Saturday, April 11, 2015

USA käy Venäjää vastaan viiden rintaman sotaa -- luentoni Venäjän armeijan logistiikka-akatemiassa

Venäjän suurin sotilasalan koulutuslaitos, Pietarin logistiikka-akatemia, järjesti äskettäin kansainvälisen konferenssin voitonpäivän kunniaksi. Paikalla oli paljon asiantuntijoita Venäjältä ja myös armeijan edustajia Venäjän liittolaismaista, kuten Kiinasta, Vietnamista, Kuubasta, Afrikasta jne. Ohessa yllä kuva konferenssin presidiumista, puhetta pitämässä akatemian johtaja kenraaliluutnantti Ivanovski. Tutustuin tuohon valtavaan oppilaitokseen ja sen loppumattomiin käytäviin sekä mm. Venäjän armeijan selustatoimintoja esittelevään isoon näyttelyyn. Akatemiassa on erilaisia laitoksia (esim. sillanrakennuksen laitos), saleja, juhlasaleja, portaikkoja, museoita ja oma kirkkokin sekä oma orkesteri. Akatemia on nimetty Suuren isänmaallisen sodan selustapäällikkö Hruljovin mukaan. Sodan jälkeen Stalin nosti Hruljoville maljan huomauttaen, että selusta on tärkein.
Oman luentoni aihe oli Yhdysvaltojen viiden rintaman sota Venäjää vastaan. Olen kehitellyt tätä teemaa jo jonkin aikaa ja tuonut sen esiin eri yhteyksissä, mutta vasta nyt tein siitä tiivistetyn esitelmän. Ohessa suomennos esitelmästäni ja sen alla alkuperäinen venäjänkielinen esitelmäteksti:




Johan Bäckman, VTT, dos.

Yhdysvaltain totaalinen sota Venäjää vastaan: viisi rintamaa

Esitelmä Venäjän puolustusministeriön logistiikka-akatemiassa 9.4.2015 
(suomenkielinen käännös venäjänkielisestä tekstistä)

Tänään USA, NATO ja EU käyvät Venäjää vastaan totaalista sotaa. EU:n rooli on kokonaan muuttunut maailmanpolitiikassa. Se ei ole enää talousintegraation, vaan poliittisten vainojen ja sotapropagandan instrumentti. Länsimedia pursuaa valheita, jotka on suunnattu Venäjää vastaan.

On ilmaantunut uusia muodikkaita käsitteitä, kuten hybridisota. Itse puhuisin totaalisesta sodasta. On olemassa kuuluisa amerikkalainen termi "kylmä sota" -- sen keksivät amerikkalaiset toimittajat tarkoituksena peitellä maailmansodan jälkeisen totaalisen sodan luonne. Se sota johti Neuvostoliiton hajoamiseen. Tänään Venäjän vihollisten päämäärä on sama: Venäjän hajottaminen ja kaikkien ihmisoikeuksien riistäminen venäläisiltä. Kysymys on suurimittaisesta ja puhtaimmasta fasismista.

USA ja sen liittolaiset käyvät Venäjää vastaan totaalista sotaa usealla rintamalla. Tuon sodan ensimmäinen rintama on Yhdysvaltain aiheuttama Ukrainan sekasorto, Yhdysvaltain toimeenpanema viime vuoden helmikuun perustuslainvastainen vallankaappaus, uusnatsilaisen juntan muodostaminen Kiovaan Yhdysvaltain johdolla ja suojeluksessa. Nyt Kiovan juntta kieltää opposition toiminnan rikollisena. Jo 10 vuotta sitten USA järjesti siellä oranssivallankumouksen, 10 vuotta sen jälkeen mustan fasismikumouksen.

Toinen rintama Venäjä-vastaisessa sodassa -- jatkuvat yritykset järjestää Venäjällä samanlainen värivallankumous länsimaiden rahoituksella ja tuella. Värivallankumouksen tavoite on vallanvaihdos, kaaos, aseellinen vallankaappaus. Venäjällä järjestettiin jo Venäjän mittakaavassa pikkuruinen "Bolotnaja" -- se oli kuitenkin erittäin tärkeä USA:lle ja länsimedialle. Rienaus ja uskovien tunteiden loukkaaminen Kristus Vapahtajan Kirkossa Moskovassa presidentin vaalikampanjan aikaan oli psykologinen erikoisoperaatio, sekaantuminen Venäjän sisäisiin demokraattisiin prosesseihin tavoitteena niiden estäminen. USA lähetti Moskovaan asiantuntijansa -- värivallankumousinsinööri Tefftin, jonka tavoite on nyt toistaa Venäjällä skenaario, jota on jo yritetty Gruusiassa, Ukrainassa, Libyassa, Syyriassa.

Venäjän alueella toimii länsimaisia tiedotusvälineitä, joiden päämäärä on levittäää venäläisvastaista ja NATO-mielistä propagandaa kaikkialla. Näitä ovat ennen kaikkea suomalais-amerikkalainen "Sanoma Independent Media" ja ruotsalainen "Bonnier", joiden tavoitteena on vallankaappaus. Se ei tietenkään tule onnistumaan Venäjällä, mutta jo epäjärjestyksen lietsominen ja hallituksenvastainen propaganda länsimedioissa -- sekä Venäjän sisällä että sen ulkopuolella -- ovat USA:lle jo määrätynlainen tulos.

Venäjä-vastaisen sodan kolmas rintama on Venäjä-vastainen sanktiojärjestelmä. Sen tarkoitus on hyökätä venäläisiä vastaan, vaikuttaa Venäjän presidentin suosioon, luoda olosuhteet vallankaappaukselle ja värivallankumoukselle. Mutta se ei ole johtaneet mihinkään tuloksiin: päin vastoin, Venäjän talous on vahvistunut ja presidentin suosio kasvaa.

USA:n ja NATO:n suurin vihollinen on venäläinen ihminen ja hänen äänioikeutensa. Kaikkein eniten USA vihaa Venäjän demokratiaa, vaaleja ja Venäjän presidentin kansansuosiota. USA tekee kaikkensa riistääkseen venäläisiltä demokraattiset oikeudet ja ihmisoikeudet, miehittääkseen Venäjän amerikkalaisilla joukoilla, ideoilla, investoinneilla, aseilla ja vihapropagandalla.

Täytyy ymmärtää, että länsimaiset vihanlietsojat sekoavat omaan russofobiaansa, kun kaikki heidän yrityksensä murtaa venäläisen ihmisen tahto on tuomittu epäonnistumaan. Niinpä he valitsivat toisen tien: avoimen terrorismin venäläisiä vastaan, joukkomurhat ja kansanmurhan. Tämä on kostokampanja venäläistä ihmistä vastaan siitä, että venäläiset eivät halua alistua amerikkalaiselle siirtomaaherralle.

Ei ole mikään salaisuus, että muuan amerikkalainen roistokenraali on ihan avoimesti maansa televisiossa ilmoittanut ongelman ratkaisuksi venäläisten joukkomurhaamisen. Amerikkalainen kenraali ehdotti mahdollisimman monen venäläisen murhaamista, jotta Venäjän presidentiltä voitaisiin riistää perustuslailliset oikeudet. Tämä on ilmeisesti amerikkalaisille ainoa ratkaisumalli.

Tämä todistaa erinomaisesti sen, että Yhdysvaltain johdossa on mielisairaita henkilöitä, erittäin vaarallisia yksilöitä, joiden toiminnan rikollisuus on korostuneesti yhteiskunnallisesti vaarallista.

Samaan aikaan USA esitteli kansainvälisellä foorumilla näyttelijättärensä, muka ulkoministeriön edustajat, Psakin ja Harfin, punatukkaisen ja blondin, jotka erittäin tehokkaasti keräävät kansainvälistä huomiota typerillä ja naurettavilla kommenteillaan. Tämä on CIA:n psykologinen erikoisoperaatio huomion siirtämiseksi. Kukaan ei edes kiistä, että blondi Harf on CIA:n informaatioekspertti.

Venäjä-vastaisen sodan neljäs rintama on siviilien, naisten, lasten ja vanhusten säälimätön joukkomurhaminen ns. ATO-vyöhykkeellä Donbassissa, missä ns. Ukrainan armeija tappaa siviilejä raskailla aseilla. Tämäkin on EU:n ja USA:n kostokampanjaa siitä, että Donbassin väestö kannattaa vapauttajiaan -- DNR:ää ja LNR:ää ja Novorossijan federaatiota.

Tilanteen erikoisuus on siinä, että DNR ja LNR -- alueet joilla asuu melkein 4 miljoonaa venäläistä -- ovat tänään ainoita eurooppalaisia alueita, jotka on kokonaan vapautettu amerikkalasimiehityksestä.

Yhdysvaltain ja länsimaiden politiikan "johtotähti" on kiistää venäläisen ihmisen kaikki oikeudet, sekä ihmisoikeudet että demokraattiset oikeudet. Baltian maissa, jotka ovat jo kauan olleet USA:n ja NATO:n miehitysvyöhykettä, venäläisillä ei ole mitään oikeuksia, heiltä on riistetty kaikki demokraattiset oikeudet, heillä ei käytännössä ole oikeutta äänestää vaaleissa, olla valtion viroissa, eikä oikeutta kansalaisuuteen. Tämä on apartheid-politiikkaa, mutta siitä ei tiedetä mitään, koska länsimedia toimii amerikkalaisten ohjaajien johdolla ja vaikenee tästä ongelmasta.

Suomi ja Norja vainoavat venäläisiä äitejä, joilta otetaan lapsia huostaan ilman syytä, äideiltään varastetuilta lapsilta kielletään venäjän kielen puhuminen, heidät annetaan sijaisperheisiin, joissa heidät tulee unohtaa venäläisyytensä.

USA tukee kaikkialla natseja, natsilaisuutta ja heidän kätyreitään. Latviassa USA, EU ja NATO järjestelmällisesti kieltäytyvät näkevästä hallitustason natsismia, rikollisten SS-joukkojen palvontaa, joka on suora sotilaallinen uhka Venäjälle. Virossa USA, EU ja NATO kieltäytyvät näkemästä, miten Sinimäillä lähellä Venäjän rajaa kokoontuu joka kesä kansainvälinen uusnatsifoorumi -- ainoa paikka maailmassa, misä uusnatsit saavat kokoontua täysin vapaasti hallituksen kutsusta. Tänä on suora sotilaallinen uhka Venäjälle.

Natsismin ja natsien palvonta, oikeuttaminen ja laillistaminen merkitsee valmiutta toistaa natsien rikokset, toistaa operaatio Barbarossa ja toistaa joukkomurhat.

Juuri se on meneillään Ukrainassa nyt, missä USA, EU ja NATO tukivat natsien perustuslain vastaista kumousta. Siellä USA, EU ja NATO eivät ole koskaan millään tavalla vastustaneet avointa natsipropagandaa, Banderan palvontaa ja natsisymboliikkaa. Muuten, Maidanin kumouksen symboli oli tuskin sattumalta hakaristi.

Tämä ei kiusaa amerikkalaisia, olihan natsien värvääminen Neuvostoliittoa vastaan amerikkalaisten erikoispalveluiden perinne.

Kun krimiläiset sanoivat päättäväisesti "ei" amerikkalaismiehitykselle ja Kiovan natsi-amerikkalaisen juntan lietsomalle kansanmurhalle, länsimaat USA, NATO ja EU tapansa mukaan kiistivät krimiläisten ihmisoikeudet ja demokraattiset oikeudet uhkaamalla heitä sotilaallisella hyökkäyksellä Krimin kansanäänestyksen aikana. Olin itse seuraamassa tilannetta vaalitarkkailijana.

Kansanäänestyksen tuloksena, vuosi sitten, demokraattisen ja kansainvälisen oikeuden mukaisen prosessin seurauksena Krim palautui Venäjän yhteyteen. Tällä tavoin tosiasiassa pelastettiin yli kaksi miljoonaa ihmistä Kiovan natsi-amerikkalaisen juntan lietsomalta kansanmurhalta. Se, että Venäjä pelastaa kansalaisiaan kansanmurhalta, on länsimaille syy rangaista Venäjää laittomalla pakotejärjestelmällä ja vainota venäläisiä taloudellisella eristyksellä.

Nyt on meneillään mielenkiintoinen prosessi länsimaiden kansojen eristämiseksi venäläisestä informaatiosta. Venäläisten toimittajien ja tiedotusvälineiden parjaaminen ja panettelu on päivittäistä, jotkut maat jopa kieltävät venäläiset kanavat. Länsi-ihmiselle ei haluta kertoa totuutta, kun länsi valmistautuu suursotaan.

Venäläisten toimittajien työ ja työn laatu, tietotoimistot ja tv-kanavat Venäjä tänään, Russia Today, Sputnik News, Venäjä ääni ovat totuuden, rauhan ja vapauden sanansaattajia, minkä vuoksi länsijohtajat pelkäävät niitä.

Venäjä-vastaisen sodan viides rintama on avointa terrorismia. Suuria matkustajakoneita katoaa ja putoaa, mutta vain sellaisia koneita, joiden kyydissä ei ole yhtään USA:n kansalaista. Viime kesänä ammuttiin alas malesialainen matkustajakone suoraan DNR:n ja LNR:n rajalla, vain siksi, jotta voitaisiin oikeuttaa NATO:n interventio.

Me emme tiedä mihin tämä johtaa, mutta ei ole poissuljettua, että olemme suursodan kynnyksellä.





Доклад Йохана Бекмана в Военной академии материально-технического обеспечения в 9.4.2015 в международной конференции  

Йохан Бекман
Доктор общественно-политических наук, доцент

Тотальная война США против России: пять фронтов

Сегодня США, НАТО и ЕС ведут против России тотальную войну. Полностью изменилась роль Европейского Союза (ЕС) в мировой политике  -- это больше не организация чисто экономической интеграции, а фактически орган политической репрессии и военной пропаганды. Западные СМИ наполнены ложью, направленной против России.

Появились новые модные термины, например, "гибридная" война. Но я бы говорил здесь о тотальной войне. Есть известный американский термин "холодная война" -- термин придумали американские журналисты. Этот термин - инструмент американской пропаганды, чтобы скрыть настоящий характер тотальной войны послевоенного периода. Эта война привела к распаду Советского Союза. Сегодня главная цель врагов России такая же -- распад страны, лишение русского народа каких-либо прав человека. Речь идет о полномасштабном и чистейшем фашизме.

США и их союзники ведут против России тотальную войну уже на нескольких фронтах. Первый фронт -- это смута на Украине, антиконституционный переворот февраля прошлого года, формирование неофашистской хунты в Киеве. Сейчас киевская хунта запрещает оппозицию уголовным законодательством. Ещё 10 лет назад США организовал там "оранжевую революцию", спустя 10 лет, черную, фашисткую.

Второй фронт -- это постоянные безуспешные попытки организовать в России аналогичные "цветные революции", профинансированные Западом. Цель "цветной революции" -- захват власти, хаос, а также вооруженный переворот. Была организована "Болотная" -- миниатюрная операция в масштабах России, но очень важная для США и западных СМИ. Богохульство и оскорбление чувст верующих в Храме Христа Спасителя во время предвыборной кампании президентских выборов -- психологическая спецоперация, вмешательство в демократические процессы России с целью их сворачивания. США даже отправили в Москву эксперта -- инженера цветных революций господина Тефта, чтобы там повторить сценарии, отработанные в Грузии, на Украине, в Ливии, Сирии.

На территории России действуют западные СМИ, цель которых распространять антироссийскую и пронатовскую пропаганду везде. Это, в первую очередь, финско-американская компания "Sanoma Independent Media" и шведская "Bonnier", цель которых -- переворот.

Это, конечно, не получится, хотя уже сами беспорядки и антиправительственная пропаганда в западных СМИ внутри России и за ее пределами -- для США имеют определенный результат.

Третий фронт, это режим санкций против России. Таким образом они планировали извести русский народ, повлиять на популярность президента России, создать условия для переворота и цветных революций. Но это не принесло результата: режим санкций полностью провалился -- наоборот, российская экономика укрепилась, а рейтинг президента растет.

Главный враг Запада, США и НАТО -- русский человек и его право на голос. Больше всех Америка ненавидит русскую демократию, право на выбор, голосование и рейтинг президента РФ. США всеми силами хотят лишить этих прав русского человека, чтобы оккупировать страну американскими силами, идеями, инвестициями, оружием и пропагандой.

Надо понимать, что западные агрессоры сходят с ума от ненависти и русофобии, когда все их попытки сломить волю русского человека терпят крах. Поэтому, они выбрали другой путь -- прямой террор против русского человека, массовое убийство, геноцид. Это мстительная кампания против русского человека за то, что русские не подчинились американскому колониальному господству.

Уже не секрет, что один американский генерал-уголовник совершенно откровенно по телевидению своей страны предлагал решить проблему путем массового убийства русских. Американский генерал откровенно предлагал убить как можно больше русских людей для того, чтобы лишить президента РФ конституционного права в качестве демократически выбранного представителя российских народов. Для них это, видимо, единственное решение проблемы.

Это является отличным доказательством того, что в руководстве США есть душевнобольные психопаты, опасные личности, деятельность которых имеет преступный характер повышенной общественной опасности.

Одновременно, они отправили на международную арену неких актрис, якобы представителей госдепа США Псаки и Харф, рыжеволосую и блондинку, которые эффективно приковывают мировое внимание своими намеренно глупыми и абсурдными комментариями. Это тоже психологическая спецоперация ЦРУ. Никто даже не скрывает, что блондинка Харф -- эксперт информационных операций ЦРУ.  

Четвертый фронт антироссийской войны США -- это массовое убийство мирных жителей, в том числе, детей, женщин, стариков, на территории т.н. АТО в Донбассе, где т.н. "украинская армия" убивает мирных жителей тяжелым оружием. Это тоже мстительная кампания США за то, что народ Донбасса поддерживает своих освободителей -- власти ДНР и ЛНР и федерации Новороссии.

Особенность ситуации в том, что ДНР и ЛНР сегодня -- территория где живут почти 4 млн русских -- является на сегодняшний день единственной территорией европейского континента, полностью освобожденной от американской оккупации.

Презрительное отношение и отрицание демократических прав русского человека -- это сегодня "путеводная звезда" американской политики и политики запада вообще. В Прибалтике, уже давно оккупированной американскими войсками и войсками НАТО, у русских нет никаких прав, они лишены всех демократических прав, не имеют права голосовать на выборах, не имеют права работать на должностях, не имеют права на паспорта, на гражданство. Это настоящая система "апартеида", но об этом никто не знает, потому что западные СМИ, под руководством американских инструкторов, молчат об этой системе.

В Финляндии и Норвегии преследуют русских матерей, у них изымают детей без причин, русским детям запрещают разговаривать на русском языке, их передают в приемные финские семьи, где они должны забыть, что они русские.

Америка везде поддерживает нацизм, нацистов и их пособников. В Латвии, США, ЕС и НАТО системно закрывают глаза на то, что пропаганда нацизма и глорификация войск СС является важной частью правительственной политики и представляет прямую военную угрозу России.

В Эстонии, США, ЕС и НАТО закрывают глаза на то, что там каждое лето проводится неонацисткий форум недалеко от российской границы в районе "Синимяэ" -- единственное место, где собираются неонацисты всего мира в центре Европы, вблизи российской границы. Это прямая военная угроза.

Ведь глорификация, оправдание, легализация нацизма и нацистов означает, что они готовы повторить преступления нацизма, они готовы повторить операцию "Барбаросса", они готовы повторить массовое уничтоженные мирных жителей.

Это и происходит сегодня на Украине, где при поддержке США, ЕС и НАТО с помощью нацистов был совершен антиконституционный переворот. Там США, ЕС и НАТО никогда не препятствовали открытой пропаганде нацизма через героизацию Бандеры, путем нацисткой символики. Кстати, символ майданского переворота -- свастика.

Это не мешает американцам, потому что вербовка нацистов против СССР -- уже традиция американских спецслужб.

Когда крымчане сказали решительное "нет" американской оккупации и агрессии киевской нацистско-американской хунте, западные государства, США, НАТО, ЕС, отрицали их демократическиe права и угрожали им военной агрессией во время референдума прошлого года, где я, между прочим, был международным наблюдателем.

В итоге, год назад, путем демократического процесса воссоединения Крыма с Российской Федерацией, фактически было спасено более двух миллионов человек от геноцида киевской нацистско-американской хунты. То, что Россия защищает своих граждан от геноцида, является для Запада поводом наказать Россию режимом санкций и преследовать русских посредством экономической изоляции.

Сейчас идет интересный процесс изоляции западных народов от российской информации. Ежедневно дискредитируют российских журналистов и СМИ, даже запрещают показ российских телеканалов в определенных странах. Западный человек не должен знать правду, когда запад готовится к большой войне.

Работа российских журналистов, качество их журналисткой работы, иностранные службы России Сегодня, Раша Тудей, Голоса России, Спутник Ньюс, стали инструментом правды, мира и свободы, которых сейчас боится большинство западных лидеров.

Пятый фронт против России -- это открытая террористическая война. Падают и пропадают большие пассажирские самолеты, на борту которых, ни одного гражданина США. Прошлым летом сбили малазийский лайнер в центре Донбасса, между ДНР и ЛНР, для того, чтобы оправдать интервенцию войск НАТО.

Сейчас мы не знаем, что будет в будущем, но не исключено, что мы накануне большой войны.