить не в городской, а в сельской местности, поскольку в городе он может научиться лишь скверным привычкам, как физическим, так и умственным. Руссо, таким образом, рассматривал молодость как важную часть воспитательного и образовательного процесса.

Можно также взять пример хотя бы из истории жизни карелов. В прошлом в Карелии был широко распространен обычай, по которому все неженатые карелы были обязаны сбривать бороду, тогда как женатым карельским мужчинам, наоборот, полагалось бороду отращивать. Точно также, незамужние карелки ходили по улицам с непокрытыми волосами, а вот женщины, вышедшие замуж, уже обязательно повязывали на голову платок. Впрочем, по данной карельской традиции все-таки трудно определенно решить, имелось ли в их субкультуре понятие «молодости» в его нынешнем определении.

Следует упомянуть и о том, что в современном финском обществе широко распространен обряд «конфирмации», особой протестантской традиции, предназначенной для пятнадцатилетних подростков, уже не детей, но еще и не взрослых: пройдя конфирмацию, они получают разрешение вступать в брак. Для подготовки к конфирмации необходимо посещать специальные школы, которые обычно организуются в виде летних лагерей. В таких «летних школах» проходят курс особых ритуалов, порой граничащих с экстремизмом (православная церковь такой традиции не знает).

Хотя формирование молодежи в качестве политического понятия началось, собственно, лишь в конце XIX века, уже пятьсот лет до нашей эры в Древней Греции городская буржуазия и богатые аристократы создавали условия для развития интеллектуальной и политической самостоятельности молодых мужчин. Имеется много сведений об афинской ассоциации эфебов, военизированной образовательной организации для юношей: став эфебом, молодой человек принимал активное участие в политико-философской жизни общества.

В XVI веке в Германии начали появляться первые интеллектуальные кружки, в которых юноши обсуждали различные морально-нравственные проблемы. Следует отметить, что понятие «молодежь» изначально не применялось к женщинам, и было по определению в основном мужским качеством. Деятельность молодежных организаций, в том числе и общественно-политическая, была целиком мужской прерогативой. Зачастую это приводило к тому, что мужчины были практически изолированы от женщин. Наиболее важной для девушки считалась ее связь с женщинами своего рода, которая рассматривалась как биологическая необходимость, однако для юноши главнее была связь с окружением сверстников.

В конце XVIII века в Германии широко распространилось литературное движение «Буря и натиск» (Sturm un Drang), которое, проповедуя эмоциональный индивидуализм, оказало сильное воздействие на идеалы молодежи. «Страдания юного Вертера» (1774) стали наиболее важной книгой этого периода, поскольку в своем произведении Гете раскрыл эмоциональный мир молодого человека и изобразил переживания, доведшие его до самоубийства. Эта история хорошо отражает моральную шаткость и упадничество, скрывающиеся за идеалами молодежи того времени

Формирование молодежи как явления, которое знакомо нам сейчас, связано с развитием образования, которое началось в конце XIX века с создания элитных школ для высших классов. В это же время также начали распространяться молодежные социалистические движения и философские кружки, немало которых было и в России. Первые кружки такого рода появились в начале XIX века в Германии и объединяли юношей, выступавших за «естественное» общество и боровшихся против «противоестественного».

Итак, с начала ХХ века концепция «молодежь» начала активно развиваться и с помощью педагогики и психологии получила свое научное определение. Сам Зигмунд Фрейд сказал об этом пару слов. Впрочем, его дочь Анна рассматривала молодость как время хаоса и период особой уязвимости.

С 1907 года берет свое начало основанное в Великобритании «Скаутское движение»: самое влиятельное молодежное движение, получившее распространение по всему миру. К его специфическим чертам помимо униформы, которая должна была выражать равенство скаутов, можно также отнести поддержку физического, духовного и умственного развития юношества. Сегодня в рядах этого патрульного движения состоят миллионы членов, так что оно имеет влияние на все молодежные организации.

Следует отметить еще один аспект деятельности молодежных движений, может быть, самый важный, – это действия молодежи в Великой Отечественной войне. Значительная часть героев Великой Отечественной войны были весьма молодыми людьми, многие из которых отдали свои жизни во имя освобождения Родины. Особым направлением военной деятельности молодежи является партизанское движение, уникальное по своему значению в мировой истории. Кроме того, мы помним о многих подпольных антифашистских организациях, которые также состояли из молодежи.

В данном случае необходимо подчеркнуть неповторимый боевой дух русской и советской молодежи тех лет (в особенности, высокий боевой дух девушек) и связанные с ним смелость, решительность, настойчивость, самоотверженность и готовность к совершению подвигов. Последний патрон всегда берегли для себя. Этот поистине уникальный и ничем не заменимый дух молодости во многом способствовал победе в великой войне. Подобное стремление российской молодежи к победе стоит не просто изучать, но и брать за образец для подражания.

Однако у западной молодежи после войны появились совсем иные приоритеты, в результате чего с середины прошлого столетия среди молодых людей стали считаться культовыми такие отрицательные явления как богема, шайки и банды, преступность, студенческий радикализм, а в некоторых случаях даже терроризм, примером чему может служить немецкая молодежная террористическая организация «Фракция Красной Армии», клика Баадера-Майнхоф. Пришедшие из того времени негативные стереотипы у современной молодежи превратились в принципиальную позицию, которая оборачивается рядом реальных проблем как для стран Запада, так и для политической культуры современной России. Многие молодежные организации созданы именно с целью предотвращения такого рода потенциальных проблем.

Вернемся, однако, к молодежным движениям в современной России. В 2005 году начало свою деятельность молодежное движение «НАШИ». Существует мнение, что оно было основано как непосредственная защитная реакция на угрозу, которую принесла с собой «оранжевая революция», произошедшая годом раньше на Украине. Если исходить из этого предположения, то нашу молодежь тоже, вероятно, можно было бы рассматривать как угрожающий фактор, который при тех или иных обстоятельствах может спровоцировать какую-нибудь из «цветных революций».

Однако лично я в это не верю, ведь российской молодежи присущи патриотизм и самоотверженность, в чем мы имели возможность убедиться на примере многих юношей и девушек, отважно сражавшихся в Великой Отечественной войне. У них не было времени думать о том, что такое «молодежь», ибо главная мысль тогда заключалась лишь в том, жить или умереть.

Особую тревогу вызывает то, что в антироссийской западной прессе по-прежнему существует тенденция к разжиганию русофобии и антироссийских настроений путем клеветнического выставления политических молодежных движений России как особого рода опасности, хотя в действительности все такие движения основаны в качестве естественной реакции на ту информационную войну, которая ведется против России.

Фактически, западная молодежь сейчас сильно страдает от состояния уныния, выражающегося в виде заболеваний, в частности, в виде душевной и физической депрессии. Во многом это является последствием той грубой антигуманной пропаганды, которую распространяют среди своих жертв западные СМИ и индустрия кино. Девушки на Западе страдают от депрессий, самоубийств, наркомании, булимии, анорексии. Широко известны трагические случаи «школьных стрелков»: молодых людей, которые убивают сначала учителей и учеников своей школы, а затем кончают самоубийством, при этом считая себя героями. Данное явление, безусловно, пришло в Европу из Америки.

Теперь следует задаться вопросом: а каково, собственно, представление о молодежи в России и нуждается ли Россия в какой-либо особой молодежной концепции? Уже сегодня российские молодежные движения стали неотъемлемой частью прогрессивной политической системы России. Согласно нынешней идеологической платформе молодежных организаций, они готовят достойных членов будущего общества, руководителей разного ранга. Они также считают, что будущий президент России сейчас находится именно в их рядах.

Таким образом, у России есть необходимость развивать и воплощать в жизнь новую прогрессивную концепцию молодежи.

В качестве духовного образца можно использовать партизанские и подпольные движения времен Великой Отечественной войны. Особенно важно всеми средствами бороться против информационной войны, развязанной врагами России.

На агрессивную информационную войну, направленную против России, необходимо ответить войной партизанской. Каждый молодой человек может стать в информационной войне партизаном. Любой русский юноша и любая девушка могут воспользоваться теми ресурсами и возможностями, которые предоставляет им глобальная компьютерная сеть Интернета: в информационной войне каждый может стать идеологическим режиссером, защищающим честь России.

Самым главным врагом России является русофобия – западная идеология, толкающая российскую молодежь в пропасть зла и лицемерия, используя для этого тезисы, состряпанные продажными псевдожурналистами и псевдоисториками, чтобы с помощью психологической войны добиться распада России. Молодежь должна отреагировать на такие попытки уничтожить их страну! Для этого молодежи необходимо предоставить больше полномочий: недостаточно лишь молодых депутатов, должны появляться молодые губернаторы, полковники, министры, поскольку российская молодежь неподкупна и самоотверженна, ей свойственен героизм и не свойственно предательство, а значит – молодежи можно доверять в любом случае.

Злейшими врагами России на сегодняшний день являются фальсификаторы истории, те, что используют против российской молодежи приемы психологической войны: обвинения, оскорбления и клевету в адрес их отцов и предков, пробуждающую в юных сердцах сомнение и неуверенность. Такие фальсификаторы должны быть разоблачены!

Точно также необходимо беспрерывно вести информационную войну против существующей в России «пятой колонны», – днем и ночью, чтобы наши противники никогда не чувствовали себя в безопасности.

Новая молодежь России может для всего мира стать прекрасным примером правильного образа жизни своим отказом от алкоголя и здоровым патриотизмом.

Нельзя также забывать и о значении православной веры в деле воспитания российской молодежи. Все лучшие идеи крупнейших российских религий должны быть собраны и осмыслены во имя будущего России.

О противодействии фальсификации истории

2010-08-30T00:44:00.001-07:00

Йохан Бекман

О противодействии фальсификации истории

Выступление на образовательном молодежном форуме «Волга-2010» 25.08.2010, г. Волгоград, о. Сарпинский. Йохан Бекман – доктор общественно-политических наук, доцент университета г. Хельсинки, председатель Антифашистского комитета Финляндии

Я глубоко убежден в том, что самой большой угрозой для молодежи России является фальсификация истории, в особенности искажение истории Великой Отечественной войны.

В действительности речь идет о психологической информационной войне, цель которой заключается в том, чтобы изнутри разрушить российское общество и государство, образованное как гражданский союз многих национальностей. Эта война против России длится уже долгое время. Следует прежде всего ответить на вопрос: почему это происходит? Потому что некоторая определенная группа лиц недовольна исходом Великой Отечественной войны, тем, что Советский Союз одержал победу, а Гитлер и его союзники были разбиты.

На самом деле попытки изменить итоги этой войны предпринимаются уже на протяжении нескольких десятилетий. Нынешняя задача врагов России состоит в том, чтобы довести процесс развала СССР до завершения, то есть – распада России.

Цель искажения истории очень проста: воздействовать на психику россиян и тем самым изменить политическую систему страны, погубив все усилия, прилагаемые для того, чтобы Россию превратилась в процветающую благоустроенную демократическую державу.

Возьмем для примера пресловутые «преступления коммунизма». Уже десятки лет на Западе идет информационная война, оружием в которой служат небылицы о тех или иных преступлениях коммунизма. Это первое направление информационной войны против российского населения, второе же сосредоточено на прямых угрозах в адрес России.

За речами о «коммунистических преступлениях» стоят две цели. Во-первых, стремление исказить историю СССР, превратив ее в сплошную цепь тех или иных преступлений, и тем самым пробудить в россиянах сомнение и неуверенность, взрастить в них чувство вины за некие преступления предыдущих поколений, которые якобы следует признать.

Во-вторых, рассуждения о «преступлениях коммунизма» предназначены для того, чтобы вызвать у людей, живущих не только на Западе, но и во всем мире, подозрения в адрес России, недоверие к ней, ненависть и отвращение к русскому народу за то, что он будто бы не желает признавать вышеупомянутых огромных преступлений. Иными словами, всему миру пытаются внушить, что русские люди – лживый и бесчестный сброд, не признающий никакой морали и нравственных категорий.

Как мы видим, в ходе данной войны против России преследуются два стратегического объекта: российские народы и остальные народы, живущие в других странах.

В качестве непосредственного образца подобной пропаганды была взята антисоветская пропаганда, распространявшаяся гитлеровской Германией, которая точно также расписывала большевизм только как преступную систему, тем самым пытаясь оправдать собственное преступное нападение на СССР и развязанную против Советского Союза войну на уничтожение. На самом деле, между нынешними высказываниями о «преступлениях коммунизма» и гитлеровской пропагандой фактически нет никакой разницы, поскольку в обоих случаях цель заключается в стремлении оправдать уничтожение России.

Наибольшую активность в этой направленной против России психологической информационной войне всегда проявляли эмигранты из стран Прибалтики, которые после великой победы сбежали в Швецию, Америку, Канаду и там занялись проведением антисоветских кампаний, в том числе, например, оказывали помощь так называемым «лесным братьям», а проще говоря, поддерживали на территории Прибалтики террористическую деятельность. Эта профашистская клика долгое время верила в то, что в третьей мировой войне Советский Союз будет уничтожен, и со своей стороны прилагала массу усилий по искажению истории.

Знаковой фигурой в ее действиях стал Александр Солженицын, которого использовали в качестве орудия в войне против Советского Союза и русских людей. Солженицыну выдали Нобелевскую премию за книгу «Архипелаг Гулаг», созданную на основе мифа о том, что СССР был якобы хуже нацистской Германии, что величайшим злом для человечества якобы является «тоталитаризм», то есть – Советский Союз.

Уже в восьмидесятых годах прошлого века начались агрессивные информационные атаки на СССР, в частности, касающиеся и фальсификации Великой Отечественной войны. В то же самое время, когда президент США Рональд Рейган объявил на весь мир, что Советский Союз – это «империя зла», знаменитый предатель Суворов-Резун по заказу британских спецслужб начал печатать написанные по-английски скандальные псевдонаучные труды, в которых утверждалось, что в нападении Гитлера на СССР был виновен Сталин. Тогда же, кроме того, начал свою информационную войну известный провокатор фашистского толка, немецкий псевдоисторик Эрнст Нольте, по мнению которого, война Гитлера против Советского Союза была будто бы оборонительной и справедливой.

За всем этим скрывалась одна цель: показать, что у СССР не было никакого права на существование, и доказать, что у Гитлера было право напасть на Советский Союз и истребить русских и евреев.

К сожалению, Советской Союз прекратил свое существование, и это обернулось величайшей геополитической катастрофой всего ХХ века. Американский диссидент Ноэм Хомски как-то задал вопрос о том, почему все говорят лишь о жертвах Советского Союза, почему никто не говорит о жертвах развала Советского Союза? Если судить объективно, то развал СССР привел к политическому хаосу, экономическому кризису, «оранжевым революциям», терроризму, организованной преступности и фальсифицированию истории. Иначе говоря, жертвы развала СССР исчисляются уже миллионами.

После распада Советского Союза в Эстонию, Латвию, Литву, Польшу из США «вернулись» многие прибалтийские эмигранты, возглавившие кукольные правительства этих стран-марионеток. Можно сказать, что прямая фальсификация истории стала своего рода «конституцией» этих новых псевдогосударств постсоветского пространства. Итак, страны Прибалтики обосновывают свое якобы новое существование на двух псевдоисторических мифах: мифе об «оккупации» и мифе о «депортации».

Миф об «оккупации» сводится к тому, что в Прибалтике вплоть до 1991 года будто бы действовал советский оккупационный режим. На деле эти вымыслы являются ничем иным как прямой информационной войной, которую эти страны ведут против русского населения: на русских людях стоит клеймо «оккупантов», они лишены всех политических и экономических прав. В таких странах как Эстония и Латвия фактически установлен новый оккупационный режим американского образца: население разделили на две группы, – русские и не-русские, граждане и не-граждане. Граждане получили настоящие паспорта, не-граждане живут с «серыми» паспортами.

Вторым лживым мифом, распространяемым прибалтийскими историческими фальсификаторами, является «миф о депортации». Он используется для попыток доказать, будто бы русские стремились уничтожить эстонский народ, вывезя его в Сибирь, хотя в действительности депортации, проведенные летом 1941 и весной 1949 года, были необходимыми мерами для поддержания безопасности и мирной обстановки. Летом 1941 года, в преддверии войны, необходимо было очистить будущую линию фронта от неблагонадежных лиц; весной 1949 года возникла необходимость положить конец гражданской войне, к которой подталкивали Прибалтику западные спецслужбы. Однако реваншистам не нужна правдивая история: они сочинили собственный миф, согласно которому эстонский народ был подвергнут геноциду.

Точно также заключенный в 1939 году пакт о взаимопомощи предполагал исключительно действия по защите мира и безопасности: сегодня солдат Красной армии в Прибалтике назвали бы миротворцами. С «оккупацией» это не имело ничего общего.

Спецслужбы Прибалтики «приватизировали» область исторических исследований в свою частную собственность. Ныне существует специальная профессия: «историк-полицейский». Сегодня спецслужбы Эстонии финансируют и контролируют все исследования по истории, целью которых становится разжигание вражды и ненависти по отношению к СССР и России. В эстонской полиции безопасности «Капо» служат выпускники тартуского университета, историки, деятельность которых сосредоточена на провокациях и информационных атаках против России путем искажения истории: это, например, Мартин Арпо, Андрес Кахар, Тоомас Хиио. В Эстонии также основана особая «комиссия», возглавить которую был приглашен известный враг России, финский пронатовский атлантист Макс Якобсон, опубликовавшая уже две толстые книги об «оккупации» и «депортации» (естественно, по-английски).

Основной задачей эстонских историков-полицейских сейчас стала выдача запретов на въезд в страну тем, кто хочет рассказать людям правду о Великой Отечественной войне. Согласно законодательству Евросоюза у Эстонии имеется право налагать запрет на въезд граждан России в любую страну шенгенской зоны, так что Эстония выдала уже немало запретов на въезд в страны Шенгена новым демократическим антифашистским организациям, помимо того, что представителям этих организаций запрещено въезжать непосредственно в Эстонию. В данном случае цель эстонских спецслужб заключается в том, чтобы ни Европа, ни весь мир не узнали правду о событиях тех лет, чтобы европейские народы запутались в сети военного психоза и русофобии. Таково главное стремление исторических фальсификаторов.

Одним из его проявлений стала знаменательная операция эстонских спецслужб: история с Бронзовым солдатом.

Весной 2007 года правительство Эстонии приняло решение снести памятник освободителям Таллина, надругавшись над солдатскими могилами. Осуществление этого решения было возложено на спецслужбы и особые части армии. Эстонские спецслужбы начали распространять лживую пропаганду о том, что похороненные в этом месте советские солдаты якобы были мародерами, убийцами и, естественно, «оккупантами». Однако когда спецслужбы приступили к непосредственному осуществлению своей диверсии, закрыв памятник освободителям Таллина большим куском белого брезента, в городе вспыхнул русский бунт. Восстание длилось три ночи, приобретая черты гражданской войны. Начались столкновения между русской молодежью и эстонскими неонацистами. В одной из таких стычек от рук неонацистов Эстонии погиб русский молодой человек – Дмитрий Сергеевич Ганин. Эстонские спецслужбы буквально объявили русской молодежи войну: были запланированы групповые депортации, в порту найдено место под временный концлагерь. Эстония сообщила всему миру о том, что восстание было организовано Москвой, а значит, страны НАТО должны немедленно отомстить русским бомбежками их столицы. Спецслужбы Эстонии на ходу сочинили новую лживую версию событий, согласно которой они собирались всего лишь «перенести памятник», после чего статуя Бронзового солдата была отвезена на дальнее военное кладбище. Тем не менее, мемориал был все-таки уничтожен, а могилы солдат и их останки подверглись бесстыдному надругательству.

Прецедент с Бронзовым солдатом стал наглядным примером искажения истории и свидетельством того, что фальсифицирование истории является войной против погибших.

Практически каждое новое государство постсоветского пространства на собственный лад переделывает историю. В таких случаях искажение истории осуществляется по одному и тому же «сценарию»: все соседствующие с Россией государства друг за другом придумывают для себя «свой личный Холокост», а затем обвиняют в нем Россию.

Таким образом, вопрос заключается в искажении и использовании в собственных корыстных интересах истории геноцида еврейского народа –Холокоста. Как правило, именно в тех странах, что ведут информационную войну против России, еврейское население уничтожалось нацистскими коллаборационистами в массовом порядке. Сейчас эти государства занижают Холокост и даже пытаются оправдывать его, кивая на «преступления коммунизма».

К примеру, украинские фальсификаторы истории, также находящиеся под контролем спецслужб, развивают лживый миф о «голодоморе» (уничтожении голодом) – якобы устроенном Сталиным в начале тридцатых годов геноциде против украинского народа, в ходе которого будто бы погибло семь миллионов человек (то есть на миллион больше, чем при Холокосте).

Этот выдуманный спецслужбами лживый миф хорошо отражен в преступном антироссийском пропагандистском кинофильме «Советская история» (”The Soviet Story ”), который латвийские спецслужбы из Нью-Йорка распространяют по всему миру. Эта дешевая низкопробная кинолента представляет собой типичный набор приемов, применяемых как для искажения истории Великой Отечественной войны, так и для клеветы и угроз в адрес России и русского народа. «Преступления коммунизма» якобы погубили сотни миллионов людей, поэтому русские изображены в этом фильме нацией, получающей от убийств удовольствие и наслаждение.

Раз в году в конце лета в Эстонии проводится нацистский праздник в честь преступных войск «Ваффен-СС», сражавшихся против советской армии на «Синих горах», расположенных в восточной Эстонии. В распространяемых спецслужбами исторических фальсификациях утверждается, что нацисты якобы боролись за независимость Эстонии, хотя эсесовцы присягали на верность Гитлеру, то есть воевали лишь за своего фюрера, тем более что Эстонии как таковой тогда и не существовало. Любые антифашистские демонстрации во время проведения данного мероприятия запрещены.

Также спецслужбы и армия Эстонии ежегодно организуют военно-спортивные соревнования «Эрна», основой для которых послужила деятельность нацистских диверсионных отрядов, засланных в Эстонию из Финляндии летом 1941 года. Следовательно, в данном случае речь тоже идет о прославлении нацизма.

Каждый год, 16 марта в Латвии, в центре Риги проводится «день легионеров» - пронацистское мероприятие, похожее на эстонские праздники. Оно посвящено восхвалению латышских эсесовцев, якобы боровшихся за независимость Латвии. Все антифашистские демонстрации на время данного события также запрещены.

С фальсифицированием истории также связано издевательство, творящееся на показательных судебных процессах, где против знаменитых героев Великой Отечественной войны пытаются сфабриковать уголовные дела, чтобы получить возможность поиздеваться над русским населением.

К примеру, в Эстонии с подачи спецслужб было затеяно уголовное дело против Героя Советского Союза Арнольда Константиновича Мери. Он обвинялся в «геноциде», который якобы устроил, когда был уполномоченным по проведению депортации. Уголовное дело было сфабриковано все теми же полицейскими-историками, которые в рядах спецслужб занимаются искажением истории, например, такими, как Мартин Арпо. До того, как по делу был вынесен приговор, Арнольд Константинович скончался.

Я хочу напомнить о том, что всякий раз, когда Арнольд Константинович шел на допрос в эстонскую полицию безопасности, на его груди сверкала звезда Героя Советского Союза, и сияние этой награды нельзя было очернить ничем!

В деле изготовления исторических фальшивок «победу» одержала Латвия, ведь Европейский суд по правам человека (ЕСПЧ) утвердил приговор, вынесенный в Латвии советскому партизану Василию Макаровичу Кононову по обвинению в якобы совершенных им военных преступлениях. Кононов оказался якобы виновен в смерти погибших коллаборационистов! ЕСПЧ не захотел освободить незаконно осужденного партизана, уклонившись от соблюдения нюрнбергских принципов, и этот факт свидетельствует о том, что в своем развитии вся Европа свернула на весьма скользкий и сомнительный путь.

Наряду с решением ЕСПЧ, к наглядным примерам «промывания мозгов», осуществляемых историческими фальсификаторами, также относятся разнообразные «манифесты», главная мысль которых заключается в том, что нацизм и коммунизм – это явления одного рода. Таким образом читателю внушается, что «коммунизм» якобы является столь же преступной идеологией, что и нацизм, а «преступления коммунизма», по сути, будто бы куда значительнее, чем нацистские преступления.

Польская информационная война против России ведется под флагом так называемой Катыньской трагедии, связанной с массовой казнью офицеров Польши в 1940 году. Основываясь на мнении собственных экспертов, польские активисты обвиняют во всем Россию и требуют от нее компенсации, причем повторяют эти требования в средствах массовой информации почти ежедневно, пытаясь тем самым довести население Польши до военного психоза.

Однако здесь необходимо напомнить, что уже во время Великой Отечественной войны информация о событиях в Катыни использовалась нацистами в качестве оружия пропаганды против Советского Союза, так что шум, поднятый сейчас вокруг этой истории, в значительной степени является просто продолжением той нацистской пропаганды, как это часто происходит в случае искажения истории.

В данном случае следует также отметить обоюдное стремление России и Польши изучить эту трагическую историю более внимательно и найти точки сближения и примирения. К одной из таких попыток можно причислить снятый известным польским режиссером Анджеем Вайдой фильм «Катынь», основанный, в частности, на идее христианского прощения.

Тем не менее, это не снимает напряженности русско-польских отношений, подогреваемой определенными кругами лиц, продолжающих использовать и катыньскую трагедию, и ряд других исторических событий события против России и русских людей.

Искажение истории Великой Отечественной войны представляет собой опасность для молодежи, поскольку оно целенаправленно вводит молодые умы в заблуждение и сеет в душах зерна сомнений, касающихся не только отношения к политическим лидерам России, но даже восприятия собственных родителей. Именно поэтому искажение истории представляет собой общественно опасное явление, противодействие которому не может ограничиваться лишь публичным разъяснением истинного положения дел. В борьбе против исторических фальсификаторов нужно прибегнуть к самым решительным мерам!

За действия по искажению истории необходимо ввести уголовную ответственность: исторических фальсификаторов должно ждать суровое наказание. Всех, кто занимается фальсификацией истории Великой отечественной войны, следует объявлять персонами нон грата, для которых въезд в Россию будет запрещен навсегда. Тех же из них, кто находится на территории Российской Федерации, необходимо выслать за ее пределы. Вся лживая псевдолитература должна быть конфискована. Ведущих фальсификаторов истории нужно без колебаний приговаривать к тюремному заключению. Кампании по борьбе с историческими фальсификаторами должны охватывать школы и вузы, неустанно проводится в средствах массовой информации и с помощью СМИ проникать в дома всех граждан России.

Mari Kiviniemi ja operaatio Stubbin katkera loppu

2010-08-24T01:06:00.001-07:00

Dosentti Johan Bäckman (yllä) vaatii Stubbin pikaista eroa ratkaisuksi Suomen ulkopolitiikan yhä syvenevään kriisiin.

Mari Kiviniemi näpäytti odotetusti kokoomustroikkaa, joka hetki sitten julisti, että Venäjä ei ole suurvalta. Kiviniemen mielestä tapauksessa oli kysymys vain huonosta käytöksestä.

Melko raju näpäytys tuoreelta pääministeriltä. Kiviniemi olisi kuitenkin voinut tunnustaa tosiasiat. Suomen ulkopolitiikka on tuuliajolla, ja erityisen selvästi se näkyy suhteissa Venäjään. Venäjän lehdistö on jo ainakin vuoden ajan pursunnut hämmentynyttä ja tyrmistynyttä Suomi-kirjoittelua.

On muistettava, mistä kaikki alkoi.

Kaikki alkoi siitä, kun äidiltään Venäjällä laittomasti siepattua alaikäistä Venäjän kansalaista Anton Salosta pidettiin kuukausi panttivankina Suomen Pietarin konsulaatissa, kunnes lapsi salakuljetettiin laittomasti suomalaisen diplomaattiauton takakontissa Suomeen. Venäjä on antanut jyrkät nootit, etsintäkuulutukset ja luovutusvaatimukset, Stubbin mielestä kaikki meni hyvin, sillä eihän Venäjä ole edes suurvalta.

Anton Salosen tapauksessa pian alkavat laajat oikeudenkäynnit voivat kuitenkin olla Stubbin poliittiselle uralle lopullinen kuolinisku, sillä kulissien takana Suomen ja Venäjän oikeus- ja poliisiviranomaiset ovat olleet ylityöllistettyjä Stubbin virheiden takia. Valtakunnanoikeuden pitäisikin tutkia Stubbin ja Vanhasen osuus Anton Salosen panttivankeuteen.

Tilanne on tietysti korjattavissa vain Stubbin erolla. Käytännössä hänestä onkin tullut vain lausuntoautomaatti, joka selittelee ja yrittää korjata omia virheitään. Mitään todellista virkaa Suomen ulkopolitiikassa Stubbilla ei enää ole. Myös kansan silmissä maine on mennyt.

Kokoomustroikka ei tietenkään peräänny yhtään. Katainen julkaisi blogissaan lapsellisen selittely-yrityksen, Stubb vetosi täysin perättömästi ulko- ja turvallisuuspoliittiseen selontekoon, jossa päin vastoin puhutaan Venäjän myös taloudellisesti kasvavasta suurvalta-asemasta.

Kiviniemi kyllä tunnisti kokoomuksen lausunnoissa myös Venäjä-vastaisuuden sanomalla, että Stubb ja kumppanit yrittivät tässä kutkutella Venäjä-vastaisia virtauksia. Kevyesti sanottu, mutta ymmärrettävästi. Kiviniemi tarkoitti, että Stubb yrittää provosoida suomalaisten kytevää Venäjä-vastaisuutta.

Tämä osoittaa Stubbin vaarallisuuden. Se myös kertoo siitä, että ainoa oikea ratkaisu on Stubbin ero.

Stubbin itsensä mukaan Venäjä ja Nato ovat Suomen ulkopolitiikan musta piste. Tosiasiassa musta piste on Stubb ja hänen eronsa. Vaikka hän käytännössä onkin eronnut, ja haluaisi itsekin erota, tarvitaan vielä virallinen johtopäätös.

Operaatio Stubb on täydellinen fiasko. Katainen toimi sen kätilönä, joten hänen ulkopolitiikkaa koskevat lausuntonsa eivät voi olla vaikuttamatta Stubbiin. Tietenkin Venäjän vähättelyssä oli loppupeleissä kysymys vain yhdestä lauseesta, mutta siitä voi tehdä vakavia, koko kansakuntaa koskevia johtopäätöksiä. Kysymys on luottamuksesta.

Sitä Stubbilla ei enää ole, ei Suomessa, eikä varsinkaan Venäjällä. Yleisesti ottaen hänelle naureskellaan melkein kaikkialla. Jopa Suomessa reaktio kokoomuksen kukkoiluun oli lehdistössä yksimielisen tuomitseva.

Mari Kiviniemi ei ole vielä menettänyt tilaisuuttaan ottaa kissaa pöydälle ja tehdä Suomen ulkopolitiikkaan välttämätön, kohtalaisen raju mutta kuitenkin täysin ymmärrettävä korjausliike. Kokoomussekoilun ja Kiviniemen liiallisen varovaisuuden ansiosta Suomen ulkopolitiikka velloo vieläkin hengenvaarallisessa stubbilaisessa selittelyn miinakentässä.

Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. Stubbin pitäisi tunnustaa, ettei hänestä ole ulkoministeriksi.

Mari Kiviniemen menetetty tilaisuus

2010-08-19T15:06:00.001-07:00

Valtiotieteiden tohtori, dosentti Johan Bäckman (kuvassa) arvioi pääministeri Mari Kiviniemen suhtautumista kokoomusministereiden vaarallisiin Venäjä-lausuntoihin.

Pääministeri Mari Kiviniemellä oli tänään suuri tilaisuutensa, kun hän otti etäisyyttä kolmen kokoomusministerin Venäjä-lausuntoihin.

Ulkoministeri, valtiovarainministeri ja puolustusministeri olivat tapansa mukaan vähätelleet ja panetelleet Venäjää sanomalla, että se ei ole suurvalta. Mieleen tuli ulkoministeri Erkko, joka vähän ennen talvisotaa neuvoi Paasikiveä: Unohda että Venäjä on suurvalta!

Mutta silloin näin puhui vain Erkko yksityisessä kirjeessä, nyt äänessä oli peräti kolme ministeriä kaikilla mahdollisilla foorumeilla kansallisesti ja kansainvälisesti.

Kiviniemi teki virheen sanoessaan, että se oli vain kokoomuksen eikä hallituksen kanta. Tosiasiassa kolmen ministerin lausunto kertoi totuuden hallituksen linjasta.

Vaikka Kiviniemi aivan oikein otti etäisyyttä kokoomusministereihin, hän olisi voinut selvemmin määritellä hallituksen linjan, joka edelleen jäi tietämättömyydellään ja ammattitaidottomuudellaan kukkoilevien Stubbin, Häkämiehen ja Kataisen varaan.

Kun Kiviniemi ei uskaltanut sanoa enempää, Suomen ulkopolitiikka sai sekavan, epävarman ja vaarallisen leiman. Venäjän tuohtunut, paheksuva ja hämmentynyt reaktio ei ollenkaan parantanut tilannetta. Ilmapiiri muuttui selvästi painostavammaksi, mitä Kataisen ylimielinen naureskelu ei mitenkään vähentänyt.

Sitä paitsi: mistä ihmeestä kokoomus saa väärät ja valheelliset tiedot siitä, että Venäjä olisi taloutena vain Hollannin kokoinen? Eikö ministereillä ole oikeata tietoa? Onko muillakin suomalaisilla ministereillä yhtä huonot tiedot maailman asioista?

Venäjä tietysti on globaali geopoliittinen suurvalta, se on jo enemmänkin. Se rakentaa uutta suvereenin demokratian ja vapauden imperiumia. Mutta Kataisen mielestä Venäjää ei kannata kuulla, kun se muka on vain Hollannin kokoinen.

Ylimielisyydellä on hintansa. Se nähtiin viime vuonna, kun äidiltään Rimma Saloselta Venäjällä laittomasti siepattua venäläistä pikkupoikaa Anton Salosta pidettiin kaikkien sopimusten ja lakien vastaisesti kuukausi panttivankina Suomen Pietarin konsulaatissa, kunnes poika salakuljetettiin suomalaisen diplomaattiauton takakontissa Suomeen. Venäjä piti tapahtumaa lakien ja kansainvälisten sopimusten törkeänä rikkomisena, Stubbin mielestä asiassa tehtiin ”inhimillisesti katsottuna oikein”. Moniosaaja Stubb varasi itselleen tapahtumaketjussa niin poliisin, syyttäjän, tuomarin kuin sosiaalityöntekijänkin roolin.

Viimeistään tässä vaiheessa Venäjällä huomattiin kokoomuksen häikäilemättömät, mafiamaiset otteet. Huolestuneisuutta herättää myös kokoomusministerien satumainen tyhmyys. Se aiheuttaa myös hämmennystä, suoranaista tyrmistystä, kuten Mari Kiviniemen kasvoilta tänään näkyi.

Stubbin kaudella Suomen ulkopolitiikka on ajautunut miinakentälle. Virheitä on tehty aivan liikaa. Kysymys on eräänlaisesta oranssista vallankaappauksesta. Kiviniemellä olisi ollut tilaisuus laittaa kokoomusjuntta ruotuun. Stubbin linja on vaarallisempi kuin Erkon linja.

JOHAN BÄCKMAN

Suomi-Kaukasia -ystävyysseura on perustettu

2010-08-17T23:14:00.000-07:00

Helsingissä Venäjän ja Kaukasian kansojen ystävät ovat perustaneet Suomi-Kaukasia -ystävyysseuran.

Yhdistysrekisteriin jätetyn peruskirjan mukaan "Yhdistyksen tarkoituksena on vaalia ja edistää Kaukasian alueen kulttuurin tuntemusta ja lisätä Suomen ja Kaukasian maiden ja kansojen kultuuriyhteistyötä ja kanssakäymistä. Yhdistys edistää näitä hyviä suhteita Venäjän Federaation hallituksen virallisen politiikan ja lain sekä asetusten mukaisesti."

Suomi-Kaukasia -ystävyysseura tukee ja kannustaa Abhasian ja Etelä-Ossetian itsenäisyyttä ja rakentaa näiden uusien valtioiden suhteita Suomeen.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys voi järjestää kokouksia, juhlia, esitelmä- ja muita valistustilaisuuksia, levittää Kaukasiaa esittelevää kirjallisuutta ja muuta aineistoa, harjoittaa tiedotustoimintaa sekä järjestää jäsenilleen tutustumis- ja opintomatkoja Kaukasiaan.

Suomi-Kaukasia -ystävyysseura on tarpeellinen, koska tähän asti Suomessa on ollut vain separatistisia, Venäjän hajoamista tukevia liikkeitä. Suomi-Kaukasia -ystävyysseura rakentaa ystävällisiä suhteita Kaukasian alueen viranomaisiin ja kansoihin ja vastustaa separatismin ohella russofobiaa ja atlantismia (=Nato-kiihkoilua). Lääkkeeksi näihin tauteihin tarjotaan oikeata tietoa, ystävyystoimintaa, matkailua ja tutustumista.

Tervetuloa mukaan!

Tule mukaan esittämään ideasi Suomi-Kaukasia -ystävyysseuran toiminnan kehittämiseksi!

Suomi kielsi Anton Saloselta venäjän puhumisen, Venäjä lähetti nootin

2010-08-06T23:15:00.000-07:00

Useat Venäjän tiedotusvälineet ovat kertoneet Venäjän Suomelle äsken lähettämästä uudesta nootista, jossa vaaditaan, että Suomen sosiaaliviranomaiset sallivat Venäjän kansalaiselle Anton Saloselle äidinkielen venäjän puhumisen ja lisäksi sallivat, että Venäjän diplomaattiedustaja tapaa Anton Salosen. Uutinen nootista esimerkiksi täällä:http://www.vz.ru/news/2010/8/6/423689.html

Wienin sopimuksen mukaan diplomaateilla on oikeus pitää yhteyttä kansalaisiinsa, joten Venäjän diplomaattiedustajilla on oikeus tavata Anton Salonen.

Kokemäen perusturvajohtajan päätöksessä Anton Saloselta on kielletty lapsen äidinkielen eli venäjän kielen puhuminen tapaamisissa lapsen äidin kanssa. Sosiaalitoimen valheellisten väitteiden mukaan lapsi on mukamas yhtäkkiä unohtanut äidinkielensä. US-bloggaaja Heidi Tuominen oli julkaissut päätökset blogissaan:http://heidin.blogit.uusisuomi.fi/2010/08/04/kokemaen-perusturvajohtaja-eija-kuokka-kielsi-anton-saloselta-venajan-kielen-asiakirjatodisteet/

Suomi rikkoo asiassa törkeästi kansainvälisiä sopimuksia, mm. YK:n lapsen oikeuksien sopimusta ja Wienin sopimusta.

Anton Salonen syntyi vanhempiensa avioeron jälkeen ja asui elämänsä joka päivä venäläisen äitinsä Rimma Salosen kanssa, kunnes lapsi siepattiin äidiltään Venäjällä 12.04.2009, piilotettiin kuukaudeksi Suomen pääkonsulaattiin Pietarissa ja salakuljetettiin konsuli Simo Pietiläisen kuljettaman diplomaattiauton takakontissa laittomasti Suomeen 08.05.2009. Tämän jälkeen lapsi muuttuikin suomalaiseksi ja häneltä kiellettiin venäjän puhuminen. Lapsen äitiä alettiin perusteettomasti syyttää lapsikaappauksesta, vaikka hänellä oli Venäjän kansalaisena oikeus matkustaa lapsensa kanssa molempien kotimaahan Venäjälle. Suomen epäselvää ja huonoa lakia ei saisi tulkita syytetyn vahingoksi. Ihmisellä on oikeus matkustaa huollossaan olevan lapsen kanssa ilman pelkoa mielivaltaisista syytteistä.

Ulkoministeri Alexander Stubb on voimakkaasti puolustellut diplomaattiensa toimintaa Anton Salosen sieppauksessa ja salakuljetuksessa, vaikka sekä Suomen että Venäjän poliisi- ja oikeusviranomaiset tutkivat tapahtumia mm. sieppauksena, vapaudenriistona ja valtionrajan laittomana ylittämisenä. Stubbin tuki on kuitenkin mahdollistanut Anton Saloseen kohdistuvan mielivallan jatkumisen.

Satakunnan maistraatin antaman päätöksen mukaan Anton Salosella ei ole koskaan ollut Venäjän kansalaisuutta, koska lapsen Venäjän kansalaisuus "ei ole syntynyt Suomen oikeusjärjestyksen mukaan pätevällä tavalla". Venäjän kansalaisuudesta ei kuitenkaan päätetä Suomen, vaan Venäjän lakien ja viranomaispäätösten mukaan. Venäjän viranomaiset ovat useaan otteeseen ilmoittaneet, että Anton Salosella on ollut Venäjän kansalaisuus syntymästään saakka ja Antonille on myös myönnetty Venäjän passi. Suomen poliisin tutkimuksissa on ilmennyt, että tieto Anton Salosen Venäjän kansalaisuudesta oli kuitenkin salaperäisesti pyyhitty ilman laillista perustetta pois Suomen henkilötietojärjestelmästä vähän ennen Antonin sieppausta Venäjällä.

Suomi ja Suomen viranomaiset ovat Anton Salosen tapauksessa syyllistyneet lukuisiin törkeisiin virkavirheisiin ja rikoksiin sekä kansainvälisten sopimusten rikkomuksiin. Olisi aika tehdä johtopäätökset, joista ensimmäinen on Alexander Stubbin ero.

United States promotes anti-Russian aggression near Estonian-Russian border

2010-07-31T03:39:00.001-07:00

The "Sinimäe" (Blue Hills) summer festival in Estonia, very close to Russian border, is a notorious example of neo-Nazism in Europe. Hundreds of pro-Nazi activists from all over the world gather to glorify Nazism, threaten Russia, and deliver various kinds of Nazi materials, such as literature denying the Holocaust, posters, clothes, flags, signs, music and art.

Anybody who has visited the site, can confirm this: it is a neo-Nazi event.

Blue Hills was a place where the international Nazi troop “Waffen-SS” fought against the Soviet army in summer-autumn 1944. However some pro-Nazi pseudohistorians now claim that Waffen-SS was fighting for Baltic freedom, although Baltic states did not exist at that time (they were occupied by Nazi Germany), and all Waffen-SS soldiers swore their oath to Adolf Hitler, therefore, fighting for him.

In summer 1944 Estonia belonged to Nazi-Germany as "Generalbezirk Estland" and was covered with concentration camps, where Jews and other innocent Soviet citizens were murdered until the last day of Nazi occupation of Estonia in September 1944. Therefore, the Waffen-SS troops were not protecting "Estonian independence" but a genocide, the Holocaust, that continued in Estonia and other parts of Eastern Europe during the Blue Hills battle in summer 1944.

The Blue Hills Nazi festival is therefore a notorious example of Holocaust denial and distortion, very typical for the Baltic states, Ukraine, Poland, Finland and other countries, strongly engaged with falsification of history of the second world war.

The notorious "museum of occupations" in Estonia’s capital Tallinn is propagating the same ideology of Holocaust distortion as the Blue Hills festival. The fact that U.S. ambassador to Estonia Mr. Michael C. Polt visited "museum of occupations" in Tallinn only a couple of days before notorious neo-Nazi festival of Blue Hills, accompanied by a famous pro-Nazi pseudohistorian, is an alarming sign of the fact, that even the U.S. are now promoting distortion and denial of the Holocaust in Eastern Europe.

U.S. ambassador's visit to the museum, in my opinion, being also a clear promotion of the Blue HIlls festival, was a hostile act towards Russia and the Russian people. This means that the U.S. is not afraid of openly threaten Russia and its citizens only a couple of miles away from Russian border. The fact should be handled either as a very serious misconduct by Mr. Polt, or as a considerable change in U.S. foreign policy towards Russia.

If somebody says that Nazi troops, which swore their oath to Hitler, did the right thing, it means, that attacking Soviet Union and carrying out the Holocaust was also a right thing in their opinion. This means that these people are any moment ready to repeat these crimes.

Today, 31 July 2010, the Blue Hills Nazi festival is carried out with the financing and protection of the Estonian government. United States should condemn all attempts to falsify, distort or denial the history of Holocaust, and make that clear to the world.

Dr. JOHAN BÄCKMAN

Adjunct Professor in Sociology of Law, University of Helsinki