Thursday, November 16, 2017

Sauli Niinistö levittää valeuutisia lapsikiistoista - tuorein tapaus esillä laajasti Venäjän medioissa

Viikonloppuna Venäjän medioissa puhjenneen uuden lapsikiistan käsittely on jatkunut aktiivisena tähän päivään saakka. Tällä hetkellä illansuussa Venäjän medioissa on yandex-hakukoneen mukaan julkaistu aiheesta ainakin lähes 200 uutista ja yli 10 televisioreportaasia, mutta tässä listauksessa kaikki tapaukset eivät välttämättä edes näy. Lisäksi aihetta on käsitelty viime päivinä isoissa keskusteluohjelmissa, radiossa sekä muissa vastaavissa ohjelmissa, jotka eivät näy hakukoneissa. Tämä todistaa Suomen ihmisoikeusongelmien merkittävyydestä.

Kyseisessä tapauksessa Rääkkylässä asuvan venäläis-suomalaisen perheen venäläinen äiti, joka on Venäjän kansalainen, on vedonnut Venäjän viranomaisiin ja diplomaatteihin perheoikeudellisen tilanteen selvittämiseksi ja lapsensa palauttamiseksi kotiin. Äskettäin NTV-televisiokanava julkaisi järkyttävän äitinsä kuvaaman videon kyseisestä huostaanotetusta (kiireellinen sijoitus) lapsesta, joka hysteerisesti itkien lausuu useaan otteeseen halunsa palata vanhempiensa luokse kotiin ja ilmaisee inhonsa huostaanottajiaan kohtaan. Perheessä ei ole minkäänlaista konfliktia, vanhemmat ovat tavallisia ihmisiä, eikä heitä vastaan ole olemassa näyttöä mistään. Suomessa sosiaaliviranomaiset voivat toki satuilla päätöksiinsä mitä haluavat, koska lain mukaan lapsen perheestä eristämisen perusteeksi riittää "huoli", siis täysin subjektiivinen mielipide, mitä ei tarvitse mitenkään todistaa tai edes varsinaisesti perustella. Joka tapauksessa on selvää, että kyseinen kiireellinen sijoitus on äärimmäistä lapseen kohdistettua fyysistä ja henkistä väkivaltaa, joka moninkertaisesti ylittää minkä tahansa perheessä väitetysti tapahtuneen. Myös lapsen oma käytös todistaa samaa, minkä kuka tahansa voi videolta havaita.

Tänään iltapäivällä TASS:in välittämän tiedon mukaan Venäjän lapsiasiavaltuutettu Anna Kuznetsova on pyytänyt suomalaista kollegaansa Tuomas Kurttilaa selvittämään tapauksen mahdollisimman objektiivisesti sekä myötävaikuttamaan perheen hajoamisen estämiseen. Asiaa voi edistää Kuznetsovan ja Kurttilan Moskovassa hiljattain allekirjoittama perheoikeudellinen sopimus, jonka eräs päämäärä on juuri tällaisten tilanteiden ihmisoikeussopimusten mukainen ratkaiseminen. Tosin Sauli Niinistön johtamalla Suomella on aina ollut suuria vaikeuksia ihmisoikeusvelvoitteidensa noudattamisessa, mikä on Venäjällä pantu merkille. Venäjällä on aina herättänyt ihmetystä myös se, että sekä Kurttila että pahamaineinen edeltäjänsä Maria Kaisa Aula ovat aina kieltäytyneet puuttumasta "yksittäistapauksiin", vaikka virallisesti heidän tehtävänään on "arvioida ja edistää lapsen oikeuksien toteutumista Suomessa". Nyt kun ihan venäläinen kollega on pyytänyt Kurttilaa arvioimaan lapsen oikeuksien toteutumista Suomessa, voihan olla, että Kurttila siihen ryhtyykin (vaikka se varmaankin maksaa hänelle hänen virkansa).

Venäjän 1-kanavan tuoreen reportaasin mukaan lapsen äiti on vedonnut Venäjän diplomaatteihin pyytäen apua tilanteeseensa. Venäjän suurlähetystön konsuliosaston päällikkö Aleksandr Zelenov lausuu uutisessa, että diplomaatit ovat olleet yhteydessä äitiin ja sopineet tapaamisesta asianajajan kanssa, sekä että äidille annetaan kaikki välttämätön tuki liittyen kontakteissa Suomen viranomaisiin. Äidin on tarkoitus tavata diplomaatit ensi viikolla, uutinen kertoo.

Omituisin oli Sauli Niinistön äskettäinen ulostulo. Hän väitti, että vuonna 2012 Maria Guzenina olisi nopeasti ampunut alas erään silloisen lapsikiistan järjestämällä eduskunnassa "lehdistötilaisuuden venäläisille toimittajille". Tämä vain todistaa, miten huonosti informoitu henkilö Niinistö on. Tosiasiassa Guzenina antoi haastattelun yhdelle "venäläiselle toimittajalle" eduskunnassa, ja sekin oli lähinnä kohteliaisuuskäynti. Tuloksena oli Niinistön mukaan lehtijuttu, jonka otsikossa kerrottiin, miten venäläisen äidin tyttärestä voi tulla Suomessa ministeri.

Venäläisestä taustaastaan huolimatta Guzenina on aina pettänyt Venäjän ja venäläiset perheet ja lapset. Hän ei ole koskaan liikauttanut sormeaankaan heidän hyväkseen.

Guzeninan epämiellyttävän pr-tempaus, jota Niinistö siis ikävästi mainosti, ei johtanut mihinkään tulokseen, sillä keskustelu on jatkunut aktiivisena näihin päiviin. Sen sijaan Niinistön tavoitteena näyttää olevan sananvapauden rajoittaminen ja avoimen keskustelun estäminen muun muuassa Suomen ja Venäjän välisistä tärkeistä kysymyksistä.

Sauli Niinistön tavoitteena on Suomen natouttaminen mahdollisimman nopeasti ja kansan enemmistön tahdon vastaiseksi. Siihen kuvioon lapsikiistat eivät sovi.

Siinä missä Guzenina on pettänyt Venäjän ja venäläiset juurensa, Niinistö on pettänyt Suomen ja suomalaiset.

P.S.
Suomen median pääuutinen tänään: "Zimbabwen pääkaupungissa täysin rauhallista".